30.10.1985

Soveltamisohje

---------------------------------------------------

Matkan alkaminen ja päättyminen - 2 kohta

Matkan oletetaan pääsäännön mukaan alkavan työpaikalta ja päättyvän työpaikalle. Milloin erikseen sovitaan, että toimihenkilö lähtee matkalle kotoaan työajan ulkopuolella, katsotaan matka kuitenkin tällöin alkaneeksi (2. kohta). Milloin paluu tapahtuu toimihenkilön varsinaisen työpaikan säännöllisen työajan ulkopuolella, katsotaan matka päättyneeksi silloin, kun hän palaa kotiinsa. Epäselvyyksien poistamiseksi on syytä etukäteen sopia yksityiskohtaisemmin siitä, millä tavoin matkan kestoaika lasketaan.

Päiväraha - 4 kohta

Päiväraha - 106 markkaa - maksetaan silloin, kun työn suorittaminen kestää matkoineen 10 tuntia tai kauemmin ja puolipäiväraha - 48 markkaa - kun matka kestää 6-10 tuntia. Päivärahaan oikeuttavat vuorokaudet lasketaan matkan alkamisesta matkan päättymiseen. Tämän pykälän 8 kohdan määräykset matka-ajan palkasta eivät vaikuta matkustamisvuorokausien laskemiseen. Milloin edellä tarkoitettu matka kestää enemmän kuin yhden täyden matkavuorokauden, maksetaan viimeiseltä vajaavuorokaudelta - 48 markkaa, jos vajaa vuorokausi kestää 2-6 tuntia ja - 106 markkaa, jos vajaa vuorokausi on 6 tuntia tai enemmän. Ruokailukulujen korvauksena suoritetaan siten päivärahaa joko 106 tai 48 markkaa, vaikkeivät todelliset lisäkustannukset ehkä olekaan muodostuneet näin suuriksi. Korvaus maksetaan riippumatta siitä, millä paikkakunnalla työ suoritetaan.

Ruokaraha

Ruokarahasääntö on tarkoitettu korvaamaan yhdestä ruokailusta aiheutuneet kustannukset silloin, kun toimihenkilö joutuu järjestämään päivittäisen työaikaan liittyvän aterioinnin normaalista poikkeavalla tavalla. Eräissä tapauksissa saattaa syntyä vaikeuksia sovelletaanko puolipäivärahasääntöä vaiko ruokarahasääntöä. Tällöin on lähtökohtana pidettävä sitä, että puolipäiväraha maksetaan - matkaan liittyvältä vajaavuorokaudelta ("hännät"), - silloin, kun toimihenkilö joutuu järjestämään toisenkin ruokailun normaalista poikkeavalla tavalla.

Eräitä esimerkkejä: 1. Tekninen toimihenkilö käy Jyväskylän toisella laidalla sijaitsevasta työpaikastaan linja-autolla kaupungin keskustassa työasioissa. Paluumatkalla hän toimittaa vielä erään asian kaupungin teknillisessä virastossa. Lähtö tapahtuu klo 09 ja toimihenkilö on takaisin työssä klo

Kanteen perustelut

Teknisten Liitto on lausunut, että Voimalaitosten Työnantajaliiton jäsenyrityksen Imatran Voima Oy:n Inkoon voimalaitoksella vakinaisesti työskentelevät tekniset toimihenkilöt Mauri Alakangas, Risto Borgelin, Bengt Johansson, Esa Kallioinen, Henry Kauppinen ja Jorma Verava olivat ajoittain vuonna l984 sekä alkuvuodesta 1985 osallistuneet työnantajan määräyksestä yhtiön omistamien, Lohjalla sijaitsevien sähkökattiloiden koekäyttöön ja kunnossapidon valmisteluihin kuuluviin tehtäviin. Työkohteet olivat olleet noin 33,5 km:n etäisyydellä Inkoon voimalaitoksesta. Työntekijät olivat asuneet Inkoossa ja heidän kotoaan matkat työkohteisiin olivat mainitun pituiset tai sitä pidemmät. Matkat olivat kestäneet 7-12 tuntia.

