3.3.1981

7 § Työpalkat

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

9. Korjauspajojen ammattityöntekijöiden palkkaperusteista on sovittu sopijaliittojen välisellä erillisellä pöytäkirjalla.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

8 § Urakkatyö

1. Mikäli työn laatu sen sallii ja se teknillisesti on mahdollista, on tuotannon ja työntekijöiden ansion kohottamiseksi työt mahdollisuuksien mukaan pyrittävä järjestämään urakkatyöksi. Työt, jotka kumiteollisuudessa vakiintuneen tavan mukaan tai teknillisistä taikka tuotannon järjestelyn edellyttämistä syistä on järjestetty urakkatyöksi, suoritetaan urakkatyönä.

2. Urakkatyö on, mikäli mahdollista aikatutkimuksia hyväksikäyttäen, hinnoiteltava siten että työntekijän ansio normaalilla urakkatyövauhdilla nousee alla sovittuun asianomaisen palkkaluokan urakkatyön hinnoittelupalkkaan ja että ansio työn suorituksen tai työtehon lisääntyessä kasvaa vähintään samassa suhteessa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

3. Urakkatyötä tehtäessä on ao. työn työkohtainen tuntipalkka taattu.

4. Sellaisissa töissä, joissa se osoittautuu tarkoituksenmukaiseksi, voidaan soveltaa palkkiourakkaa tai tuotantopalkkiojärjestelmää. Tuotantopalkkiotyössä noudatetaan soveltuvin osin mitä edellä tämän pykälän 1. ja 3. kohdissa urakkatyön osalta on sovittu, sekä nk. palkkiourakkatyössä myös mitä 2. kohdassa on hinnoitteluperusteen osalta sovittu. Tuotantopalkkiotyössä maksetaan kiinteänä palkkaosana ao. työn työkohtainen tuntipalkka.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Työehtosopimuksen 7 §:n 9 kohdassa tarkoitetussa, myös 1.4.1980 hyväksytyssä pöytäkirjassa sanotaan muun ohessa:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

2 §

Ryhmän kumiteollisuusjaostoa koskevan työehtosopimuksen 7 §:n 9. kohdan nojalla sovittiin korjauspajojen ammattityöntekijöiden vähimmäisaikapalkoista seuraavaa:

1. Yleisen 2- tai 3-vuotisen oman alan ammattikoulun hyväksyttävän suorituksen jälkeen 2 vuotta tai vastaavasti 1 1/2 vuotta työskennelleille ja hyvää kehityskykyä osoittaneille ns. nuoremmille ammattityöntekijöille maksetaan vähimmäispalkkaa seuraavasti:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

2. Varsinaisille ns. vanhemmille ammattityöntekijöille, jotka omaavat jäljempänä mainitut pätevyysvaatimukset, maksetaan samoin edellytyksin seuraavasti:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Näiden ammattityöntekijöiden tulee omassa ammatissaan omata seuraava pätevyys:

a) työskentely piirustuksen tai vastaavien ohjeiden mukaan

b) itsenäinen työnsuoritus

c) alansa työkoneiden tuntemus ja käytön hallinta

d) mitta- ja työvälineiden hallitseminen.

Todettiin, että tällainen pätevyys yleensä saavutetaan silloin kun asianomainen on työskennellyt 5 vuotta ammatissaan, jolloin opetusohjelman mukaan hyväksytysti loppuunsuoritetusta lähinnä oman alan ammattikoulusta lasketaan puolet ammatissaoloaikaa korvaavaksi ajaksi.

Työntekijöiden pätevyyttä määriteltäessä voidaan käyttää apuna pätevyyden luokitusjärjestelmiin sisältyviä periaatteita.

3. Vaativissa tai vastuullisissa erikoisammattitöissä maksetaan vähimmäispalkkaa seuraavasti:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Ottaen huomioon paikalliset erot tehtävien vaativuudessa sekä työntekijöiden yksilöllisessä pätevyydessä pidettiin asianmukaisena, että noin 25 % 2. kohdassa mainitut ehdot täyttävistä korjauspajojen ammattityöntekijöistä kuuluisi tähän ryhmään.

