22.8.2003

Keskusrikospoliisi oli toimittanut kotietsinnän asianajotoimistossa asianajajan asiakkaaseen kohdistuneiden talousrikosepäilyjen vuoksi. Tarkoituksena oli löytää asianajajan asiakkaan hävittämän velkakirjan kopio. Etsittyä asiakirjaa ei kuitenkaan ollut löydetty, mutta kotietsinnän yhteydessä oli otettu kopiot eräästä toisesta velkakirjasta ja erään yhtiön hallituksen pöytäkirjasta. Toimenpiteiden kohteeksi joutunut asianajaja oli tehnyt rikosilmoituksen kotietsinnän toimittamisesta määräyksen antaneesta rikostarkastajasta ja kotietsinnän toimittaneesta rikosylikonstaapelista. Rikosilmoituksen johdosta oli toimitettu esitutkinta, mutta syyteharkinnan suorittanut kihlakunnansyyttäjä oli tehnyt syyttämättäjättämispäätökset molempien virkarikoksista epäiltyjen poliisimiesten osalta. Kihlakunnansyyttäjä katsoi, että kotietsinnän toimittamiselle on ollut lailliset perusteet ja että kopioidut asiakirjat eivät ole pakkokeinolain 4 luvun 2 §:n 2 momentin mukaisia takavarikointikiellon alaisia asiakirjoja.

Pakkokeinolain 4 luvun 2 §:n 2 momentin takavarikointikieltosäännöksen mukaan asiakirjaa ei saa takavarikoida todisteena käytettäväksi, jos sen voidaan olettaa sisältävän sellaista, josta asiamies tai oikeudenkäyntiavustaja ei saa todistaa oikeudenkäynnissä.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdan todistamiskieltosäännöksen mukaan asiamies tai oikeudenkäyntiavustaja ei saa todistaa siitä, mitä päämies on hänelle asian ajamista varten uskonut.

Asianajajalain 5 c §:n salassapitosäännöksen mukaan asianajaja ei saa luvattomasti ilmaista sellaista yksityisen tai perheen salaisuutta taikka liike-tai ammattisalaisuutta, josta hän tehtävässään on saanut tiedon.

Suomen Asianajajaliiton tekemässä kantelussa arvosteltiin kihlakunnansyyttäjän ratkaisua. Asianajajaliitto korosti sitä, että oikeudenkäymiskaareen sisältyvän oikeudenkäyntiavustajan todistamiskiellon laajuuden tulisi määräytyä asianajajien osalta asianajajalakiin sisältyvän salassapitovelvollisuuden mukaan.

Kihlakunnansyyttäjä katsoi selvityksessään, että oikeudenkäymiskaaren todistamiskieltoa koskeva säännös ja pakkokeinolain takavarikointikieltoa koskeva säännös ovat sanamuodoltaan selviä, eivätkä oikeuta ulottamaan todistelukieltoa asianajajalakiin sisältyvässä salassapitosäännöksessä tarkoitettuihin asioihin.

Apulaisoikeuskansleri totesi päätöksessään ettei hänellä ole perusteita katsoa, että kihlakunnansyyttäjä olisi syyteharkintaa suorittaessaan ylittänyt harkintavaltansa tai menetellyt muutenkaan lainvastaisesti katsoessaan, ettei kotietsinnän yhteydessä kopioituja asiakirjoja ole pidettävä avustajan tai asiamiehen todistamiskiellon piiriin kuuluvana aineistona. Avustajan tai asiamiehen salassapitovelvollisuus on oikeudenkäymiskaaressa rajattu siihen, "mitä päämies on hänelle asian ajamista varten uskonut". Kihlakunnansyyttäjän omaksuma säännöksen sananmukainen tulkinta, jonka mukaan salassapitovelvollisuus ei koske muuta kuin varsinaisten oikeudellisten toimeksiantotehtävien hoitamista, vastaa esimerkiksi pakkokeinolain esitöissä takavarikointikiellon ulottuvuudesta esitettyä. Siinä todetaan, että "takavarikoimiskiellon piiriin kuuluvien asiakirjojen tulee liittyä välittömästi avustajan tehtävän hoitamiseen".

Oikeudenkäymiskaaren todistamiskieltoa koskevaa säännöstä olisi kuitenkin apulaisoikeuskanslerin mielestä mahdollista tulkita toisellakin tavalla. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että avustajan salassapidettävän tiedon piiriä jouduttaneen käytännössä jonkin verran laajentamaan säännöksen sanamuodon mukaisesta tulkinnasta, koska "asian ajaminen" ei tarkoita vain esitutkinnassa tai oikeudenkäynnissä vireillä olevaa juttua vaan myös aikaisempia juttuja tai muita kuin oikeudenkäyntiasioita, joissa asianajaja on toiminut päämiehen asiamiehenä tai avustajana." (Virolainen, Jyrki: Rikosprosessioikeus I 1998, s. 402) Tätä säännöksen laajentavaa tulkintaa voidaan perustella ennen kaikkea asiamiehen tai avustajan ja hänen päämiehensä välisen luottamussuhteen kunnioittamisella. Avustajan todistamiskiellon tarkoituksena on nimenomaan tämän luottamussuhteen suojaaminen. Luottamussuhteen merkitystä on korostettu asianajajien asemaa koskevissa kansainvälisissä julkilausumissa.