Tekniset toimihenkilöt olivat vaatineet matkoilta suoritettavaksi runkosopimuksen 24 §:n mukaisesti päivärahaa 106 markkaa, jos matka oli kestänyt vähintään 10 tuntia sekä puolipäivärahaa 48 markkaa, jos matka oli kestänyt vähintään kuusi, mutta vähemmän kuin 10 tuntia. Työnantaja oli maksanut matkoilta 26,50 markan suuruisen ruokarahan. Menettely oli perustunut yhtiön kiertokirjeessä ilmoitettuun kotimaassa suoritettavia virkamatkoja koskevaan yleiseen matkustussääntöön, jonka mukaan päivärahan maksamisen edellytyksenä oli, että työkohde oli vähintään 35 kilometrin todellisen kulkumatkan etäisyydellä työhönottopaikasta. Matkustussäännön sisällöstä tai käyttöönotosta ei ollut neuvoteltu tai sovittu teknisten toimihenkilöiden kanssa.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Teknisten Liitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Imatran Voima Oy on velvollinen suorittamaan Alakankaalle, Borgelinille, Johanssonille, Kallioiselle, Kauppiselle ja Veravalle runkosopimuksen 24 §:n mukaisen päivärahan 106 markkaa, jos matka on kestänyt vähintään 10 tuntia, sekä puolipäivärahan 48 markkaa, jos matka on kestänyt vähintään 6, mutta vähemmän kuin 10 tuntia päivässä, 28.3.1984 ja 28.2.1985 välisenä aikana tehdyiltä matkoilta yhtiön Inkoon voimalaitokselta noin 33,5 km:n etäisyydellä Lohjalla sijaitseviin työkohteisiin.

Vastineen perustelut

Voimalaitosten Työnantajaliitto on kanteeseen vastatessaan lausunut, että kysymys siitä, täyttyivätkö runkosopimuksen tarkoittamat edellytykset päivärahan maksamiselle kanteessa tarkoitetussa tapauksessa, on työtuomioistuimen tuomioiden n:o 3/1978 ja n:o 27/1980 mukaan jouduttu ratkaisemaan lähinnä sillä perusteella, voitiinko työkohteeseen siirtymisessä puhua matkustamisesta. Tuomioissaan työtuomioistuin on katsonut, ettei runkosopimus velvoittanut maksamaan päivärahaa pelkästään sillä perusteella, että tekninen toimihenkilö joutui tietyn vähimmäisajan tekemään työtä tai oleskelemaan muussa kunnassa kuin missä hänen vakinainen työpaikkansa oli. Voimassa olevassa runkosopimuksessa oli päivärahaa koskevat määräykset markkamääriä lukuun ottamatta saman sisältöisiä kuin mainituissa tuomioissa.

Runkosopimuksen soveltamisohjeissa olevista esimerkeistä kävi ilmi, että päivärahan maksamisvelvollisuus oli ratkaistava sen perusteella, voitiinko puhua matkustamisesta vai ei. Se puolestaan määräytyi työkohteen etäisyyden perusteella. Kahdessa viimeisessä ja siis neljäntenä ja viidentenä olevissa esimerkeissä oli kysymys niin kaukana toisistaan olevista kohteista, ettei voinut syntyä epäselvyyttä siitä, tarkoitettiinko niissä matkaa vai ei. Neljättä esimerkkiä oli vielä selvennetty kirjoittamalla sitä koskevan kohdan loppuun sana "matka". Toisessa ja kolmannessa esimerkissä oli kysymys sellaisesta liikkumisesta, jossa etäisyys oli sitä luokkaa, ettei niiden kohdalla voitu puhua varsinaisesta matkustamisesta. Esimerkeissä mainittujen paikkakuntien, Helsingin ja Espoon välisellä alueella saattoi joissakin tapauksissa olla kysymys 30-40 kilometrin etäisyyksistä. Inkoon ja Lohjan välillä oli etäisyyttä noin 33,5 kilometriä. Liikkuminen Inkoon ja Lohjan välillä oli matkan pituuteen nähden verrattavissa esimerkeissä 2 ja 3 esitettyihin tilanteisiin. Liikkumista siten ei voitu pitää runkosopimuksen tarkoittamana matkustamisena, eikä velvollisuutta päivärahan maksamiseen tällöin ollut.

Kanteessa tarkoitetut toimihenkilöt palasivat päivittäin työpäivän päätyttyä kotiin mennäkseen taas aamulla takaisin työpaikalle. Yhtiön Inkoon voimalaitoksella työskenteli useita Lohjalla asuvia henkilöitä, jotka siis kulkivat päivittäin saman matkan toiseen suuntaan. Kysymys oli tällöinkin tavanomaisesta liikkumisesta asunnon ja työpaikan välillä.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Voimalaitosten Työnantajaliitto on vaatinut kanteen hylkäämistä.

