94/2008

Strasbourgissa 6 päivänä marraskuuta 1997 kansalaisuudesta tehty eurooppalainen yleissopimus, jonka eduskunta on hyväksynyt 13 päivänä toukokuuta 2008 ja jonka tasavallan presidentti on hyväksynyt 18 päivänä heinäkuuta 2008 ja jota koskeva hyväksymiskirja on talletettu Euroopan neuvoston pääsihteerin huostaan 6 päivänä elokuuta 2008, tulee voimaan 1 päivänä joulukuuta 2008 niin kuin siitä on sovittu.

Suomi on hyväksymiskirjan tallettamisen yhteydessä tehnyt seuraavat varaumat ja antanut seuraavan ilmoituksen:

Suomi tekee yleissopimuksen 29 artiklan 1 kappaleen mukaisesti 21 artiklan 3 kappaleen g kohtaan varauman, jonka mukaan 21 artiklaan perustuvat velvoitteet eivät sido Suomea määrättäessä joukkoja asevelvollisuuslain nojalla ylimääräiseen palvelukseen, jolla tarkoitetaan normaaliolojen vakavassa häiriötilanteessa tai poikkeusoloissa määrättävää palvelusta, jonka tarkoituksena on kohottaa ja ylläpitää puolustusvalmiutta ja harjoittaa joukkokokonaisuuksia niille suunnitellussa kokoonpanossa niin, että joukko voidaan tarvittaessa määrätä liikekannallepanon aikaiseen palvelukseen.

Suomi tekee yleissopimuksen 29 artiklan 1 kappaleen mukaisesti yleissopimuksen 22 artiklan a kohtaan varauman, jonka mukaan toisessa sopimusvaltiossa varusmiespalveluksesta vapautetun ei katsota suorittaneen varusmiespalvelusta Suomessa. Henkilö voidaan kuitenkin vapauttaa varusmiespalveluksesta asevelvollisuuslain 74 tai 76 §:n nojalla.

Suomi ilmoittaa yleissopimuksen 22 artiklan b kohdassa tarkoitetuksi iäksi 30 vuotta.

Kansalaisuudesta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta 18 päivänä heinäkuuta 2008 annettu laki (492/2008) tulee voimaan 1 päivänä joulukuuta 2008.

Sopimuksen muut kuin lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat asetuksena voimassa.

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä joulukuuta 2008.

1 artiklaYleissopimuksen tavoite

Tässä yleissopimuksessa asetetaan luonnollisten henkilöiden kansalaisuutta koskevat periaatteet ja määräykset sekä monikansalaisten asevelvollisuutta koskevat määräykset, joiden kanssa sopimusvaltioiden sisäisen lainsäädännön tulee olla on yhdenmukainen.

2 artiklaMääritelmät

Tässä yleissopimuksessa

a) "kansalaisuus" tarkoittaa henkilön ja valtion välistä oikeudellista sidettä eikä osoita henkilön etnistä alkuperää;

b) "monikansalaisuus" tarkoittaa, että samalla henkilöllä on samanaikaisesti kaksi kansalaisuutta tai useampia kansalaisuuksia;

c) "lapsi" tarkoittaa jokaista alle 18-vuotiasta henkilöä, ellei lapsi häneen sovellettavan lainsäädännön nojalla tule täysi-ikäiseksi aikaisemmin;

d) "valtionsisäinen lainsäädäntö" tarkoittaa kaikentyyppisiä kansallisen oikeusjärjestelmän määräyksiä, mukaan luettuina perustuslaki, lainsäädäntö, ohjesäännöt, asetukset, oikeuskäytäntö, tapaoikeus ja käytäntö sekä sitovista kansainvälisistä asiakirjoista johdetut määräykset.

3 artiklaValtion toimivalta

1. Kukin valtio määrittelee oman lainsäädäntönsä nojalla, ketkä ovat sen kansalaisia.

2. Muut valtiot hyväksyvät tämän lainsäädännön, siinä määrin kuin se on yhdenmukainen sovellettavien kansainvälisten yleissopimusten, kansainvälisen tapaoikeuden ja yleisesti hyväksyttyjen kansalaisuutta koskevien oikeusperiaatteiden kanssa.

