TT:1993-88

Asiasanat: Lomauttaminen, Lomautusilmoitus, Menettelymääräys, Valvontavelvollisuus, - työehtosopimuksen määräysten noudattamiseksi
Tapausvuosi: 1993
Antopäivä: 15.9.1993
Diaarinumero: D:1993/37

Työnantaja ei ollut kirvesmiehille lomautusilmoitusta antaessaan ilmoittanut toistaiseksi tapahtuvan lomautuksen arvioitua kestoaikaa. Irtisanomissuojasta ja lomauttamisesta rakennusalalla tehdyn sopimuksen mukaan ei lomautusilmoituksen antamisen yhteydessä menettelymääräyksiä rikkonutta työnantajaa kuitenkaan voitu tuomita maksamaan hyvityssakkoa.

Työnantajaliitto ja sen piiriyhdistys eivät olleet asiassa laiminlyöneet valvontavelvollisuuttaan.

Kantaja Rakennusliitto ry Vastaajat Rakennusteollisuuden Keskusliitto ry Rakennustoimisto M. Suoramaa & Co Mauno Juhani Suoramaa Mauno Oskari Suoramaa Kuultava Rakennusteollisuuden Keskusliiton Satakunnan piiri ry

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Rakennusteollisuuden Keskusliiton, silloisen Suomen Rakennusteollisuusliitto r.y:n ja Rakennusliiton, silloiselta nimeltään Rakennustyöläisten Liitto r.y:n välillä 4.4.1990 solmitussa rakennusalan työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

II. Työhön ottaminen ja irtisanominen sekä yhteistoimintamenettely

4 §

Työhön ottaminen ja irtisanominen sekä yh- teis- toiminta- menet- tely

Tämän työehtosopimuksen osana noudatetaan Suomen Rakennusteollisuusliiton ja Rakennustyöläisten Liiton kesken 14.2.1990 solmittua sopimusta irtisanomissuojasta ja lomauttamisesta rakennusalalla. (RISS on sivulla 58.)
Tämän työehtosopimuksen osana noudatetaan myös 22.1.1990 solmittua sopimusta yhteistoiminnan edistämisestä rakennusalan yrityksissä. (RYTS on sivulla 88.)
Tuotannollisista ja taloudellisista syistä toimeenpantavat lomauttamiset ja irtisanomiset sekä niihin liittyvät koulutus- ja uudelleensijoitusratkaisut kuuluvat RYTS:ssa määritellyn yhteistoimintamenettelyn piiriin vain silloin, kun ne joutuvat työnantajan rakennusalan yritysten työvoimatarpeen luonnollinen vaihtelu ja yrityksen olosuhteet huomioon ottaen tavanomaisesta toiminnasta poikkeavasta päätöksestä, jolla on henkilöstövaikutuksia pääsääntöisesti useassa työkohteessa.

Pöytäkirjamerkintä:

Tässä pykälässä määritellään ne lomauttamiset ja irtisanomiset, jotka kuuluvat yhteistoimintamenettelyn piiriin. Pykälässä ei oteta kantaa yhteistoimintamenettelyn oikeaan ajankohtaan. Se ratkaistaan yhteistoimintalain ja RYTS:n määräysten perusteella: mikäli työnantajan päätös koskee asiaa, joka kuuluu yhteistoimintamenettelyn piiriin, tulee neuvottelu käydä ennen päätöksen tekoa, muissa pykälän yhteistoimintamenettelyn piiriin rajaamissa tapauksissa neuvottelu tulee käydä ennen lomauttamista tai irtisanomisista päättämistä.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Edellä mainitussa sopimuksessa irtisanomissuojasta ja lomauttamisesta rakennusalalla on muun muassa seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

II LOMAUTUSTA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

16 §

Lomautusilmoitus

1. Lomautusilmoitus annetaan työntekijälle henkilökohtaisesti, ellei työnantajan ja asianomaisen luottamusmiehen kanssa toisin sovita.

Ilmoituksessa tulee mainita lomautuksen syy, sen alkamisaika ja määräaikaisen lomautuksen kesto sekä toistaiseksi tapahtuvan lomautuksen osalta sen arvioitu kestoaika.

Työntekijän pyynnöstä hänelle annetaan lomautuksesta kirjallinen todistus.

2. Lomautus voidaan toimeenpanna ilman tämän sopimuksen 13 §:n 2 momentissa mainittua ilmoitusta silloin kun työnantajalla ei ole muun syyn kuin lomautuksen vuoksi lomautusaikaan kohdistuvaa palkanmaksuvelvollisuutta tai kun työnteon este johtuu työsopimuslain (320/70) 27 §:n 2 momentissa tarkoitetuista tapauksista.

3. Lomautus voidaan niinikään toimeenpanna ilman tämän sopimuksen 13 §:n 2 momentissa mainittua ilmoitusta, mikäli työt julkisen rakennuttajan määräyksestä on kokonaan taikka osaksi keskeytettävä.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

IV ERINÄISIÄ MUITA MÄÄRÄYKSIÄ

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

35 §

Korvauksia koskevat erityismääräykset

1. Työnantajaa ei voida tuomita tässä sopimuksessa tarkoitettujen korvausten lisäksi työsopimuslain 51 §:n (414/74) mukaiseen vahingonkorvaukseen, eikä työehtosopimuslain 7 §:n mukaan maksamaan hyvityssakkoa siltä osin kuin kysymyksessä on työehtosopimukseen perustuvien mutta sinänsä samojen velvollisuuksien rikkominen, joista sopimuksen mukainen korvaus on määrätty.

2. Tämän sopimuksen menettelyä koskevien määräysten noudattamatta jättäminen otetaan huomioon työsopimuksen perusteettomasta irtisanomisesta tuomittavan korvauksen suuruutta määrättäessä.

