27-28/1986

1 artiklaHenkilöt, joihin sopimusta sovelletaan

Tätä sopimusta sovelletaan henkilöihin, jotka asuvat sopimusvaltiossa tai molemmissa sopimusvaltioissa.

2 artiklaSopimuksen piiriin kuuluvat verot

1. Tätä sopimusta sovelletaan veroihin, jotka määrätään sopimusvaltion tai sen paikallisviranomaisen lukuun tulon perusteella, verojen kantotavasta riippumatta.

2. Tulon perusteella suoritettavina veroina pidetään kaikkia kokonaistulon tai tulon osan perusteella suoritettavia veroja, niihin luettuina irtaimen tai kiinteän omaisuuden luovutuksesta saadun voiton perusteella suoritettavat verot sekä arvonnousun perusteella suoritettavat verot.

3. Tällä hetkellä suoritettavat verot, joihin sopimusta sovelletaan, ovat:

a) Suomessa:

1) valtion tulovero;

2) kunnallisvero;

3) kirkollisvero;

4) merimiesvero; ja

5) lähdevero;

(jäljempänä “Suomen vero”);

b) Thaimaassa:

1) tulovero; ja

2) öljytulovero;

(jäljempänä “Thaimaan vero”).

4. Sopimusta sovelletaan myös kaikkiin samanlaisiin tai pääasiallisesti samanluonteisiin veroihin, joita on sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen suoritettava tällä hetkellä suoritettavien verojen ohella tai asemesta. Sopimusvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on ilmoitettava toisilleen verolainsäädäntöönsä tehdyistä merkittävistä muutoksista.

3 artiklaYleiset määritelmät

1. Jollei asiayhteydestä muuta johdu, on tätä sopimusta sovellettaessa seuraavilla sanonnoilla jäljempänä mainittu merkitys:

a) “Suomi” tarkoittaa Suomen tasavaltaa ja, maantieteellisessä merkityksessä käytettynä, Suomen tasavallan aluetta ja Suomen tasavallan aluevesiin rajoittuvia alueita, joilla Suomi lainsäädäntönsä mukaan ja kansainvälisen oikeuden mukaisesti saa käyttää oikeuksiaan merenpohjan ja sen sisustan luonnonvarojen tutkimiseen ja hyväksikäyttöön;

b) “Thaimaa” tarkoittaa Thaimaan kuningaskuntaa, siihen luettuina Thaimaan kuningaskunnan aluevesiin rajoittuvat alueet, jotka Thaimaan lainsäädännön mukaan ja kansainvälisen oikeuden mukaisesti on määritelty tai vastedes määritellään alueiksi, joilla Thaimaan kuningaskunta saa käyttää oikeuksiaan merenpohjaan ja sen sisustaan sekä näiden luonnonvaroihin;

c) “sopimusvaltio” ja “toinen sopimusvaltio” tarkoittavat Suomea tai Thaimaata, sen mukaan kuin asiayhteys edellyttää;

d) “henkilö” käsittää luonnollisen henkilön, kuolinpesän, yhtiön ja muun yhteenliittymän, jota verotuksessa käsitellään yksikkönä;

e) “yhtiö” tarkoittaa oikeushenkilöä tai muuta, jota kysymyksessä olevan sopimusvaltion verolainsäädännön mukaan käsitellään oikeushenkilönä;

f) “sopimusvaltiossa oleva yritys” ja “toisessa sopimusvaltiossa oleva yritys” tarkoittavat yritystä, jota sopimusvaltiossa asuva henkilö harjoittaa, ja vastaavasti yritystä, jota toisessa sopimusvaltiossa asuva henkilö harjoittaa;

g) “vero” tarkoittaa Suomen veroa tai Thaimaan veroa, sen mukaan kuin asiayhteys edellyttää;

h) “kansalainen” tarkoittaa:

1) luonnollista henkilöä, jolla on sopimusvaltion kansalaisuus;

2) oikeushenkilöä, yhtymää, muuta yhteenliittymää ja muuta yksikköä, jotka on muodostettu sopimusvaltiossa voimassa olevan lainsäädännön mukaan;

i) “kansainvälinen liikenne” tarkoittaa kuljetusta laivalla tai ilma-aluksella, jota sopimusvaltiossa oleva yritys käyttää, paitsi milloin laivaa tai ilma-alusta käytetään ainoastaan toisessa sopimusvaltiossa olevien paikkojen välillä;

j) “toimivaltainen viranomainen” tarkoittaa:

1) Suomessa valtiovarainministeriötä tai sen valtuuttamaa edustajaa;

2) Thaimaassa valtiovarainministeriä tai hänen valtuuttamaansa edustajaa.

2. Kun sopimusvaltio soveltaa sopimusta, katsotaan jokaisella sanonnalla, jota ei ole sopimuksessa määritelty ja jonka osalta asiayhteydestä ei muuta johdu, olevan se merkitys, joka sillä on tämän valtion sopimuksessa tarkoitettuihin veroihin sovellettavan lainsäädännön mukaan.

4 artiklaKotipaikka

1. Tätä sopimusta sovellettaessa sanonnalla “sopimusvaltiossa asuva henkilö” tarkoitetaan henkilöä, joka tämän valtion lainsäädännön mukaan on siellä verovelvollinen kotipaikan asumisen, rekisteröimispaikan tai muun sellaisen seikan nojalla. Jakamattoman kuolinpesän katsotaan Suomessa toimitettavassa verotuksessa asuvan siinä sopimusvaltiossa, jossa vainaja edellisen lauseen tai 2 kappaleen määräysten mukaan asui kuolinhetkellään. Sanonta “sopimusvaltiossa asuva henkilö” ei kuitenkaan käsitä henkilöä, joka on tässä valtiossa verovelvollinen vain tässä valtiossa olevista lähteistä saadun tulon perusteella.

2. Milloin luonnollinen henkilö 1 kappaleen määräysten mukaan asuu molemmissa sopimusvaltioissa, määritetään hänen kotipaikkansa seuraavasti:

a) hänen katsotaan asuvan siinä valtiossa, jossa hänen käytettävänään on vakinainen asunto; jos hänen käytettävänään on vakinainen asunto molemmissa valtioissa, katsotaan hänen asuvan siinä valtiossa, johon hänen henkilökohtaiset ja taloudelliset suhteensa ovat kiinteämmät (elinetujen keskus);

b) jos ei voida ratkaista, kummassa valtiossa hänen elinetujensa keskus on, tai jos hänen käytettävänään ei ole vakinaista asuntoa kummassakaan valtiossa, katsotaan hänen asuvan siinä valtiossa, jossa hän oleskelee pysyvästi;

c) jos hän oleskelee pysyvästi molemmissa valtioissa tai ei oleskele pysyvästi kummassakaan niistä, katsotaan hänen asuvan siinä valtiossa, jonka kansalainen hän on;

d) jos hän on molempien valtioiden kansalainen tai ei ole kummankaan valtion kansalainen, on sopimusvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten ratkaistava asia keskinäisin sopimuksin.

3. Milloin muu kuin luonnollinen henkilö 1 kappaleen määräysten mukaan asuu molemmissa sopimusvaltioissa, katsotaan henkilön asuvan siinä sopimusvaltiossa, jossa se on rekisteröity tai siinä sopimusvaltiossa, jonka lainsäädännön mukaan se on muodostettu. Jos henkilö tämän perusteen mukaan edelleen asuu molemmissa sopimusvaltioissa, on sopimusvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten pyrittävä ratkaisemaan asia keskinäisin sopimuksin.

5 artiklaKiinteä toimipaikka

1. Tätä sopimusta sovellettaessa sanonnalla “kiinteä toimipaikka” tarkoitetaan kiinteää liikepaikkaa, josta yrityksen toimintaa kokonaan tai osaksi harjoitetaan.

2. Sanonta “kiinteä toimipaikka” käsittää erityisesti:

a) yrityksen johtopaikan;

b) sivuliikkeen;

c) toimiston;

d) tehtaan;

e) työpajan;

f) maatilan tai plantaasin;

g) kaivoksen, öljy- tai kaasulähteen, louhoksen tai muun paikan, josta luonnonvaroja otetaan;

h) paikan, jota käytetään myyntipaikkana;

i) varastorakennuksen, henkilön osalta, joka pitää varastotilaa ulkopuolisten saatavana.

