23.6.2005

Vaatimukset

Kunta-alan unioni on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Tampereen kaupunki on velvollinen suorittamaan palveluksessaan olleille päivähoidon työntekijöille lastenhoitaja A:lle ja lastenhoitaja B:lle kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen II luvun 20 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaisen tuntipalkan niiden 8.10. ja 31.12.2003 välisenä aikana voimassa olleiden, enintään 12 kalenteripäivää kestäneiden peräkkäisten määräaikaisten työsopimusten osalta, joita ei mainitun luvun 1 §:n 1 momentin soveltamisohjeen nojalla katsota palvelussuhteen keston osalta yhdenjaksoisiksi ja joilta Tampereen kaupunki on maksanut A:lle ja B:lle palkan päiväpalkan mukaan.

Perusteet

A oli ollut Tampereen kaupungin palveluksessa sosiaali- ja terveystoimen yksikössä päivähoitotoimen vastuualueella ensin työllisyyslainsäädännön nojalla työllistettynä työntekijänä 7.4. - 6.10.2003. Tämän jälkeen hän oli 8.10.2003 alkaen ollut kaupungin palveluksessa määräaikaisissa työsuhteissa siten, että hänen kanssaan oli tehty 8.10. - 19.12.2003 yhteensä 12 eripituista määräaikaista työsopimusta.

B oli ollut Tampereen kaupungin palveluksessa sosiaali- ja terveystoimen yksikössä päiväkotihoidon vastuualueella vuoden 2003 aikana useissa määräaikaisissa työsuhteissa. B:n kanssa oli ajalla 10.2. - 23.12.2003 tehty 42 eripituista määräaikaista työsopimusta. Kaikki työsopimukset olivat kestäneet alle 12 kalenteripäivää ja suurin osa yksittäisistä työsopimuksista oli ollut pituudeltaan 1-5 kalenteripäivää.

Tampereen kaupunki oli laskenut A:n määräaikaisten työsopimusten osalta palkan ensin työehtosopimuksen 20 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaisesti tuntipalkan perusteella. Myöhemmin kaupunki oli muuttanut palkanlaskentaperustetta siten, että palkka oli laskettu työehtosopimuksen 20 §:n 1 momentissa määritellyn päiväpalkan mukaisena. Näin kaupunki oli menetellyt seuraavien vuonna 2003 solmittujen määräaikaisten työsopimusten osalta: 8. - 10.10., 13. - 14.10., 15. - 20.10., 21. - 22.10., 23. - 31.10. ja 3. - 7.11. Kunnallisen yleisen virka- ja työehtoehtosopimuksen II luvun 1 §:n 1 momentin soveltamisohjeen mukaan työsuhteen voitiin katsoa jatkuneen yhdenjaksoisena ajalla 13.10 - 31.10.2003, joten tältä osin työnantajan menettely on ollut sopimuksen mukainen. Sen sijaan muilta määräaikaisten työsopimusten ajalta palkka olisi tullut maksaa tuntipalkan mukaan.

Tampereen kaupunki oli laskenut B:n palkan 10.2. - 29.10.2003 solmittujen määräaikaisten työsopimusten osalta tuntipalkan mukaan, koska työsopimukset olivat kestäneet alle 12 kalenteripäivää. Palkkaus oli määräytynyt kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen II luvun 20 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan. Myös ajalla 3. - 26.11.2003 tehtyjen määräaikaisten työsopimusten osalta työnantaja oli aluksi laskenut ja maksanut B:n palkan tuntipalkan mukaan. Tampereen kaupunki oli kuitenkin sittemmin muuttanut B:n palkkausta vuonna 2003 solmittujen seuraavien määräaikaisten työsopimusten osalta: 3. - 5.11., 6.11., 7.11., 10. - 14.11., 18. - 19.11., 20. - 21.11. ja 24. - 26.11. Kun B:n palkka oli edellä mainituilta ajoilta maksettu päiväpalkan mukaan, oli se johtanut siihen, että työnantaja oli perinyt B:ltä sen mielestä liikaa maksettua palkkaa yhteensä 239,70 euroa 20 työpäivän osalta.

Tampereen kaupunki oli perustellut A:n ja B:n palkkauksen laskentaperusteen muuttamista tuntipalkasta päiväpalkkaan työsopimuslain 1 luvun 5 §:n soveltamisella. Mainitun pykälän mukaan työsuhteen katsotaan jatkuneen työsuhde-etuuksien määräytymisen kannalta yhdenjaksoisena, jos työnantajan ja työntekijän välillä on tehty useita peräkkäisiä, keskeytymättöminä tai vain lyhytaikaisin keskeytyksin jatkuvia määräaikaisia työsopimuksia.

