28.11.1983

1 §

Työehto sopimuksen soveltamisala

1. Tämä työehtosopimus koskee tässä sopimuksessa ja siihen liittyvissä urakkahinnoitteluissa tarkoitettuja työntekijöitä ja työryhmiä. Sopimus on voimassa allekirjoittaneen työnantajajärjestön ja sen alaisten paikallisten osastojen jäsenten työmailla koko maassa.

---------------------------------------------------

Suomen Maarakentajien Keskusliitto r.y:n ja Rakennustyöläisten Liiton kesken 3.5.1977 tehdyssä Maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksessa on muun muassa seuraava määräys:

---------------------------------------------------

1 §.

Sopimuksen soveltamisala

Tätä työehtosopimusta sovelletaan Suomen Maarakentajien Keskusliitto r.y:n jäsenten maa- ja vesirakennustyössä toimivien työntekijöiden työsuhteisiin.

---------------------------------------------------

Autoliikenteen Työnantajaliitto r.y:n ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto r.y:n kesken 10.5.1977 tehdyssä automiesten työehtosopimuksessa on muun muassa seuraava määräys:

---------------------------------------------------

1 §.

Soveltamisala

Tämän työehtosopimuksen määräyksiä sovelletaan Autoliikenteen Työnantajaliitto r.y:n jäsenyritysten alueliikennettä harjoittavien jäsenyritysten työntekijäin työsuhteessa.

---------------------------------------------------

Loviisan kaupungista oleva Tuula Marjatta Roth alaikäisen lapsensa Mika Jyrki Juhani Kojon holhoojana on Helsingin kaupungista olevaa Betonipumppaus Oy:tä vastaan Helsingin raastuvanoikeudessa kahden haasteen nojalla ajamassaan kanteessa lausunut, että Mika Kojon isä, Markku Juhani Kojo, joka oli kuollut 3.11.1977, oli työskennellyt Betonipumppaus Oy:n palveluksessa kuolemaansa asti nosturinkuljettajana, jolle työnantaja oli ollut velvollinen järjestämään työntekijäin eläkelain mukaisen eläketurvan. Suomen Rakennusteollisuusliiton ja Rakennustyöläisten Liiton 26.5.1977 allekirjoittaman työehtosopimuksen mukaan työnantaja oli velvollinen ottamaan työntekijöilleen ryhmähenkivakuutuksen. Koska mainittu rakennusalan työehtosopimus oli yleinen ja valtakunnallinen rakennusalan työehtosopimus, oli myös järjestäytymätön työnantaja velvollinen noudattamaan sopimuksen palkka- ja muita ehtoja työsopimuslain 17 §:n nojalla. Mainitun ryhmähenkivakuutuksen ensisijaisena edunsaajina ovat vakuutetun puoliso ja alle 18-vuotiaat lapset. Koska Markku Kojo oli kuollut tapaturmaksi luokiteltavasta syystä eli tapon uhrina ja asiaan sovellettavan työehtosopimuksen mukaan korvaussummaa on tällöin korotettava 50 %:lla, oli kantajan vahinko 27 000 markkaa. Kun Betonipumppaus Oy ei ollut ottanut työntekijöilleen kyseessä olevaa ryhmähenkivakuutusta, ei kantaja ollut voinut menestyksellisesti tehdä korvaushakemusta vakuutusyhtiölle. Laiminlyönnillään Betonipumppaus Oy oli siten aiheuttanut kantajalle mainitun suuruisen vahingon.

Kantaja on edelleen lausunut, että vastaajan toimiala oli rakennusala ja että vastaaja uuteenkin kaupparekisteri-ilmoitukseen oli merkinnyt toimialakseen rakennusalan. Betonipumppaus Oy olikin sittemmin ottanut ryhmähenkivakuutuksen henkilökunnalleen, mikä seikka jo osoitti, että yhtiö tunsi toimivansa sillä alalla. Yhtiö oli harjoittanut toimintaa pelkästään rakennuksilla, muun muassa 1978 Svetogorskissa. Toiminnan laajuus ei vaikuttanut asiaan. Työsopimuslain 17 § oli säädetty työntekijöiden eduksi, minkä takia sen tulkinnan tuli olla heitä suosiva.