3. Sanonta “kiinteä toimipaikka” käsittää myös:

a) paikan, jossa harjoitetaan rakennus-, kokoonpano- tai asennustoimintaa, taikka siihen liittyvää valvontatoimintaa, mutta vain milloin toiminta kestää ajanjakson tai ajanjaksoja, jotka yhteensä ylittävät 183 päivää;

b) palvelut, niihin luettuina konsulttipalvelut, joita yritys pitää saatavana, palvelukseensa tätä tarkoitusta varten ottamiensa työntekijöiden tai muun henkilöstön välityksellä, jos tällainen palvelutoiminta kestää (saman hankkeen tai keskenään yhteydessä olevien hankkeiden osalta) maassa ajanjakson tai ajanjaksoja, jotka yhteensä ylittävät 183 päivää.

4. Tämän artiklan edellä olevien määräysten estämättä sanonnan “kiinteä toimipaikka” ei katsota käsittävän:

a) järjestelyjä, jotka on tarkoitettu ainoastaan yritykselle kuuluvien tavaroiden varastoimista tai näytteillä pitämistä varten;

b) yritykselle kuuluvan tavaravaraston pitämistä ainoastaan varastoimista tai näytteillä pitämistä varten;

c) yritykselle kuuluvan tavaravaraston pitämistä ainoastaan toisen yrityksen toimesta tapahtuvaa muokkaamista tai jalostamista varten;

d) kiinteän liikepaikan pitämistä ainoastaan tavaroiden ostamiseksi tai tietojen keräämiseksi yritykselle;

e) kiinteän liikepaikan pitämistä ainoastaan muun luonteeltaan valmistelevan tai avustavan toiminnan harjoittamiseksi yritykselle;

f) kiinteän liikepaikan pitämistä ainoastaan a)–e) kohdassa mainittujen toimintojen yhdistämiseksi, edellyttäen, että koko se kiinteästä liikepaikasta harjoitettava toiminta, joka perustuu tähän yhdistämiseen, on luonteeltaan valmistelevaa tai avustavaa.

5. Henkilö (muu kuin välittäjä, komissionääri tai muu itsenäinen edustaja, johon 6 kappaletta sovelletaan), joka toimii sopimusvaltiossa toisessa sopimusvaltiossa olevan yrityksen puolesta, katsotaan olevan yrityksen kiinteä toimipaikka ensiksi mainitussa valtiossa, jos:

a) hänellä on ensiksi mainitussa valtiossa valtuus tehdä sopimuksia yrityksen puolesta ja hän valtuuttaan siellä tavanomaisesti käyttää, jollei hänen toimintansa yrityksen puolesta rajoitu 4 kappaleen a)–e) kohdassa mainittuun toimintaan;

b) hänellä on ensiksi mainitussa valtiossa yritykselle kuuluva tavaravarasto, josta hän säännöllisesti täyttää tilauksia tai luovuttaa tavaroita yrityksen puolesta; tai

c) hän tavanomaisesti hankkii ensiksi mainitussa valtiossa tilauksia kokonaan tai melkein kokonaan yrityksen puolesta tai yrityksen ja muun yrityksen puolesta, jossa sillä on määräämisvalta tai jolla on määräämisvalta yrityksessä.

6. Sopimusvaltiossa olevalla yrityksellä ei katsota olevan kiinteää toimipaikkaa toisessa sopimusvaltiossa pelkästään sen vuoksi, että se harjoittaa liiketoimintaa tässä toisessa sopimusvaltiossa välittäjän, komissionäärin tai muun itsenäisen edustajan välityksellä, edellyttäen, että tämä henkilö toimii säännönmukaisen liiketoimintansa rajoissa. Tätä määräystä sovellettaessa edustajan ei katsota olevan itsenäinen edustaja, jos se harjoittaa 5 kappaleessa mainittua toimintaa tässä toisessa valtiossa pääasiallisesti yrityksen puolesta tai yrityksen ja muun yrityksen puolesta, jossa sillä on määräämisvalta tai jolla on määräämisvalta yrityksessä.

7. Tämän artiklan edellä olevien määräysten estämättä sopimusvaltiossa olevalla vakuutusyrityksellä katsotaan, jälleenvakuutusta lukuun ottamatta, olevan kiinteä toimipaikka toisessa valtiossa, jos se kantaa vakuutusmaksuja tämän valtion alueella tai vakuuttaa siellä olevia riskejä työntekijän tai sellaisen asiamiehen välityksellä, joka ei ole 6 kappaleessa tarkoitettu itsenäinen edustaja.

8. Se seikka, että sopimusvaltiossa asuvalla yhtiöllä on määräämisvalta yhtiössä – tai siinä on määräämisvalta yhtiöllä – joka asuu toisessa sopimusvaltiossa taikka joka tässä toisessa valtiossa harjoittaa liiketoimintaa (joko kiinteästä toimipaikasta tai muulla tavoin), ei itsestään tee kumpaakaan yhtiötä toisen kiinteäksi toimipaikaksi.

Ks. myös tämän sopimuksen pöytäkirja

6 artiklaKiinteästä omaisuudesta saatu tulo

1. Tulosta, jonka sopimusvaltiossa asuva henkilö saa toisessa sopimusvaltiossa olevasta kiinteästä omaisuudesta (siihen luettuna maataloudesta tai metsätaloudesta saatu tulo), voidaan verottaa tässä toisessa valtiossa.

2. a) Sanonnalla “kiinteä omaisuus” on, jollei b) ja c) kohdan määräyksistä muuta johdu, sen sopimusvaltion lainsäädännön mukainen merkitys, jossa omaisuus on.

b) Sanonta “kiinteä omaisuus” käsittää kuitenkin aina kiinteän omaisuuden tarpeiston, maataloudessa ja metsätaloudessa käytetyn elävän ja elottoman irtaimiston, oikeudet, joihin sovelletaan yksityisoikeuden kiinteää omaisuutta koskevia määräyksiä, kiinteän omaisuuden käyttöoikeuden sekä oikeudet määrältään muuttuviin tai kiinteisiin korvauksiin, jotka saadaan kivennäisesiintymien, lähteiden ja muiden luonnonvarojen hyväksikäytöstä tai oikeudesta niiden hyväksikäyttöön.

c) Laivoja ja ilma-aluksia ei pidetä kiinteänä omaisuutena.

3. Tämän artiklan 1 kappaleen määräyksiä sovelletaan tuloon, joka saadaan kiinteän omaisuuden välittömästä käytöstä, sen vuokralle antamisesta tai muusta käytöstä.

4. Jos osakkeiden tai muiden yhtiöosuuksien omistus oikeuttaa osakkeiden tai yhtiöosuuksien omistajan hallitsemaan yhtiölle kuuluvaa kiinteää omaisuutta, voidaan tulosta, joka saadaan tällaisen hallintaoikeuden välittömästä käytöstä, sen vuokralle antamisesta tai muusta käytöstä, verottaa siinä sopimusvaltiossa, jossa kiinteä omaisuus on.

5. Tämän artiklan 1 ja 3 kappaleen määräyksiä sovelletaan myös yrityksen omistamasta kiinteästä omaisuudesta saatuun tuloon ja itsenäisessä ammatinharjoittamisessa käytetystä kiinteästä omaisuudesta saatuun tuloon.

6. Tämän artiklan 4 kappaleen määräyksiä sovelletaan myös yrityksen omistamasta sanotussa kappaleessa tarkoitetusta hallintaoikeudesta saatuun tuloon ja itsenäisessä ammatinharjoittamisessa käytetystä sellaisesta hallintaoikeudesta saatuun tuloon.

Ks. myös tämän sopimuksen pöytäkirja.

7 artiklaLiiketulo

1. Tulosta, jonka sopimusvaltiossa oleva yritys saa, verotetaan vain siinä valtiossa, jollei yritys harjoita liiketoimintaa toisessa sopimusvaltiossa siellä olevasta kiinteästä toimipaikasta. Jos yritys harjoittaa liiketoimintaa edellä sanotuin tavoin, voidaan toisessa valtiossa verottaa yrityksen saamasta tulosta, mutta vain niin suuresta tulon osasta, joka on luettava kiinteään toimipaikkaan kuuluvaksi.

