9.6.2020

Vaatimukset

Kunta-alan koulutettu Hoitohenkilöstö KoHo ry on vaatinut, että työtuomioistuin

- vahvistaa että Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ajalla 26.12.2016–7.1.2018

A:n (nyk. B) ja C:n varallaoloksi lukema aika on tullut kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen III luvun 4 §:n ja 5 §:n perusteella lukea työajaksi,

- velvoittaa Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän suorittamaan A:lle ja C:lle KVTES:n III luvun 16 §:n mukaista ylityökorvausta korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen seuraavasti:

A:lle

vuodelta 2016 enintään 5.000 euroa korkoineen 31.12.2016 lukien,

vuodelta 2017 enintään 5.000 euroa korkoineen 31.12.2017 lukien, ja

vuodelta 2018 enintään 5.000 euroa korkoineen 31.12.2018 lukien,

C:lle

vuodelta 2016 enintään 5.000 euroa korkoineen 31.12.2016 lukien,

vuodelta 2017 enintään 5.000 euroa korkoineen 31.12.2017 lukien, ja

vuodelta 2018 enintään 5.000 euroa korkoineen 31.12.2018 lukien,

- tuomitsee Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän maksamaan hyvityssakkoa työehtosopimuksen tieten rikkomisesta,

- tuomitsee Kunnallisen työmarkkinalaitoksen maksamaan hyvityssakkoa valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä, ja

- velvoittaa Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän korvaamaan Kunta-alan koulutettu Hoitohenkilöstö KoHo ry:n oikeudenkäyntikulut 7.624,40 eurolla korkoineen.

Perusteet

A:n ja C:n arkisin kello 21 ja kello 7 välisen ja viikonloppuisin kello 20 ja kello 7 välisen varallaoloksi luettu aika oli KVTES:n III luvun 4 §:n mukaista työaikaa. Mainittuina aikoina tehdyllä työllä toteutettiin kuntayhtymän laboratoriopalvelua, joka arkisin kello 15 ja kello 21 välisenä aikana ja viikonloppuisin kello 15 ja kello 20 välisenä aikana tehtiin työajalla. Kuntayhtymän laboratorion palvelun tarjonta ei muuttunut millään tavalla iltavuoron vaihtuessa varallaolovuoroksi. Varallaolona teetettiin tavanomaista ja säännönmukaista työtä, eli kysymys ei ollut varallaolosta vaan työajasta. Laboratorio on vuosina 2014–2018 ollut avoinna ympäri vuorokauden.

A ja C olivat tosiasiallisesti työhönsä sidottuja ja työnantajan käytettävissä siten, ettei kyseistä aikaa voinut lukea heidän lepoajakseen. Sidonnaisuutta osoittaa aktiivityökertojen toistuvuus. Paikalliset olosuhteet on otettava huomioon tämän edellytyksen merkitystä arvioitaessa. Kyseiset ajat eivät voineet myöskään yötyömääräysten ja vuorokausilepomääräysten työsuojelulliset tavoitteet huomioon ottaen olla A:n ja C:n lepoajaksi luettavaa aikaa. Yöaikaa suojataan erityisillä säännöksillä ja määräyksillä.

Työaikasääntelyn tarkoituksena on työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojeleminen. A ja C tekivät varallaoloajan samaa työtä kuin kuntayhtymän laboratoriossa tehtiin iltavuoron ajan työaikana. Varallaolokertojen toistuvuus ja lepoaikojen ja yöajan työsuojelulliset tavoitteet huomioiden A:n ja C:n varallaoloaika ei ollut työaikadirektiivin mukaista lepoaikaa, vaan se on luettava työajaksi.

Vaatimukset

Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä ovat vaatineet, että työtuomioistuin hylkää kanteen ja velvoittaa Kunta-alan koulutettu Hoitohenkilöstö KoHo ry:n korvaamaan niiden yhteiset oikeudenkäyntikulut 7.726,05 eurolla korkoineen.

