1.12.1995

Vaatimukset

Suomen Varustamoyhdistys, Ålands Redarförening ja Ulkomaanliikenteen Pientonnistoyhdistys ovat vaatineet Suomen Merimies-Unionin tuomitsemista työehtosopimuksen ja työehtosopimuslain mukaisten velvollisuuksiensa rikkomisesta hyvityssakkoon, ja velvoittamista korvaamaan Suomen Varustamoyhdistyksen, Ålands Redarföreningin ja Ulkomaanliikenteen Pientonnistoyhdistyksen oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Perustelut

Suomen Merimies-Unioni oli solminut lähes kaikkia sopimusalojaan koskevat työehtosopimukset vuoden 1993 lopulla päättymään helmikuussa 1996. Sopimuskauteen sisältyi välitarkistuspisteitä, jolloin palkkoja voitiin tarkistaa sovittujen perusteiden mukaisesti. Ulkomaanliikenteen osalta tarkistusneuvottelut oli käyty helmikuussa 1995 ja palkantarkistuksista oli sovittu 28.2. ja 16.3.1995. Samanaikaisesti Suomen Merimies-Unioni oli käynyt vastaavia neuvotteluja merenkulkuhallituksen kanssa.

Suomen Merimies-Unionin ja merenkulkuhallituksen väliset neuvottelut olivat päättyneet tuloksettomina 25.4.1995. Tämän vuoksi Suomen Merimies-Unioni oli ilmoittanut aloittavansa 9.5.1995 kello 12 työnseisauksen merenkulkulaitoksen yhteysaluksilla sekä monitoimijäänmurtajilla Nordicalla ja Fennicalla. Työnseisaus oli alkanut ilmoituksen mukaisesti.

Suomen Merimies-Unioni oli 8.5.1995 ilmoittanut päättäneensä tukea edellä mainittua, merenkulkuhallituksen sopimusalalla alkavaksi ilmoitettua työnseisaustaan myötätuntotyötaistelutoimenpiteellä, joka koskisi ulkomaanliikennettä. Ilmoituksen mukaan rahdin ja matkustajien kuljetus Suomen Varustamoyhdistyksen, Ålands Redarföreningin ja Ulkomaanliikenteen Pientonnistoyhdistyksen jäsenvarustamojen rahti- ja matkustaja-aluksilla päättyisi 16.5.1995 kello 12.

Suomen Merimies-Unionin ilmoittaman myötätuntotyötaistelutoimenpiteen oli katsottava kohdistuneen sen ja kantajayhdistysten välisiin voimassa oleviin työehtosopimuksiin, niin niiden työnjohto-oikeutta koskeviin määräyksiin kuin sopimuksiin kokonaisuudessaankin. Työtaistelu oli näin ollen ollut työehtosopimusten ja työehtosopimuslain vastainen.

Sallitulla myötätuntotyötaistelutoimenpiteellä tarkoitettiin lähtökohtaisesti sellaista työtaistelua, joka oli tarkoitettu tukemaan ulkopuolista, muiden toimeenpanemaa työtaistelua. Kirjallisuudessa oli todettu muun muassa, että asianosaiset sympatiatyötaistelutoimenpidettä koskevassa oikeudenkäynnissä olivat toiset kuin asianosaiset tuettavaa työtaistelutoimenpidettä koskevassa oikeudenkäynnissä.

Suomen Merimies-Unionin ja merenkulkuhallituksen välistä työtaistelua ei voitu pitää Suomen Merimies-Unioniin ja sen jäseniin nähden ulkopuolisena työtaistelutoimenpiteenä, koska Suomen Merimies-Unioni oli siinä osapuolena.

Työtuomioistuimen käytännöstä voitiin kuitenkin päätellä, että pelkästään se seikka, että primäärityötaistelun ja tukityötaistelun toimeenpanija oli sama taho, ei välttämättä tehnyt tukitoimenpidettä lainvastaiseksi. Huomiota oli kiinnitettävä kunkin tapauksen tosiseikkoihin erikseen. Työtuomioistuimen käytäntöä oli kuitenkin tulkittava suppeasti, koska se poikkesi siitä pääsäännöstä, että laillisella tukityötaistelutoimenpiteellä tuettiin muiden toimeenpanemaa työtaistelua.

Sallitulle myötätuntotyötaistelutoimenpiteelle oli edelleen ominaista, että se ei saanut välillisestikään kohdistua omaan työehtosopimukseen. Sillä ei saanut ajaa omia intressejä. Suomen Merimies-Unioni oli tukitoimenpiteellään ajanut omia ja myötätuntotyötaistelua toimeenpanneen jäsenistönsä intressejä.

Ulkomaanliikenteen ja merenkulkulaitoksen työehtosopimuksilla oli niin läheinen yhteys keskenään, että sillä, mitä toisessa sopimuksessa tapahtui, oli välitön merkitys toiselle sopimukselle. Suomen Merimies-Unioni käsittelikin merityömarkkinat ainakin palkkamääräysten osalta yhtenä ja samana sopimusalana, jolla sopimusneuvottelujen vastapuolena oli kunakin hetkenä joko yksityinen tai julkinen työnantajataho.