4 artiklaPeriaatteet

Kunkin sopimusvaltion kansalaisuutta koskevat määräykset perustuvat seuraaviin periaatteisiin:

a) Jokaisella on oikeus kansalaisuuteen.

b) Kansalaisuudettomuutta vältetään.

c) Keneltäkään ei mielivaltaisesti oteta pois kansalaisuutta.

d) Avioliitto tai avioliiton purkautuminen sopimusvaltion kansalaisen ja ulkomaalaisen välillä tai jommankumman puolison kansalaisuuden muuttuminen avioliiton aikana ei automaattisesti vaikuta toisen puolison kansalaisuuteen.

5 artiklaSyrjinnän kielto

1. Sopimusvaltion kansalaisuutta koskeviin määräyksiin ei saa sisältyä eroja tai käytäntöjä, jotka merkitsevät sukupuoleen, uskontoon, alkuperään, ihonväriin tai kansalliseen tai etniseen alkuperään perustuvaa syrjintää.

2. Kutakin sopimusvaltiota ohjaa sen kansalaisten syrjinnän kiellon periaate riippumatta siitä, ovatko nämä valtion kansalaisia syntymän perusteella, vai ovatko he saaneet valtion kansalaisuuden myöhemmin.

6 artiklaKansalaisuuden saaminen

1. Kukin sopimusvaltio säätää valtionsisäisessä lainsäädännössään, että seuraavat henkilöt saavat valtion kansalaisuuden suoraan lain nojalla:

a) Lapset, joiden vanhemmista toisella on lasten syntyessä asianomaisen sopimusvaltion kansalaisuus, jollei valtionsisäisessä lainsäädännössä ole ulkomailla syntyneitä lapsia koskevia poikkeuksia. Kukin sopimusvaltio voi määrätä, että lapsi, jonka suhde vanhempiinsa perustuu lapsen tunnustamiseen, tuomioistuimen päätökseen tai vastaavaan menettelyyn, saa valtion kansalaisuuden valtionsisäisessä lainsäädännössä määritetyn menettelyn kautta.

b) Valtion alueelta löydetyt löytölapset, jotka muutoin olisivat kansalaisuudettomia.

2. Kukin sopimusvaltio säätää valtionsisäisessä lainsäädännössään, että sen alueella syntyneet lapset, jotka eivät saa syntyessään minkään toisen valtion kansalaisuutta, saavat sen kansalaisuuden. Kansalaisuus myönnetään

a) suoraan lain nojalla lapsen syntyessä; tai

b) kansalaisuudettomiksi jääneille lapsille myöhemmin hakemuksesta, jonka asianomainen lapsi jättää tai joka jätetään tämän puolesta asianomaiselle viranomaiselle sopimusvaltion sisäisessä lainsäädännössä säädetyllä tavalla. Hakemuksen voi tehdä, jos hakija on asunut laillisesti valtion alueella enintään viisi vuotta välittömästi ennen hakemuksen jättämistä.

3. Kukin sopimusvaltio säätää valtionsisäisessä lainsäädännössään mahdollisuudesta kansalaistaa henkilöt, jotka asuvat laillisesti sen alueella. Sopimusvaltio ei säädä kansalaistamisen edellytykseksi yli kymmenen vuoden oleskelua valtion alueella ennen hakemuksen jättämistä.

4. Kukin sopimusvaltio helpottaa valtionsisäisessä lainsäädännössään kansalaisuuden saamista seuraavien henkilöiden osalta:

a) Sopimusvaltion kansalaisten puolisot.

b) Sopimusvaltion kansalaisten lapset 6 artiklan 1 kappaleen a kohdan poikkeus huomioon ottaen.

c) Lapset, joiden vanhemmista toinen saa tai on saanut sopimusvaltion kansalaisuuden.

d) Sopimusvaltion kansalaisten adoptoimat lapset.

e) Henkilöt, jotka ovat syntyneet sopimusvaltion alueella ja asuvat siellä laillisesti.

f) Henkilöt, jotka ovat asuneet laillisesti sopimusvaltion alueella tietyn ajan, joka on alkanut ennen kuin henkilö on täyttänyt 18 vuotta ja jonka pituus määritetään asianomaisen sopimusvaltion sisäisessä lainsäädännössä.

g) Kansalaisuudettomat henkilöt ja pakolaisaseman saaneet henkilöt, jotka asuvat laillisesti sopimusvaltion alueella.

