1.6.2009

Tutkinnanjohtajana muun ohella epäiltyä laitonta uhkausta koskeneessa esitutkinnassa toiminut ylikonstaapeli oli antanut epäillylle rangaistusvaatimuksen asiassa epäillyistä rikoksista. Laitonta uhkausta ei ollut mahdollista käsitellä rangaistusmääräysmenettelyssä, sillä siitä oli säädetty ankarampi enimmäisrangaistus kuin millaisia rikoksia rangaistusmääräysmenettelyssä lain mukaan voitiin käsitellä. Apulaisoikeuskansleri antoi ylikonstaapelille huomautuksen virheellisestä menettelystä.

Mainittu ylikonstaapeli oli lisäksi merkinnyt asiassa tekemäänsä esitutkintapäätökseen päätöksentekijäksi esimiehensä nimen, vaikka oli itse toiminut siinä tutkinnanjohtajana. Hänellä oli kertomansa mukaan ollut tapana lähettää tekemänsä esitutkintapäätökset esimiehensä tarkastettaviksi. Apulaisoikeuskansleri totesi tutkinnanjohtajan vastaavan itse tehtävässään esitutkintalain nojalla tekemistään ratkaisuista. Hän saattoi ylikonstaapelin tietoon näkemyksensä, ettei esitutkintapäätöksessä tule käyttää sellaisia merkintätapoja, jotka aiheuttavat epätietoisuutta siitä, kuka asiasta päättänyt tutkinnanjohtaja on ja kuka ratkaisusta siten vastaa.

Rikosylikomisario oli lopettanut edellä mainitun asian asianomistajan tekemäksi epäiltyä väärää ilmiantoa koskeneen esitutkinnan saattamatta asiaa syyttäjän harkittavaksi. Esitutkintapäätöksessä ei ollut ilmoitettu sen mainittua sisältöä eikä sen oikeudellisena perusteena sovellettua lainkohtaa. Apulaisoikeuskansleri piti päätöstä mainituilta osin puutteellisena. Hän saattoi rikosylikomisarion tietoon esitutkintapäätöksen sisällöstä ja sen asianmukaisesta perustelemisesta päätöksessään esittämänsä näkemykset.

Perustuslaki 21 § 2 mom
Laki rangaistusmääräysmenettelystä 1 §
Rikoslaki 25 luku 7 §
Laki valtioneuvoston oikeuskanslerista 6 § 1 mom