31.5.2001

Kihlakunnanoikeudessa, sittemmin käräjäoikeudessa oli käsitelty ns. vanhan riitaprosessin aikana lakiosan täydennystä koskevaa asiaa yhteensä kolmessatoista istunnossa. Seitsemässä ensimmäisessä käsittelyssä kantajilla oli ollut yhteinen oikeudenkäyntiasiamies. Tämän jälkeen toinen kantajista oli ollut poissa lukuun ottamatta yhtä käsittelyä, jossa hänen myötäpuolensa oli osan aikaa toiminut hänen asiamiehenään.

Käräjäoikeus ei ollut lähettänyt poissaolleelle kantajalle lykkäyspöytäkirjoja eikä asiassa julistettua tuomiota. Tämän vuoksi kantaja oli nostanut valtiota vastaan vahingonkorvauskanteen, jossa hän katsoi käräjätuomarin menettelyllään aiheuttaneen hänelle vahinkoa. Käräjäoikeus oli lykännyt vahingonkorvauskanteen käsittelyä kunnes oikeuskanslerinvirastoon tehty kanteluasia oli ratkaistu.

Apulaisoikeuskansleri on ratkaisussaan todennut, että tuomioistuinten riippumattomuudesta johtuu, että oikeuskansleri voi puuttua vain oikeudenkäynnissä noudatettuun menettelyyn ja ratkaisujen lainmukaisuuteen, mutta ei tuomioistuinten harkintavallan käyttöön sinänsä. Perinteisesti ei myöskään ole puututtu vireillä tuomioistuimessa olevaan asiaan.

Käsiteltävänä oleva kanteluasia oli edellä olevan valossa jossakin määrin ongelmallinen. Käräjäoikeudessa oli vireillä tuomarin menettelyyn perustuva, valtiota vastaan ajettavan vahingonkorvausvaatimuksen käsittely, jota ei apulaisoikeuskanslerin mielestä olisi tarvinnut kantelun johdosta lykätä. Toisaalta kanteessa tarkoitetun menettelyvirheen osalta kysymys oli myös Oulun käräjätuomarin toiminnasta, johon oikeuskansleri voi ottaa kantaa. Jos kysymyksessä olevaa asiaa olisi ajettu virkarikosasiana, oikeuskansleri olisi antanut silloin lausunnon syyttäjän ominaisuudessa toimivaltaiselle tuomioistuimelle eli hovioikeudelle.

Apulaisoikeuskansleri on ratkaisussaan todennut, että asiaa oli käsitelty ensin kihlakunnanoikeudessa ja sittemmin käräjäoikeudessa ennen 1.12.1993 voimassa olleiden säännösten (ns. vanha menettely) mukaisesti. Menettelyä koskeneissa oikeudenkäymiskaaren säännöksissä ei ollut asetettu tuomioistuimelle yleistä velvollisuutta ilmoittaa istunnosta poisjääneelle asianosaiselle asian jatkokäsittelystä. Tuomioistuin ei myöskään ollut käsittelyn aikaan voimassa olleiden säännösten perusteella velvollinen lähettämään pöytäkirjanotetta kantajalle, ellei tämä sitä tilannut.

Käytännössä kantaja oli kuitenkin aina velvollinen lunastamaan pöytäkirjan, kun taas vastaajalle annettiin pöytäkirja lunastusta vasta ainoastaan silloin, kun hän halusi pöytäkirjan. Tapauksissa, joissa oli useita kantajia, oli riittävää, että heille toimitettiin yhteinen pöytäkirja, jolleivät asianosaiset tai heidän oikeudenkäyntiavustajansa muuta pyytäneet.

Hyvän oikeudenhoidon kannalta asiaa arvioitaessa voidaan vielä todeta, että po. siviiliasian kantajat olivat olleet myötäpuolia. Heillä oli aluksi yhteinen asianajaja ja myöhemminkin toinen kantajista ilmoittautui toisen asiamieheksi. Kantajapuolen asiana olisi ollut ensi sijassa pitää toisensa tietoisina jutun vaiheista. Pidän tulkinnanvaraisena, olisiko käräjäoikeuden pitänyt viran puolesta ilmoittaa asian päättymisestä ja toimittaa kantajalle kappale julistetusta tuomioista.

Edellä olevan perusteella asia ei ollut laillisuusvalvonnan kannalta antanut aihetta enempiin toimenpiteisiin käräjätuomarin toiminnan johdosta. Sen merkitys vireillä olevassa vahingonkorvausasiassa jää käräjäoikeuden ratkaistavaksi.