18.10.2005

Vaatimukset

Palvelualojen ammattiliitto PAM on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Oy Lindell Ab on ollut velvollinen antamaan A:lle 15.2.2002 tehdyn allekirjoituspöytäkirjan mukaisen yleiskorotuksen 1.3.2002.

Lisäksi Palvelualojen ammattiliitto PAM on vaatinut Kaupan Työnantajaliitto KTL:n velvoittamista korvaamaan Palvelualojen ammattiliitto PAM:n oikeudenkäyntikulut laillisine viivästyskorkoineen.

Perusteet

A on työskennellyt tukkukauppaa harjoittavan Oy Lindell Ab:n palveluksessa puhelinmyyjänä 16.7.2001 lukien. A:ta on toimenkuvansa perusteella pidettävä tukkumyyjänä. A:n työsopimuksessa on sovittu, että palkka koostuu peruspalkasta ja provisiosta, jota tarkistetaan vuosittain 1.1. Muilta osin on sovittu noudatettavaksi kaupan työehtosopimusta.

Oy Lindell Ab ei ollut antanut A:lle kaupan työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan mukaista yleiskorotusta 1.3.2002. A on työnantajan toimialan ja oman toimenkuvansa mukaan työskennellyt kaupan työehtosopimuksen soveltamispiirissä. Provisiota koskevan ehdon perusteella hän ei kuitenkaan ole kuulunut tukkumyyjiä koskevan pöytäkirjan ja siellä olevien vähimmäispalkkoja koskevien määräysten soveltamispiiriin, mutta A:n työsuhteessa on tullut noudattaa varsinaisen työehtosopimuksen määräyksiä. Yleiskorotus on sovittu kaikille työehtosopimusten soveltamispiirissä oleville eli myös niille, joiden vähimmäispalkoista ei ole sovittu työehtosopimuksella.

Vastaus kannevaatimuksiin

Kaupan Työnantajaliitto KTL on vastauksessaan, johon Oy Lindell Ab on osaltaan yhtynyt, kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä.

Lisäksi Kaupan Työnantajaliitto KTL on vaatinut Palvelualojen ammattiliitto PAM:n velvoittamista korvaamaan Kaupan Työnantajaliitto KTL:n oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen kuukauden kuluttua tuomion antopäivästä.

Kanteen kiistämisen perusteet

Tukkumyyjä on lähtökohtaisesti työehtosopimuksen soveltamispiirissä. Kaupan työehtosopimus jakautui aiemmin työehtoja koskevaan työehtosopimukseen ja palkkoja koskevaan työehtosopimukseen. Tukkumyyjien osalta palkkoja koskevan työehtosopimuksen korvasi kuitenkin sopimuksen loppuun liitetty tukkumyyjiä koskeva liitepöytäkirja. Pöytäkirjan nimenomaisen määräyksen mukaan pöytäkirja ei koskenut tukkumyyjiä, jotka saivat osan tai koko palkkansa provisiona. Pöytäkirjassa eriteltiin tukkumyyjien työt kolmeen tasoon ja kerrottiin kunkin tason palkkaus. Pöytäkirjassa todettiin lopuksi, että tukkumyyjien työehtojen osalta noudatetaan (konttorityöntekijöitten) työehtoja koskevaa työehtosopimusta. Tukkumyyjien työsuhteissa noudatettiin siten työehtoja koskevaa työehtosopimusta riippumatta palkkaustavasta ja palkkoja koskevaa tukkumyyjäpöytäkirjaa vain, jos tukkumyyjällä ei ollut osaksikaan provisiopalkkaa eli tukkumyyjä sai ainoastaan kuukausipalkkaa. Työehtoja ja palkkoja koskevat työehtosopimukset on yhdistetty 1.3.1998 yhdeksi työehtosopimukseksi, mutta tukkumyyjiä koskeva pöytäkirja on yhä olemassa edellä mainitulla provisiopalkkausta koskevalla soveltamisalarajauksella.

Tukkumyyjien vähimmäispalkat määräytyvät edelleen pöytäkirjan mukaan, jos ne ovat kiinteitä kuukausipalkkoja. Näitä palkkoja korotetaan työehtosopimuskorotuksilla. Tukkumyyjiä koskevassa liitepöytäkirjassa on tietoisesti jätetty provisiopalkkaiset tukkumyyjät palkkausmääräysten ulkopuolelle. Näillä tukkumyyjillä ei ole minimipalkkaa eikä myöskään oikeutta työehtosopimusten palkankorotuksiin.