7 artiklaKansalaisuuden menettäminen suoraan lain nojalla tai sopimusvaltion aloitteesta

1. Sopimusvaltio ei voi säätää valtionsisäisessä lainsäädännössään kansalaisuuden menettämisestä "suoraan lain nojalla tai sopimusvaltion aloitteesta muutoin kuin seuraavissa tapauksissa:

a) Henkilö saa vapaaehtoisesti jonkin toisen valtion kansalaisuuden.

b) Henkilö on saanut sopimusvaltion kansalaisuuden toimimalla petollisesti, antamalla vääriä tietoja tai salaamalla olennaisen seikan.

c) Henkilö on palvellut vapaaehtoisesti vieraan valtion puolustusvoimissa.

d) Henkilö käyttäytyy tavalla, joka vakavasti vaarantaa sopimusvaltion elintärkeitä etuja.

e) Sopimusvaltion ja sen ulkomailla asuvan kansalaisen väliltä puuttuu todellinen yhteys.

f) Jos lapsen ollessa alaikäinen todetaan, että valtionsisäisessä lainsäädännössä säädetyt edellytykset, joiden nojalla sopimusvaltion kansalaisuus on saatu, eivät enää täyty.

g) Jos lapsi adoptoitaessa saa jommankumman adoptiovanhemman tai molempien adoptiovanhempien vieraan valtion kansalaisuuden tai hänellä on tämä kansalaisuus.

2. Sopimusvaltio voi säätää, että sen kansalaisuuden menettävien vanhempien lapset menettävät myös sopimusvaltion kansalaisuuden lukuun ottamatta 1 kappaleen c ja d kohdan kattamia tapauksia. Lasten ei kuitenkaan tule menettää sopimusvaltion kansalaisuutta, jos toinen vanhemmista säilyttää sen.

3. Sopimusvaltio ei voi säätää valtionsisäisessä lainsäädännössään kansalaisuuden menettämisestä tämän artiklan 1 ja 2 kappaleen nojalla, jos henkilöstä tulisi sen seurauksena kansalaisuudeton, lukuun ottamatta tämän artiklan 1 kappaleen b kohdassa mainittuja tapauksia.

8 artiklaKansalaisuuden menettäminen yksilön aloitteesta

1. Kukin sopimusvaltio sallii sen kansalaisuudesta vapautumisen sillä edellytyksellä, että kansalaisuudesta vapautuvasta henkilöstä ei tule tämän seurauksena kansalaisuudeton.

2. Sopimusvaltio voi kuitenkin säätää valtionsisäisessä lainsäädännössään, että kansalaisuudesta voivat vapautua vain ulkomailla asuvat kansalaiset.

9 artiklaKansalaisuuden takaisinsaaminen

Kukin sopimusvaltio helpottaa sen alueella laillisesti asuvien entisten kansalaistensa kansalaisuuden takaisinsaamista valtionsisäisessä lainsäädännössä mainituissa tapauksissa ja siinä säädetyin edellytyksin.

10 artiklaHakemusten käsittely

Kukin sopimusvaltio varmistaa, että sen kansalaisuuden saamiseen, säilyttämiseen, menettämiseen, takaisinsaamiseen tai todistamiseen liittyvät hakemukset käsitellään kohtuullisessa ajassa.

11 artiklaPäätökset

Kukin sopimusvaltio varmistaa, että sen kansalaisuuden saamiseen, säilyttämiseen, menettämiseen, takaisinsaamiseen tai todistamiseen liittyvät päätökset sisältävät kirjalliset perustelut.

12 artiklaOikeus muutoksenhakuun

Kukin sopimusvaltio varmistaa, että sen kansalaisuuden saamiseen, säilyttämiseen, menettämiseen, takaisinsaamiseen tai todistamiseen liittyvät päätökset mahdollistavat hallinnollisen tai oikeudellisen muutoksenhaun valtionsisäisen lainsäädännön mukaisesti.

13 artiklaMaksut

1. Kukin sopimusvaltio varmistaa, että sen kansalaisuuden saamiseen, säilyttämiseen, menettämiseen, takaisinsaamiseen tai todistamiseen liittyvät maksut ovat kohtuulliset.

