Rakennuslupa-asioiden huolellinen käsittely
- Asiasanat
- Rakennuslautakunta, Rakennuslupa, Rakennuspaikka
- Tapausvuosi
- 2001
- Antopäivä
- Diaarinumero
- 704/1/99
- Ratkaisija
- Apulaisoikeuskansleri
Rakennuslautakunta oli myöntänyt luvan autotallin rakentamiseen hakemuksen mukaisesti hakijoiden omistamalle tilalle. Asiassa saadun selvityksen mukaan autotalli oli suunniteltu rakennettavaksi ja rakennettu paikkaan, joka ei kuulunut hakemuksessa tarkoitettuun tilaan, vaan siihen rajoittuvaan alunperin yhteisestä alueesta muodostettuun tilaan, jonka oli erheellisesti luultu tulleen aikanaan liitetyksi ensin mainittuun tilaan.
Apulaisoikeuskansleri on päätöksessään todennut, että tuolloin voimassa olleen rakennusasetuksen 12 §:n 2 momentin 1) kohdan mukaan (268/1978) rakennuslautakunnan oli tullut valvoa, että lupahakemukset tulevat asianmukaisesti käsitellyiksi. Rakennuslautakunta oli puutteellisesti tutkinut rakennuslupahakemuksen. Huomaamatta oli jäänyt sen rakennuspaikkaa koskevan selvityksen ristiriitaisuus, mistä oli johtunut, että lupa oli kohdistunut väärään tilaan. Rakennuslautakunnan menettely oli johtunut lähinnä huomaamattomuudesta. Talousrakennus on ollut paikallaan jo 10 vuotta kenenkään mahdollisen asianomaisen puuttumatta rakentamiseen. Sen vuoksi apulaisoikeuskanslerillakaan ei ollut aihetta enemmälti puuttua asiaan kuin että kunnan rakennusvalvontaviranomaisten huomiota on kiinnitetty riittävään huolellisuuteen rakennuslupa-asioita käsiteltäessä.