19.9.2022

Vaatimukset

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry on vaatinut, että työtuomioistuin

1. vahvistaa, että A:lla oli työehtosopimuksen 17 §:n nojalla oikeus saada ajalle 24.4. — 29.4.2020 määrätyt 5 vuosilomapäivää siirretyksi myöhempään ajankohtaan;

2. vahvistaa, että A:lla on työehtosopimuksen 17 §:n perusteella yhä käyttämättä lomanmääräytymisvuodelta 1.4.2018 — 31.3.2019 ansaittuja vuosilomapäiviä 5;

3. vahvistaa, että X Oy oli velvollinen työehtosopimuksen 17 §:n perusteella antamaan A:lle vaatimuskohdassa 1 ja 2 tarkoitetut vuosilomapäivät ajalla 2.5.2021 — 30.9.2021 tai viimeistään vuoden 2021 päättymiseen mennessä;

4. vahvistaa, että X Oy oli työehtosopimuksen 17 §:n perusteella velvollinen korvaamaan A:lle vaatimuskohdissa 1 ja 2 tarkoitetut vuosilomapäivät vuosilomalain mukaisella lomakorvauksella;

5. vahvistaa, että A:lla oli oikeus saada X Oy:ltä ajalta 24.4. — 29.4.2020 työehtosopimuksen tarkoittamaa sairausajan palkkaa;

6. velvoittaa X Oy:n maksamaan A:lle työehtosopimuksen 20 §:n tarkoittamaa sairausajan palkkaa ajalta 24.4. — 29.4.2020 yhteensä 756,80 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 15.5.2020 lukien;

7. velvoittaa vastaajan korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut 11.811 eurolla korkoineen.

Perusteet

Oikeus saada vuosiloma siirrettyä ja pidettyä se muuna ajankohtana (vaatimuskohdat 1 — 3)

Ilmoittaminen sairauslomasta ennen vuosiloman alkua

Ensisijaisesti A:lla oli oikeus saada vuosilomansa siirretyksi työehtosopimuksen 17 §:n perusteella jo sen johdosta, että hän oli sairauslomalla vuosiloman alkaessa ja hän ilmoitti sairauslomastaan ennen vuosiloman alkua. Lisäksi tuli ottaa huomioon, että kyse oli työterveyslääkärin kirjoittamasta sairauslomasta, josta työnantajalle menee tieto tai ainakin A on voinut olettaa, että näin tapahtuu.

Työehtosopimuksen määräystä vuosiloman antamisesta ja täten vuosilomalain 25 §:ää tulee joka tapauksessa tulkita direktiivin 2003/88/EY (erityisesti 7 artikla) ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 31 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Tulkinnassa tulee ensinnäkin ottaa huomioon EU-oikeuden tehokas toteutuminen ja heikomman osapuolen suojelu.

Lainsäädäntö, joka säätää sellaisesta palkallista vuosilomaa koskevan oikeuden käyttämiseen kohdistuvasta edellytyksestä, joka estää kyseisen oikeuden syntymisen tiettyjen työntekijöiden osalta, on ristiriidassa direktiivissä myönnetyn yksilöllisen oikeuden ja direktiivin tarkoituksen kanssa (BECTU, C-173/99).

Merkitystä tulee antaa vuosilomaoikeuden suppean tulkinnan poissuljennalle (esim. ANGED, C-78/11, kohta 18; Zentralbetriebsrat der Landeskrankenhäuser Tirols, C‑486/08, kohta 29; Bollacke, C-118/13, 22 kohta ja Max-Planck, C-684/16, kohta 31). Oikeudella palkalliseen vuosilomaan on unionin sosiaalioikeuden periaatteena erityinen merkitys (ANGED, C-78/11, kohta 18 ja Neidel, C‑337/10, kohta 40) ja siitä on myös määrätty nimenomaisesti Euroopan unionin perusoikeuskirjan, jolla on SEU 6 artiklan 1 kohdan mukaan sama oikeudellinen arvo kuin perussopimuksilla, 31 artiklan 2 kohdassa (Max-Planck, C-684/16, kohta 20). Vuosilomaoikeus ja sairauslomaoikeus ovat toisistaan erillisiä ja niiden tarkoitukset eroavat toisistaan (ANGED C-78/11, kohta 19 ja Vicente Pereda, C-277/08, kohta 21).

Palkallisen vuosiloman tarkoituksena on mahdollistaa se, että työntekijä voi levätä ja että hänellä on lepo- ja vapaa-aikaa. Tämä tarkoitus eroaa tältä osin sairauslomaoikeuden tarkoituksesta. Viimeksi mainittu myönnetään työntekijälle, jotta tämä voisi tervehtyä sairaudesta (Schultz-Hoff, C-350/06, kohta 25). Vuosilomaoikeudella pyritään sen mahdollistamiseen yhtäältä, että työntekijä voi levätä työsopimuksen mukaisten tehtäviensä suorittamisesta, ja toisaalta, että hänellä on aikaa rentoutumiseen ja vapaa-aikaan (Maschek, C-341/15, 34 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen). A ei ole saanut sairautensa vuoksi viettää lepo- ja vapaa-aikaa vuosilomallaan sellaisena kuin se on direktiivissä tarkoitettu.