Perusteet

Kyse on ollut varallaolosta eikä työajasta

KVTES:n määräykset ovat selviä ja yksiselitteisiä. KVTES:n III luvun 5 §:n 1 momentissa on sovittu, että varallaoloaikaa ei lueta työaikaan. Lisäksi KVTES:n soveltamisohjeessa on todettu, että mikäli viranhaltija/työntekijä kutsutaan varallaolosta työhön, työntekoon käytetty aika luetaan työajaksi ja että varallaolosta työpaikalle ja takaisin matkustamiseen kuuluvaa aikaa ei lueta työajaksi. KVTES:n varallaoloa koskevat määräykset vastaavat sinänsä työaikalain säännöksiä.

Työn luonne

Työnantajalla on oikeus päättää, miten se toimintansa kulloinkin järjestää. Toiminta, jota sinänsä tehdään ympärivuorokautisesti (kuten laboratorio), voidaan hiljaisempaan yöaikaan turvata ja hoitaa varallaolojärjestelyillä. Tästä ei seuraa, että varallaolo olisi työaikaa. Varallaolijat tekivät koulutuksensa ja työsopimuksensa mukaista työtä myös varallaoloaikana silloin, kun heidät kutsuttiin töihin. Työntekijät eivät ole olleet varallaoloaikana sidottuja työhönsä tai työpaikkaansa, vaan he ovat olleet vapaita työvelvoitteistaan.

Laboratorion näytteidenotto- ja analysointitarve keskittyi aamuvuoroon. Yli 90 prosenttia kaikista tutkimuksista tehtiin aamuvuoron aikana. Aamuvuorossa työskenteli samanaikaisesti useita laboratoriohoitajia. Iltavuorossa työskenteli yksi laboratoriohoitaja kerrallaan. Laboratorion toiminta väheni siirryttäessä iltavuorosta varallaoloon. Varallaolon aikana tehtiin lukumäärällisesti keskimäärin vain 1,3 prosenttia kaikista tutkimusrekisterissä olevista tutkimuksista, kun niitä tehtiin iltavuorossa keskimäärin 7,5 prosenttia. Laboratorion varallaoloaikana näytteidenotto- ja analysointitarve oli selvästi vähäisempää ja käytännössä suppeampi kuin aamu- ja iltavuorossa. Iltavuoron jälkeen työn teettämisen tarve oli niin vähäistä ja satunnaista, että yöaika hoidettiin varallaolojärjestelyllä. Varallaolovuorossa oli kerrallaan vain yksi laboratoriohoitaja.

Vuonna 2014 illan ja yön yhteenlasketuista tutkimuksista 89,1 prosenttia tehtiin iltavuorossa ja 10,9 prosenttia varallaolon aikana. Vuonna 2015 vastaavat luvut olivat 86,5 ja 13,46 prosenttia, vuonna 2016 luvut olivat 87,3 ja 12,74 prosenttia, vuonna 2017 luvut olivat 83,2 ja 16,84 prosenttia ja vuonna 2018 luvut olivat 82 ja 17,9 prosenttia.

...………..2014....... 2015....... 2016....... 2017....... 2018

Koko-

nais-

määrä.... 381426 .. 402836... 406387 ... 399640 .. 391465

aamu …..351158.. 367166... 371649.....363299.... 352908

ilta...…….26958.... 30869..... 30311...... 30222...... 31625

yö...……. 3310...... 4801...…. 4427...…. 6119...….. 6932

aamu% .. 92,06..... 91,15...….91,45...... 90,91...…...90,15

ilta %...... 7,07...…. 7,66...….. 7,46...…..7,56...……..8,08

yö %...…. 0,87...... 1,19...…... 1,09...…. 1,53...……. 1,77

Laboratorion varallaoloaikana näytteidenotto ja analysointi oli ensisijaisesti osastohoidon ja ensiavun vastuulla niissä tutkimuksissa, joissa vieritestaus oli mahdollista. Vieritestauksella tarkoitetaan potilaan vierellä tehtäviä laboratoriotutkimuksia. Vieritestauksen voi tehdä muu kuin laboratorioalan ammattilainen. Vieritestauslaitteistoa käytetään usein silloin, kun laboratoriopalveluja ei ole saatavissa riittävän nopeasti.

Toiminnan muutoksia iltavuoron ja varallaolon aikana voidaan kuvata myös näytteenottojen lukumäärillä. Näytteenotot (potilaiden lukumäärä) ilta- ja yöaikaan olivat seuraavat.

