27.5.2025

Esitiedot

Kansaneläkelaitos määräsi 28.3.2019 antamallaan päätöksellä asumistukea hakeneelta A:lta perittäväksi takaisin osan ajalta 1.9.2013 - 30.9.2015 liikaa maksetusta asumistuesta. Liikamaksua ajalta 1.9.2013 - 31.3.2014 ei määrätty perittäväksi takaisin, koska asumistuen maksamisesta oli kulunut yli viisi vuotta. Ruokakuntaan kuuluivat asumistuen hakijan A:n lisäksi hänen puolisonsa B ja alaikäinen C. Kansaneläkelaitos katsoi, ettei liikaa maksetun asumistuen takaisinperinnän kohtuullistamiselle ollut perusteita, koska liikamaksu oli johtunut A:n vilpillisestä menettelystä. Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta hylkäsi 28.11.2019 antamallaan päätöksellä A:n valituksen Kansaneläkelaitoksen 28.3.2019 antamasta päätöksestä. Vakuutusoikeus hylkäsi 22.1.2021 antamallaan päätöksellä A:n valituksen sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksestä.

Kansaneläkelaitos määräsi 10.5.2022 antamallaan päätöksellä A:n puolisolta B:ltä perittäväksi takaisin edellä tarkoitetun A:lta perittäväksi määrätyn liikamaksun, koska sitä ei saatu perittyä takaisin A:lta. Kansaneläkelaitos totesi, että liikaa maksettu tuki peritään takaisin ruokakunnan jäseniltä. Lähtökohtaisesti takaisinperintä kohdistetaan tuen hakijaan. Jos perintä hakijalta ei onnistu, perintä voidaan kohdentaa muihin ruokakunnan täysi-ikäisiin jäseniin. Kansaneläkelaitos katsoi, ettei takaisinperittävää määrää voitu kohtuullistaa, koska liikamaksu oli aiheutunut vilpillisestä menettelystä, koska ruokakunta oli laiminlyönyt ilmoitusvelvollisuutensa.

B haki Kansaneläkelaitoksen päätökseen muutosta sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnalta ja vaati, että takaisinperinnästä luovutaan. B vetosi huonoon taloudelliseen tilanteeseensa ja siihen, että viimeisen tuen maksamisesta oli kulunut yli seitsemän vuotta. B:n mukaan asumistuen liikamaksu ei ollut johtunut hakijan vilpillisestä menettelystä.

Muutoksenhakulautakunnan ratkaisu

Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta kumosi Kansaneläkelaitoksen päätöksen äänestyksen 7 - 1 jälkeen ja totesi, että takaisinperinnästä ajalta 1.4.2014 - 30.9.2015 luovutaan vanhentumisen vuoksi.

Muutoksenhakulautakunnan päätöksen ja äänestyslausunnon perustelut

Jos etuutta on maksettu aiheetta tai määrältään liian suurena, liikaa maksettu etuus on perittävä takaisin. Takaisinperinnästä voidaan luopua joko kokonaan tai osittain, jos tämä katsotaan kohtuulliseksi eikä aiheeton maksaminen ole johtunut tuensaajan tai hänen edustajansa vilpillisestä menettelystä tai jos aiheettomasti maksettu määrä on vähäinen.

Liikaa maksettu tuki peritään ruokakunnan jäseniltä. Liikaa maksettua tukea voidaan periä takaisin hakijalta, tämän avio- tai avopuolisolta taikka muulta ruokakuntaan liikamaksun aikana kuuluneelta täysi-ikäiseltä henkilöltä, joka on sitoutunut yhteisvastuuseen liikaa maksetun tuen takaisinmaksusta. Tuki peritään ensisijaisesti tuen hakijalta. Takaisinperinnästä annetaan valituskelpoinen päätös. Kun liikaa maksettua tukea peritään muulta kuin hakijalta, tälle annetaan erikseen oma päätös takaisinperinnästä.

Päätös aiheettomasti maksetun asumistuen takaisinperinnästä on tehtävä viiden vuoden kuluessa asumistuen maksupäivästä lukien.

