16.12.1993

3 §

4 §

Luottamusmiehen työsuhde

1. Luottamusmies on työsuhteessaan työnantajaan samassa asemassa riippumatta siitä, hoitaako hän luottamusmiestehtäviään oman työnsä ohella tai onko hänelle annettu vapautusta työnteosta. Luottamusmies on velvollinen henkilökohtaisesti noudattamaan yleisiä työehtoja, työaikoja, työnjohdon määräyksiä sekä muita järjestysmääräyksiä. Luottamusmiehen mahdollisuuksia kehittyä ja edetä ammatissaan ei saa heikentää luottamusmiestehtävän takia. 2. Luottamusmiehenä toimivaa työntekijää ei tätä tehtävää hoitaessaan tai sen tähden saa siirtää alempipalkkaiseen työhön kuin missä hän oli luottamusmieheksi valituksi tullessaan. Häntä ei saa myöskään siirtää vähempiarvoiseen työhön, jos työnantaja voi tarjota hänelle muuta hänen ammattitaitoaan vastaavaa työtä. Luottamusmiestehtävän takia häntä ei saa erottaa työstä. 3. Jos pääluottamusmieheksi valitun henkilön varsinainen työ vaikeuttaa pääluottamusmiehen tehtävien hoitamista ja jos hänelle tästä syystä järjestetään muuta työtä, ei tällainen järjestely saa aiheuttaa hänen ansionsa alentumista. Pääluottamusmiehen ansiokehityksen tulee vastata yrityksessä tapahtuvaa ansiokehitystä.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Kanteen perustelut

Rakennusliitto on lausunut, että putkiasentaja Heikki Alhola oli työskennellyt 27 vuotta putkiasentajana Turun Vesi ja Lämpö Oy:ssä, joka sittemmin oli otettu Turun Centerputki Oy:n aputoiminimeksi. Alhola oli toiminut putkiasentajien pääluottamusmiehenä vuodesta 1980 lukien työsuhteensa päättymiseen asti. Alhola oli siirretty liikkeen luovutuksen yhteydessä vähempiarvoisiin tehtäviin. Hänen asemansa oli heikentynyt siksi, että hänet oli siirretty urakkatöistä pienempipalkkaisiin remonttipuolen tehtäviin. Alholan työsuhde oli päättynyt hänen siirryttyään työkyvyttömyyseläkkeelle elokuun alusta 1992 lukien. Sitä ennen hän oli ollut työkyvyttömänä syyskuun puolivälistä 1991 lähtien.

Vuodesta 1989 lähtien Alholan ansiotaso oli jäänyt selvästi jälkeen muiden remonttipuolen putkiasentajien ansioista. Keskituntiansioiden osalta tämä näkyi selvimmin vertailtaessa asentajien keskituntiansioita huhtikuussa 1990 alkaneena ja maaliskuussa 1991 päättyneenä lomanmääräytymisvuotena. Alholan vuosilomapalkkalaskennassa käytetty keskituntiansio oli tuona aikana ollut 43,01 markkaa. Muista remonttipuolen asentajista Harry Bäckströmin keskituntiansio oli ollut 53,76 markkaa, Matti Netterbergin 48 markkaa, Lasse Laaksosen 55 markkaa ja Harri Lähteenmäen 51,12 markkaa. Näistä asentajista Laaksonen oli tullut remonttipuolelle vasta vuonna 1991.

Ansiotason kehitystä tarkasteltaessa vertailukohteena voitiin käyttää esimerkiksi lomanmääräytymisvuoden 1986 1987 keskituntiansioita. Alholalla keskituntiansio oli tuolloin ollut 44,89 markkaa, Bäckströmillä 38,82 markkaa, Netterbergillä 37,66 markkaa ja Lähteenmäellä 38,86 markkaa. Luvut osoittivat, että Alholan ansiotason kehitys oli täysin pysähtynyt, kun taas muut olivat nostaneet ansiotasoaan. Kaikki mainitut työntekijät olivat olleet remonttipuolella, jossa työtä oli tehty aikapalkalla.

