24.7.2003

Kaksi Ruotsin kansalaisten omistamaa moottoripyörää oli otettu tullilain 14 §:n perusteella haltuun, koska tietojen mukaan pyörissä oli varastettuja osia. Pian tämän jälkeen poliisi takavarikoi moottoripyörät pakkokeinolain 4 luvun 1 §:n perusteella ja kirjasi ilmoitukset kätkemisrikoksista. Poliisin kirjaamien rikosten tutkinta päätettiin pian, koska asian tutkinta siirrettiin Ruotsiin. Moottoripyörät jäivät Ruotsin poliisin ja suomalaisen poliisin välisen sopimuksen mukaan Suomen poliisin haltuun siksi, kunnes tutkinta valmistuisi Ruotsissa.

Selvityksen mukaan vain toiselle takavarikoidun moottoripyörän haltijoista oli toimitettu pakkokeinolain 4 luvun 9 §:n 2 momentin edellyttämä kirjallinen todistus takavarikosta. Apulaisoikeuskanslerin näkemyksen mukaan säännös olisi edellyttänyt todistuksen lähettämistä molemmille moottoripyörien haltijoille.

Selvityksen mukaan sen jälkeen kun tutkinta oli päätetty Suomessa ja tehdyt takavarikkopäätökset oli kumottu, moottoripyöriä pidettiin suomalaisen poliisilaitoksen hallussa pakkokeinolain 4 luvun 17 §:n perusteella, koska toisen moottoripyörän omistusoikeuskysymys oli epäselvä. Selvitys osoitti, että moottoripyörien pidempiaikainen hallussapito ei ollut perustunut tullilain 14 §:ään.

Apulaisoikeuskansleri ilmoitti näkemyksenään, että asiassa olisi tullut soveltaa pakkokeinolain 4 luvun 15a §:n säännöksiä takavarikon toimittamisesta vieraan valtion virka-apupyynnön perusteella. Moottoripyörien hallussapidosta oli sovittu Ruotsin ja Suomen poliisin kesken tavalla, joka vastasi virka-apupyynnön tekemistä. Päätös takavarikosta olisi näin ollen tullut saattaa tuomioistuimen vahvistettavaksi.

Apulaisoikeuskansleri kiinnitti poliisilaitoksen huomiota pakkokeinolain 4 luvun 9 §:n 2 momentin ja 15a §:n tulkinnasta esittämiinsä näkökohtiin.