2. Kukin sopimusvaltio varmistaa, että hallinnolliseen tai oikeudelliseen muutoksenhakuun liittyvät maksut eivät muodosta estettä hakijoille.

14 artiklaMonikansalaisuustapaukset suoraan lain nojalla

1. Sopimusvaltio sallii, että

a) lapset, jotka ovat syntyessä saaneet automaattisesti useamman kansalaisuuden, säilyttävät nämä kansalaisuudet;

b) sen kansalaisilla on jonkin toisen valtion kansalaisuus, jos tämä toinen kansalaisuus saadaan automaattisesti avioliiton kautta.

2. Edellä 1 kappaleessa mainittuun kansalaisuuksien säilyttämiseen sovelletaan tämän yleissopimuksen 7 artiklan asiaan liittyviä määräyksiä.

15 artiklaMuut mahdolliset monikansalaisuustapaukset

Tämän yleissopimuksen määräykset eivät rajoita sopimusvaltion oikeutta määrittää valtionsisäisessä lainsäädännössään

a) säilyttävätkö vai menettävätkö sopimusvaltion kansalaiset, jotka saavat jonkin toisen valtion kansalaisuuden tai joilla on jonkin toisen valtion kansalaisuus, sopimusvaltion kansalaisuuden;

b) edellyttääkö sopimusvaltion kansalaisuuden saaminen tai säilyttäminen toisen valtion kansalaisuudesta vapautumista tai sen menettämistä.

16 artiklaAikaisemman kansalaisuuden säilyttäminen

Sopimusvaltio ei aseta toisen valtion kansalaisuudesta vapautumista tai sen menettämistä sopimusvaltion kansalaisuuden saamisen tai säilyttämisen ehdoksi, jos tällainen vapautuminen tai menettäminen ei ole mahdollista tai jos sitä ei voida kohtuudella edellyttää.

17 artiklaMonikansalaisuuteen liittyvät oikeudet ja velvollisuudet

1. Sopimusvaltion kansalaisilla, joilla on jonkin toisen valtion kansalaisuus, on sen sopimusvaltion alueella, jossa he asuvat, samat oikeudet ja velvollisuudet kuin tämän sopimusvaltion muilla kansalaisilla.

2. Tämän luvun määräykset eivät vaikuta

a) kansainvälisen oikeuden määräyksiin, jotka koskevat sopimusvaltion diplomaatti- tai konsuliedustustojen antamaa suojelua niille kansalaisilleen, joilla on samanaikaisesti jonkin toisen valtion kansalaisuus;

b) kansainvälisen yksityisoikeuden määräysten soveltamiseen sopimusvaltiossa monikansalaisuustapauksissa.

18 artiklaPeriaatteet

1. Valtioseuraantotapauksissa kukin sopimusvaltio kunnioittaa kansalaisuusasioissa oikeusperiaatteita, ihmisoikeuksia koskevia määräyksiä sekä tämän yleissopimuksen 4 ja 5 artiklaan ja tämän artiklan 2 kappaleeseen sisältyviä periaatteita erityisesti kansalaisuudettomuuden välttämiseksi.

2. Päättäessään kansalaisuuden myöntämisestä tai säilyttämisestä valtioseuraantotapauksissa kukin sopimusvaltio ottaa erityisesti huomioon

a) asianomaisen henkilön todellisen yhteyden valtioon;

b) asianomaisen henkilön asuinpaikan valtioseuraannon aikaan;

c) asianomaisen henkilön tahdon;

d) asianomaisen henkilön alueellisen alkuperän.

3. Kun kansalaisuuden saaminen edellyttää vieraan valtion kansalaisuuden menettämistä, sovelletaan tämän yleissopimuksen 16 artiklan määräyksiä.

19 artiklaRatkaisu kansainvälisen sopimuksen avulla

Valtioseuraantotapauksissa asianomaiset sopimusvaltiot pyrkivät sääntelemään kansalaisuuteen liittyviä asioita keskinäisillä sopimuksilla ja tarvittaessa sopimuksilla muiden asiaan liittyvien valtioiden kanssa. Tällaisissa sopimuksissa noudatetaan tähän lukuun sisältyviä tai siinä tarkoitettuja periaatteita ja määräyksiä.