2. Jos sopimusvaltiossa oleva yritys harjoittaa liiketoimintaa toisessa sopimusvaltiossa siellä olevasta kiinteästä toimipaikasta, luetaan, jollei 3 kappaleen määräyksistä muuta johdu, kummassakin sopimusvaltiossa kiinteään toimipaikkaan kuuluvaksi se tulo, jonka toimipaikan olisi voitu olettaa tuottavan, jos se olisi ollut erillinen yritys, joka harjoittaa samaa tai samanluonteista toimintaa samojen tai samanluonteisten edellytysten vallitessa ja itsenäisesti päättää liiketoimista sen yrityksen kanssa, jonka kiinteä toimipaikka se on.

3. Kiinteän toimipaikan tuloa määrättäessä on vähennykseksi hyväksyttävä kiinteästä toimipaikasta johtuneet menot, niihin luettuina yrityksen johtamisesta ja yleisestä hallinnosta johtuneet menot, riippumatta siitä, ovatko ne syntyneet siinä valtiossa, jossa kiinteä toimipaikka on, vai muualla.

4. Mikäli sopimusvaltiossa noudatetun käytännön mukaan kiinteään toimipaikkaan kuuluvaksi luettava tulo määrätään tietyksi prosenttiosuudeksi yrityksen tulosta tai jakamalla yrityksen kokonaistulo yrityksen eri osien kesken, eivät 2 kappaleen määräykset estä tätä sopimusvaltiota määräämästä verotettavaa tuloa tällaista jakamismenettelyä noudattaen. Käytettävän jakamismenetelmän on kuitenkin johdettava tässä artiklassa ilmaistujen periaatteiden mukaiseen tulokseen.

5. Tuloa ei lueta kiinteään toimipaikkaan kuuluvaksi pelkästään sen perusteella, että kiinteä toimipaikka ostaa tavaroita yrityksen lukuun.

6. Sovellettaessa edellä olevia kappaleita on kiinteään toimipaikkaan kuuluvaksi luettava tulo vuodesta toiseen määrättävä samaa menetelmää noudattaen, jollei pätevistä ja riittävistä syistä muuta johdu.

7. Milloin liiketuloon sisältyy tulolajeja, joita käsitellään erikseen tämän sopimuksen muissa artikloissa, tämän artiklan määräykset eivät vaikuta sanottujen artiklojen määräyksiin.

8 artiklaMerenkulku ja ilmakuljetus

1. Tulosta, jonka sopimusvaltiossa oleva yritys saa ilma-aluksen käyttämisestä kansainväliseen liikenteeseen, verotetaan vain tässä valtiossa.

2. Tulosta, jonka sopimusvaltiossa oleva yritys saa laivan käyttämisestä kansainväliseen liikenteeseen, voidaan verottaa toisessa sopimusvaltiossa, mutta tässä toisessa valtiossa suoritettava vero alennetaan määrällä, joka vastaa 50 prosenttia verosta.

3. Tämän artiklan 1 ja 2 kappaleen määräyksiä sovelletaan myös merenkulkua tai ilmakuljetusta harjoittavan yrityksen osallistumiseen pooliin, yhteiseen liiketoimintaan tai kansainväliseen kuljetusjärjestöön.

9 artiklaEtuyhteydessä keskenään olevat yritykset

1. Milloin

a) sopimusvaltiossa oleva yritys välittömästi tai välillisesti osallistuu toisessa sopimusvaltiossa olevan yrityksen johtoon tai valvontaan tahi omistaa osan sen pääomasta, taikka

b) samat henkilöt välittömästi tai välillisesti osallistuvat sekä sopimusvaltiossa olevan yrityksen että toisessa sopimusvaltiossa olevan yrityksen johtoon tai valvontaan tahi omistavat osan niiden pääomasta, noudatetaan seuraavaa.

Jos jommassakummassa tapauksessa yritysten välillä kaupallisissa tai rahoitussuhteissa sovitaan ehdoista tai määrätään ehtoja, jotka poikkeavat siitä, mistä riippumattomien yritysten välillä olisi sovittu, voidaan kaikki tulo, joka ilman näitä ehtoja olisi kertynyt toiselle näistä yrityksistä, mutta näiden ehtojen vuoksi ei ole kertynyt yritykselle, lukea tämän yrityksen tuloon ja verottaa siitä tämän mukaisesti.

2. Milloin tulo, josta sopimusvaltiossa olevaa yritystä on verotettu tässä valtiossa, luetaan myös toisessa sopimusvaltiossa olevan yrityksen tuloon ja siitä verotetaan tämän mukaisesti tässä toisessa valtiossa, ja siten mukaan luettua tuloa tämä toinen valtio yritykseen kohdistamallaan väitteellä katsoo tuloksi, joka olisi kertynyt tässä toisessa valtiossa olevalle yritykselle, jos yritysten välillä sovitut ehdot olisivat olleet sellaisia, joista riippumattomien yritysten välillä olisi sovittu, ensiksi mainitun valtion on asianmukaisesti oikaistava tästä tulosta siinä valtiossa määrätyn veron määrä, jos tämä ensiksi mainittu valtio pitää oikaisua oikeutettuna. Tällaista oikaisua tehtäessä on otettava huomioon tämän sopimuksen muut määräykset.

3. Sopimusvaltio ei 1 kappaleessa tarkoitetuissa tapauksissa saa muuttaa yrityksen tuloa sopimusvaltion sisäisessä lainsäädännössä olevien määräaikojen kuluttua umpeen, eikä missään tapauksessa viiden vuoden kuluttua sen vuoden päättymisestä, jona sellaisen muutoksen kohteena olevat tulot olisivat kertyneet tässä valtiossa olevalle yritykselle.

4. Tämän artiklan 2 ja 3 kappaleen määräyksiä ei sovelleta petokseen, tahalliseen laiminlyöntiin tai huolimattomuuteen, siihen luettuna tapaus, jolloin yritys ei ole antanut veroilmoitusta sen ajan kuluessa, josta määrätään sen valtion lainsäädännössä, jossa yritys asuu.

10 artiklaOsinko

1. Osingosta, jonka sopimusvaltiossa asuva yhtiö maksaa toisessa sopimusvaltiossa asuvalle henkilölle, voidaan verottaa tässä toisessa valtiossa.

2. Osingosta voidaan kuitenkin verottaa myös siinä sopimusvaltiossa, jossa osingon maksava yhtiö asuu, tämän valtion lainsäädännön mukaan, mutta, jos saajana on yhtiö (lukuun ottamatta yhtymää), joka välittömästi hallitsee vähintään 25 prosenttia ensiksi mainitun yhtiön pääomasta, vero ei saa olla suurempi kuin:

a) 15 prosenttia osingon kokonaismäärästä, jos osingon maksava yhtiö on teollinen yritys;

b) 20 prosenttia osingon kokonaismäärästä muissa tapauksissa.

Sopimusvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset sopivat keskenään, miten näitä rajoituksia sovelletaan.

Tämä kappale ei vaikuta yhtiön verottamiseen siitä voitosta, josta osinko maksetaan.

3. a) Sanonnalla “osinko” tarkoitetaan tässä artiklassa tuloa, joka on saatu osakkeista tai muista voitto-osuuteen oikeuttavista oikeuksista, jotka eivät ole saamisia, samoin kuin muista yhtiöosuuksista saatua tuloa, jota sen valtion lainsäädännön mukaan, jossa voiton jakava yhtiö asuu, kohdellaan verotuksellisesti samalla tavoin kuin osakkeista saatua tuloa.

b) Sanonnalla “teollinen yritys” tarkoitetaan:

1) yritystä, joka harjoittaa

i) valmistusta, kokoonpanoa, muokkaamista ja jalostamista,

ii) rakennustoimintaa, tie- ja vesirakennusta sekä laivanrakennusta,

iii) sähkön, vesivoiman tai kaasun tuotantoa tahi vedenjakelua, tai

iv) maataloutta, metsätaloutta ja kalastusta sekä plantaasitoimintaa, ja

2) muuta yritystä, jolla on oikeus Thaimaan teollisten investointien edistämistä koskevan lainsäädännön mukaan myönnettäviin erioikeuksiin, ja

3) muuta yritystä, jonka Thaimaan toimivaltainen viranomainen vastedes saattaa määritellä “teolliseksi yritykseksi” tätä artiklaa sovellettaessa.

