16.1.1997

Työntekijät

1 mom. Työntekijän tehtävistä sovitaan työsopimuksella, mutta hän on tarvittaessa velvollinen tilapäisesti siirtymään muihinkin tehtäviin, joita voidaan hänen koulutuksensa ja työkokemuksensa huomioon ottaen pitää hänelle sopivina. Tilapäinen siirto voi kestää enintään 8 viikkoa kerrallaan.

2 mom. Työntekijää ei voida siirtää pysyvästi ilman suostumustaan tehtäviin, jotka olennaisesti poikkeavat hänen työsopimuksensa mukaisista tehtävistä, ellei työnantajalla ole samalla irtisanomisperustetta.

Soveltamisohje

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Soveltamisohje

Määräys koskee tilanteita, joissa työntekijä on vapautettu omien tehtäviensä hoitamisesta ja kokonaan siirretty toisiin tehtäviin.

Jos tilapäinen siirto korkeammin palkattuun työhön kestää kerrallaan enintään viisi työpäivää, työntekijän peruspalkkaa ei siirron vuoksi tarkisteta.

Määräyksiä tilapäisen siirron ajalta maksettavasta palkasta sovelletaan myös vuosilomasijaisuustapauksissa. Tältä osin palkkamääräykset eroavat viranhaltijaa koskevista vastaavista määräyksistä.

Esimerkki 1:

Työntekijä A on määrätty työntekijä B:n sijaiseksi työhön, joka on korkeammin palkattua kuin hänen omansa, yhden kalenteriviikon ajaksi, josta työpäiviä ovat kalenteripäivät maanantaista perjantaihin ja vapaapäiviä lauantai ja sunnuntai. Palkka maksetaan tällöin työntekijän oman peruspalkan mukaisesti.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Vaatimukset

Kunta-alan unioni on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Kouvolan kaupunki on kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 22 §:n 2 momentin perusteella velvollinen maksamaan kaupungin palveluksessa olevalle vastaavalle ruoanjakaja Terttu Huttuselle 5. - 28.6.1995 väliseltä ajanjaksolta hänen normaalin vastaavan ruoanjakajan palkkansa.

Kunta-alan unioni on työehtosopimuslain 8 ja 9 §:n nojalla vaatinut Kunnallisen työmarkkinalaitoksen tuomitsemista maksamaan Kunta-alan unionille hyvityssakkoa valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Lisäksi Kunta-alan unioni on vaatinut Kunnallisen työmarkkinalaitoksen velvoittamista korvaamaan Kunta-alan unionin oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Perustelut

Kouvolan kaupungin palveluksessa toistaiseksi voimassa olevassa työsopimussuhteessa oleva Huttunen oli työsopimuksensa mukaan normaalisti työskennellyt kaupungin Kaunisnurmen koulun vastaavan ruoanjakajan tehtävässä. Lukuvuoden 1994 - 1995 päätyttyä hänet oli siirretty 5.6.28.6.1995 väliseksi ajaksi kaupungin omistamaan Kaunisnurmen palvelukeskukseen keittiöapulaisen sijaiseksi. Sijaisuuden päätyttyä Huttunen oli ollut vuosilomalla ja sen jälkeen hän oli palannut vastaavaksi ruoanjakajaksi Kaunisnurmen koululle.

Huttusen palkka oli hänen työsopimuksensa mukaisen vastaavan ruoanjakajan tehtävässä ollut Y 21 palkkaluokkaa vastaava palkka. Kouvolan kaupunki oli kuitenkin maksanut hänelle ajalta 5.- 28.6.1995 palkkaa ainoastaan KVTES:n keittiöapulaisen palkkaa koskevan Y 19 palkkaluokan mukaan eli hänen työsopimuksensa edellyttämää palkkaa alempaa palkkaa.

KVTES:n 22 §:n 2 momentin mukaan, jos työntekijä siirretään tilapäisesti enintään kahdeksan viikon ajaksi alemmin palkattuun työhön, hänelle maksetaan tältä ajalta entistä työtään vastaava peruspalkka. Kun Huttunen oli kysymyksessä olevana ajankohtana työskennellyt sanotun määräyksen tarkoittamalla tavalla tilapäisesti muissa kuin työsopimuksensa mukaisissa tehtävissä, kaupungin olisi pitänyt maksaa Huttuselle hänen normaali vastaavan ruoanjakajan palkkansa myös ajalta 5. - 28.6.1995.

Edellä mainittuun KVTES:n 22 §:n 2 momenttiin sisältyi palkanalentamiskielto. Sanottua määräystä tuli soveltaa, mikäli määräykseen sisältyvät neljä edellytystä täyttyivät. Soveltamisen ensimmäinen edellytys oli, että asia koski kunnan/kuntayhtymän palveluksessa työsopimussuhteessa olevaa työntekijää. Toisena edellytyksenä oli, että työntekijän työtehtäviä muutettiin siten, että hänet siirrettiin muihin kuin hänen työsopimuksensa tarkoittamiin työtehtäviin. Kolmantena edellytyksenä oli, että muihin tehtäviin siirto oli luonteeltaan tilapäinen eli se kesti enintään kahdeksan viikkoa kerrallaan. Neljäntenä edellytyksenä oli, että tilapäisestä työstä maksettava palkka oli muiden työehtosopimusmääräysten ja työsopimuksen mukaan alempi kuin siirrettävän työntekijän työsopimuksen mukaisesta tehtävästä maksettava palkka.