…....2014... 2015... 2016... 2017... 2018

ilta.. 3027... 3370... 3319... 3376... 3467

yö.. 309...... 489..... 455..... 670..... 785

Edelleen voidaan todeta, että vuosina 2014–2018 ilta-aikaan oli vastattu tuloksia 136 eri tutkimukselle ja yöaikaan 82 eri tutkimukselle. Tämä tarkoittaa sitä, että varallaoloaikana ei tehty kaikkia sellaisia tutkimuksia tai analyysejä, joita tehtiin aamu- ja iltavuoron aikana.

Edellä olevan perusteella on selvää, että laboratoriopalvelut poikkesivat merkittävästi sekä laadullisesti että määrällisesti varallaoloaikana verrattuna muuhun aikaan. Kyseessä ei siis ollut kantajan väittämin tavoin "sama päivystyspalvelu" tai se että "kuultavan laboratorion palvelun tarjonta ei muuttunut millään tavalla iltavuoron vaihtuessa varallaolovuoroksi".

Varallaolijoiden työhön sidonnaisuus

Vuosina 2016–2018 A:lla on ollut 113 varallaolokertaa, ja yhteensä 1159 tuntia varallaoloa. Tänä varallaoloaikana on ollut yhteensä 203 aktiivityökutsua ja 148,47 aktiivityötuntia. Vuosina 2016–2018 A:lla keskimääräinen aktiivityökutsujen määrä on ollut 1,79 kutsua varallaoloa kohden. A:n varallaolokerroista 18 kerralla ei ole tullut yhtään kutsua työpaikalle (15,9 prosenttia varallaolokerroista).

Vuosina 2016–2018 C:llä on ollut 70 varallaolokertaa, ja yhteensä 715 tuntia varallaoloa. Tänä varallaoloaikana on ollut yhteensä 140 aktiivityökutsua ja 87,85 aktiivityötuntia. Vuosina 2016–2018 C:llä keskimääräinen aktiivityökutsujen määrä on ollut 2,0 kutsua varallaoloa kohden. C:n varallaolokerroista kolmella kerralla ei ole tullut yhtään kutsua työpaikalle (4,3 prosenttia varallaolokerroista). Keskimääräinen aktiivituntimäärä varallaolovuoroa kohden on ollut A:lla 79 minuuttia ja C:llä 75 minuuttia. Tämä tarkoittaa sitä, että A käytti keskimäärin 12,8 % ja C 12,3 % varallaolovuorosta aktiivityöhön.

A:lla ja C:llä on ollut aktiivitunteja joko välittömästi iltavuoron jälkeen tai ennen aamuvuoron alkua. Tällaisia alle 6 minuutin ajanjaksoja iltavuoron jälkeen tai alle 30 minuutin jaksoja ennen aamuvuoron alkua ei ole korjattu työvuorolistoihin, vaan ne ovat jääneet aktiivitunneiksi. Jos nämä aktiivitunnit poistetaan, A:lla on ollut 22 (18+4) ja C:llä 12 (3+9) varallaolokertaa, jolloin ei ole ollut lainkaan aktiivitunteja. Siten A:lla 19,6 prosenttia ja C:llä 17,1 prosenttia varallaolojaksoista on ollut sellaisia, jolloin ei ole ollut yhtään käyntiä.

A ja C ovat vuosina 2016–2018 olleet varallaolossa seuraavasti (kolmen viikon työvuorolistojen lukumäärä/varallaolovuoroja per lista).