Työsopimuslain 17 § ei myöskään tuntenut väliinputoajia, vaan siinä oli säädetty työnantajan noudatettavaksi vähintään niitä ehtoja, jotka kyseessä olevasta tai siinä lähinnä rinnastettavasta työstä oli sovittu noudatettavaksi. Kantaja on jättänyt oikeudelle maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen vuodelta 1979, jonka 13 §:ssä määrätään yli 10 tonnin ajoneuvonostureiden käyttäjistä, sekä automiesten työehtosopimuksen vuosilta 1977-1980. Kantaja on edelleen lausunut, että sekä maarakennusalaa että auto- ja kuljetusalaa sitoi vastaava työehtosopimusmääräys ryhmähenkivakuutuksen hankkimisesta työntekijöille.

Edellä olevilla perusteilla kantaja on vaatinut Betonipumppaus Oy:n velvoittamista suorittamaan ryhmähenkivakuutuksen laiminlyönnistä aiheutuvana vahingonkorvauksena alaikäiselle pojalleen, kun korvaus olisi kuulunut kantajalle verottomana, 54 000 markkaa laillisine korkoineen 3.11.1977 lukien.

Kanteeseen vastatessaan Betonipumppaus Oy on lausunut, että vastaajayhtiö sellaisena kuin se oli kaupparekisteriin merkitty oli pelkästään "pöytälaatikkoyhtiö", joka ei koskaan ollut toiminut sillä alalla eikä tehnyt ainoatakaan rakennusurakkasopimusta. Yhtiön toimiala oli ollut omistaa ja vuokrata kahta nosturia, jotka se oli ostanut oikeudelle annetulla kauppakirjalla. Vastaajan toimialalla ei ollut työehtosopimusta eikä vastaaja katsonut olevansa sidottu oikeuteen annettuun rakennusalan työehtosopimukseen. Vastaaja on antanut raastuvanoikeudelle jäljennöksen verotusta varten antamistaan tiedoista työnantajasta, joiden mukaan yhtiön toimiala oli nosturipalvelu ja palkansaajien lukumäärä oli kolme. Yhtiöllä ei ollut ollut toimintaa ennen 1.9.1976. Vastaaja on kiistänyt kanteet.

Vastaaja on kuulustuttanut raastuvanoikeudessa todistajaa, joka on kertonut olevansa vastaajayhtiön palveluksessa ja ollut siellä 14 kuukautta nosturinkuljettajana. Todistaja käytti mobil-nosturia Lokomo 340, joka nosti 20 tonnia. Todistaja oli koko ajan kuljettanut samaa nosturia, ja se oli ollut yksinomaan todistajan käytössä. Todistajalle tehtävät tulivat siten, että esimies antoi määräykset mennä työmaalle ja vastaava mestari paikalla antoi tarkemmat tiedot. Tehtäviä tai työaikaa kyseisellä työmaalla ei todistaja etukäteen tiennyt. Hän teki tuntimerkinnät työstään, ja vastaava mestari kuittasi ne. Näiden tietojen perusteella hänen esimiehensä laskutti tilaajaa. Työmaat olivat olleet rakennustyömaita ja koneasennuksia, minkä lisäksi todistaja oli ollut myös nostamassa troolareita. Troolareita nostettaessa Valmetin insinööri oli valvonut työn. Vastaajayhtiö maksoi todistajalle tuntipalkkaa. Laskutus tapahtui siten, että esimerkiksi kuukauden työstä vastaajayhtiö laskutti kerran välillä ja antoi sitten loppulaskun. Nosturin vuokrausta ilman kuljettajaa oli myös tapahtunut. Vastaajayhtiössä oli kaksi samanlaista nosturia. Yhtiöllä ei ollut laajaa toimintaa. Yhtiön toiminta oli aina ollut samanlaista. Todistaja oli kuullut yhtiön olleen Svetogorskissa hiekannostossa rakennuksilla. Todistaja itse kuului jäsenenä Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliittoon, ja hänen käsityksensä mukaan hänen työsuhdettaan sääteli auto- ja kuljetusalan työehtosopimus. Nosturinkuljettajat olivat sen liiton alaisia.

