27.2.2003

Kantelija arvosteli valtakunnansyyttäjänvirastoa siitä, ettei hänelle ollut pyynnöstä huolimatta annettu suomenkielistä jäljennöstä ruotsinkielisestä päätöksestä, jolla alisyyttäjän tekemästä syyttämättäjättämispäätöksestä tehdyn ruotsinkielisen kantelun johdosta oli määrätty nostettavaksi syyte kantelijaa vastaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Kantelija katsoi menettelyllä rikotun "Euroopan ihmisoikeussopimukseen ja kielilakiin perustuvia kielioikeuksia".

Apulaisoikeuskansleri totesi Euroopan ihmisoikeussopimuksen säännösten soveltamisen osalta mm. seuraavan.

Sopimuksen 6 artiklan 3 a) kohdan mukaan jokaisella rikoksesta syytetyllä on oikeus saada viipymättä yksityiskohtainen tieto häneen kohdistettujen syytteiden sisällöstä ja perusteista hänen ymmärtämällään kielellä.

Ihmisoikeustuomioistuin ei ole tiettävästi ottanut nimenomaan kantaa siihen, onko ylemmän syyttäjäviranomaisen antama syytemääräys syytteen nostamisesta tiettyä henkilöä vastaan syyte ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 a) kohdan tarkoittamassa mielessä. Syyte artiklan tarkoittamassa mielessä on ihmisoikeustuomioistuimen käytännössä yleensä määritelty "rikoksen tekemisestä tehdyn väitteen viralliseksi tiedonannoksi viranomaisten toimesta". Täysin ehdoton tämä määrittely ei kuitenkaan ole ollut, vaan joissakin tapauksissa ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, että syytteellä "saattaa olla toisen tyyppisiä muotoja".

Apulaisoikeuskanslerin mukaan valtakunnansyyttäjänviraston menettelyä asiassa ei ilmeisesti ole pidettävä ainakaan tähänastisen tulkintakäytännön valossa ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 a) kohdan vastaisena. Rikoksesta epäillyn oikeusturvan toteutuminen ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin varmistaminenkaan ei apulaisoikeuskanslerin mukaan edellyttäne sitä, että syytemääräys katsottaisiin syytteeksi ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 a) kohdan tarkoittamassa mielessä. Valtakunnansyyttäjän antama syytemääräys on luonteeltaan syyttäjälle annettu määräys syytteen nostamisesta. Määräyksen saanut syyttäjä tekee varsinaisen oikeudessa vireille pantavan syytteen, jonka sisällöstä ja perusteista ainakin rikoksesta epäillyllä on oikeus saada yksityiskohtainen tieto hänen ymmärtämällään kielellä.

Siltä osin kun kysymys oli kielilain säännösten soveltamisesta apulaisoikeuskansleri totesi seuraavan.

Kielilain 5 §:n mukaan yksikielisellä virka-alueella on tuomioistuimen ja muun viranomaisen annettava toimituskirja virka-alueen kielellä. Mm. keskusvirasto on kuitenkin velvollinen niissä tapauksissa, joissa 6 §:n mukaan alkuperäinen toimituskirja olisi annettava toisella kielellä, liittämään toimituskirjaan laillisesti pätevän käännöksen, kun asiallinen on sitä pyytänyt.

Kielilain 6 §:n 1 momentin mukaan kaksikielisellä virka-alueella on tuomioistuimen ja muun viranomaisen annettava toimituskirja sillä kielellä, jota asiallinen tai, milloin heitä on useampia, asialliset ovat käyttäneet tai jonka käyttämisestä toimituskirjassa he yhtyvät.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän antamaan päätökseen on lähtökohtaisesti sovellettava kaksikielistä virka-aluetta koskevia kielilain 6 §:n säännöksiä. Kielilain 6 §:n sanamuodon mukainen tulkinta johtaa siihen, että asianosaisella ei ole oikeutta saada pyynnöstään toimituskirjasta virallisesti oikeaksi todistettua käännöstä viranomaisen kustannuksella. Tällaisen tulkinnan mukaan asianosaiset kaksikielisellä virka-alueella ovat huonomassa asemassa kuin yksikielisellä virka-alueella, joissa heillä on kielilain 5 §:n 2 momentin nojalla oikeus saada käännös. Oikeuskirjallisuudessa onkin pidetty tällaista tulkintaa kielellisten oikeuksien toteutumisen kannalta "nurinkurisena".

Valtakunnansyyttäjänvirasto hyväksyi sinänsä antamassaan lausunnossa oikeuskirjallisuudessa esitetyn kannanoton kaksikielisen virka-alueen rinnastamisesta yksikieliseen virka-alueeseen arvioitaessa oikeutta käännöksen saamiseen toimituskirjasta. Valtakunnanvirasto kuitenkin katsoi, ettei kielilain mukaista velvoitetta käännöksen toimittamiseen ole ollut, koska "valtakunnansyyttäjänvirasto kuten muutkaan syyttäjänviranomaiset ei sisälly kielilain 5 §:n 2 momentin luetteloon niistä viranomaisista, jotka ovat velvollisia antamaan toimituskirjoistaan käännöksiä". Valtakunnansyyttäjänviraston mukaan sen tehtävät keskushallintoviranomaisena koskevat puhtaasti syyttäjälaitoksen hallintoa. Sen sijaan yksittäisen syyteharkinta-asian osalta valtakunnansyyttäjänvirastossa syyteharkintaa suorittava syyttäjä rinnastuu valtakunnansyyttäjänviraston mielestä muihin syyttäjiin.

Apulaisoikeuskansleri totesi, ettei hän voi tältä osin yhtyä valtakunnansyyttäjänviraston näkemykseen. Kielilain 5 §:n 2 momentin mukaan mm. keskusvirastot ovat velvollisia pyynnöstä liittämään toimituskirjaan laillisesti pätevän käännöksen. Yleisistä syyttäjistä annetun lain 5 §:n 1 momentin mukaan valtakunnansyyttäjänvirasto toimii yleisten syyttäjien keskushallintoviranomaisena. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu keskusvirastojen jakautuvan oikeudellisin kriteerein hallinnollisiin, liikeluonteisiin ja tieteellisiin keskusvirastoihin. Myös keskushallintoviranomaiset luetaan siten keskusvirastoihin kuuluviksi. Apulaisoikeuskansleri katsoi, että vaikka väitettäisiinkin valtakunnansyyttäjänviraston tehtävien keskushallintoviranomaisena koskevan ainoastaan syyttäjälaitoksen hallintoa, ei sen henkilöstön toimintaa syyttäjinä, ei tällä seikalla hevin voitane perustella sitä, ettei kysymys ole kielilain 5 §:n 2 momentissa tarkoitetusta keskusvirastosta. Apulaisoikeuskansleri piti tällaista tulkintaa perusoikeusnäkökulmasta kritiikille alttiin muodollisena. Perusoikeutena turvattuja kielellisiä oikeuksia koskevaa säännöstä tulisi tulkita pikemminkin laajentavasti kuin ahtaasti.

Kun valtakunnansyyttäjänviraston menettelyä asiassa ei kuitenkaan apulaisoikeuskanslerin mielestä voitu pitää suoranaisesti kielilain säännösten vastaisena, ei asia antanut hänelle aihetta muihin toimenpiteisiin kuin että hän lähetti jäljennöksen vastauksestaan valtakunnansyyttäjänvirastolle tiedoksi.