4. Riippuen tehtävän vaativuudesta ja asianomaisen työntekijän pätevyydestä porrastetaan edellä 1-2. kohdissa mainittujen ammattityöntekijäin henkilökohtaiset aikapalkat edellä mainittujen vähimmäispalkkojen välisille palkka-alueille sekä 3. kohdassa mainittujen ammattityöntekijäin henkilökohtaiset aikapalkat sanotussa kohdassa mainitusta vähimmäispalkasta ylöspäin.

5. Tämän pöytäkirjan määräyksiä sovelletaan myös sellaisiin laitosmiehiin, jotka tehtävänsä vaativuuden ja ammattipätevyytensä kannalta ovat rinnastettavissa korjauspajojen ammattityöntekijöihin.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Kumi- ja Nahkatyöväen Liitto on työtuomioistuimessa lausunut Suomen Työnantajain Yleisen Ryhmän jäsenyrityksen Oy Nokia Ab:n Nokian kumitehtaan toteuttaneen yksipuolisesti 17.12.1979 organisaatiomuutoksen, jolloin 22 korjauspajan kirjoilla ollutta laitosmiestä oli siirretty tuotanto-osastojen kirjoille. Työntekijöiden työtehtävät eivät kuitenkaan olleet muuttuneet. Palkkaperusteet sen sijaan olivat muuttuneet siten, että heihin ei enää sovellettu puhtaasti aikapalkkaan perustuvaa korjauspajapöytäkirjaa. Aikapalkan tilalle oli tullut samanlainen osittain suoritussidonnainen palkkausmuoto kuin tuotanto-osastojen työntekijöilläkin oli, jolloin kokonaisansio muodostui kiinteän osan lisäksi tuotannontoteutumispalkkiosta ja käyttösuhdepalkkiosta.

Koska työntekijäpuoli oli vastustanut muutosta, asiaa oli pyritty selvittämään paikallisissa työryhmissä. Työryhmäkäsittelyn aikana työnantaja oli myöntänyt siirrettyjen työntekijöiden työtehtävien säilyneen ennallaan. Kun työryhmissä ei muutoin ollut saavutettu yksimielisyyttä, oli niiden työskentely lopetettu turhana 21.3.1980. Liittojen välillä oli asiasta neuvoteltu kaksi kertaa, viimeksi 10.4.1980. Tällöin työnantajapuolen mielestä kysymyksessä oli ollut vain kumiteollisuuden yleisen työehtosopimuksen mukaisten palkkaryhmien etsiminen siirretyille henkilöille. Työntekijäpuoli taas olisi halunnut neuvotella korjauspajapöytäkirjan soveltamisesta siirrettyihin. Liittojen väliset neuvottelut olivat päättyneet tuloksettomina.

Työnantaja ei pelkästään muodollisilla organisatorisilla muutoksilla saanut mitätöidä työehtosopimusmääräyksiä. Korjauspajapöytäkirjan 2 §:n 5 kohdan mukaan pöytäkirjan määräyksiä oli sovellettava myös laitosmiehiin, jotka tehtävänsä vaativuuden ja ammattipätevyytensä perusteella olivat rinnastettavissa korjauspajojen ammattityöntekijöihin riippumatta näiden muodollisorganisatorisesta sijoittelusta. Suoritussidonnainen palkkaus ei korjaustyötä tekevillä työntekijöillä ollut mielekäs, koska he eivät voineet suoranaisesti vaikuttaa tuotannon määrään tai laatuun.

Näillä perusteilla kantajaliitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan oikeaksi tulkinnan, jonka mukaan liittojen välistä korjauspajojen ammattityöntekijöiden palkkaperusteita koskevaa pöytäkirjaa oli sovellettava seuraaviin esimerkeiksi valittuihin työntekijöihin:

Olavi Kivimäki oli käynyt kolmivuotisen konekorjauslinjan ammattikoulun. Hänellä oli työkokemusta Oy Nokia Ab:n kumitehtaalla laitosmiehenä noin kuusi vuotta. Alkuvalmisteluosastolle siirron jälkeen työt olivat muuttuneet vaikeammiksi. Putki- ja rautarakennetyöt olivat lisääntyneet huomattavasti. Kivimäki oli hitsannut, suorittanut laakerien asennusta, laitteiden asennusta, punnituspöytien tekoa piirustusten mukaan ja hydrauliikkatöitä sekä kalanterien hiontaa. Hänen työnsä olivat itsenäisiä. Kivimäen tehtävät eivät koostuneet pääasiassa pienistä korjaustöistä, vaan tehtäviin kuului koneiden korjaus vian suuruudesta tai kestoajasta riippumatta, kunnes kone toimi jälleen. Hän joutui usein jatkamaan korjauspajan miesten aloittamaa työtä, kun heidän työpäivänsä loppui kello 16. Työ saattoi sisältää isoja vaativia asennustehtäviä kuten teloja, laakereita, vaihdelaatikoita, kytkimiä, koneiden putkituksia, hammaspyöriä ja ketjupyöriä. Tavallisesti työt vaativat kaksi korjausmiestä. Kivimäen tavanomaisiin tehtäviin kuuluivat hydrauliikkaventtiilien ja letkujen korjaus, kaiken kokoisten sylintereiden korjaus sekä pneumaattisten laitteiden ja sähkömoottorien asennukset, ketjupyörien ja isojen telojen asennukset, pumppujen täyskorjaukset ja kuljettimien korjaus. Hän suoritti suihkuputkien juottamista ja uusintaa sekä muuta putkityötä ja putkien uusintaa. Hän joutui jopa suunnittelemaan rakennemuutoksia ja toteuttamaan ne. Hän joutui valmistamaan uusia rautarakennetöitä kuten laatikoiden kuljetusalustoja, työtasoja, suojakaiteita, suojapeittoja, punnituspöytiä, pakan kuljetustankoja, leikkurin vastaanottoradan aputasoja, hilojen kehikkosihtejä ja siilojen tarkistusluukkuja. Kivimäen tehtäviin kuuluivat vielä magneettikelan juottaminen sekä ilmastointiputkien asennus. Varsinkin iltavuorossa hän joutui tekemään hyvinkin vaikeita korjaustehtäviä. Työ oli pääasiassa korjaustyötä, säätöjä oli alkuvalmistusosastolla erittäin vähän. Työhön otettiin ammattikoulutusta omaavia työntekijöitä.

Pentti Svansjö oli toiminut laitosmiehenä kumitehtaan eri osastoilla noin 19 vuotta. Alkuvalmisteluosastolla hänen työtehtävistään puolet oli aluksi ollut koneiden voitelua, puolet koneiden korjaus- ja huoltotehtäviä kuten Kivimäelläkin. Voitelutyö oli sittemmin jäänyt pois. Svansjö suoritti voimakärryjen peruskorjausta ja huoltoa, sähkötrukkien huoltoa, rauta- la varaosavarastosta huolehtimista sekä telojen, silintereiden, venttiilien ja liuospumppujen ja muiden korjausta. Svansjö osallistui myös laitosmiestöihin silloin kun hän oli muiden laitosmiesten sijaisena. Jukka Jokinen oli käynyt ammattikoulussa kolmivuotisen autonasentajalinjan sekä työteknillisessä koulussa kunnossapitolinjan. Ennen ja jälkeen organisaatiouudistuksen Jokinen oli toiminut laitosmiehenä vyörenkaiden kokoonpano-osastolla. Hänen tehtäviinsä olivat kuuluneet muun muassa koneiden säädöt, korjaukset, hitsaukset, venttiilien vaihdot ja korjaukset, akselien ja ketjujen korjaukset sekä paljon pneumatiikkaan liittyviä töitä. Uudistuksen tapahtuessa oli työkenttä hiukan laajentunut. Työ oli itsenäistä, ja siihen kuului vikojen etsimistä. Pääsääntöisesti käynnissäpitomiehet hoitivat kaikki korjaukset, jotka kestivät alle kahdeksan tuntia. Korjaustehtäviin saattoi liittyä esimerkiksi jonkin osan sorvaaminen ennen sen asentamista. Tehtäviin kuului vikojen itsenäinen etsiminen. Työhön oli otettu ammattikoulutusta omaavia työntekijöitä. Työntekijän täytyi tuntea erilaiset metallialan työtavat kuten hitsaus, viilaus, poraus ja hionta- Täytyi tuntea pneumatiikkaa ja hallita mekaanisten laitteiden korjaus.