Vastaaja on edelleen lausunut, että yhtiön nykyiset osakkaat olivat ostaneet 28.7.1976 toimimattoman yhtiön koko osakekannan ja alkaneet harjoittaa nosturien vuokrausta, jollaisena toiminta oli jatkunut edelleenkin. Yhtiön toimialaa ei ollut haluttu muuttaa, koska yhtiöllä oli ollut laajentamissuunitelmia rakennusalan suuntaan. Yhtiö tarjosi pelkästään nostopalveluja vuokraamalla kahta 20 tonnin Lokomo 340 nosturia kuljettajineen tilaajille. Kysymyksessä olivat puhtaat vuokrasopimukset, joiden nojalla yhtiö laskutti tilaajaa aikaveloitusperusteella. Yhtiö ei rakentanut mitään eikä käyttänyt työssään minkäänlaisia raaka- eikä tarveaineita. Sen palveluksessa oli kaksi nosturinkuljettajaa. Kojon kuolinaikana yhtiön koneet olivat olleet vuokrattuina Oy Wärtsilä Ab:lle, joka oli käyttänyt koneita Outokummun Porin laitosten teollisuusrakennustyömaalla. Wärtsilä oli huolehtinut itsenäisesti koneiden käytöstä ja niiden työnjohdosta ja valvonnasta. Rakentajana ja urakoitsijana oli siis toiminut Wärtsilä, eikä Betonipumppaus Oy. Vastaajayhtiön koneiden vuokraajat olivat käyttäneet niitä erilaisissa rakennuskohteissa, mutta yhtälailla koneita oli vuokrattu erilaisten taakkojen siirtoihin, satamanostoihin, venenostoihin jne.

Vastaaja on edelleen lausunut, että työsopimuslain 17 §:ää tulisi lain hengen ja tarkoituksen mukaisesti soveltaa erittäin rajoitetusti siten, että toimialan tuli olla suoranaisesti ja tulkintavaikeuksitta todettavissa. Mikäli olisi ollut tarkoitus saattaa ryhmähenkivakuuttamisvelvollisuus koskemaan kaikkia, siitä olisi luonnollisesti säädetty lailla. Minimipalkkasäännökseksi luonnehditun lainkohdan sisällölle tulisi asettaa tarkat oikeudelliset rajat, sillä muutoin jouduttaisiin erityisesti pienyrityksiä ajatellen ilmeiseen kohtuuttomuuteen ja oikeudelliseen turvattomuuteen. Laissa tai muuallakaan ei ollut säädetty, ettei väliinputoajia voisi olla. Vastaaja viittasi oikeudelle jättämiensä Suomen Rakennusteollisuusliiton sääntöjen 5 §:ään siitä, kenet voitiin ottaa liiton jäseneksi.

Kantaja on kuulustuttanut todistajaa, joka on kertonut toimivansa palkkasihteerinä Rakennustyöläisten Liitossa. Todistaja on kertonut, että rakennusalan työehtosopimusta tehtäessä siihen samalla oli liittynyt vakuutusyhtiöiden perustama ryhmähenkivakuutuspooli. Työehtosopimuksen ryhmähenkivakuutusvelvollisuus koski niitä työnantajia, jotka maksoivat eläkevakuutusmaksuja, ja täten oli vakuutusvelvollisuus pyritty määrittelemään hyvin kattavasti koskemaan kaikkia työntekijöitä. Työehtosopimus korvasi aikaisemman sopimuksen vapaa-ajan vakuutuksesta. Työehtosopimus luokitteli vastaajayhtiön harjoittaman toiminnan talonrakennusalan piiriin ja maarakennusalan piiriin, lähinnä kuitenkin talonrakennusalan piiriin. Kerrotun kaltaisia nostureita oli Suomessa käytössä lähes tuhat. Työehtosopimusalaa ratkaistaessa kiinnitettiin huomiota sekä yhtiön rekisteröintiin että sen tosiasialliseen toimintaan. Lähtökohtana oli, että työntekijöiden edut määräytyivät rakennusalan työehtosopimuksen vähimmäisetujen mukaan. Ryhmähenkivakuutusta koskeva sopimus oli ollut voimassa kaikkien työehtosopimusten yhteydessä. Vastaajayhtiö oli työsopimuslain 17 §:n kautta sidottu rakennusalan työehtosopimukseen, joka oli valtakunnallinen. Todistajan näkemyksen mukaan eivät maa- ja vesirakennusalan eivätkä myöskään autoalan työehtosopimukset voineet tulla kysymykseen tässä tapauksessa. Työehtosopimukset pyrittiin tekemään niin kattaviksi, ettei niiden ulkopuolelle jääviä väliinputoajia voinut tulla.