Työehtosopimuskorotusten tulee kohdistua johonkin jo olevaan työehtosopimusmääräykseen ja kun provisiopalkkaisella tukkumyyjällä ei ole palkkamääräyksiä, ei ole myöskään mitään, mihin työehtosopimusten palkankorotusmääräykset kohdistuisivat. Provisiopalkkaisen tukkumyyjän palkkaa korotetaan yleensä provisiojärjestelmän tarkistuksen kautta vuoden alussa. Olisi jo ajatuksellisestikin kestämätöntä, jos työnantaja joutuisi korottamaan provisiopalkkaisen tukkumyyjän palkkaa uudelleen sopimuskorotuksilla maaliskuun alussa.

Provisio vaihtelee kuukaudesta toiseen. Jos provisiopalkkaisella tukkumyyjällä olisi oikeus sopimuskorotuksiin, ongelmaksi muodostuisi se, mistä palkasta korotus laskettaisiin. Lisäksi provisiojärjestelmän sisältö kuuluu työnantajan itsemääräämisoikeuteen. Viime kädessä työnantaja saa päättää, minkälaista provisiojärjestelmää yrityksessä noudatetaan.

Provisiopalkkaisella tukkumyyjällä ei ole oikeutta sopimuskorotuksiin, kun taas provisiopalkkaisella (vähittäiskaupan) myyjällä on niihin oikeus ainakin kiinteän palkan osalta. Ero johtuu siitä, että tukkumyyjän kohdalla on todettu nimenomaisesti provisiopalkkauksen johtavan palkkamääräyksistä luopumiseen. Myyjien kohdalla ei tällaisesta kirjauksesta ole sovittu. Provisiopalkkaisella tukkumyyjällä ei ole vähimmäispalkkaa, mutta provisiopalkkaisella myyjällä se on.

Tukkukaupoissa toisena keskeisenä ammattiryhmänä tukkumyyjien rinnalla ovat myyntimiehet. Työehtosopimus ei kuitenkaan koske myyntimiehiä jo siitä syystä, että heidän työnsä ei kuulu työaikalain piiriin. Kun myyntimiehet jäävät kokonaan työehtosopimuksen ulkopuolelle, ei heillä ole oikeutta työehtosopimuksen mukaisiin palkankorotuksiin. Provisiopalkkaiset tukkumyyjät ovat työnsä luonteen perusteella lähempänä myyntimiehiä kuin myyjiä. Tukkumyyjä on mielletty jo liitepöytäkirjan laatimisen aikaan, 1970-luvun puolivälissä myyntimieheen rinnastettavaksi toimihenkilöksi, jonka kohtelun tulee olla mahdollisimman tasaveroista myyntimiehen kohtelun kanssa.

Perustelut

Tausta ja erimielisyys

A on työskennellyt 16.7.2001 alkaen Oy Lindell Ab:n palveluksessa puhelinmyyjänä. Toimenkuvan perusteella kysymyksessä on tukkumyyjän tehtävä. Työsopimuksen mukaan A:n palkka koostuu peruspalkasta ja provisiosta. Palkkaa on sovittu tarkistettavaksi vuosittain tammikuun 1. päivänä. Tarkistus koskee sekä peruspalkkaa että provisiota.

Asianosaisten välillä vallitsee erimielisyys siitä, onko Oy Lindell Ab ollut velvollinen antamaan A:lle kaupan työehtosopimukseen osallisten välillä 15.2.2002 tehdyn allekirjoituspöytäkirjan mukaisen yleiskorotuksen 1.3.2002.

Työehtosopimuksen määräykset ja niiden sisällöstä esitetty selvitys

Kanteessa tarkoitettuna ajankohtana voimassa olleen kaupan työehtosopimuksen ulottuvuutta koskevan 1 §:n mukaan sopimusta noudatetaan muun muassa tukkukaupassa. Työehtosopimuksen liitteenä olevan tukkumyyjiä ja ostajia koskevan pöytäkirjan 1 §:n 2. kohdan mukaan pöytäkirja ei koske tukkumyyjää, joka saa osan tai koko palkan provisiona. Pöytäkirjan 2 §:ssä ovat tukkumyyjien palkkaryhmiä koskevat määräykset. Mainittujen määräysten lisäksi pöytäkirjan 3 §:ään sisältyy määräys, jonka mukaan muutoin noudatetaan kaupan työehtosopimuksen ja sen konttorityöntekijöiden työehtomääräyksiä.

