18.4.1986

19 §

Päiväraha 1. Mikäli työntekijä työnantajansa määräyksestä ja matkustaa työhön kotipaikkakuntansa ulkopuolelle, matka- josta hän ei voi saapua yöksi kotiin, on työnantajan kustan- ennen matkan alkua selvitettävä asunnonsaantimahnusten dollisuudet asianomaisella paikkakunnalla ja sen korvaus lähistöllä sekä mikäli mahdollista varattava tarmatka- vittaessa työntekijälle asunto. töissä 2. Työntekijälle maksetaan jokaiselta edellisessä kohdassa tarkoitetulta vuorokaudelta päivärahaa, ensimmäiseltä ja toiselta viikolta 83,00 markkaa ja sen jälkeen 80,00 markkaa.

Lisäksi työntekijälle maksetaan majoituskorvausta majoituspaikan laskun mukaan kuitenkin enintään 70,00 markkaa vuorokaudelta.

Mikäli työntekijä ei esitä edellisessä kappaleessa sanottua laskua, maksetaan hänelle yöpymisrahaa 10,00 markkaa vuorokaudelta.

Mikäli työnantaja kustantaa tämän työehtosopimuksen 29 pykälässä sanotun tai sitä vastaavan majoituksen, ei majoituskorvausta eikä yöpymisrahaa suoriteta.

Mikäli työnantajan puolesta järjestetään työntekijälle muita etuja, vähennetään päivärahasta niitä vastaava kohtuullinen osa.

3. Matkoista, jotka tehdään työnantajan pyynnöstä, maksaa työnantaja sekä matkakustannukset II luokassa että palkan kultakin matkapäivältä korkeintaan 12 tunnilta tuntipalkan mukaan. Mikäli matka tapahtuu yön aikana, maksetaan myös makuupaikan hinta, mutta matka-ajan korvausta ei makseta kello 21.00-06.00 väliseltä ajalta.

Matka-ajan palkkaa laskettaessa otetaan tuntipalkassa huomioon ammattitaitolisä, mikäli sitä hänelle aikaisemmin on maksettu. Ammattitaitolisät otetaan huomioon myöskin urakkatyöntekijöihin nähden.

Päiväraha maksetaan myöskin matkapäiviltä, mutta ensimmäiseltä matkapäivältä vain siinä tapauksessa, että matka alkaa ennen kello 12.00 päivällä.

4. Päivärahan maksamisesta on kirjallisesti sovittava. Päiväraha maksetaan joka tilinmaksun yhteydessä, eikä sitä merkitä palkaksi.

5. Matkatyössä korvataan työntekijälle juhannuksena, pääsiäisenä ja jouluna matka kotiin ja takaisin, jos hän on ollut päivärahaan oikeuttavassa työssä vähintään 6 viikkoa. Samoin korvataan sairauden johdosta tai vuosiloman sattuessa matkatyön aikana matka kotiin.

-----------------------------------------------

Kanteen perustelut

Rakennustyöläisten Liitto on asiassa lausunut muun muassa, että kirvesmiehet Seppo Savolainen, Varma Muikku, Eero Mattinen ja Mauri Korkalainen olivat olleet Helsingistä olevan, Suomen Rakennusteollisuusliittoon sen Uudenmaan piirin kautta jäsenenä kuuluvan Ikas Oy:n palveluksessa. Esivalmistelussa on asia jäljempänä mainitun tavoin siirretty pääkäsittelyyn Savolaista koskevilta osin.

Savolaisen työsuhdetta koskevassa kanteessaan liitto on lausunut, että hänen kotinsa oli Sumiaisten kunnassa. Hän oli tullut yhtiön palvelukseen 24.1.1978, oikeastaan 24.11.1980 Porvoossa olleelle työmaalle, jossa hän oli työskennellyt 12.1.1981 asti. Porvoon työmaan valmistuttua hänet oli siirretty työnantajan määräyksestä työskentelemään Tampereella sijaitsevalle työmaalle ja sieltä Turkuun sekä edelleen Helsinkiin ajaksi 25.2.-22.5.1981. Sen jälkeen hän oli työskennellyt vielä Turussa, Mikkelissä ja Tampereella ennen kuin hänet oli 12.12.1983 siirretty Helsinkiin. Viimeksi mainitun päivän jälkeen työnantaja oli kieltäytynyt maksamasta Savolaiselle päivärahaa. Työehtosopimuksen mukaan työnantajan tuli päivärahan lisäksi maksaa komennustyössä olevalle työntekijälle matka-ajan palkkaa ja korvausta matkakustannuksista työskentelypaikkakunnalta kotiin. Matkaan liittyvien korvauksien maksamisen yhtiö oli myös osaksi laiminlyönyt eikä vaatimuksista huolimatta ollut korjannut menettelyään.