Kansaneläkelaitos on 28.3.2019 antamallaan päätöksellä päättänyt periä A:lta takaisin ajalta 1.9.2013 - 30.9.2015 liikaa maksetun asumistuen. Liikamaksusta ajalta 1.9.2013 - 31.3.2014 on luovuttu, sillä siitä on kulunut yli viisi vuotta. Jäljellä oleva liikamaksun määrä on 4 855,87 euroa.

Kansaneläkelaitos on valituksenalaisella päätöksellä päättänyt periä liikamaksun 4 855,87 euroa A:n puolisolta B:ltä, koska liikamaksua ei ole saatu perittyä takaisin A:lta.

Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta toteaa, että velvoiteoikeudellisten periaatteiden mukaan velasta vastaa yksin hakija. Yleisestä asumistuessa annetussa laissa on kuitenkin nimenomaisesti säädetty tästä velvoiteoikeudellisesta pääsäännöstä poikkeus, jonka mukaan kaikki liikamaksun syntymisen ajankohtaan ruokakuntaan kuuluneet täysi-ikäiset jäsenet ovat vastuussa asumistuen liikamaksusta. Tämä johtuu asumistuen luonteesta, jossa tuki myönnetään koko ruokakunnalle ja se hyödyttää kaikkia ruokakunnan jäseniä.

Velvoiteoikeudellisten periaatteiden mukaan velka vanhenee kunkin velallisen osalta erikseen. Yleisestä asumistuesta annetun lain mukaan jokaiselle yhteisvastuulliselle tulee antaa erikseen päätös asumistuen takaisinperinnästä. Päätös takaisinperinnästä tulee antaa viiden vuoden kuluessa etuuden maksupäivästä. Lain sanamuodosta ei ole johdettavissa sellaista yleisistä velvoiteoikeudellista periaatteista poikkeavaa tulkintaa, että hakijalle tai jollekulle toiselle yhteisvastuulliselle annettu päätös katkaisisi vanhentumisen muiden yhteisvastuullisten osalta. Asumistuen tarkistavaa tai lakkauttavaa päätöstä, josta liikamaksu on aiheutunut, eli ns. perustepäätöstä ei anneta tiedoksi ruokakunnan muille jäsenille. Näin ollen se, että takaisinperintäpäätös annettaisiin velasta toissijaisesti vastuulliselle vasta, kun perintätoimet hakijan osalta on todettu tuloksettomiksi ja mahdollisesti pitkänkin ajan kuluttua liikamaksun syntymisestä, olisi myös velan vanhentumislainsäädännön tavoitteiden vastaista. Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta toteaa, että velan kollektiivisesta vanhenemisesta nimenomaisesti säätävän säännöksen puuttuessa päätös takaisinperinnästä on annettava viiden vuoden kuluessa etuuden maksamisesta jokaiselle yhteisvastuulliselle erikseen.

Ruokakunnalle ajalta 1.4.2014 - 30.9.2015 myönnetyn asumistuen maksamisesta on kulunut yli viisi vuotta ennen kuin Kansaneläkelaitos on antanut valituksenalaisen päätöksen etuuden takaisinperinnästä B:lle. Näin ollen takaisinperintäsaatava on vanhentunut. Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta toteaa, että asumistuen takaisinperinnästä luovutaan kokonaisuudessaan edellä mainitulta ajalta, koska saatava on vanhentunut.