Tampereen kaupunginkanslian henkilöstöryhmä oli antanut 3.10.2003 kaupungin eri toimintayksiköille ja laitoksille kaupungin sisäisen ohjeen eräiden työsuhteen kestosta riippuvien työsuhde-etuuksien määräytymisestä. Ohjeessa oli selvitetty, miten kaupungissa tulisi soveltaa työsopimuslain 1 luvun 5 §:n säännöstä. Ohjeessa todetun mukaan Kunnallinen työmarkkinalaitos oli antanut asiasta tulkintasuosituksen, jota kaupunki oli noudattanut ohjeita laatiessaan.

Edellä mainituissa kaupungin sisäisissä ohjeissa oli määritelty ne työ- ja virkaehtosopimusten määräykset, joiden osalta kaupunki soveltaa työsopimuslain 1 luvun 5 §:ää peräkkäisten määräaikaisten työsopimusten ehtoihin. Edelleen ohjeissa oli määritelty, mitä työsopimuslain 1 luvun 5 §:ssä tarkoitetaan useilla peräkkäisillä työsopimuksilla. Ohjeen mukaan edellytetään, että työntekijän kanssa on solmittu kolme kertaa peräkkäin määräaikainen työ- tai virkasuhde, jotta työsopimuslain 1 luvun 5 §:stä ilmenevää periaatetta voidaan soveltaa. Ohjeessa oli myös määritelty se, minkä pituinen työnteon keskeytys voi enintään olla, jotta erilliset määräaikaiset työ- tai virkasuhteet katsotaan työsuhteen ehtojen kannalta yhdenjaksoiseksi. Kaupungin ohjeen mukaan työsopimuslain 1 luvun 5 §:ää noudatetaan ainoastaan sellaisten peräkkäisten määräaikaisten työ- ja virkasuhteiden osalta, joiden väliin jää enintään kolme kalenteripäivää kestävä työn keskeytys.

B:n ja A:n palkkauksen määrittely päiväpalkan mukaan oli perustunut edellä mainittuun ohjeeseen.

Kunnallisessa yleisessä työ- ja virkaehtosopimuksessa ei ole sovittu tai tarkoitettu sopia siitä, että osakuukauden palkan laskemista koskevaa sopimuksen II luvun 20 §:n 2 momentin 1 kohtaa ei sovellettaisi kaikkiin määräaikaisiin vähintään alle 12 kalenteripäivää kestäviin työsuhteisiin. Mainittu määräys on sanamuodoltaan ja sisällöltään selkeä. Sopimusmääräykseen ei sisälly sellaista poikkeusta, jonka mukaan enintään 12 kalenteripäivää kestävissä työ- tai virkasuhteissa palkka laskettaisiinkin päiväpalkan mukaan, mikäli määräaikaisia työsopimuksia on tehty saman henkilön kanssa peräkkäin useita. Sopimuksesta ei myöskään käy ilmi, että mainittua sopimuskohtaa ei sovellettaisikaan niissä tapauksissa, joissa määräaikaisia työsopimuksia on tehty vähintään kolme ja niiden väliin jäävä työnteon keskeytysaika on enintään kolme päivää. Tampereen kaupungin sisäinen ohje ei siten perustunut kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen määräyksiin.

Työsopimuslain 1 luvun 5 § on työntekijän suojaksi säädetty työsuhteen vähimmäisehtoja koskeva säännös, jonka perusteella työnantaja ei voi heikentää työntekijälle työehtosopimuksessa sovittuja ehtoja. Työsopimuslaki ei estänyt sitä, että lain pakottavista säännöksistä poiketaan siten, että työnantaja ja työntekijä tai työmarkkinajärjestöt sopivat työntekijän kannalta työsopimuslakia parempien työehtojen noudattamisesta. Näin ollen työsopimuslain 1 luvun 5 § ei estä sitä, että peräkkäin solmitut määräaikaiset työsopimukset katsotaan työsuhteen ehtojen kannalta erillisiksi määräaikaisiksi työsopimuksiksi, mikäli työntekijän palkkaus- tai muu työehto on määräaikaisessa työsuhteessa edullisempi kuin siinä tapauksessa, että määräaikaiset työsopimukset katsottaisiin yhdenjaksoiseksi työsuhteeksi. A:n ja B:n määräaikaisissa enintään 12 kalenteripäivää kestäneissä työsuhteissa kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen II luvun 20 §:n 2 momentin 1 kohdan soveltaminen palkan määräytymisestä on ollut työntekijöiden kannalta edullisempaa kuin 20 §:n 1 momentin soveltaminen työsopimuslain perusteella.

