15.12.1987

6 § Työaika

-----------------------------------------------

5. Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös siten, että se on keskimäärin enintään 40 tuntia viikossa, edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijärjestelmä vähintään ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen työaika tasoittuu sanottuun keskimäärään. Tällöin ei säännöllinen työaika kuitenkaan saa ylittää 48 tuntia viikossa.

6. Edellä olevista lainmääräyksistä poiketen allekirjoittajajärjestöt ovat kuitenkin sopineet kauppaliikkeiden ja toimistojen työaikalain (400/78) 5 §:n mukaisessa järjestyksessä seuraavaa:

Viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää myös siten, että se on keskimäärin enintään 40 tuntia enintään 18 viikossa, edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijärjestelmä vähintään ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen työaika tasoittuu sanottuun keskimäärään. Kahdeksan säännöllisen työtunnin ylittäviä työpäiviä käytettäessä näitä kuitenkaan ei saa olla kolmen viikon jaksossa kuutta enempää eikä säännöllinen työaika saa ylittää 9 tuntia vuorokaudessa eikä 48 tuntia viikossa.

Pöytäkirjamerkintä

__________________

Osapuolet toteavat, että työaikajärjestelyt tulee suunnitella ensisijaisesti käyttäen enintään 8 tunnin pituista vuorokautista työaikaa. Yli 8 tuntisen vuorokautisen työajan käyttö voi tulla kyseeseen ottaen huomioon edellä mainitut rajoitukset toimipaikan aukioloajoista johtuvista syistä tai töiden järjestelyjen perustellusti niin vaatiessa.

-----------------------------------------------

15 § Ylityö

1. Työajan määräytyessä 6 §:n 1.-5. kohtien mukaisesti, ylityön tekeminen ja siitä maksettava korvaus määräytyvät kauppaliikkeiden ja toimistojen työaikalain 6 ja 7 §:n ja 10 §:n 3 momentin mukaisesti.

6 §:n 7. kohdan mukaisena vapaapäivänä tehdystä ylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 %:lla ja seuraavilta tunneilta 100 %:lla korotettu palkka.

2. Noudatettaessa 6 §:n 6. kohdan mukaista työaikajärjestelmää luetaan vuorokautiseksi ylityöksi työ, joka tehdään työtuntijärjestelmän mukaisen työtuntiluettelon sisältämän säännöllisen vuorokautisen työajan lisäksi ja joka ei ole lisätyötä.

Viikoittaiseksi ylityöksi luetaan työ, joka tehdään työtuntijärjestelmän mukaisen viikkotyöajan lisäksi ja joka ei ole vuorokautista ylityötä eikä lisätyötä. Viikoittainen ylityö ja vapaapäiväsuunnitelman mukaisena vapaapäivänä tehty työ luetaan vuorokautiseksi ylityöksi kahdeksan työtunnin jälkeen.

Vuorokautinen ylityö korvataan maksamalla kahdelta ensimmäiseltä työtunnilta 50 %:lla ja seuraavilta työtunneilta 100 %:lla korotettu palkka. Jos kuitenkin ennen vuorokautista ylityötä on tehty kahdeksan tuntia viikoittaista ylityötä, korvataan vuorokautinen ylityö 100 %:lla korotetulla palkalla. Vapaapäiväsuunnitelman mukaisena vapaapäivänä tehty vuorokautinen ylityö korvataan 100 %:lla korotetulla palkalla.

Viikoittainen ylityö korvataan maksamalla tehdyiltä työtunneilta 50 %:lla korotettu palkka.

-----------------------------------------------

Sen johdosta, että Liiketyöntekijäin Liitto, Suomen Liikeväen Liitto r.y. ja Handels- och industritjänstemannaförbundet r.f. jäsenyhdistyksineen ovat perustaneet Liikealan ammattiliiton, ovat mainitut järjestöt ja Kaupan Työnantajaliitto 31.3.1987 allekirjoittaneet sopimuksen, jonka 2 §:n mukaan alan työehtosopimuksia koskevat sopimus-, neuvottelu- ja valvontaoikeudet kuuluvat Liikealan ammattiliitolle.