20 artiklaEi- kansalaisia koskevat periaatteet

1. Kukin sopimusvaltio noudattaa seuraavia periaatteita:

a) Edeltäjävaltion kansalaisilla, jotka asuvat alueella, jonka suvereniteetti siirtyy seuraajavaltiolle, ja jotka eivät ole saaneet valtion kansalaisuutta, on oikeus jäädä tähän valtioon.

b) Edellä a kohdassa tarkoitettuja henkilöitä kohdellaan tasa-arvoisesti seuraajavaltion kansalaisten kanssa sosiaalisten ja taloudellisten oikeuksien osalta.

2. Kukin sopimusvaltio voi olla palkkaamatta 1 kappaleessa tarkoitettuja henkilöitä julkisiin tehtäviin, joihin liittyy itsenäisen toimivallan käyttöä.

21 artiklaAsevelvollisuuden suorittaminen

1. Henkilöiden, joilla on kahden tai useamman sopimusvaltion kansalaisuus, edellytetään suorittavan asevelvollisuutensa ainoastaan yhdessä näistä sopimusvaltioista.

2. Kappaleen 1 soveltamistavat voidaan määrittää sopimusvaltioiden välisillä erityissopimuksilla.

3. Jollei tehdyssä tai mahdollisesti tehtävässä erityissopimuksessa toisin määrätä, seuraavia määräyksiä sovelletaan henkilöihin, joilla on kahden tai useamman sopimusvaltion kansalaisuus:

a) Tällaiset henkilöt ovat asevelvollisia siinä sopimusvaltiossa, jonka alueella he asuvat. He voivat kuitenkin 19 vuoden ikään saakka missä tahansa muussa sopimusvaltiossa, jonka kansalaisia he ovat, suorittaa vapaaehtoisesti asevelvollisuuden, joka kestää tosiasiallisesti yhteensä vähintään yhtä pitkän ajan kuin varusmiespalvelus ensin mainitussa sopimusvaltiossa.

b) Henkilöt, jotka asuvat sellaisen sopimusvaltion alueella, jonka kansalaisia he eivät ole, tai sellaisen valtion alueella, joka ei ole sopimusvaltio, voivat suorittaa varusmiespalveluksensa minkä tahansa sellaisen sopimusvaltion alueella, jonka kansalaisia he ovat.

c) Henkilöiden, jotka a ja b kohdan määräysten mukaisesti suorittavat asevelvollisuutensa yhdessä sopimusvaltiossa tämän sopimusvaltion lainsäädännön mukaisesti, katsotaan suorittaneen asevelvollisuutensa myös muun sellaisen sopimusvaltion tai muiden sellaisten sopimusvaltioiden osalta, joiden kansalaisia he ovat.

d) Henkilöiden, jotka ennen tämän yleissopimuksen voimaantuloa niiden sopimusvaltioiden välillä, joiden kansalaisia he ovat, ovat suorittaneet asevelvollisuutensa yhdessä näistä sopimusvaltioista tämän sopimusvaltion lainsäädännön mukaisesti, katsotaan suorittaneen saman velvollisuuden myös muun sellaisen sopimusvaltion tai muiden sellaisten sopimusvaltioiden osalta, joiden kansalaisia he ovat.

e) Henkilöt, jotka a kohdan mukaisesti ovat suorittaneet varusmiespalveluksensa yhdessä sellaisessa sopimusvaltiossa, jonka kansalaisia he ovat, ja muuttavat sen jälkeen asumaan toisen sellaisen sopimusvaltion alueelle, jonka kansalaisia he ovat, ovat velvollisia palvelemaan reservissä ainoastaan jälkimmäisessä sopimusvaltiossa.

f) Tämän artiklan soveltaminen ei vaikuta millään tavalla asianomaisten henkilöiden kansalaisuuteen.

g) Jos jonkin sopimusvaltion asevoimat pannaan liikekannalle, tähän artiklaan perustuvat velvoitteet eivät sido tätä sopimusvaltiota.