Työnantajapuoli oli katsonut, ettei KVTES:n 22 §:n 2 momentin määräys tullut sovellettavaksi Huttuseen. Perusteeksi näkemykselleen työnantajapuoli oli esittänyt, että Huttusen siirto keittiöapulaisen tehtäviin ja tehtävistä maksettu palkkaus oli perustunut Huttusen suostumukseen sekä hänen ja kaupungin väliseen sopimukseen sekä Kouvolan kaupungissa noudatettuun pitkäaikaiseen käytäntöön. KVTES:n 22 §:n tarkoittama muihin tehtäviin "siirtäminen" Kunnallisen työmarkkinalaitoksen mukaan tarkoitti työnantajan yksipuolisella määräyksellä toteutettavaa ja vastoin työntekijän suostumusta tapahtuvaa tehtävämuutosta.

Työehtosopimuksen 22 §:ään ei sisältynyt viittausta siihen, että sen 2 momenttia sovellettaisiin ainoastaan sillä edellytyksellä, ettei työntekijä hyväksynyt tehtävien tilapäistä muutosta. Määräyksen soveltaminen ei myöskään edellyttänyt, että työntekijän pitäisi kieltäytyä muihin tehtäviin siirrosta tai vastustaa siirtoa. Kunta-alan unionin mielestä "siirtää"-termi tarkoitti viitata pelkästään siihen tosiasiaan, että työntekijä oli käytännössä ohjattu tilapäisesti muihin tehtäviin riippumatta siitä, minkä asteisesta työnantajan määräämisvallan käytöstä oli kulloinkin kyse.

KVTES:n 4 §:n mukaan työntekijä oli velvollinen alistumaan sen tyyppisiin työtehtävien tilapäisiin muutoksiin, josta Huttusen palkkaerimielisyydessä oli kyse. Riippumatta työehtosopimusmääräysten olemassa olosta työntekijällä oli muutenkin työsopimuksen ja työsopimuslain perusteella velvollisuus alistua tilapäisiin tehtävämuutoksiin. Tämän vuoksi ei ollut johdonmukaista ajatella, että vaikka työntekijällä oli sinänsä velvollisuus suostua tehtävämuutokseen, hänen kuitenkin pitäisi nimenomaisesti vastustaa muutosta säilyttääkseen oikeuden normaaliin palkkaansa. Jos työntekijä käytännössä ilmoittaisi vastustavansa tilapäistä tehtävämuutosta, johon hän oli työehtosopimuksen tai työsopimuksen perusteella velvollinen alistumaan, työnantaja voisi tulkita vastustamisen työsopimusrikkomukseksi.

Huttusen mahdollinen suostumus tehtävien muutokseen, ei ollut riittävä peruste kieltäytyä soveltamasta työehtosopimuksen 22 §:n 2 momenttia tässä tehtävämuutostilanteessa. Huttusella oli käytännössä ollut vain kaksi mahdollisuutta. Hänen oli pitänyt siirtyä muihin tehtäviin tai hakea palkatonta työlomaa. Pelkästään se seikka, ettei Huttunen ollut hakenut palkatonta työlomaa, oli työnantajan omien ohjeiden mukaan johtanut siihen, että Huttunen oli siirretty muihin tehtäviin.

Työnantajapuolen mukaan Kouvolan kaupungissa oli ollut pitkään vakiintunut käytäntö, jonka mukaan koulujen ja keskuskeittiön henkilökunnalle oli tehtävien siirron ajalta maksettu tilapäisen työn mukainen palkka siinäkin tapauksessa, että tuo palkka oli alempi kuin vakituisen tehtävän palkka. Kouvolan kaupungissa ei kuitenkaan tosiasiassa ollut toteutettu koulujen ja keskuskeittiön henkilökunnan työtehtävien muutoksia alemmalla palkalla sillä tavoin säännönmukaisena menettelynä, että voitaisiin puhua vakiintuneesta käytännöstä.

Pitkäaikainen vakiintunut käytäntö voi vaikuttaa työehtoja muotoavasti. Sillä voi olla vaikutusta lähinnä yksittäisen työnantajan ja työntekijän välisessä työsopimussuhteessa. Työehdot voivat muotoutua vakiintuneen käytännön perusteella ainoastaan sikäli kuin työsuhteessa oli noudatettu työehtosopimusta parempaa etuutta. Vakiintuneenkaan käytännön perusteella ei ollut mahdollista sopia työehtosopimuksen vähimmäisehtoja heikommista työehdoista työnantajan ja työntekijän välillä.