Määräaikaisten työsopimusten työehtojen määräytymistä koskeva työsopimuslain 1 luvun 5 § on semidispositiivinen säännös, josta työnantajien ja työntekijöiden valtakunnalliset yhdistykset voivat työsopimuslain 13 luvun 7 §:n mukaan poiketa työehtosopimuksella. Viimeksi mainitun säännöksen mukaan työmarkkinaosapuolet voivat sopia siitä, ettei työehtosopimuksen soveltamisalalla lainkaan noudateta työsopimuslain 1 luvun 5 §:stä ilmenevää periaatetta. Sopimismahdollisuus tarkoittaa myös sitä, että työmarkkinaosapuolet voivat sopia, mitä työsopimuslain 1 luvun 5 §:n soveltamisen edellytyksenä oleva lyhytaikainen keskeytys määräaikaisten työsopimusten välillä tarkoittaa käytännössä. Sopimismahdollisuus tarkoittaa sitä, että työmarkkinaosapuolet sopivat työehtosopimuksessa niistä työsuhde-etuuksista, joihin työsopimuslain 1 luvun 5 §:ää on sovellettava.

Kunta-alalla solmittaviin määräaikaisiin työsopimuksiin tulee sinänsä noudattaa työsopimuslain 1 luvun 5 §:n karttumasäännöstä työsuhteen ehtoja koskevana vähimmäissuojasäännöksenä. Kunta-alan työmarkkinaosapuolet eivät ole sopineet säännöksen noudattamatta jättämisestä, mutta kunta-alalla ei myöskään ole sovittu siitä, minkälaisissa ketjusopimustilanteissa tätä työehtojen määräytymistä koskevaa työsopimuslain säännöstä tulee noudattaa.

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2003 - 2004 solmimista edeltäneissä neuvotteluissa oli sopimusosapuolten välillä keskusteltu myös työsopimuslain 1 luvun 5 §:n tulkinnasta ja soveltamisesta. Keskusteluissa oli tullut esille lähinnä se, minkälaisissa tilanteissa määräaikaiset työsopimukset (virkasuhteet) olisi kuntasektorin työmarkkinaosapuolien mielestä katsottava sillä tavoin keskeytymättömiksi tai lyhyin keskeytyksin solmituiksi peräkkäisiksi määräaikaisiksi työsopimuksiksi, että ne olisi työsuhde-etuuksien kannalta katsottava yhdenjaksoisiksi. Asiasta ei ollut saavutettu yksimielisyyttä eikä asiasta näin ollen ollut otettu virka- ja työehtosopimukseen erityisiä määräyksiä.

Kunta-alalla käytetään edelleen laajasti määräaikaista työvoimaa. Määräaikaisten virka- ja työsuhteiden käyttötilanteet ovat hyvin monimuotoisia. Tämän vuoksi on vaikea löytää sellaista yhtä ainoaa pelisääntöä työsopimuslain 1 luvun 5 §:ssä tarkoitetun yhdenjaksoisuuden määrittämiseksi, joka olisi oikeudenmukainen erilaisissa ketjusopimustilanteissa eikä johtaisi määräaikaisten tosiasialliseen palkkaukselliseen tai muuhun syrjintään. Mainitun lainsäännöksen soveltaminen ketjusopimustilanteissa tuli siten tehdä tapauskohtaisesti kokonaisarvioinnin perusteella myös kunta-alalla.