Kanteen perustelut

Liikealan ammattiliitto on Kaupan Työnantajaliittoa vastaan ajamassaan kanteessa lausunut, että Jyväskylän City-Sokoksessa oli myyjien työaika suurimman osan vuotta 1985 järjestetty edellä mainitun työehtosopimuksen 6 §:n 5. kohdassa tarkoitetulla tavalla keskimääräiseksi viikkotyöajaksi. Tasoittumisjaksona oli käytetty neljän viikon ajanjaksoa. Vuonna 1985 työnantaja oli viikon 49 alusta, toisin sanoen 2.12.1985 lukien ottanut käyttöön työehtosopimuksen 6 §:n 6. kohdassa tarkoitetun työaikajärjestelyn. Mainitussa työehtosopimuskohdassa tarkoitettu 18 viikon pituinen tasoittumisjakso oli jatkunut siten vuodenvaihteen yli ja päättynyt vasta 6.4.1986.

Edellä mainitun työaikajärjestelyn seurauksena oli ollut, että vuonna 1985 viikoilla 50 ja 51 oli työntekijöillä teetetty työaikaa, josta ilman edellä mainittua järjestelyä olisi muodostunut 40 tunnin viikkotyöaikaa tekeville työntekijöille yhtä lukuun ottamatta 14 tuntia viikkoylityötä. Viikolla 52, jolloin säännöllinen työaika työehtosopimuksen mukaan olisi voinut olla enintään 24 tuntia, oli teetetty yleisesti työpäiviä, joiden aikana olisi muodostunut vuorokautista ylityötä.

Työntekijäpuoli oli katsonut, että käytettäessä työehtosopimuksen 6 §:n 6. kohdassa tarkoitettua työaikajärjestelyä tasoittumisjakso ei voinut jatkua vuodenvaihteen yli. Asiasta oli neuvoteltu paikallisesti 25.11. ja 3.12.1985. Liittojen välillä asiasta oli neuvoteltu 14.11.1986. Neuvotteluissa Kaupan Työnantajaliitto oli katsonut, että työehtosopimuksella ei ollut sovittu siitä, että tasoittumisjakson tulisi päättyä vuodenvaihteessa. Työnantajaliitto oli ollut sitä mieltä, että kauppaliikkeiden ja toimistojen työaikalain 5 §:n perusteella oli työehtosopimuksella sovittu lain säännöksistä poikkeavasta järjestelystä.

Kauppaliikkeiden ja toimistojen työaikalain 5 §:n mukaan valtakunnallisilla työmarkkinajärjestöillä oli oikeus sopia säännöllisestä työajasta lain 3 ja 4 §:n säännöksistä poikkeavasti kuitenkin niin, että säännöllinen työaika ei keskimäärin saanut ylittää 40 tuntia viikossa. Jos työehtosopimukseen oli otettu tällaiset määräykset, oli työehtosopimuksessa lain 7 §:n 6 momentin mukaan myös mainittava ne perusteet, joita käytettiin ylityökorvausta laskettaessa. Myyjien ja varastotyöntekijöiden työehtoja koskevaan työehtosopimukseen oli otettu edellä tarkoitetut määräykset.

Hallituksen esityksessä laiksi kauppaliikkeiden ja toimistojen työoloista annetun lain muuttamiseksi (HE 152/1965) oli lain 4 b §:n, joka vastaa voimassa olevan lain 5 §:ää, säätämistä perusteltu eri alojen joustavuustarpeilla, kansainvälisen työjärjestön ILO:n kannanotoilla ja vuosilomalakiin vuonna 1960 otetulla vastaavanlaisella säännöksellä. Hallituksen esityksessä oli puhuttu pelkästään säännöllisestä työajasta sopimisesta, ei sen sijaan ylitöiden määrästä.

Hallituksen esityksessä kauppaliikkeiden ja toimistojen työaikalaiksi (HE 5/1978) oli lain 5 §:n osalta todettu, että se oli pääosiltaan samansisältöinen kuin voimassa olevan lain 4 b §. Lisäksi esityksessä oli perusteltu sitä, että työnantajan oli voitava saada soveltaa tällaista työehtosopimusmääräystä myös järjestäytymättömien työntekijöiden työsuhteissa sekä sopimuksettoman tilan aikana. Esityksestä ei ilmennyt, että työmarkkinajärjestöille olisi tarkoitettu antaa oikeus sopia ylitöiden enimmäismääristä.