Vastaaja on kuulustuttanut raastuvanoikeudessa todistajaa, joka on kertonut toimivansa Suomen Rakennusteollisuusliiton Uudenmaan piiri r.y:n piiriasiamiehenä. Todistajan tehtäviin kuului työehtosopimuksiin kuuluvien kysymysten neuvonta ja valvonta. Todistajan kertoman mukaan vastaajayhtiön yhtiöjärjestyksen mukainen toiminta eli maa-, talon- ja teollisuusrakennustoiminnan harjoittaminen kuului rakennusalan työehtosopimukseen. Kun todistajalle oli kerrottu, että yhtiö todellisuudessa oli omistanut kaksi nosturia, joita se oli vuokrannut, todistaja on lausunut, että Suomen Rakennusteollisuusliiton työehtosopimuksessa oli jo noin 20 vuotta ollut määräys torninosturin kuljettajien palkoista. Vuonna 1971 oli työehtosopimukseen myös tullut määräys pyöränosturin kuljettajien palkoista. Suomen Rakennusteollisuusliiton piiriin kuuluvat työnantajat, joilla oli ajoneuvonostureita, noudattivat työpalkoissa ja työehdoissa rakennusalan työehtosopimusta. Yrityksen toimiala ratkaisi työehtosopimuksen soveltamisen, ja tässä asiassa ilmeisesti kuljetusala olisi ollut oikea ala. Kyseinen nosturi oli ollut pieni ja tyypiltään ilmeisesti pyöränosturi. Yli 10 tonnin ajoneuvonosturin kuljettajat kuuluivat maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen piiriin. Nyt kyseessä ei ollut rakennusala, eikä vastaajayhtiö olisi voinut päästä jäseneksi Suomen Rakennusteollisuusliittoon, koska tässä ei ollut ollut kysymys rakennustoiminnan harjoittamisesta. Todistaja olisi itse ohjannut vastaajayhtiön auto- ja kuljetusalan liittoon. Vastaajayhtiö ei olisi voinut liittyä rakennusalan työehtosopimukseen. Työnantajaliiton jäseneksi liityttäessä suoritettiin tarkkoja tiedusteluja, jotta saataisiin selville, oliko kyseessä oikea ala. Ellei näin ollut, oli yleensä aina löytynyt jokin toinen soveltuva työehtosopimus. Todistaja itse katsoi, että tässä olisi tullut soveltaa autoalan työehtosopimusta.

Kantaja on edelleen lausunut, että Kojo oli kuulunut Autoja Kuljetusalan Työntekijäliittoon, mutta että liiton taholta oli nyt ilmoitettu, että Kojo oli virheellisesti kuulunut siihen liittoon eli että hänen olisi pitänyt kuulua rakennusalan työntekijöiden liittoon. Auto- ja kuljetusalalla oli kahdeksan työehtosopimusta, joissa kaikissa oli sama määräys ryhmähenkivakuutusvelvollisuudesta.

Vastaaja on viitannut kantajan mainittuun lausumaan siitä, että Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto oli ilmoittanut, ettei Kojo ollut kuulunut sinne. Työehtosopimuksia laadittaessa tavoitettua aukottomuutta ei ollut saavutettu. Koska työsopimuslaki velvoitti yksipuolisesti työnantajia, ei sillä seikalla, mihin työntekijä itse katsoi kuuluvansa, ollut merkitystä.

Raastuvanoikeus on 15.11.1979 julistamassaan päätöksessä todennut, että työnantajan oli työsopimuslain 17 §:n 1 momentin mukaan työsuhteessa noudatettava vähintään niitä palkka- ja muita ehtoja, jotka kyseessä olevasta tai siihen lähinnä rinnastettavasta työstä asianomaisen alan yleiseksi katsottavassa valtakunnallisessa työehtosopimuksessa oli määrätty noudatettavaksi. Kun Betonipumppaus Oy yhtiöjärjestyksessä mainitun määräyksen mukaan toimi rakennusalalla ja kun raastuvanoikeus katsoi yhtiön käytännössä harjoittaman toiminnan eli työmaanostureiden vuokraamisen ja niillä työskentelemisen liittyvän lähinnä rakennusalaan, raastuvanoikeus on katsonut, että yhtiön oli noudatettava kantajan mainitseman rakennusalan työehtosopimuksen määräyksiä. Koska yhtiö oli laiminlyönyt ottaa työntekijöilleen ryhmähenkivakuutuksen, oli yhtiön katsottava olevan vastuussa kantajalle vakuutuksen puuttumisen johdosta aiheutuneesta vakuutuskorvauksen saamatta jäämisestä.