Perustelut

Selvityksen mukaan Imatran Voima Oy ei ole maksanut runkosopimuksen matkakorvauksia koskevassa 24 §:ssä tarkoitettua päivärahaa palveluksessaan Inkoon voimalaitoksella vakinaisesti työskenteleville teknisille toimihenkilöille Mauri Alakankaalle, Risto Borgelinille, Bengt Johanssonille, Esa Kallioiselle, Henry Kauppiselle ja Jorma Veravalle, jotka vuosien 1984 ja 1985 aikana ovat osallistuneet työnantajan määräyksestä yhtiön omistamien, Lohjalla sijaitsevien sähkökattiloiden koekäyttöön ja kunnossapidon valmisteluihin kuuluviin tehtäviin. Työkohteet ovat sijainneet noin 33,5 kilometrin etäisyydellä toimihenkilöiden työhönottopaikasta ja vakinaisesta työskentelypaikasta Inkoon voimalaitoksesta. Päivittäinen työ matkoineen on kestänyt 4 tunnista 15 minuutista 15 tuntiin 40 minuuttiin. Päivärahaa ei ole vaadittu, jos työkohteessa käymiseen on matkoineen kulunut vähemmän kuin kuusi tuntia. Yhtiö on maksanut toimihenkilöille ruokailukulujen korvauksena ruokarahaa ja korvannut matkakustannukset, jollei kuljetusta ole järjestetty yhtiön puolelta. Toimihenkilöillä ei ole ollut tavallisuudesta poikkeavasti mahdollisuutta työn vuoksi aterioida Lohjalla työnantajan ruokalassa.

Runkosopimuksen matkakorvausta koskevien määräysten mukaan päivärahaa maksetaan kotimaassa suoritetuilta matkoilta. Kanteessa tarkoitettu erimielisyys koskee lähinnä sitä seikkaa, mitä runkosopimuksessa tarkoitetaan matkalla, jota käsitettä sopimuksessa ei ole pituutensa osalta tarkemmin määritelty. Työtuomioistuimen aikaisemmissa tuomioissa on vastaavanlaisia erimielisyyksiä ratkaistaessa pyritty saamaan johtoa ruokarahasäännöstöstä, joka sisältyy osana matkakorvausta koskeviin määräyksiin. Ruokarahaa koskevien määräysten mukaan ei tekniselle toimihenkilölle, jolle maksetaan ruokarahaa, suoriteta päivärahaa. Työtuomioistuimen tuomion n:o 3/1978 mukaan ruokarahasäännöstö sinänsä osoittaa, ettei kaikkea työskentelyä muualla kuin omalla työpaikalla voida pitää päivärahaan oikeuttavana matkustamisena. Sanotussa tuomiossa ja myös työtuomioistuimen tuomiossa n:o 27/1980 vaatimus teknisten toimihenkilöiden oikeudesta päivärahaan on ratkaistu sen perusteella, voitiinko työmatkojen tekemistä pitää matkustamisena vai ei. Vuoden 1984 runkosopimuksen määräykset päivärahasta ja ruokarahasta ovat markkamääriä lukuun ottamatta pysyneet sisällöltään samanlaisina. Runkosopimuksen voimassa olevan määräyksen soveltamisessa on työtuomioistuimen mielestä ratkaisevaa, miten on ymmärrettävä siinä tarkoitettu matkustamisen käsite.

Yhtiö on 26.3.1984 päivätyssä kiertokirjeessään vahvistanut kotimaassa suoritettavia virkamatkoja koskevan yleisen matkustussäännön. Runkosopimuksen 24 §:n 12 kohdan mukaista paikallista sopimusta ei ole matkustussäännöstä kuitenkaan teknisten toimihenkilöiden osalta tehty. Työtuomioistuin katsoo, että matkustussääntöä ei siten voida soveltaa työehtosopimuksen oikeusvaikutuksin kanteessa tarkoitettuihin teknisiin toimihenkilöihin.