Työnantajapuoli on jättänyt kirjalliseksi todisteeksi Kaupan Työnantajaliitto KTL:n ja Palvelualojen ammattiliitto PAM:n välillä 15.3.2002 tehdyn provisiopalkkaisten työntekijöiden palkankorotuksia koskevan pöytäkirjan, jonka palkankorotusmääräysten 4. kohdassa on todettu, että määräykset eivät koske tukkumyyjiä. Työnantajapuoli on viitannut kirjallisina todisteina kaupan alan työehtosopimuksiin vuosilta 1973 ja 1975 ja niiden liitteinä olleisiin tukkumyyjiä koskeviin pöytäkirjoihin, joissa on sovittu muun muassa tukkumyyjien palkkaryhmistä ja joiden 1 §:ssä on todettu, ettei pöytäkirja koske tukkumyyjiä, jotka saavat osan tai koko palkkansa provisiona. Lisäksi työnantajapuoli on viitannut kirjallisina todisteina palkansaajajärjestöjen vuonna 1976 Kaupan Työnantajaliitto KTL:lle tekemiin työehtosopimusten muutosesityksiin, joista käy ilmi, että Liiketyöntekijäin Liitto ry:n taholta on esitetty tukkumyyjiä koskevan pöytäkirjan 1 §:n 2 kohdan muuttamista kuuluvaksi siten, että yleiskorotus koskee myös provisiopalkkaisia tukkumyyjiä. Suomen Liikeväen Liitto ry ja Handels- och industritjänstemannaförbundet rf ovat samoihin aikoihin esittäneet työnantajaliitolle, että mainittujen järjestöjen solmimien työehtosopimusten liitteinä olevien tukkumyyjien pöytäkirjan 1 §:n 2. kohta poistettaisiin ja että 4 §:ää muutettaisiin siten, että tukkumyyjiin noudatettaisiin konttorityöntekijöiden sekä työehtoja että palkkoja koskevaa sopimusta. Mainittu kohta oli kuulunut tuolloin siten, että tukkumyyjien osalta noudatetaan allekirjoittajien välistä konttorityöntekijäin työehtoja koskevaa työehtosopimusta.

Tukkumyyjiä koskevien työehtosopimusmääräysten tulkinnasta työtuomioistuimessa on kuultu Palvelualojen ammattiliitto PAM:n puolesta todistajana liiton palveluksessa sopimuspäällikkönä toiminutta B:tä ja Kaupan Työnantajaliitto KTL:n johtajaa C:tä.

B on kertonut tulleensa Palvelualojen ammattiliitto PAM:n edeltäjän Liiketyöntekijäin Liiton palvelukseen vuonna 1976. Kaupan alan työehtosopimuksiin on vuodesta 1972 alkaen sisältynyt tukkumyyjiä koskeva pöytäkirja. Pöytäkirjan määräyksellä, jonka mukaan se ei koske provisiopalkkaisia tukkumyyjiä, on tarkoitettu sitä, että vähimmäispalkkamääräykset eivät koske provisiopalkkaisia tukkumyyjiä. Tämä on johtunut siitä, että koska kysymyksessä oleville työntekijöille tulee maksaa vähimmäispalkan lisäksi provisiota, heidän kuukausipalkkansa vaihtelee. Provisiopalkkaisten tukkumyyjien osalta vähimmäispalkkamääräyksen hyväksyminen olisi saattanut johtaa kuukausipalkkojen tasoittamiseen. Jo ennen vuonna 1998 tapahtunutta palkkoja ja työehtoja koskevien työehtosopimusten yhdistämistä provisiopalkkaiset tukkumyyjät olivat olleet palkkoja koskevan työehtosopimuksen piirissä muilta kuin vähimmäispalkkaa koskevan määräyksen osalta. Alan sopimuskäytännön mukaan yleiskorotukset on sovittu työehtosopimusten piirissä oleville lukuun ottamatta yhtä työehtosopimusta, jolloin yleiskorotuksen oli sovittu tulevan palkkasopimusten piirissä oleville. Työehtosopimusosapuolten välisissä neuvotteluissa ei ollut tullut esille se, että joku työntekijäryhmä jäisi yleiskorotuksen ulkopuolelle. Myöskään työnantajaliiton palkankorotuksia koskevissa jäsenkirjeissä ei ole todettu, että provisiopalkkaisille myyjille ei kuulu yleiskorotusta.