Remonttipuolen putkiasentajat olivat tehneet työtään liikkumalla huoltoautoillaan eri korjauskohteissa. Koska he eivät olleet voineet aterioida vakinaisella työpaikalla, heille oli maksettu työehtosopimuksen 17 §:ään perustuvaa ateriakorvausta. Lisäksi he olivat saaneet 1,50 markkaa tunnilta työehtosopimuksen 21 §:n mukaista etumieslisää. Alholalta oli otettu oma huoltoauto pois keväällä 1991. Tuolloin häneltä oli otettu pois ateriakorvaus ja etumieslisä, vaikka niitä edelleen maksettiin muille remonttipuolen asentajille. Alhola oli kuitenkin liikkunut edelleen huoltoauton mukana vastaavissa tehtävissä kuin aikaisemminkin, useimmiten Netterbergin työparina.

Alholan ansiotason jälkeenjäämiseen muihin asentajiin nähden oli ratkaisevasti vaikuttanut hänen aktiivisuutensa ammattiyhdistystoiminnassa. Turun Vesi ja Lämpö Oy:n toimitusjohtajan 16.12.1991 päivätyn kirjallisen selvityksen mukaan muiden huoltoautomiesten palkat oli jouduttu ajoittain nostamaan siitä syystä, etteivät he olisi menneet kilpailijan palvelukseen. Alhola ei ollut tällaista mahdollisuutta tai uhkausta esittänyt.

Turun Centerputki Oy oli toimillaan tietensä rikkonut luottamusmiessopimuksen 4 §:n 1-3 kohdan luottamusmiehen työolosuhteiden ja ansiotason suojaamista tarkoittavia määräyksiä. Työnantaja oli rikkonut luottamusmiessopimuksen 4 §:n 2 kohdan määräystä, jonka mukaan luottamusmiestä ei saanut siirtää vähempiarvoiseen työhön, jos työnantaja voi tarjota hänelle muuta hänen ammattitaitoaan vastaavaa työtä. Erityisesti työnantaja oli rikkonut sopimuksen 4 §:n 3 kohdan toisen virkkeen määräystä, jonka mukaan pääluottamusmiehen ansiotason kehityksen tuli vastata yrityksen yleistä ansiokehitystä.

Asiasta oli liittojen välillä ensimmäisen kerran neuvoteltu 10.12.1991. Jo tällöin Putkijohtotyönantajainliiton olisi tullut ryhtyä toimenpiteisiin Alholan kärsimien taloudellisten menetysten korvaamiseksi. Erityisen selväksi tämä velvollisuus oli tullut edellä mainitun toimitusjohtajan selvityksen saapumisen jälkeen. Jättämällä korjaamatta jäsenyrityksensä virheellisen menettelyn työnantajaliitto oli syyllistynyt valvontavelvollisuutensa laiminlyömiseen.

Sekä paikallistason että liittotason neuvottelut olivat päättyneet erimielisyyteen.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Rakennusliitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Turun Centerputki Oy oli rikkonut luottamusmiessopimuksen 4 §:n määräyksiä. Lisäksi Rakennusliitto on vaatinut Turun Centerputki Oy:n tuomitsemista hyvityssakkoon työehtosopimuslain 7 §:n nojalla työehtosopimuksen tieten rikkomisesta ja Putkijohtotyönantajainliiton tuomitsemista hyvityssakkoon työehtosopimuslain 8 ja 9 §:n nojalla valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Vastineen perustelut

Putkijohtotyönantajainliitto ja Turun Centerputki Oy ovat lausuneet, että Alhola oli työskennellyt alunperin Turun Vesi ja Lämpö Oy:ssä, joka oli 1.9.1988 siirtynyt Turun Centerputki Oy:n omistukseen. Aikaisemmin Turun Vesi ja Lämpö Oy oli kuulunut Onninen-konserniin. Ennen 1.9.1988 tapahtuneet asiat eivät kuuluneet lainkaan tähän oikeudenkäyntiin.