Vaikka apulaisoikeuskansleri omalta osaltaan pitikin oikeudenkäymiskaaren asiamiehen ja oikeudenkäyntiavustajan todistamiskieltosäännöksen laajentavaa tulkintaa perusteltuna, ei hän sellaisenaan voinut yhtyä siihen Asianajajaliiton kantelussaan esittämään näkemykseen, että todistamiskiellon laajuuden tulisi asianajajien osalta määräytyä suoraan asianajajalain salassapitosäännöksen mukaan. Asianajajalain esitöissä salassapitovelvollisuus on ulotettu huomattavan pitkälle verrattuna oikeudenkäymiskaaren todistamiskieltoa käsittelevän säännöksen sanamuotoon. Esitöiden mukaan "yksityinen tai perheen salaisuus voisi olla lähes mikä tahansa yksityisen henkilön tai hänen perheensä taloutta, terveydentilaa, ihmissuhteita tai muuta sellaista asiaa koskeva seikka, joka ei ole yleisesti tiedossa." Apulaisoikeuskansleri kiinnitti huomiota siihen, että asianajajalain säännös sääntelee asianajajan salassapitovelvollisuutta yleensä, oikeudenkäymiskaaren säännös taas sitä, mitä seikkoja nimenomaan oikeudenkäynnissä ei saa paljastaa. Apulaisoikeuskansleri piti periaatteessa mahdollisena, että jälkimmäisessä tilanteessa salassa pidettävien seikkojen ala voi olla suppeampi kuin siinä suhteessa, mitä tietoja asiamies ei yleisesti voi paljastaa. Sekin kannattaa apulaisoikeuskanslerin mielestä tulkinnassa panna merkille, että asianajajalain säännös puhuu tietojen "luvattomasta" ilmaisemisesta. On ajateltavissa, että tuomioistuimessa oikeudenhoidon intressissä tapahtuva tietojen ilmaiseminen ei välttämättä olisi lainkohdan tarkoittamalla tavalla "luvatonta". Tilannetta mutkistaa kuitenkin se, että asianajajasalaisuus saattaisi pakkokeinolain 4 luvun 2 §:n 2 momentin perusteella paljastua jo poliisin takavarikkopäätöksellä mahdollisesti nopeassa päätöstilanteessa ja ehkä suhteellisen rutiininomaisesti ilman eri säännösten suojeluintressien perusteellista punnintaa.

Apulaisoikeuskanslerin mielestä pakkokeinolain 4 luvun 2 §:n 2 momentin, oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdan ja asianajajalain 5 c §:n keskinäinen suhde ei ole täysin selvä. Tilannetta voidaan pitää ongelmallisena, koska kysymys on varsin herkästä asiasta (asianajajan ja päämiehen luottamussuhteesta) ja koska vaikutuksiltaan peruuttamaton säännösten soveltamispäätös saatetaan joutua tekemään nopeassa esitutkintatilanteessa.

Apulaisoikeuskanslerin mielestä kantelun perusteella herää myös kysymys siitä, ovatko voimassa olevat kotietsinnän toimittamista koskevat menettelysäännökset sopusoinnussa Suomea velvoittavien kansainvälisten sopimusten, erityisesti Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen kanssa. Asiamiehen tai oikeudenkäyntiasiamiehen hallussa olevan aineiston takavarikoinnissa oikeusturvan kannalta erityisen arka vaihe on takavarikoitavan aineiston etsintävaihe eli käytännössä kotietsinnän toimittaminen. Halutun aineiston löytäminen edellyttää pääsääntöisesti etsimistä, jolloin poliisin tietoon tulee käytännössä helposti myös todistamiskiellon piiriin kuuluvia tietoja, jotka saattavat vielä koskea asiassa täysin ulkopuolisia henkilöitä.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antamissaan ratkaisuissa sinänsä katsonut, etteivät asianajotoimistoihin tehtävät kotietsinnät (tai muut asianajajiin kohdistuvat rikosprosessuaaliset pakkokeinot) välttämättä loukkaa ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaista yksityis- ja perhe-elämän suojaa. Ihmisoikeustuomioistuin on kuitenkin ratkaisuissaan korostanut sitä, että viranomaistoimivaltuuksien tulee tällaisissa tilanteissa olla erityisen tarkkarajaisesti säänneltyjä. Ihmisoikeustuomioistuin on edellyttänyt etsinnän kohteena olevan aineiston varsin yksityiskohtaista rajaamista päätöstä tehtäessä ja ennen kaikkea etsintävaiheen yksityiskohtaista sääntelemistä.

Kun pakkokeinolain 4 luvun 2 §:n 2 momentin, oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdan ja asianajajalain 5 c §:n keskinäinen suhde on jossain määrin epäselvä ja kun asianajotoimistoissa toimitettavaa kotietsintää ei ole apulaisoikeuskanslerin mielestä pakkokeinolaissa säännelty Euroopan ihmisoikeussopimuksessa edellytetyllä täsmällisyydellä, lähetti apulaisoikeuskansleri ratkaisunsa oikeusministeriölle tiedoksi ja harkittavaksi, antaako ratkaisussa esitetty aihetta joihinkin toimenpiteisiin lainsäädännön tarkistamiseksi näiltä osin.