Juhani Nikkinen oli keskikoulun suoritettuaan ollut kumitehtaan korjauspajalla vuosina 1967-1975 koneasentajana ja viilarina sekä vuosina 1975-1979 koneasentajana suorittaen vulkanointipuristinten peruskorjauksia ja sittemmin organisaatiouudistukseen asti teräskudosmuottien korjausta ja huoltoa. Siirron jälkeen hän edelleen jatkoi samoissa teräskudosmuottien korjaus- ja huoltotehtävissä. Seppo Ketonen oli keskikoulun jälkeen suorittanut ammattikoulun koneistaja-asentajalinjan sekä työteknillisen koulun kunnossapitolinjan. Hän oli vuosina 1971-1972 ollut Raahe Oy:ssä koneistajana, jolloin hän oli suorittanut hihnarullien jyrsintää ja porausta, sekä tehnyt vuonna 1972 Rilke Oy:ssä koneiden korjausta ja Pointo Oy:ssä koneasentajana levyjen prässäyslinjan vaihdelaatikoiden korjausta. Kumitehtaalla hän oli ollut aluksi muotinvaihtajana paisto-osastolla sekä myöhemmin korjauspajan kirjoissa, laitosmiehenä polkupyörän ulkorengasosastolla vuosina 1973-1975 ja koneasentajana tehtävänään vulkanointipuristimien peruskorjaus sekä sittemmin teräskudosmuottien korjaus ja huolto vuosina 1975-1978. Tehtävät olivat säilyneet entisellään.

Nikkisen ja Ketosen töihin kuuluivat segmenttimuottien huolto ja korjaus, muotin purkaminen, visuaalinen tarkastus, runkojen ja segmenttipalojen puhdistus, tarvittavat korjaustoimenpiteet, runkojen, segmenttipalojen ja ohjainpulttien maalaus, muotin kokoonpano, muotin toiminnan kokeilu nosturilla, muottien ja tyynyjen asennus puristimille, segmenttimuottien voitelu puristimissa, ilmareikien poraus muotteihin, ilmareikien poraus tyynylaippoihin, uusien muottien ja tyynylaippojen viimeistely ja teräskudospuristinten hydrauliikka, letkujen valmistusta ja paikalleen asennusta sekä valurautamuotin hitsausta.

Erkki Antila oli ollut Volvon traktoritehtaalla säteisporarina puoli vuotta. Hän oli tullut vuonna 1974 kumitehtaalle raskaan renkaan paisto-osastolle muotin vaihtajaksi ja ollut tässä tehtävässä tammikuuhun 1980 saakka, jolloin nimitys oli muutettu käynnissäpitoasettajaksi ja hänet oli siirretty niin sanotulle käynnissäpito-osastolle. Muutoksen yhteydessä työtehtäviin oli tullut töitä, joita aikaisemmin olivat tehneet vain laitosmiehet. Antila joutui muotinvaihtajana hoitamaan noin 20 teräsvyömuottia sekä muita muotteja ja laippoja. Harjaantumisaika liiketeknisesti oli vähintään kolme kuukautta. Työhön osallistui kaksi työntekijää. Työssään he joutuivat avaamaan erilaisia pultteja, kiertämään avaimella käsin ja nostamaan kattonosturilla. Antila joutui mittaamaan muottien korkeuksia, kuljettamaan muotteja kuljetuslavalle tai suoraan muottivarastoon sekä tarkastamaan muotin asentoa ja tuomaan uusia muotteja ja asentamaan niitä paikoilleen ja säätämään puristuksen, tarkastamaan ply-merkkejä ja vaihtamaan niitä tarvittaessa sekä tarkastamaan, että rajoitin- ja tyynyholkit olivat oikean mittaisia, ja vaihtamaan niitä tarvittaessa. Antila porasi huoltotöiden lisäksi uusia ilmareikiä tyynylaippoihin ja muotteihin. Hän aukaisi ja korjasi likaisia ja vioittuneita kierteitä pulteista, muttereista ja rei'istä. Muotinvaihto- ja huoltotyöt olivat asennus- ja muihin metallitöihin verrattavia.