Perustelut

Kysymyksenasettelu

Raahen sairaalan laboratoriossa laboratoriohoitajien työvuorot on kanteessa tarkoitettuna ajanjaksona suunniteltu aamu- ja iltavuoroiksi, ja yöaika on hoidettu varallaolojärjestelyllä. Arkisin kello 21 ja 7 välisenä aikana sekä viikonloppuisin kello 20 ja 7 välisenä aikana työntekijät ovat olleet varalla ja oleskelleet esimerkiksi kotonaan. Varallaolijoille on järjestetty myös mahdollisuus yöpyä sairaala-alueella sijaitsevassa työnantajan järjestämässä asunnossa taikka työnantajan muissa tiloissa. Varallaoloa on suorittanut noin kymmenen laboratoriohoitajaa, joilla on kullakin ollut keskimäärin noin kaksi varallaolovuoroa kolmen viikon ajanjakson aikana. Varallaolovuorossa on ollut yksi laboratoriohoitaja kerrallaan. Päivystyspuhelin on yhdistetty yöksi varallaolovuorossa olleen työntekijän omaan puhelimeen, ja varallaolijan on tullut olla 30 minuutin kuluessa päivystyspuhelusta työpaikalla työtehtävässään. Työntekijöille on maksettu varallaolokorvaus, jonka suuruus on ollut 50 prosenttia perustuntipalkasta. Työntekoon käytetty aika on luettu työajaksi.

Kantaja on katsonut, että laboratoriohoitajat A ja C ovat varallaoloaikanaan olleet tosiasiallisesti työhönsä sidottuja ja työnantajan käytettävissä siten, ettei kyseistä aikaa ole voinut lukea heidän lepoajakseen. Sidonnaisuutta osoittaa kantajan mukaan aktiivityökertojen toistuvuus. Kantajan mukaan myöskään yötyömääräysten ja vuorokausilepomääräysten työsuojelulliset tavoitteet huomioon ottaen varallaoloaika ei ole voinut olla A:n ja C:n lepoajaksi luettavaa aikaa. Kantaja on vielä katsonut, että varallaolona teetettiin tavanomaista ja säännönmukaista työtä, eikä kysymys siten ole voinut olla varallaolosta vaan työajasta.

Vastaajan ja kuultavan mukaan kyseessä on ollut tavanomainen varallaolo, eivätkä työntekijät ole olleet sidottuja työhönsä tosiasiallisesti samalla tavalla kuin varsinaisia työtehtäviä suorittaessaan. Varallaoloaikaa ei vastaajan ja kuultavan mukaan tule siten kokonaisuudessaan lukea A:n ja C:n työajaksi.

Ratkaistavana on kysymys siitä, onko A:n ja C:n varallaolo ajanjaksolla 26.12.2016–7.1.2018 luettava työajaksi.

Oikeudelliset lähtökohdat

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) 4 §:n mukaan työajaksi luetaan työhön käytetty aika sekä aika, jonka viranhaltija/työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla työnantajan käytettävissä. Sopimuksen 5 §:n mukaan varallaololla tarkoitetaan sitä, että viranhaltijan/työntekijän on oltava tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön. Varallaoloksi ei katsota velvollisuutta olla työpaikalla työvalmiudessa paitsi silloin, kun viranhaltijalle/työntekijälle on annettu lupa olla varalla valintansa mukaan joko työpaikalla tai määrätyin ehdoin sen ulkopuolella. Varallaoloaikaa ei lueta työaikaan. Varallaoloajan pituus ja varallaolon toistuvuus eivät saa haitata kohtuuttomasti viranhaltijan/työntekijän vapaa-ajan käyttöä.

Työtuomioistuin on tuomioissaan TT 2020:30 ja 31 selostanut seikkaperäisesti varallaoloa koskevaa oikeuskäytäntöä ja siitä tekemiään johtopäätöksiä. Tältä osin työtuomioistuin viittaa mainittuihin tuomioihin ja niissä lausuttuun. Nyt käsiteltävässä asiassa keskeinen arvioitava seikka on kanteen perusteella se, ovatko työntekijöiden työtehtävät toistuneet varallaolon aikana niin lyhyin väliajoin, että työntekijöiden on katsottava olleen jatkuvasti sidottu työhönsä. Tämän kysymyksen osalta työtuomioistuin toteaa oikeudellisista lähtökohdista seuraavaa.

Työtuomioistuin kiinnittää aluksi huomiota siihen muun ohella tuomiossaan TT 2020:31 lausumaansa seikkaan, että työajan käsitteen ominaispiirteisiin eivät kuulu työnteon intensiivisyys ja tehokkuus. Sen vuoksi se, että hälytyksiä tulee harvakseltaan, ei tarkoita, ettei kyse voi olla työajasta. Varallaolijan työhönsidonnaisuutta sen sijaan lisää se, että hälytykset toistuvat kovin tiheästi.