3. Menettelyä koskevien määräysten noudattamatta jättämisestä ei aiheudu työehtosopimuslain tarkoittamaa hyvityssakkoseuraamusta.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Kanteen perustelut

Rakennusliitto on Rakennusteollisuuden Keskusliittoa, Rakennustoimisto M. Suoramaa & Co:ta, Mauno Juhani Suoramaata sekä Mauno Oskari Suoramaata vastaan ajamassaan kanteessa lausunut, että Rakennustoimisto M. Suoramaa & Co oli 30.10.1990 antamillaan ilmoituksilla lomauttanut kirvesmiehet Eero Väinölän ja Heino Horttanan taloudellisista ja tuotannollisista syistä johtuvan työn vähentymisen vuoksi 13.11.1990 lukien. Lomautusilmoituksissa ei ollut määritelty laisinkaan lomautuksen kestoaikaa. Koska lomautukset oli tässä tapauksessa katsottava toistaiseksi voimassa oleviksi, olisi työnantajan rakennusalalla noudatettavan irtisanomissuojaa ja lomauttamista koskevan sopimuksen 16 §:n 1 kohdan mukaan pitänyt ilmoittaa lomautuksen arvioitu kesto. Jättämällä kestoarvion ilmoittamatta oli työnantaja tietensä rikkonut työehtosopimuksen määräystä.

Lomautuksen kohteeksi joutuneet työntekijät olivat olleet yrityksen pitkäaikaisia työntekijöitä. Väinölän työsuhde oli alkanut 29.8.1983 ja Horttanan 21.1.1986. Väinölä ja Horttana olivat lomautusaikana useaan otteeseen tiedustelleet, olisiko työnantajalla ollut tarjota heille työtä. Kun toistaiseksi voimassa olevaksi tarkoitettu lomautus oli jatkunut puolitoista vuotta, olivat Väinölä ja Horttana lopulta päättäneet työsuhteensa itse vaatien irtisanomisajan palkan suorittamista. Vaatimus perustui tältä osin työsopimuslain säännöksiin.

Työntekijöiden kannalta oli tärkeää, että työnantaja lomauttaessaan työntekijän ilmoittaa lomautuksen kestoajan. Ilman päättymispäivää tapahtuvan lomautuksen tulisi olla poikkeustapaus ja silloinkin työnantajan ilmoituksella lomautuksen arvioidusta kestosta oli merkitystä. Työntekijä saattoi perustellusti vaatia työsuhteensa toteamista päättyneeksi, mikäli lomautus venyi yli arvioidun keston eikä työnantajalla ollut näköpiirissään mitään sellaista työtä, mitä hän saattaisi työntekijälle tarjota. Mikäli lomautuksen pitkittäminen epämääräiseksi ajaksi, jopa vuosikausiksi yleistyisi, kävisi tyhjäksi ajatus työsuhteesta tietyn ajan kestävänä sopimussuhteena puhumattakaan siitä, että irtisanomisajan palkan maksuvelvollisuus menettäisi kokonaan merkityksensä.

Väinölän ja Horttanan lomautuksen pitkittymisen vuoksi oli Rakennusteollisuuden Keskusliiton Satakunnan piirin ja Rakennusliiton Satakunnan Aluejärjestö ry:n välillä käyty piiritason neuvottelut 1.6.1992. Asia oli siirretty liittotasolla ratkaistavaksi ja neuvottelumuistio toimitettu liittojen tietoon. Rakennusliitto oli lähettänyt 19.7.1992 Rakennusteollisuuden Keskusliitolle neuvottelupyynnöt, joissa oli huomautettu liiton valvontavelvollisuudesta työehtosopimuksen määräysten osalta. Työnantajaliitto ei ollut ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin työn tarjoamiseksi työntekijöille tai irtisanomisajan palkan maksamiseksi heille. Päinvastoin 7.9.1992 käydyssä neuvottelussa Rakennusteollisuuden Keskusliitto oli todennut, että lomautuksen ajallisella kestolla ei ollut merkitystä tilanteessa, jossa työnantajan väitettynä tarkoituksena oli tarjota työntekijälle työtä tuotannollisen tilanteen mahdollisesti parantuessa. Samassa pöytäkirjassa työnantajaliiton edustajat olivat todenneet, että työnantaja ei ollut ollut velvollinen ilmoittamaan lomautuksen arvioitua kestoa, kun työntekijä ei ollut sitä nimenomaisesti vaatinut. Näin siitä huolimatta, että Väinölä ja Horttana olivat pyytäneet työnantajaa osoittamaan heille työtä. Rakennusteollisuuden Keskusliitto oli sallinut työnantajan menettelyn sen jätettyä ilmoittamatta lomautuksen arvioidun keston. Samalla se väheksyi niitä kielteisiä seurauksia, joita työntekijäliitto oli ottanut esille lomautuksen pitkittymisestä.

Asiasta käydyt liittotason neuvottelut olivat jääneet erimielisiksi.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Rakennusliitto on pyytänyt työtuomioistuinta vahvistamaan, että Rakennustoimisto M. Suoramaa & Co on toiminut irtisanomissuojasta ja lomauttamisesta rakennusalalla solmitun sopimuksen 16 §:n 1 kohdan vastaisesti lomauttaessaan toistaiseksi Eero Väinölän ja Heino Horttanan ilmoittamatta lomautuksen arvioitua kestoaikaa.

Rakennusliitto on lisäksi vaatinut työtuomioistuinta tuomitsemaan Rakennustoimisto M. Suoramaa & Co:n, Mauno Juhani Suoramaan ja Mauno Oskari Suoramaan maksamaan yhteisvastuullisesti hyvityssakkoa työehtosopimuslain 16 §:n perusteella työehtosopimuksen tietensä rikkomisesta ja Rakennusteollisuuden Keskusliiton ja sen Satakunnan Piirin maksamaan työehtosopimuslain 8 ja 9 §:n perusteella hyvityssakkoa valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä.

