2.2.1994

1 Ruokarahat

1.1 Jos työpaikka sijaitsee sen alueen ulkopuolella, joka saadaan kun paikkakunnan virallinen keskipiste tai muu erityisesti sovittu kohta keskipisteenä ja 5 km säteenä piirretään ympyrä eikä työntekijä voi ruokailutauon aikana käydä työhönottopaikassaan, maksetaan työntekijälle kalenterivuorokaudelta ruokarahaa, jonka suuruus on 1.3.1990-31.12.1990 on 36,25 mk.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

2 Ateriakorvaus

2.1 Ateriakorvaus maksetaan työntekijälle, joka työskentelee työhönottopaikan ulkopuolella enintään 5 km etäisyydellä työhönottopaikkakunnan virallisesta keskipisteestä (ruokaraharajat), eikä työntekijä voi ruokailutauon aikana käydä työhönottopaikassa.

2.2 Ateriakorvaus on 23 markkaa työpäivää kohti. 1.1.1991 alkaen 26 markkaa. Vähintään 10 työtuntia käsittävältä työpäivältä maksetaan ateriakorvaus kaksinkertaisena.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Kanteen perustelut

Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto on Sähkö- ja telealan työnantajaliittoa vastaan ajamassaan kanteessa lausunut, että ABB Kuusitunturi Oy:n palveluksessa olevien sähköasentajien Jukka Kiljusen, Teuvo Kohosen, Erkki Käen, Kari Saarisen, Veli Salmisen ja Pekka Saukkosen työhönottopaikka oli yhtiön toimipaikka, joka sijaitsi Teollisuuskatu 11:ssä Lappeenrannassa. Mainitut sähköasentajat olivat olleet 6.5. ja 3.9.1991 välisenä aikana työssä Lappeenrannassa Puhakankatu 13:ssa sijaitsevassa työkohteessa. Työnantajan ja työntekijöiden välillä oli syntynyt erimielisyyttä työnantajan velvollisuudesta maksaa työntekijöille sähköasennusalan työehtosopimuksen 13 §:ssä tarkoitettua ateriakorvausta heidän työskennellessään edellä mainitussa työkohteessa. Työntekijät olivat katsoneet, että ateriakorvauksen maksamisen edellytykset olivat täyttyneet.

Työehtosopimukseen ateriakorvausta koskeva määräys oli otettu vuonna 1989. Käydyissä työehtosopimusneuvotteluissa työntekijäliiton tavoitteena oli ollut, että ateriakorvaus maksettaisiin työntekijälle aina silloin, kun hänelle ei maksettu ruokarahaa tai päivärahaa. Työntekijäliiton tavoitteena oli ollut, että ateriakorvaus maksettaisiin silloinkin, kun työntekijä oli työssä työhönottopaikassa. Työehtosopimusneuvotteluissa oli sittemmin saavutettu yksimielisyys siitä, että ateriakorvaus maksettiin työntekijälle aina työntekijän työskennellessä työnantajan alueen ulkopuolella. Ateriakorvauksen maksamisvelvollisuutta ei ollut sidottu siihen, katsottiinko ateriakorvaus verotuksessa veronalaiseksi tuloksi.

Työehtosopimukseen osalliset liitot olivat laatineet 26.3.1992 päivätyn tulkintaohjeen, jossa ateriakorvauksen maksamisen pääperiaatteeksi oli todettu, että asentaja oli poissa työhönottopaikalta ruokailutauon ajan. Tulkintaohjeessa ei ollut lähdetty siitä, että muidenkin edellytysten tulisi tämän lisäksi täyttyä. Ratkaisevaa oli se, että työntekijä oli poissa työhönottopaikalta työnantajan määräyksestä. Ateriakorvauksen maksamisvelvollisuuden kannalta merkitystä ei ollut sillä, miten pitkä matka työkohteesta oli työhönottopaikkaan.

Ateriakorvauksen maksamisvelvollisuudesta syntyneestä erimielisyydestä oli neuvoteltu paikallisesti 2.9.1991 ja liittojen välillä 26.11.1992. Näissä neuvotteluissa ei asiassa ollut päästy sovintoon.