Tulkinta, jonka mukaan oikeus siirtää vuosiloma voisi olla riippuvainen siitä näyttökysymyksestä, mitä työntekijä on sanonut sairauslomasta ilmoittaessaan, ei ole direktiivin mukainen. Erityisesti näin ei ole voi olla, kun tässä tapauksessa työnantaja on jo aiemmin tiennyt sairauslomasta ja sen syystä sekä siirtänyt pekkaset sairausloman vuoksi.

Unionin tuomioistuin on sinänsä katsonut, että jäsenvaltioiden tai työmarkkinaosapuolten myöntäessä vuosilomaa työaikadirektiivissä säädetyn neljän viikon vähimmäisvuosiloman lisäksi, tällaiset ylimääräiset jaksot ja esimerkiksi niiden siirtämisen edellytykset kuuluvat jäsenvaltioiden toimivallan piiriin, eikä niitä säännellä direktiivillä. Vuosiloman siirtämistä koskevia kansallisen vuosilomalain normeja on kuitenkin tulkittava yhdenmukaisesti unionin oikeuden kanssa. Kyseinen sääntely on viimeistään 1.5.2013 voimaan tulleella lakimuutoksella (laki 12.4.2013/276, HE 203/2012) tarkoitettu vastaamaan työaikadirektiivin säännöksiä. Joka tapauksessa sekä yksinomaisesti kansalliseen sääntelyyn perustuvia tilanteita että direktiivillä säänneltyjä tilanteita on ollut tarkoitus käsitellä samalla tavalla. (Ks. myös tapaukset C-28/95 kohta 50, C-352/08 ja C-522/12.) Vuonna 2016 voimaan tulleet omavastuupäiviä koskevat muutokset ovat tältä osin ainoa poikkeus. Vuosiloman siirtoa koskevat edellytykset ovat muutoin samansisältöiset riippumatta siitä, onko kysymys direktiivissä tarkoitetusta neljän viikon vuosilomasta tai sen ylittävästä loman osuudesta.

Ennen vuosiloman alkamista esitetty pyyntö

A oli joka tapauksessa pyytänyt vuosiloman siirtoa 21.4.2020 eli ennen vuosiloman alkamista.

Työhön paluun jälkeen esitetty pyyntö

A:lla oli joka tapauksessa oikeus saada vuosilomansa siirretyksi työehtosopimuksen 17 §:n perusteella sen johdosta, että varapääluottamusmies on hänen puolestaan sitä pyytänyt välittömästi A:n vuosiloman jälkeen 30.4.2020 ja edelleen 8.5.2020. Lisäksi sairauslomatodistusten toimittaminen 30.4.2020 oli tulkittava pyynnöksi saada loma siirretyksi.

Vuosilomalain 25 §:n 4 momentissa on säädetty, että työntekijän on viivytyksettä pyydettävä työnantajalta vuosiloman siirtoa. A oli pyytänyt vuosilomansa siirtoa viivytyksettä.

Joka tapauksessa direktiivin 2003/88/EY 7 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä kansallisille säännöksille tai työehtosopimuksille, joiden mukaan työntekijällä, joka on sairauslomalla hänen työnantajanaan olevan yrityksen lomakalenterissa vahvistetun vuosilomajakson aikana, ei ole töihin palattuaan oikeutta pitää vuosilomaa muuna kuin alun perin vahvistettuna ajanjaksona ja tarvittaessa lomaa vastaavan lomakauden ulkopuolella, vaikka hän olisikin esittänyt siirtoa koskevan pyynnön vasta töihin palattuaan eikä ennen vahvistetun vuosiloman alkua tai edes pian sen alkamisen jälkeen, ellei asiassa ilmene, että kyseinen työntekijä on halunnut ottaa vuosilomaa sairauslomansa aikana (Vicente Pereda, C-277/08, kohdat 22, 25 ja 26).

Kansalliselle oikeudelle ei voida antaa sellaista tulkintaa, jonka mukaan siirtoa koskeva pyyntö esitettynä vasta töihin paluun jälkeen olosuhteissa, joissa työnantajalla on ollut ennen vuosiloman alkua tietoa työntekijän työkyvyttömyydestä, johtaisi siihen, ettei työntekijälle myönnetä palkallista vuosilomaa myöhemmin. Tällaisen tulkinnan hyväksyminen tarkoittaisi tosiasiassa sitä, että kansallisessa laissa säädettäisiin sellaisesta palkallista vuosilomaa koskevan oikeuden käyttämiseen kohdistuvasta edellytyksestä, joka estää tai voi estää kyseisen oikeuden syntymisen tämän työntekijän osalta ja on näin ollen ristiriidassa direktiivissä myönnetyn yksilöllisen oikeuden ja direktiivin tarkoituksen kanssa.

Yhteenveto

Kaikesta edellä sanotusta johtuu, että A:lla oli työehtosopimuksen 17 §:n nojalla oikeus saada ajalle 24. — 29.4.2020 määrätyt 5 vuosilomapäivää siirretyksi myöhempään ajankohtaan. Vaatimuskohta 1 tulee hyväksyä.

Vaatimuskohdan 1 hyväksymisestä johtuu, että A:lla on lomanmääräytymisvuodelta 1.4.2018 — 31.3.2019 työehtosopimuksen mukaisesti kyseiset vuosilomapäivät pitämättä ja työnantaja oli velvollinen työehtosopimuksen 17 §:n perusteella antamaan nämä vuosilomapäivät myöhemmin siten kuin vuosilomain 26 §:ssä säädetään. Vaatimuskohdat 2 ja 3 tulee hyväksyä.

