TT:2009-133
- Asiasanat
- Lakko, Saarto, Työrauhavelvollisuuden rikkominen
- Tapausvuosi
- 2009
- Antopäivä
- Diaarinumero
- R 165/09
Toimihenkilöliitto oli työtuomioistuimen 17.12.2009 antamalla tuomiolla TT 2009:129 tuomittu hyvityssakkoon työrauhavelvollisuuden rikkomisesta liiton järjestettyä työnseisauksia ICT-alan konserniin kuuluvissa yrityksissä. Toimihenkilöliitto on jatkanut työtaistelutoimenpiteitä konsernissa ja sen alihankkijayrityksissä. Lisäksi liitto on ilmoittanut asettavansa konsernia palvelevat, operaattoriyrityksissä ja verkkoyhtiöissä suoritettavat työt saartoon. Saarrolla tuetaan konsernissa meneillään olevassa työriidassa esitettyjä vaatimuksia.
Toimihenkilöliitto on tuomittu asiassa toistamiseen hyvityssakkoon työrauhavelvollisuuden rikkomisesta. Hyvityssakkoa määrättäessä on otettu erityisesti huomioon, että työtaistelutoimenpiteitä on jatkettu ja laajennettu työtuomioistuimen samassa asiassa antamasta, työtaistelutoimenpiteet lainvastaisiksi toteavasta tuomiosta huolimatta.
TYÖTUOMIOISTUIN TUOMIO Nro 133
KANTAJA
Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto TIKLI ry
VASTAAJA
Toimihenkilöunioni TU ry
ASIA
Työrauhavelvollisuuden rikkominen
KANNE
Vaatimukset
Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto TIKLI ry on vaatinut, että työtuomioistuin tuomitsee Toimihenkilöunioni TU ry:n työehtosopimukseen sisältyvän työrauhavelvoitteen rikkomisesta hyvityssakkoon ja korvaamaan kantajan oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen. Kulujen määrä on 1.223 euroa.
Perusteet
Työtuomioistuin on 17.12.2009 antanut tuomion 129, diaarinumero R 155/09. Tuomio koskee Toimihenkilöunioni TU ry:n DNA-konsernissa toimeenpanemaa työtaistelua, jonka työtuomioistuin on todennut laittomaksi.
Toimihenkilöunioni TU ry on 17.12.2009 ilmoittanut aloittavansa DNA-konsernin töitä koskevan saarron operaattoreilla ja verkkoyhtiöissä 18.12.2009 alkaen. Saarto on alkanut ilmoituksen mukaisesti.
Saarto koskee DNA:n operaattoriyrityksiä, joita ovat muun muassa Elisa Oyj, TeliaSonera Finland Oyj, Finnet-ryhmä ja Anvia sekä verkkoyhtiöitä, muun muassa Relacom Finland Oy:tä ja Eltel Networks Oy:tä. Työtaistelu on laiton, koska sillä tuetaan DNA-konsernissa edelleen jatkuvaa laitonta työtaistelua.
Työnantajaliitto on kehottanut Toimihenkilöunioni TU ry:tä luopumaan uhkaamastaan toimenpiteestä, ja useat operaattori- ja verkkoyhtiöt ovat kehottaneet luottamusmiehiä toimimaan työrauhan säilyttämiseksi.
Työtuomioistuimen 17.12.2009 antamasta tuomiosta huolimatta 10.12.2009 aloitettu lakko jatkuu edelleen. Myös DNA:n alihankkijayrityksessä GoExcellent Oy:ssä toimeenpantu työtaistelu jatkuu. DNA-konsernissa työtaisteluun osallistuu konsernin yrityksiin työsuhteessa olevat noin 190 henkilöä ja lisäksi lukuisat vuokratyöntekijät.
Ennen työtuomioistuimen tuomiota, mutta 11.12.2009 pidetyn valmisteluistunnon jälkeen Toimihenkilöunioni TU ry julisti DNA:n alihankkijayrityksessä Eniro Sentraalissa tukilakon. Lakolla tuetaan laitonta työtaistelua DNA-konsernissa. Eniro Sentraali toimittaa DNA:lle teknistä tukipalvelua, vaihde- ja välittäjäpalvelua sekä myyntiin liittyen muun muassa liittymämyyntiä, tilausnumero-operointia ja asiakkuuden hoitamista.