Kaikille remonttiasentajille oli maksettu niin sanottua remonttituntipalkkaa eli RT-palkkaa. Lisäksi niille asentajille, joilla oli oma huoltoauto käytössään, oli maksettu niin sanottua etumieslisää sekä päivittäistä ateriakorvausta. Niiden tarkoituksena oli ollut muun muassa korvata auton ylläpidosta aiheutuneita kustannuksia ja materiaalin täydennyksistä aiheutuvia ylimääräisiä tehtäviä.

Vuonna 1990 Aholalle oli annettu myös oma huoltoauto käyttöön. Silloin hänelle oli alettu myös maksaa etumieslisää ja ateriakorvausta samoin kuin muillekin huoltoautojen kuljettajille. Alholan työhön sijoittamisen ongelmana oli kuitenkin ollut, ettei hän ollut yksin selviytynyt itsenäisistä työtehtävistä. Alholan ammattitaidon puutteet etenkin hitsaus- ja juotostaidottomuudessa sekä hänen iän mukanaan tuoma fyysisten voimavarojen puute olivat aiheuttaneet sen, että hänelle oli erittäin vaikea löytää remonttiautokeikkoja, joista hän olisi selvinnyt. Mukana olisi aina täytynyt kulkea apumies, mihin järjestelyyn yhtiöllä ei ollut ollut mahdollisuutta.

Verstaalla odotustuntien jatkuvasti lisääntyessä ja remonttitoiminnan muutoinkin supistaessa oli Alholan käytössä ollut remonttiauto päätetty poistaa käytöstä. Osasyynä oli ollut, ettei Alhola ollut kyennyt itsenäisiin työsuorituksiin. Samalla häneltä olivat poistuneet remonttiautojen kuljettajilla olleet työehtosopimuksen ylittävät etuudet etumieslisä ja ateriakorvaus, koska näiden maksaminen oli ollut sidottu oman huoltoauton käyttöön. Tämän jälkeen hän oli työskennellyt huolto- ja korjaustehtävissä toisen remonttiautonkuljettajan apuna.

Etumieslisää maksettiin työehtosopimuksen mukaan ainoastaan urakkatyössä työkunnan etumiehelle. Remonttiauton kuljettajille maksettiin mainittua kahta korvausta ylimääräisenä, työehtosopimuksen ylittävänä korvauksena muun muassa autojen ylläpidosta.

Alhola oli siirtynyt Turun Centerputki Oy:n palvelukseen 1.9.1988. Ajanjaksolla 1.1. - 31.12.1989 Alholan keskituntiansio oli ollut 37,41 markkaa, Bäckströmin 49,65 markkaa, Lähteenmäen 44,38 markkaa ja Netterbergin 45,93 markkaa. Ajanjaksolla 1.1. - 31.12.1990 Alholan keskituntiansio oli ollut 40,32 markkaa, Bäckströmin 49,04 markkaa, Lähteenmäen 46,61 markkaa ja Netterbergin 45,18 markkaa. Ajanjaksolla 1.1. - 31.12.1991 Alholan keskituntiansio oli ollut 45,59 markkaa, Bäckströmin 55,91 markkaa, Lähteenmäen 53,18 markkaa ja Netterbergin 50,38 markkaa.

Ajalta 1.9. - 31.12.1988 vertailua ei ollut tehty, koska kysymys oli ollut vain neljästä kuukaudesta. Samoin vuodelta 1992 vertailua ei ollut tehty, koska Alholalle oli maksettu vain lomapalkat sekä työajan lyhennysraha ja urakkapohjia vuodelta 1991.

