5.12.2006

Vaatimukset

A on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Suomen Posti Oyj on velvollinen maksamaan hänelle ajalta 1.8.1995 - 19.1.2003 palkkaa, lomapalkkaa ja korkoa postialan tehtäviä koskevan työehtosopimuksen 10 §:n mukaisesta päivittäisestä työajasta 45 minuutin osalta. A on lisäksi vaatinut, että Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto TIKLI ja Suomen Posti Oyj velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa laillisine korkoineen. Työehtosopimukseen osallinen Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry on kieltäytynyt ajamasta kannetta.

Perusteet

A oli toiminut Suomen Posti Oyj:n palveluksessa Lapualla varhaisjakelijana 16.4.1992 alkaen. Hänet irtisanottiin 31.3.2003. A:n viikottainen työaika oli ajalla 1.8.1995 - 24.3.2003 ollut 22,50 tuntia. Hän ei kuitenkaan ollut saanut korvausta työehtosopimuksen 10 §:n 3 momentin mukaisesta päivittäisestä työajasta 45 minuutin osalta.

A oli pyrkinyt neuvottelemaan työnantajan ja työntekijäliiton paikallisten edustajien kanssa työehtosopimuksen mukaisen palkan maksamisesta hänelle. Asia kärjistyi erimielisyydeksi A:n pyydettyä 20.1.2003 neuvottelua muun muassa auton käyttöönsä saamiseksi jakelua varten työturvallisuuteen liittyvistä syistä. Auto kiellettiin häneltä, vaikka hänen piirinsä oli 25 kilometriä pitkä postilta postille ja lisäksi kotiin noin 1 - 2 kilometriä ja vaikka hänelle ei ollut maksettu korvausta postin polkupyörän päivittäisestä hakemisesta ja palauttamisesta työnantajalle. A oli pyytänyt jakelupiirin uudelleen mittausta kyseistä ajankohtaa aikaisemminkin ja tilanteen kohtuuttomuus oli ollut esillä hänen ja työnantajan välillä työsuhteen alusta alkaen. Paikallisissa neuvotteluissa olivat olleet mukana pääluottamusmies, työsuojeluvaltuutettu, yhtiön eräs työntekijä, yhtiön jakelupäällikkö ja A:n aviomies. A ei ollut kuitenkaan ollut tuntenut tulleensa kuulluksi pitkäaikaisen työnantajansa eikä pitkäaikaisen ammattiliittonsa edustajien taholta lainkaan. Palaveria ei voinut kutsua neuvotteluksi, sillä A:lle ei annettu siellä puheenvuoroa.

Paikallisissa neuvotteluissa 24.3.2003 A:lle tarjottiin yllättäen sopimusta riitakysymyksestä ilman, että hänen annettiin asianmukaisesti tutustua siihen tarkemmin. Tätä sopimusta ei saanut edes näyttää kenellekään. Luottamusmiehen taholta oli välitetty A:lle kielto ottaa tilaisuuteen mukaan ketään ulkopuolista henkilöä. A ei ollut edeltä käsin edes tiennyt sopimuksen esille ottamista tässä palaverissa, sillä hän oli peloissaan mennyt esimiehensä luo keskustelemaan työntekijöiden irtisanomisesta työpaikallaan. Työnantaja oli valinnut kuitenkin taktiikan, jossa irtisanomisesta ei A:n kanssa keskusteltu lainkaan. Sen sijaan hänen eteensä laitettiin sopimus, joka sittemmin osoittautui työsopimuslain vastaiseksi. A allekirjoitti sopimuksen tässä tilaisuudessa, vaikkei tiennyt tarkkaan sen sisältöä ja pätevyyttä. Hän ei myöskään tiennyt, mitä hänen työsuhteestaan oli tarkasti ottaen päätetty, kunnes hän vähän ajan päästä sai tietoonsa, että hänet oli irtisanottu työstään. A oli samoihin aikoihin saanut itsekin tiedon omasta sairastumisestaan ja ilmoittanut sen myös työnantajalleen.

A sai 29.1.2004 päivätyn työtodistuksen, jonka oli allekirjoittanut yhtiön jakelupäällikkö. Työtodistuksessa oli yksiselitteisesti ilmoitettu A:n työajaksi työehtosopimuksen 10 §:n mukaisesti 3 tuntia 45 minuuttia kanteessa tarkoitettuna aikana.

Vastaus kannevaatimuksiin

Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto TIKLI, jonka lausumaan Suomen Posti Oyj on osaltaan yhtynyt, on ensisijaisesti vaatinut kanteen jättämistä tutkimatta ja toissijaisesti sen hylkäämistä.

Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto TIKLI on lisäksi vaatinut A:n ja hänen asiamiehensä B:n velvoittamista yhteisvastuullisesti korvaamaan Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto TIKLI:n oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Oikeudenkäyntiväitteet

Työaikalain 38 §:n 3 momentin mukaan työsuhteen päätyttyä 1 momentissa tarkoitettua saatavaa koskeva kanne on saatavan raukeamisen uhalla pantava vireille kahden vuoden kuluessa siitä, kun työsuhde on päättynyt. Koska A:n työsuhde oli päättynyt 8.8.2003 eikä kannetta ollut pantu vireille mainitussa määräajassa, oli kanne jätettävä tutkimatta. Vaikka katsottaisiin, että kanteessa tarkoitetussa tilanteessa työajaksi luettava aika ei perustu työaikalakiin, vaan työehtosopimukseen, olisi kanne tullut nostaa myös työsopimuslain 13 luvun 9 §:n mukaan kahden vuoden kuluessa siitä, kun työsuhde on päättynyt. Kysymys ei ollut liittojen välillä tulkinnanvaraisesta työehtosopimusmääräyksestä. Liittojen välillä ei ollut erimielisyyttä työehtosopimuksen 10 §:n soveltamisesta sanomalehden jakelussa eikä määräys työajaksi luettavasta ajasta ollut liittojen välillä ollut mitenkään tulkinnanvarainen. Selvään työehtosopimusmääräykseen perustuvaa saatavaa koskeva kanne oli nostettava kahden vuoden kuluessa työsuhteen päättymisestä. Lisäksi kysymyksessä oli puhdas velkomiskanne, joka kanteen perustelujenkin mukaan nojautui Suomen Posti Oyj:n A:lle antamaan virheelliseen työtodistukseen eikä sopimuskohdan oikeaan tulkintaan. Työtodistuksen sisällön oikeellisuuden Suomen posti Oyj oli riitauttanut jo käräjäoikeudessa.

Vuosien 2003-2005 työehtosopimuksen 42 §:n viimeisen kappaleen mukaan siinä tapauksessa, etteivät sopijapuolet ole voineet sopia erimielisyyksistä, asia voidaan kahden kuukauden kuluessa saattaa työtuomioistuimen ratkaistavaksi. Koska kysymyksessä olevaa erimielisyyttä oli käsitelty aluetasolla 19.5.2003 ja koska työehtosopimusosapuolet olivat tuolloin olleet asiasta yksimielisiä, niin mahdollinen erimielisyys olisi tullut saattaa työtuomioistuimen ratkaistavaksi mainittua kahden kuukauden määräaikaa noudattaen. Kanne tulisi siten jättää tutkimatta kanneoikeuden vanhentumisen vuoksi.

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 6 §:n perusteella kantajan asiamies oli velvoitettava korvaamaan A:n kanssa yhteisvastuullisesti työnantajaliitolle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut. Hallituksen esityksen n:o 191/1993 mukaan lainkohdan soveltaminen edellyttää, että asianosaisen edustaja, asiamies tai avustaja on omalla toiminnallaan tai laiminlyönnillään aiheuttanut toiselle asianosaiselle tarpeettomia lisäkustannuksia. Jos korvausvelvollisuus perustuu esimerkiksi asiassa tehtyyn perusteettomaan väitteeseen, asianosaisen asiamiehen tai muun edustajan korvausvastuu edellyttää, että myös hän on käsittänyt tai ainakin hänen olisi pitänyt käsittää väitteen perusteettomuuden. A:n ja Suomen Posti Oyj:n välillä oli Helsingin käräjäoikeudessa ratkaistu riita-asia. Todistelussa oli tuolloin tullut esille myös työehtosopimuksen vakiintunut käytäntö, jota A:n asiamies ei ollut edes kanteessa riitauttanut. Asiamiehen oli siten pitänyt käsittää tai ainakin hänen olisi pitänyt käsittää esittämänsä vaatimuksen perusteettomuus. Korvausvaatimus oli A:n itsensä laskema eikä asiamies ollut tehnyt mitään toimenpiteitä vaatimuksen oikaisemiseksi, vaikka häntä oli siihen kehotettu. Koska asiamies oli esittänyt asiassa perusteettomiksi tietämiään väitteitä eikä ollut tehnyt mitään niiden oikaisemiseksi, hänet oli velvoitettava yhteisvastuullisesti A:n kanssa korvaamaan työnantajaliiton oikeudenkäyntikulut asiassa.

A:N VASTAUS VASTAAJAN VÄITTEISIIN

A on vaatinut Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto TIKLI:n oikeudenkäyntiväitteiden ja oikeudenkäyntikuluvaatimuksen hylkäämistä.