Huolimatta työehtosopimuksen selvästä sanamuodosta ja työehtosopimusneuvotteluissa saavutetusta yksimielisyydestä työnantajaliitto oli tukenut työnantajan työehtosopimuksen vastaista menettelyä. Näin ollen työnantajaliitto oli syyllistynyt asiassa valvontavelvollisuutensa laiminlyöntiin.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto on vaatinut ABB Kuusitunturi Oy:n velvoittamista suorittamaan saamatta jääneinä ateriakorvauksina Jukka Kiljuselle 1 716 markkaa 16 prosentin korkoineen 6.9.1991 lukien, Teuvo Kohoselle 1 534 markkaa 16 prosentin korkoineen 6.9.1991 lukien, Erkki Käelle 104 markkaa 16 prosentin korkoineen 17.5.1991 lukien, Kari Saariselle 208 markkaa 16 prosentin korkoineen 6.9.1991 lukien, Veli Salmiselle 208 markkaa 16 prosentin korkoineen 6.9.1991 lukien ja Pekka Saukkoselle 1 976 markkaa 16 prosentin korkoineen 18.10.1991 lukien. Lisäksi Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto on vaatinut Sähkö- ja telealan työnantajaliiton tuomitsemista hyvityssakkoon valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Vastineen perustelut

Sähkö- ja telealan työnantajaliitto on kanteeseen vastatessaan lausunut, että kanteessa tarkoitettu työkohde Puhakankatu 13:ssa sijaitsi samalla teollisuusalueella kuin yhtiön toimipiste Teollisuuskatu 11:ssä. Viimeksi mainitussa osoitteessa oli kanteessa tarkoitettujen sähköasentajien työhönottopaikka.

Kysymyksessä olevaan työkohteeseen voitiin ajaa autolla työhönottopaikasta kahta eri reittiä. Lyhin autolla ajettava reitti oli pituudeltaan 350 metriä ja tällöin oltiin työkohteen lastauslaiturin luona. Työn kestäessä lastauslaiturin ovet olivat olleet auki. Jos samaa reittiä jatkettiin työkohteen pääovelle, matkaa tuli lisää noin 100 metriä. Toinen reitti työkohteen pääovelta työhönottopaikkaan oli pituudeltaan noin 650 metriä.

Kanteessa tarkoitettu työkohde sijaitsi työhönottopaikkaa vastapäätä teollisuusalueella olevassa korttelissa, jonka läpi voitiin kävellä työhönottopaikasta työntekemispaikkaan. Matkaa tuli näin noin 200 metriä. Tämä reitti kulki toisen yrityksen pihan yli. Läpikulku piha-alueen kautta oli kuitenkin sallittu. Tätä reittiä käytettäessä jouduttiin ylittämään käytöstä poistettu junaradan lastausraide ja sen takana oleva betoninen suojapenger, jonka korkeus oli vajaan metrin. Tämä kulkureitti oli yleisessä käytössä ja betonisuojapenkereen molemmin puolin oli asetettu korotusta siten, että suojapenkereen ylittäminen oli helppoa. Vaikka tällaista korotusta muurin viereen ei olisi laitettukaan, muurin ylittäminen oli siitä huolimatta helppoa. Tätä reittiä pääsi työskentelypaikan viralliselle sisäänkulkuovelle. Tätä oikotietä kanteessa tarkoitetut asentajat olivat käyttäneet työaikana muun muassa noutaessaan tarvikkeita työmaalle.

Kanteessa tarkoitetussa tapauksessa tosiasiallinen tilanne oli ollut sellainen, että asentajilla oli ollut mahdollisuus käydä ruokailemassa ruokailutauon aikana työhönottopaikassa. Ruokailutauon pituus oli ollut tunti, joten asentajille oli jäänyt tavanomainen aika ruokailua varten.