KVTES:n 22 §:n määräyksestä voitiin poiketa ainoastaan tekemällä kunta-alan pääsopimuksen 13 §:n tarkoittama paikallinen työehtosopimus. Työnantajapuoli ei ollut väittänyt, että Kouvolassa olisi tehty tilapäistä siirtoa koskevasta palkkauksen alentamisesta paikallinen työehtosopimus. KVTES:n sisällön muotoutuminen paikallisen soveltamiskäytännön kautta edellyttäisi vähintäänkin työehtosopimuksen sopijaosapuolten tietoisuutta noudatetusta käytännöstä ja tämän käytännön hyväksymistä. Kouvolan kaupungissa mahdollisesti syntynyt käytäntö ei ollut työehtosopimusosapuolten, ei ainakaan Kunta-alan unionin, tiedossa eikä sen hyväksymä. Paikallinen vakiintunutkaan käytäntö ei voinut mitenkään osoittaa sopijapuolten tarkoitusta tulkita sopimusta tämän käytännön mukaisesti, mikäli sopijapuolet eivät tienneet työnantajan omaksumasta käytännöstä. Kouvolan kaupungissa mahdollisesti noudatettu palkan alentamismenettely ei siten voinut olla osoitus sopijapuolten tarkoituksesta tulkita työehtosopimuksen 22 §:ää sen sanamuodosta poikkeavalla tavalla.

Osapuolten välisissä paikallis- ja keskusneuvotteluissa oli osapuolten yhteisenä näkemyksenä kirjattu, että Kouvolan kaupungin koulujen ja keskuskeittiön henkilökunnan kesätyön palkkaus oli määräytynyt kulloisenkin tilapäisen työn perusteella. Palkkauksen oikeellisuutta koskeva asia oli kuitenkin jäänyt erimieliseksi. Selvityksinä sanotusta käytännöstä työnantajapuoli oli esittänyt ruokahuoltopäällikön antamia ohjeita. Näistä ohjeista ei kuitenkaan ollut sovittu yhteisesti työnantajayhdistyksen ja työnantajan välillä, vaan ne olivat työnantajan edustajan yksipuolinen ilmoitus koulujen keittiöhenkilökunnan ja keskuskeittiön henkilökunnan kesäajan työjärjestelyistä. Työnantajan edustajan yksipuolisesti antama menettelytapaohje ei voinut olla osoitus enempää työnantajan ja työntekijän välisestä sopimuksesta kuin työehtosopimusmääräyksen tulkinnastakaan. Ohjeissa oli lisäksi virheellisesti todettu, että kaupungin toisissa hallintokunnissa työskentelyssä koulujen loma-aikaan oli kysymys eri työsuhteesta.

Koulujen toiminnan keskeytyessä kesäaikana kysymys ei ollut siitä, että työntekijät voivat vapaaehtoisesti hakeutua muihin töihin tai hakea työlomaa. Tällaisessa tilanteessa työnantajalla oli ensisijainen velvoite tarjota työntekijälle muuta työtä, mikäli vaihtoehtona oli lomautus. Työnantajan työn tarjoamisvelvoitetta ei poistanut se, että työnantaja voi etukäteen ilmoittaa, että koulujen työn loppuessa tilapäisesti työnantaja tulee hyväksymään mahdolliset palkatonta työlomaa koskevat työntekijöiden hakemukset.

Työntekijän suostumus siirtyä tarjottuun muuhun työhön ei voinut poistaa sitä tosiasiaa, että muun työn tekeminen tilapäisesti lomautuksen tai palkattoman työloman vaihtoehtona oli työehtosopimuksen 22 §:n 2 momentin tarkoittama siirto toisiin tehtäviin. Määräykseen ei sisältynyt mainintaa siitä, ettei sopimusmääräys tulisi sovellettavaksi sellaisessa tilanteessa, jossa siirto muuhun kuin työsopimuksen mukaiseen työhön tapahtui lomautuksen välttämiseksi.

Työnantajan tulkinta, jonka mukaan kyseisen määräyksen palkan alentamiskieltoa sovellettiin vain, jos työntekijä oli kieltäytynyt siirrosta tai ilmoittanut vastustavansa muuhun työhön siirtoa, ei ollut työehtosopimustoiminnan ja työnjohdon kannalta järkevä. Tämän tulkinnan mukaan työntekijän pitäisi aina vastustaa siirtoa varmistaakseen sen, että hän sai normaalin palkkansa tilapäisen työn ajalta. Esimerkiksi juuri koulujen toiminnan keskeytyksen aikana työntekijä, joka oli siirretty muuhun työhön voisi saada normaalin palkkansa, jos hän oli vastustanut siirtoa. Toinen vastaavassa asemassa oleva työntekijä, joka piti itsestään selvänä siirtymistä muihin töihin, koska kouluilla ei voitu valmistaa ruokaa koulun toiminnan ollessa keskeytynyt, saisi alempaa palkkaa, koska hän ei ollut huomannut tai pitänyt järkevänä vastustaa siirtoa vain turvatakseen normaalin palkkansa jatkumisen.

Kunnallinen työmarkkinalaitos oli hyväksyessään Kouvolan kaupungin menettelyn laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa.