Suomen Merimies-Unioni oli vaatinut merenkulkuhallitukselta samoja palkkaetuja kuin mistä oli sovittu sen ja kantajayhdistysten välillä. Suomen Merimies-Unioni oli perustellut merenkulkuhallitukseen kohdistamiaan palkkavaatimuksia "perinteisellä sidonnaisuudella ulkomaanliikenteen jo sovittuihin palkankorotuksiin". Tukemalla primäärityötaistelua, jonka eräänä tavoitteena oli ollut merenkulkualan yhtenäisen palkkakehityksen periaatteen vahvistaminen, Suomen Merimies-Unionin tarkoituksena oli ollut vaikuttaa myös kantajayhdistysten kanssa tehtyjen työehtosopimusten palkkakehitykseen tulevaisuudessa.

Suomen Merimies-Unionin jäsenten taulukkopalkat merenkulkulaitoksen aluksilla olivat periaatteessa yhteneväiset ulkomaanliikenteen vastaavien toiminimikkeiden palkkojen kanssa. Palkkavaatimuksensa esittäessään Suomen MerimiesUnioni oli vedonnut nimenomaan ulkomaanliikenteen taulukkoihin ja jättänyt kirjalliset vaatimuksensa ilmoittaen, että ne olivat yhteneväiset ulkomaanliikenteen taulukoiden kanssa.

Päätöksenteon osalta voitiin todeta, että Suomen Merimies-Unionin hallituksessa oli jäseniä sekä ulkomaanliikenteen että merenkulkulaitoksen työehtosopimuksen piiriin kuuluvista työntekijäryhmistä. Liittojen jäseninä olevat merimiehet olivat päteviä siirtymään ja käytännössä siirtyivätkin usein samoihin tehtäviin työehtosopimusten soveltamisalalta toiselle. Esimerkiksi matruusin pätevyysvaatimukset olivat käytännöllisesti katsoen samat, samoin palkkaedut, joten tukemalla primäärikonfliktia matruusi voi varmistautua muun muassa siitä, että hänen palkkaetunsa säilyivät merenkulkuhallituksen palvelukseen siirryttäessä.

Työtaistelutoimenpiteiden vaikutuksista voitiin todeta, että myötätuntolakot olisivat olleet massiivisia ja vaikutuksiltaan merkittävästi laajemmat kuin tuettavat työtaistelut. Tukilakot olisivat toteutuessaan pysäyttäneet muun muassa suuren osan maan ulkomaankaupan kuljetuksista. Jo tukilakolla uhkaaminen oli aiheuttanut varustamoelinkeinolle huomattavia vahinkoja, kun yhtiöt olivat joutuneet varautumaan lakkoihin, muuttamaan alustensa aikatauluja ja kulkureittejä sekä jopa luopumaan lasteista. Matkustaja-alusten osalta varustamoille oli koitunut menetyksiä, kun asiakkaat olivat peruuttaneet matkojaan. Rahallisten menetysten voitiin tällä hetkellä arvioida olevan ainakin toistakymmentä miljoonaa markkaa. Tämän lisäksi varustamoiden maine ja luotettavuus yhteistyökumppanina oli kärsinyt.

Arvioitaessa tukityötaistelutoimenpiteiden merkitystä huomiota oli kiinnitettävä myös siihen, että Suomen Merimies-Unioni oli kohdistanut tukitoimenpiteensä vain järjestäytyneisiin, mutta ei järjestäytymättömiin yrityksiin. Tämä osoitti erityistä piittaamattomuutta työehtosopimusten työrauhavelvollisuudesta.

Suomen Merimies-Unioni oli edellä kuvatulla toiminnallaan tosiasiallisesti sitonut ulkomaanliikenteen ja merenkulkuhallituksen sekä merenkulun muiden pienempien sopimusalojen ratkaisut siten, että merenkulkualan työehtosopimusten mukainen työrauha alkoi vasta kun viimeinenkin saman ammattiliiton työehtosopimus oli tehty. Vaikka ulkomaanliikenteen työehtosopimukset työrauhavelvoitteineen olivat olleet muodollisesti voimassa, ne olivat tukitoimenpiteiden johdosta tosiasiassa menettäneet merkityksensä työrauhan turvaajina. Työtaistelua oli näin ollen pidettävä työehtosopimusten ja työehtosopimuslain vastaisena.

Mikäli Suomen Merimies-Unionin toimenpiteet hyväksyttäisiin, se merkitsisi, että Suomen Merimies-Unioni voisi ristikkäisillä työtaistelutoimenpiteillä työehtosopimusten työrauhavelvoitteesta piittaamatta turvata jäsenistölleen saman palkkakehityksen kaikilla aloilla.

Vaatimukset

Suomen Merimies-Unioni on kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä sekä Suomen Varustamoyhdistyksen, Ålands Redarföreningin ja Ulkomaanliikenteen Pientonnistoyhdistyksen velvoittamista korvaamaan Suomen Merimies-Unionin oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Perustelut

Myötätuntotyötaistelulla, jonka oli ollut määrä alkaa 16.5.1995 kello 12, oli ollut tarkoitus tukea Suomen Merimies-Unionin toiselta puolen ja merenkulkuhallituksen sekä tielaitoksen toiselta puolen välisen työriidan johdosta 9.5.1995 kello 12 alkanutta työtaistelua.