4. Tämän artiklan 1 ja 2 kappaleen määräyksiä ei sovelleta, jos sopimusvaltiossa asuva henkilö, jolla on oikeus osinkoon, harjoittaa toisessa sopimusvaltiossa, jossa osingon maksava yhtiö asuu, liiketoimintaa siellä olevasta kiinteästä toimipaikasta tai harjoittaa tässä toisessa valtiossa itsenäistä ammattitoimintaa siellä olevasta kiinteästä paikasta, ja osingon maksamisen perusteena oleva osuus tosiasiallisesti liittyy tähän kiinteään toimipaikkaan tai kiinteään paikkaan. Tässä tapauksessa sovelletaan 7 artiklan tai 14 artiklan määräyksiä.

5. Jos sopimusvaltiossa asuva yhtiö saa tuloa toisesta sopimusvaltiosta, ei tämä toinen valtio saa verottaa yhtiön maksamasta osingosta, paitsi mikäli osinko maksetaan tässä toisessa valtiossa asuvalle henkilölle tai mikäli osingon maksamisen perusteena oleva osuus tosiasiallisesti liittyy tässä toisessa valtiossa olevaan kiinteään toimipaikkaan tai kiinteään paikkaan, eikä myöskään verottaa yhtiön jakamattomasta voitosta, vaikka maksettu osinko tai jakamaton voitto kokonaan tai osaksi koostuisi tässä toisessa valtiossa kertyneestä tulosta. Tämän kappaleen ei katsota estävän kumpaakaan sopimusvaltiota tämän valtion lainsäädännön mukaan määräämästä tulosta disponoinnin perusteella tuloveroa.

11 artiklaKorko

1. Korosta, joka kertyy sopimusvaltiosta ja maksetaan toisessa sopimusvaltiossa asuvalle henkilölle, voidaan verottaa tässä toisessa valtiossa.

2. Korosta voidaan kuitenkin verottaa siinä sopimusvaltiossa, josta se kertyy, tämän valtion lainsäädännön mukaan, mutta jos saajana on yhtiö, vero ei saa olla suurempi kuin:

a) 10 prosenttia koron kokonaismäärästä, jos saajana on rahalaitos (siihen luettuna vakuutusyhtiö),

b) 25 prosenttia koron kokonaismäärästä muissa tapauksissa.

3. Tämän artiklan 2 kappaleen määräysten estämättä on korko, joka kertyy sopimusvaltiosta ja maksetaan toisen sopimusvaltion hallitukselle, vapaa verosta ensiksi mainitussa sopimusvaltiossa.

4. Tämän artiklan 3 kappaletta sovellettaessa sanonnalla “hallitus” tarkoitetaan:

a) Suomen osalta, Suomen hallitusta; sanonta käsittää myös Suomen Pankin ja muun Suomen hallituksen kokonaan omistaman laitoksen, josta molempien sopimusvaltioiden hallitukset vastedes saattavat sopia;

b) Thaimaan osalta, Thaimaan kuninkaallista hallitusta; sanonta käsittää myös:

1) Thaimaan Pankin;

2) paikallisviranomaisen; ja

3) laitoksen, jonka pääoman kokonaan omistaa Thaimaan kuninkaallinen hallitus tai sellainen paikallisviranomainen, josta molempien sopimusvaltioiden hallitukset vastedes saattavat sopia.

5. Sanonnalla “korko” tarkoitetaan tässä artiklassa tuloa, joka saadaan kaikenlaatuisista saamisista riippumatta siitä, onko ne turvattu kiinteistökiinnityksellä vai ei, ja liittyykö niihin oikeus osuuteen velallisen voitosta vai ei. Sanonnalla tarkoitetaan erityisesti tuloa, joka saadaan valtion antamista arvopapereista, ja tuloa, joka saadaan obligaatioista tai debentuureista, siihen luettuina tällaisiin arvopapereihin, obligaatioihin tai debentuureihin liittyvät agiomäärät ja voitot, sekä tuloa, joka sen valtion verolainsäädännössä, josta tulo kertyy, rinnastetaan velaksiannosta saatuun tuloon. Maksun viivästymisen johdosta suoritettavia sakkomaksuja ei tätä artiklaa sovellettaessa pidetä korkona.

6. Tämän artiklan 1 ja 2 kappaleen määräyksiä ei sovelleta, jos sopimusvaltiossa asuva henkilö, jolla on oikeus korkoon, harjoittaa toisessa sopimusvaltiossa, josta korko kertyy, liiketoimintaa siellä olevasta kiinteästä toimipaikasta tai harjoittaa tässä toisessa valtiossa itsenäistä ammattitoimintaa siellä olevasta kiinteästä paikasta, ja koron maksamisen perusteena oleva saaminen tosiasiallisesti liittyy tähän kiinteään toimipaikkaan tai kiinteään paikkaan. Tässä tapauksessa sovelletaan 7 artiklan tai 14 artiklan määräyksiä.

7. Koron katsotaan kertyvän sopimusvaltiosta, kun sen maksaa tämä valtio itse, sen julkisyhteisö tai paikallisviranomainen tahi tässä valtiossa asuva henkilö. Jos kuitenkin koron maksajalla riippumatta siitä, asuuko hän sopimusvaltiossa vai ei, on sopimusvaltiossa kiinteä toimipaikka tai kiinteä paikka, jonka yhteydessä koron perusteena oleva velka on syntynyt, ja korko rasittaa tätä kiinteää toimipaikkaa tai kiinteää paikkaa, katsotaan koron kertyvän siitä valtiosta, jossa kiinteä toimipaikka tai kiinteä paikka on.

8. Jos koron määrä maksajan ja henkilön, jolla on oikeus korkoon, tai heidän molempien ja muun henkilön välisen erityisen suhteen vuoksi ylittää koron maksamisen perusteena olevaan saamiseen nähden määrän, josta maksaja ja henkilö, jolla on oikeus korkoon, olisivat sopineet, jollei tällaista suhdetta olisi, sovelletaan tämän artiklan määräyksiä vain viimeksi mainittuun määrään. Tässä tapauksessa verotetaan tämän määrän ylittävästä maksun osasta kummankin sopimusvaltion lainsäädännön mukaan, ottaen huomioon tämän sopimuksen muut määräykset.

12 artiklaRojalti

1. Rojaltista, joka kertyy sopimusvaltiosta ja maksetaan toisessa sopimusvaltiossa asuvalle henkilölle, verotetaan vain tässä toisessa valtiossa.

2. Rojaltista voidaan kuitenkin verottaa myös siinä sopimusvaltiossa, josta se kertyy, tämän sopimusvaltion lainsäädännön mukaan, mutta, jos henkilö, jolla on oikeus rojaltiin, asuu toisessa sopimusvaltiossa, vero ei saa olla suurempi kuin 15 prosenttia rojaltin kokonaismäärästä.

Sopimusvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset sopivat keskenään, miten tätä rajoitusta sovelletaan.

3. Sanonnalla “rojalti” tarkoitetaan tässä artiklassa kaikkia suorituksia, jotka saadaan korvauksena kirjallisen, taiteellisen tai tieteellisen teoksen, siihen luettuna elokuvafilmi tahi radio- tai televisiolähetyksessä käytettävä filmi taikka nauha, tekijänoikeuden sekä patentin, tavaramerkin, mallin tai muotin, piirustuksen, salaisen kaavan tai valmistusmenetelmän luovutuksesta, käyttämisestä tai käyttöoikeudesta tahi teollisen, kaupallisen tai tieteellisen välineistön käyttämisestä tai käyttöoikeudesta taikka kokemusperäisestä teollis-, kaupallis- tai tieteellisluonteisesta tiedosta.