VASTINE

Vastineen perustelut

Rakennusteollisuuden Keskusliitto, Rakennustoimisto M. Suoramaa & Co, Mauno Juhani Suoramaa ja Mauno Oskari Suoramaa ovat Rakennusliiton kanteeseen vastatessaan lausuneet, että Väinölän ja Horttanan kirjallisista lomautusilmoituksista ei käynyt ilmi erikseen lomautuksen arvioitu kesto. Työntekijät olivat kuitenkin saaneet tästä tiedon suullisesti. Rakennustoimiston työtilanne oli ollut heidän tiedossaan lomautuksen alkaessa. He olivat myös lomautuksensa aikana saaneet tietää, että työnantajalla ei ollut ollut lähiaikoina tarjottavana töitä. Rakennusalalla tulevaa työtilannetta ei voitu alan luonteesta johtuen ja erityisesti vallitsevassa taloustilanteessa arvioida sen tarkemmin kuin työnantaja oli tässä tapauksessa tehnyt.

Työnantaja oli lomautuksista ilmoittaessaan käyttänyt valmista lomaketta, jossa ilmoitettiin paitsi lomautuksista myös ehdollisesta irtisanomisesta. Ehdollista irtisanomista koskeva lausuma oli Väinölän ja Horttanan ilmoituksissa vedetty kynällä yli. Rakennustoimisto M. Suoramaa & Co:n käyttämä ilmoitustapa oli ollut rakennusalalla tavanomainen menettelytapa ennen kuin lomautusta varten oli ollut saatavilla oma lomakkeensa.

Vaikka katsottaisiinkin, että työnantaja olisi jättänyt ilmoittamatta lomautusten arvioidun keston ja sitä kautta syyllistyneen menettelytapavirheeseen, oli hyvityssakkovaatimus rakennusalan irtisanomissuojasopimuksen 35 §:n 3 kohdan nojalla perusteeton. Tuon määräyksen nimenomaisen sanamuodon mukaan sopimuksen menettelyä koskevien määräysten noudattamatta jättämisestä ei aiheutunut työehtosopimuslain tarkoittamaa hyvityssakkoseuraamusta.

Väinölä ja Horttana olivat saaneet lomautusilmoituksensa 30.10.1990 ja he olivat itse päättäneet työsuhteensa 15.5.1992. Työnantajaliitolle oli ilmoitettu lomautusilmoituksessa olleesta muotovirheestä vasta 19.7.1992 päivätyllä kirjeellä. Saatuaan tiedon työnantajan mahdollisesta virheestä vasta tässä vaiheessa ei työnantajayhdistyksillä ollut ollut mahdollisuuksia enää vaikuttaa asiaan. Työnantajayhdistykset eivät siten ollut voineet syyllistyä valvontavelvollisuutensa laiminlyömiseen.

Varsinainen riidanaihe tässä tapauksessa oli ollut työntekijäin oikeus irtisanomisajan palkkaan heidän irtisanoessaan itse työsuhteensa pitkäksi venyneen lomautuksen aikana. Tämä kävi ilmi neuvottelupöytäkirjoistakin. Vielä 1.6.1992 pidetyssä liittojen välisessä piiritason neuvottelussa Rakennusliiton edustajat eivät olleet ilmoittaneet, että lomautusilmoituksessa olisi ollut virheitä. Missään vaiheessa ei ollut väitetty, etteikö lomautusilmoitus olisi ollut pätevä oikeustoimi.

Liittojen välinen erimielisyys työntekijän oikeudesta irtisanomisajan palkkaan oli työsopimuslain tulkintariitana tutkittavana yleisessä tuomioistuimessa.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Rakennusteollisuuden Keskusliitto, Rakennustoimisto M. Suoramaa & Co, Mauno Juhani Suoramaa ja Mauno Oskari Suoramaa ovat vaatineet kanteen hylkäämistä.

KANTAJAN VASTASELITYS

Rakennusliitto on vastaajien vastineen johdosta vielä lausunut muun muassa, että Väinölä ja Horttana eivät olleet saaneet suullistakaan ilmoitusta lomautuksen arvioidusta kestosta.

Työnantaja ei voinut vedota lomakemalliin jättäessään työehtosopimukseen sisältyvän velvoitteen täyttämättä. Näin ei voitu tehdä varsinkaan silloin, kun ehdolliseen irtisanomiseen suunnitellun lomakkeen käyttö myös muissa lomautustilanteissa oli ollut tavanomainen menettelytapa. Rakennusliitto ei missään vaiheessa ollut hyväksynyt lomautuksessa käytettävien lomakkeiden sanamuotoa.

Rakennusalan irtisanomissuojasopimuksen 35 §:n 3 kohdan syntyvaiheet ajoittuivat vuoteen 1984. Rakennusalalla mainitun kaltainen määräys oli otettu ensimmäisen kerran irtisanomissuojasta ja lomauttamisesta 4.5.1984 allekirjoitettuun sopimukseen. Tuolloin sen sanamuoto oli ollut täsmälleen sama kuin vuoden 1990 rakennusalan irtisanomissuojasopimuksessa. Sopimus oli syntynyt ajankohtana, jolloin sittemmin kumottu laki työsopimuksen irtisanomismenettelystä oli tullut voimaan. Sopimustekstin läheinen yhteys työsopimuksen irtisanomismenettelystä annettuun lakiin tuli vielä paremmin ilmi kun tarkasteltiin keskusjärjestöjen välillä 24.4.1984 solmitun irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevan yleissopimuksen allekirjoituspöytäkirjaa ja sen 3 §:ää. Siinä oli rakennusalan irtisanomissuojasopimusta vastaava säännös siitä, että menettelyä koskevien määräysten rikkomisesta ei voitu tuomita erikseen työehtosopimuslain mukaista hyvityssakkoa, vaan virheellinen menettely otettiin huomioon työsopimuksen perusteettomasta irtisanomisesta tuomittavan korvauksen suuruutta määrättäessä. Koko sopimuskohta koski otsikkonsa mukaan seuraamusjärjestelmää työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain säännöksiä vastaavien sopimusmääräysten osalta. Työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain määräykset taas eivät koskeneet lainkaan lomauttamista.