22 artiklaAsevelvollisuudesta vapauttaminen tai vaihtoehtoinen siviilipalvelus

Jollei tehdyssä tai mahdollisesti tehtävässä erityissopimuksessa toisin määrätä, seuraavia määräyksiä sovelletaan myös henkilöihin, joilla on kahden tai useamman sopimusvaltion kansalaisuus:

a) Tämän yleissopimuksen 21 artiklan 3 kappaleen c kohtaa sovelletaan henkilöihin, jotka on vapautettu asevelvollisuudesta tai jotka ovat suorittaneet vaihtoehtoisen siviilipalveluksen.

b) Henkilöiden, jotka ovat sellaisen sopimusvaltion kansalaisia, jossa ei ole pakollista varusmiespalvelusta, katsotaan suorittaneen asevelvollisuutensa, kun heidän asuinpaikkansa on kyseisen sopimusvaltion alueella. Heidän ei kuitenkaan katsota suorittaneen asevelvollisuuttaan sellaisen sopimusvaltion tai sellaisten sopimusvaltioiden osalta, joiden kansalaisia he myös ovat ja joissa asepalvelus vaaditaan, ellei mainittu asuinpaikka ole ollut sama tiettyyn ikään saakka, jonka kukin sopimusvaltio ilmoittaa allekirjoittaessaan tämän yleissopimuksen tai tallettaessaan ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymiskirjansa.

c) Henkilöiden, jotka ovat sellaisen sopimusvaltion kansalaisia, jossa ei ole pakollista varusmiespalvelusta, katsotaan myös suorittaneen asevelvollisuutensa, kun he ovat vapaaehtoisesti suorittaneet varusmiespalvelusta tässä valtiossa tosiasiallisesti yhteensä vähintään yhtä pitkän ajan kuin varusmiespalvelus kestää siinä sopimusvaltiossa tai niissä sopimusvaltioissa, jonka kansalaisia he myös ovat, riippumatta siitä, missä he asuvat.

23 artiklaSopimusvaltioiden välinen yhteistyö

1. Sopimusvaltioiden välisen yhteistyön helpottamiseksi sopimusvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset

a) antavat Euroopan neuvoston pääsihteerille tietoja niiden valtionsisäisestä lainsäädännöstä, joka koskee kansalaisuutta, mukaan luettuina kansalaisuudettomuutta ja monikansalaisuutta, ja tämän yleissopimuksen soveltamisen edistymisestä;

b) antavat toisilleen pyynnöstä tietoja niiden kansalaisuutta koskevasta valtionsisäisestä lainsäädännöstä ja tämän yleissopimuksen soveltamisen edistymisestä.

2. Sopimusvaltiot tekevät yhteistyötä keskenään ja muiden Euroopan neuvoston jäsenvaltioiden kanssa asianmukaisen Euroopan neuvoston hallitustenvälisen toimielimen puitteissa käsitelläkseen kaikkia asiaan liittyviä ongelmia ja edistääkseen kansalaisuutta ja siihen liittyviä asioita koskevien oikeusperiaatteiden ja käytäntöjen kehitystä.

24 artiklaTietojenvaihto

Kukin sopimusvaltio voi milloin tahansa antaa selityksen, jonka mukaan se ilmoittaa muille samanlaisen selityksen antaneille sopimuspuolille tapauksista, joissa toisen sopimusvaltion kansalaiset ovat saaneet vapaaehtoisesti sen kansalaisuuden, jollei tietosuojaa koskevassa lainsäädännössä toisin säädetä. Selityksessä voidaan mainita ehdot, joiden nojalla sopimusvaltio antaa tällaisia tietoja. Selitys voidaan peruuttaa milloin tahansa.

25 artiklaYleissopimuksen soveltamista koskevat selitykset

1. Kukin valtio voi allekirjoittaessaan tämän yleissopimuksen tai tallettaessaan ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymiskirjansa antaa selityksen, jonka mukaan se jättää VII luvun yleissopimuksen soveltamisen ulkopuolelle.

2. VII luvun määräyksiä sovelletaan ainoastaan niiden sopimusvaltioiden välisiin suhteisiin, joiden osalta luku on voimassa.

3. Kukin sopimusvaltio voi milloin tahansa myöhemmin ilmoittaa Euroopan neuvoston pääsihteerille, että se soveltaa VII luvun määräyksiä, jotka allekirjoittamisen tai ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymiskirjan tallettamisen yhteydessä on jätetty soveltamisen ulkopuolelle. Tämä ilmoitus on voimassa sen vastaanottopäivästä lukien.