Vertailusta ilmeni, että Alholan keskituntiansio oli ajanjaksolla 1.1.1989 - 31.12.1991 kehittynyt jopa paremmin kuin muilla remonttiasentajilla keskimäärin. Hänen keskituntiansionsa oli kyseessä olevana ajankohtana noussut 8,18 markkaa, Bäckströmin 6,26 markkaa, Lähteenmäen 8,80 markkaa ja Netterbergin 4,45 markkaa. Kun vielä otettiin huomioon, että Alholalla oli ollut verstaalla odotustunteja enemmän kuin muilla asentajilla keskimäärin sen jälkeen, kun hän oli joutunut luopumaan omasta huoltoautostaan, voitiin hänen ansioidensa kehittymistä pitää varsin hyvänä. Se oli vähintäänkin vastannut yhtiössä tapahtunutta ansiokehitystä.

Alholan työhön sijoittamisessa oli ollut jatkuvasti ongelmia. Hänelle oli tarjottu urakkatöitä, mutta hän oli ilmoittanut, ettei selviäisi niistä. Myöskään urakkaryhmät eivät olleet häntä hyväksyneet johtuen hänen puutteellisesta ammattitaidostaan. Vaikka kanteessa oli viitattu eräänlaiseen työnantajan puolelta tapahtuneeseen syrjintään, tosiasia kuitenkin oli ollut, että työnantaja oli tehnyt kaiken voitavansa kyetäkseen osoittamaan Alholalle työtehtäviä, joista hän itsenäisesti selviäisi. Pelkästään sen vuoksi, että asentaja sattui olemaan luottamusmies, työnantaja ei ollut velvollinen maksamaan korkeampaa palkkaa, kuin mitä asentajan työsaavutus edellytti. Ansioiden kehityksessä Alhola oli pysynyt hyvin muiden mukana.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Putkijohtotyönantajainliitto ja Turun Centerputki Oy ovat vaatineet kanteen hylkäämistä.

Perustelut

Heikki Alhola on työskennellyt 27 vuotta putkiasentajana Turun Centerputki Oy:n ja sen edeltäjän Turun Vesi ja Lämpö Oy:n palveluksessa. Alhola on toiminut putkiasentajien pääluottamusmiehenä vuodesta 1980 lähtien elokuun alussa 1992 tapahtuneeseen työsuhteensa päättymiseen asti.

Rakennusliitto on kanteessaan katsonut, että Alhola on luottamusmiessopimuksen 4 §:n 2 kohdan määräyksen vastaisesti siirretty urakkatöistä pienempipalkkaisiin ja myös vähempiarvoisiin remonttipuolen tehtäviin. Lisäksi Turun Centerputki Oy on kanteen mukaan rikkonut myös luottamusmiessopimuksen 4 §:n 3 kohdan toisen virkkeen määräystä sen vuoksi, että vuodesta 1989 lähtien Alholan ansiotaso on jäänyt selvästi jälkeen muiden remonttipuolen putkiasentajien ansioista.

Luottamusmiessopimuksen 4 §:n 2 kohdan mukaan luottamusmiehenä toimivaa työntekijää ei tätä tehtävää hoitaessaan tai sen tähden saa siirtää alempipalkkaiseen työhön kuin missä hän oli luottamusmieheksi valituksi tullessaan. Häntä ei saa myöskään siirtää vähempiarvoiseen työhön, jos työnantaja voi tarjota hänelle muuta hänen ammattitaitoaan vastaavaa työtä. Edelleen luottamusmiessopimuksen 4 §:n 3 kohdan toisen virkkeen mukaan pääluottamusmiehen ansiokehityksen tulee vastata yrityksessä tapahtuvaa ansiokehitystä.

Jutussa esitetyn selvityksen mukaan Alhola on Turun Vesi ja Lämpö Oy:n palveluksessa pääluottamusmieheksi valituksi tultuaan vuodesta 1980 lukien tehnyt putkiasennustöitä pääasiassa urakkatyönä. Urakoiden välillä hän on myös tehnyt remonttiasennustyötä, joka on ollut alempipalkkaista työtä verrattuna urakkatyöhön.