Pauli Jalonen oli kansalaiskoulun jälkeen suorittanut ammattikoulun kaksivuotisen viilaaja-koneistajan linjan sekä tämän jälkeen laitosmies-, keskuslämmitys- ja öljylämmityskurssin. Hän oli työskennellyt vuosina 1970-1975 laitosmiehenä ja rasvarina eri yrityksissä. Kumitehtaalle hän oli tullut vuoden 1975 syksyllä kevyen ristikudosrenkaan kokoonpano-osastolle vuorolaitosmieheksi, mistä hänet oli siirretty raskaan ristikudosrenkaan kokoonpano-osaston vuorolaitosmieheksi. Työn luonne tai sisältö ei ollut muuttunut organisaatiomuutoksessa, vaan työskentelyalue oli laajentunut käsittämään myös raskaan renkaan teräsvyörenkaan kokoonpano-osaston vuorolaitosmiehen työt. Pauli Berg oli suorittanut kolmivuotisen autonasentajalinjan ammattikoulussa ja sen jälkeen toiminut puolitoista vuotta autonasentajana. Nokian kumitehtaalla hän oli toiminut laitosmiehenä, viimeksi vuodesta 1971 ristikudosrenkaan kokoonpano-osastolla. Työtehtävät eivät olleet muuttuneet organisaatiouudistuksen yhteydessä. Jalosen ja Bergin työt vaativat ammattikoulutusta omaavan työntekijän. Heidän tehtäviinsä kuuluivat katkenneiden pulttien poraus ja kierteytys, sylintereiden tiivistys ja poksien vaihto, kuljettimien telojen akselien hitsaus ja vaihto, lavahissin ketjun ja lavojen korjaus, moottoreiden jarrujen säädöt ja tarkistukset sekä tarvittaessa korjaukset, kalvo- ja magneettiventtiilien vaihdot sekä vian etsinnät, kaluston ja työkalujen korjaukset sekä erilaisten työkalujen teko ja suunnittelu ja katkenneiden ja kolhiintuneiden putkien ja letkujen valmistaminen sekä paikoilleen asennus. Sekä kaasu- että sähköhitsaustaito olivat työssä välttämättömiä. He joutuivat omatoimisesti korjaamaan viat ja vauriot. Työ edellytti työntekijältä lvi-laitteiden ja prosessiputkiston sekä eri metallilaatujen ominaisuuksien tuntemista. Työntekijöiden työt eivät olleet organisaatiomuutoksen yhteydessä muuttuneet vähemmän vaativaan suuntaan.

Kanteeseen vastatessaan Suomen Työnantajain Yleinen Ryhmä on lausunut, että Oy Nokia Ab:n kumitehtaalla Nokialla oli 1.8.1977 aloitettu tuotantoon liittyvä työnjaon uudistus, jota siitä saatujen myönteisten kokemusten johdosta oli laajennettu 17.12.1979. Uudistusten yhteydessä oli muiden osastojen työntekijöiden ohella siirretty joitakin korjauspajan työntekijöitäkin eräille tuotanto-osastoille käynnissäpitotehtäviin niin sanotuiksi käynnissäpitoasettajiksi. Käynnissäpitomiesten tehtävät oli määritelty siten, että määrätyn koulutusjakson jälkeen, jolloin työntekijät perehtyivät yksittäisiin tuotantotöihin ja alueen tuotantoprosessiin, työtehtäväkenttä käsitti koko alueen kokoonpanosta viimeistelyyn säätöineen, asetuksineen ja koon vaihtoineen, kun taas laitosmiestoiminnalle tyypilliset korjaustyöt jäivät keskuskorjauspajan ja aluekunnossapidon tehtäviksi. Käynnissäpitomiesten tehtävät tulivat organisaatiomuutoksen jälkeen pääosiltaan olemaan ennakoitavia koon vaihtoja sekä näihin vastaaviin töihin liittyviä säätöjä ja asetuksia.