Kanneoikeus ei ollut vanhentunut, koska juttu oli pantu vireille Helsingin käräjäoikeudessa 3.11.2004. Sitä ennen asiasta oli käyty neuvotteluja yhtiön työsuhdejohtajan ja A:n välillä. A:lle ei ollut ilmoitettu erimielisyysneuvottelujen päättymisestä siten, että hän olisi voinut noudattaa työehtosopimuksen 42 §:n määräaikaa. A:n avustaja ei ollut toiminnallaan tai laiminlyönnillään aiheuttanut vahinkoa tai tarpeettomia lisäkustannuksia vastaajapuolelle.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Käsittelyratkaisu

Kanteen mukaan Suomen Posti Oyj on jättänyt maksamatta A:lle ajalta 1.8.1995 - 19.1.2003 palkkaa, lomapalkkaa ja korkoa työehtosopimuksen 10 §:n mukaisesta päivittäisestä työajasta 45 minuutin osalta. Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto TIKLI on vaatinut kanteen jättämistä työaikalain 38 §:n 3 momentin, työsopimuslain 13 luvun 9 §:n ja posti- ja logistiikka-alan tehtäviä koskevan työehtosopimuksen 42 §:n nojalla vanhentuneena tutkimatta tai sen hylkäämistä liian myöhään nostettuna.

Työtuomioistuin on asianosaisten pyynnöstä päättänyt työtuomioistuimesta annetun lain 24 §:n 1 momentin ja 25 §:n 2 momentin nojalla ottaa tehdyt väitteet erikseen käsiteltäviksi ja ratkaistaviksi.

Väite siitä, että kantaja olisi menettänyt puhevaltansa edellä mainituissa säännöksissä tai määräyksissä tarkoitettujen määräaikojen ylittymisen takia, koskee kanteen hyväksymisen tai hylkäämisen asiallisia perusteita eikä vaikuta kanteen tutkimisen edellytyksiin. Tämän vuoksi työtuomioistuin hylkää vastaajan vaatimukset, joiden mukaan kanne olisi edellä mainituista syistä jätettävä tutkimatta.

Sovellettavan kanneajan noudattaminen

Vastauksen mukaan kanteen vaatimukset ovat vanhentuneet, kun kannetta ei ole nostettu työaikalain 38 §:n 3 momentissa ja työsopimuslain 13 luvun 9 §:ssä tarkoitetuin tavoin kahden vuoden kuluessa työsuhteen päättymisestä. A:n työsuhde on päättynyt 8.8.2003. Kanne työtuomioistuimessa on nostettu 10.3.2006.

Työtuomioistuin toteaa, että kanteessa tarkoitetuista palkoista samoin kuin työajaksi luettavasta ajasta on sovittu työehtosopimuksessa. Kun palkkaa koskevat vaatimukset siten eivät perustu työaikalain säännöksiin vaan työehtosopimukseen, vaatimusten vanhenemiseen ei voida soveltaa työaikalaissa säädettyä kanneaikaa, vaan sovellettavaksi tulevat muut säännökset tai määräykset (ks. myös TT 2006:14 ja 2004:122).

Työsopimuslain 13 luvun 9 §:n 3 momentin (743/2003) pääsäännön mukaan työntekijän palkkasaatava raukeaa, jos kannetta ei nosteta kahden vuoden kuluessa työsuhteen päättymisestä. Mainittu säännös on tullut voimaan 1.1.2004. Voimaantulosäännöksen mukaan lakia sovelletaan myös saatavaan, jonka oikeusperuste on syntynyt ennen lain voimaantuloa. Saatava vanhentuu kuitenkin uusien säännösten nojalla aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua lain voimaantulosta, jollei kyseinen saatava myös aikaisempien säännösten mukaan vanhentuisi tätä ennen.

Työsopimuslain 13 luvun 9 §:n aikaisemmat, alkuperäiset säännökset eivät koskeneet työehtosopimukseen perustuvia saatavia, vaan niihin sovellettiin yleistä 10 vuoden vanhentumisaikaa. Lisäksi työehtosopimuksissa on ollut määräyksiä tätä lyhyemmistä vanhentumis- ja kanneajoista. Näin on myös nyt esillä olevassa asiassa. Posti- ja logistiikka-alan tehtäviä koskevan työehtosopimuksen 42 §:n mukaan siinä tapauksessa, etteivät sopijaosapuolet ole voineet sopia syntyneistä erimielisyyksistä, asia voidaan kahden kuukauden kuluessa saattaa työtuomioistuimen ratkaistavaksi.