TU ry:n tiedotteiden mukaan Eniro Sentraalissa lakossa on 60 puhelinasiakaspalvelijaa. Yhteensä 1.350 jäsentä on lakon ja tukilakkojen piirissä. Tämä luku ei sisällä saarrossa mukana olevia henkilöitä, koska saarto alkoi vasta 18.12.2009.
Saarto kohdistuu lukuisiin jäsenyrityksiin ja muihin yrityksiin, jotka suorittavat DNA:lle asiakashankintaa tai toimittavat muita palveluja. Saarto koskee muun muassa DNA:n laajakaistayhteyksien myyntiä, verkon vuokraamista, numeronsiirtoa ja asiakassuhteiden hoitamista.
Verkkoyhtiöiden suorittama DNA:n verkoston kunnossapitotoiminta vaikuttaa luonnollisesti DNA:n tarjoamien laajakaista- ja muiden palvelujen saatavuuteen. Tekniset häiriöt ja viat jäävät lakon vuoksi korjaamatta. Koska DNA:n alihankkijat GoExcellent Oy ja Eniro Sentraali hoitavat DNA:n nimi- ja numeropalvelua ja vastauspalvelua, aiheutuu näiden palvelujen puutteesta huomattavaa vahinkoa ja haittaa asiakkaille. Vastauspalveluun kuuluu muun muassa taksitilauspalvelu, joka ei toimi. Erityisesti yleisen turvallisuuden kannalta tärkeä poliisille suunnattu viranomaispalvelu kärsii. Asia on yhteiskunnallisestikin tärkeä. TU ry on myös kieltänyt jäseniään menemästä hätätyöhön.
Myynnin menetyksinä työtaistelusta on aiheutunut noin miljoonan euron vahingot. Muun haitan ohella työtaistelu aiheuttaa DNA-konsernille merkittävän imagohaitan.
Tuomittavan hyvityssakon määrän tulisi olla lähellä maksimia.
VASTAUS
Vastaus kannevaatimuksiin
Vastaaja on myöntänyt työrauhavelvollisuuden rikkomista koskevan väitteen siinä laajuudessa kuin työtuomioistuin on tuomiossa numero 129 todennut toimenpiteiden kohdistuvan ICT-alan toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen määräyksiin.
Vastauksen perusteet
Kanteessa esitetty tapahtumainkulku pitää yleisesti ottaen paikkansa. Lakossa ja tukilakossa olevien henkilömäärästä esitettyä ei kiistetä.
DNA-konsernin oman ilmoituksen mukaan konserniin kuuluvat yritykset palvelevat lähes normaalisti, eli vahingoista ei ole esitetty näyttöä.
Ainoa hätätyöhön rinnastettava työ GoExellent Oy:ssä on viranomaispalvelu, jossa käsitellään mobiililiittymien numeroiden, omistajien ja haltijoiden numeroiden saamiseen liittyviä viranomaisten kyselyjä. Tämä palvelu on turvattu viranomaistoimintana. DNA Oy:ssä Lahden toimipisteen valvomossa on viranomaisyksikkö, jossa hoidetaan kaikki viranomaistoiminnot. Näitä toimintoja ei ole työtaistelussa vaarannettu. Hätänumeroon saa aina kännykällä yhteyden. Hätäpalvelutoimintaa ei vaaranneta työtaistelulla.
Verkkojen toimintaa valvotaan Oulun ja Lahden valvomoista käsin. Tätäkään toimintaa ei ole vaarannettu. Kaikki yhteiskunnallisesti vaikuttavat viat korjataan ja tullaan jatkossakin korjaamaan.
Kantajan ilmoittamien oikeudenkäyntikulujen määrä 1.223 euroa hyväksytään.
TODISTELU
Kantajan kirjalliset todisteet
1. Toimihenkilöunioni TU ry:n 17.12.2009 julkaistu tiedote "Jäsentiedote 18.12.2009, Toimihenkilöunioni TU ry asettaa DNA:n työt operaattoreille ja verkkoyhtiöissä saartoon.