Työsopimuslain 1 luvun 5 § oli otettu 1.6.2001 voimaan tulleeseen työsopimuslakiin uutena asiana. Lain esitöiden mukaan säännöksen taustalla on EY:n määräaikaisia työsuhteita koskeva direktiivi, jonka tavoitteena on estää työsuhteen määräaikaisuudesta johtuva syrjintä. Työsopimuslain 1 luvun 5 §:n tarkoituksena oleva syrjimättömyys- ja pro rata temporis -periaatteet toteutuvat käytännössä, mikäli myös peräkkäisten määräaikaisten työsopimusten osalta työntekijän palkkaus lasketaan työehtosopimuksen 20 §:n 2 momentin 1 kohdassa määritellyn tuntipalkan mukaan. Peräkkäisissä määräaikaisissa enintään 12 päivää kestävissä työsuhteissa palkkauksen laskeminen tuntipalkan mukaan toteuttaa määräaikaisten ja toistaiseksi voimassa olevien työsuhteiden kesken tosiasiallista palkkauksellista tasa-arvoa. Tämä johtuu siitä, että 20 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetussa osakuukauden palkan laskentatavassa käytetään tuntipalkan määrittäjänä samaa kuukausipalkan jakajaa kuin laskettaessa kuukausipalkkaisessa, toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa tuntipalkkaa. Sekä toistaiseksi jatkuvassa kuukausipalkkaisessa työssä että 20 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetussa määräaikaisessa työssä tuntipalkan jakajana käytetään samaa virka- ja työehtosopimuksen III luvun 25 §:ssä määriteltyä tuntipalkan jakajaa, jossa on otettu huomioon kuukausipalkan luonne eli lauantai- ja sunnuntaipäivien vaikutus jakajassa. Syrjimättömyys- ja pro rata temporis -periaatteiden kannalta sopusoinnussa on se, että lyhytkestoisessa määräaikaisessa työsuhteessa palkkaukseen vaikuttavana tekijänä otetaan huomioon lauantai- ja sunnuntaipäivät samalla tavoin kuin niillä kuukausipalkkaisilla työntekijöillä, jotka ovat toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa.

Virka- ja työehtosopimuksen II luvun 20 §:n 1 momentin mukaisen laskentatavan käyttäminen sen sijaan merkitsee lyhyissä määräaikaisissa työsuhteissa sitä, että kuukausipalkan jakajassa otetaan huomioon kaikki kuukauden kalenteripäivät. Koska päiväpalkka maksetaan vain työpäiviltä, ei määräaikaisen työntekijän palkkauksessa oteta huomioon määräaikaisten työsopimusten väliin jääviä lauantai- ja sunnuntaipäiviä samalla tavoin kuin yli 12 työpäivää kestäneissä työsuhteissa tai toistaiseksi jatkuvassa työsuhteessa.

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen soveltaminen peräkkäisiin määräaikaisiin työsopimuksiin Tampereen kaupungin tekemällä tavalla johtaa siten työsopimuslain 1 luvun 5 §:n tarkoituksen vastaiseen tilanteeseen A:n ja B:n kohdalla.

A:n ja B:n palkkauksen määräytymisestä syntyneestä erimielisyydestä oli käyty paikalliset neuvottelut 19.4.2004. Asiaa koskeneet keskusneuvottelut olivat päättyneet 22.10.2004. Käydyissä erimielisyysneuvotteluissa ei asiasta ollut päästy yksimielisyyteen.

Vastaus kannevaatimuksiin

Kunnallinen työmarkkinalaitos ja Tampereen kaupunki ovat ensisijaisesti vaatineet kanteen jättämistä tutkimatta, koska asiassa ei ollut kysymys kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen sisällyksestä tai tietyn sopimuskohdan oikeasta tulkinnasta vaan työsopimuslain tulkinnasta.

Toissijaisesti Kunnallinen työmarkkinalaitos on kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä.

Oikeudenkäyntiväitteen perusteet

Kanteessa on kysymys pelkästään siitä, olisiko Tampereen kaupungin tullut jättää soveltamatta sitä pakottavana lainsäännöksenä sitovaa työsopimuslain 1 luvun 5 §:ää sillä perusteella, että lainsäännöksen soveltaminen mahdollisesti johtaa työntekijän kannalta epäedullisempaan lopputulokseen kuin säännöksen noudattamatta jättäminen. Kysymys on siten siitä, onko mainittu lainsäännös tarkoitettu sanamuotonsa vastaisesti pelkästään työntekijän vähimmäissuojaa koskevaksi säännöksi.

Työsopimuslain 1 luvun 5 §:n soveltamisesta kunta-alalla ei sinänsä ole riitaa eli erimielisyyttä ei ole siitä, että kunnallisen alan sopimuksissa ei ole sovittu työsopimuslain 13 luvun 7 §:n perusteella poikettavaksi lain 1 luvun 5 §:n soveltamisesta. Näin ollen erimielisyyttä ei voinut olla siitä, etteikö työsopimuslain mainittua 5 §:ää sovellettaisi myös palkkausmääräyksiin ja kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen II luvun 20 §:n määräyksiä sovellettaessa. Erimielisyyttä ei ollut myöskään siitä, mikä on edellä mainitun 20 §:n sisältö.

Erimielisyyttä asianosaisten välillä vallitsee vain siitä, tuliko työsopimuslain 1 luvun 5 §:ää jättää soveltamatta yksittäiseen sopimukseen perustuvan edun määrittelyssä, jos soveltaminen mahdollisesti johtaisi työntekijälle epäedullisempaan tulokseen kuin jos säännöstä ei sovellettaisi. Näin ollen kysymys on työsopimuslain säännöksen ja sen tarkoituksen tulkinnasta, eikä asian tutkiminen työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:n mukaan kuulu sen toimivaltaan.