Alhola on tarkemmin selvittämättä jääneenä ajankohtana, todennäköisesti joko vuonna 1988 tai vuoden 1989 aikana siirretty urakkatyöstä remonttityöhön siten, ettei hän ole tämän jälkeen yhtiössä työssäoloaikanaan tehnyt lainkaan urakkatyötä. Alholalle on vuonna 1989 annettu käyttöön eräs yhtiön huoltoautoista, jota hän on ajanut kevääseen 1991 asti. Yhtiön palveluksessa huoltoautoa ajavat remonttiasennusmiehet eivät ole tehneet urakkatyötä vaan ainoastaan remonttityötä.

Vastineen mukaan Alholalle on tarjottu urakkatyötä, mutta hän on ilmoittanut, ettei hän selviäisi siitä. Myöskään urakkaryhmät eivät olleet vastineen mukaan hyväksyneet häntä urakoihinsa johtuen hänen puutteellisesta ammattitaidostaan etenkin hitsaus- ja juotostyössä.

Työtuomioistuin katsoo jääneen näyttämättä, että Alhola olisi vastoin omaa tahtoaan siirretty urakkatöistä remonttiasennustöihin. Alholan ei ole edes väitetty vaatineen urakkatöitä, vaikka hänellä erityisesti hänen pääluottamusmiesasemansa huomioon ottaen olisi ollut siihen mahdollisuus. Näillä perusteilla työtuomioistuin katsoo, ettei työnantaja pelkästään siirtämällä Alholan uusiin tehtäviin ole rikkonut luottamusmiessopimuksen 4 §:n 2 kohdan määräyksiä.

Alholan keskituntiansio urakkatyössä on lomanmääräytymisvuonna 1986 - 1987 ollut 44,89 markkaa, kun yhtiön remonttiasennustyötä tehneiden putkiasentajien keskituntiansiot ovat vastaavana ajanjaksona olleet noin 6 - 7 markkaa Alholan keskituntiansiota alhaisempia. Remonttiasennustöihin siirron jälkeen Alholan keskituntiansio on ollut vuonna 1989 37,41 markkaa, vuonna 1990 40,32 markkaa ja vuonna 1991 45,59 markkaa, kun yhtiön muiden remonttiasennustyötä tehneiden putkiasentajien keskituntiansiot ovat vastaavina vuosina olleet noin 5 - 12 markkaa Alholan keskituntiansiota suurempia. Esitetyn selvityksen mukaan eräille remonttitöissä olleille asentajille on maksettu korkeampaa palkkaa heidän uhattuaan siirtyä toisen työnantajan palvelukseen. Alhola ei ole saanut työehtosopimuksen mukaisia ateriakorvausta eikä etumieslisää siltä ajalta, jona hänen käytössään ei ole ollut huoltoautoa, eikä myöskään hitsauslisää. Pelkästään Alholan ja muiden remonttiasennustyötä tehneiden työntekijöiden keskituntiansion eron perusteella ei työtuomioistuimen mielestä voida katsoa selvitetyksi, että työnantaja olisi syrjinyt Alholaa luottamusmiessopimuksen 4 §:n 2 kohdassa tarkoitetuin tavoin.

Alholan ja muiden remonttiasennustyötä tehneiden työntekijöiden keskituntiansioista vuosina 1989 - 1991 esitetyn selvityksen mukaan Alholan keskituntiansio on noussut vuodesta 1989 vuoteen 1991 8,18 markalla, kun taas yhtiön muiden remonttiasennustyötä tehneiden kolmen työntekijän keskituntiansion kehitys vastaavalla ajanjaksolla on ollut, yhden kohdalla lähes samantasoinen ja kahden kohdalla alhaisempi kuin Alholan. Tämän vuoksi työtuomioistuin katsoo myös jääneen näyttämättä, ettei Alholan ansiokehitys kanteessa tarkoitettuna ajankohtana olisi vastannut yrityksessä tapahtunutta ansiokehitystä. Näin ollen yhtiön ei ole näytetty rikkoneen myöskään luottamusmiessopimuksen 4 §:n 3 kohdan viimeisen virkkeen määräystä.