Kauppaliikkeiden ja toimistojen työaikalain 5 §:n tarjoaman mahdollisuuden käyttäminen antoi tilaisuuden työtuntijärjestelmää käyttämällä järjestellä paitsi viikoittaista työaikaa myös vuorokautista työaikaa kymmeneen tuntiin saakka vuorokaudessa. Myyjien ja varastotyöntekijöiden työehtoja koskevan sopimuksen mukaan vuorokautisen työajan pituus saattoi olla enintään yhdeksän tuntia ja lisäksi kahdeksan tuntia ylittävien työpäivien määrä oli rajoitettu kolmen viikon jaksoissa. Kun järjestelymahdollisuudet kuitenkin edelleen olivat suuret, oli tasoittumisjakson ensimmäispituudeksi sovittu 18 viikkoa.

Työehtosopimuksen 6 §:n 6. kohta vastasi rakenteeltaan työehtosopimuksen 6 §:n 5. kohtaa ja kauppaliikkeiden ja toimistojen työaikalain 3 §:n 4 momenttia. Työnantajan oli etukäteen laadittava työtuntijärjestelmä vähintään ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen työaika tasottui keskimääräiseen työaikaan. Täten oli selvää, että työtuntijärjestelmille oli kummassakin työehtosopimuskohdassa asetettava samat perusvaatimukset.

Edellä mainitussa hallituksen esityksessä 152/1965 oli lain 4 §:n 3 momentin osalta todettu muun muassa seuraavaa: "Jotta työvuorot voitaisiin joustavasti sopeuttaa työpaineen vaihtelun mukaiseksi, esitetään 4 §:n 3 momentissa säädettäväksi, että työaika on keskimäärin enintään 40 tuntia viikossa edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijärjestelmä vähintään ajaksi, jonka kuluessa viikkotyöaika tasoittuu sanottuun keskimäärään... Jotta kausivaihteluiden aiheuttamiin työpaineen muutoksiin voitaisiin ehdotetusta viikkotyöajan huomattavasta supistumisesta huolimatta mukautua, on tarpeellista jättää mainitun ajanjakson pituus lain osalta avoimeksi ja siten ensisijaisesti työehtosopimuksin määrättäväksi. Kun kalenterivuoteen sisältyvän viikoittaisen ylityön enimmäismäärä lasketaan työtuntijärjestelmän osoittaman viikkotyöajan perusteella, ei ajanjakso kuitenkaan voi olla kalenterivuotta pitempi..."

Hallituksen esityksessä 151/1965 oli työaikalain vastaavaa säännöstä perusteltu muun muassa seuraavasti: "Näin ollen ei ole pidetty mahdollisena määrätä lailla sen ajanjakson pituutta, jonka aikana tasoittumisen tulisi tapahtua. Asia olisi tältä osin jätettävä työtuntijärjestelmää koskevan säännöksen ja mahdollisten työehtosopimusratkaisujen varaan, jotta jakson pituus voitaisiin määrätä olosuhteita vastaavaksi. Muun muassa siitä, että viikoittaisen ylityön enimmäismäärä kalenterivuoden aikana lasketaan tällaisissa tapauksissa työtuntijärjestelmän mukaan määräytyvän viikkotyöajan pohjalta, käy kuitenkin ilmi, ettei ajanjakso voi missään tapauksessa olla kalenterivuotta pitempi.."

Lakia säädettäessä oli siten nimenomaisesti lähdetty siitä, että tasoittumisjaksojen pituuksista sovittaisiin ensisijaisesti työehtosopimuksilla. Tästä huolimatta oli nimenomaisesti todettu, että tasoittumisjakso ei missään tapauksessa voinut olla kalenterivuotta pitempi.

Professori Kaarlo Sarkko oli teoksessaan "Työaikalaki" todennut työaikalain 5 §:n 2 momentin osalta, että vaikka laista ei käynyt suoraan ilmi, oli tätä säännöstä tulkittu siten, että työtuntijärjestelmän oli päätyttävä viimeistään kalenterivuoden loppuun mennessä. Tätä seikkaa oli pidetty työmarkkinajärjestöjen keskuudessa selvänä. Työneuvostolta asiaa ei ollut varsinaisesti kysytty. Lausunnossaan n:o 1091 työneuvosto oli muun asian yhteydessä sivunnut kysymystä ja tällöin työaikalain esitöihin viitaten todennut, ettei tasoittumisjakso missään tapauksessa voinut olla kalenterivuotta pitempi.