Vaatimukset

Kunnallinen työmarkkinalaitos, jonka puolesta lausuttuun Kouvolan kaupunki on osaltaan yhtynyt, on kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä sekä Kunta-alan unionin velvoittamista korvaamaan Kunnallisen työmarkkinalaitoksen oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Perustelut

Kouvolan kaupungissa noudatetun pitkäaikaisen ja vakiintuneen käytännön mukaan kaupunki ei ollut lomauttanut koulujen ja keskuskeittiön työntekijöitä kesäkaudeksi, vaan työntekijöille oli heidän niin halutessaan järjestetty työtä kaupungin muiden hallintokuntien piiristä. Vaihtoehtoisesti työntekijälle oli anomuksesta myönnetty palkaton työloma töiden keskeytyessä kesäkaudeksi. Kesätyön palkkaus oli määräytynyt asianomaisen tilapäisen tehtävän mukaan.

KVTES:n 22 §:n 2 momentissa tarkoitettiin vain työntekijän siirtämistä työnantajan yksipuolisella määräyksellä työsopimuksensa mukaisesta tehtävästä muuhun, alemmin palkattuun työhön. Riidanalaisessa määräyksessä käytetty sanamuoto "työntekijä siirretään" oli yleisen kielenkäytönkin mukaan sikäli selvä, että sillä tarkoitettiin nimenomaan työnantajan työnjohto-oikeutensa turvin yksipuolisesti, työntekijän mahdollisesta vastustuksesta huolimatta määräämää toimenpidettä. Tämä tulkinta vastasi myös sopijapuolten alkuperäistä tarkoitusta.

Sanottua tulkintaa tuki myös mainitun pykälän jäljessä olevan soveltamisohjeen maininta siitä, että määräys "koskee tilanteita, joissa työntekijä on vapautettu omien tehtäviensä hoitamisesta ja kokonaan siirretty toisiin tehtäviin". Myös KVTES:n 22 §:n 1 momentissa oli kysymys työntekijän siirtämisestä tilapäisesti muuhun työhön. Pykälän soveltamisohjeissa olevassa, mainittua momenttia koskevassa esimerkissä 1 käytettiin pykälässä tarkoitetusta työntekijän siirtämisestä muuhun työhön nimenomaan ilmaisua, jonka mukaan työntekijä "on määrätty" toisen työntekijän sijaiseksi. Tämäkin seikka tuki työnantajapuolen käsitystä riidanalaisen määräyksen oikeasta sisällöstä.

Myös KVTES:n 4 §:n 1 momentin määräys tuki työnantajapuolen omaksumaa tulkintaa. KVTES:n 22 §:n 2 momentin ja 4 §:n 1 momentin määräykset liittyivät olennaisella tavalla toisiinsa. Kummassakin oli kysymys enintään kahdeksan viikkoa kestävästä siirrosta muihin tehtäviin. KVTES:n 4 §:n 1 momentin mukaan työntekijä oli "velvollinen tilapäisesti siirtymään muihin tehtäviin". Tällainen tilapäinen siirto voi määräyksen mukaan kestää enintään kahdeksan viikkoa kerrallaan. Määräyksessä oli työnantajan työnjohto-oikeutta laajennettu, mutta rajattu siirtooikeus kahdeksan viikon pituiseksi kerrallaan. KVTES:n 22 §:n 2 momentissa puolestaan oli määräys siitä, mitä palkkaa työntekijälle tuli tällaisessa 4 §:n 1 momentissa tarkoitetussa siirtämistapauksessa maksaa.

Riidanalainen määräys ja 4 §:n 1 momentin määräys liittyivät toisiinsa johdonmukaisesti, kun määräyksiä tulkittiin työnantajapuolen omaksumalla tavalla. Kummankin määräyksen tarkoituksena oli suojella työntekijää työnantajan käyttäessä määräysvaltaansa. Siirto-oikeus oli toisaalta rajattu enintään kahdeksan viikon pituiseksi kerrallaan ja työntekijälle oli turvattu tällaisissa siirtotapauksissa entinen korkeampi palkkansa, jotta siirto-oikeutta ei olisi houkutus käyttää palkkakustannusten alentamiseen.

KVTES:n 4 §:n 1 momentin määräys oli ollut tarpeen, koska siinä oli laajennettu työnantajan työnjohto-oikeutta myös tapauksiin, joissa ei ollut kysymys työsopimuslain 27 §:n 1 ja 3 momenteissa (työsuorituksen estyminen ja palkka) ja 30 §:n 1 momentissa (lomauttaminen työn tilapäisesti vähentyessä) tarkoitetuista tilanteista. Työsopimuslain 27 §:n mainituissa säännöksissä työntekijälle oli turvattu hänen oma palkkansa, vaikka hän oli velvollinen tekemään työsuorituksen estymisen aikana tarjolla olevaa muuta työtä. Sanotun lain 30 §:n 1 momentin toisessa virkkeessä tarkoitetussa lomautustilanteessa työntekijälle lomautuksen vaihtoehtona tarjotun muun työn ei tarvinnut olla samalla tavoin palkattua kuin työntekijän työsopimuksen mukainen työ. Työsopimuslaissa jo tarkoin säänneltyjä tilanteita ei ollut ollut tarpeen ottaa KVTES:n määräysten kohteeksi. KVTES:n 22 §:ssä oli kysymys lähinnä sijaisuustilanteista eli työvoiman tarpeen lisääntymisestä, kuten pykälän soveltamisohjeistakin esimerkkeineen ilmeni.