4. Tämän artiklan 1 ja 2 kappaleen määräyksiä ei sovelleta, jos sopimusvaltiossa asuva henkilö, jolla on oikeus rojaltiin, harjoittaa toisessa sopimusvaltiossa, josta rojalti kertyy, liiketoimintaa siellä olevasta kiinteästä toimipaikasta tai harjoittaa tässä toisessa valtiossa itsenäistä ammattitoimintaa siellä olevasta kiinteästä paikasta, ja rojaltin maksamisen perusteena oleva oikeus tai omaisuus tosiasiallisesti liittyy tähän kiinteään toimipaikkaan tai kiinteään paikkaan. Tässä tapauksessa. sovelletaan 7 artiklan tai 14 artiklan määräyksiä.

5. Rojaltin katsotaan kertyvän sopimusvaltiosta, kun sen maksaa tämä valtio itse, sen julkisyhteisö tai paikallisviranomainen tahi tässä valtiossa asuva henkilö. Jos kuitenkin rojaltin maksajalla riippumatta siitä, asuuko hän sopimusvaltiossa vai ei, on sopimusvaltiossa kiinteä toimipaikka tai kiinteä paikka, jonka yhteydessä rojaltin maksamisen perusteena oleva velvoite on syntynyt, ja rojalti rasittaa tätä kiinteää toimipaikkaa tai kiinteää paikkaa, katsotaan rojaltin kertyvän siitä valtiosta, jossa kiinteä toimipaikka tai kiinteä paikka on.

6. Jos rojaltin määrä maksajan ja henkilön, jolla on oikeus rojaltiin, tai heidän molempien ja muun henkilön välisen erityisen suhteen vuoksi ylittää rojaltin maksamisen perusteena olevaan käyttöön, oikeuteen tai tietoon nähden määrän, josta maksaja ja henkilö, jolla on oikeus rojaltiin, olisivat sopineet, jollei tällaista suhdetta olisi, sovelletaan tämän artiklan määräyksiä vain viimeksi mainittuun määrään. Tässä tapauksessa verotetaan tämän määrän ylittävästä maksun osasta kummankin sopimusvaltion lainsäädännön mukaan, ottaen huomioon tämän sopimuksen muut määräykset.

13 artiklaMyyntivoitto

1. Voitosta, jonka sopimusvaltiossa asuva henkilö saa 6 artiklan 2 kappaleessa tarkoitetun ja toisessa sopimusvaltiossa olevan kiinteän omaisuuden luovutuksesta, voidaan verottaa tässä toisessa valtiossa.

2. Voitosta, jonka sopimusvaltiossa asuva henkilö saa 6 artiklan 4 kappaleessa tarkoitetun osakkeen tai muun yhtiöosuuden luovutuksesta, voidaan verottaa siinä sopimusvaltiossa, jossa yhtiölle kuuluva kiinteä omaisuus on.

3. Voitosta, joka saadaan sopimusvaltiossa olevan yrityksen toisessa sopimusvaltiossa olevan kiinteän toimipaikan liikeomaisuuteen kuuluvan irtaimen omaisuuden tai sopimusvaltiossa asuvan henkilön toisessa sopimusvaltiossa itsenäistä ammatinharjoittamista varten käytettävänä olevaan kiinteään paikkaan kuuluvan irtaimen omaisuuden luovutuksesta, voidaan verottaa tässä toisessa valtiossa. Sama koskee voittoa, joka saadaan tällaisen kiinteän toimipaikan (erillisenä tai koko yrityksen mukana) tai kiinteän paikan luovutuksesta.

4. Voitosta, jonka sopimusvaltiossa oleva yritys saa kansainväliseen liikenteeseen käytetyn laivan tai ilma-aluksen taikka tällaisen laivan tai ilmaaluksen käyttämiseen liittyvän irtaimen omaisuuden luovutuksesta, verotetaan vain tässä sopimusvaltiossa.

5. Voitosta, joka saadaan muun kuin tämän artiklan edellä olevissa kappaleissa tarkoitetun omaisuuden tai muiden kuin siellä tarkoitettujen varojen luovutuksesta, verotetaan vain siinä sopimusvaltiossa, jossa luovuttaja asuu.

6. Tämän artiklan 5 kappaleen määräysten estämättä voidaan voitosta tai tulosta, joka saadaan muun kuin 2 kappaleessa tarkoitetun osakkeen tai muun arvopaperin myynnistä tai muusta luovutuksesta, verottaa kummankin sopimusvaltion lainsäädännön mukaan.

14 artiklaItsenäinen ammatinharjoittaminen

1. Tulosta, jonka sopimusvaltiossa asuva henkilö saa vapaan ammatin tai muun itsenäisen toiminnan harjoittamisesta, verotetaan vain tässä valtiossa, jollei toimintaa harjoitettu toisessa sopimusvaltiossa. Tulosta, joka saadaan vapaan ammatin tai itsenäisen toiminnan harjoittamisesta tässä toisessa valtiossa voidaan verottaa siellä.

2. Tämän artiklan 1 kappaleen määräysten estämättä tulosta, jonka sopimusvaltiossa asuva henkilö saa vapaan ammatin tai muun itsenäisen toiminnan harjoittamisesta toisessa sopimusvaltiossa, ei veroteta toisessa valtiossa, jos:

a) saaja oleskelee toisessa valtiossa yhdessä tai useammassa jaksossa yhteensä enintään 90 päivää kahdentoista kuukauden ajanjaksona,

b) saajalla ei ole toisessa valtiossa kiinteää paikkaa, ja

c) tulolla ei rasiteta tässä toisessa valtiossa olevaa yritystä tai kiinteää toimipaikkaa.

3. Sanonta “vapaa ammatti” käsittää erityisesti itsenäisen tieteellisen, kirjallisen ja taiteellisen toiminnan, kasvatus- ja opetustoiminnan sekä sen itsenäisen toiminnan, jota lääkäri, asianajaja, insinööri, arkkitehti, hammaslääkäri ja tilintarkastaja harjoittavat.

15 artiklaYksityinen palvelus

1. Jollei 16, 18, 19 ja 20 artiklan määräyksistä muuta johdu, verotetaan palkasta ja muusta sellaisesta hyvityksestä, jonka sopimusvaltiossa asuva henkilö saa epäitsenäisestä työstä, vain tässä valtiossa, jollei työtä tehdä toisessa sopimusvaltiossa. Jos työ tehdään tässä toisessa valtiossa, voidaan työstä saadusta hyvityksestä verottaa siellä.

2. Tämän artiklan 1 kappaleen määräysten estämättä verotetaan hyvityksestä, jonka sopimusvaltiossa asuva henkilö saa toisessa sopimusvaltiossa tekemästään epäitsenäisestä työstä, vain ensiksi mainitussa valtiossa, jos:

a) saaja oleskelee toisessa valtiossa yhdessä tai useammassa jaksossa yhteensä enintään 183 päivää kahdentoista kuukauden ajanjaksona, ja

b) hyvityksen maksaa työnantaja, joka ei asu toisessa valtiossa, sekä

c) hyvityksellä ei rasiteta toisessa valtiossa olevaa yritystä tai työnantajan toisessa valtiossa olevaa kiinteää toimipaikkaa tai kiinteää paikkaa.

3. Edellä tässä artiklassa olevien määräysten estämättä verotetaan hyvityksestä, joka saadaan sopimusvaltiossa olevan yrityksen kansainväliseen liikenteeseen käyttämässä laivassa tai ilma-aluksessa tehdystä epäitsenäisestä työstä, vain tässä valtiossa.

16 artiklaJohtajanpalkkio

Johtajanpalkkiosta ja muusta sellaisesta suorituksesta, jonka sopimusvaltiossa asuva henkilö saa toisessa sopimusvaltiossa asuvan yhtiön johtokunnan tai muun sellaisen toimielimen jäsenenä, voidaan verottaa tässä toisessa valtiossa.

17 artiklaTaiteilijat ja urheilijat

1. Tämän sopimuksen 14 ja 15 artiklan määräysten estämättä voidaan tulosta, jonka sopimusvaltiossa asuva henkilö saa taiteilijana, kuten teatteri- tai elokuvanäyttelijänä, radio- tai televisiotaiteilijana tahi muusikkona, taikka urheilijana, toisessa sopimusvaltiossa harjoittamastaan henkilökohtaisesta toiminnasta, verottaa tässä toisessa valtiossa.