Oikeus lomakorvaukseen (vaatimuskohta 4)

Kun yhtiö ei antanut lomaa vaatimuskohdassa 3 tarkoitetulla tavalla, tuli sen maksaa vaatimuskohdassa 4 tarkoitettu lomakorvaus.

Oikeus sairausajan palkkaan ajalta 24.4. — 29.4.2020 (vaatimuskohdat 5 — 6)

Työnantajan olisi tullut maksaa työehtosopimuksen mukainen sairausajan palkka, koska se ei saanut antaa vuosilomaa ajalla 24. — 29.4.2020. Sairausajan palkka oli määrältään 756,80 euroa (18,92 x 8 x 5). Vaatimuskohdat 5 ja 6 tulee siten hyväksyä.

Vaatimukset

Autoliikenteen Työnantajaliitto ry ja X Oy ovat vaatineet, että kanne hylätään ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry velvoitetaan korvaamaan niiden oikeudenkäyntikulut 9.810 eurolla korkoineen.

Perusteet

Kantajan kirjalliset todisteet

1. Lääkärintodistukset ajalta 3.4.2020 lukien (3.4., 6.4., 14.4., 22.4., 25.4) Salassa pidettävät
2. Erimielisyysmuistio paikallistasolta (=V3)

Vastaajan ja kuultavan kirjalliset todisteet

1. Ote Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n lomaoppaasta 1.4.2016
2. A:n 16.4.2020 yhtiölle lähettämä sähköposti
3. Erimielisyysmuistio 15.5.2020 ja yhtiön vastine 20.5.2020 (=K2)

Kantajan henkilötodistelu

1. A
2. D, varapääluottamusmies

Vastaajan ja kuultavan henkilötodistelu

1. B, tuotantopäällikkö
2. C, ajomestari

Perustelut

Oikeudelliset lähtökohdat

Työehtosopimuksen 17 §:n mukaan vuosilomaan nähden noudatetaan vuosilomalain määräyksiä. Riidatonta on, että vuosilomalakia noudatetaan työehtosopimuksen osana. Edelleen riidatonta on, että työehtosopimusosapuolet eivät ole sopineet 17 §:n soveltamisesta muuta kuin mitä vuosilomalaista ja sen esitöistä tai sitä koskevasta oikeuskäytännöstä ilmenee.

Vuosilomalain 25 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan jos työntekijä on vuosilomansa tai sen osan alkaessa muun ohella sairauden vuoksi työkyvytön, loma on työntekijän pyynnöstä siirrettävä myöhempään ajankohtaan. Pykälän 4 momentin mukaan työntekijän on viivytyksettä pyydettävä työnantajalta vuosiloman siirtoa sekä työnantajan pyynnöstä esitettävä luotettava selvitys työkyvyttömyydestään.

Mainittu 25 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen säännös työntekijän oikeudesta saada vuosilomansa siirretyksi on ollut jo vuonna 2005 voimaan tulleessa vuosilomalaissa. Pykälän perustelujen mukaan (HE 238/2004 vp s. 71) siirto tulisi kysymykseen silloin, kun työntekijä on ilmoittanut työnantajalle työkyvyttömyydestä ja sen syystä ennen loman alkua tai jos se ei ole ollut mahdollista, niin pian kuin mahdollista. Edelleen perusteluissa on todettu, että loman siirron edellytyksenä olevaa työntekijän pyyntöä ei tulkita ankarasti. Jos työntekijä ennen loman alkamista toimittaa työnantajalle lääkärintodistuksen tai muun luotettavan selvityksen työkyvyttömyydestään, olisi tämä katsottava pyynnöksi siirtää loma myöhäisempään ajankohtaan. Ilman mainitunlaista selvitystä tai työntekijän ilmaisemaa pyyntöä loma ei sen sijaan tulisi siirrettäväksi.

Vuosilomalain 25 §:ää on muutettu vuonna 2013 voimaan tulleella lailla 276/2013. Aiemmin pykälän 2 momentin mukaan ensimmäiset seitsemän työkyvyttömyyspäivää eivät olleet siirrettävissä myöhempään ajankohtaan, jos työkyvyttömyys alkoi vuosiloman tai sen osan aikana. Tätä siirto-oikeutta muutettiin siten, että se koski jo ensimmäistä sairauspäivää (ks. HE 203/2012 vp). Seitsemän karenssipäivää toisin sanoen poistuivat laista. Eduskuntakäsittelyn aikana 25 §:n soveltaminen kuitenkin rajattiin koskemaan vain lakisääteisiä vuosilomia, ei sen sijaan työ- ja virkaehtosopimuksissa sovittuja pidempiä vuosilomia (ks. TyVM 1/2013 vp). Hallituksen esityksessä viitattiin Euroopan unionin tuomioistuimen tapaukseen Anged C-78/11, jossa oli katsottu, että työaikadirektiivin 7 artikla oli esteenä sellaisille kansallisille säännöksille, joiden mukaan työntekijä, joka on tullut tilapäisesti työkyvyttömäksi palkallisen vuosilomansa aikana, ei saa myöhemmin pitää sitä osaa vuosilomastaan, joka osuu kyseiselle työkyvyttömyysjaksolle. Vuosilomalain 25 §:n katsottiin olevan ristiriidassa mainitun tulkinnan kanssa (HE s. 4). Hallituksen esityksessä todettiin, että jotta vuosilomalaki tältäkin osin täyttäisi työaikadirektiivin asettamat vaatimukset, lain 25 §:n 1 momenttia ehdotettiin muutettavaksi siten, että se koskee sekä vuosiloman alkaessa että sen aikana muun ohella sairaudesta johtuvaa työkyvyttömyyttä. Hallituksen esityksessä todettiin muun ohella, että oikeus saada vuosiloma siirretyksi koskee loman ajankohtaan sijoittuvia sairauspäiviä sekä edellyttää työntekijän nimenomaista pyyntöä loman siirtämisestä. Edelleen todettiin siirron edellyttävän, että työntekijä pyytää loman siirtämistä ilman aiheetonta viivytystä. (HE s. 5.)

