31.3.2011

Esitiedot

A:n suojaksi oli asetettu laajennettu lähestymiskielto, jota B oli rikkonut useasti, ja lisäksi töninyt ja tuuppinut A:ta. Käräjäoikeus tuomitsi B:n lähestymiskiellon rikkomisista ja lievistä pahoinpitelyistä sekä määräsi B:n suorittamaan A:lle korvausta kivusta ja särystä 150 euroa sekä kärsimyksestä 600 euroa. A haki Valtiokonttorilta korvausta kivusta ja särystä sekä kärsimyksestä.

Valtiokonttorin päätös

Valtiokonttori myönsi korvauksen kivusta ja särystä, mutta hylkäsi kärsimystä koskevan korvausvaatimuksen.

Valtiokonttorin perustelut

Kärsimys

Valtiokonttori poikkeaa tuomioistuimen korvausasiassa antamasta ratkaisusta kärsimyksen osalta, koska rikosvahinkolaki poikkeaa tuomioistuimen ratkaisun perusteena olevista vahingonkorvauslain säännöksistä.

Rikosvahinkolain 9 §:n perusteella loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä suoritetaan korvaus sille, jonka seksuaalista itsemääräämisoikeutta tai vapautta muuten on rikoksella loukattu. Korvausta kärsimyksestä suoritetaan myös sille, jonka henkilökohtaista koskemattomuutta on erityisen vakavasti loukattu tapon, murhan tai surman yrityksellä, törkeällä pahoinpitelyllä tai sen yrityksellä taikka muulla näihin rinnastettavalla erityisen törkeällä rikoksella.

Kärsimystä koskeva korvausvaatimus hylätään, koska korvausvaatimuksen perusteena olevan rikoksen (lähestymiskiellon rikkominen 26.9.2008, 23. - 24.10.2008) ei voida katsoa täyttävän minkään rikosvahinkolain 9 §:ssä tarkoitetun rikoksen tunnusmerkistöä.

Muutoksenhaku vakuutusoikeudessa

A haki muutosta Valtiokonttorin päätökseen ja vaati korvausta kärsimyksestä. A katsoi lähestymiskiellon rikkomisen sisältävän yleensä ja hänenkin kohdallaan vapauteen kohdistuvan loukkauksen. A:n mukaan seurailu ja tarkkailu oli ollut jatkuvaa ja erittäin intensiivistä. Häntä tarkkailtiin ja seurattiin hänen kotiosoitteessaan sekä pakotettiin poistumaan julkisilta alueilta. B oli tuomittu A:han kohdistuneista pahoinpitelyistä, joten jatkuva seurailu aiheutti ahdistusta ja suurta kärsimystä. Lähestymiskiellon rikkomisten seurauksena A:n liikkuminen yleisillä paikoilla sekä kotioloissa oli rajoitettua ja hän joutui liikkumaan yleisillä alueilla paeten lähestymiskieltoon tuomittua B:tä. Lähestymiskiellon rikkomiset rajoittivat A:n vapautta merkittävästi. A viittasi vakuutusoikeuden aikaisempaan päätökseen koskien vastaavaa tilannetta.

Vakuutusoikeuden ratkaisu

Valtiokonttorin päätöstä ei muutettu. Valitus hylättiin.

Vakuutusoikeuden perustelut

Rikosvahinkolain 9 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä suoritetaan korvaus sille, jonka seksuaalista itsemääräämisoikeutta on rikoksella loukattu tai jonka vapautta muuten on rikoksella loukattu. Saman momentin 2 kohdan mukaan loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä suoritetaan korvaus sille, jonka henkilökohtaista koskemattomuutta on erityisen vakavasti loukattu tapon, murhan tai surman yrityksellä, törkeällä pahoinpitelyllä tai sen yrityksellä taikka muulla näihin rinnastettavalla rikoksella. Saman 9 §:n 2 momentin mukaan korvaus kärsimyksestä määrätään vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 2 momentissa säädettyjen perusteiden mukaan.