2. Milloin tulo, joka saadaan taiteilijan tai urheilijan tässä ominaisuudessaan harjoittamasta henkilökohtaisesta toiminnasta, ei tule taiteilijalle tai urheilijalle itselleen, vaan toiselle henkilölle, voidaan tästä tulosta, 7, 14 ja 15 artiklan määräysten estämättä, verottaa siinä sopimusvaltiossa, jossa taiteilija tai urheilija harjoittaa toimintaansa.

3. Tämän sopimuksen 7 artiklan määräysten estämättä voidaan, milloin sopimusvaltiossa oleva yritys pitää 1 kappaleessa mainittua toimintaa toisessa sopimusvaltiossa saatavana, tulosta, jonka yritys saa toiminnan saatavana pitämisestä, verottaa viimeksi mainitussa sopimusvaltiossa.

4. Tämän artiklan 1, 2 ja 3 kappaleen määräyksiä ei sovelleta hyvitykseen tai liiketuloon, palkkaan tai samanluonteiseen tuloon, joka saadaan sopimusvaltiossa harjoitetusta toiminnasta, jos toiminta on saanut olennaista avustusta toisen sopimusvaltion hallitukselta tai yleisistä varoista, siihen luettuna tämän toisen valtion paikallisviranomainen.

Ks. myös tämän sopimuksen pöytäkirja.

18 artiklaEläke

1. Jollei 19 artiklan 2 kappaleen määräyksistä muuta johdu, verotetaan eläkkeestä ja muusta samanluonteisesta hyvityksestä, joka maksetaan sopimusvaltiossa asuvalle henkilölle aikaisemman epäitsenäisen työn perusteella, vain tässä valtiossa.

2. Tämän artiklan 1 kappaleen määräysten estämättä voidaan eläkkeestä ja muusta samanluonteisesta hyvityksestä, jonka sopimusvaltiossa asuva henkilö saa, verottaa toisessa sopimusvaltiossa, jos maksulla rasitetaan tässä valtiossa olevaa yritystä tai siellä olevaa kiinteää toimipaikkaa.

3. Tämän artiklan 1 ja 2 kappaleen määräysten estämättä, ja jollei 19 artiklan 2 kappaleen määräyksistä muuta johdu, voidaan sopimusvaltion sosiaaliturvaa koskevan lainsäädännön mukaan maksetusta eläkkeestä ja muusta tämän lainsäädännön mukaan tapahtuneesta suorituksesta verottaa kummankin sopimusvaltion lainsäädännön mukaisesti.

19 artiklaJulkinen palvelus

1. a) Hyvityksestä (eläkettä lukuun ottamatta), jonka sopimusvaltio, sen julkisyhteisö tai paikallisviranomainen maksaa luonnolliselle henkilölle työstä, joka tehdään tämän valtion, sen julkisyhteisön tai paikallisviranomaisen palveluksessa, verotetaan vain tässä valtiossa.

b) Tällaisesta hyvityksestä verotetaan kuitenkin vain siinä sopimusvaltiossa, jossa tämä henkilö asuu, jos työ tehdään tässä valtiossa ja

1) henkilö on tämän valtion kansalainen; tai

2) hänestä ei tullut tässä valtiossa asuvaa ainoastaan tämän työn tekemiseksi.

2. a) Eläkkeestä, jonka sopimusvaltio, sen julkisyhteisö tai paikallisviranomainen maksaa, tai joka maksetaan niiden perustamista rahastoista, luonnolliselle henkilölle työstä, joka on tehty tämän valtion, sen julkisyhteisön tai paikallisviranomaisen palveluksessa, verotetaan vain tässä valtiossa.

b) Tällaisesta eläkkeestä verotetaan kuitenkin vain toisessa sopimusvaltiossa, jos tämä henkilö asuu tässä valtiossa ja on sen valtion kansalainen.

3. Tämän sopimuksen 15, 16 ja 18 artiklan määräyksiä sovelletaan hyvitykseen ja eläkkeeseen, jotka maksetaan sopimusvaltion, sen julkisyhteisön tai paikallisviranomaisen harjoittaman liiketoiminnan yhteydessä tehdystä työstä.

20 artiklaOpiskelijat ja harjoittelijat

1. Luonnollinen henkilö, joka asuu tai välittömästi ennen oleskeluaan sopimusvaltiossa asui toisessa sopimusvaltiossa ja joka oleskelee ensiksi mainitussa valtiossa yksinomaan

a) ensiksi mainitun valtion toimivaltaisen viranomaisen hyväksymässä yliopistossa, korkeakoulussa tai koulussa tai muussa samanluonteisessa oppilaitoksessa harjoitettavia opintoja varten, tai

b) ammatin harjoittamiseen pätevöittävän harjoittelun saamiseksi, tai

c) valtiollisen, uskonnollisen, hyväntekeväisyys-, tieteellisen, kirjallisen tai kasvatusjärjestön antaman stipendin, apurahan tai palkkion saajana opiskelua tai tutkimustyön harjoittamista varten;

on ensiksi mainitussa valtiossa vapautettu suorittamasta veroa:

1) ulkomailta elatustaan, koulutustaan, opiskeluaan, tutkimustyötään tai harjoitteluaan varten saamiensa rahamäärien osalta; ja

2) stipendin, apurahan tai palkkion osalta.

2. Luonnollinen henkilö, joka asuu tai välittömästi ennen oleskeluaan sopimusvaltiossa asui toisessa sopimusvaltiossa ja joka oleskelee ensiksi mainitussa valtiossa yhdessä tai useammassa jaksossa yhteensä enintään 183 päivää kalenterivuoden aikana yksinomaan

a) ensiksi mainitun valtion toimivaltaisen viranomaisen hyväksymässä yliopistossa, korkeakoulussa tai koulussa tai muussa samanluonteisessa oppilaitoksessa harjoitettavia opintoja varten, tai

b) ammatin harjoittamiseen pätevöittävän harjoittelun saamiseksi, tai

c) valtiollisen, uskonnollisen, hyväntekeväisyys-, tieteellisen, kirjallisen tai kasvatusjärjestön antaman stipendin, apurahan tai palkkion saajana opiskelua tai tutkimustyön harjoittamista varten;

on tässä ensiksi mainitussa valtiossa vapautettu suorittamasta veroa tulosta, joka saadaan tässä valtiossa tehdystä työstä, edellyttäen, että tulo koostuu hänen elatustaan ja koulutustaan varten välttämättömistä ansioista. Jos hän oleskelee ensiksi mainitussa valtiossa yhdessä tai useammassa jaksossa yhteensä yli 183 päivää kalenterivuoden aikana, hänellä on oikeus samoihin vapautuksiin verosta tai alennuksiin veroon kuin myönnetään tässä valtiossa asuvalle henkilölle.

21 artiklaTulo, jota ei ole erikseen mainittu

Tulosta, jota ei käsitellä edellä olevissa artikloissa, voidaan verottaa kummankin sopimusvaltion lainsäädännön mukaan.

22 artiklaKaksinkertaisen verotuksen poistaminen

1. Sopimusvaltioiden voimassa olevaa lainsäädäntöä sovelletaan edelleen asianomaisen sopimusvaltion tuloverotuksessa, jollei muuta ole tässä sopimuksessa nimenomaisesti määrätty. Milloin tulosta verotetaan molemmissa sopimusvaltioissa, poistetaan kaksinkertainen verotus tämän artiklan seuraavien kappaleiden mukaisesti.