KVTES:n työaikaa ja varallaoloa koskevat määräykset ovat pitkälti samansisältöiset kuin työaikalain vastaavat säännökset. Kuten vanhan työaikalain (605/1996) säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on todettu, työneuvosto on jo lausunnoissaan TN 857-69 ja 503-58 katsonut, että jos työtehtävät toistuvat varallaolon aikana niin lyhyin väliajoin, että työntekijän on katsottava olevan jatkuvasti sidottu työhönsä, on tehtävien väliset vapaahetketkin luettava työajaksi (HE 34/1996 vp s. 8). Esimerkiksi viitatussa lausunnossa TN 503-58 kyse oli mielisairaanhoitajasta, joka päivysti öisin oleskellen omassa huoneessaan sairaalarakennuksessa. Päivystäessään hän kävi tarpeen vaatiessa, 2–6 kertaa yössä, osastolla rauhoittelemassa potilaita. Työneuvosto lausui, että milloin työntekijä päivystyksen aikana joutuu suorittamaan hänelle määrättyjä tehtäviä niin lyhyin väliajoin, että hän on työhön jatkuvasti sidottuna, on tehtävien väliset vapaahetketkin luettava työajaksi. Vastaavasti työneuvosto on lausunut esimerkiksi lausunnossaan TN 1387-03, joka koski lääkäri- ja pelastushelikopterilentoja lentävien helikopterilentäjien suorittamaa varallaoloa. Edelleen lausunnossaan TN 1456-14 työneuvosto kiinnitti huomiota muun ohella siihen, että viikonloppuisin kiinni olleen sairaalan puhelinpäivystyksessä puhelujen määrä oli ollut verraten vähäinen, eikä työtehtävien voitu katsoa toistuneen varallaoloajalle epätavallisen tiheästi. Puheluja oli selvitetty tulleen kahdeksan kuukauden aikana 31 kappaletta, keskimäärin kolmesta neljään kuukaudessa, ja niiden kesto oli vaihdellut muutamasta minuutista 15–20 minuuttiin. Korkein oikeus taas totesi sairaankuljettajien varallaoloa koskevassa ratkaisussaan KKO 2015:49, että asiassa ei ollut esitetty selvitystä siitä, että hälytykset olisivat toistuneet niin tiheästi, että varallaolo olisi sen vuoksi muuttunut kokoaikaiseksi työksi (kohta 17).

Työtuomioistuimen tuomiossa TT 2015:105 kyse oli sairaankuljettajien suorittamasta varallaolosta ja siitä tuliko tuo aika lukea heidän työajakseen. Arvioitaessa sitä, olivatko sairaankuljettajat olleet tosiasiallisesti työhönsä samalla tavalla sidottuja kuin varsinaisia työtehtäviä suorittaessaan, oli työtuomioistuimen mukaan otettava huomioon muun muassa lähtövalmiusajan pituuden vaikutus sairaankuljettajien tosiasiallisiin mahdollisuuksiin valita oleskelupaikkansa sekä se, olivatko hälytykset toistuneet niin tiheästi, että varallaolo olisi sen vuoksi muuttunut työajaksi. Sairaankuljettajien työvuorotaulukoista ilmeni, että varallaoloaikana oli aika ajoin ollut tiheästi aktiivityötä. Myös sairaankuljettajat olivat itse kertoneet, että vain harvoin oli ollut sellainen varallaolovuoro, jolloin ei olisi ollut yhtään hälytysajoa. Toisaalta työvuorotaulukoista ilmeni, että useana varallaolovuorona ei ollut ollut lainkaan aktiivityötä tai hälytyksiä oli tullut vain yksi. Hälytystehtäviä oli vuosittain ollut noin 1500, keskimäärin noin neljä vuorokaudessa, ja niistä keskimäärin alle kaksi oli osunut varallaoloajalle. Hälytysten ei voitu työtuomioistuimen käsityksen mukaan katsoa toistuneen niin tiheästi, että varallaolo olisi sen vuoksi muuttunut työajaksi.