Savolaiselle olisi tullut maksaa päivärahaa sen vuoksi, että hänet oli Tampereelta komennettu työhön Helsinkiin ja siten siis sellaiselle paikkakunnalle, josta hän ei voinut saapua yöksi kotiinsa Sumiaisiin. Vuonna 1981 Savolaiselle oli maksettu työehtosopimuksen mukaisesti päivärahat hänen työskennellessään Helsingissä. Työehtosopimuksen mukaan päivärahaa ei maksettu silloin, kun työ tapahtui kotipaikkakunnalla tai sen välittömässä läheisyydessä. Samoin päivärahaa ei maksettu, mikäli työntekijä itse oli hakeutunut työhön kotipaikkakuntansa ulkopuolelle. Matkustaminen ei tällöin ollut tapahtunut työnantajan määräyksestä. Työhönottopaikkakunnalla ei ollut samaa merkitystä päivärahojen maksamisen kannalta kuin kotipaikkakunnalla.

Yhtiö oli rikkonut työehtosopimusta myös laiminlyömällä eräiden työehtosopimuksessa sovittujen matkakustannusten korvaamisen. Savolainen oli joulukuun alussa 1983 työskennellyt Tampereella ja työn siellä päätyttyä hän oli matkustanut kotiinsa Sumiaisiin. Ennen työn päättymistä työnantaja oli ilmoittanut, että Savolaisen seuraava työmaa olisi Helsingissä. Savolainen oli matkustanut Helsinkiin 12.12.1983. Hän oli tehnyt matkan työnantajan pyynnöstä ja yhtiö oli sen vuoksi velvollinen korvaamaan matkakustannukset. Koska Savolaiselle olisi tullut Helsingissä työskentelyn ajalta maksaa päivärahaa, olisi hänelle tullut korvata myös jouluna 1983 tehty matka kotiin Sumiaisiin. Työ, jota Savolainen oli komennettu Helsinkiin tekemään, oli päättynyt 20.1.1984. Savolainen oli tuolloin matkustanut kotiinsa Sumiaisiin. Työnantaja oli velvollinen maksamaan myös komennusmatkan paluuosasta matkakustannusten korvaukset.

Työehtosopimuksen mukaan työnantajan oli maksettava matkakustannusten korvausten ohessa palkkaa työmatkoihin käytetyltä ajalta. Yhtiö oli laiminlyönyt matka-ajan palkan maksamisen matkatöissä olleille työntekijöilleen. Työnantaja oli jättänyt matka-ajan palkan maksamatta kaikilta niiltä matkoilta, joilta matkakustannusten korvauksia ei ollut suoritettu. Savolainen ei ollut saanut matka-ajan palkkaa 12.12.1983 suoritetulta matkalta Sumiaisista Helsinkiin, jouluna 1983 suoritetulta edestakaiselta matkalta Helsingistä Sumiaisiin ja 20.1.1984 tehdyltä matkalta Helsingistä Sumiaisiin.

Vuosien 1983 ja 1984 aikana yhtiö oli edellä kerrotuin tavoin rikkonut rakennusalan työehtosopimusta jättämällä maksamatta Savolaiselle työehtosopimuksessa sovittuja palkkaetuja ja kustannusten korvauksia. Asiasta oli neuvoteltu asianosaisliittojen välillä 13.1., 28.2., 5.4. ja 20.6.1984. Asia oli jäänyt kuitenkin liittojen välisissä neuvotteluissa riitaiseksi.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Rakennustyöläisten Liitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Ikas Oy on rikkonut työehtosopimuksen 19 §:n päivärahaa ja matkakustannusten korvausta matkatöissä koskevaa määräystä jättäessään maksamatta Savolaiselle päivärahaa Helsingissä työskentelyn ajalta 12.12.1983-20.1.1984 ja matkakustannusten korvaukset 12.12.1983, jouluna 1983 ja 20.1.1984 sekä matka-ajan palkan mainituilta päiviltä, sekä velvoittamaan yhtiön suorittamaan Savolaiselle maksamatta jätetyt päivärahat 2 880 markkaa, matkakustannusten korvaukset 442 markkaa ja matka-ajan palkat 757,76 markkaa laillisine korkoineen. Lisäksi Rakennustyöläisten Liitto on vaatinut yhtiön tuomitsemista työehtosopimuksen tietensä rikkomisesta ja Suomen Rakennusteollisuusliiton sekä Suomen Rakennusteollisuusliiton Uudenmaan Piirin valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä hyvityssakkoon.