26 artiklaTämän yleissopimuksen vaikutukset

1. Tämän yleissopimuksen määräykset eivät vaikuta niiden valtionsisäisen lainsäädännön ja sitovien kansainvälisten asiakirjojen määräyksiin, jotka jo ovat voimassa tai tulevat mahdollisesti voimaan ja joiden nojalla yksilöille annetaan tai annettaisiin paremmat oikeudet kansalaisuusasioissa.

2. Tämä yleissopimus ei vaikuta

a) monikansalaisuustapausten vähentämistä ja asevelvollisuutta monikansalaisuustapauksissa koskevan vuoden 1963 yleissopimuksen ja sen pöytäkirjojen soveltamiseen;

b) muiden sitovien kansainvälisten asiakirjojen soveltamiseen, siinä määrin kuin tällaiset asiakirjat ovat yhdenmukaisia tämän yleissopimuksen kanssa,

niiden sopimusvaltioiden välisissä suhteissa, jotka ovat näiden asiakirjojen sitomia.

27 artiklaAllekirjoittaminen ja voimaantulo

1. Tämä yleissopimus on avoinna allekirjoittamista varten Euroopan neuvoston jäsenvaltioille ja Euroopan neuvoston ulkopuolisille valtioille, jotka ovat osallistuneet yleissopimuksen valmisteluun. Nämä valtiot voivat ilmaista suostumuksensa tulla tämän yleissopimuksen sitomiksi

a) allekirjoittamalla sen ratifioimis- tai hyväksymisvaraumitta; tai

b) allekirjoittamalla sen ratifioimis- tai hyväksymisvaraumin ja sen jälkeen ratifioimalla tai hyväksymällä sen.

Ratifioimis- tai hyväksymiskirjat talletetaan Euroopan neuvoston pääsihteerin huostaan.

2. Tämä yleissopimus tulee voimaan kaikkien niiden valtioiden osalta, jotka ovat ilmaisseet suostumuksensa tulla yleissopimuksen sitomiksi, seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä, kun on kulunut kolme kuukautta päivästä, jona kolme Euroopan neuvoston jäsenvaltiota on ilmaissut suostumuksensa tulla tämän yleissopimuksen sitomiksi edellisen kappaleen määräysten mukaisesti.

3. Sellaisen sopimusvaltion osalta, joka myöhemmin ilmoittaa tulevansa yleissopimuksen sitomaksi, yleissopimus tulee voimaan seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä, kun on kulunut kolme kuukautta päivästä, jona se on allekirjoittanut yleissopimuksen tai tallettanut ratifioimis- tai hyväksymiskirjansa.

28 artiklaYleissopimukseen liittyminen

1. Tämän yleissopimuksen voimaantulon jälkeen Euroopan neuvoston ministerikomitea voi kutsua sellaisen Euroopan neuvoston ulkopuolisen valtion, joka ei ole osallistunut yleissopimuksen valmisteluun, liittymään tähän yleissopimukseen.

2. Tähän yleissopimukseen liittyvän valtion osalta yleissopimus tulee voimaan seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä, kun on kulunut kolme kuukautta päivästä, jona liittymiskirja on talletettu Euroopan neuvoston pääsihteerin huostaan.

29 artiklaVaraumat

1. Tämän yleissopimuksen I, II ja VI luvun määräyksiin ei voi tehdä varaumia. Valtio voi allekirjoittaessaan tämän yleissopimuksen tai tallettaessaan ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymiskirjansa tehdä yhden tai useamman varauman yleissopimuksen muihin määräyksiin, edellyttäen että varaumat ovat tämän yleissopimuksen tavoitteen ja tarkoituksen mukaisia.

2. Valtio, joka tekee yhden tai useamman varauman, ilmoittaa Euroopan neuvoston pääsihteerille sen valtionsisäisen lainsäädännön asiaan liittyvän sisällön tai muut asiaan liittyvät tiedot.