Esillä olevassa tapauksessa oli kysymys muun työn tekemisestä siksi, että koulujen ollessa kesäaikana suljettuina niissä tehtävä työ oli työsopimuslain 30 §:n 1 momentissa tarkoitetuin tavoin tilapäisesti vähentynyt. Kuten KVTES:n 134 §:n 1 momentin määräyksestä ilmeni, ei kunnallisessa yleisessä virka- ja työehtosopimuksessa ollut määräyksiä työntekijäin lomauttamisperusteista. Työntekijän lomauttaminen määräytyi 134 §:n 1 momentin mukaan työsopimuslain asianomaisten säännösten mukaisesti lomautusmenettelyä ja lomautusjärjestystä lukuun-ottamatta. Lomauttamisperusteet lomautuksen vaihtoehtoineen oli jätetty kokonaan KVTES:n määräysten ulkopuolelle. Myöskään riidanalainen 22 §:n 2 momentti ei näin ollen koskenut lainkaan lomauttamistilanteita.

KVTES:n 22 §:n 2 momentin määräystä ei ole tarkoitettu tulkittavaksi siten, että työntekijän tulisi nimenomaisesti vastustaa työtehtävien muutosta, jotta määräystä voitaisiin soveltaa. Tällainen tulkinta ei myöskään ollut perustettavissa määräyksen tässä mielessäkin selvään sanamuotoon. Määräyksessä ei mainittu mitään työntekijän vastustamisesta tai kieltäytymisestä. Määräystä sovellettiin työnantajapuolen omaksuman tulkinnan mukaan aina silloin, kun työntekijä siirrettiin työnantajan aloitteesta yksipuolisella työnantajan määräyksellä toisiin tehtäviin riippumatta siitä, oliko työntekijä mahdollisesti vastustanut siirtoa tai toivonut sen jäävät tekemättä.

Riidanalainen määräys ei tullut sovellettavaksi silloin, kun työnantajan ja työntekijän kesken sovittiin työtehtävien muuttamisesta. Kun työntekijä sopi työnantajan kanssa siirtymisestä pienempipalkkaiseen työhön, hän voi itse harkita, kannattiko hänen asiasta sopia. Työntekijän edun mukaista saattoi olla pyrkiä, vaikkapa vain tilapäisesti, vaihtoehtoisista töistä hänen kannaltaan mielekkäämpään työhön, vaikka se olisikin heikommin palkattua kuin hänen oma työnsä. Työehtosopimuksen 22 §:n 2 momentissa taas oli kysymys siitä, että työnantajan määrättyä työntekijän ehkä viimeksi mainitun mielestä epämielekkäämpään työhön työnantaja joutui ottamaan huomioon sen, että työntekijän palkkaa ei tällöin voinut alentaa.

Kouvolan kaupungissa noudatetun pitkäaikaisen ja vakiintuneen käytännön mukaan kesätyön palkkaus oli määräytynyt asianomaisen työntekijän tilapäisen tehtävän mukaan, kuten se lomauttamisvaihtoehtoa käytettäessäkin olisi määräytynyt. Tästä järjestelystä oli tullut kunkin asianomaisen työntekijän työsuhteen ehto. Jättämällä vallinneissa oloissa hakematta palkatonta työlomaa työntekijän oli tullut käsittää, että työnantaja tulkitsi tämän menettelyn muun työn tekemisestä sopimiseksi. Huttunen oli ollut anomallaan palkattomalla työlomalla ajan 11.7. 4.8.1996.

Mainittu koulujen keittiöhenkilökunnan kesäaikaista työskentelyä koskeva käytäntö oli ollut voimassa noin vuodesta 1975 alkaen. Käytäntöä oli käsitelty 1980-luvun alussa henkilöstötoimiston ja pääluottamusmiehen kesken. Järjestöt eivät olleet asiaan sen jälkeen puuttuneet. Ruokahuoltopäällikkö oli antanut asiasta ohjeita ainakin vuodesta 1985 lukien. Vaikka puheena oleva paikallinen käytäntö perustuisikin alunperin työnantajan laatimaan yksipuoliseen ohjeeseen, oli ohjeen mukaiseen menettelyyn sitä vastustamatta mukautuminen, mihin työntekijöillä ei ollut ollut velvollisuutta, osoitus tosiasiallisesta käytännön muodostumisesta työsopimustasolla.