Kauppaliikkeiden ja toimistojen työaikalain 5 §:n mukaan järjestöillä oli mahdollisuus sopia laista poikkeavasti vain säännöllisestä työajasta. Lain 7 §:n 9 momentin mukaan järjestöt voivat lisäksi sopia ylityökorvauksista. Sen sijaan ylitöiden enimmäismääristä tai poikkeamisesta kalenterivuoden jaksosta ylityön enimmäismääriä laskettaessa järjestöt eivät voineet sopia laista poikkeavasti. Työehtosopimukseen osalliset olivat olleet varsin hyvin perillä vuoden 1965 lainvalmistelutöistä. Työehtosopimukseen otettu määräys ei sinänsä ollut lainvastainen.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Liikealan ammattiliitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että myyjien ja varastotyöntekijöiden työehtoja koskevan työehtosopimuksen 6 §:n 6. kohtaa oli tulkittava siten, että siinä tarkoitettu enintään 18 viikon pituinen työajan tasoittumisjakso ei voinut jatkua vuodenvaihteen yli.

Vastineen perustelut

Kaupan Työnantajaliitto on kanteeseen vastatessaan lausunut, että kauppaliikkeiden ja toimistojen työaikalaki salli työnantajain ja työntekijäin yhdistyksille, joiden toimintapiiri käsitti koko maan, oikeuden sopia työehtosopimuksella säännöllisestä työajasta lain 3 ja 4 §:n säännöksistä poikkeavasti kuitenkin niin, ettei se keskimäärin ylittänyt 40 tuntia viikossa. Lisäksi lain 5 § rajoitti säännöllisen työajan enintään kymmeneen tuntiin vuorokaudessa ja 48 tuntiin viikossa. Mitään muita rajoituksia ei järjestöjen väliselle sopimusvapaudelle ollut asetettu. Säännös kohdistui lain 3 ja 4 §:iin kokonaisuudessaan.

Myyjien ja varastotyöntekijöiden työehtoja koskevan työehtosopimuksen 6 §:n 6. kohdassa oli sovittu työaikajärjestelystä lain 5 §:n mukaisesti. Kauppaliikkeiden ja toimistojen työaikalain 7 §:n 6 momentin mukaisesti oli työehtosopimuksen 15 §:ssä sovittu myös ylitöiden määräytymis- ja korvausperusteista. Työehtosopimuksen 15 §:n 2. kohdassa on sovittu ylityön tekemis- ja korvausperusteista silloin, kun noudatettiin työehtosopimuksen 6 §:n 6. kohdan mukaista työaikajärjestelmää. Työehtosopimuksen 15 §:n 1. kohdassa oli sovittu ylityön tekemisestä ja siitä maksettavasta korvauksesta kauppaliikkeiden ja toimistojen työaikalain 6 ja 7 §:n sekä 10 §:n 3 momentin perusteella työajan määräytyessä työehtosopimuksen 6 §:n 1.-5. kohtien mukaisesti. Viimeksi mainitut työehtosopimuksen kohdat vastasivat lain 3 §:n 1-4 momenttien säännöksiä.

Työehtosopimuksen 15 §:n 2. kohdan mukainen ylitöiden määräytymisjärjestelmä teki mahdolliseksi ylitöiden laskemisen viikoittain sekä vuorokautisen että myös viikoittaisen ylityön osalta. Ylityötä ei ollut siirretty laskettavaksi jakson päätyttyä. Vaikka tasoittumisjakso jatkuisi vuodenvaihteen yli, ei kysymys ollut ylitöiden siirtämisestä kalenterivuodesta toiseen, koska ylityöt voitiin kohdistaa tarkalleen tiettyyn kalenterivuoteen ottaen huomioon lakiin sisältyvät säännökset ylitöiden enimmäismääristä.

Kanne oli perustettu kokonaan kauppaliikkeiden ja toimistojen työaikalain 3 §:n 4 momentin tulkintaan. Kanteessa mainitut hallituksen esitykset koskivat joko mainitun lain kyseistä kohtaa tai vastaavaa säännöstä työaikalaissa. Kanteessa esitetyt perustelut eivät koskeneet lainkaan lain 5 §:n mukaan sovittua työaikajärjestelyä, joka poikkesi kokonaisuudessan lain 3 §:ssä tarkoitetusta järjestelystä, eivätkä myöskään työehtosopimuksen 6 §:n 6. kohdassa sovittua työaikajärjestelyä.