Suomen Merimies-Unionin ja merenkulkuhallituksen välillä oli voimassa merenkulkulaitoksen aluksissa palvelevan miehistön palvelussuhteiden ehtoja koskeva työehtosopimus (pääsopimus) sekä merenkulkulaitoksen yhteysaluksissa palvelevan miehistön palvelussuhteen ehtoja koskeva työehtosopimus (yhteys-alussopimus). Kumpikin sopimus oli niihin liittyvien 1.11.1994 allekirjoitettujen sopimuspöytäkirjojen mukaisesti voimassa 1.11.1994 - 29.2.1996.

Suomen Merimies-Unionin ja tielaitoksen välillä oli taas voimassa 12.1.1994 - 29.2.1996 tielaitoksen aluksissa palvelevaa miehistöä koskeva työehtosopimus (tielaitoksen työehtosopimus), jota koskeva sopimuspöytäkirja oli allekirjoitettu 12.1.1994.

Sopimuspöytäkirjojen 1 § oli samansisältöinen ja siinä oli todettu muun muassa, että osapuolten välinen työehtosopimus uudistetaan tästä pöytäkirjasta ja sen liitteistä ilmenevin muutoksin ja lisäyksin. Todettiin vielä, että osapuolten asiassa saavuttama neuvottelutulos perustuu ulkomaanliikenteen kansi- ja konemiehistöä sekä taloushenkilökuntaa koskevan työehtosopimuksen uudistamiseksi valtakunnansovittelijan johdolla saavutettuun sovittelutulokseen.

Sopimuspöytäkirjojen 4 §:ssä määrättiin, että osapuolet kokoontuvat viimeistään tammikuun 1995 aikana tarkastelemaan yleistä kustannus- ja palkkakehitystä ja toteamaan, onko siinä ja 1.5.1994 toteutettujen korotusten jälkeen teollisuuden työntekijöiden ansiokehityksessä tapahtunut sellaisia oleellisia muutoksia, jotka edellyttäisivät palkkojen tarkistusta. Mikäli osapuolet eivät näissä neuvotteluissa pääse yksimielisyyteen, voidaan työehtosopimukset irtisanoa 28.2.1995 mennessä palkkamääräysten osalta päättymään 31.3.1995.

Määräys oli samansisältöinen kuin ulkomaanliikenteen työehtosopimuksessa ja pientonnistosopimuksessa oleva vastaavaa ajankohtaa koskeva palkantarkistusmääräys. Se oli luonteeltaan yleinen ja sitä tai vastaavaa oli käytetty lukuisten eri alojen työmarkkinajärjestöjen välisissä työehtosopimuksissa. Tarkistusmääräys perustui valtakunnansovittelijan alunperin ulkomaanliikenteen työehtosopimuksen aikaansaamiseksi tekemään sovintoehdotukseen.

Ulkomaanliikenteen työehtosopimuksen kanssa samanlaisesta palkantarkistuslausekkeesta huolimatta merenkulkuhallituksen pääsopimus ja yhteysalussopimus sekä tielaitoksen työehtosopimus olivat täysin itsenäisiä ja muista työehtosopimuksista riippumattomia.

Ensimmäinen edellä mainittuun sopimusmääräykseen perustuvia palkantarkistuksia koskeva yhteydenotto Suomen Merimies-Unionin ja merenkulkuhallituksen välillä oli tapahtunut 21.2.1995. Tuolloin merenkulkuhallituksen edustajille oli selvitetty ulkomaanliikenteen työehtosopimuksen palkantarkistusneuvotteluja ja niissä esiin tulleita samansisältöiseen tarkistuslausekkeeseen perustuvia näkemyksiä. Merenkulkuhallituksen edustajille oli myös ilmoitettu summittaisesti Suomen Merimies-Unionin käsitys korotuksesta.

Tämän jälkeen osapuolten välillä oli sovittu siitä, että palkantarkistusneuvotteluihin palattaisiin sen jälkeen, kun ulkomaanliikenteen työehtosopimuksen mukaiset korotusneuvottelut oli käyty. Koska näissä ei ollut saavutettu lopullista ratkaisua ennen helmikuun 1995 viimeisiä päiviä, Suomen Merimies-Unioni, merenkulkuhallitus ja tielaitos olivat irtisanoneet kukin tarkistuslausekkeen mukaisesti työehtosopimukset palkkamääräysten osalta päättymään 31.3.1995. Tällöin oli päättynyt myös osapuolia sitova työehtosopimuslain mukainen työrauhavelvollisuus.

Ulkomaanliikenteen työehtosopimuksen tarkoittamista palkantarkistuksista oli sovittu 28.2.1995 ja 1.3.1995 vastaisena yönä ja lopullisesti 16.3.1995. Neuvottelut merenkulkuhallituksen ja tielaitoksen kanssa olivat käynnistyneet uudestaan vasta tämän jälkeen.