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta totesi tältä osin, että lakiehdotukseen ei sisälly aikarajaa, jonka kuluessa vuosiloman siirtämistä koskeva pyyntö on esitettävä. Valiokunta jatkoi, että työntekijän mahdollisuuksiin esittää pyyntö voivat vaikuttaa paitsi työntekijästä johtuvat olosuhteet, kuten tapaturman tai sairauden laatu, myös työnantajan olosuhteet, kuten se, onko työpaikka lomien aikana suljettu vai onko siellä joku, jolle siirtopyyntö voidaan viipymättä tehdä. Muutoksen käytännön toteutuksen kannalta oli valiokunnan mukaan olennaista, että alakohtaisesti työ- tai virkaehtosopimuksin taikka työpaikalla laadittavin pelisäännöin tarkennetaan menettelytavat, joita sovelletaan työkyvyttömyydestä esitettävään luotettavaan selvitykseen ja loman siirtopyyntöön. Työnantajan tasapuolisuusvelvoite edellyttää johdonmukaista, kaikkiin työntekijöihin samalla tavalla sovellettavaa käytäntöä. (TyVM 1/2013 vp s. 5.)

Vuosilomalain 25 §:ää on edelleen muutettu lailla 182/2016. Pykälään muun ohella lisättiin uusi 2 momentti, jonka mukaisesti työntekijän tullessa työkyvyttömäksi vuosilomansa aikana kuusi ensimmäistä työkyvyttömyyspäivää ovat omavastuupäiviä, jotka eivät oikeuta lomapäivien siirtoon. Omavastuupäiväsääntelystä huolimatta turvattiin työaikadirektiivissä ja sen tulkintakäytännössä edellytetyn mukaisesti oikeus vähintään neljän viikon vuotuiseen vuosilomaan, jos työntekijä on ansaintasääntöjen mukaan sellaisen ansainnut (ks. HE 145/2015 vp s. 13 — 15). Lisäksi 4 momenttiin tehtiin lisäys, jonka mukaan työntekijän on viivytyksettä pyydettävä työnantajalta vuosiloman siirtoa. Momentin perustelujen mukaan vuosilomapäivien siirtäminen työkyvyttömyyspäivien johdosta edellyttää työntekijän esittämää pyyntöä, ja pyyntö on tehtävä viivytyksettä työntekijän sairastumisen jälkeen (HE s. 15).

Vuosilomalakia on edelleen vuonna 2019 muutettu lailla 346/2019. Lakiin otettiin 7 a §:n säännös, jonka 1 momentin mukaisesti työntekijällä on oikeus vuosilomaa täydentäviin lisävapaapäiviin, jos hänen täydeltä lomanmääräytymisvuodelta ansaitsemansa vuosiloma alittaa 24 päivää 7 §:n 2 momentin 2 tai 3 kohdassa tarkoitetun poissaolon (sairaus, tapaturma, lääkinnällinen kuntoutus) vuoksi. Lakiin tehtiin Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisuuden varmistamiseksi välttämättömät muutokset, joilla turvattiin työaikadirektiiviä koskevassa oikeuskäytännössä edellytetyt vähimmäisvaatimukset oikeudesta neljän viikon palkalliseen vuosilomaan muun ohella sairaudesta johtuvasta poissaolosta huolimatta.

Pykälän säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 219/2018 vp) viitattiin muun ohella unionin tuomioistuimen ratkaisuihin C-78/11 (Anged) ja C-277/08 (Pereda), joissa on katsottu, että työntekijällä, joka on sairauslomalla ennakolta määritetyn vuosilomajakson aikana, on pyynnöstä oikeus pitää tämä loma muuna ajankohtana kuin sairausloman kanssa päällekkäisenä aikana. Hallituksen esityksessä katsottiin, että vuosilomalain 25 § on sopusoinnussa edellä mainittujen vuosiloman siirtämistä koskevien ratkaisujen kanssa ja että lain 25 ja 26 §:n säännöksillä turvataan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistettu työntekijän oikeus vuosiloman siirtämiseen työkyvyttömyystilanteissa (HE s. 4 — 5). Edelleen hallituksen esityksessä todettiin muun ohella, että työaikadirektiivillä on harmonisoitu työntekijöiden vuosiloman vähimmäistaso, joka on neljä viikkoa. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä vuosilomasta sosiaalioikeuden periaatteena on tulkittava hallituksen esityksen mukaan siten, että se koskee työaikadirektiivin mukaista neljän viikon vähimmäisvuosilomaa, mutta ei sen ylittävää osaa vuosilomasta, joka myönnetään kansallisen lainsäädännön tai käytännön mukaisesti. Työaikadirektiivissä sallitaan säädettäväksi kansallisesti neljä viikkoa ylittävästä vuosilomasta, mutta tällöin ylittävälle osalle voidaan kansallisesti määritellä sen saamisen ja myöntämisen edellytykset. (HE s. 6; ks. myös yhdistetyt asiat C-609/17 ja C-610/17 sekä TT 2020:62.)