Raastuvanoikeus on edelleen katsonut, että Markku Kojon kuolemantapaus oli arvosteltava ryhmähenkivakuutuksen ehtojen mukaan tapaturmaiseksi kuolemaksi, minkä johdosta kantaja olisi ollut oikeutettu saamaan korvauksena 18 000 markan peruskorvaukseen 50 %:n tapaturmakorotuksen eli siten kaikkiaan 27 000 markkaa. Raastuvanoikeus on edelleen katsonut näyttämättä jääneen, että kantaja olisi oikeutettu saamaan mainitun määrän kaksinkertaisena tai vaatimansa määräisen koron.

Edellä olevilla perusteilla raastuvanoikeus on kanteen enemmälti hyläten velvoittanut Betonipumppaus Oy:n maksamaan Mika Kojolle 27 000 markkaa 5 prosentin vuotuisine korkoineen jälkimmäisen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien.

Kantaja on hakenut Helsingin hovioikeudessa muutosta raastuvanoikeuden päätökseen ja lausunut mainitseminsa perustein, että vahingonkorvaukselle olisi tullut määrätä 10 prosentin korko. Raastuvanoikeudessa lausuttuun viitaten kantaja on vaatinut kannetta hyväksyttäväksi esitetyssä muodossa.

Vastaaja on hakenut Helsingin hovioikeudessa muutosta raastuvanoikeuden päätökseen ja lausunut muun muassa, että raastuvanoikeuden perustelu ja johtopäätös siitä, että yhtiön harjoittama toiminta eli nostureiden vuokraus ja niillä työskenteleminen liittyisi lähinnä rakennusalaan, oli ristiriidassa asiassa esitetyn näytön kanssa. Todistajanlausunnoista oli ilmennyt, että yhtiö ei ollut rakennusalan yritys. Toimialan osalta kantaja ei ollut vedonnut muihin työehtosopimuksiin eikä esittänyt niiden sisällöstä selvitystä. Tapauksessa ei ollut kysymys mistään erityisistä rakennusnostureista, vaan tavanomaisista monikäyttöisistä mobil-nostureista. Vuokrauskohteiden monipuolisuus taas ilmeni todistajankertomuksesta. Työehtosopimusten täydellinen kaikkien toimialojen ja yritysten kattavuus oli vain työmarkkinapoliittinen tavoite eikä voimassa olevaan lainsäädäntöön perustuva tosiasiallinen asiantila. Yhtiö ei ollut sidottu rakennusalan enempää kuin mihinkään muuhunkaan alan yleiseksi katsottavaan valtakunnalliseen työehtosopimukseen. Vaaditun korvauksen osalta vastaaja on lausunut, että edes ryhmähenkivakuutusehtojen mukaan sille ei ollut perustetta. Yhtiön nimi oli oikeudenkäynnin aikana muuttunut Teollisuusnostot Oy:ksi ja sen kotipaikaksi Haminan kaupunki.

Edellä olevilla perusteilla vastaaja on pyytänyt, että hovioikeus kumoaisi raastuvanoikeuden päätöksen ja hylkäisi kanteen kokonaisuudessaan.

Vastaaja on sittemmin toimittanut hovioikeudelle asianajaja Matti Norrin laatiman muistion. Muistiossa Norri katsoo, ettei työoikeudessa yhtiöjärjestyksen määräyksellä ole merkitystä. Liioin ei työsopimuslain 17 §:n soveltamiseen riitä se raastuvanoikeuden mainitsema perustelu, että työnantajan käytännössä harjoittama toiminta liittyy lähinnä rakennusalaan, vaan on vaadittava, että toiminta kuuluu asianomaiseen alaan. Raastuvanoikeus näyttää tulkinneen laajentavasti työsopimuslain 17 §:n sanontaa "siihen lähinnä rinnastettavasta" työstä. Tämän sanonnan tarkoitus on kuitenkin toinen eli oikean ammatin löytäminen asianomaisen alan työehtosopimuksesta.