Kanteen kiistämisen perusteet

Työsopimuslakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 157/2000) todetaan työsopimuslain 1 luvun 5 §:ää koskevissa perusteluissa, että ehdotettu säännös työsuhde-etuuksien karttumisesta perustuu ensimmäisen kerran jo yli puoli vuosisataa sitten oikeuskirjallisuudessa esitettyyn tulkintaan. Edelleen hallituksen esityksessä on todettu, että sen mukaan työsuhdetta voidaan pitää yhtenäisenä, vaikka työnantajan ja työntekijän velvollisuudet perustuisivatkin oikeustoimina erillisiin toisiaan seuraaviin työsopimuksiin.

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen II luvun 20 §:n mukaan tuntipalkan/päiväpalkan käyttäminen perustuu siihen, kestääkö palvelussuhde enintään 12 kalenteripäivää vai enemmän. Määräyksessä ei puhuta yksittäisistä työsopimuksista.

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen II luvun 1 §:n 1 momentin soveltamisohjeen ja yleisten työoikeudellisten periaatteiden mukaan on selvää, että sinänsä erilliset työsopimukset, joiden välissä ei ole yhtään välipäivää, lasketaan yhteen ja niitä käsitellään yhtenä palvelussuhteena myös kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen II luvun 20 §:ää sovellettaessa. Tästä ei asianosaisten välillä ole ollut epäselvyyttä.

Erimielisyyttä asianosaisten välillä ei ollut siitä, että työsopimuslain 1 luvun 5 §:ää sovelletaan. Kunta-alan järjestöt olivat nimenomaisesti vaatineet työsopimuslain 1 luvun 5 §:n soveltamista ja katsoneet, että 1.2.2003 saakka voimassa olleiden kunta-alan sopimusten päättymisen jälkeen mitään poikkeusta mainitun lainsäännöksen soveltamisesta ei ollut sovittu. Neuvottelut säännöksen soveltamisesta olivat keskittyneet siihen, montako työsopimusta tarkoitetaan lainsäännöksen sanalla "useita" tai kuinka pitkää keskeytystä tarkoitetaan "lyhytaikaisella keskeytyksellä".

Kunnalliseen yleiseen virka- ja työehtosopimukseen osallisten välillä ei ilmeisesti ollut erimielisyyttä siitä, että työsopimuslain 1 luvun 5 §:ää sovelletaan rajoituksitta kaikkiin sopimuksiin mitään sopimusmääräystä pois jättämättä. Järjestöt olivat lisäksi työsopimuslain 1 luvun 5 §:n soveltamista koskeneissa neuvotteluissa esittäneet ehdottoman vaatimuksen työsopimuslain 1 luvun 5 §:n soveltamisesta jo kahden peräkkäisen työsopimuksen tilanteessa ja keskeytysajan pituuden määrittelemistä vähintään viikoksi ja eräissä tapauksissa jopa kuukausiksi sekä vastaavien periaatteiden ulottamista myös viranhaltijoihin. Järjestöt olivat siten vaatineet työsopimuslain 1 §:n soveltamista paljon väljemmin edellytyksin kuin mistä Tampereen kaupungin sisäiset ohjeet lähtivät. Järjestöjen kannan mukaan soveltaminen johtaisi paljon useammin tapahtuviin eri työsuhteisten (virkasuhteisten) palvelujaksojen yhdistämiseen.

Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ohjeet ja myös Tampereen kaupungin ohjeet oli annettu tilanteessa, jossa oli pidetty selvänä, että työsopimuslain 1 luvun 5 §:n soveltaminen astui voimaan sopimuskauden loputtua 1.2.2003 lukien työsopimuslain 14 luvun 3 §:n siirtymäsäännösten perusteella. Työsopimuslain 1 luvun 5 § tai sen perustelut eivät antaneet käytännön työelämän kannalta käyttökelpoisia ohjeita siitä, miten säännöstä oli sovellettava. Koska säännös on pakottavaa lainsäädäntöä ja koska säännöksen käytännön soveltamisesta ei ollut päästy kunta-alan järjestöjen kanssa yksimielisyyteen, Kunnallinen työmarkkinalaitos oli joutunut antamaan kuntatyönantajien toivomuksesta ohjeita asiassa. Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ohjeet olivat palvelussuhteiden yhdistämisen edellytysten osalta olleet tiukemmat kuin mitä järjestöt olisivat halunneet.