Jutussa toimitetussa esivalmistelussa Rakennustyöläisten Liitto on luopunut Savolaisen osalta muista vaatimuksistaan.

Vastineen perustelut

Suomen Rakennusteollisuusliitto ja Ikas Oy, joiden lausumiin liiton Uudenmaan piiri jutussa kuultuna on yhtynyt, ovat kanteeseen vastatessaan lausuneet, että työehtosopimuksen mukaan työntekijälle maksettiin päivärahaa, mikäli työntekijä työnantajansa määräyksestä matkusti työhön kotipaikkakuntansa ulkopuolelle, josta hän ei voinut saapua yöksi kotiin. Päivärahaa ei maksettu työntekijälle, joka työskenteli kotipaikkakunnallaan. Työnantaja ei tuolloin ollut määrännyt työntekijää työhön kotipaikkakuntansa ulkopuolelle. Päivärahaa ei myöskään maksettu työntekijälle, joka työskenteli työhönottopaikkakunnalla. Työnantaja ei nimittäin tuolloinkaan ollut määrännyt työhön hakeutuvaa työntekijää matkustamaan minnekään, vaan hän työskenteli juuri sillä paikkakunnalla, missä hänet oli otettu työnantajan palvelukseen. Päivärahaa ei maksettu myöskään työntekijälle, joka työskenteli työnantajansa määräyksestä kotipaikkakuntansa ulkopuolella, jos hän sieltä voi saapua yöksi kotiin. Päivärahaa ei maksettu työntekijälle silloinkaan, kun hän työskenteli työnantajan määräyksestä työhön hakeutumispaikkakunnan ulkopuolella sellaisella paikkakunnalla, josta hän voi saapua yöksi kotiin tai työhön hakeutumispaikkakunnalle. Työhön hakeutumispaikkakunta oli päivärahan saamisen suhteen täysin verrattavissa kotipaikkakuntaan. Työntekijä ei siis voinut olla oikeutettu päivärahaan, mikäli hän työskenteli työnantajan määräyksestä työhön hakeutumispaikkakunnan ulkopuolella, josta hän voi saapua yöksi hakeutumispaikkakunnalle.

Vaatimus päivärahan maksamiseksi Savolaiselle hänen Helsingissä työskentelynsä ajalta oli perusteeton, sillä Savolainen olisi voinut saapua Helsingistä yöksi Porvooseen. Savolainen oli hakeutunut työhön Porvoossa ja se oli hänen työhönottopaikkakuntansa. Helsingin ja Porvoon välinen etäisyys oli sellainen, jonka voi päivittäin helposti kulkea. Porvoossa asuva voi Helsingissä työskennellessään saapua yöksi takaisin kotiinsa.

Matkakorvausvaatimukset Savolaiselle olivat perusteettomia, koska Savolainen ei Helsingissä työskennellessään ollut ollut päivärahaan oikeuttavassa työssä. Myös Savolaisen matka-ajan palkkavaatimukset olivat perusteettomia.

Ikas Oy ei ollut rikkonut työehtosopimuksen määräyksiä. Työnantajaliitto eikä sen piiriyhdistys olleet laiminlyöneet valvontavelvollisuuttaan.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Suomen Rakennusteollisuusliitto ja Ikas Oy ovat vaatineet kanteen hylkäämistä.

Perustelut

Työtuomioistuin on ratkaissut asian esivalmistelussa 24.2.1986 julistetun välipäätöksen mukaisesti Seppo Savolaisen työsuhdetta koskevan kanteen osalta. Esitetyn selvityksen mukaan Savolainen on ollut Ikas Oy:n palveluksessa kirvesmiehenä 24.11.1980 alkaen. Hänet on otettu töihin Porvoossa sijaitsevalla työmaalla. Savolaisen kotipaikkakunta on ollut Sumiainen. Ikas Oy on maksanut Savolaiselle Porvoossa tapahtuneen työskentelyn ajalta 12.1.1981 saakka työsopimuksen mukaisesti päivärahaa, mutta ei palkkaa matka-ajoilta eikä matkakorvauksia.