Työehtosopimuksen 6 §:n 6. kohdassa sovittu työaikajärjestely oli kauppaliikkeiden ja toimistojen työaikalain 3 §:stä riippumaton järjestelmä. Näin myös ylityön määräytymis- ja korvausperusteet määräytyivät tämän sopimuskohdan osalta työehtosopimuksen 15 §:n 2. kohdan mukaisesti lain säännöksistä poikkeavasti. Lain 3 §:n 4 momentti ei koskenut tällaista säännöllisen työajan järjestämistä. Lain 5 §:n mukaisen säännöllisen työajan sopimisjärjestelmää koskevien perustelujen kohdalla ei ollut otettu kantaa työehtosopimuksen mukaisen järjestelmän tasoittumisjakson pituuteen ja ulottuvuuteen, vaan se oli jätetty avoimeksi. Periaatteessa sen pituus voisi olla kalenterivuotta pitempikin lain 5 §:ssä mainituin edellytyksin.

Työehtosopimuksen 6 §:n 6. kohdassa oli sovittu enintään 18 viikon pituisesta tasoittumisjaksosta siten, että säännöllinen työaika ei saanut ylittää yhdeksää tuntia vuorokaudessa eikä 48 tuntia viikossa. Tämä työaikajärjestely perustui siihen, että enimmillään 18 viikon tasoittumisjakso jatkui seuraavan kalenterivuoden puolelle. Sellainen ajatus oli mahdoton, että 18 viikon pituisesta tasoittumisjaksosta olisi sovittava siten, että se katkeaisi aina kalenterivuoden päättyessä. Tällöin kalenterivuoteen voisi sisältyä ainoastaan 2,89 tasoittumisjaksoa. Työehtosopimuksen 6 §:n 6. kohdan mukainen järjestelmä edellytti tasoittumisjakson jatkumista kalenterivuodenvaihteen yli. Muussa tapauksessa määräyksellä ei olisi merkitystä sovellettaessa sitä käytäntöön.

Työehtosopimuksen 6 §:n 6. kohdan mukaista työaikajärjestelyä noudatettaessa voitiin vuorokautinen ja viikoittainen ylityö kohdistaa tarkalleen tiettyyn kalenterivuoteen. Myös lakia sovellettaessa tuli esille ongelma viikoittaisen ylityön kohdentamisesta sellaisessa tapauksessa, kun vuodenvaihde osui keskelle viikkoa.

Työehtosopimuksen 6 §:n 6. kohtaa oli aina tulkittu siten, että tasoittumisjakso voi ulottua myös kalenterivuodenvaihteen yli. Näin myös Liiketyöntekijäin Liitto oli aikaisemmin tulkinnut asiaa. Mainitusta seikasta ei työehtosopimukseen osallisten välillä ollut ollut erimielisyyttä. Työehtosopimuksen 6 §:n 6. kohdan mukaista järjestelmää, jossa tasoittumisjakso oli ulottunut kalenterivuodenvaihteen yli, oli yleisesti noudatettu kaupan alalla jo järjestelmästä sopimisesta asti.

Kanteessa oli katsottu, että Jyväskylän City-Sokoksessa olisi vuonna 1985 viikoilla 50 ja 51 ilman sovellettua työaikajärjestelyä muodostunut 40 tunnin viikkotyöajassa oleville työntekijöille yhtä lukuun ottamatta 14 tuntia viikkoylityötä. Työehtosopimuksen 6 §:n 6. kohdan mukaisen työaikajärjestelyn tarkoituksena oli antaa mahdollisuus teettää yli 40 tunnin pituisia työviikkoja ja toisaalta yli kahdeksan tunnin työpäiviä. Koska viikoilla 50 ja 51 tehdyt viikkotyötunnit olivat kaikkien työntekijöiden kohdalla olleet työehtosopimuksen mukaisesti alle 48 tuntia, ei työnantaja ollut rikkonut työehtosopimusta eikä minkäänlaista viikoittaista ylityötä ollut syntynyt. Mainitut viikot olivat olleet joulunalusviikkoja, jolloin luonnollisesti oli jouduttu tekemään enemmän töitä. Juuri tällaisten tapausten varalta oli työehtosopimuksessa annettu mahdollisuus sopia erilaisista työaikajärjestelmistä. Kanteessa oli lisäksi katsottu, että työehtosopimuksen mukaan viikolla 52 työntekijöiden työaika olisi voinut olla enintään 24 tuntia. Tämä kannanotto perustui ilmeisesti työehtosopimuksen 6 §:n 11. kohtaan, joka koski säännöllisen työajan lyhentämistä antamalla vapaapäivä muun muassa viikolla, jolla jouluaatto tai tapaninpäivä oli muuna arkipäivänä kuin lauantaina. Työehtosopimus ei kuitenkaan määrännyt viikon 52 säännöllisen työajan enimmäismääräksi 24 tuntia. Kysymyksessä oleva määräys koski vapaapäivän antamista. Vapaapäivä voitiin antaa mainitulla viikolla tai siirtää annettavaksi myöskin edellisellä tai seuraavalla viikolla. Jyväskylän City-Sokoksessa oli jo seuraavalla viikolla työaikaa lyhennetty.