Menettelymääräyksillä tarkoitettiin rakennusalan irtisanomissuojasopimuksessa työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain menettelymääräyksiin verrattavia menettelytapasäännöksiä. Rakennusalan irtisanomissuojasopimuksen 35 §:n 2 kohdassa oli hyvityssakkoseuraamuksesta vapauttamista täydentämässä määräys, jonka mukaan myös kyseisen sopimuksen piirissä menettelyvirheistä oli sanktiona mahdollinen perusteettomasta irtisanomisesta tuomitun korvauksen nostaminen. Koko sopimuskohta ei siis koskenut lomauttamista. Lisäksi ei toistaiseksi tapahtuvan lomautuksen keston arvioimisvelvollisuutta voitu pitää lainkaan menettelyä koskevana määräyksenä. Se oli pikemminkin eräänlainen korvike lomautuksen päättymispäivän ilmoittamiselle tilanteissa, joissa työnantaja ei voinut tarkkaan tietää lomautuksen kestoa. Arvioidulla kestolla oli myös oikeudellista merkitystä, kun harkittiin, mistä ajankohdasta lukien erittäin pitkä, ilman takarajaa suoritettu lomautus oli katsottava tosiasialliseksi työsuhteen irtisanomiseksi.

Työnantajaliiton tiedossa oli ollut työnantajien käyttäneen yleisesti puutteellisesti laadittuja lomakkeita lomauttaessaan työntekijöitä ilman samanaikaisesti tapahtuvaa työsopimuksen ehdollista irtisanomista. Tällaisessa tilanteessa työnantajajärjestöjen olisi tullut kiertokirjeillä tai muulla tehokkaalla tavalla kiinnittää jäsenyritystensä huomiota lomautusilmoitusten laatimiseen työehtosopimuksen edellyttämällä tavalla.

Toistaiseksi tapahtuvan lomautuksen arvioidun keston ilmoittaminen oli aineellinen määräys eikä menettelytapamääräys. Lomautusmenettely oli luotu käytettäväksi pääasiassa silloin, kun työn vähyys oli luoteeltaan tilapäistä tai ainakin muunlaista kuin pysyvää. Työsopimuslain 30 §:n mukaiset lomautusperusteet poikkesivat työsopimuksen irtisanomisperusteista siten, että lomautus oli mahdollista myös työn ollessa tilapäisesti vähentynyt. Tämä sama säännös oli myös tässä tapauksessa sovellettavan rakennusalan irtisanomissuojasopimuksen 13 §:n 3 kohdassa. Näin ollen lomauttaessa työntekijän työn vähyyden perusteella oli lomautuksen keston ilmoittamisella keskeinen merkitys työntekijän kannalta.

Lomautuksen tapahtuessa määräajaksi sen päättymispäivän ilmoittamisella oli välitön oikeudellinen merkitys. Työntekijän oli palattava työhön seuraavana työpäivänä. Mikäli työnantaja ei osoittanut työtä, oli se kuitenkin palkanmaksuvelvollinen. Toistaiseksi tapahtuvassa lomautuksessa oikeusvaikutukset olivat välillisiä ja liittyivät työntekijän oikeuteen irtisanomisajan palkkaan. Oikeudellisen vaikutuksen lisäksi arvioidulla kestolla saattoi olla suuri tosiasiallinen merkitys työntekijälle hänen harkitessaan toisen työn ottamista lomautuksen ajaksi tai vaikka yksityiselämäänsä liittyviä seikkoja.

Menettelysäännöksillä tarkoitettiin oikeudellisesti säännöksiä siitä, missä järjestyksessä ja kenen toimesta kulloisetkin oikeudelliset tahdonilmaisut oli esitettävä. Myöskin muotomääräyksiä saattoi laajasti ottaen pitää menettelymääräyksinä. Työsopimusta päätettäessä tai lomautettaessa olivat tyypillisiä menettelymääräyksiä toisen osapuolen kuulemista ja neuvotteluille asetettuja määräaikoja koskevat määräykset. Lomautuksen kesto, mukaan lukien arvioitu kesto, tarkoitti sellaista määräystä, jolla oli selvä yhteys lomautusperusteen olemassaoloon. Arvioidulla kestolla oli merkitystä jo neuvoteltaessa lomautusjärjestelyistä, koska arvioidun keston ylittäessä selvästi 90 päivää saattoi työnantaja tietyissä tilanteissa vaihtoehtoisesti irtisanoa työntekijän. Samoin työntekijäpuoli saattoi vaatia lomautusten sijasta työsuhteiden päättämistä ja irtisanomisajan palkan maksamista.

Rakennusalan irtisanomissuojasopimuksen 35 §:n 3 kohdassa oli määräys, että menettelyä koskevien sopimusmääräysten rikkomisesta ei voitu tuomita erikseen hyvityssakkoseuraamusta. Lomautuksen arvioidun keston ilmoittamatta jättäminen ei ollut menettelyä koskeva määräys, joten mainittu sopimuskohta ei sitä koskenut. Joka tapauksessa oli selvää, että sopimuksen tarkoitus ei ollut se, että näin olennainen sopimuskohta olisi jätetty kokonaan vaille työehtosopimusjärjestelmän mukaista sanktiota. Rakennusalan irtisanomissuojasopimuksen 35 §:n 3 kohdan tarkoitus oli ollut se, että samasta sopimusvelvoitteen rikkomisesta ei voitu tuomita kahta seuraamusta. Tämä tarkoitus ilmeni selvästi saman pykälän 1 kohdan sanamuodosta. Sääntelyä täydensi vielä 2 kohta, jossa oli selvästi kytketty menettelymääräysten laiminlyönnistä tulevien sanktioiden sääntely nimenomaan laittomasta irtisanomisesta säädettyyn korvaukseen.