Helsingin hovioikeus on pyytänyt työtuomioistuimelta lausuntoa siitä, minkä työehtosopimuksen määräyksiä olisi sovellettava nosturinkuljettaja Markku Juhani Kojon työsuhteeseen ja onko kysymykseen tulevaa sopimusta pidettävä työsopimuslain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettuna valtakunnallisena työehtosopimuksena.

Työtuomioistuin on työtuomioistuimesta annetun lain 39 §:n nojalla varannut Suomen Rakennusteollisuusliitolle, Rakennustyöläisten Liitolle, Suomen Maarakentajien Keskusliitolle, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitolle ja Autoliikenteen Työnantajaliitolle tilaisuuden tulla asiassa kuulluiksi.

Suomen Maarakentajien Keskusliitto on lausuntonaan, johon muut lausunnon antaneet liitot ovat sovellettavan työehtosopimuksen osalta asian käsittelyn aikana työtuomioistuimessa yhtyneet, esittänyt muun muassa seuraavaa:

---------------------------------------------------

Maa- ja vesirakennusalan työehtosopimus on työsopimuslain 17 §:n 1 momentin tarkoittama valtakunnallinen työehtosopimus. Soveltamisalamääräyksensä mukaan työehtosopimusta sovelletaan maa- ja vesirakennustyössä toimivien työntekijöiden työsuhteisiin.

Mitään erityistä rajanvetoa maa- ja vesirakennustyön ja muuksi työksi katsottavan työn välillä ei ole suoritettu, vaan työehtosopimusta on sovellettu vakiintuneesti myös esimerkiksi silloin, kun Suomen Maarakentajien Keskusliiton jäsenyrityksen palveluksessa oleva työkoneen kuljettaja on tehnyt muuta kuin maa- ja vesirakennustyöksi katsottavaa työtä. Ajoneuvonosturin käyttäjä -nimike on mainittuna myös vuosien 1977-1978 työehtosopimuksessa. Palkkauksellisesti ajoneuvonosturin käyttäjät on rinnastettu maarakennustyötä suorittavien koneiden kuljettajien kanssa.

Ajoneuvonosturin käyttäjä suorittaa varsinaista maaja vesirakennustyötä varsin harvoin, mutta tästä huolimatta ovat hänen työsuhteensa ehdot määräytyneet Suomen Maarakentajien Keskusliiton jäsenyrityksissä maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen mukaan. Mainittuun sanallisella tasolla olevaan ristiriitaan työehtosopimuksen soveltamisalamääräyksen ja käytännön välillä on sittemmin kiinnitetty huomiota ja työehtosopimusosapuolten välillä on todettu 14.6.1982 allekirjoitetun maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 11 §:ssä seuraavaa:

"Työehtosopimuksen soveltamisala ________________________________

Todettiin, että osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että maa- ja vesirakennusalan työehtosopimusta on sovellettu ja tulee soveltaa myös Suomen Maarakentajien Keskusliitto r.y:n jäsenyritysten palveluksessa olevien ajoneuvonosturin kuljettajien työsuhteisiin. Ajoneuvonosturin kuljettajiin sovelletaan myös maa- ja vesirakennusalan irtisanomissuojasopimusta ja sopimusta ammattiyhdistysjäsenmaksujen perimisestä."

Mainitulla allekirjoituspöytäkirjan määräyksellä on tarkoitettu nimenomaan sitä, että Suomen Maarakentajien Keskusliiton jäsenyrityksen palveluksessa olevan ajoneuvonosturin kuljettajan työsuhteen ehdot määräytyvät maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen mukaan riippumatta siitä, mitä työtä hän suorittaa.

Betonipumppaus Oy olisi otettu Suomen Maarakentajien Keskusliiton jäseneksi ajoneuvonosturitoiminnan osalta, mikäli se niin olisi halunnut. Vastaavanlaista toimintaa harjoittavia yrityksiä on Suomen Maarakentajien Keskusliiton jäseninä 75 kappaletta.

Nostopalveluita ulkopuolisille tarjoavilla urakoitsijoilla on käytössään noin 600 ajoneuvonosturia ja näistä nostureista 350 kappaletta on Suomen Maarakentajien Keskusliiton jäsenyrityksillä. Lisäksi ajoneuvonostureita on ahtausliikkeillä, talonrakennusalan yrityksellä jne. ja määräytyvät mainittujen yritysten palveluksessa olevien ajoneuvonosturien kuljettajien työsuhteen ehdot Suomen Maarakentajien Keskusliiton käsityksen mukaan asianomaisten työehtosopimusten mukaan.