2. Suomessa kaksinkertainen verotus poistetaan seuraavasti:

a) Milloin Suomessa asuvalla henkilöllä on tuloa, josta tämän sopimuksen määräysten mukaan voidaan verottaa Thaimaassa, Suomen on, jollei b) kohdan määräyksistä muuta johdu, vähennettävä tämän henkilön tulosta suoritettavasta verosta Thaimaassa tulosta maksettua veroa vastaava määrä. Vähennyksen määrä ei kuitenkaan saa olla suurempi kuin se ennen vähennyksen tekemistä lasketun tulosta suoritettavan veron osa, joka jakautuu sille tulolle, josta voidaan verottaa Thaimaassa.

b) Osinko, jonka Thaimaassa asuva yhtiö maksaa Suomessa asuvalle yhtiölle, vapautetaan Suomen verosta siinä laajuudessa kuin osinko olisi ollut vapaa verosta Suomen verolainsäädännön mukaan, jos molemmat yhtiöt olisivat asuneet Suomessa.

c) Tämän sopimuksen muiden määräysten estämättä voidaan Thaimaassa asuvaa luonnollista henkilöä, jonka myös katsotaan Suomen verolainsäädännön mukaan 2 artiklassa tarkoitettujen verojen osalta asuvan Suomessa, verottaa Suomessa. Suomen on kuitenkin a) kohdan määräysten mukaan vähennettävä Suomen verosta se Thaimaan vero, joka on maksettu tulosta. Tämän kohdan määräyksiä sovelletaan vain Suomen kansalaiseen.

d) Jos Suomessa asuvan henkilön tulo on sopimuksen määräysten mukaan vapautettu verosta Suomessa, Suomi voi kuitenkin määrätessään tämän henkilön muusta tulosta suoritettavan veron määrää ottaa lukuun sen tulon, joka on vapautettu verosta.

e) Tämän kappaleen a) kohtaa sovellettaessa sanonnan “Thaimaassa tulosta maksettu vero” katsotaan käsittävän määrän, joka Thaimaan lain mukaan ja sopimuksen mukaisesti olisi ollut maksettava Thaimaan verona, jollei olisi Thaimaan verosta, joka on suoritettava Thaimaasta kertyneestä tulosta, myönnetty vapautusta tai sitä alennettu Thaimaan Investment Promotion Act B.E. 2520 (1977) -nimisen lain mukaan, sikäli kuin sitä sovellettiin sopimusta allekirjoitettaessa eikä sitä ole muutettu sen jälkeen tai sitä on muutettu vain vähäisessä määrin ilman että sen yleiseen luonteeseen on vaikutettu, tai muun määräyksen mukaan, joka myöhemmin saatetaan ottaa lainsäädäntöön ja josta sopimusvaltioiden hallitukset ovat sopineet kirjeenvaihdolla.

f) Tämän kappaleen e) kohdan määräyksiä sovelletaan kymmeneltä ensimmäiseltä sopimuksen soveltamisvuodelta, mutta sopimusvaltioiden hallitukset voivat neuvotella keskenään päättääkseen, onko tätä ajanjaksoa pidennettävä.

3. Thaimaan osalta Suomen vero, joka on suoritettava Suomessa olevasta lähteestä kertyneestä tulosta, vähennetään tästä tulosta suoritettavasta Thaimaan verosta. Vähennys ei kuitenkaan saa olla suurempi kuin se ennen vähennyksen tekemistä lasketun Thaimaan veron osa, joka jakautuu tälle tulolle.

4. Milloin sopimusvaltiossa asuva henkilö saa 18 artiklan 3 kappaleessa tarkoitetun suorituksen, josta on verotettu tässä valtiossa ja josta voidaan verottaa toisessa sopimusvaltiossa, tämän toisen valtion on vähennettävä tämän henkilön tulosta suoritettavasta verosta ensiksi mainitussa valtiossa tulosta maksettua veroa vastaava määrä. Vähennyksen määrä ei kuitenkaan saa olla suurempi kuin se ennen vähennyksen tekemistä lasketun tulosta suoritettavan veron osa, joka jakautuu sille suoritukselle, josta voidaan verottaa tässä toisessa valtiossa.

23 artiklaSyrjintäkielto

1. Sopimusvaltion kansalainen ei toisessa sopimusvaltiossa saa joutua sellaisen verotuksen tai siihen liittyvän velvoituksen kohteeksi, joka on muunlainen tai raskaampi kuin verotus tai siihen liittyvä velvoitus, jonka kohteeksi tämän toisen valtion kansalainen samoissa olosuhteissa joutuu tai saattaa joutua. Tämän sopimuksen 1 artiklan määräysten estämättä sovelletaan tätä määräystä myös henkilöön, joka ei asu sopimusvaltiossa tai molemmissa sopimusvaltioissa.

2. Verotus, joka kohdistuu sopimusvaltiossa olevan yrityksen toisessa sopimusvaltiossa olevaan kiinteään toimipaikkaan, ei tässä toisessa valtiossa saa olla epäedullisempi kuin verotus, joka kohdistuu tässä toisessa valtiossa olevaan samanlaista toimintaa harjoittavaan yritykseen. Tämän määräyksen ei katsota velvoittavan sopimusvaltiota myöntämään toisessa sopimusvaltiossa asuvalle henkilölle sellaista henkilökohtaista vähennystä verotuksessa, vapautusta verosta tai alennusta veroon siviilisäädyn taikka perheen huoltovelvollisuuden johdosta, joka myönnetään omassa valtiossa asuvalle henkilölle.

3. Muussa kuin sellaisessa tapauksessa, jossa 9 artiklan 1 kappaleen, 11 artiklan 8 kappaleen tai 12 artiklan 6 kappaleen määräyksiä sovelletaan, ovat korko, rojalti ja muu maksu, jotka sopimusvaltiossa oleva yritys suorittaa toisessa sopimusvaltiossa asuvalle henkilölle, vähennyskelpoisia tämän yrityksen verotettavaa tuloa määrättäessä samoin ehdoin kuin maksu ensiksi mainitussa valtiossa asuvalle henkilölle.

4. Sopimusvaltiossa oleva yritys, jonka pääoman toisessa sopimusvaltiossa asuva henkilö tai siellä asuvat henkilöt välittömästi tai välillisesti joko kokonaan tai osaksi omistavat tai josta he tällä tavoin määräävät, ei ensiksi mainitussa valtiossa saa joutua sellaisen verotuksen tai siihen liittyvän velvoituksen kohteeksi, joka on muunlainen tai raskaampi kuin verotus tai siihen liittyvä velvoitus, jonka kohteeksi ensiksi mainitussa sopimusvaltiossa oleva muu samanluonteinen yritys joutuu tai saattaa joutua.

5. Tässä artiklassa sanonnalla “verotus” tarkoitetaan veroja, jotka kuuluvat tämän sopimuksen piiriin.

24 artiklaKeskinäinen sopimusmenettely

1. Jos henkilö katsoo, että sopimusvaltion tai molempien sopimusvaltioiden toimenpiteet ovat johtaneet tai johtavat hänen osaltaan verotukseen, joka on tämän sopimuksen määräysten vastainen, hän voi saattaa asiansa sen sopimusvaltion toimivaltaisen viranomaisen käsiteltäväksi, jossa hän asuu tai, jos kysymyksessä on 23 artiklan 1 kappaleen soveltaminen, jonka kansalainen hän on, ilman että tämä vaikuttaa hänen oikeuteensa käyttää näiden valtioiden sisäisessä oikeusjärjestyksessä olevia oikeussuojakeinoja. Asia on saatettava käsiteltäväksi kolmen vuoden kuluessa siitä kun henkilö sai tiedon toimenpiteestä, joka on aiheuttanut sopimuksen määräysten vastaisen verotuksen.

2. Jos toimivaltainen viranomainen havaitsee huomautuksen perustelluksi, mutta ei itse voi saada aikaan tyydyttävää ratkaisua, viranomaisen on pyrittävä toisen sopimusvaltion toimivaltaisen viranomaisen kanssa keskinäisin sopimuksin ratkaisemaan asia siinä tarkoituksessa, että vältetään verotus, joka on sopimuksen vastainen.

3. Sopimusvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on pyrittävä keskinäisin sopimuksin ratkaisemaan sopimuksen tulkinnassa tai soveltamisessa syntyvät vaikeudet tai epätietoisuutta aiheuttavat kysymykset. Ne voivat erityisesti neuvotella keskenään sopimukseen pääsemiseksi tulon jakamisesta tapauksissa, joita tarkoitetaan 9 artiklassa. Ne voivat myös neuvotella keskenään kaksinkertaisen verotuksen poistamiseksi sellaisissa tapauksissa, joita sopimus ei käsitä.