Väinölä ja Horttana olivat saaneet lomautusilmoituksensa työnjohtajaltaan ilman minkäänlaisia ennakolta käytyjä neuvotteluja tai selvityksiä. Työnjohtajakin oli vaikuttanut yllättyneeltä siitä, että kauan yhtiön palveluksessa olleet työntekijät laitettiin pakkolomalle. Väinölä ja Horttana eivät sen jälkeenkään olleet saaneet suullista tai kirjallista ilmoitusta lomautuksen arvioidusta kestosta.

Vuoden 1990 rakennusalan irtisanomissuojasopimuksen 14 ja 5 §:ssä säädettiin neuvotteluvelvoitteesta työnantajan irtisanoessa ja lomauttaessa työntekijöitä. Työntekijöillä oli sen mukaan oikeus pyytää neuvotteluja selvittääkseen lomautuksen perusteet. Neuvottelujen sivuuttaminen ei mitenkään poistanut työnantajan velvollisuutta noudattaa lomautuksista päättäessään ja niistä ilmoittaessaan työehtosopimuksen määräyksiä.

Rakennusalan irtisanomissuojasopimuksen lomautusilmoitusta koskeva sopimusmääräys edellytti jonkinlaista nimenomaista arviota, että ainakaan tietylle aikajaksolle ei ollut tulossa sellaista työtä, mitä voitaisiin työntekijöille tarjota. Jos alunperin ilmoitetun ajanjakson kuluessa nähtiin, että edelleenkään ei ollut tulossa töitä, voitiin lomautusta jatkaa. Voitiin esittää uusia arvioita kestolle ja näin kantajan käsityksen mukaan myös meneteltiin. Oli hyvin yleistä, että esimerkiksi ilmoitettiin, että arvioitu kesto oli kuusi kuukautta ja kun sen ajanjakson päättyminen lähestyi, voitiin ilmoittaa, että lomautuksen arvioidaan jatkuvan edelleenkin.

Rakennusalan irtisanomissuojasopimuksen määräysten välillä oli ristiriitaa, koska lomautusta koskevassa korvauspykälässä ei ollut mainittu työnantajan menettelyvirhettä ja sen takia sitä ei ollut voitu laittaa nykyisenkään irtisanomissuojasopimuksen 25 §:ään. Asiassa jäi ristiriitaiseksi kysymys siitä, mitä oli tarkoitettu menettelytapasäännöksillä ja miltä osin menettelytapasäännökset oli ollut tarkoitus vapauttaa hyvityssakkoseuraamuksesta. Rakennusliiton käsityksen mukaan vuonna 1984 oli tehty perussäännökset, joita ei varsinaisesti ollut muutettu vuonna 1990.

VASTAAJIEN VASTASELITYS

Vastaajat ovat kantajaliiton vastaselityksen vuoksi vielä muun muassa lausuneet, että Rakennustoimisto M. Suoramaa & Co:ssa oli perinteisesti lomautusilmoitusta annettaessa selvitetty lomautuksen syyt eli yrityksen työ- ja tarjouslaskentatilanne sekä paikkakunnan rakentamisnäkymät. Tähän velvoittivat myös rakennusalan irtisanomissuojasopimuksen 6 ja 14 §:t, joiden perusteella työnantajan tuli lomauttaessaan työntekijöitä selvittää toimenpiteen perusteet, vaihtoehdot ja vaikutukset. Samalla työnantaja tuli selvittäneeksi lomautuksen keston arviointiin tarvittavat seikat.

Lokakuussa 1990 Väinölälle ja Horttanalle lomautusilmoitusta annettaessa oli Rakennustoimisto M. Suoramaa & Co:ssa ollut 23 työntekijää. Lyhytaikaisiin, muutaman kuukauden pituisiin lomautuksiin oli jouduttu turvautumaan aiemminkin, mutta vuoden 1991 alussa oli rakennusalan tilanne muuttunut ratkaisevasti. Keväällä 1993 oli yrityksessä ollut viisi työntekijää.

Väinölällä ja Horttanalla olisi ollut rakennusalan irtisanomissuojasopimuksen 14 §:n perusteella oikeus vaatia työnantajalta vielä lomautusilmoitusajan kuluessa neuvottelua lomautuksen perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista. Se, että työntekijät eivät olleet katsoneet tällaiseen neuvotteluun olevan aihetta, osoitti heidän uskoneen saaneensa lomautuksista sen tiedon, mitä niistä oli ollut saatavissa. Itse asiassa Horttanan kanssa oli ollut hänen viimeiseksi jääneen työkohteensa aikana puhetta mahdollisesta tuttavan omakotitalon laajennustyöstä. Rakennustoimisto M. Suoramaa & Co:n toimitusjohtaja olisi suostunut ottamaan työn firman nimiin ehdoin, että Horttana olisi saanut tehdä työn. Asia oli rauennut Horttanan palaamatta enää asiaan.

Rakennustoimisto M. Suoramaa & Co:n toimitusjohtaja oli Väinölän ja Horttanan lomautuksen aikana useaan kertaan tavannut heitä kaupungilla ja joka kerta keskustellut myös huonosta työtilanteesta. Maaliskuussa 1992 Horttana oli itse soittanut ja kysellyt työtilannetta. Toimitusjohtaja oli tuolloin ilmoittanut avoimesti, että lisää lomautuksia oli jouduttu antamaan, mutta että toisaalta urakkalaskentaa suoritettiin jatkuvasti ja töitä pyrittiin hankkimaan. Edelleen kevään 1992 aikana sekä Horttana että Väinölä olivat käyneet yrityksen toimistossa muutaman kerran keskustelemassa työtilanteesta.