Työsopimuslain 1 luvun 5 § tai sen perustelut eivät millään tavoin rajoita säännöksen soveltamista tilanteisiin, joissa soveltaminen johtaisi työntekijän kannalta johonkin muuhun säännökseen tai määräykseen verrattuna epäedullisempaan lopputulokseen. Lainvalmisteluasiakirjoista ei ilmene, että säännöksen soveltamista olisi jollain tavoin rajoitettu eri etujen suhteen. Säännös on pakottavaa lainsäädäntöä, josta kunta-alalla ei ole sovittu poikettavaksi. Kanteessa esitetty näkemys johtaisi siihen käytännössä kestämättömään tilanteeseen, että yksittäisen työnantajan olisi jokaisen määräaikaisen työntekijän kohdalla pohdittava kaikkien työsuhteeseen liittyvien yksittäisten etujen kannalta etuja ja haittoja.

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen II luvun 20 §:n sisältö on selvä ja riidaton. Määräys on ollut kunta-alan sopimuksissa pitkään ja jo ennen työsopimuslain 1 luvun 5 §:n voimaantuloa. Sopimusmääräyksessä ei siten ole voitu ottaa huomioon työsopimuslain 1 luvun 5 §:n säännöksen soveltamista, mutta toisaalta sopimusmääräystä ei ole muutettu mainitun lainsäännöksen voimaantulon johdosta. Tältä osin ei siis voida myöskään väittää, että mainitulla säännöksellä olisi sovittu tai tarkoitettu sopia paremmista työsuhteen ehdoista työsopimuslain 1 luvun 5 §:n vähimmäissuojan lisäksi.

Kanteessa esitetty palkan maksaminen tuntipalkkana tai päiväpalkkana johtaa palkkojen eroavaisuuksiin. Eroavaisuudet johtuvat siitä, että kuukausipalkkaista henkilöstöä koskevien palkkamääräysten perusteella palkan maksaminen kohdistuu myös viikonloppuihin silloin, kun työsopimus on voimassa näinä päivinä. Osittain ero tuntipalkan ja päiväpalkan välillä perustuu myös siihen, että tuntipalkan jakaja on laskennallisesti väärä ja johtaa ylikompensaatioon päiväpalkkaan verrattuna.

Palvelussuhteiden yhdistäminen työsopimuslain 1 luvun 5 §:n perusteella saattaa johtaa myös tilanteeseen, jossa tuntipalkkana maksetun palkan muuttaminen päiväpalkaksi voi merkitä palkan maksamista jälkikäteen myös lauantailta tai sunnuntailta. Jos esimerkiksi maanantaista seuraavan viikon tiistaihin kestävää työsopimusta seuraa muita lyhytaikaisia määräaikaisia työsopimuksia ja näiden työsopimusten yhteispituus on yli 12 kalenteripäivää, maksetaan päiväpalkkaa ensimmäiseen sopimukseen sisältyviltä lauantailta ja sunnuntailta riippumatta siitä, ovatko ne olleet työntekijän tosiasiallisia työpäiviä.

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen II luvun 20 §:n 2 momentti ei ole syrjivä määräys, sillä se voi asettaa lyhytaikaisissa määräaikaisissa työsuhteissa työskentelevät jopa parempaan asemaan kuin muut. Jos työsopimuslain 1 luvun 5 §:n pakottavan säännöksen soveltaminen johtaa syrjinnäksi tulkittavaan tilanteeseen, kysymys on työsopimuslain säännöksen syrjivyydestä.

Käsittelyratkaisu

Kanteessa on kysymys siitä, ovatko Tampereen kaupungin palveluksessa määräaikaisissa työsuhteissa olleiden A:n ja B:n kanteessa tarkoitetut määräaikaiset työsuhteet olleet sellaisia kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen II luvun 20 §:n 2 momentissa tarkoitettuja enintään 12 päivää kestäneitä työsuhteita, joiden ajalta heidän palkkansa tulee laskea määräyksessä sovituin tavoin tuntipalkan mukaan.

Kanteessa on siten kysymys kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen määräysten tulkinnasta. Kun tällainen työehtosopimuksen määräyksen oikeaa tulkintaa koskeva asia työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:n mukaan kuuluu työtuomioistuimen toimivaltaan siinäkin tapauksessa, että esikysymyksenä joudutaan ottamaan kantaa erillisenä kysymyksenä työtuomioistuimen toimivallan ulkopuolelle jäävään asiaan, työtuomioistuin hylkää kanteen tutkimista vastaan esitetyn väitteen.