Edellä selostetusta lainsäädäntöhistoriasta on työtuomioistuimen käsityksen mukaan selvästi pääteltävissä, että lainsäätäjän tarkoituksena ei ole ollut määritellä vuosilomalain 25 §:ssä tarkoitetulle vuosiloman siirtämistä koskevalle pyynnölle erilaisia edellytyksiä riippuen siitä, koskeeko pyyntö neljän viikon vähimmäisvuosilomaan vai sen ylittävään osaan sisältyvien vuosilomapäivien siirtämistä. Pyynnölle asetettuja edellytyksiä on siten tulkittava molemmissa tilanteissa samalla tavoin. Lainsäätäjän käsitys on edellä selostetuin tavoin ollut (HE 219/2018 vp s. 6), että vuosilomalain 25 § on sopusoinnussa vuosiloman siirtämistä koskevien unionin tuomioistuimen ratkaisujen kanssa.

Henkilötodistelu

Asiassa on kuultu A:ta, varapääluottamusmies D:tä, tuotantopäällikkö B:tä ja ajomestari C:tä.

A on kertonut olleensa huhtikuun alussa 2020 sairauslomalla [teksti salainen] vuoksi. A:lle oli määrätty ensin sairauslomaa puhelimitse 3. ja 6.4.2020. A oli ilmoittanut sairauslomista työnantajalle. A oli toisen sairauslomajakson jälkeen käynyt lääkärissä 14.4.2020, jolloin hänelle oli määrätty sairauslomaa 21.4.2020 asti. A oli ilmoittanut myös tästä sairauslomasta työnantajalle ja pyytänyt pekkaspäivien siirtämistä. A:lle oli määrätty lisää sairauslomaa 21.4.2020, jolloin hän oli ollut asiasta puhelimitse yhteydessä ajomestari C:hen. Puhelussa A oli kertonut, että hänellä oli tuona päivänä [teksti salainen] ja pyytänyt sekä pekkaspäivien että vuosiloman siirtoa. A oli ollut koko sairausloman ajan 3. — 29.4.2020 [teksti salainen] kotona lukuun ottamatta lääkärissäkäyntiä 14.4.2020. A:n ystävä oli toimittanut hänen sairauslomatodistuksensa työpaikalle postilaatikkoon. A oli palannut takaisin töihin toukokuussa 2020. Hän oli 30.4.2020 tavannut varapääluottamusmies D:n ja puhunut tämän kanssa oikeudestaan pekkaspäiviin ja vuosiloman siirtämisestä. D oli luvannut selvittää asiaa. A oli kertonut D:lle puhuneensa asiasta C:n kanssa.

D on kertonut, että A oli 30.4.2020 tullut hänen puheilleen, koska tämä oli ollut huolissaan sairausloman ajalle sijoittuneista pekkaspäivistään, eikä hän ollut saanut asiaan työnantajalta selkeää vastausta. D oli alkanut selvittää asiaa. D oli olettanut, että A:n sairausloma oli määrätty 21.4.2020 saakka. D oli mennyt juttelemaan pekkaspäivistä tuotantopäällikkö B:n kanssa ja samassa yhteydessä D oli maininnut, että myös mahdollisia talvilomia tulisi siirtää, mihin B ei ollut ottanut kantaa. Seuraavalla viikolla asiaan oli A:n kanssa palattu ja D oli havainnut, että A:lla oli ollut myös vuosilomaa sairauslomansa aikana. A oli kertonut D:lle ilmoittaneensa puhelimitse 21.4.2020 ajomestari C:lle olleensa sairaana ja kertonut pyytäneensä tältä vuosiloman siirtoa. A:n mukaan C oli sanonut, ettei hänellä ollut valtuuksia siirtää vuosilomaa. D oli laatinut keskustelun perusteella asiasta pöytäkirjan (K2, V3). D oli 8.5.2020 keskustellut B:n kanssa ja tuonut esiin, että A:n loma tulisi siirtää. B oli vastannut, ettei lomaa siirretä, koska tietoa ei ollut saatu riittävän ajoissa.