3. Valtio, joka on tehnyt yhden tai useamman varauman 1 kappaleen mukaisesti, harkitsee varaumien peruuttamista kokonaan tai osittain heti, kun olosuhteet sen sallivat. Tällainen peruutus tehdään Euroopan neuvoston pääsihteerille osoitetulla ilmoituksella, ja se on voimassa ilmoituksen vastaanottopäivästä lukien.

4. Valtio, joka laajentaa tämän yleissopimuksen soveltamisen koskemaan 30 artiklan 2 kappaleessa tarkoitetussa selityksessä mainittua aluetta, voi kyseisen alueen osalta tehdä yhden tai useamman varauman edellisten kappaleiden määräysten mukaisesti.

5. Sopimusvaltio, joka on tehnyt varaumia yleissopimuksen VII luvun määräyksiin, ei voi vaatia, että jokin toinen sopimusvaltio soveltaa mainittuja määräyksiä, paitsi siinä laajuudessa kuin se on itse hyväksynyt nämä määräykset.

30 artiklaAlueellinen määräys

1. Valtio voi allekirjoittaessaan tämän yleissopimuksen tai tallettaessaan ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymiskirjansa määrittää alueen tai alueet, joihin tätä yleissopimusta sovelletaan.

2. Valtio voi myöhemmin Euroopan neuvoston pääsihteerille osoitetulla selityksellä laajentaa tämän yleissopimuksen soveltamisen koskemaan muuta selityksessä määritettyä aluetta, jonka kansainvälisistä suhteista se vastaa tai jonka puolesta se on toimivaltainen tekemään sitoumuksia. Tällaisen alueen osalta yleissopimus tulee voimaan seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä, kun on kulunut kolme kuukautta päivästä, jona pääsihteeri on vastaanottanut selityksen.

3. Kahden edellisen kappaleen nojalla tehty selitys voidaan peruuttaa minkä tahansa selityksessä määritetyn alueen osalta pääsihteerille osoitetulla ilmoituksella. Peruutus tulee voimaan seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä, kun on kulunut kolme kuukautta päivästä, jona pääsihteeri on vastaanottanut ilmoituksen.

31 artiklaIrtisanominen

1. Sopimusvaltio voi milloin tahansa irtisanoa yleissopimuksen kokonaan tai ainoastaan VII luvun Euroopan neuvoston pääsihteerille osoitetulla ilmoituksella.

2. Irtisanominen tulee voimaan seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä, kun on kulunut kolme kuukautta päivästä, jona pääsihteeri on vastaanottanut ilmoituksen.

32 artiklaPääsihteerin ilmoitukset

Euroopan neuvoston pääsihteeri ilmoittaa Euroopan neuvoston jäsenvaltioille, yleissopimuksen allekirjoittaneille valtioille, tämän yleissopimuksen sopimuspuolille ja muille valtioille, jotka ovat liittyneet tähän yleissopimukseen

a) allekirjoittamisista;

b) ratifioimis-, hyväksymis- ja liittymiskirjojen tallettamisista;

c) tämän yleissopimuksen 27 tai 28 artiklan mukaisista voimaantulopäivistä;

d) tämän yleissopimuksen 29 artiklan mukaisesti tehdyistä varaumista ja niiden peruutuksista;

e) tämän yleissopimuksen 23, 24, 25, 27, 28, 29, 30 ja 31 artiklan nojalla tehdyistä ilmoituksista tai selityksistä;

f) muista tähän yleissopimukseen liittyvistä toimista, ilmoituksista tai tiedonannoista.

Tämän vakuudeksi allekirjoittaneet, siihen asianmukaisesti valtuutettuina, ovat allekirjoittaneet tämän yleissopimuksen.

Tehty Strasbourgissa 6 päivänä marraskuuta 1997 yhtenä englannin- ja ranskankielisenä kappaleena, jonka molemmat tekstit ovat yhtä todistusvoimaiset ja joka talletetaan Euroopan neuvoston arkistoon. Euroopan neuvoston pääsihteeri toimittaa oikeaksi todistetut jäljennökset kullekin Euroopan neuvoston jäsenvaltiolle, Euroopan neuvoston ulkopuolisille valtioille, jotka ovat osallistuneet tämän yleissopimuksen valmisteluun, sekä valtioille, jotka on kutsuttu liittymään tähän yleissopimukseen.