Työehtosopimuksen ateriakorvausta koskevan määräyksen sanamuoto osoitti, että saavutettu neuvottelutulos ei ollut vastannut työntekijäliiton tavoitetta, joka oli ollut, että ateriakorvaus maksettaisiin aina kun työskenneltiin työhönottopaikan ulkopuolella. Tätä työnantajapuolen edustajat eivät olleet hyväksyneet. Työnantajapuolelta oli neuvotteluissa tuotu esille, että uusista korvauksista sovittaessa tulisi niiden olla sellaisia, että niistä ei aiheutunut palkanlaskennassa ylimääräisiä tehtäviä kuten veron ennakonpidätystä. Tätä asiaa oli neuvottelujen aikana pyritty selvittämään ja työehtosopimuksen sanamuoto oli yritetty muotoilla tältä pohjalta. Neuvottelujen kuluessa työnantajaliiton edustaja oli ollut yhteydessä verohallituksen edustajaan. Verotuksessa katsottiin ateria- tai muu vastaava korvaus verotettavaksi eduksi silloin, kun työntekijä voi ruokailutauon aikana käydä työhönottopaikassa syömässä. Tällaisissa tilanteissa ei tulisi myöskään maksaa ateriakorvausta.

Työnantajaliitto oli jäsenyrityksilleen 19.9.1989 lähettämässään kirjeessä todennut, että verotuksessa ateriakorvausta pidettiin veronalaisena tulona niissä tapauksissa, joissa työskentelykohde sijaitsi noin kilometrin päässä työhönottopaikasta. Tämän vuoksi työnantajaliitto oli antanut työehtosopimuksen määräystä koskevan ohjeen, jonka mukaan alle kilometrin etäisyydellä työhönottopaikasta työskenneltäessä ei ateriakorvausta tulisi maksaa, koska tällöin jouduttaisiin ateriakorvauksista suorittamaan ennakonpidätykset.

Liittojen yhteinen 26.3.1992 päivätty tulkintaohje ei soveltunut kanteessa mainittuun tilanteeseen, sillä tulkintaohje koski tilannetta, jossa työkohde vaihtui työpäivän aikana.

ABB Kuusitunturi Oy oli siten soveltanut työehtosopimuksen ateriakorvausta koskevaa määräystä oikein, eikä työnantajaliitto näin ollen ollut syyllistynyt asiassa valvontavelvollisuuden laiminlyöntiin.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Sähkö- ja telealan työnantajaliitto on vaatinut kanteen hylkäämistä.

Perustelut

Sähköasennusalan työehtosopimuksen 13 §:n A 2.1. kohdan mukaan maksetaan ateriakorvaus työntekijälle, joka työskentelee työhönottopaikan ulkopuolella enintään viiden kilometrin etäisyydellä työhönottopaikkakunnan virallisesta keskipisteestä, eikä työntekijä voi ruokailutauon aikana käydä työhönottopaikassa.

Asianosaiset ovat yhtä mieltä siitä, että kanteessa tarkoitetut työntekijät ovat työskennelleet sellaisella etäisyydellä työhönottopaikastaan, että heillä on ollut mahdollisuus käydä ruokailutauon aikana työhönottopaikassa. Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto on kuitenkin katsonut, että kanteessa tarkoitetuilla työntekijöillä on oikeus ateriakorvaukseen. Tätä Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto on perustellut sillä, että määräyksestä sovittaessa osapuolten tarkoituksena on ollut, että työntekijälle maksetaan ateriakorvaus aina hänen työskennellessään työhönottopaikan ulkopuolella.

Ateriakorvausta koskevat määräykset on otettu työehtosopimukseen vuonna 1989 Suomen Sähköalantyöntekijäin Liiton aloitteesta. Työehtosopimuksessa on jo tätä ennen pitkään ollut määräykset ruokarahasta, jonka maksamisen edellytyksenä on ollut työskentely työehtosopimuksessa mainituin tavoin määritellyn ruokaraharajan ulkopuolella. Lisäksi edellytyksenä on todettu se, ettei työntekijä voi ruokailutauon aikana käydä työhönottopaikassa. Verotuksessa työehtosopimuksessa tarkoitettua ruokarahaa ei ole pidetty veronalaisena tulona.