B on kertonut toimivansa kuljettajien esimiehenä tehtävänään päivittäisten toimien valvominen ja johtaminen. Työpaikalla oli ohjeena, että työntekijän tuntiessa olevansa sairas asiasta tuli ilmoittaa työnjohdolle puhelimitse, ja välittömästi lääkärikäynnin jälkeen tuli ilmoittaa mahdollisesta sairauslomasta ja sen kestosta. Sairaudesta oli toimitettava lääkärintodistus ensimmäisenä sairausloman jälkeisenä työpäivänä. Työnantaja ei saanut terveyteen liittyviä asiakirjoja automaattisesti vaan työntekijän tuli ne työnantajalle toimittaa. Työpaikalla oli mahdollisuus jättää asiakirjat lukittuun postilaatikkoon, joka arkipäivinä tyhjennettiin kaksi kertaa vuorokaudessa. Vuosiloman siirtämisen suhteen toimittiin vuosilomalain mukaisesti. Jos työntekijä halusi siirtää vuosilomaansa, hänen tuli nimenomaisesti sitä pyytää viivytyksettä eli samalla kun hän ilmoitti sairauslomasta ja sen kestosta. Sairauslomasta ilmoittaminen tai sairauslomatodistuksen toimittaminen eivät yhtiössä riittäneet vuosiloman siirtämiseksi. Kaikista sairauslomista oli erikseen toimitettava todistukset ja tehtävä loman siirtämistä koskevat pyynnöt. Merkitystä ei ollut sillä, oliko henkilö sairastunut ennen vuosilomaa vai sen aikana.

A tai tämän puolesta D ei ollut pyytänyt B:ltä loman siirtoa ennen kuin 8.5.2020, jolloin D oli tullut keskustelemaan B:n kanssa A:n pekkaspäivien ja vuosiloman siirrosta. B oli todennut D:lle, että pekkaspäivät oli jo siirretty ja että vuosiloman osalta pyyntö oli myöhässä ja loma jo pidetty. B oli keskustellut D:n kanssa tätä ennen 30.4.2020, jolloin D oli puhunut vain A:n pekkasten siirrosta.

C on kertonut, että A oli soittanut C:lle jossain vaiheessa ja pyytänyt pekkaspäivien siirtoa. C oli ilmoittanut, ettei niitä siirrettäisi jälkikäteen. A oli kertonut maininneensa asiasta aiemmin jollekin henkilölle. C oli tarkistanut, että kyseessä oli ollut C:n sijaisena toiminut B. C oli ohjannut A:n B:n luo puhumaan asiasta. Myös varapääluottamusmies D oli myöhemmin palannut asiaan pekkaspäivien osalta ja ilmoittanut menevänsä keskustelemaan asiasta B:n kanssa. A:n vuosiloman siirrosta ei ollut missään vaiheessa ollut puhetta C:n kanssa.

Arvio ja johtopäätökset

A:lle on edellä selostetuin tavoin määrätty työajan lyhennysvapaita eli niin sanottuja pekkasia ajalle 6. — 10.4.2020, 13. — 17.4.2020 ja 20. — 22.4.2020. Vuosilomaa hänelle on määrätty pekkasten jälkeiselle ajalle 24. — 30.4.2020. Kyse on ollut lomanmääräytymisvuoden 1.4.2018 — 31.3.2019 talvilomasta eli neljän viikon vähimmäisvuosiloman ylittävästä loman osuudesta.

A on 3.4.2020 sairastunut ja ollut työkyvytön 29.4.2020 asti. Lääkäri on määrännyt hänelle sairauslomaa kuudella eri sairauslomatodistuksella, jotka A on toimittanut työnantajalle 16.4. ja 30.4.2020.

A on 3. ja 6.4.2020 ilmoittanut työnantajalle puhelimitse sairastumisestaan ja kahdesta ensimmäisestä sairauslomasta. Hän on 16.4.2020 toimittanut työnantajalle kolme ensimmäistä lääkärintodistusta sekä lähettänyt tuotantopäällikkö B:lle sähköpostin, jossa hän on pyytänyt pekkasten siirtoa (V2). Lääkärintodistusten perusteella työnantaja on viimeistään tuolloin tullut tietämään, että kyse on ollut [teksti salainen] (K1). A on työtuomioistuimessa kertonut, että [teksti salainen] 21.4.2020. Hänet on tuolloin määrätty sairauslomalle 24.4.2020 asti, jolloin hänen vuosilomansa on ollut määrä alkaa. A on 21.4.2020 soittanut ajomestari C:lle ja ilmoittanut tälle [teksti salainen] ja sairauslomasta. A on pyytänyt edelleen myös pekkasten siirtoa. A on kertonut pyytäneensä tuolloin myös vuosiloman siirtoa, kun taas C:n mukaan puhe on ollut vain pekkasista.

Luottamusmies D:n kertomuksen perusteella A on 30.4.2020 tullut keskustelemaan D:n kanssa pekkasten siirtämisestä, jolloin D on ryhtynyt selvittämään asiaa tuotantopäällikkö B:n kanssa. D on kertonut tuolloin maininneensa A:n mahdollisen vuosilomankin siirron, mutta B:n mukaan D:n kanssa on tuolloin ollut puhetta vain pekkasten siirtämisestä. Työnantaja on siirtänyt ajalle 6. — 12.4.2020 määrätyt pekkaset toiseen ajankohtaan. Työnantaja on joka tapauksessa 30.4.2020 tiennyt, että A on ollut sairauden vuoksi työkyvytön myös vuosilomansa aikana 24. — 29.4.2020.

Riidatonta on, että D ja B ovat 8.5.2020 keskustelleet A:n vuosiloman siirrosta, jolloin B on todennut siirtoa koskevan pyynnön tulleen liian myöhään. Esitetyn näytön perusteella epäselväksi on jäänyt, onko A pyytänyt vuosilomansa siirtoa ennen 8.5.2020.