Tapaukseen sovellettavan rakennusalan irtisanomissuojasopimuksen 35 § 3 kohdan sanamuoto oli selvä. Määräyksen soveltamisalaa ei määräyksen sisällön, otsikoinnin taikka sijoituksen perusteella voitu rajoittaa koskemaan ainoastaan jo kumotun irtisanomismenettelylain tarkoittamia tapauksia. Irtisanomismenettelylain säännöksiä vastaavat määräykset oli sijoitettu Irtisanominen työntekijästä johtuvasta syystä -otsikoituun lukuun. Tuohon lukuun oli sijoitettu muun muassa irtisanomismenettelylain korvaussäännöksiä vastaavat määräykset. Sen sijaan hyvityssakkosanktion menettelytapamääräysten osalta poissulkeva määräys oli sijoitettu Erinäisiä muita määräyksiä -otsikoituun lukuun, jossa olivat muun muassa perusteettomasta lomauttamisesta, irtisanomisista kollektiivisyyllä ja purkamisesta aiheutuvaa korvausvelvollisuutta koskevat määräykset. Sittemmin syksyllä 1991 rakennusalan irtisanomissuojasopimusta oli uudistettu siten, että kaikki korvausmääräykset oli kerätty samaan Korvausmääräykset -otsikoituun lukuun. Syynä oli ollut irtisanomismenettelylain kumoaminen ja työsopimuslain 47 a - 47 j §:ien säätäminen.

Lähtökohdat vuoden 1984 rakennusalan irtisanomissopimusta koskeneissa neuvotteluissa ja keskusjärjestöjen välisissä irtisanomissuojasopimuksen teksteissä olivat toisenlaiset. Rakennusalan irtisanomissuojasopimuksessa oli jo aiemmin korvausvelvollisuutta koskevia määräyksiä. Erilaiset tavoitteet näkyivät siinäkin, että kun keskusjärjestöjen välisissä irtisanomissuojasopimuksissa oli määräyksen otsikossa nimenomaisesti viitattu irtisanomismenettelystä annetun lain säännöksiin, viittaukset oli rakennusalan irtisanomissuojasopimuksessa jätetty tekemättä.

Rakennusalan irtisanomissuojasopimukseen oli pyritty perinteisesti sisällyttämään työsuhdeturvaa koskevat määräykset mahdollisimman täydellisesti. Oikeastaan vain työsopimuksen purkamisperusteita ja työsopimuksen purkautumista koskevat säännökset olivat olleet ulkopuolella.

Seuraamukset perusteettomasta työsuhteen päättämisestä oli säännelty jo ennen ensimmäistä rakennusalan irtisanomissuojasopimusta. Vuoden 1979 korvausmääräykseen oli lisätty perusteeton lomauttaminen ja maksimikorvauksista sovittiin kuuden viikon tai kolmen kuukauden palkka, työsuhteen pituudesta riippuen. Näillä määräyksillä oli korvattu työsopimuslain 51 §:n yleinen vahingonkorvaussäännös. Rakennusalalla siis sopimuksen korvausmääräykset kattoivat myös perusteettoman lomautuksen, jota irtisanomismenettelylain säännökset eivät koskettaneet. Niinpä menettelymääräyksiä koskeva kiistanalainen sopimuskohta oli rakennusalalla tarkoittanut kaikkia toimenpiteitä, myös lomautuksia. Rakennusalan irtisanomissuojasopimuksen mukaan myöskään lomautusmenettelyä koskevien määräysten noudattamatta jättämisestä ei voinut aiheutua hyvityssakkoseuraamusta.

Rakennusteollisuuden Keskusliitto oli pyrkinyt vaikuttamaan siihen, että sen asiantuntemusta hyväksi käyttäen laadittuja lomakkeita myös käytettiin käytännön tilanteissa. Jäsenkuntaa opastettiin paitsi kurssein, erityisesti jäsenneuvonnan kautta. Jäsenkunnan työvoimavahvuuden romahdettua viimeisen parin vuoden aikana alle puoleen entisestä joutuivat työnantajaliiton asiamiehet neuvottelemaan juuri työsuhteen päättämiseen ja lomauttamiseen liittyvissä asioissa.

Työnantajaliitossa oli pyritty huolehtimaan siitä, että lomakkeita oli saatavilla kaikenlaisten tilanteiden hallitsemiseksi. Aiemmin lienee ehdollinen irtisanominen liitetty lomautusilmoitukseen melko automaattisesti. Kun oli käynyt ilmi, että lomautusta haluttiin yhä yleisemmin käyttää ilman automaattista irtisanomisehtoa, oli laadittu erillinen lomake pelkkää lomautustoimenpidettä varten. Kun Väinölän ja Horttanan tapaus oli tullut työnantajaliiton tietoon, työnantajaliiton keskustoimistosta oli pyydetty välittömästi sähköpostin välityksellä piiriasiamiehiä muistuttamaan jäsenyrityksiä siitä, että toistaiseksi toimeenpannusta lomautuksesta ilmoitettaessa tuli ilmoittaa myös lomautuksen arvioitu kesto. Tapahtunut paremminkin osoitti, kuinka tunnollisesti valvontavelvollisuuteen oli suhtauduttu.

Rakennusalalla oli tavanomaisten irtisanomisten ja lomautusten osalta poistettu lain mukainen yhteistoimintavelvoite ja korvattu se irtisanomissuojasopimukseen liittyvällä neuvotteluvelvoitteella. Sen olennainen sisältö oli, että neuvotteluvelvollisuus alkoi vasta silloin, kun irtisanomisilmoitus oli annettu. Samoin oli lomauttamisten osalta silloin, kun lomautusilmoitus oli annettu ja määräyksen sisältö oli se, että ilmoitusajan kuluessa luottamusmiehen tai työntekijän vaatimuksesta voitiin neuvotella. Varsinaista ennen ilmoituksen antamista olevaa yhteistoimintavelvoitetta ei ollut. Se tarkoitti sitä, että irtisanomissuojasopimukseen oli otettu uusia menettelytapamääräyksiä sen jälkeen, kun pykälä menettelytapamääräysten hyvityssakkoseuraamusten poistamisesta oli tullut sopimukseen. Tämä oli ollut neuvotteluissa tiedossa siinä mielessä, että Rakennusteollisuuden Keskusliiton eli tuolloisen Suomen Rakennusteollisuusliiton tavoitteena oli ollut, että nimenomaan rikkomusseuraukset, jotka yhteistoimintamenettelyyn liittyivät, poistuivat. Silloin kun menettelytapamääräykset otettiin mukaan alan irtisanomissuojasopimukseen lähdettiin siitä, että niihin ei liittynyt hyvityssakkoseuraamusta.