Runkosopimuksen 24 §:ään liittyy soveltamisohje, jossa on selvennetty puolipäiväraha- ja ruokarahamääräysten välistä rajankäyntiä. Lähtökohtana on pidetty sitä, että puolipäiväraha maksetaan silloin, kun toimihenkilö joutuu järjestämään toisenkin ruokailun normaalista poikkeavalla tavalla. Soveltamisohjeeseen liittyvän esimerkin 3 mukaan siinä tarkoitetussa tilanteessa toimihenkilölle on maksettava kahdesta ruokailusta yhteensä 53 markkaa, joka vastaa määrältään kahta ruokarahaa, eikä 48 markan määräistä puolipäivärahaa. Tämä näennäinen epäjohdonmukaisuus työtuomioistuimen mielestä selittyy parhaiten sillä, että esimerkeissä 2 ja 3 on kysymys kumpaisessakin Helsingistä Espooseen suoritetusta komennusmatkasta. Esimerkeissä on eroavuutena käytetyn ajan pituus, jonka on katsottu esimerkissä 2 edellyttävän vain yhtä ja jälkimmäisessä esimerkissä taas kahta ruokailua. Esimerkit antavat perustellun syyn päätellä, että Helsingin ja Espoon välisessä liikkumisessa ei voida puhua matkustamisesta päivärahaan oikeuttavassa mielessä.

Kanteessa tarkoitettujen teknisten toimihenkilöiden päivittäiset komennukset ovat myös huomioon ottaen työn suorituspaikan etäisyyden heidän vakinaisesta työpaikastaan selvästi lähempänä esimerkin 2 ja 3 mukaista tilannetta kuin esimerkkinä 4 olevaa tapausta, jossa on kysymys siihen otetun maininnan mukaan matkasta. Työtuomioistuimen tuomiossa n:o 27/1980, jossa vastaava etäisyys on laskettu toimihenkilön asuinpaikasta työskentelypaikkaan 25 kilometriksi, on katsottu, ettei tapaus kuulu päivärahamääräysten piiriin. Tuomiossa on kiinnitetty huomiota lisäksi siihen, että toimihenkilö ei ole komennuspaikallaan käynyt suorittamassa vain tiettyä tehtävää ja palannut sieltä tehtävän suoritettuaan, vaan on kunkin työpäivän päättyessä lähtenyt yöksi kotiinsa ja palannut sieltä seuraavan työpäivän aamuna jatkamaan komennustyötään. Kanteessa tarkoitetussa komennustyössä on toimihenkilöiden työskentely ollut samantapaista, joskaan ei ilmeisesti ehkä yhtä yhdenjaksoista. Ruokarahamääräyksessä on mainittu työskentely yrityksen samalla paikkakunnalla tai muuten lähellä toisiaan sijaitsevassa yrityksen toimipaikassa. Ruokarahaa ei tällaisessa tapauksessa suoriteta, jos ruokailumahdollisuus on normaalia vastaava. Tästä on tehtävissä päätelmä, että lähellä sijaitsevan yrityksen toinen toimipaikka kuuluu ruokarahasäännöstön piiriin, jos siellä ei ole järjestetty mahdollisuutta ruokailuun.

Runkosopimuksen määräyksissä on jäänyt avoimeksi, milloin ja millä edellytyksillä kulkeminen komennuspaikalle muuttuu matkustamiseksi. Työtuomioistuimen mielestä epäselvissä rajatapauksissa, jollaisesta kanteessa voidaan katsoa olevan kysymys, ratkaisu joudutaan pakosta perustamaan toisaalta jutussa esitetyn selvityksen ja toisaalta usein mainittujen esimerkkien ja myös aikaisempien tuomioiden vertailemisen varaan. Kun otetaan huomioon, että komennustyö on suoritettu saman yrityksen kiinteässä työpaikassa, työtuomioistuimen mielestä riidanalainen komennustyö on suoritettu sellaisissa olosuhteissa, jotka hyvin läheisesti muistuttavat esimerkeissä 2 ja 3 sekä aikaisemmassa tuomiossa n:o 27/1980 selostettuja olosuhteita. Näillä perusteilla työtuomioistuin katsoo jääneen näyttämättä, että kanteessa tarkoitetuille toimihenkilöille olisi syntynyt oikeus heidän Lohjalla suorittamansa työskentelyn osalta päivärahaan. Jutussa ajetun kanteen perusteella asiassa ei ole kysymys, millä tavoin heidän oikeutensa ruokarahaan määräytyy.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään

Asian laatu huomioon ottaen Voimalaitosten Työnantajaliitto saa pitää jutussa sille koituneet oikeudenkäyntikulut omana vahinkonaan.

Jäsenet: Pelkonen puheenjohtaja, Iirola, Sariola, Tiitola, P. Virtanen ja Sulkunen.

Tuomio oli yksimielinen.