Koska palkantarkistuksia koskeva työehtosopimusmääräys oli ollut sama kuin ulkomaanliikenteen työehtosopimuksessa ja pientonnistosopimuksessa ja koska lausekkeen mukainen korotuksen määrä oli jo selvitetty valtakunnansovittelijan johdolla käydyissä neuvotteluissa, merenkulkuhallituksen ja tielaitoksen sopimusaloille oli vaadittu samansuuruista korotusta. Neuvotteluissa ei ollut käsitelty muita kuin yleiskorotuksen suuruuteen liittyneitä kysymyksiä.

Merenkulkuhallitus ja tielaitos olivat kuitenkin ilmoittaneet kieltäytyvänsä tarkistuslausekkeen mukaisista palkkojen korotuksista. Tästä huolimatta ne eivät missään vaiheessa olleet asettaneet kyseenalaiseksi valtakunnansovittelijan avustuksella ulkomaanliikenteen työehtosopimuksen osaksi jo selvitettyä yleiskorotuksen määrää. Merenkulkuhallituksen ja tielaitoksen selvänä tarkoituksena olikin ollut saattaa korotusta koskeva riita valtakunnansovittelijan ratkaistavaksi, koska ne olivat olettaneet näin pääsevänsä edullisempaan tulokseen.

Tilanne oli johtanut lopulta siihen, että osapuolet olivat 25.4.1995 antaneet puolin ja toisin ilmoitukset työtaistelutoimenpiteisiin ryhtymisestä. Suomen MerimiesUnioni oli ilmoittanut toimeenpanevansa jäänmurtajia Nordicaa ja Fennicaa sekä yhteysaluksia ja tielaitoksen lautta-aluksia koskevan työnseisauksen 9.5.1995 kello 12 alkaen. Merenkulkuhallitus oli puolestaan ilmoittanut toimeenpanevansa merenkulkulaitoksen kaikkia aluksia koskevan työsulun 9.5.1995 kello 12 alkaen.

Työtaistelut olivat alkaneet 9.5.1995 kello 12 sillä poikkeuksella, että työministeriö oli siirtänyt 3.5.1995 valtakunnansovittelijan esityksestä tekemällään päätöksellä Suomen Merimies-Unionin tielaitoksen lautta-aluksiin kohdistaman työtaistelun alkamaan aikaisintaan 23.5.1995 kello 12.

Suomen Merimies-Unionin 9.5.1995 alkaneen työtaistelun laillisuutta ei ollut kiistetty tai asetettu kyseenalaiseksi missään vaiheessa. Työtaistelujen laillisuus oli todettu myös valtakunnansovittelijan toimesta.

Koska merenkulkuhallituksen ja tielaitoksen sopimusaloja koskevat palkantarkistusneuvottelut eivät olleet edistyneet valtakunnansovittelijan avustuksesta ja työtaisteluuhasta huolimatta, Suomen Merimies-Unioni oli 8.5.1995 ilmoittanut toimeenpanevansa myötätuntotyötaistelutoimenpiteen, jonka tarkoituksena oli ollut pysäyttää rahdin ja matkustajien kuljetus Suomen Varustamoyhdistyksen, Ålands Redarföreningin ja Ulkomaanliikenteen Pientonnistoyhdistyksen ja sen varustamojen rahti- ja matkustaja-aluksilla 16.5.1995 kello 12 alkaen. Toimenpiteen oli pitänyt koskea aluksia, jotka olisivat olleet tämän ajankohdan jälkeen kiinnitettyinä tai ankkurissa Suomen satama-alueella purkausta ja lastausta tai määräyksiä varten tai jotka olisivat saapuneet kyseisen ajankohdan jälkeen suomalaiseen satamaan.

Myötätuntotyötaistelu oli tarkoitettu noudatettavaksi myös työnantajayhdistyksiin kuulumattomien työnantajien aluksilla. Tätä koskeva myötätuntotyötaistelutoimenpiteiden laajennusilmoitus oli toimitettu valtakunnansovittelijan toimistoon sekä työnantajayhdistyksiin kuulumattomiin varustamoihin 11.5.1995.

Koska osapuolten merenkulkuhallituksen ja tielaitoksen kanssa oli päästy 12.5.1995 valtakunnansovittelijan avustuksella sopimukseen toteutettavista palkantarkistuksista, myötätuntotyötaistelutoimenpiteet eivät olleet koskaan alkaneet.

Myötätuntotyötaistelua oli pidetty sekä oikeuskirjallisuudessa että työtuomioistuimen ratkaisukäytännössä sallittuna silloin, kun sillä oli tuettu työehtosopimuslain mukaan laillista työtaistelua edellyttäen, että myötätuntotyötaistelulla ei ollut pyritty vaikuttamaan omaan työehtosopimukseen tai että oma työehtosopimus tukitoimien johdosta ei ollut olennaisella tavalla menettänyt merkitystään työrauhan turvaajana. Tämä on todettavissa myös työtuomioistuimen tuomioista 1981-46 ja 1995-26.