B on ollut mukana neuvotteluissa, joissa on sovittu 15.3.2002 päivätyn pöytäkirjan mukaisesti provisiopalkkaisten työntekijöiden palkankorotuksista. Samaan aikaan liittojen välillä oli ollut neuvoteltavana erään provisiopalkkaisen tukkumyyjän palkankorotusta koskeva asia. Koska muiden provisiopalkkaisten työntekijöiden palkankorotuksista oli haluttu päästä neuvotteluratkaisuun, oli pöytäkirjaan otettu maininta siitä, että määräykset eivät koske tukkumyyjiä. Tällä maininnalla työntekijäpuolen tarkoituksena ei ollut ratkaista provisiopalkkaisten tukkumyyjien palkankorotusasiaa vaan jättää erimielisyyskysymys avoimeksi. Käytännössä provisiopalkkaisten tukkumyyjien palkkojen korotukset eivät ole aiheuttaneet ongelmia, vaan asiat on pystytty hoitamaan yrityskohtaisesti esimerkiksi korottamalla provisiopalkkaisen työntekijän kiinteää palkkaa yleiskorotuksen markka- tai euromäärällä.

B ei muistanut sitä, mistä syystä palkansaajapuolelta oli 1970-luvun jälkipuolella esitetty työehtosopimuksia muutettavaksi siten, että yleiskorotus tulisi maksaa provisiopalkkaiselle tukkumyyjälle ja että provisiopalkkaisiin tukkumyyjiin tulisi soveltaa myös palkkoja koskevaa työehtosopimusta. B:llä ei myöskään ollut tietoa siitä, mistä syystä Liikealan ammattiliitto mahdollisesti oli vuonna 1997 esittänyt tukkumyyjiä koskevasta pöytäkirjasta poistettavaksi määräystä, jonka mukaan pöytäkirja ei koske provisiopalkkaisia tukkumyyjiä.

C, joka on toiminut Kaupan Työnantajaliitto KTL:n liittojohtajana vuodesta 1996 alkaen, on kertonut, että kaupan alan työehtosopimukseen osallinen työntekijäliitto on vuodesta 1996 lähtien lähes kaikkien työehtosopimusneuvottelujen yhteydessä jollakin tavoin ottanut esille sen, että työehtosopimuksen tukkumyyjiä koskevasta liitteestä tulisi poistaa määräys, jonka mukaan pöytäkirja ei koske tukkumyyjiä. Työntekijäliiton taholta on työehtosopimusneuvottelujen yhteydessä myös esitetty pöytäkirjan määräyksiä muutettavaksi siten, että tukkumyyjiin tulisi soveltaa työehtoja koskevan sopimuksen lisäksi palkkoja koskevaa työehtosopimusta. Erityisesti nämä seikat ovat olleet esillä niissä vuosina 1996 - 1998 käydyissä neuvotteluissa, joiden tuloksena kaupan eri työehtosopimukset on yhdistetty. Asia on ollut esillä myös Kaupan Työnantajaliitto KTL:n ja Palvelualojen ammattiliitto PAM:n edustajien välillä vuonna 2002 käydyissä provisiopalkkaisten työntekijöiden palkankorotuksia koskeneissa neuvotteluissa. Työnantajaliiton taholta oli tuolloin todettu, ettei se neuvottele tässä yhteydessä provisiopalkkaisista tukkumyyjistä. Palkankorotuksista oli sovittu 15.3.2002 pöytäkirjalla vain koskien vähittäiskaupan provisiopalkkaisia työntekijöitä.

C:n mukaan provisiopalkkaiset tukkumyyjät ovat 1970-luvulta lähtien olleet vain työehtoja koskevien työehtosopimusten piirissä, eikä heihin ole sovellettu palkkoja koskevia työehtosopimuksia. Tämä seikka on ollut selkeästi myös työntekijäpuolen tiedossa. Samoin työntekijäpuolen tiedossa on ollut se, ettei provisiopalkkaisilla tukkumyyjillä ole oikeutta työehtosopimuksen mukaisiin yleiskorotuksiin.