Korkein oikeus on tuomiossa KKO 2015:49 ottanut kantaa myös työaikalain 5 §:n 1 momentin viimeisen virkkeeseen, jonka mukaan varallaolon pituus ja varallaolon toistuvuus eivät saa kohtuuttomasti haitata työntekijän vapaa-ajan käyttöä. Vastaava määräys on KVTES:n työaikaluvun 5 §:ssä. Korkein oikeus totesi, että mainitulla työaikalain säännöksellä on työsuojelullinen tavoite. Mikäli havaitaan, että varallaolo on laadultaan rasittavaa ja sen määrä on tarkastelujaksolla ylittänyt kohtuullisen tason, varallaoloa ei ole laillisesti järjestetty. Tästä seuraa, että asiaan voidaan puuttua työsuojelutoimin, mutta siitä ei kuitenkaan seuraa, että varallaoloaika olisi laskettava työajaksi, ellei samanaikaisesti työaikalain 4 §:n 1 momentin määritelmä työajasta täyty.

Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY (työaikadirektiivi) 2 artiklan 1 kohdan mukaan työajalla tarkoitetaan ajanjaksoa, jonka aikana "työntekijä tekee työtä, on työnantajan käytettävissä ja suorittaa toimintaa tai tehtäviään kansallisen lainsäädännön ja / tai käytännön mukaisesti". Artiklan 2 kohdan mukaan lepoajalla tarkoitetaan "ajanjaksoa, joka ei ole työaikaa". Työajan ja lepoajan käsitteet ovat toisensa poissulkevia, eikä direktiivissä näin ollen säädetä työajan ja lepoajan väliin jäävistä ajanjaksoista, kuten varallaolosta.

Euroopan unionin tuomioistuin on arvioinut direktiivissä tarkoitettua työajan käsitettä useissa ratkaisuissaan, jotka ovat koskeneet sairaala- ja laitospäivystyksiä (ks. esim. tuomiot Simap C-303/98, EU:C:2000:528, Jaeger C-151/02; EU:C:2003:437 ja Dellas C-14/04, EU:C:2005:728). Tuomioistuin on todennut, että työntekijän päivystysaikainen sidonnaisuus työpaikkaan on työajaksi luettavaa aikaa eikä työajan ulkopuolelle jäävää varallaoloaikaa. Simap-ratkaisun mukaan sellaisessa päivystysjärjestelmässä, jossa lääkärien on oltava jatkuvasti tavoitettavissa ilman, että heidän täytyisi olla paikalla työpaikallaan, ainoastaan todelliseen ensiaputoimintaan liittyvää aikaa oli pidettävä työaikana (tuomion kohdat 50 ja 52). Jos työntekijällä on mahdollisuus järjestää ajankäyttönsä ilman suurempia velvoitteita ja keskittyä omiin asioihinsa, kysymys on lepoajasta. (Ks. myös HE 158/2018 vp s. 74–75 ja 77–78.)

Työtuomioistuimen arviointi tässä asiassa

Työtuomioistuin arvioi ensin kysymystä siitä, ovatko työntekijöiden työtehtävät toistuneet varallaolon aikana niin lyhyin väliajoin, että työntekijöiden on katsottava olleen jatkuvasti sidottu työhönsä.

Työtuomioistuimen pääkäsittelyssä on ollut käytössä taulukko A:n ja C:n 26.12.2016–7.1.2018 suorittamasta varallaolosta ja työaikakirjauksista sekä näistä tiedoista koottu yhteenvetotaulukko. Taulukoista ilmenevät tiedot ovat olleet riidattomia.

Työpaikalla on A:n kertomuksesta ilmenevin tavoin syntynyt tilanteita, joissa työntekijä on iltavuoron päätyttyä jäänyt tekemään iltavuoron aikana aloitettua, mutta kesken jäänyttä työtehtävää saattaakseen tehtävän loppuun. Tuo aika on kirjautunut varallaolon aktiivityöajaksi. Yhtä lailla työntekijä on saattanut kirjautua varallaolovuoronsa aikana aamuvuoroon hieman ennen kello 7:ää. Näitä varallaoloajan aktiivityöajaksi kirjautuneita muutaman minuutin ajanjaksoja ei kuitenkaan työtuomioistuimen näkemyksen mukaan voida ottaa huomioon arvioitaessa sitä, ovatko työntekijöiden työtehtävät toistuneet varallaolon aikana niin lyhyin väliajoin, että työntekijöiden on katsottava olleen jatkuvasti sidottu työhönsä.