Riidanalaisessa tapauksessa oli siten ollut kysymys koulutyöntekijän työtehtävien tilapäisestä muuttamisesta sopimisesta. Tällaista tehtävien muuttamisesta sopimisesta ei työehtosopimuksen 22 §:n 2 momentin määräys työntekijän (yksipuolisesta) siirtämisestä alemmin palkattuun työhön koskenut. Kouvolan kaupungissa muodostunut edellä mainittu käytäntö ei siten ollut ristiriidassa työehtosopimuksen riidanalaisen määräyksen kanssa. Sanottu paikallinen käytäntö ei koskenut lainkaan työehtosopimuksen 22 §:n 2 momentin määräyksen tulkintaa, vaan sopimistilannetta työn tilapäisesti vähentyessä, jollaisesta KVTES:ssä ei ollut määräystä. Sanottuun paikalliseen käytäntöön perustuvaan koulutyöntekijöiden kesäajan töiden järjestelyyn ei liittynyt konkreettista lomautusvaihtoehtoa. Muusta kuin työsopimuksen mukaisesta työstä sopimisen vaihtoehtona oli ollut palkattoman työloman anominen.

Vaikka edellä mainittua paikallista, myös työntekijäpuolen hyväksymää työsuhteiden osaksi muodostunutta käytäntöä ei olisikaan muodostunut, oli Huttusen palkka ajalta 5. - 28.6.1995 maksettu työehtosopimuksen mukaisesti. Kun 22 §:n 2 momentti koski vain työnantajan yksipuolisella määräyksellä toteuttamia työntekijän siirtoja muuhun työhön ja kun mainittu momentti ei koskenut lomauttamistilanteita, riidanalaista määräystä ei voitu soveltaa Huttuselle mainitulta ajalta maksettavaan palkkaan, koska Huttunen oli tehnyt Kouvolan kaupungin kanssa ajaksi 5. - 28.6.1995 kirjallisen työsopimuksen keittiöapulaisen tehtävistä.

Huttusen työskentely keittiöapulaisen tehtävissä vuosiloma- sijaisena mainitun ajan johtui näin ollen sopimuksesta eikä työnantajan siirtomääräyksestä. Se seikka taas, että Huttunen oli työskennellyt nimenomaan vuosiloman sijaisena, johtui luonnollisesti lomakaudesta. Huttusen työskentely muissa kuin omissa tehtävissään sen sijaan oli seurausta työn tilapäisestä vähenemisestä eikä työvoiman tarpeen lisääntymisestä, jollaisia tilanteita 22 §:n 2 momentissa tarkoitettiin.

Huttuselle ajalta 5. - 28.6.1995 maksettava palkkaus määräytyi edellä sanotun perusteella hänen tehtäviensä tilapäistä muuttamista koskevan, hänen ja työnantajan välisen työsopimuksen vuoksi hänen tehtäväkseen tilapäisesti tulleen keittiöapulaisen työn perusteella. Huttuselle oli siten tullut maksaa keittiöapulaisen vuosilomasijaisuuden ajalta 5. - 28.6.1995 keittiöapulaisen palkka-asteikon mukaan määräytyvä peruspalkka, jollainen palkka hänelle oli myös maksettu.

Huttusen mainitulta ajalta saama palkka oli ollut 1 540,59 markkaa suurempi kuin hänen palkkansa olisi ollut vastaavan ruoanjakajan tehtävässä, koska vanhainkodin keittiöapulaisen työstä kertyi aatto-, ilta-, lauantaija sunnuntaityökorvauksia sekä lisätyökorvauksia, joita jakelukeittiössä työskenneltäessä ei muodostunut. Huttuselle hänen keittiöapulaisen tilapäisestä työstä tekemänsä sopimus oli siten ollut edullinen vaihtoehto.

Kouvolan kaupunki ei ollut rikkonut KVTES:n 22 §:n 2 momentin määräystä. Näin ollen Kunnallinen työmarkkinalaitos ei myöskään ollut laiminlyönyt työehtosopimuksen määräysten noudattamista koskevaa valvontavelvollisuutta.

Perustelut

Huttunen on työskennellyt Kouvolan kaupungin palveluksessa toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa Kaunisnurmen koulun vastaavan ruoanjakajan tehtävässä. Lukuvuoden 1994 - 1995 päätyttyä hän on kaupungin kanssa 23.5.1995 solmimansa määräaikaisen työsopimuksen perusteella työskennellyt 5.- 28.6.1995 kaupungin Kaunisnurmen palvelukeskuksessa keittiöapulaisen sijaisena. Sijaisuuden päätyttyä Huttunen on ollut vuosilomalla palaten sen jälkeen vastaavan ruoanjakajan tehtävään Kaunisnurmen koululle. Huttusen palkka vastaavan ruoanjakajan tehtävässä on vastannut Y 21 palkkaluokan palkkaa. Ajalta 5. 28.6.1995 kaupunki on maksanut hänelle palkkana Y 19 palkkaluokan palkkaa vastaavan keittiöapulaisen palkan.