Eriävän mielipiteen jättänyt jäsen olisi hylännyt valituksen katsoen, että takaisinperinnän vanhenemisen kannalta ratkaisevaa on ensisijaiselle perittävälle annettu takaisinperintäpäätös. Kansaneläkelaitos on antanut takaisinperintäpäätöksen A:lle alle viiden vuoden kuluttua ajalta 1.4.2014 - 30.9.2015 myönnetyn asumistuen maksamisesta. Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan 28.11.2019 ja vakuutusoikeuden 22.1.2021 antamat päätökset ovat katkaisseet takaisinperintäpäätöksen antamisesta laskettavan velan vanhenemisen. Näin ollen takaisinperintävelka ajalta 1.4.2014 - 30.9.2015 ei ole vanhentunut, ja takaisinperintä on lain mukaan ja oikein kohdistettu B:hen. Jäsen toteaa vielä, että kun otetaan huomioon liikamaksun syntyyn johtaneet seikat ja B:n taloudelliset ja muut olosuhteet, asiassa ei ole esitetty selvitystä, minkä perusteella aiheettomasti maksetun etuuden takaisinperinnästä voitaisiin kohtuussyistä luopua osittainkaan.

Muutoksenhaku vakuutusoikeudessa

Kansaneläkelaitos haki muutosta sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätökseen ja vaati, että päätös kumotaan ja asia jätetään Kansaneläkelaitoksen 10.5.2022 antaman päätöksen varaan. Perusteluinaan Kansaneläkelaitos viittasi sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksen eriävään mielipiteeseen. Kansaneläkelaitos totesi lisäksi, että nimenomainen säännös tuen takaisinperimisestä ruokakunnan jäseniltä on ollut voimassa 1.1.2016 lukien (pitänee olla 1.1.2015 lukien) yleisestä asumistuesta annetussa laissa. Aiemmin laissa ei ollut erikseen säädetty asiasta, vaan takaisinperintä muulta ruokakunnan jäseneltä kuin hakijalta perustui etuuslain yleiseen takaisinperintäsäännökseen. Kansaneläkelaitoksen käsityksen mukaan uuden lainkohdan säätämisen tarkoituksena oli selkeyttää tilannetta perinnän täytäntöönpanon ja ulosoton suhteen. Ruokakunnan jäsenelle erikseen annettavalla päätöksellä pyrittiin siihen, että saadaan ulosottoperuste, josta selviää yksiselitteisesti maksuvelvollinen. Uudella säännöksellä ei sen sijaan ollut tarkoitus muuttaa voimassa ollutta perintäkäytäntöä. Hallituksen esityksen HE 52/2014 mukaan ”Ehdotettu säännös vastaa nykyistä perintäkäytäntöä”. Perintäkäytännön mukaan vanhentumisen katsottiin katkenneen kaikkien ruokakunnan jäsenten osalta hakijalle annetulla takaisinperintäpäätöksellä.

Kansaneläkelaitos totesi edelleen, että muutoksenhakulautakunnan tulkinta olisi ongelmallinen toimeenpanon kannalta. Kuten eriävässä mielipiteessä todetaan, olisi velka toissijaisen velallisen osalta lähes aina ainakin osittain vanhentunut. Lain mukaan tarkoituksena kuitenkin on, että velkaa pyritään aina perimään ensiksi tuen hakijalta. Muutoksenhakulautakunnan tulkinta olisi ongelmallinen myös hakijan näkökulmasta. Hakija jäisi usein ainoana velallisena kantamaan velkataakkaa, mitä voidaan pitää epäoikeudenmukaisena, kun liikamaksusta on hyötynyt koko ruokakunta. Asetelman ongelmallisuus korostuu niissä tapauksissa, joissa hakija on muita velallisia pienituloisempi. Tulkinta saattaisi johtaa myös siihen, että hakijaksi valikoidaan ruokakunnan pienituloisin jäsen. Kansaneläkelaitos totesi vielä, että hakijan tehtävänä on edustaa koko ruokakuntaa yleistä asumistukea koskevassa asiassa. Tähän liittyen esimerkiksi asumistukea koskevat päätökset lähetetään lain mukaan tiedoksi vain hakijalle. Tämä koskee myös ensi vaiheen takaisinperintäpäätöstä. Päätöksen tiedoksiannon vaikutusten, kuten takaisinperintäsaatavan vanhentumisen katkeamisen, on siten katsottava koskevan kaikkia ruokakunnan jäseniä, ei pelkästään hakijaa.

Vakuutusoikeuden ratkaisu

Vakuutusoikeus hylkäsi valituksen.