Yhteenvetotaulukosta ilmenee, että kanteessa tarkoitettuna noin vuoden mittaisena ajanjaksona C on suorittanut varallaoloa 355 tuntia ja A 414 tuntia. C on tehnyt aktiivityötä varallaoloaikana yhteensä 60,23 tuntia eli 16,97 prosenttia varallaoloajasta. A:n osalta vastaavat luvut ovat 56,02 tuntia eli 13,53 prosenttia. Varallaolovuoroja C:llä on ollut 35, joista neljä vuoroa on ollut sellaisia, jolloin aktiivityötä ei ole ollut lainkaan. A:lla varallaolovuoroja on ollut 40, joista kolme vuoroa on ollut sellaisia, jolloin aktiivityötä ei ole ollut lainkaan. C on tullut kutsuja töihin yhteensä 68 kertaa eli keskimäärin 1,94 kertaa per varallaolovuoro. A:lla kutsuja on tullut 65 eli keskimäärin 1,63 per varallaolovuoro. Työtuomioistuimessa kuullun ylikemisti D:n arvion mukaan yksittäisen näytteen ottaminen ja muut siihen liittyvät työt ovat kokonaisuudessaan kestäneet noin yhden tunnin. Hänen mukaansa on saattanut olla myös tilanteita, jolloin näytteiden ottamista on pyydetty myös toisesta potilaasta, ja tällöin aktiivityökerran kesto on pidentynyt. Taulukoista ilmenee, että aktiivityöajan kesto per työkutsu on vaihdellut paljon, noin kymmenestä minuutista kahteen tuntiin.

A:n ja C:n henkilökohtaisten taulukoiden perusteella varallaoloaikana on etenkin C:llä ollut aika ajoin tiheästi aktiivityötä. Kuten edellä on jo todettu, varsin harvoin on ollut sellaisia varallaolovuoroja, jolloin ei olisi tullut yhtään työkutsua. Toisaalta sellaisia varallaolovuoroja on ollut useampia, jolloin työkutsuja on tullut vain yksi. Keskimäärin työkutsuja on tullut 1,77 per varallaolovuoro, ja varallaolovuorojen aikana aktiivityötä on ollut noin 15 prosenttia ajasta. Työtuomioistuimen käsityksen mukaan työntekijöiden työtehtävät eivät tällaisessa keskimääräisessä tarkastelussa ole toistuneet varallaolon aikana niin lyhyin väliajoin, että varallaolo olisi tällä perusteella katsottava työajaksi koko kanteessa mainittuna aikana.

Kuten työtuomioistuin on edellä todennut, taulukosta on havaittavissa sellaisia yksittäisiä varallaolovuoroja, jolloin työhönkutsuja on tullut tiheämmin ja aktiivityötä on ollut useampi tunti. Tällaisessa tilanteessa herää kysymys, onko työntekijän katsottava olleen kyseisen varallaolovuoron ajan jatkuvasti sidottu työhönsä siten, että vapaahetketkin on tullut lukea työajaksi (ks. edellä selostettu TN 503-58). Kantaja on kuitenkin katsonut, että työntekijöiden sidottuisuutta työhön ja hyvinvointikuntayhtymän toteuttamaa varallaolojärjestelyä on tässä asiassa tarkasteltava kantajan käsityksen mukaan kokonaisuutena, ei varallaolovuorokohtaisesti. Työtuomioistuin toteaa, että vaikka se sinänsä voi tuomita vähemmän kuin asianosainen on vaatinut, se ei voi tuomita muuta tai enempää. Varallaolon sidottuisuutta on siksi arvioitava siten kuin kanteessa on vaadittu eli koko ajanjaksolta kokonaisuutena.