Työntekijäliiton tavoitteena on ollut työehtosopimuksen 13 §:n A 1 kohdassa tarkoitetun ruokarahan maksaminen kaikille työntekijöille, myös työhönottopaikassa työskenteleville. Työnantajaliiton torjuttua työntekijäliiton esityksen on neuvotteluissa ryhdytty keskustelemaan ruokarahaa pienemmästä ateriakorvauksesta. Työnantajaliiton edustajat ovat lähteneet siitä, että ateriakorvauksen tulee olla luonteeltaan kulukorvauksen kaltainen eli sellainen, että sitä ei katsota työntekijälle veronlaiseksi tuloksi. Neuvottelujen kestäessä on työnantajaliiton edustaja ollut yhteydessä verohallituksen edustajaan. Ateriakorvausta koskevaan määräykseen on sittemmin otettu työnantajaliiton aloitteesta se ruokarahamääräyksessä oleva edellytys, ettei työntekijä voi ruokailutauon aikana käydä työhönottopaikassa.

Asianosaisten välillä vallitsee yksimielisyys siitä, että työehtosopimusneuvotteluissa ateriakorvauksen maksamisvelvollisuutta ei sinänsä ole tarkoitettu sitoa siihen, katsotaanko korvaus yksittäisessä tapauksessa veronalaiseksi vai ei.

Ateriakorvausta koskeneissa työehtosopimusneuvotteluissa on ollut esillä, missä tapauksissa työntekijä voi tulla työhönottopaikalle. Tässä yhteydessä ei ole puhuttu mistään tarkoista etäisyyksistä, vaan työntekijäpuolelta on todettu, että työhönottopaikalla käynti on mahdollista melkein mistä vaan edellyttäen, että työnantaja maksaa palkan kulkemisen ajalta ja muut kulkemisesta aiheutuvat korvaukset.

Todistajana kuullun Suomen Sähköalantyöntekijäin Liittoa työehtosopimusneuvotteluissa edustaneen sopimussihteerin kertoman mukaan työnantajapuolen esitettyä määräykseen otettavaksi samanlaista määräystä kuin ruokarahamääräyksessä, on työntekijäpuolelta tiedusteltu, tarkoittaako määräys sitä, että ateriakorvaus tästä huolimatta maksetaan aina kun työntekijä on lähtenyt työhön työhönottopaikan ulkopuolella sijaitsevaan työkohteeseen ja työnteko siellä jatkuu ruokailutauon jälkeen. Sopimussihteerin mukaan työnantajapuolelta on vastattu tähän myöntävästi. Todistajan mukaan neuvotteluissa on myös ollut esillä esimerkki ateriakorvauksen maksuvelvollisuudesta tilanteessa, jossa työkohde sijaitsee samalla piha-alueella kuin työhönottopaikka, mutta eri rakennuksessa. Todistajan mukaan työntekijäpuolen edustajat ovat neuvotteluissa todenneet, että tällaisessa tilanteessa työnantajalla ei ole velvollisuutta ateriakorvauksen maksamiseen.

Todistajana kuultu työntekijäliiton asennusvaliokuntaan kuuluva sähköasentaja, joka on osallistunut ateriakorvausta koskeviin työehtosopimusneuvotteluihin, on kertonut, että edellä tarkoitetusta sivulauseesta on neuvottelukuntien jäsenille jäänyt se käsitys, että ateriakorvaus tulee maksettavaksi niissä tapauksissa, joissa työhönottopaikan ulkopuolella sijaitseva työkohde on kestoajaltaan sellainen, että työntekijä ei käy päivittäin työhönottopaikalla.

Todistajana kuultu työnantajaliiton osastopäällikkö, joka myös on osallistunut ateriakorvausta koskeneisiin työehtosopimusneuvotteluihin, on kertonut, että ruokarahaa koskevaa määräystä on käytännössä tulkittu siten, että ruokaraha on maksettu aina kun työntekijä ei ole käynyt ruokailutauon aikana työhönottopaikassa. Määräystä tulkittaessa ei ole kiinnitetty huomiota siihen, onko työntekijällä tosiasiassa ollut mahdollisuus käydä työhönottopaikassa ruokailutauon aikana. Tämä on todistajan mukaan johtunut määräyksessä mainitusta kilometrirajasta. Todistajan mukaan työehtosopimusneuvotteluissa on jäänyt epäselväksi se, miten tulkitaan ateriakorvausta koskevaan määräykseen otettua sivulausetta "eikä työntekijä voi ruokailutauon aikana käydä työhönottopaikassa."