Vastauksessa onkin väitetty, ettei jutun vireillepanossa ole noudatettu työehtosopimuksen 42 §:ssä tarkoitettua määräaikaa, kun kannetta ei ole nostettu kahden kuukauden kuluessa keväällä 2003 käytyjen erimielisyysneuvottelujen päättymisestä. A:n mukaan hänelle ei ollut ilmoitettu erimielisyysneuvottelujen päättymisestä siten, että hän olisi voinut noudattaa työehtosopimuksen 42 §:n määräaikaa.

Työtuomioistuimelle esitetyn selvityksen mukaan A:n riidanalaisista saatavista on hänen ja työnantajan välillä 24.3.2003 neuvoteltu ja tehty sopimus, jonka A tosin on myöhemmin katsonut olevan työehtosopimuksen vastaisena pätemätön. Vastaaja on lisäksi viitannut työnantajan ja työntekijäliiton paikallisten edustajien kanssa 19.5.2003 käytyihin neuvotteluihin. Neuvotteluista laaditun, työtuomioistuimelle jätetyn muistion mukaan tilaisuudessa on kuitenkin käsitelty A:n työajan uudelleen mittaamista, eikä A:n saatavia kanteessa tarkoitetulta ajalta.

Työehtosopimuksessa tarkoitetut erimielisyysneuvottelut A:n saatavista ovat edellä esitetyn mukaan päättyneet 24.3.2003 tehtyyn sovintosopimukseen. Sopimuksen osapuolena A on tuolloin tullut tietämään neuvottelujen lopputuloksen. Asiassa ei ole selvitetty lähemmin, milloin A on tullut tietoiseksi pätemättömyysperusteista, jotka hänen mukaansa rasittavat sopimusta. Näin on kuitenkin tapahtunut viimeistään vuonna 2004, kun A on nostanut sopimuksen pätemättömäksi julistamista tarkoittavan kanteen Helsingin käräjäoikeudessa. Käräjäoikeus on jättänyt kanteen toimivaltaansa kuulumattomana tutkimatta. Nämäkään tapahtumat huomioon ottaen A:n kannetta työtuomioistuimessa ei ole nostettu työehtosopimuksen mukaisessa kahden kuukauden määräajassa. Kanne on siten liian myöhään nostettuna hylättävä.

Oikeudenkäyntikulut

A on jutun hävitessään työtuomioistuimesta annetun lain 33 a §:n 1 momentin nojalla velvollinen korvaamaan Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto TIKLI ry:n oikeudenkäyntikulut. Vaadittua määrää 3 000 euroa ei ole riitautettu.

Vastaaja on lisäksi vaatinut, että kantajan asiamies, asianajaja B velvoitettaisiin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 6 §:n nojalla yhteisvastuullisesti kantajan kanssa osallistumaan vastaajan oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen. Lainkohdan mukaan oikeudenkäyntiasiamiehelle voidaan määrätä tällainen kuluvastuu, jos hän on aiheuttanut vastapuolelle oikeudenkäyntikuluja tahallisesti tai huolimattomuudellaan, kuten oikeudenkäyntiä pitkittämällä tai esittämällä väitteen, jonka hän on tiennyt tai hänen olisi pitänyt tietää aiheettomaksi. Vastaaja on katsonut, että työehtosopimuksen riidanalaisten työaikamääräysten vakiintunut tulkinta on käynyt ilmi käräjäoikeudessa vastaanotetussa todistelussa, joten asiamiehen olisi pitänyt käsittää esittämänsä vaatimuksen perusteettomuus. Asiamies ei myöskään vastoin kehotuksia ollut tarkistanut kantajan itsensä laatimia laskelmia.

Käräjäoikeus on todennut kantajan vaatimuksen sillä tavoin työehtosopimuksen tulkintaa edellyttäväksi, että kanteen tutkiminen on kuulunut työtuomioistuimen toimivaltaan. Kanteen nostaminen työtuomioistuimessa ei siten ole ollut ilmeisen aiheetonta. Koska kantaja on jutun valmistelussa luopunut suoritusvaatimuksestaan, työtuomioistuimessa ei ole jouduttu enemmälti perehtymään saatavia koskeviin laskelmiin. B:n ei ole muutoinkaan näytetty syyllistyneen sellaiseen oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 6 §:ssä tarkoitettuun velvollisuuksien vastaiseen menettelyyn, että hän olisi velvollinen korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikuluja. Vastaajan vaatimus on näistä syistä hylättävä.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

A velvoitetaan korvaamaan Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto TIKLI ry:n oikeudenkäyntikulut 3 000 eurolla.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Saloheimo puheenjohtajana sekä Suviranta, Niskanen, Virtanen, Vertanen ja Ahokas jäseninä. Esittelijä on ollut Salonen.

Tuomio on yksimielinen.