Sen jälkeen Savolainen on ollut komennettuna eri työmaille Tampereella, Turussa, Helsingissä ja Mikkelissä. Yhtiö on maksanut hänelle näissä työkohteissa päivärahaa ja matkakustannusten korvausta. Kun Savolainen on 12.12.1983 siirtynyt työskentelemään Helsinkiin rakennettavan virastotalon työmaalle, yhtiö ei ole suorittanut enää sen jälkeen hänelle päivärahaa eikä matkakustannusten korvausta ja matka-ajan palkkaa matkoista Helsingin ja hänen kotipaikkakuntansa Sumiaisen välillä. Savolaisen työ Helsingissä on päättynyt 20.1.1984.

Asianosaisliitot ovat jutun käsittelyssä olleet eri mieltä siitä, onko Savolaiselle työehtosopimuksen määräysten mukaan maksettava päivärahaa Helsingissä 12.12.1983-20.1.1984 tapahtuneen työskentelyn ajalta vai ei. Sen sijaan liitot ovat olleet yksimielisiä sen seikan suhteen, että Savolaisen oikeus kanteessa vaadittuihin matkakustannusten korvauksiin ja matka-ajan palkkoihin määräytyy päivärahan maksamisvelvollisuuden perusteella. Siinä tapauksessa, että Savolaiselle työehtosopimuksen mukaan on suoritettava päivärahaa Helsingissä suoritetun työn ajalta, hänelle myös kuuluu korvaus matkakustannuksista ja palkasta matka-ajoilta.

Työehtosopimuksen 19 §:n mukaan työntekijälle maksetaan päivärahaa ja matkakustannusten korvausta, milloin hän työnantajan määräyksestä matkustaa työhön kotipaikkakuntansa ulkopuolelle, josta hän ei voi saapua yöksi kotiin. Työnantajalle on asetettu myös velvollisuus selvittää ennen matkan alkamista asunnon saantimahdollisuudet ja tarvittaessa varata työntekijälle asunto. Riidanalainen määräys on ollut perusteiltaan samansisältöisenä työehtosopimuksessa pitkän ajan. Siihen on myöhemmin 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa lisätty majoituskorvausta koskevat määräykset. Myös markkamääräisiä muutoksia on muutoinkin suoritettu.

Asianosaisliittojen on katsottava olevan yhtä mieltä siitä, että työntekijän hakeutuessa töihin kotipaikkakuntansa ulkopuolella sijaitsevalle työmaalle ei päivärahan maksamisvelvollisuutta ole. Käsityksen perusteena on se ajatus, ettei työntekijä ole silloin matkustanut työhön työnantajan määräyksestä. Työehtosopimuksen mukaan on myös selvää, että työntekijällä ei hänen työskennellessään kotipaikkakunnalla tai sen läheisyydessä ole oikeutta päivärahaan. Näin on siinäkin tapauksessa, että hän välillä olisi ollut muualle komennettuna. Riidatonta ei sitä vastoin ole, miten on arvosteltava tilannetta silloin, kun työntekijä, joka on välillä komennettu muualle työhön, määrätään takaisin sille paikkakunnalle, jossa hänet on otettu työhön.

Asiassa on esitetty selvitystä työehtosopimusneuvotteluissa käydyistä keskusteluista. Todistajina kuulusteltujen kantajaliiton jaostosihteerin ja kuultavana olevan piiriyhdistyksen toiminnanjohtajan lausumien mukaan neuvotteluissa ei ole ollut esillä tarkemmin kysymys, mitä riidanalaisessa työehtosopimuksen kohdassa on tarkoitettu työnantajan määräyksellä tai työntekijän kotipaikkakunnalla. Keskustelua ei liioin ole käyty työhönottopaikkakunnan merkityksestä päivärahan maksamista koskevan määräyksen soveltamisessa. Toiminnanjohtaja on kertonut, että työhönottopaikkakunnan rinnastaminen työntekijän kotipaikkakuntaan on liittojen välillä ollut esillä sovittaessa rakennusalan irtisanomissuojasopimuksen 8 §:ään sisällytetystä työntarjoamisvelvollisuudesta, joka koskee työntekijän vakituisen asunnon läheisyydessä olevia työmaita. Työtuomioistuimen mielestä toiminnanjohtajan lausuma ei osoita, että liitot olisivat sopineet tuossa yhteydessä niitä sitovalla tavalla päivärahaa koskevan määräyksen tulkinnasta.