Aineellisten määräysten ja menettelytapamääräysten välistä eroa ei oltu syvällisemmin ajateltu silloin, kun määräystä oli tehty. Menettelytapamääräyksillä oli tarkoitettu sellaisia määräyksiä, joilla osoitettiin, kuinka joku asia tehtiin. Se, että lomautuksesta ilmoitettaessa samalla ilmoitettiin sen arvioitu kesto, oli menettelytapamääräys. Se liittyi ikään kuin neuvotteluvelvoitteeseen, joka oli tullut sopimukseen myöhemmin. Tämän arvioidun keston ilmoittaminen oli myöhempi määräys ja tullut työsopimuslaista.

Väinölää ja Horttanaa lomautettaessa oli heille suullisesti ilmoitettu lomautuksen arvioitu kesto niin hyvin kuin työnantaja oli voinut sen yleensä ilmoittaa rakennusalalla. Työnantaja oli jopa esittänyt urakkatarjouspapereita. Rakennusalalla ymmärrettiin mitä se tarkoitti, kun sanottiin, että töitä ei ollut tiedossa. Silloin töitä ei ollut tulossa lähiviikkoina. Jos selvitettiin, mitä töitä oli laskennassa ja tiedettiin, ketkä olivat lomautettuina, pystyttiin tiedoista päättelemään, mikä tilanne oli. Itse asiassa tässä tapauksessa ilmoitus oli ollut paljon syvällisempi ja rakennusalalla yleensä ilmoitettiin näistä asioista huomattavasti tarkemmin kuin muualla, koska elettiin sen verran epävarmassa ympäristössä.

KUULTAVAN LAUSUNTO

Rakennusteollisuuden Keskusliiton Satakunnan Piiri on osaltaan yhtynyt vastaajien puolesta lausuttuun.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Rakennusliitto on vaatinut oikeudenkäyntikulujaan korvattavaksi.

Rakennusteollisuuden Keskusliitto, Rakennustoimisto M. Suoramaa & Co, Mauno Juhani Suoramaa sekä Mauno Oskari Suoramaa ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujaan korvattavaksi 16 prosentin korkoineen työtuomioistuimen päätöksen antopäivästä lukien.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Kirvesmiehet Heino Horttana ja Eero Väinölä ovat olleet Rakennustoimisto M. Suoramaa & Co:n palveluksessa, Väinölä 29.8.1983 ja Horttana 21.1.1986 alkaen. Rakennustoimisto M. Suoramaa & Co on 30.10.1990 lomauttanut Väinölän ja Horttanan taloudellisista ja tuotannollisista syistä johtuneen työn vähentymisen vuoksi toistaiseksi 13.11.1990 alkaen. Väinölä ja Horttana ovat sittemmin irtisanoutuneet rakennusliikkeen palveluksesta 15.5.1992.

Rakennusliitto on kanteessaan katsonut Rakennustoimisto M. Suoramaa & Co:n menetelleen irtisanomissuojasta ja lomauttamisesta rakennusalalla solmitun sopimuksen vastaisesti lomauttaessaan Väinölän ja Horttanan ilmoittamatta lomautuksen yhteydessä lomautuksen arvioitua kestoaikaa. Rakennusalan työehtosopimuksen osana noudatettavan irtisanomissuojaa ja lomautusta rakennusalalla koskevan sopimuksen 16 §:n 1. -kohdan mukaan lomautusilmoituksessa tulee mainita määräaikaisen lomautuksen kesto ja toistaiseksi tapahtuvan lomautuksen arvioitu kesto.

Rakennusteollisuuden Keskusliitto on myöntänyt, ettei Horttanalle ja Väinölälle annetuissa kirjallisissa lomautusilmoituksissa lomautuksen arvioitua kestoa ollut mainittu. Lomautuksen tuleva kesto on vastaajaliiton mukaan kuitenkin tullut esille keskusteluissa yhtiön toimitusjohtajan ja mainittujen kirvesmiesten välillä, joten lomautuksen arvioitu kesto on ilmoitettu heille suullisesti.

Työtuomioistuimessa on kuultu Rakennustoimisto M. Suoramaa & Co:n mainittua toimitusjohtajaa, joka on kertonut ilmoittaneensa Väinölälle ja Horttanalle heidän lomautuksestaan. Toimitusjohtaja on kertomansa mukaan antanut Väinölälle ja Horttanalle kirjalliset lomautusilmoitukset 30.10.1990 ja käyneensä siinä tilanteessa keskustelua rakennusliikkeen työtilanteesta ja mahdollisista tulevista töistä. Toimitusjohtaja oli tuolloin ilmoittanut, että heti kun rakennustoimisto saa urakoita tehtäväkseen, alkavat myös kirvesmiesten työt. Toimitusjohtaja oli tuolloin myös kertonut, että urakkalaskennassa ei tuolla hetkellä ollut ollut yhtään töitä. Rakennusalalla työskentelevät ymmärsivät kyseisestä ilmoituksesta, että töiden alkaminen kestää tuolloin vähintään 2 - 3 kuukautta. Toimitusjohtaja oli myös Horttanan ja Väinölän lomautuksen aikana tavannut molempia kirvesmiehiä ja keskustellut heidän kanssaan rakennustoimiston huonosta työtilanteesta ja ilmoittanut, että uusia töitä ei ollut tiedossa.