Myötätuntotyötaistelutoimenpiteiden ei ollut tulkittu kohdistuneen työehtosopimukseen sillä perusteella, että ne olisivat toteutuessaan estäneet työnantajaa käyttämästä työnjohto-oikeuttaan. Mikäli katsottaisiin, että työstä kieltäytymällä toteutettava myötätuntotyötaistelutoimenpide voisi kohdistua kyseessä olevaan työehtosopimukseen sillä perusteella, että toimenpide estäisi työnantajaa käyttämästä työnjohto-oikeuttaan, tämä johtaisi lakon tai sellaisella uhkaamisen rajaamiseen sallittujen myötätuntotyötaistelutoimenpiteiden ulkopuolelle sekä lähes absoluuttiseen työrauhavelvollisuuteen. Tällaista absoluuttista työrauhavelvollisuutta ei kuitenkaan ollut pidetty Suomen lainsäädännön ja oikeusjärjestyksen mukaisena eikä myöskään ollut katsottu vastaavan työehtosopimuslain 8 §:n tulkintaa.

Myötätuntotyötaistelutoimenpiteet eivät olisi kohdistuneet miltään osin ulkomaanliikenteen työehtosopimukseen saati pientonnistosopimukseen. Toimenpiteillä ei ollut pyritty millään tavoin muuttamaan näiden sopimusten sisältöä, tulkintaa tai soveltamista. Suomen Merimies-Unioni ei myöskään ollut missään vaiheessa esittänyt minkäänlaisia vaatimuksia Suomen Varustamoyhdistykselle, Ålands Redarföreningille eikä Ulkomaanliikenteen Pientonnistoyhdistykselle. Järjestöjen välillä ei ollut edes ollut kyseessä olevana aikana vireillä sopimusneuvotteluja.

Suomen Merimies-Unionin ja merenkulkuhallituksen sekä tielaitoksen välisissä neuvotteluissa ei ollut esitetty tai tuotu esiin mitään sellaisia tavoitteita, joilla olisi voinut olla minkäänlaisia välillisiä tai välittömiä vaikutuksia ulkomaanliikenteen työehtosopimukseen tai pientonnistosopimukseen.

Merenkulkuhallitukseen ja tielaitokseen kohdistetuilla työtaistelutoimenpiteillä sekä näitä tukemaan tarkoitetuilla myötätuntotyötaistelutoimilla ei ollut ajettu muita kuin merenkulkuhallituksen ja tielaitoksen sopimusalojen piiriin kuuluvien jäsenten etuja. Myötätuntotyötaistelutoimenpiteillä ei ollut pyritty millään tavalla vaikuttamaan niitä toteuttamaan tarkoitettujen työntekijöiden työsuhteiden ehtoihin saati näitä sääteleviin työehtosopimuksiin. Tämä ei olisi edes ollut mahdollistakaan.

Ulkomaanliikenteen työehtosopimus ja pientonnistosopimus eivät olleet menettäneet millään muotoa merkitystään työrauhan turvaajina. Näihin sopimuksiin liittyi työehtosopimuslain mukainen työrauhavelvoite, jota Suomen Merimies-Unioni oli kunnioittanut.

Suomen Merimies-Unioni oli osallisena kaikkiaan noin 200 eritasoisessa työehtosopimuksessa. Kukin sopimus oli solmittu erikseen asianomaisen työnantajatahon kanssa. Sopimusten sisältö ei ollut yhteneväinen ja niissä oli erilaisia määräyksiä työajoista, palkoista ja muista työsuhteiden ehdoista. Eri sopimukseen perustuvat palkat erosivat toisistaan huomattavasti niin tason kuin myös palkkarakenteenkin osalta. Esimerkiksi pelkästään ulkomaanliikenteen työehtosopimuksen ja pientonnistosopimuksen mukainen palkkaus erosi selvästi toisistaan.

Merenkulkuhallitusta ja tielaitosta koskevat työehtosopimukset oli aina tehty erikseen ja eri aikana kuin ulkomaanliikenteen työehtosopimus ja pientonnistosopimus. Käytännössä tilanne oli ollut se, että ensin oli sovittu ulkomaanliikenteen työehtosopimuksesta ja pientonnistosopimuksesta ja vasta tämän jälkeen oli aloitettu neuvottelut merenkulkuhallituksen ja tielaitoksen sekä muiden työnantajatahojen kanssa. Merenkulkuhallituksen ja tielaitoksen kanssa solmitut työehtosopimukset erosivat teksteiltään ja sisällöltään olennaisesti ulkomaanliikenteen työehtosopimuksesta ja pientonnistosopimuksesta.

Edellä mainittujen noin 200 eritasoisen työehtosopimuksen kattamilla aloilla alin palkankorotus oli ollut kuluvalla sopimuskaudella 2,1 prosenttia lisättynä 0,5 prosentin suuruisella järjestelyvaralla. Paras yleinen palkkojen korotus oli ollut 18,6 prosenttia. Tästäkin huomattavasti parempia korotuksia oli toteutettu, tosin ne olivat koskeneet rajoitettuja työntekijäryhmiä, minkä vuoksi niitä ei voitane pitää varsinaisina yleiskorotuksina. Korotusten epäyhdenmukaisuudesta kuitenkin ilmeni, että kysymys oli huomattavan erilaisista sopimuksista ja sopimusaloista.