Työehtosopimuksen päivärahaa koskevalla määräyksellä on tarkoitettu korvata työntekijälle niitä erityisiä kustannuksia, joita yleensä aiheutuu kotipaikkakunnan ulkopuolella tehtävästä työstä. Kotipaikkakunnan ulkopuolelle jäävällä paikkakunnalla on työehtosopimuksen määräyksessä sen sanamuodon mukaan tarkoitettu työn suorittamispaikkaa, josta työntekijä ei voi saapua yöksi kotiinsa.

Työhön hakeutuminen saattaa tapahtua satunnaisesti, eikä työmaan tarvitse mitenkään liittyä työntekijän vakinaisiin koti- tai muihin oloihin eikä edes pysyvästi työnantajan liiketoimintaankaan. Työehtosopimuksen mukaan yön ajaksi saavutettavaksi paikaksi on sovittu työntekijän koti. Työtuomioistuimen mielestä riidan kohteena olevalle määräykselle ei vastoin sen sanamuotoa voida antaa niin laajaa sisältöä, että työhönottopaikkakunta voitaisiin yöpymisen osalta asettaa samaan asemaan kuin työntekijän kotipaikka. Kun Savolainen on komennettu kanteessa tarkoitetuksi ajaksi työhön työhönottopaikkansa ulkopuolella sijaitsevalle työmaalle Helsinkiin, ei sillä seikalla, olisiko hän sieltä ehtinyt yöksi Porvooseen, jossa hän aikanaan on ollut töissä, ole jutun ratkaisemisen kannalta merkitystä, kun hän ei olisi yötä varten voinut saapua kotiinsa Sumiaisiin.

Työtuomioistuin toteaa, ettei se nyt käsiteltävässä kanteen osassa voi ottaa kantaa siihen kysymykseen, onko työnantaja ja millä edellytyksin velvollinen maksamaan komennustyöstä takaisin työhönottopaikkakunnalle siirtyneelle työntekijälle päivärahaa.

Edellä olevilla perusteilla yhtiö on siten velvollinen suorittamaan Savolaiselle hänen vaatimansa korvaukset. Suomen Rakennusteollisuusliitto ja sen Uudenmaan piiri ovat yhtiön työehtosopimuksen sanamuodon vastaisen menettelyn hyväksyessään ja sitä neuvotteluissa tukiessaan laiminlyöneet valvontavelvollisuutensa. Sitä vastoin Ikas Oy:n ei työnantajaliiton kannan mukaista menettelyä noudattaessaan voida katsoa tietensä rikkoneen työehtosopimuksen määräyksiä.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin ei anna lausuntoa kanteesta siltä osin kuin siitä on luovuttu.

Työtuomioistuin vahvistaa Ikas Oy:n menetelleen työehtospimuksen vastaisesti jättäessään maksamatta Savolaiselle päivärahat Helsingissä työskentelyn ajalta 12.12.1983-20.1.1984 ja matkakustannusten korvaukset 12.12.1983, jouluna 1983 ja 20.1.1984 sekä matka-ajan palkan mainituilta päiviltä, sekä velvoittaa yhtiön maksamaan Savolaiselle määriltään oikeiksi myönnettyinä päivärahoina 2 880 markkaa, matkakustannusten korvauksina 442 markkaa ja matka-ajan palkkoina 757 markkaa 76 penniä 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä huhtikuun 2 päivästä 1985 lukien. Tämän ohessa työtuomioistuin tuomitsee Suomen Rakennusteollisuusliiton ja sen Uudenmaan piirin työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n nojalla maksamaan Rakennustyöläisten Liitolle valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä hyvityssakkoa, liiton 3 000 markkaa ja piiriyhdistyksen 2 000 markkaa.

Muilta osin asian käsittelyä jatketaan työtuomioistuimessa toimitettavassa suullisessa esivalmistelussa, johon asianosaiset ja kuultava erikseen kutsutaan.

Oikeudenkäyntikuluja koskevista vaatimuksista annetaan ratkaisu lopullisen tuomion yhteydessä.

Jäsenet: Pelkonen puheenjohtaja, Iirola, M. Virtanen, Pohjanoksa, Hietikko ja Kolula.

Tuomio oli yksimielinen.