Työehtosopimuksen sanamuoto edellyttää työnantajan ilmoittamaa arviota toistaiseksi toteutetun lomautuksen tulevasta kestosta. Tällöin ei voida ilmoitusvelvollisuuden täyttämisen kannalta pitää riittävänä työnantajan antamia tietoja urakkatarjous- ja laskentatilanteesta, joiden perusteella alaa tuntevat henkilöt voivat tehdä päätelmiä tulevan lomautuksen mahdollisesta kestosta. Kun muuta selvitystä asianosaisten yhteisestä tarkoituksesta ei ole esitetty, työtuomioistuin katsoo määräyksen sanamuotoa parhaiten vastaavan tulkinnan, jonka mukaan osana lomautusilmoitusta työnantajan on työntekijän toistaiseksi lomauttaessaan ilmoitettava oma arvionsa lomautuksen kestosta. Työtuomioistuin katsoo jääneen näyttämättä, että Rakennustoimisto M. Suoramaa & Co olisi antanut Horttanalle ja Väinölälle lomautusilmoituksen irtisanomissuojasopimuksen 16 §:n 1 kohdassa edellytetyllä tavalla.

Rakennusliitto on vaatinut edellä mainitun yhtiön tuomitsemista maksamaan työehtosopimuksen tieten rikkomisesta hyvityssakkoa. Sovellettavan irtisanomissuojasopimuksen 35 §:n 3 kohdan mukaan menettelyä koskevien määräysten noudattamatta jättämisestä ei aiheudu työehtosopimuslain tarkoittamaa hyvityssakkoseuraamusta. Sopimuksessa ei ole määritelty, mitä menettelyä koskevilla määräyksillä tässä kohdassa tarkoitetaan. Kun irtisanomissuojasopimuksen 16 §:n 1 kohdassa on työnantajalle annettu ohjeita siitä, miten tulee menetellä työntekijää toistaiseksi lomautettaessa ja kun arvioon tulevasta lomautusajasta ei liity itse lomautuksen suhteen oikeusvaikutuksia, työtuomioistuin katsoo, että määräystä on sinänsä pidettävä myös kyseisen työehtosopimusmääräyksen tarkoittamalla tavalla menettelymääräyksenä.

Työtuomioistuimessa kuullun Rakennusliiton puheenjohtajan kertoman mukaan irtisanomissuojasopimusta muutettiin vuonna 1984 sen vuoksi, että tuolloin irtisanomismenettelylaki tuli voimaan 1.9.1984 ja myös sen vuoksi, että keskusjärjestöjen välillä sovittiin uudesta irtisanomissuojasopimuksesta. Puheenjohtajan mukaan tarkoitus ei ollut muuttaa sitä seuraamusjärjestelmää, joka oli ollut voimassa aiemmin sopimukseen sisältyneiden menettelymääräysten osalta jo vuodesta 1979. Tarkoituksena vuonna 1984 sovittaessa sopimuksen 35 §:n 3 momentista oli ollut säännellä vain edellä mainituista syistä syntynyt uusi tilanne.

Sopimusneuvotteluihin työnantajaliiton puolelta osallistunut silloinen lainopillinen johtaja on kertonut, että työnantajapuolella oli neuvottelujen lähtökohtina puheena olevan määräyksen osalta otettu erityisesti huomioon, että sekä vahingonkorvaustaso että hyvityssakkojen enimmäismäärät olivat huomattavasti kasvamassa. Kun rakennusalan irtisanomissuojasopimus sisälsi runsaasti erilaisia menettelytapamääräyksiä, työnantajapuolella katsottiin, ettei niistä tulisi määrätä lainkaan itsenäisiä sanktioita alalla, jossa työn luonteesta johtuen jatkuvasti joudutaan irtisanomaan ja lomauttamaan. Tarkoitus siten oli määräyksen sanamuodonkin mukaisesti jättää kaikki menettelysäännökset sanktioiden ulkopuolelle.

Rakennusliiton esittämälle kannalle on saatavissa tukea irtisanomissuojasopimuksen 35 §:n 2 kohdasta, jonka mukaan menettelyä koskevien määräysten noudattamatta jättäminen otetaan huomioon työsopimuksen perusteettomasta irtisanomisesta tuomittavan korvauksen suuruutta määrättäessä. Tästä ei työtuomioistuimen mielestä voida kuitenkaan päätellä tarkoituksena olleen rajata myös sopimuksen 35 §:n 3 kohdan määräys vastoin sen sanamuotoa koskemaan vain irtisanomistilanteita. Kun asianosaisten yhteisestä tarkoituksesta ei ole esitetty muuta selvitystä, määräystä on tulkittava sen sanamuodon mukaisesti niin, ettei myöskään lomautusilmoituksen antamisen yhteydessä menettelymääräyksiä rikkonutta työnantajaa voida tuomita maksamaan hyvityssakkoa.

Työnantajaliitto on esitetyn selvityksen mukaan saanut tietää edellä tarkoitetusta menettelyvirheestä 19.7.1992 päivätyllä kirjeellä. Tähän nähden työnantajaliitolla tai sen Satakunnan Piirillä ei ole ollut mahdollisuuksia vaikuttaa työnantajan virheelliseen menettelyyn lomautusilmoitusta annettaessa. Näyttämättä on jäänyt, että ne muutoinkaan olisivat laiminlyöneet asiassa valvontavelvollisuutensa.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin vahvistaa, että Rakennustoimisto M. Suoramaa & Co on menetellyt irtisanomissuojasta ja lomauttamisesta rakennusalalla tehdyn sopimuksen vastaisesti lomauttaessaan toistaiseksi Heino Horttanan ja Eero Väinölän ilmoittamatta samalla lomautuksen arvioitua kestoa.

Enemmälti kanne hylätään.

Rakennustoimisto M. Suoramaa & Co ja sen vastuunalaiset yhtiömiehet Mauno Juhani Suoramaa ja Mauno Oskari Suoramaan velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan Rakennusliiton oikeudenkäyntikulut 2 100 markalla.

Asian laatuun nähden saavat Rakennusteollisuuden Keskusliitto ja sen Satakunnan Piiri pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Iirola, Virtanen, Niskanen, Leivo ja Vertanen jäseninä.

Tuomio on yksimielinen.