---------------------------------------------------

Lausuntopyynnössä mainitun tapauksen osalta Suomen Maarakentajien Keskusliitto katsoi, että maa- ja vesirakennusalan työehtosopimus oli jo lausuntopyynnössä tarkoitettuna aikana työsopimuslain 17 §:n 1 momentin tarkoittama valtakunnallinen ja yleissitova työehtosopimus, jonka alaan Markku Juhani Kojon työ oli kuulunut.

---------------------------------------------------

Rakennustyöläisten Liitto on lausuntonaan esittänyt muun muassa:

---------------------------------------------------

Rakennustyöläisten Liitto on aiemmin esittänyt, että vain rakennusalan työehtosopimus olisi tässä tapauksessa sovellettavaksi tuleva valtakunnallinen työehtosopimus. Kuitenkin myös maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksessa on vuodesta 1972 lähtien ollut ajoneuvonosturin kuljettajia koskevia määräyksiä eli mainittu ammattinimike on sisältynyt työehtosopimuksen palkkaryhmittelyyn. Vastaavat määräykset ovat olleet ja ovat myös rakennusalan työehtosopimuksessa. Tässä mielessä työehtosopimukset kilpailevat keskenään. Molempien ryhmähenkivakuutusta koskevat määräykset ovat myös olleet täsmälleen samat. On siten tietyssä mielessä yhdentekevää, kumpaa työehtosopimusta, rakennusalan vaiko maa- ja vesirakennusalan sopimusta, pidetään tässä tapauksessa työsopimuslain 17 §:n tarkoittamana valtakunnallisena työehtosopimuksena.

Mikäli mainittujen työehtosopimusten välistä rajanvetoa ylipäätään pidetään tarpeellisena, joudutaan huomiota kiinnittämään erityisesti siihen, että kyseinen yritys on harjoittanut vain nosturien vuokraustoimintaa. Se ei näin ollen ole ollut tyypillinen rakennusalan yritys, joka pääurakoitsijan asemassa vastaisi rakennuksen pystyttämisestä. Tämä seikka ei sinänsä estä yrityksen katsomista oman toimialamäärittelynsä mukaisesti lähinnä rakennusalaan kuuluvaksi - varsinkin kun maa- ja vesirakennustöiden osuus on ollut ilmeisen vähäinen.

---------------------------------------------------

Korostamme edelleen työsopimuslain 17 §:n ydintä: järjestäytymätön työnantaja on velvollinen noudattamaan alan työehtosopimuksen määrittelemiä vähimmäistyöehtoja.

Kun puheena oleva yritys esitetyn selvityksen mukaan on harjoittanut lähinnä nosturien vuokraustoimintaa ja kun tämän tapaiset yritykset pääsääntöisesti ovat pitkään olleet Suomen Maarakentajien Keskusliiton jäseniä sekä soveltaneet maa- ja vesirakennusalan työehtosopimusta, päädytään siihen, että tässäkin tapauksessa on pidettävä painavimpina niitä perusteluja, jotka viittaavat maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen soveltamiseen.

Maa- ja vesirakennusalan työehtosopimus on myös ollut vuonna 1977 työsopimuslain 17 §:n tarkoittamalla tavalla valtakunnallinen työehtosopimus, mikä käy ilmi muun muassa työtuomioistuimen tuomiosta n:o 19/78 (lausuntoasia n:o 11/77).

---------------------------------------------------

________

Työtuomioistuin on päättänyt antaa asiasta seuraavan lausunnon:

Hovioikeus on pyytänyt työtuomioistuimen lausuntoa ensinnäkin siitä, minkä työehtosopimuksen määräyksiä olisi ollut sovellettava jutussa tarkoitetun Betonipumppaus Oy:n työntekijän Markku Juhani Kojon työsuhteeseen. Juttua raastuvanoikeudessa käsiteltäessä samoin kuin hovioikeuteen toimitetuissa muutoksenhakukirjelmissä on ollut kysymys rakennusalan, maa- ja vesirakennusalan sekä auto- ja kuljetusalan työehtosopimusten soveltamisesta. Näin ollen työtuomioistuin katsoo hovioikeuden lausuntopyynnön tarkoittavan tältä osin sitä, onko Kojon työsuhteessa ollut noudatettava jotakin edellä mainittua työehtosopimusta.