Kanteessa esitetty väite, jonka mukaan merenkulkuhallituksen ja tielaitoksen kanssa solmituilla työehtosopimuksilla ja niihin liittyvillä työtaisteluilla olisi jollain tapaa edistetty ulkomaanliikenteen työehtosopimuksen taikka pientonnistosopimuksen suhteen tulevaisuudessa käytäviä neuvotteluja taikka niissä esitettäviä tavoitteita, oli täysin epärealistinen ja teoriassakin mahdoton. Merenkulkuhallituksen ja tielaitoksen kanssa solmitut työehtosopimukset tai niihin liittyvät neuvottelut eivät olleet koskaan vaikuttaneet ulkomaanliikenteen työehtosopimukseen saati pientonnistosopimukseen.

Kanteessa oli vielä esitetty väite, jonka mukaan myötätuntotyötaistelu olisi ollut tarkoitettu parantamaan ulkomaanliikenteen työehtosopimuksen ja pientonnistosopimuksen soveltamisalalla työskentelevien etuja siksi, että heillä, esimerkiksi matruusilla, olisi mahdollisuus siirtyä töihin merenkulkuhallituksen tai tielaitoksen sopimusalalle. Väite oli täysin perusteeton.

Palkkaus ja muut työehdot saattoivat erota varustamojen ja jopa saman varustamon eri alusten välillä siitä huolimatta, että kyse oli ulkomaanliikenteen työehtosopimuksen soveltamisalasta. Tämä taas johtui siitä, että käytännössä jokaiselle alukselle tehtiin aina oma sopimuksensa esimerkiksi työajoista, palkoista ja lisistä. Sopimukset erosivat toisistaan harjoitetun liikenteen, liikennealueen, matkustajamäärien ynnä muiden sellaisten seikkojen johdosta. Siten oli täysin mahdotonta esittää yleisesti, että työntekijä voisi viedä entiset palkkaetunsa mukanaan siirtyessään samalla sopimusalalla alukselta toiselle saati sitten kokonaan toiselle sopimusalalle. Oli myös otettava huomioon, että näissä tilanteissa kyse oli lisäksi usein työnantajan vaihtumisesta.

Suomen Merimies-Unionin sopimuskenttä oli erittäin monisyinen ja -muotoinen. Tästä myös johtui, että eri sopimusalat olivat itsenäisiä eikä niitä voinut "niputtaa" kanteessa esitetyllä tavalla toisiinsa. Sillä, että eri sopimusaloilla työskentelevät työntekijät eivät olleet järjestäytyneet esimerkiksi jokaista alaa koskevaan omaan ammattiliittoonsa, vaan Suomen Merimies-Unioniin, ei ollut merkitystä myötätuntotyötaistelutoimenpiteiden laillisuuden kannalta.

Perustelut

Suomen Varustamoyhdistyksen, Ålands Redarföreningin ja Suomen Merimies-Unionin välillä on 29.11.1993 - 29.2.1996 voimassa ulkomaanliikenteen kansi- ja konemiehistön sekä taloushenkilökunnan työehtosopimus. Ulkomaanliikenteen Pientonnistoyhdistyksen ja muiden ohella Suomen MerimiesUnionin välillä on 2.2.1994 - 29.2.1996 voimassa ulkomaanliikenteen pientonniston työehtosopimus. Näihin työehtosopimuksiin sisältyvän palkkoja koskevan välitarkistuslausekkeen mukaan osapuolet kokoontuvat viimeistään helmikuun 15. päivänä 1995 tarkastelemaan yleistä kustannus- ja palkkakehitystä ja toteamaan, onko siinä ja 1.5.1994 toteutettujen korotusten jälkeen teollisuuden työntekijöiden ansiokehityksessä tapahtunut sellaisia oleellisia muutoksia, jotka edellyttäisivät palkkojen tarkistusta. Ulkomaanliikenteen osalta kyseiset tarkistusneuvottelut on käyty helmikuussa 1995 ja palkantarkistuksista on sovittu lopullisesti 16.3.1995.

Merenkulkuhallituksen ja Suomen Merimies-Unionin välillä on 1.11.1994 - 29.2.1996 voimassa merenkulkulaitoksen aluksissa palvelevan miehistön palvelussuhteiden ehtoja koskeva työehtosopimus sekä merenkulkulaitoksen yhteysaluksissa palvelevan miehistön palvelussuhteen ehtoja koskeva työehtosopimus. Työehtosopimuksissa on ollut samansisältöinen palkantarkistusmääräys kuin ulkomaanliikenteen työehtosopimuksissa. Koska ulkomaanliikenteen työehtosopimusten palkantarkistusneuvotteluissa ei ollut saavutettu lopullista ratkaisua ennen helmikuun loppua 1995, ovat merenkulkuhallitus ja Suomen Merimies-Unioni irtisanoneet kumpikin tarkistuslausekkeen mukaisesti työehtosopimukset palkkamääräysten osalta päättymään 31.3.1995. Merenkulkuhallituksen ja Suomen Merimies-Unionin väliset neuvottelut ovat päättyneet 25.4.1995 tuloksettomina. Tämän vuoksi Suomen Merimies-Unioni on ilmoittanut aloittavansa 9.5.1995 kello 12 työnseisauksen merenkulkulaitoksen yhteysaluksilla ja kahdella monitoimijäänmurtajalla.