4. Siinä tapauksessa, että toimivaltaiset viranomaiset pääsevät 2 ja 3 kappaleessa tarkoitettuun sopimukseen, sopimusvaltiot verottavat tulosta ja palauttavat veroa tai myöntävät veronhyvitystä tehdyn sopimuksen mukaisesti.

5. Sopimusvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat olla välittömässä yhteydessä keskenään sopimukseen pääsemiseksi niissä tapauksissa, jotka mainitaan edellä olevissa kappaleissa. Jos suullisten keskustelujen katsotaan helpottavan sopimukseen pääsemistä, voidaan tällaiset keskustelut käydä toimikunnassa, johon kuuluu sopimusvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten edustajia.

25 artiklaTietojen vaihtaminen

1. Sopimusvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on vaihdettava keskenään sellaisia tietoja, jotka ovat välttämättömiä tämän sopimuksen tai sopimusvaltioiden sopimuksen piiriin kuuluvia veroja koskevan sisäisen lainsäädännön määräysten soveltamiseksi, mikäli tämän lainsäädännön perusteella tapahtuva verotus ei ole sopimuksen vastainen. Sopimuksen 1 artikla ei rajoita tietojen vaihtamista. Sopimusvaltion vastaanottamia tietoja on käsiteltävä salaisina samalla tavalla kuin tämän valtion sisäisen lainsäädännön perusteella saatuja tietoja ja niitä saadaan ilmaista vain henkilöille tai viranomaisille (niihin luettuina tuomioistuimet ja hallintoelimet), jotka määräävät, kantavat tai perivät sopimuksen piiriin kuuluvia veroja tai käsittelevät näitä veroja koskevia syytteitä tai valituksia. Näiden henkilöiden tai viranomaisten on käytettävä tietoja vain tällaisiin tarkoituksiin. Ne saavat ilmaista tietoja julkisessa oikeudenkäynnissä tai tuomioistuimen ratkaisuissa.

2. Tämän artiklan 1 kappaleen määräysten ei katsota velvoittavan sopimusvaltiota:

a) ryhtymään hallintotoimiin, jotka poikkeavat tämän sopimusvaltion tai toisen sopimusvaltion lainsäädännöstä tai hallintokäytännöstä;

b) antamaan tietoja, joita tämän sopimusvaltion tai toisen sopimusvaltion lainsäädännön mukaan tai säännönmukaisen hallintomenettelyn puitteissa ei voida hankkia;

c) antamaan tietoja, jotka paljastaisivat liikesalaisuuden taikka teollisen, kaupallisen ja ammatillisen salaisuuden tai elinkeinotoiminnassa käytetyn menettelytavan, taikka tietoja, joiden ilmaiseminen olisi vastoin yleistä järjestystä (ordre public).

26 artiklaDiplomaattiset edustajat ja konsulivirkamiehet

Tämä sopimus ei vaikuta niihin verotuksellisiin erioikeuksiin, jotka kansainvälisen oikeuden yleisten sääntöjen tai erityisten sopimusten määräysten mukaan myönnetään diplomaattisille edustajille tai konsulivirkamiehille.

27 artiklaVoimaantulo

1. Sopimusvaltioiden hallitukset ilmoittavat toisilleen täyttäneensä valtiosäännössään tämän sopimuksen voimaantulolle asetetut edellytykset.

2. Sopimus tulee voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä siitä päivästä, jona myöhempi 1 kappaleessa tarkoitetuista ilmoituksista on tehty, ja sen määräyksiä sovelletaan:

a) Suomessa:

1) lähteellä pidätettävien verojen osalta, tuloon, joka saadaan sitä vuotta, jona sopimus tulee voimaan, lähinnä seuraavan kalenterivuoden tammikuun 1 päivänä tai sen jälkeen;

2) muiden tulosta suoritettavien verojen osalta, veroihin, jotka määrätään sitä vuotta, jona sopimus tulee voimaan, lähinnä seuraavan kalenterivuoden tammikuun 1 päivänä tai sen jälkeen alkavilta verovuosilta;

b) Thaimaassa:

1) pidätyksenä suoritettavien verojen osalta, määriin, jotka on suoritettava sitä vuotta, jona sopimus tulee voimaan, lähinnä seuraavan kalenterivuoden tammikuun 1 päivänä tai sen jälkeen;

2) muiden verojen osalta, verovuosiin tai tilikausiin, jotka alkavat sitä vuotta, jona sopimus tulee voimaan, lähinnä seuraavan kalenterivuoden tammikuun 1 päivänä tai sen jälkeen.

28 artiklaPäättyminen

Tämä sopimus on voimassa, kunnes jompikumpi sopimusvaltio sen irtisanoo. Kumpikin sopimusvaltio voi viiden vuoden kuluttua siitä päivästä, jona sopimus tulee voimaan, irtisanoa sopimuksen diplomaattista tietä tekemällä irtisanomisilmoituksen vähintään kuusi kuukautta ennen kunkin kalenterivuoden päättymistä. Tässä tapauksessa sopimuksen soveltaminen lakkaa:

a) Suomessa:

1) lähteellä pidätettävien verojen osalta, tuloon, joka saadaan sitä vuotta, jona irtisanomisilmoitus tehdään, lähinnä seuraavan kalenterivuoden tammikuun 1 päivänä tai sen jälkeen;

2) muiden tulosta suoritettavien verojen osalta, veroihin, jotka määrätään sitä vuotta, jona irtisanomisilmoitus tehdään, lähinnä seuraavan kalenterivuoden tammikuun 1 päivänä tai sen jälkeen alkavilta verovuosilta;

b) Thaimaassa:

1) pidätyksenä suoritettavien verojen osalta, määriin, jotka on suoritettava sitä vuotta, jona irtisanomisilmoitus tehdään, lähinnä seuraavan kalenterivuoden tammikuun 1 päivänä tai sen jälkeen;

2) muiden verojen osalta, verovuosiin tai tilikausiin, jotka alkavat sitä vuotta, jona irtisanomisilmoitus tehdään, lähinnä seuraavan kalenterivuoden tammikuun 1 päivänä tai sen jälkeen.

Tämän vakuudeksi ovat allekirjoittaneet, asianmukaisesti siihen valtuutettuina, allekirjoittaneet tämän sopimuksen.

Tehty Bangkokissa 25 päivänä huhtikuuta 1985 kahtena englanninkielisenä kappaleena.

Sopimuksen 5 artikla

On sovittu, että 5 artiklan 6 kappaletta sovellettaessa sanonnan “pääasiallisesti” katsotaan tarkoittavan, että henkilön muiden kuin siellä mainittujen yritysten puolesta harjoitetulla toiminnalla on niin vähäinen merkitys verrattuna hänen toimintaansa siellä mainittujen yritysten puolesta, että henkilön itse asiassa voidaan katsoa työskentelevän yksinomaan viimeksi mainittujen yritysten puolesta.

Sopimuksen 5 artikla ja 6 artikla

Sopimuksen 7 artiklaa sovellettaessa katsotaan, Thaimaan osalta, maatilan tai plantaasin muodostavan sopimuksen 5 artiklassa tarkoitetun kiinteän toimipaikan. Suomen verolainsäädännön mukaan maataloudesta tai metsätaloudesta saatua tuloa käsitellään kiinteästä omaisuudesta saatuna tulona. Tämän mukaisesti tuloa, joka saadaan Suomessa harjoitetusta maataloudesta tai metsätaloudesta, käsitellään sopimuksen 6 kappaleessa tarkoitettuna kiinteästä omaisuudesta saatuna tulona.

Sopimuksen 17 artikla

Sopimuksen 17 artiklan 4 kappaleessa tarkoitetun edun saamiseksi on epätietoisuutta sisältävissä tapauksissa esitettävä olennaisesta avustuksesta näyttöä siinä valtiossa, jossa toimintaa harjoitetaan, sillä tavoin kuin sovitaan sopimusvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välisellä keskinäisellä sopimuksella.

Thaimaan osalta käsite “yleiset varat” käsittää hyväntekeväisyysjärjestöiltä tai -laitoksilta saadut varat.

Tehty Bangkokissa 25 päivänä huhtikuuta 1985 kahtena englanninkielisenä kappaleena.