Jyväskylän City-Sokoksessa noudatettu työaikajärjestelmä oli ollut työehtosopimuksen mukainen. Työehtosopimuksen 6 §:n 6. kohdan mukaisen työaikajärjestelyn tasoittumisjakso saattoi jatkua yli vuodenvaihteen. Kanteessa ei ollut esitetty sellaisia perusteluja tai selvitystä, joka osoittaisi, että määräys ei olisi lain mukainen.

Vastineessa esitetty vaatimus

Kaupan Työnantajaliitto on vaatinut kanteen hylkäämistä.

Perustelut

Myyjien ja varastotyöntekijöiden työehtoja koskevan työehtosopimuksen 6 §:n 6. kohdan mukaan voidaan viikoittainen säännöllinen työaika järjestää myös siten, että se on keskimäärin enintään 40 tuntia enintään 18 viikossa edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijärjestelmä vähintään ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen työaika tasoittuu sanottuun keskimäärään. Mainitussa työehtosopimuskohdassa on lisäksi sovittu siitä, että kahdeksan säännöllisen työtunnin ylittäviä työpäiviä ei saa olla kolmen viikon jaksossa kuutta enempää eikä säännöllinen työaika saa ylittää yhdeksää tuntia vuorokaudessa eikä 48 tuntia viikossa.

Asianosaiset ovat eri mieltä siitä, voiko työehtosopimuksen 6 §:n 6. kohtaan perustuvaa työaikajärjestelyä käytettäessä 18 viikon pituinen työajan tasoittumisjakso jatkua vuodenvaihteen yli.

Kauppaliikkeiden ja toimistojen työaikalain 3 §:n 4 momentin mukaan voidaan viikoittainen säännöllinen työaika järjestää myös siten, että se on keskimäärin enintään 40 tuntia viikossa edellyttäen, että työtä varten on ennakolta laadittu työtuntijärjestelmä vähintään ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen työaika tasoittuu sanottuun keskimäärään, mutta tällöinkään säännöllinen työaika ei saa ylittää 48 tuntia viikossa. Sanotun lain tulkinnassa on sen esitöihin nojautuen lähdetty siitä, että ajanjakso, jona viikoittaisen työajan tulee tasoittua keskimääräiseksi viikottaiseksi työajaksi, ei saa olla kalenterivuotta pidempi. Tätä on perusteltu sillä, että kalenterivuoteen sisältyvä viikoittaisen ylityön enimmäismäärä lasketaan työtuntijärjestelmän osoittaman viikkotyöajan perusteella. Lain esitöissä ei sen sijaan ole otettu kantaa siihen, voiko työtuntijärjestelmä jatkua seuraavan vuoden puolelle. Työaikalain vastaavan sisältöisen 5 §:n 2 momentin tulkinnasta on oikeuskirjallisuudessa esitetty se käsitys, että työtuntijärjestelmän on päätyttävä viimeistään kalenterivuoden loppuun mennessä.

Myyjien ja varastotyöntekijöiden työehtoja koskevan työehtosopimuksen 6 §:n 6. kohta perustuu kauppaliikkeiden ja toimistojen työaikalain 5 §:ään, jonka mukaan laissa mainituin edellytyksin voidaan työehtosopimuksessa sopia säännöllisestä työajasta lain 3 ja 4 §:n säännöksistä poikkeavasti. Sen sijaan työehtosopimuksella ei voida poiketa lain 6 §:n säännöksistä, jotka koskevat ylitöiden teettämistä.