Vakuutusoikeuden perustelut

Vakuutusoikeus viittaa sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksen perusteluihin niitä kuitenkin siten tarkentaen, että Kansaneläkelaitos on 28.3.2019 antamallaan päätöksellä päättänyt periä B:n puolisolta takaisin osan ajalta 1.9.2013 - 30.9.2015 liikaa maksetusta asumistuesta. Liikamaksusta ajalta 1.9.2013 - 31.3.2014 on luovuttu, sillä siitä on kulunut yli viisi vuotta. Jäljellä oleva liikamaksun määrä on 4 855,87 euroa.

Lisäksi vakuutusoikeus toteaa, että yleisestä asumistuesta annetun lain 32 §:n mukaan liikaa maksettu tuki peritään takaisin 4 §:ssä tarkoitetun ruokakunnan jäseniltä. Liikaa maksettua tukea voidaan periä takaisin hakijalta, tämän avio- tai avopuolisolta taikka muulta ruokakuntaan liikamaksun aikana kuuluneelta täysi-ikäiseltä henkilöltä, joka on sitoutunut yhteisvastuuseen liikaa maksetun tuen takaisinmaksusta. Tuki peritään ensisijaisesti tuen hakijalta. Takaisinperinnästä annetaan valituskelpoinen päätös. Kun liikaa maksettua tukea peritään muulta kuin hakijalta, tälle annetaan erikseen oma päätös takaisinperinnästä. Mainitun lain 33 §:n 1 momentin mukaan päätös aiheettomasti maksetun asumistuen takaisinperinnästä on tehtävä viiden vuoden kuluessa asumistuen maksupäivästä lukien.

Velan vanhentumisesta annetun lain 1 §:n mukaan tässä laissa velalla tarkoitetaan rahavelkaa sekä muita velvoitteita. Lakia ei sovelleta:

1) veroon, julkiseen maksuun tai muuhun rahasaamiseen, joka saadaan periä ulosottotoimin ilman tuomiota tai päätöstä;

2) sakkoon, menettämisseuraamukseen tai muuhun rikosoikeudelliseen seuraamukseen taikka uhkasakkoon tai teettämis- tai keskeyttämisuhkaan;

3) eläke- tai sosiaalilainsäädännön nojalla, lakisääteisen vakuutuksen perusteella tai julkisista varoista suoritettavaan eläkkeeseen, korvaukseen, tukeen tai muuhun etuuteen; eikä

4) lapsen elatuksesta annetussa laissa (704/1975) tarkoitettuun elatusapuun taikka kunnan takautumissaatavaan, joka perustuu elatusturvalain (671/1998) nojalla lapselle suoritettavaan elatustukeen.

Saman lain 2 §:n 1 momentin mukaan jos muussa laissa on tästä laista poikkeavia erityissäännöksiä velan vanhentumisajasta tai muusta vanhentumiseen liittyvästä seikasta, noudatetaan niitä tämän lain sijasta.

Saman lain 19 §:n 1 momentin mukaan jos velallisia on useita, vanhentumisaika lasketaan jokaisen velallisen osalta erikseen. Velan vanhentuminen katkeaa vain sen velallisen osalta, jonka nimissä katkaisutoimi tehdään tai johon katkaisutoimi kohdistetaan.