Edellä selostetuin tavoin vuosilomalakia vuonna 2005 säädettäessä vuosiloman siirron edellytyksenä olevaa työntekijän pyyntöä ei ollut tarkoitus tulkita tiukasti, vaan lääkärintodistusten tai työkyvyttömyyttä osoittavan muun luotettavan selvityksen toimittaminen voitiin katsoa pyynnöksi siirtää loma myöhäisempään ajankohtaan (HE 238/2004 vp s. 71). Sittemmin vuonna 2013 vuosilomalain 25 §:n muutoksen yhteydessä hallituksen esityksessä todettiin muun ohella, että oikeus saada vuosiloma siirretyksi edellyttää työntekijän nimenomaista pyyntöä loman siirtämisestä (HE 203/2012 vp s. 5). Hallituksen esityksestä on työtuomioistuimen käsityksen mukaan pääteltävissä, että tämän oli tarkoitus koskea sekä sellaisia tilanteita, jolloin työntekijä on vuosilomansa alkaessa työkyvytön, että sellaisia tilanteita, jolloin työntekijä tulee työkyvyttömäksi vuosilomansa aikana.

Nyt voimassa olevan vuosilomalain 25 §:n 4 momentin mukaan työntekijän on viivytyksettä pyydettävä työnantajalta vuosiloman siirtoa sekä työnantajan pyynnöstä esitettävä luotettava selvitys työkyvyttömyydestään. Vuosilomapäivien siirtäminen työkyvyttömyyspäivien johdosta edellyttää siten työntekijän esittämää pyyntöä, ja pyyntö on tehtävä viivytyksettä työntekijän sairastumisen jälkeen (HE 145/2015 vp s. 15).

Työnantajan tasapuolisuusvelvoite edellyttää johdonmukaista, kaikkiin työntekijöihin samalla tavalla sovellettavaa käytäntöä (TyVM 1/2013 vp s. 5). B on kertonut yhtiössä noudatetuista käytännöistä, jotka ovat tukeneet työnantajapuolen kantaa asiassa. Myös AKT:n lomaoppaassa on korostettu sitä, että työkyvyttömyydestä on ilmoitettava ja vuosiloman siirtoa on aina pyydettävä työnantajalta viivytyksettä heti työkyvyttömyyden alkamisajankohtana (V1).

Huomioon on kuitenkin otettava myös tapauskohtaiset olosuhteet. Työnantaja on edellä selostetuin tavoin tiennyt A:n sairastuneen [teksti salainen], jonka johdosta lääkäri on määrännyt A:lle sairauslomaa lähes koko huhtikuun 2020 ajaksi. Työnantaja on siirtänyt A:n pyynnöstä tälle määrättyjä pekkasia sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi. Työtuomioistuimen näkemyksen mukaan työnantajan olisi näissä olosuhteissa pitänyt selvittää A:lta, onko tämän ollut tarkoitus pyytää myös välittömästi pekkasten jälkeen alkavaksi määrätyn vuosilomansa siirtoa. Nimenomainen siirtopyyntö on joka tapauksessa tehty 8.5.2020. Edellä todetut seikat huomioon ottaen pyynnön ei voida katsoa olleen viivästynyt.

A on vuosilomalain 25 §:ssä tarkoitetulla tavalla ollut vuosilomansa osan alkaessa sairauden vuoksi työkyvytön, joten ajalle 24. — 29.4.2020 määrätyt vuosilomapäivät on A:n pyynnöstä tullut siirtää myöhempään ajankohtaan. Koska näin ei ole menetelty, A:lla on lomanmääräytymisvuodelta 1.4.2018 — 31.3.2019 yhä käyttämättä mainitulla ajalla antamatta jääneet vuosilomapäivät.

Edellä lausutuilla perusteilla kannevaatimukset 1 ja 2 on hyväksyttävä.

Kannevaatimukset 3 ja 4

Kanteessa on vaadittu vahvistettavaksi, että X Oy oli velvollinen antamaan A:lle vaatimuskohdassa 1 ja 2 tarkoitetut vuosilomapäivät ajalla 2.5. — 30.9.2021 tai viimeistään vuoden 2021 päättymiseen mennessä.

Edelleen kanteessa on vaadittu vahvistettavaksi, että yhtiö oli velvollinen korvaamaan nuo vuosilomapäivät vuosilomalain mukaisella lomakorvauksella, koska yhtiö ei ollut antanut lomaa edellä tarkoitetulla tavalla.

Kyse on lomanmääräytymisvuonna 1.4.2018 — 31.3.2019 ansaituista lomista, joten sovellettavaksi tulee kyseisenä lomanmääräytymisvuonna voimassa ollut vuosilomalain 26 §.

Ennen 1.4.2019 voimaan tullutta lainmuutosta vuosilomalain 26 § on kuulunut seuraavasti: Edellä 25 §:ssä säädetyllä perusteella siirretty kesäloma on annettava lomakaudella ja talviloma ennen seuraavan lomakauden alkua. Jos loman antaminen tällä tavalla ei ole mahdollista, siirretty kesäloma voidaan antaa lomakauden jälkeen saman kalenterivuoden aikana ja talviloma seuraavan kalenterivuoden loppuun mennessä. Jos loman antaminen ei työkyvyttömyyden jatkumisen vuoksi ole edellä tarkoitetuin tavoinkaan mahdollista, saamatta jäänyt loma korvataan 17 §:ssä tarkoitetulla lomakorvauksella.

