Finlex - Etusivulle
Valtioneuvoston oikeuskansleri

19.4.2016

Valtioneuvoston oikeuskansleri

Valtioneuvoston oikeuskanslerin ja apulaisoikeuskanslerin ratkaisuja

Viive valvontalautakunnassa

Asiasanat
Asianajajien valvonta, Viipyminen
Tapausvuosi
2016
Antopäivä
Diaarinumero
OKV/62/41/2015
Ratkaisija
Oikeuskansleri

Valvontalautakunta oli antanut 5.11.2015 ratkaisun asianajajaa koskevassa valvonta-asiassa. Ratkaisun mukaan käräjäoikeus oli vuonna 2006 toimittanut valvontalautakunnalle käräjäoikeuden tuomion, jolla asianajaja oli tuomittu törkeästä veropetoksesta ja kirjanpitorikoksesta. Tuomio ei ollut lainvoimainen. Hovioikeus oli sittemmin hylännyt syytteet. Vuonna 2015 annetussa ratkaisussa asianajajalle ei määrätty kurinpidollisia seuraamuksia. Asian käsittely valvontalautakunnassa oli kestänyt noin yhdeksän vuotta.

Valvontalautakunnan selvityksen mukaan ratkaisun antaminen oli viivästynyt inhimillisen erehdyksen vuoksi. Kun valvontalautakunta oli ilmoittanut kiinnittävänsä jatkossa huomiota valvonta-asioiden seurantaan erityisesti niissä valvonta-asioissa, jotka jäävät odottamaan tuomion tuloa lainvoimaiseksi tai muun viranomaisen ratkaisua, oikeuskansleri katsoi riittäväksi kiinnittää valvontalautakunnan vakavaa huomiota asioiden viivytyksettömään käsittelyyn.

Sivun alkuun