Kantaja on vielä vedonnut siihen, että yötyö- ja vuorokausilepomääräysten työsuojelulliset tavoitteet huomioon ottaen varallaoloaika ei ole voinut olla A:n ja C:n lepoajaksi luettavaa aikaa. Työaikadirektiivin johdantokappaleessa 7 todetaankin tutkimusten osoittaneen, että ihmiskeho on yöllä erityisen altis ympäristöstä johtuville häiriöille ja myös tietyille rasittaville työjärjestelyille ja että pitkät yötyöjaksot voivat olla työntekijöiden terveydelle haitallisia ja vaarantaa turvallisuuden työpaikalla. Direktiivin 12 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että yötyötä tekevien turvallisuutta ja terveyttä suojellaan heidän työnsä luonteen edellyttämällä tavalla.

Työtuomioistuin toteaa, että on varsin tavanomaista, että varallaoloa suoritetaan myös yöaikaan. Varallaoloa ei voida kuitenkaan lukea työajaksi yksin sillä perusteella, että se tällä tavoin sijoittuu työntekijän vuorokausilevon kanssa päällekkäin. Unionin oikeuden tulkinnasta ei jää tältä osin todellista epäilystä. On sinänsä ymmärrettävää, että lepoajan keskeytyminen erityisesti yöaikaan voi olla kuormittavaa. A ja C ovatkin työtuomioistuimessa kuvailleet varallaolon rasittavuutta ja sitä, kuinka he eivät varallaolovuoroillaan ole juurikaan saaneet nukuttua tai uni on ollut hyvin katkonaista riippumatta työhönkutsujen määrästä. Työtuomioistuin toteaa, että varallaolon mahdolliseen kuormittavuuteen on puututtava työsuojelutoimin. Varallaolon kuormittavuudesta ei kuitenkaan seuraa, että varallaoloaika olisi tällä perusteella luettava työajaksi.

Kantaja on vielä katsonut, että varallaolona teetettiin tavanomaista ja säännönmukaista työtä, eikä kysymys siten ole voinut olla varallaolosta vaan työajasta. C:n ja A:n mukaan työtehtävät eivät laadullisesti eronneet toisistaan ilta- ja yövuorossa. D:n mukaan tutkimusmäärät sen sijaan olivat aivan erilaiset ilta- ja varallaolovuorossa aamuvuoroon verrattuna, jolloin työtehtäviä oli eniten. Edelleen tutkimusten määrät ja näytteenotto vähenivät 20 prosentilla iltavuorosta varallaolovuoroon siirryttäessä. Myös osa laitteista sammutettiin yöksi. Varallaoloaikana näytteitä saattoi ottaa myös sairaanhoitaja ilman että varalla olevaa laboratoriohoitajaa kutsuttiin paikalle. Työtuomioistuin katsoo, ettei näillä seikoilla ole merkitystä arvioitaessa sitä, oliko varallaoloaika työaikaa vai lepoaikaa.

Edellä lausutuin perustein ja myös varallaolon aikaisia olosuhteita kokonaisuutena arvioiden työtuomioistuin katsoo, että A:n ja C:n 26.12.2016–7.1.2018 suorittamaa varallaoloa ei tule kokonaisuudessaan katsoa heidän työajakseen. KoHo ry:n esittämä vahvistusvaatimus on siten hylättävä. Näin ollen työtuomioistuimella ei ole tarvetta ottaa kantaa muihin asiassa esitettyihin vaatimuksiin. KoHo ry:n kanne hylätään kokonaisuudessaan.

Oikeudenkäyntikulut

Kunta-alan koulutettu Hoitohenkilöstö KoHo ry on asian hävitessään oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 33 a §:n 1 momentin nojalla velvollinen korvaamaan Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän yhteiset oikeudenkäyntikulut. Oikeudenkäyntikulujen määrä on riidaton.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Kunta-alan koulutettu Hoitohenkilöstö KoHo ry (21.1.2020 alkaen Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry) velvoitetaan korvaamaan Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän yhteiset oikeudenkäyntikulut 7.726,05 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antopäivästä lukien.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Anttila puheenjohtajana sekä Saarikoski, Nyyssölä, Lerssi, Koskinen ja Mustonen jäseninä. Valmistelija on ollut Korhonen.

Tuomio on yksimielinen.