Työehtosopimukseen osalliset liitot ovat 26.3.1992 antaneet yhteisen tulkintaohjeen ateriakorvauksen maksamisesta. Sen mukaan ateriakorvauksen maksamisen pääperiaate on, että asentaja on poissa työhönottopaikalta yrityksessä klo 11.00 - 13.00 välille sovitun ruokailutauon ajan joko matkalla työkohteeseen, työkohteessa tai matkalla työkohteesta työhönottopaikkaan. Ohjeessa ei sen soveltamisalaa ole rajattu, joskin ohjeeseen sisältyvillä esimerkeillä on selvitetty maksamisperusteita ainoastaan niissä käytännössä ongelmallisiksi osoittautuneissa tilanteissa, joissa työntekijä työpäivän aikana lähtee työhönottopaikalta tai palaa sinne.

Riidanalaisen määräyksen sanamuoto sinänsä vastaa työnantajapuolen asiassa omaksumaa tulkintaa. Toisaalta vastaavasta sanamuodosta huolimatta työehtosopimukseen jo ennestään sisältynyttä ruokarahamääräystä on vakiintuneesti tulkittu niin, että verovapaa ruokaraha maksetaan aina kun työntekijä on poissa työhönottopaikalta määrätyllä etäisyydellä. Työehtosopimusneuvotteluista esitetty selvitys osoittaa, että päädyttäessä samaan sanontaan kuin ruokarahaa koskevassa määräyksessä ainakin eräänä pyrkimyksenä myös ateriakorvauksen kohdalla on ollut löytää ratkaisu, joka aiheuttaisi mahdollisimman vähän verotuksellisia seuraamuksia sitomatta kuitenkaan korvauksen maksamisvelvollisuutta korvauksen verottomuuteen. Kun lisäksi neuvotteluissa on näytetty olleen esillä työntekijäpuolen kantaa tukevia soveltamisesimerkkejä, joita ei ole riitautettu, ja ottaen huomioon myös edellä todetun yhteisen tulkintaohjeen riidanalaista määräystä on työtuomioistuimen mielestä tulkittava työntekijäpuolen oikeaksi katsomalla tavalla.

Kun asia on kuitenkin ollut jossakin määrin tulkinnanvarainen, ei Sähkö- ja telealan työnantajaliitto ABB Kuusitunturi Oy:n menettelyn hyväksyessään ole syyllistynyt asiassa valvontavelvollisuuden laiminlyöntiin.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin velvoittaa ABB Kuusitunturi Oy:n maksamaan saamatta jääneitä ateriakorvauksia Jukka Kiljuselle 1 716 markkaa 16 prosentin korkoineen 6.9.1991 lukien, Teuvo Kohoselle 1 534 markkaa 16 prosentin korkoineen 6.9.1991 lukien, Erkki Käelle 104 markkaa 16 prosentin korkoineen 17.5.1991 lukien, Kari Saariselle 208 markkaa 16 prosentin korkoineen 6.9.1991 lukien, Veli Salmiselle 208 markkaa 16 prosentin korkoineen 6.9.1991 lukien ja Pekka Saukkoselle 1 976 markkaa 16 prosentin korkoineen 18.10.1991 lukien.

Jutun laatuun katsoen saavat asianosaiset pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Tiitinen, Niskanen, Nouro, Korpela ja Vertanen jäseninä.

Eri mieltä olevan jäsen Niskasen lausunto:

Yhdyn tuomion perusteluihin todistajana kuullun työntekijäliiton asennusvaliokuntaan kuuluvan sähköasentajan kertomuksen päättymiseen asti ja muilta osin totean edellä mainitun todistajan kertoneen edelleen, että työntekijäliiton tavoitteena on ollut saada työehtosopimukseen ateriakorvausta koskeva määräys, jossa erimielisyyden kohteena olevaa sivulausetta ei olisi ollut.