Asianosaisten on katsottava olevan yhtä mieltä siitä, että kun käytetään työehtosopimuksen 6 §:n 6. kohdan mukaista työaikajärjestelmää ja sovelletaan ylitöiden laskemisessa työehtosopimuksen 15 §:n 2. kohdan määräyksiä, voidaan työehtosopimuksessa sovitun säännöllisen työajan ylittävä ylityö kohdistaa tiettyyn kalenterivuoteen, vaikka työajan tasoittumisjakso jatkuu yli vuodenvaihteen.

Työehtosopimuksen 6 §:n 6. kohta on otettu työehtosopimukseen vuonna 1971. Työnantajaliittoa tuolloin neuvotteluissa edustanut Liiketyönantajain Keskusliiton asiamies on todistajana kuulusteltaessa kertonut, että määräyksen ottaminen sopimukseen on johtunut siitä, että yhdeksän tunnin työpäivän käyttöä oli haluttu rajoittaa. Sen vastapainoksi oli sovittu mahdollisuudesta pidentää tasoittumisjakso enintään 18 viikkoon. Selvitystä ei ole esitetty siitä, että neuvotteluissa olisi tuolloin ollut esillä kysymys siitä, voiko työajan tasoittumisjakso jatkua vuodenvaihteen yli. Työnantajaliiton puolella tämä oli kuitenkin katsottu mahdolliseksi. Todistajan kertoman mukaan työnantajaliiton edustajat ovat uutta työehtosopimusmääräystä selostaessaan käyttäneet esimerkkiä, kuinka uutta työehtosopimuksen määräystä voitaisiin soveltaa joulunaikaan. Näissä esimerkeissä työajan tasoittumisjakso on jatkunut vuodenvaihteen yli. Näyttämättä on kuitenkin jäänyt, että tämä työnantajaliiton omaksuma tulkinta olisi tullut myös työntekijäliiton tietoon.

Kaupan Työnantajaliiton taholta on esitetty selvitystä, jonka mukaan työehtosopimuksen 6 §:n 6. kohdan mukaista järjestelmää 18 viikon työajan tasoittumisjaksoineen on käytetty lähes kaikissa Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK:n omistamissa tavarataloissa. Osassa tavarataloja käytäntöä on noudatettu jo työehtosopimusmääräyksen voimaantulosta lähtien. Työntekijäliitto on puuttunut näissä tavarataloissa noudatettuun käytäntöön vasta vuoden alussa 1985, jolloin liitto on ilmoittanut Kaupan Työnantajaliitolle katsovansa eräässä tavaratalossa noudatetun menettelyn lain ja työehtosopimuksen vastaiseksi, koska työajan tasoittumisjakso on mainitussa tavaratalossa suunniteltu jatkuvaksi yli vuodenvaihteen.

Työntekijäliitto on 30.12.1982 päivätyllä kirjeellä tehnyt Kaupan Työnantajaliitolle työehtosopimuksen 6 §:n 6. kohtaa koskevan muutosesityksen, jossa muun muassa on ehdotettu, että työajan tasoittumisjakson tulisi päättyä aina kalenterivuoden päättyessä. Muutosesityksestä on käyty keskusteluja seuranneissa työehtosopimusneuvotteluissa. Tämän jälkeen myös seuraavissa työehtosopimusneuvotteluissa asia on työntekijäliiton neuvotteluedustajien taholta otettu esille. Työnantajaliiton taholta on muutosesitys kuitenkin torjuttu.

Edellä mainitun lainkohdan nojalla työehtosopimukseen osallisilla on ollut oikeus sopia työajasta lain säännöksistä poikkeavasti. Edellä selostetun huomioon ottaen työtuomioistuin katsoo myös näyttämättä jääneen, että työehtosopimuksen 6 §:n 6. kohdan määräyksestä sovittaessa olisi samalla sovittu siitä, että työajan tasoittumisjakso ei voisi jatkua vuodenvaihteen yli tai että tähän muutoinkaan olisi estettä.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Asian laatuun nähden saa Kaupan Työnantajaliitto KTL kuitenkin kärsiä oikeudenkäyntikulunsa omana vahinkonaan.

Jäsenet: Pelkonen, puheenjohtaja, Suhonen, M. Virtanen, Pohjanoksa, Sulkunen ja Porttila.