Pääasiaratkaisun perustelut

Tampereen kaupunki on maksanut A:lle ja B:lle kanteessa tarkoitetuilta määräaikaisilta työsuhteilta palkan ensin tuntipalkan mukaisesti, mutta sittemmin kaupunki on katsonut osan määräaikaisista työsopimuksista jatkuneen yhdenjaksoisesti yli 12 päivää ja laskenut palkan päiväpalkan mukaisesti.

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen II luvun 1 §:n 1 momentin soveltamisohjeen mukaan palvelussuhdetta pidetään yhdenjaksoisena, jos työntekijä siirtyy uuden työsopimuksen perusteella toiseen tehtävään ilman, että työsuhteiden välille jää yhtään päivää. Kunta-alan unioni ja Kunnallinen työmarkkinalaitos ovat oikeudenkäynnin aikana päätyneet yhteisymmärrykseen siitä, että A:n palkka on voitu laskea päiväpalkan perusteella 13.10. ja 31.10.2003 välisenä aikana tehtyjen määräaikaisten työsopimusten ajalta, koska määräaikaiset työsopimukset ovat jatkuneen tuolloin ilman välipäiviä. Sen sijaan A:n ja B:n muiden kanteessa tarkoitettujen määräaikaisten työsopimusten osalta osapuolet ovat jääneet erimielisiksi.

Kannetta on vastustettu erityisesti sillä perusteella, että kysymyksessä oleviin määräaikaisiin työsopimuksiin on tullut pakottavana normina soveltaa kesäkuun 1 päivänä 2001 voimaan tulleen työsopimuslain (26.1.2001/55) 1 luvun 5 §:n säännöksiä, mikä vastaajapuolen käsityksen mukaan johtaa siihen, että työsuhde-etujen kannalta sopimuksista muodostuu yli 12 kalenteripäivän pituisia, päiväpalkkajärjestelmän piirissä olevia työsopimuksia.

Työsopimuslain 1 luvun 5 §:n mukaan työsuhteen katsotaan työsuhde-etuuksien määräytymisen kannalta jatkuneen yhdenjaksoisena, jos työnantajan ja työntekijän välillä on tehty useita peräkkäisiä, keskeytymättöminä tai vain lyhytaikaisin keskeytyksin jatkuvia määräaikaisia työsopimuksia. Työsopimuslain 13 luvun 7 §:ssä on valtakunnallisille työmarkkinajärjestöille annettu oikeus poiketa työehtosopimuksin ensin mainitussa lainkohdassa säädetystä.

Kunta-alalla on kunnalliseen yleiseen virka- ja työehtosopimukseen osallisten kesken neuvoteltu työsopimuslain 1 luvun 5 §:n soveltamisesta. Koska osapuolet eivät ole päässeet asiassa sopimukseen, on Tampereen kaupunki antanut Kunnallisen työmarkkinalaitoksen tulkintasuosituksen mukaiset työsuhteen kestosta riippuvia työsuhde-etuuksia koskevat ohjeet. Näiden mukaan työsopimuslain 1 luvun 5 §:ää sovellettaessa lyhytaikaisena keskeytyksenä pidetään enintään kolmen päivän mittaista keskeytystä. Useita peräkkäisiä määräaikaisia työsopimuksia voidaan ohjeiden mukaan katsoa olevan, jos niitä on lyhytaikaisin keskeytyksin vähintään kolme. Yhtenä sopimusmääräysten mukaisena työsuhde-etuutena, joihin ohjeet tulevat sovellettaviksi, on ohjeissa mainittu kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen II luvun 20 §:n 2 momentissa tarkoitettu 12 päivän laskeminen.