Arviointi ja johtopäätökset

Kaupan alan työehtosopimuksien liitteenä on vuodesta 1972 alkaen ollut tukkumyyjiä koskeva pöytäkirja, jonka 1 §:n 2. kohdassa on todettu, että pöytäkirja ei koske tukkumyyjää, joka saa osan tai koko palkkansa provisiona. Eri palkkaryhmiä koskevien määräysten lisäksi pöytäkirjan viimeiseen kohtaan on sisältynyt määräys, jonka mukaan tukkumyyjien työehtojen osalta noudatetaan työehtosopimusosapuolten välistä konttorityöntekijöiden työehtoja koskevaa sopimusta. Työnantajapuolen todisteeksi esittämästä kirjallisesta selvityksestä ilmenevin tavoin kaupan alalla työehtosopimuksia solmineiden työntekijäliittojen taholta on 1970-luvun puolivälistä alkaen tehty työehtosopimuksen muutosesityksiä, joissa on esitetty tukkumyyjiä koskevan pöytäkirjan 1 §:n 2. kohdan poistamista. Muutosesityksissä on lisäksi esitetty pöytäkirjaan otettavaksi mainintaa siitä, että palkkojen osalta sovelletaan konttorityöntekijöitä koskevaa työehtosopimusta. Liiketyöntekijäin Liiton taholta on vuonna 1976 tehty edellä mainittua kohtaa koskeva muutosesitys, jonka mukaan yleiskorotus koskisi myös provisiopalkkaisia tukkumyyjiä. Tehdyt esitykset eivät olleet johtaneet tukkumyyjiä koskevan pöytäkirjan määräysten muuttamiseen.

C:n kertomuksesta ilmenevin tavoin edellä mainitut seikat on työntekijäliiton taholta otettu esille myös 1990-luvun loppupuolella käydyissä kaupan työehtosopimusta koskeneissa neuvotteluissa. Työnantajaliitto on kuitenkin ilmoittanut, että se ei ole halukas ottamaan esille provisiopalkkaisten työntekijöiden palkkauskysymystä. Työehtosopimusosapuolten 15.3.2002 allekirjoittamassa pöytäkirjassa on sovittu provisiopalkkaisten vähittäismyyjien palkankorotuksista ja pöytäkirjassa on nimenomaisesti todettu, että pöytäkirjan määräykset eivät koske tukkumyyjiä.

Tukkumyyjiä koskevan pöytäkirjan 1 §:n 2. kohdan ja 3 §:n sanamuodot viittaavat selkeästi siihen, että provisiopalkkaiset tukkumyyjät on ollut tarkoitus jättää työehtosopimuksen palkkamääräysten soveltamisalan ulkopuolelle. Kun työntekijäpuolelta on 1970-luvun puolivälistä alkaen tehty esityksiä tukkumyyjiä koskevien määräysten muuttamiseksi siten, että myös he tulisivat työehtosopimusten palkkamääräysten piiriin ja että myös heille tulisi yleiskorotus, osoittaa tämä työtuomioistuimen mielestä, että myös työntekijäpuolen käsitys työehtosopimuksen sisällöstä on ollut se, että työehtosopimuksen palkkamääräyksiä, mukaan lukien yleiskorotuksia koskevat määräykset, ei ole tarkoitettu noudatettavaksi provisiopalkkaisiin tukkumyyjiin. Myös provisiopalkkaisten työntekijöiden palkankorotuksia ja heille 1.3.2002 maksettavaksi sovittua yleiskorotusta koskevassa pöytäkirjassa osapuolet ovat todenneet tukkumyyjien jäävän pöytäkirjan määräysten soveltamisalan ulkopuolelle. Pöytäkirjaa koskeneista neuvotteluista esitetyn selvityksen perusteella näyttämättä on jäänyt, että osapuolilla olisi provisiopalkkaisten tukkumyyjien osalta ollut muu tarkoitus kuin mitä pöytäkirjasta ilmenee. Selvitystä ei ole esitetty myöskään siitä, että provisiopalkkaisten tukkumyyjien osalta palkkamääräyksiä olisi käytännössä sovellettu siten, että heille olisi suoritettu yleiskorotukset työehtosopimusten määräysten mukaisesti.

Edellä olevilla perusteilla työtuomioistuin katsoo, että perusteita kanteessa esitetyn vahvistusvaatimuksen hyväksymiselle ei ole.

Oikeudenkäyntikulut

Jutun hävitessään Palvelualojen ammattiliitto PAM on työtuomioistuimesta annetun lain 33a §:n 1 momentin nojalla velvollinen korvaamaan Kaupan Työnantajaliitto KTL:n oikeudenkäyntikulut. Kulujen määrä on jätetty työtuomioistuimen harkintaan. Ottaen huomioon asian laatu, sen hoidon edellyttämät toimenpiteet ja aiheutuneet kustannukset työtuomioistuin katsoo kohtuulliseksi oikeudenkäyntikulujen määräksi 700 euroa.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Palvelualojen ammattiliitto PAM velvoitetaan korvaamaan Kaupan Työnantajaliitto KTL:n oikeudenkäyntikulut 700 eurolla, jolle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Saloheimo puheenjohtajana sekä Kröger, H. Rautiainen, Sutela, Ahokas ja Rantinoja jäseninä. Sihteeri on ollut Laurila.

Tuomio on yksimielinen.