Esitetyin perustein on siis jäänyt näyttämättä, että Turun Centerputki Oy olisi kanteessa tarkoitetuin tavoin rikkonut luottamusmiessopimuksen määräyksiä. Putkijohtotyönantajainliitto ei siten ole asiassa myöskään laiminlyönyt valvontavelvollisuuttaan.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään

Asian laadun vuoksi Putkijohtotyönantajainliitto ja Turun Centerputki Oy saavat kuitenkin pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Huopaniemi puheenjohtajana sekä Iirola, Virtanen, Kontio, Leivo ja Sulkunen jäseninä.

Eri mieltä ollut jäsen Sulkunen lausui:

Pääluottamusmies Alholan, joka on viimeistään vuoden 1989 aikana siirretty urakkatyöstä remonttityöhön, ei ole näytetty vastustaneen siirtoa. Sen sijaan hän on huomauttanut työnantajalleen Turun Centerputki Oy:lle palkastaan, joka on huhtikuussa 1990 alkaneena ja maaliskuussa 1991 päättyneenä lomanmääräytymisvuonna ollut 43,01 markkaa tunnilta, kun muista remonttityötä tekevistä pitkäaikaisessa työsuhteessa olleista asentajista Harry Bäckströmin keskituntiansio oli 53,76 markkaa, Matti Netterbergin 48,00 markkaa ja Harri Lähteenmäen 51,12 markkaa sekä vuonna 1991 työhön tulleen Lasse Laaksosen 55,00 markkaa. Näin suuret ansioerot eivät selity pelkästään sillä, että Alholalle ei ole maksettu työehtosopimuksessa sovittuja olosuhdelisiä siltä ajalta, kun Alholalla ei ole ollut käytössään huoltoautoa. Työnantaja ei ole myöskään esittänyt selvitystä, joka osoittaisi, että Aholan ammattitaito poikkesi niin olennaisesti muiden remonttiasentajien ammattitaidosta, ettei hän pystynyt itsenäisiin työsuorituksiin.

Luottamusmiessopimuksen 4 §:n 2 kohdan määräyksessä tarkoitetun vähempiarvoisen työn vertailukohtana ei mielestäni, ottaen huomioon tämän sopimuksen tarkoitus suojella luottamusmiestä palkkasyrjinnältä sekä työsopimuslain 17 §:n 3 momentissa ilmaistu pakottava oikeusohje, ole pidettävä pelkästään luottamusmiehen aikaisemmin tekemää työtä vaan myös hänen siirron jälkeen tekemäänsä työtä, jonka ei tule poiketa arvostukseltaan muiden työstä. Tällöin työn vähempiarvoisuuden osoittimena on pidettävä myös työstä olennaisesti tai perusteettomasti maksettua pienempää palkkaa.

Näillä perusteilla vahvistan, että Turun Centerputki Oy on siirtäessään pääluottamusmies Heikki Alholan remonttityöhön ja esittämättä perusteltua syytä maksaessaan hänelle olennaisesti pienempää palkkaa kuin muille remonttityöntekijöille siirtänyt hänet luottamusmiessopimuksen vastaisesti vähempiarvoiseen työhön ja siten rikkonut putkijohto- ja putkieristysalan luottamusmiessopimuksen 4 §:ää.

Asian tulkinnanvaraisuuden vuoksi hylkään esitetyt hyvityssakkovaatimukset ja oikeudenkäyntikuluja koskien yhdyn työtuomioistuimen päätökseen.