Työsopimuslain 1 luvun 5 §:ää koskevassa hallituksen esityksessä (HE 157/2000 vp) on muun muassa todettu, että ehdotuksen taustalla on neuvoston määräaikaista työtä koskevan direktiivin 4 artiklassa säädetty syrjinnän kielto. Hallituksen esityksessä on todettu, että pykälän mukaan työsuhteen katsottaisiin työsuhde-etuuksien karttumisen kannalta jatkuneen yhdenjaksoisena, vaikka se perustuisi peräkkäisiin toisiaan välittömästi tai vain lyhyin välein seuraaviin määräaikaisiin työsopimuksiin. Tällöin työsuhde-etuudet, kuten esimerkiksi vuosiloman ansainta tai työsuhteen kestoon perustuvat palkkaetuudet, määräytyisivät kuten toistaiseksi voimassa olevaan työsopimukseen perustuvassa työsuhteessa, vaikka työsuhdetta ei työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentin säännöksen perusteella pidettäisikään toistaiseksi voimassa olevana. Hallituksen esityksestä käy siten ilmi, että lainsäännöksen tarkoituksena on ollut saattaa siinä tarkoitetuissa määräaikaisissa työsuhteissa työskentelevät työntekijät työsuhteen kestosta riippuvien työsuhde-etuuksien karttumisen kannalta samaan asemaan kuin toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa työskentelevät. Oikeustieteellisessä kirjallisuudessa on työsuhteen kestosta riippuvina työsuhde-etuuksina mainittu vuosiloman ansainnan lisäksi muun muassa työsopimuslain 2 luvun 11 §:n 1 momentissa tarkoitettu sairausajan palkan kuukauden odotus- tai karenssiaika sekä työehtosopimuksiin perustuvat erilaiset työsuhteen keston mukaan määräytyvät palkkaedut, kuten palvelusvuosikorotukset (Tiitinen-Kröger, Työsopimusoikeus, s. 92-93, 2003).

Työsopimuslain 1 luvun 5 §:n tarkoituksena on siten turvata peräkkäisissä määräaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijöiden työsuhteen kestosta riippuvien työsuhde-etuuksien karttuminen. Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen II luvun 20 §:ssä on sovittu siitä, miten palkka lasketaan kalenterikuukautta lyhyemmältä ajalta. Määräytyykö palkka tällöin päiväpalkan vai tuntipalkan mukaan, on sinänsä sidoksissa työsuhteen kestoon. Määräyksessä on kuitenkin kysymys palkkaustapaa koskevasta teknisluonteisesta järjestelystä. Määräys ei vaikuta siten, että tietyn kynnysajan ylittävä palvelussuhde tuottaisi oikeuden johonkin parempaan työsuhde-etuuteen. Palkkaustapaa ei näin ollen voida pitää sellaisena työsopimuslain 1 luvun 5 §:ssä tarkoitettuna etuutena, joka karttuisi työsuhteen keston perusteella. Mainittu lainkohta ei siten ole tässä tapauksessa sovellettavissa eikä sillä ole merkitystä sopimusmääräystä tältä osin tulkittaessa siinäkään tapauksessa, että työsopimusten muutoin katsottaisiin kuuluvan kyseisen lainkohdan soveltamispiiriin.

Ottamatta tässä yhteydessä enemmälti kantaa siihen, onko kanteessa tarkoitettuja määräaikaisia työsopimuksia pidettävä työsopimuslain 1 luvun 5 §:n soveltamispiiriin kuuluvina työtuomioistuin toteaa, että työsopimuslain 1 luvun 5 § ei merkitse sitä, että säännöksessä tarkoitettuja peräkkäisiin työsopimuksiin perustuvia työsuhteita pidettäisiin sinänsä yhtenä työsuhteena. Kunnalliseen yleiseen virka- ja työehtosopimukseen osalliset eivät myöskään ole sopineet siitä, että määräaikaisiin työsopimuksiin perustuva palvelussuhde katsottaisiin muussa kuin sopimuksen II luvun 1 §:n 1 momentin soveltamisohjeessa tarkoitetussa tilanteessa yhdenjaksoiseksi. Näin ollen sopimusta on sovellettava sen sanamuotoa vastaavalla tavalla siten, että riidanalaiset määräaikaiset työsopimukset ovat erillisinä enintään 12 kalenteripäivää kestäneinä työsopimuksina kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen II luvun 20 §:n 2 momentin 1 kohdan soveltamispiirissä.

A:lla ja B:llä on siten oikeus saada palkkansa kanteessa tarkoitettujen määräaikaisten työsopimusten ajalta edellä mainittujen sopimusmääräysten mukaisesti tuntipalkan mukaan laskettuna.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin vahvistaa, että Tampereen kaupunki on velvollinen suorittamaan A:lle ja B:lle kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen II luvun 20 §:n 2 momentin mukaisen tuntipalkan niiden 8.10. ja 31.12.2003 välisenä aikana voimassa olleiden, enintään 12 kalenteripäivää kestäneiden peräkkäisten määräaikaisten työsopimusten osalta, joita ei mainitun luvun 1 §:n 1 momentin soveltamisohjeen nojalla katsota palvelussuhteen keston osalta yhdenjaksoisiksi ja joilta Tampereen kaupunki on maksanut A:lle ja B:lle palkan päiväpalkan mukaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Äimä, Niskanen, Rekola, Reinamo ja Forsén jäseninä. Esittelijä on ollut Laurila.

Tuomio on yksimielinen.