Rikosvahinkolain uudistamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 192/2005 vp) on lain 9 §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu, että pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan oikeus korvaukseen kärsimyksestä olisi sillä, jonka vapautta on rikoksella loukattu. Säännöksen on todettu vastaavan asiallisesti vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohtaa siltä osin kuin siinä säädetään oikeudesta korvaukseen vapauteen kohdistuvan loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä. Lisäksi on todettu, että tämän säännöksen yksityiskohtaiset perustelut ovat vahingonkorvauslain muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 167/2003 vp) ja lakivaliokunnan mietinnössä 1/2004 vp. Vielä on todettu tarkoituksena olevan, että vapauteen kohdistuvien rikosten aiheuttaman kärsimyksen korvattavuutta rikosvahinkolain nojalla arvioitaisiin samalla tavoin kuin vahingonkorvauslain mukaan.

Vahingonkorvauslain muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 167/2003 vp) on lain 5 luvun 6 §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu, että vapauteen kohdistuvilla loukkauksilla tarkoitettaisiin säännöksessä henkilön fyysisen vapauden, tahdonvapauden ja itsemääräämisoikeuden loukkauksia. Esityksessä on lueteltu esimerkkejä fyysiseen vapauteen, tahdonvapauteen ja itsemääräämisoikeuteen kohdistuvista rangaistavaksi säädetyistä loukkauksista. Esimerkeissä ei ole mainittu lähestymiskiellon rikkomista. Lisäksi esityksessä on todettu, että rauhaan kohdistuvilla loukkauksilla tarkoitettaisiin säännöksessä henkilön kotirauhan ja muun siihen rinnastettavan rauhoitetun piirin loukkauksia. Rauhaan kohdistuvista loukkauksista on esimerkkeinä mainittu rikoslain 24 luvun 1 ja 2 §:ssä rangaistavaksi säädetyt kotirauhan rikkominen ja törkeä kotirauhan rikkominen sekä rikoslain 16 luvun 9 a §:ssä rangaistavaksi säädetty lähestymiskiellon rikkominen. Lähestymiskiellon rikkomisen osalta on vielä todettu, että olisi arvioitava tapauskohtaisesti, onko loukkaus objektiivisesti arvioiden aiheuttanut lähestymiskiellolla suojattavalle henkilölle kärsimystä.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:ssä on säädetty oikeudesta korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä sille, jonka vapautta, rauhaa, kunniaa tai yksityiselämää on rangaistavaksi säädetyllä teolla loukattu. Rikosvahinkolain 9 §:ssä ei ole säädetty suoritettavan korvausta sille, jonka rauhaa on loukattu. Vahingonkorvauslain hallituksen esityksen (HE 167/2003 vp) perustelut huomioon ottaen vakuutusoikeus toteaa, ettei lähestymiskiellon rikkomista voida pitää rikosvahinkolaissa tarkoitettuna vapauteen kohdistuneena rikoksena. Sen vuoksi lähestymiskiellon rikkomisen aiheuttamasta loukkauksesta ei voida myöntää korvausta, ellei teko samalla ole kohdistunut loukatun vapauteen. Tässä arviossa on otettava huomioon se, mitä vahingonkorvauslain hallituksen esityksessä on todettu vapauteen kohdistuvista loukkauksista.

Rikosvahinkolain uudistamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 192/2005 vp) on lain 9 §:n 1 momentin 2 kohtaa koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa todettu, että tekoa, joka rikosoikeudellisesti luonnehditaan vain tavalliseksi pahoinpitelyksi, ei voitaisi rinnastaa säännöksessä nimenomaisesti mainittuihin rikoksiin.

A:n asiassa B on syyllistynyt hänelle määrätyn laajennetun lähestymiskiellon rikkomiseen seuraamalla ja tarkkailemalla A:ta eri ravintoloissa ja lisäksi B on töninyt ja tuuppinut A:ta useasti. B on syyllistynyt teoillaan lähestymiskiellon rikkomiseen ja lievään pahoinpitelyyn.