Eri mieltä olevan jäsen Porttilan lausunto, johon jäsen Sulkunen yhtyi:

Kantaja on perustellut käsitystään erityisesti sillä, että työehtosopimuksen 6 §:n 6. kohta vastaa vuorokautista työaikaa koskevin poikkeuksin rakenteeltaan täysin tätä edeltävää 6 §:n 5. kohtaa ja samalla kauppaliikkeiden ja toimistojen työaikalain (jäljempänä kauppatyölain) 3 §:n 4 momenttia. Viimeksi mainittu lainkohta puolestaan edellyttää, että siinä tarkoitettu ajanjakso, jonka kuluessa työaika tasoittuu 40 tuntiin viikossa, ei voi olla kalenterivuotta pitempi. Näin asia on myös työmarkkinoilla yleisesti ymmärretty. Mielestäni yhdenmukaisesti edellä mainitun, vuosittaisten ylitöiden laskentaan ja valvontaan liittyvän periaatteen kanssa on katsottava, että kauppatyölain 3 §:n 4 momenttia tul

kittaessa myös vuotta lyhyempien tasoitusjaksojen on päätyttävä viimeistään kalenterivuoden vaihteessa.

Kantajan mielestä työaikalain 3 §:n 4 momentin ja työehtosopimuksen 6 §:n 5. ja 6. kohtien yhdenmukainen rakenne huomioonottaen on johdonmukaista tulkita näitä säännöksiä ja määräyksiä edellä mainituilta osin yhteneväisesti eli siten, että myöskään lain 5 §:ssä tarkoitetulla sopimuksella ei voida määrätä siinä tarkoitettua tasoitusjaksoa jatkumaan vuodenvaihteen yli.

Tähän nimenomaiseen tulkintakysymykseen ei työneuvosto tai työtuomioistuin ole aikaisemmin ottanut kantaa.

Sopimusneuvotteluista vastaajan puolelta esitetty selvitys ei myöskään osoita, että tämä asia olisi nimenomaan ollut neuvottelujen kohteena. Sopimuksen soveltamisesta vastaajan toimesta esitetyn selvityksen merkitystä vähentää se, että kysymys on tullut työntekijäliiton tietoon vasta vuonna 1984, jolloin se on välittömästi riitauttanut asian. Tähän nähden siitä seikasta sinänsä, että Liiketyöntekijäin Liitto on työehtosopimusneuvotteluissa vuonna 1982 esittänyt työehtosopimuksen 6 §:n 6. kohtaan nimenomaan kirjattavaksi periodin päättyvän aina kalenterivuoden päättyessä, ei voida muun selvityksen puuttuessa tarkemmin päätellä, onko ehdotuksen tarkoituksena ollut ainoastaan sanonnan selventäminen vai asiallisen muutoksen aikaansaaminen.

Mielestäni siitä riippumatta, onko kauppatyölain 5 §:ää siten tulkittava, että siinä tarkoitettu sopimusvapaus olisi kantajan tarkoittamalla tavalla rajoitettu, on kantaja esittänyt asiassa sellaista selvitystä, jonka mukaan Liiketyöntekijäin Liitto on voinut perustellusti sopimusta tehdessään näin olettaa. Työnantajaliiton asiana olisi näin ollen ollut sopimusneuvottelujen yhteydessä selventää, että sanotun lain 5 §:ään sisältyvää sopimusvapautta on haluttu käyttää hyväksi myös yleisestä työmarkkinakäytännöstä poikkeavasti eli omaksumalla periaate, jonka mukaan työehtosopimuksen 6 §:n 6. kohdassa sovitun tasoitusjakson ei ollut tarkoitettu katkeavan kalenteri-vuoden vaihtuessa. Näin ollen riskin tämän selvityksen puuttumisesta kantaa työnantajaliitto.

Edellä kerrotuilla perusteilla harkitsen oikeaksi kanteen hyväksyen vahvistaa, että kanteessa tarkoitetun työehtosopimuksen 6 §:n 6. kohtaa on tulkittava siten, että siinä tarkoitettu enintään 18 viikon pituinen työajan tasoittumisjakso ei voi jatkua vuodenvaihteen yli. Asian laatuun nähden asianosaiset kärsikööt oikeudenkäyntikulunsa omana vahinkonaan.