Suomen Merimies-Unioni on 8.5.1995 ilmoittanut päättäneensä tukea edellä mainittua, merenkulkuhallituksen sopimusalalla alkavaksi ilmoitettua työnseisausta myötätuntotyötaistelutoimenpiteellä, jonka on ollut määrä alkaa 16.5.1995 kello 12 ja koskea rahdin ja matkustajien kuljetusta Suomen Varustamoyhdistyksen, Ålands Redarföreningin ja Ulkomaanliikenteen Pientonnistoyhdistyksen jäsenvarustamojen rahti- ja matkustaja-aluksilla. Kun merenkulkuhallituksen sopimusaloilla on 12.5.1995 päästy sopimukseen, on Suomen Merimies-Unioni tuolloin peruuttanut tukitoimenpiteet.

Suomen Varustamoyhdistys, Ålands Redarförening ja Ulkomaanliikenteen Pientonnistoyhdistys ovat katsoneet, että Suomen Merimies-Unioni on uhatessaan ryhtyä ulkomaanliikenteessä myötätuntotyötaistelutoimenpiteisiin rikkonut työrauhavelvollisuuttaan. Lakolla uhkaaminen on työtaistelutoimenpiteenä kohdistunut asianosaisyhdistysten välisiin voimassa oleviin työehtosopimuksiin. Vaikka ulkomaanliikenteen työehtosopimukset työrauhavelvoitteineen ovat olleet muodollisesti voimassa, ne kantajajärjestöjen mukaan ovat tukitoimenpiteiden johdosta tosiasiassa menettäneet merkityksensä työrauhan turvaajina.

Myötätuntotyötaistelua, silloin kun sillä on tuettu työehtosopimuslain mukaan laillista työtaistelua, on pidetty sekä oikeuskirjallisuudessa että työtuomioistuimen ratkaisukäytännössä sallittuna edellyttäen, että sillä ei ole pyritty vaikuttamaan omaan työehtosopimukseen tai että oma työehtosopimus tukitoimien johdosta ei ole olennaisella tavalla menettänyt merkitystään työrauhan turvaajana.

Käsiteltävänä olevassa tapauksessa ei ole kysymys varsinaisesta myötätuntotyötaistelusta, koska Suomen MerimiesUnioni on ryhtynyt myötätuntotyötaistelutoimiin ulkomaanliikenteessä saadakseen aikaan merenkulkuhallituksen sopimusaloilla samantasoiset palkkojen tarkistukset kuin ulkomaanliikenteessä. Suomen Merimies-Unioni on näin pyrkinyt tukemaan omia työehtosopimustavoitteitaan kyseisillä aloilla.

Työtuomioistuin on tuomiossaan nro 46 vuodelta 1981 arvioidessaan vastaavaa tilannetta todennut, että työtuomioistuin oli aikaisemmissa ratkaisuissaan soveltanut tällaisiin tapauksiin myötätuntotyötaisteluja koskevia periaatteita eikä siis ollut katsonut työtaistelua työrauhavelvoitteen vastaiseksi pelkästään sillä perusteella, että työntekijät kummassakin sopimuspiirissä ovat järjestäytyneet samaan työehtosopimuksessa osallisena esiintyvään yhdistykseen. Työtuomioistuin on uudistanut kantansa tuomiossaan nro 26 vuodelta 1995. Työtuomioistuimella ei tämänkään asian yhteydessä ole aihetta poiketa aiemmin omaksumastaan kannasta.

Edelleen työtuomioistuin on viimeksi mainitussa tuomiossaan todennut, että mikä tahansa työtaistelutoimenpide, joka toteutetaan kieltäytymällä työn teosta, estää työnantajaa käyttämästä työnjohto-oikeutta, ja sen voitaisiin tällä perusteella katsoa kohdistuvan omaan työehtosopimukseen. Näin laaja käsitys rajaisi lakon ja myös sellaisella uhkaamisen sallittujen myötätuntotyötaistelutoimien ulkopuolelle ja johtaisi lähes absoluuttiseen työrauhavelvollisuuteen. Tämä ei vastaa työehtosopimuslain 8 §:n vakiintunutta tulkintaa. Tosiasiallinen työnjohto-oikeuden käyttämisen estyminen tai sen vaarantuminen ei sellaisenaan merkitse sitä, että työtaistelu myös kohdistuisi työnjohtomääräyksiin. Kohdistuakseen näihin määräyksiin työehtosopimuslain 8 §:ssä tarkoitetulla tavalla työtaistelulla tulee olla työnjohto-oikeuden käyttämiseen liittyviä, lakon jälkeiseen aikaan ulottuvia tavoitteita. Työtuomioistuin, jolla tämän asian yhteydessä ei ole aihetta muunlaiseen arvioon, toteaa, että tällaisia tavoitteita ei Suomen Merimies-Unionilla ole edes väitetty tässä tapauksessa olleen.