Vakuutusoikeuden arvion mukaan kuvatun lähestymiskiellon rikkomisen ei voida katsoa loukanneen A:n fyysistä vapautta, tahdonvapautta tai itsemääräämisoikeutta eikä A:n vapautta muutoinkaan ole rikoksella loukattu rikosvahinkolain 9 §:ssä tarkoitetulla tavalla siten, että tämä olisi oikeutettu korvaukseen kärsimyksestä. Myöskään lievänä pahoinpitelynä tekijän syyksi luetut rikokset eivät oikeuta A:ta korvaukseen kärsimyksestä.

Vakuutusoikeus on asiaa ratkaistessaan ottanut huomioon vakuutusoikeuden päätöksen, johon A on viitannut, mutta rikosten teonkuvaus huomioon ottaen päätynyt kuitenkin siihen, ettei A:han kohdistunut loukkaus oikeuta korvaukseen kärsimyksestä.

Rikosvahinkolain 30 §:n mukaan, jos korvausta koskevaa asiaa on käsitelty tuomioistuimessa, on päätöksen perustaksi otettava tuomioistuimen asiassa antama ratkaisu. Poikettaessa korvauksen hakijan vahingoksi tuomioistuimen korvausasiassa antamasta ratkaisusta päätöksessä on ilmoitettava poikkeamisen perusteet. Kysymyksessä olevassa asiassa on ollut peruste poiketa tuomioistuimen korvausasiassa antamasta ratkaisusta, koska rikosvahinkolain säännökset ja niiden soveltamista koskeva korvauskäytäntö poikkeavat asian tuomioistuinkäsittelyssä sovelletuista vahingonkorvauslain säännöksistä ja niiden soveltamista koskevasta oikeuskäytännöstä.

Lainkohdat

Rikosvahinkolaki 9 § 1 ja 2 mom. sekä 30 §

Äänestyslausunto

Eri mieltä olleet jäsenet kumosivat Valtiokonttorin päätöksen ja palauttivat asian Valtiokonttorille korvauksen määräämistä varten. Perusteluinaan jäsenet totesivat seuraavaa:

A:n asiassa B on syyllistynyt hänelle määrätyn laajennetun lähestymiskiellon rikkomiseen seuraamalla ja tarkkailemalla A:ta eri ravintoloissa ja lisäksi B on töninyt ja tuuppinut A:ta useasti. B on syyllistynyt teoillaan lähestymiskiellon rikkomiseen ja lievään pahoinpitelyyn. Lähestymiskiellon tarkoituksena on henkilön hengen, terveyden, vapauden ja rauhan suojaaminen. Eri mieltä olleet jäsenet totesivat, että lähestymiskiellon rikkominen ei sinänsä ole sellainen rikos, jonka perusteella on oikeus saada korvausta loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä, vaan kärsimyksen korvaaminen riippuu rikoksen tekotavasta. Kun otetaan huomioon A:n kertomus siitä, että B on aikaisemmin tuomittu A:han kohdistuneista pahoinpitelyistä, nyt kysymyksessä olevien lähestymiskiellon rikkomisten lisäksi tapahtuneet lievät pahoinpitelyt sekä lähestymiskiellon rikkomisen toistuvuus, voidaan A:han kohdistuneisiin rikoksiin niiden tekotapa huomioon ottaen kokonaisuutena arvioiden katsoa liittyneen sellaista uhkaa, että A:lla on ollut perusteltu syy pelätä henkilökohtaisen turvallisuutensa olleen vakavassa vaarassa. B on lähestymiskiellon rikkoneella menettelyllään rajoittanut A:n liikkumisvapautta siinä määrin, että kysymys on vapauteen kohdistuvan rikokseen rinnastuvasta teosta. Näin ollen A:lle voidaan myöntää rikosvahinkolain mukainen korvaus hänelle aiheutuneesta kärsimyksestä.

Osasto

1

Äänestys

10 - 2