Osapuolten välille on syntynyt erimielisyys Huttusen palkan määräytymisestä keittiöapulaisen sijaisuuden ajalta. Kunta-alan unioni on katsonut, että Kouvolan kaupungin olisi tullut maksaa Huttuselle KVTES:n 22 §:n 2 momentin perusteella vastaavan ruoanjakajan tehtävän mukaista palkkaa, koska Huttunen oli käytännössä ohjattu tilapäisesti tekemään alemmin palkattua keittiöapulaisen työtä. Kysymyksessä oleva määräys tuli Kunta-alan unionin tulkinnan mukaan sovellettavaksi riippumatta siitä, minkä asteisesta työnantajan määräämisvallan käytöstä kulloinkin oli kyse. Kunnallisen työmarkkinalaitoksen mukaan työntekijä oli KVTES:n 4 §:n määräyksen mukaan velvollinen tilapäisesti siirtymään enintään kahdeksan viikon ajaksi kerrallaan muihinkin kuin työsopimuksensa mukaisiin tehtäviin. Työnantajan yksipuoliseen määräykseen perustuvan tilapäisen siirron ajalta työntekijän palkka määräytyi KVTES:n 22 §:n 2 momentin mukaisesti. Kanteessa tarkoitetussa tapauksessa Kunnallisen työmarkkinalaitoksen mielestä ei ollut kysymys työnantajan määräykseen perustuvasta siirrosta, vaan työntekijän työtehtävien tilapäisestä muuttamisesta sopimisesta. Kunnallisen työmarkkinalaitoksen mukaan KVTES:n 22 §:n määräykset eivät koskeneet tällaista tilannetta.

KVTES:n 4 §:n 1 momentin mukaan työntekijän tehtävistä sovitaan työsopimuksella, mutta hän on tarvittaessa velvollinen tilapäisesti siirtymään muihinkin tehtäviin, joita voidaan hänen koulutuksensa ja työkokemuksensa huomioon ottaen pitää hänelle sopivina. Tilapäinen siirto voi kuitenkin kestää enintään kahdeksan viikkoa kerrallaan. KVTES:n 22 §:n 2 momentin mukaan, jos työntekijä siirretään tilapäisesti enintään kahdeksan viikon ajaksi alemmin palkattuun työhön, hänelle maksetaan tältä ajalta entistä työtään vastaava peruspalkka.

Työnantajapuolen mukaan Kouvolan kaupungissa on vuodesta 1975 noudatettu käytäntöä, jonka mukaan kaupunki ei ole lomauttanut koulujen ja keskuskeittiön työntekijöitä kesän ajaksi koulujen ollessa suljettuina. Näille työntekijöille on hakemuksesta myönnetty palkatonta työlomaa tai mikäli työntekijät eivät ole sanotunlaista lomaa hakeneet, he ovat voineet itse etsiä tai työnantajan edustaja on etsinyt heille kesätyötä kaupungin muiden hallintokuntien piiristä. Kesätyön palkkaus on määräytynyt asianomaisen työn palkkauksen mukaan. Osapuolet ovat sekä paikallisneuvotteluissa että keskusneuvottelussa todenneet sanotunlaisen käytännön olemassaolon. Sitä tukevat myös työtuomioistuimelle esitetyt kaupungin ruokahuoltopäällikön useina vuosina antamat kesätöiden järjestämistä koskevat tiedotteet ja erään keittiötyöntekijän henkilökortin merkinnät. Tätä käytäntöä on työnantajapuolen mukaan 1980-luvun alussa käsitelty myös kaupungin henkilöstötoimiston ja pääluottamusmiehen kesken.

Osapuolet ovat asian ollessa vireillä työtuomioistuimessa yhteisesti tiedustelleet eräiltä kunnilta puheena olevan palkkausta koskevan määräyksen soveltamiskäytäntöä eli sitä, miten koulujen keittiötyöntekijöiden kesäaikana suorittaman muun kuin työntekijöiden tavanomaisia tehtäviä käsittävän työn palkkaus on määräytynyt. Kahdeksaa kuntaa koskevan selvityksen mukaan keittiötyöntekijöille on pääsääntöisesti maksettu muusta kesätyöstä heidän tavanomaisten tehtäviensä mukaista palkkaa. Eräässä kunnassa tällaisissa tilanteissa palkkauksesta on sovittu tapauskohtaisesti. Osapuolet ovat olleet erimielisiä myös soveltamiskäytäntöä koskevan suppeahkon selvityksen merkityksestä riidanalaisen määräyksen tulkinnalle. Sanottu selvitys ei työtuomioistuimen mielestä osoita, että määräyksen kanteessa tarkoitetun kaltainen soveltamiskäytäntö olisi vakiintunut ja kummankin sopimuspuolen hyväksymä.