Työtuomioistuimelle esitetyn selvityksen mukaan palkkakehitys merenkulkuhallituksen ja Suomen Merimies-Unionin välisissä työehtosopimuksissa on seurannut ulkomaanliikenteen palkkakehitystä. Tämä on muun muassa ollut omiaan helpottamaan henkilöstön siirtymistä näiden sopimusalojen välillä. Näyttämättä on kuitenkin jäänyt, että Suomen Merimies-Unioni vaatiessaan merenkulkuhallituksen kanssa käytävissä neuvotteluissa samansuuruista palkantarkistusta kuin mistä oli jo sovittu kantajajärjestöjen kanssa, olisi samalla pyrkinyt vaikuttamaan kantajajärjestöjen kanssa vastaisuudessa tehtävien sopimusten palkkakehitykseen. Merenkulkuhallituksen sopimuskentässä saavutettavan tuloksen mahdollinen vaikutus ulkomaanliikenteen työehtosopimusten soveltamiseen olisi sekin vähäinen ja välillinen. Tämän vuoksi työtuomioistuin katsoo, ettei myötätuntolakoilla uhkaamisen voida katsoa kohdistuneen työtaistelutoimenpiteenä ulkomaanliikenteen työehtosopimusten määräyksiin.

Työtuomioistuimessa kuultu Suomen Varustamoyhdistyksen toimitusjohtaja on kertonut, että toteutuessaan uhattu lakko olisi vähitellen pysäyttänyt Suomen ulkomaankaupan merikuljetuksista, jotka vastasivat noin 85-90 prosenttia Suomen koko tavaraviennistä, suomalaisten laivojen osuuden eli 35-40 prosenttia. Laivojen pysäyttäminen suomalaisiin satamiin olisi todistajan mukaan suhteellisen nopeasti ruuhkauttanut satamat ja lopettanut kaiken satamien kautta tapahtuvan tavarankuljetuksen ja vaikuttanut sitä kautta myös tuotantotoimintaan. Edelleen työtuomioistuimelle on selvitetty että jo lakon uhasta on koitunut huomattavia vahinkoja siitä huolimatta, että varustamot ovat ryhtyneet vahinkojen rajoittamiseksi liikenteen uudelleenjärjestelyihin ja muihin tarvittaviin toimenpiteisiin.

Jos lakko olisi toteutunut uhkauksen mukaisesti, se olisi ollut tuettavaa lakkoa kattavampi ja sillä olisi voinut olla edellä mainittuja merkittäviä vaikutuksia ulkomaankaupassa. Kuitenkin työtuomioistuin katsoo, ettei lakolla uhkaamisella ole tässä tapauksessa näytetty olleen sellaisia vaikutuksia, että ulkomaanliikenteen työehtosopimukset olisivat olennaisella tavalla menettäneet merkitystään työrauhan turvaajina. Lakolla uhkaamisen ei tämän vuoksi voida katsoa kohdistuneen myöskään kyseisiin työehtosopimuksiin kokonaisuudessaan.

Edellä lausutuilla perusteilla työtuomioistuin katsoo jääneen näyttämättä, että Suomen Merimies-Unionin ilmoittama lakon uhka olisi työtaistelutoimenpiteenä työehtosopimuslain 8 §:ssä tarkoitetulla tavalla kohdistunut ulkomaanliikenteen työehtosopimuksiin ja että mainittu järjestö siten olisi rikkonut sille kuuluvaa työrauhavelvollisuutta.

Työtuomioistuin on ottanut kantaa myötätuntotyötaistelun sallittavuuteen nyt käsiteltävänä olevaan asiaan verrattavassa asiassa tuomiossaan nro 26 vuodelta 1995. Tapausten välillä ei ole näytetty olleen sellaisia eroavaisuuksia, että tähän oikeudenkäyntiin sen vuoksi olisi ollut perusteltua aihetta. Tämän vuoksi kantajajärjestöt ovat velvolliset jutun hävitessään korvaamaan Suomen MerimiesUnionin oikeudenkäyntikulut. Niiden määräksi Suomen Merimies-Unioni on ilmoittanut 10 000 markkaa, mitä kantajajärjestöt ovat pitäneet määrältään liiallisena. Muun selvityksen puuttuessa työtuomioistuin arvioi oikeudenkäyntikulujen kohtuulliseksi määräksi tässä tapauksessa asian laatu, sen vaatima työmäärä ja siitä aiheutuneet kustannukset huomioon ottaen 4 000 markkaa.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Suomen Varustamoyhdistys, Ålands Redarförening ja Ulkomaanliikenteen Pientonnistoyhdistys velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan Suomen Merimies-Unionin oikeudenkäyntikulut 4 000 markalla, jolle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Tiitinen, Virtanen, Tuulensuu, Leivo ja Pystynen jäseninä. Esittelijä on ollut Salonen.

Tuomio on yksimielinen.