Velan vanhentumisesta annetun lain esitöiden, hallituksen esityksen (HE 187/2002 vp) yleisperustelujen mukaan lakia sovellettaisiin lähtökohtaisesti myös takaisinperittäviin etuuksiin. Edelleen hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa on 1 §:n 2 momentin 3 kohdan osalta todettu, että etuuksien takaisinperinnästä johtuvia velkoja ei ehdoteta rajattaviksi soveltamisalan ulkopuolelle. Erityislainsäädännössä on runsaasti säännöksiä niin takaisinperinnän edellytyksistä, takaisinperintää koskevasta päätöksenteosta kuin myös siitä, missä ajassa takaisinperintään on ryhdyttävä. Vanhentumis- tai määräaikoja koskeva sääntely ei kuitenkaan ole kattava. Vaikka kovin erityyppisten määräaikasäännösten ja yleisen vanhentumislain samanaikainen soveltaminen voi olla hankalaa, aiheuttaisi etuuksien takaisinperinnän sulkeminen kokonaan vanhentumislainsäädännön ulkopuolelle vielä suuremman epäkohdan. Olisi vanhentumislainsäädännön tavoitteiden vastaista, jos erityissäännöksen puuttuminen johtaisi siihen, että takaisinperintään voitaisiin ryhtyä kuinka pitkän ajan kuluttua tahansa. Takaisinperintätilanteessa velallinen on erityisen suojan tarpeessa, koska hänen ei voida useinkaan edellyttää tietävän takaisinperinnän edellytyksistä eikä siten mahdollisesta maksuvelvoitteestaan.

Edellä selostettujen lain esitöiden perusteella vanhentumissäännöstön tavoitteena on suojata velallista myös erilaisissa takaisinperintätilanteissa. Tähän nähden vakuutusoikeus katsoo, ettei eläke- tai sosiaalilainsäädännön nojalla, lakisääteisen vakuutuksen perusteella tai julkisista varoista suoritettavan eläkkeen, korvauksen, tuen tai muun etuuden takaisinperinnästä johtuvia velkoja ole ollut tarkoitus rajata velan vanhentumisesta annetun lain soveltamisalan ulkopuolelle. Erityissäännösten puuttuessa etuuden takaisinperinnästä johtuvan velan korvausvelvollisuuden vanhentumisen on näin ollen katsottava määräytyvän yleislain eli velan vanhentumisesta annetun lain säännösten mukaisesti.

Vakuutusoikeus toteaa, että 1.1.2015 voimaan tulleen yleisestä asumistuesta annetun lain (938/2014) sanamuodoista tai sen esitöistä ei ole johdettavissa tulkintaa, jonka mukaan asumistuen hakijalle tai jollekulle toiselle sen takaisinperinnästä yhteisvastuulliselle annettu päätös katkaisisi vanhentumisen myös muiden yhteisvastuullisten osalta. Koska yleisestä asumistuesta annetussa laissa ei ole nimenomaisesti toisin säädetty, sovellettavaksi tulee velan vanhentumisesta annetun lain 19 §:n 1 momentti, joka koskee velan vanhentumista yhden velallisen osalta yhteisvelkasuhteessa. Kyseisen säännöksen sekä yleisestä asumistuesta annetun lain 32 §:n ja 33 §:n nojalla takaisinperintävelan maksusta yhteisvastuussa olevalle ruokakunnan jäsenelle on tullut antaa erikseen takaisinperintäpäätös viiden vuoden kuluessa etuuden maksamisesta. Velan vanhentuminen ei ole ruokakunnan muun jäsenen osalta katkennut asumistuen hakijalle aiemmin annetun takaisinperintäpäätöksen perusteella.

Vakuutusoikeus toteaa vielä, että asumistukea koskevat päätökset samoin kuin hakijalle annettavan takaisinperintäpäätöksen Kansaneläkelaitos lähettää lain mukaan tiedoksi vain tuen hakijalle.

Vakuutusoikeus katsoo näin ollen, että Kansaneläkelaitoksen B:n puolisolle 28.3.2019 antama takaisinperintäpäätös ei ole katkaissut takaisinperinnän vanhentumista B:n osalta. Koska Kansaneläkelaitoksen päätös takaisinperinnästä on annettu B:lle vasta 10.5.2022, takaisinperintä on hänen osaltaan vanhentunut ajalla 1.4.2014 - 30.9.2015 maksetun asumistuen osalta.

Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätöstä ei ole Kansaneläkelaitoksen esittämät seikatkaan huomioon ottaen syytä muuttaa.

Lainkohdat

Laki yleisestä asumistuesta 31 § 1 ja 2 mom., 32 § ja 33 § 1 mom.

Laki velan vanhentumisesta 1 §, 2 § 1 mom. ja 19 § 1 mom.