Huttusen tekemät Kaunisnurmen koulun vastaavan ruoanjakajan tehtävät ovat koulun kesäloman ajaksi loppuneet. Tästä syystä Kouvolan kaupunki on vakiintuneesti noudattamansa menettelyn mukaisesti tarjonnut Huttuselle palkattoman työloman vaihtoehtona mahdollisuutta tehdä kesän aikana pienemmällä palkalla muuta työtä. Työtuomioistuimelle esitetyn selvityksen mukaan Huttunen ei ole ollut KVTES:n 4 §:n 1 momentin tarkoittamalla tavalla velvollinen siirtymään sanottuun keittiöapulaisen pienempipalkkaiseen työhön, vaan hän on voinut vapaasti harkita suostumustaan siihen. Huttunen on KVTES:n 4 §:n 1 momentin mukaisesti työsopimuksella sopinut Kaunisnurmen palvelukeskuksen keittiöapulaisen tehtävästä sitä vastaavalla palkalla.

Työtuomioistuin katsoo, että Kouvolan kaupunki on kysymyksessä olevassa tilanteessa voinut KVTES:n 22 §:n 2 momentin estämättä sopia Huttusen kanssa hänen työsopimuksestaan poikkeavien tehtävien suorittamisesta tilapäisesti uusien tehtävien mukaisella palkalla. Huttusen työtehtävien sopimisessa ajalle 5.-28.6.1995 ei siten ole ollut kysymys työntekijän siirtämisestä muuhun työhön mainitun määräyksen tarkoittamalla tavalla.

Edellä mainituilla perusteilla työtuomioistuin katsoo, ettei Kouvolan kaupunki ole velvollinen KVTES:n 22 §:n 2 momentin perusteella maksamaan Huttuselle edellä mainitulta ajalta vastaavan ruoanjakajan palkkaa.

Kunnallinen työmarkkinalaitos ei ole laiminlyönyt asiassa valvontavelvollisuuttaan.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Asian laatuun nähden Kunnallinen työmarkkinalaitos saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistunet Kauppinen puheenjohtajana sekä Kallio, H. Rautiainen, Vänttinen, Sulkunen ja Kiuru jäseninä. Esittelijä on ollut Salonen.

Eri mieltä ollut jäsen Sulkunen lausui:

Huttunen on työsopimuksensa mukaan ollut työehtosopimuksen 4 §:n 1 momentin nojalla velvollinen siirtymään hänelle tarjottuun työhön. Tulkinnanvaraista on se, syrjäyttääkö Huttusen ja työnantajan välillä solmittu erillinen työsopimus tätä sopimusmääräystä täydentävän työehtosopimuksen palkkasuojaa koskevan 22 §:n 2 momentin määräyksen.

Mielestäni määräyksen sanamuodon piiriin kuuluvat sellaiset tilanteet, joissa työntekijä siirretään siinä mainituin edellytyksin tilapäisesti toiseen työhön riippumatta siitä, perustuuko siirto työnantajan yksipuoliseen määräykseen vai työntekijän kanssa tehtyyn eri sopimukseen. Työehtosopimuksen lomauttamista koskevat 134 §:n määräykset tukevat palkkasuojaa koskevan määräyksen sanamuodon mukaista tulkintaa, koska Huttusen siirtymisen perustetta ja siinä noudatettavia menettelytapoja voidaan arvioida myös niiden kannalta. Menetellessään paikallisen sopimuksen mukaisesti työnantaja samalla laiminlöi noudattaa lomautusmenettelyä koskevia määräyksiä. Työehtosopimuksen sanamuodosta ja rakenteesta ei siten voida johtaa sellaista tulkintaa, että sopijapuolet olisivat tarkoittaneet jättää työnantajan ja työntekijän välillä solmittuun erilliseen sopimukseen perustuvan työntekijän tilapäisen siirtämisen toisiin tehtäviin työehtosopimuksessa säännöstämättä.

Paikallisesti vakiintuneen ja pitkäaikaisesti sovelletun käytännön ei sellaisenaan ole näytetty tulleen Kunta-alan unionin tietoon ennen nyt ratkaistavana olevaa erimielisyyttä eikä siten myöskään Kunta-alan unionin hyväksymäksi. Myöskään edellä selostettu paikallista soveltamiskäytäntöä koskeva tiedustelu, joka suppeudestaan huolimatta enimmältään tukee kantajapuolen käsitystä, ei osoita Kunta-alan unionin ainakaan hyväksyneen vastaajapuolen tulkintaa.

Asia on asianosaisten yhteisesti suorittama paikallista käytäntöä koskeva tiedustelukin huomioon ottaen tulkinnanvarainen, ja sen saattaminen työtuomioistuimen ratkaistavaksi on ollut puolin ja toisin perusteltua. Tämän vuoksi Kunnallinen työmarkkinalaitos ei ole laiminlyönyt valvontavelvollisuuttaan, ja asianosaiset saavat vastata juttukuluistaan.

Edellä mainituilla perusteilla vahvistan, että Kouvolan kaupungin palveluksessa oleva vastaava ruoanjakaja Terttu Huttunen on KVTES:n 22 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla siirretty ajaksi 5. - 28.6.1995 tilapäisesti tekemään alemmin palkattua keittiöapulaisen työtä ja että Kouvolan kaupunki on siten velvollinen maksamaan Huttuselle tältä ajalta hänen entistä työtään vastaavan peruspalkkansa. Hylkään hyvityssakkoa ja oikeudenkäyntikuluja koskevat vaatimukset.