Betonipumppaus Oy on vuodesta 1976 alkaen harjoittanut nosturien vuokraustoimintaa kahdella 20 tonnin Lokomo 340 mobil-nosturilla. Yhtiön palveluksessa on ollut kaksi nosturinkuljettajaa. Yhtiö on tarjonnut nostopalveluja vuokraamalla mainittuja kahta nosturia kuljettajan kanssa ja myös ilman kuljettajaa. Vuokraajat ovat käyttäneet nostureita erilaisissa rakennuskohteissa sekä muun muassa erilaisten taakkojen siirroissa, satamanostoissa ja venenostoissa. Vaikka yhtiön toimialaksi yhtiöjärjestyksen mukaan on merkitty maa-, talo- ja teollisuusrakennustoiminta, on yhtiön toimialana tosiasiallisesti ollut siis vain mainittu nosturien vuokraustoiminta.

Betonipumppaus Oy:n ilmoituksen mukaan Kojon kuolinaikaan yhtiön koneet oli vuokrattu Oy Wärtsilä Ab:lle, joka oli käyttänyt koneita Outokummun Porin laitosten teollisuusrakennustyömaalla. Oy Wärtsilä Ab oli huolehtinut itsenäisesti koneiden käytöstä sekä työnjohdosta ja valvonnasta. Rakentajana ja urakoitsijana oli siis toiminut Oy Wärtsilä Ab eikä Betonipumppaus Oy. Kojo on maaliskuusta 1976 alkaen työskennellyt yhtiön palveluksessa nosturinkuljettajana, kunnes hän on kuollut 3.11.1977.

Rakennusalan sekä maa- ja vesirakennusalan työehtosopimusten osallisyhdistyksen Suomen Maarakentajien Keskusliiton mukaan yhtiö olisi otettu liiton jäseneksi ajoneuvonosturitoiminnan osalta, mikäli se olisi halunnut. Edelleen liiton ilmoituksen mukaan sen jäsenyritysten palveluksessa olevan ajoneuvonosturinkuljettajan työsuhteen ehdot määräytyivät maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen mukaan. Samojen työehtosopimusten osallisyhdistys Rakennustyöläisten Liitto on kiinnittänyt huomiota siihen, että yhtiö on harjoittanut vain nosturien vuokraustoimintaa eikä se näin ollen ollut tyypillinen rakennusalan yritys, joka pääurakoitsijan asemassa vastaa rakennuksen pystyttämisestä. Kyseisenlaiset yritykset ovat liiton mukaan pääsääntöisesti olleet Suomen Maarakentajien Keskusliiton jäseniä ja soveltaneet maa- ja vesirakennusalan työehtosopimusta. Sanottujen liittojen lausuntojen mukaan ajoneuvonosturin käyttäjä -ammattinimike on sisältynyt maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen palkkaryhmittelyyn.

Toiseksi hovioikeus on pyytänyt työtuomioistuimen lausuntoa myös siitä, onko kysymykseen tulevaa työehtosopimusta pidettävä työsopimuslain 17 §:ssä tarkoitettuna valtakunnallisena työehtosopimuksena. Maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen valtakunnallisuus on työtuomioistuimen käsityksen mukaan riidaton. Työtuomioistuin katsoo, ettei kysymys siitä, onko jokin työehtosopimus valtakunnallinen ja yleiseksi katsottava työsopimuslain 17 §:n mielessä, kuulu niihin työehtosopimusolojen erityistä tuntemusta edellyttäviin seikkoihin, joista työtuomioistuin voi työtuomioistuimesta annetun lain 39 §:n mukaan antaa lausuntoja.

Sanottujen liittojen sekä Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton, Suomen Rakennusteollisuusliiton ja Autoliikenteen Työnantajaliiton asiasta antamiin lausuntoihin viitaten työtuomioistuin lausuntonaan katsoo, että Kojon työ on kysymyksessä olevana aikana kuulunut maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen alaan.

Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Hiidensalo, puheenjohtaja, Lehtikunnas, Äimälä, Vihma, Kuivanen ja Leivo.

Tuomio oli yksimielinen.