2. Tiedote 11.12.2009 "Myös DNA:n puhelinpalvelun toimihenkilöt lakkoon".
3. Tiedote 16.12.2009 "DNA:n puhelinpalvelu Eniro Sentraalissa toimihenkilöiden lakon piiriin".
4. Asiakastiedote 26.10.2009 "DNA on ykkönen".
Vastaajan kirjalliset todisteet
1. DNA:n lehdistötiedote 16.12.2009.
TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU
Työtaistelutoimenpiteet ja niiden kohdistuminen työehtosopimukseen
Toimihenkilöunioni TU ry on 4.-5.12.2009 sekä 10.12.2009 alkaen järjestänyt DNA-konserniin kuuluvissa yrityksissä työnseisauksia, joiden tavoitteet ovat liittyneet konsernissa solmittavaan henkilöstöohjelmaan. Ammattiliitto on työtuomioistuimen 17.12.2009 antamalla tuomiolla TT 2009:129 tuomittu asiassa hyvityssakkoon työrauhavelvollisuuden rikkomisesta.
Toimihenkilöunioni TU ry on jatkanut ja esitetyn selvityksen mukaan jossakin määrin laajentanut työtaistelutoimenpiteitä DNA-konsernissa. Lisäksi ammattiliitto on 17.12.2009 ilmoittanut asettavansa konserniin liittyvät, operaattoriyrityksissä ja verkkoyhtiöissä suoritettavat työt saartoon 18.12.2009 lähtien. Saarto on aloitettu uhkauksen mukaisesti 18.12.2009. Saarron tarkoituksena on tukea 10.12.2009 alkanutta, edelleen jatkuvaa lakkoa.
Työtaistelun taustalla on erimielisyys henkilöstösopimuksen uudistamisesta. Toimihenkilöunioni TU ry on vaatinut, että uudessa henkilöstösopimuksessa sovitaan muun muassa irtisanomisia ja korvauksia sekä ulkoistamista ja alihankintaa koskevista, työehtosopimusta paremmista ehdoista. Työtaistelu on siten kohdistunut näitä seikkoja koskeviin työehtosopimuksen määräyksiin.
Toimihenkilöunioni TU ry:n vastuu
Päätöksen saarrolla uhkaamisesta ja 18.12.2009 alkaneesta saarrosta on tehnyt Toimihenkilöunioni TU ry:n liittohallitus. Ammattiliitto on myöntänyt, että se on 10.12.2009 alkanutta lakkoa jatkaessaan ja päättäessään ryhtyä tukitoimiin rikkonut työrauhavelvollisuutta.
Hyvityssakon määrä
Hyvityssakkoon tuomittaessa on otettu huomioon kaikki esiin tulleet asianhaarat kuten työtaistelun kesto, laajuus ja sen haitalliset seuraamukset sekä syyllisyyden määrä. Viimeksi mainitussa suhteessa on erityisesti otettu huomioon, että työtaistelutoimenpiteitä on jatkettu ja laajennettu työtuomioistuimen samassa asiassa antamasta, työtaistelutoimenpiteet lainvastaisiksi toteavasta tuomiosta huolimatta.
Oikeudenkäyntikulut
Toimihenkilöunioni TU ry on työtuomioistuimesta annetun lain 33a §:n 2 momentin nojalla jutun hävitessään velvollinen korvaamaan Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto TIKLI ry:n oikeudenkäyntikulut. Oikeudenkäyntikulujen määrä 1.223 euroa on riidaton.
Tuomiolauselma
Työtuomioistuin tuomitsee työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n nojalla Toimihenkilöunioni TU ry:n maksamaan Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto TIKLI ry:lle hyvityssakkoa työrauhavelvollisuuden rikkomisesta 14.000 euroa.
Toimihenkilöunioni TU ry velvoitetaan lisäksi korvaamaan Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto TIKLI ry:n oikeudenkäyntikulut 1.223 eurolla, jolle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.
Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Saloheimo puheenjohtajana sekä Kröger, Virtanen, Alanko, Lehto ja Reinamo jäseninä. Esittelijä on ollut Engblom.
Tuomio on yksimielinen.