Todistajana kuultu työnantajaliiton osastopäällikkö, joka myös on osallistunut ateriakorvausta koskeneisiin työehtosopimusneuvotteluihin, on kertonut, että ruokarahaa koskevaa määräystä on käytännössä tulkittu siten, että ruokaraha on maksettu aina kun työntekijä ei ole käynyt ruokailutauon aikana työhönottopaikassa. Määräystä tulkittaessa ei ole kiinnitetty huomiota siihen, onko työntekijällä tosiasiassa ollut mahdollisuus käydä työhönottopaikassa ruokailutauon aikana. Tämä on todistajan mukaan johtunut määräyksessä mainitusta kilometrirajasta. Todistajan mukaan työehtosopimusneuvotteluissa on jäänyt epäselväksi se, miten tulkitaan ateriakorvausta koskevaan määräykseen otettua sivulausetta "eikä työntekijä voi ruokailutauon aikana käydä työhönottopaikassa." Neuvotteluissa on todistajan mukaan kuitenkin keskusteltu määräyksen sisällöstä, ateriakorvauksen määrästä ja myös siitä, mikä on sellainen etäisyys, josta voidaan käydä työhönottopaikassa ja josta ei voida käydä.

Työehtosopimukseen osalliset liitot ovat 26.3.1992 antaneet yhteisen tulkintaohjeen ateriakorvauksen maksamisesta. Sen mukaan ateriakorvauksen maksamisen pääperiaate on, että asentaja on poissa työhönottopaikalta yrityksessä kello 11.00 - 13.00 välille sovitun ruokailutauon ajan joko matkalla työkohteeseen, työkohteessa tai matkalla työkohteesta työhönottopaikkaan. Ohjeessa ei sen soveltamisalaa ole rajattu, joskin ohjeeseen sisältyvillä erimerkeillä on selvitetty maksamisperusteita ainoastaan niissä käytännössä ongelmallisiksi osoittautuneissa tilanteissa, joissa työntekijä työpäivän aikana lähtee työhönottopaikalta tai palaa sinne.

Riidanalaisen määräyksen sanamuoto sinänsä vastaa työnantajapuolen asiassa omaksumaa tulkintaa. Toisaalta vastaavasta sanamuodosta huolimatta työehtosopimukseen jo ennestään sisältynyttä ruokarahamääräystä on vakiintuneesti tulkittu niin, että verovapaa ruokaraha maksetaan aina kun työntekijä on poissa työhönottopaikalta määrätyllä etäisyydellä. Työehtosopimusneuvotteluista esitetty selvitys osoittaa, että päädyttäessä samaan sanontaan kuin ruokarahaa koskevassa määräyksessä ainakin eräänä pyrkimyksenä myös ateriakorvauksen kohdalla on ollut löytää ratkaisu, joka aiheuttaisi mahdollisimman vähän verotuksellisia seuraamuksia sitomatta kuitenkaan korvauksen maksamisvelvollisuutta korvauksen verottomuuteen.

Ateriakorvausta koskeneissa työehtosopimusneuvotteluissa on ollut esillä kysymys työntekijöiden tosiasiallisesta mahdollisuudesta käydä ruokailutauon aikana työhönottopaikalla ja neuvotteluissa on myös esitetty tähän liittyviä soveltamisesimerkkejä. Tämä osoittaa, että mainitulle sivulauseelle on ateriakorvauksen maksamisen osalta pyritty hakemaan todellista merkityssisältöä. Koska työehtosopimukseen osalliset eivät työehtosopimusneuvotteluissa ole olleet yhtä mieltä riidanalaisen sivulauseen sanamuodosta poikkeavasta yhteisestä tulkinnasta, katson, että määräystä on tulkittava sen sanamuodon mukaisesti.

Kanteessa tarkoitetussa tapauksessa ABB Kuusitunturi Oy:n palveluksessa olevilla sähköasentajilla on ollut tosiasiallinen mahdollisuus käydä työhönottopaikalla ruokailutauon aikana. Näin ollen heillä ei ole oikeutta kanteessa vaadittuihin ateriakorvauksiin. Myöskään Sähkö- ja telealan työnantajaliitto ei siten ole asiassa syyllistynyt valvontavelvollisuuden laiminlyöntiin.

Edellä olevilla perusteilla hylkään kanteen. Jutun laatuun katsoen Sähkö- ja telealan työnantajaliitto ja ABB Kuusitunturi Oy saavat kuitenkin pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.