Lomanmääräytymisvuoden 1.4.2018 — 31.3.2019 lomakausi on ollut 2.5.2019 ja 30.9.2019 välinen aika. Vuosilomalain 20 §:n 2 momentin mukaisesti vuosilomasta 24 arkipäivää on tullut sijoittaa lomakaudelle (kesäloma). Muu osa lomasta (talviloma) on tullut antaa viimeistään seuraavan lomakauden alkuun eli 2.5.2020 mennessä. Koska A:n talviloma ei ollut annettavissa enää ennen seuraavan lomakauden alkua eli ennen 2.5.2020, siirretty talviloma oli annettava ”seuraavan kalenterivuoden loppuun mennessä”, jolla on tarkoitettu kyseisen lomanmääräytymisvuoden lomakautta seuraavaa kalenterivuotta (ks. HE 238/2004 vp s. 71 ja Tarja Kröger — Pekka Orasmaa, Vuosilomalaki, 2015, s. 221 — 222). Tässä tapauksessa siirretty talviloma olisi siten tullut antaa vuoden 2020 loppuun mennessä.

Edellä todetusti vuosilomalain 26 §:n mukaan jos loman antaminen ei työkyvyttömyyden jatkumisen vuoksi ole edellä tarkoitetuin tavoinkaan mahdollista, saamatta jäänyt loma korvataan 17 §:ssä tarkoitetulla lomakorvauksella.

Työtuomioistuin toteaa, että tässä tapauksessa loma on jäänyt antamatta muusta syystä kuin työkyvyttömyydestä johtuen. Yhtiö ei kuitenkaan ole antanut lomaa vuosilomalain 26 §:ssä edellytetyllä tavalla. A:lla on siten katsottava olleen oikeus pitämättä jääneitä vuosilomia vastaavaan korvaukseen kanteessa vaaditulla tavalla.

Kannevaatimukset 5 ja 6

Kanteessa on vaadittu vahvistettavaksi, että A:lla oli oikeus saada X Oy:ltä ajalta 24. — 29.4.2020 työehtosopimuksessa tarkoitettua sairausajan palkkaa. Edelleen on vaadittu, että yhtiö velvoitetaan maksamaan A:lle sairausajan palkkaa 756,80 euroa korkoineen.

Työehtosopimuksen 20 §:n 1. kohdan mukaan työnantaja maksaa työntekijälle, joka on työnantajan hyväksymän selvityksen mukaan estynyt tekemästä työtä sairauden tai tapaturman takia eikä hän ole tautia tai tapaturmaa aiheuttanut tahallisesti, rikollisella toiminnalla, kevytmielisellä elämällään tai törkeällä tuottamuksella, sairausajan palkkaa.

Työtuomioistuin on edellä katsonut, että A on vuosilomalain 25 §:ssä tarkoitetulla tavalla ollut vuosilomansa osan alkaessa sairauden vuoksi työkyvytön, joten ajalle 24. — 29.4.2020 määrätyt vuosilomapäivät on A:n pyynnöstä tullut siirtää myöhempään ajankohtaan. Näin ollen työnantaja on ollut velvollinen maksamaan A:lle kyseiseltä ajalta työehtosopimuksen mukaisen sairausajan palkan. Suoritusvaatimus on määrältään riidaton.

Oikeudenkäyntikulut

Asian hävitessään Autoliikenteen Työnantajaliitto ry on oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:n 1 momentin nojalla velvollinen korvaamaan Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n oikeudenkäyntikulut. Oikeudenkäyntikuluvaatimus on myönnetty määrältään.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin

- vahvistaa, että A:lla oli työehtosopimuksen 17 §:n nojalla oikeus saada ajalle 24. — 29.4.2020 määrätyt 5 vuosilomapäivää siirretyksi myöhempään ajankohtaan

- vahvistaa, että A:lla on työehtosopimuksen 17 §:n perusteella yhä käyttämättä lomanmääräytymisvuodelta 1.4.2018 — 31.3.2019 ansaittuja vuosilomapäiviä 5

- vahvistaa, että X Oy oli velvollinen työehtosopimuksen 17 §:n perusteella antamaan A:lle vaatimuskohdassa 1 ja 2 tarkoitetut vuosilomapäivät viimeistään vuoden 2020 päättymiseen mennessä

- vahvistaa, että X Oy oli työehtosopimuksen 17 §:n perusteella velvollinen korvaamaan A:lle vaatimuskohdissa 1 ja 2 tarkoitetut vuosilomapäivät vuosilomalain mukaisella lomakorvauksella

- vahvistaa, että A:lla oli oikeus saada X Oy:ltä ajalta 24. — 29.4.2020 työehtosopimuksen tarkoittamaa sairausajan palkkaa ja

- velvoittaa X Oy:n maksamaan A:lle työehtosopimuksen 20 §:ssä tarkoitettua sairausajan palkkaa ajalta 24. — 29.4.2020 yhteensä 756,80 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 15.5.2020 lukien.

Autoliikenteen Työnantajaliitto ry velvoitetaan korvaamaan Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n oikeudenkäyntikulut 11.811 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antamispäivästä lukien.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Outi Anttila puheenjohtajana sekä Pirjo Aaltonen, Markus Äimälä, Mikko Nyyssölä, Anu-Tuija Lehto ja Satu Tähkäpää jäseninä. Valmistelija on ollut Meeri Julmala.

Tuomio on yksimielinen.