Finlex - Etusivulle
Valtioneuvoston oikeuskansleri

2.5.2005

Valtioneuvoston oikeuskansleri

Valtioneuvoston oikeuskanslerin ja apulaisoikeuskanslerin ratkaisuja

Valtionosuuden myöntäminen orkesterille

Asiasanat
Valtionosuus, Orkesteri, Yhdenvertaisuus
Tapausvuosi
2005
Antopäivä
Diaarinumero
1207/1/02
Ratkaisija
Oikeuskansleri

Loiskis -lastenmusiikkiorkesterin taustayhdistyksen 8.2.2002 päivätyn hakemuksen mukaan orkesteri oli saanut perustamisvaiheisiinsa EAKR-rakennerahastotukea 15.9.2002 asti. Myös Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän maalaiskunta ja Keski-Suomen Liitto olivat myöntäneet avustukset, joiden turvin toiminta oli voitu aloittaa. Orkesterin muusikoiden työsuhteet olivat voimassa toistaiseksi 31.10.2002 asti. Kanteluratkaisussaan oikeuskansleri piti jossain määrin kysymyksenalaisena sitä, oliko vuonna 2000 perustettu lastenmusiikkitoiminnan taustayhteisö Loiskis ry ja sen organisoima Lastenmusiikkiorkesteri Loiskis jo vuoden 2002 alkupuolelle mennessä saavuttanut toiminnallisten ja taloudellisten edellytysten sekä henkilöstön pysyvyyden puolesta sellaista vakautta, että esitystoimintaa oli pidettävä lain 2 §:n 2 kohdassa tarkoitetuin tavoin vakinaisena.

Opetusministeriön päätöksellä 18.10.2002 Lastenmusiikkiorkesteri Loiskis oli hyväksytty teatteri- ja orkesterilain mukaiseen valtionosuuteen oikeutetuksi orkesteriksi ja orkesterin valtionosuuden perusteeksi oli vahvistettu neljä henkilötyövuotta. Lastenmusiikkiorkesteri Loiskis oli hyväksytty valtionosuuden piiriin ja valtionosuus oli myönnetty suoraan orkesterin ensimmäisen hakemuksen perusteella, vaikka valtionosuuden hakijoissa oli eräitä sellaisia orkestereita, jotka oli hyväksytty valtionosuuden piiriin jo aikaisemmin, mutta joille ei ollut voitu valtionosuutta määrärahojen rajoissa myöntää. Opetusministeriön esittelijä oli liittänyt päätökseen eriävän mielipiteensä. Opetusministeriön valtionosuuspäätös antoi aihetta arvosteluun hakijoiden yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta.

Oikeuskansleri kiinnitti opetusministeriön huomiota valtionosuuden saamisen edellytykseksi teatteri- ja orkesterilain 2 §:n 2 kohdassa säädetyn esitystoiminnan vakinaisuusvaatimuksen oikeanlaiseen tulkintaan sekä orkestereiden valtionosuusasioiden käsittelyn asianmukaisuuteen ja niissä edellytettävään yhdenvertaisuuteen.

Sivun alkuun