Työntekijöiden siirrot oli suoritettu työehtosopimuksen edellyttämällä tavalla. Palkkaus oli korjattu vastaamaan kyseisillä tuotantoosastoilla käytössä ollutta palkkaustapaa. Se oli muuttunut suorituspalkkaukseksi. Korjauspajalla ennen työskennelleiden aikapalkkaisten työntekijöiden ansiotaso ei yhdessäkään tapauksessa ollut laskenut siirtojen yhteydessä, vaan oli noussutkin joidenkin kohdalla tuntuvasti. Tultiinpa kanteessa lueteltujen kahdeksan työntekijän kohdalta mihin tulokseen tahansa, ei siitä voitu vetää johtopäätöstä korjauspöytäkirjan soveltamisesta koko käynnissäpito-osastoon, koska mainitut kahdeksan työntekijää oli huolella valittu edullisista esimerkkihenkilöistä. Yli puolet käynnissäpitoosaston 42 työntekijästä oli tullut korjauspajan ulkopuolelta. Tehtävät uudella osastolla olivat toisen tyyppisiä kuin korjauspajalla, kuten vaihtoja, asetuksia, säätöjä ja pienempiä korjaustöitä. Sinne siirtyviltä henkilöiltä ei edellytetty, että he olisivat olleet pelkästään korjauspaja- tai laitosmiehiä. Työhön ei vaadittu metallialan ammattikoulutusta. Työntekijät olivat ammattitaitoisia, mutta uusissa töissä ei ammattitaitoa kaikilta osiltaan tarvittu.

Kanne ei enää voinut edes koskea Jukka Jokista, koska hän oli siirtynyt takaisin korjauspajaan, eikä Pauli Jalosta, joka oli ottanut lopputilin 14.8.1980. Käynnissäpito-osastolla työskentelyn ajalta heille taas oli maksettu selvästi korjauspöytäkirjan palkkamääräykset ylittävää palkkaa, joten kantajalla oli ollut oikeudellista intressiä heitä koskevan vahvistuskanteen nostamiseksi.

19.12.1979 oli perustettu kanteessa mainitut paikalliset työryhmät. Kevyen ja raskaan renkaan ja erikoistuoteosaston asettajien töiden määrittelyä selvittävän työryhmän muistiossa oli todettu näiden osastojen käynnissäpitoasettajien työn olevan luonteeltaan käynnissäpitotyötä. Asioista oli työryhmässä sovittu, joka ilmeni 21.3.1980 päivätystä kokousmuistioista. Siinä oli myös todettu, että segmenttimuottien huoltoon sisältyi varsinaisia kunnossapitotöitä. Sillä seikalla, että työryhmän työntekijäjäsenet eivät olleet allekirjoittaneet muistiota, ei ollut merkitystä, koska sellaista muotoa ei ollut edellytetty. Työryhmässä ei ollut otettu kantaa siihen, oliko korjauspajapöytäkirjaa sovellettava vai eikö, vaan selvitelty, olivatko työtehtäväluettelossa mainituista töistä erikseen merkityt laitosmiestöitä vai käynnissäpitotehtäviä. Pöytäkirjoissa oli maininta tehtävän asettelusta. Työryhmä oli saanut tehtävänsä päätökseen. Työtehtäväluettelossa merkitsemättömät työt oli jo liittojen välisessä neuvottelussa todettu sellaisiksi, ettei korjauspajapöytäkirjaa tullut niihin soveltaa.

Kanteen tutkimisen tulisi siten rajoittua koskemaan ainoastaan alkuvalmistusosastolla työskenteleviä Kivimäkeä ja Svansjötä. Alkuvalmistuksen käynnissäpidon työryhmän työ oli näet jäänyt kesken, koska työntekijäpuolen mielestä työt eivät olleet entisestään muuttuneet ja ne olivat aikaisemminkin kuuluneet korjauspajapöytäkirjan piiriin ja metalliammattitöihin. Kivimäki teki pienet kiireelliset koneiden käynnissäpidon kannalta välttämättömät korjaustyöt kuten annosteluläppien vaihdot, sokkien katkeamiset, vartaiden oikaisut, kuljetinhihnojen säädöt ja jatkokset, hydrauliletkujen korjaukset ja leikkurien terien vaihdot ja teroitukset. Hänelle kuuluivat myös liuospumppujen vaihto ja huolto, voimavaunujen korjaus, kuljetuslavojen korjaus, ketjujen katkeamiset, telojen laakereiden vaihdot, suodattimien puhdistus ja vaihdot, magneettiventtiilien korjaus, lasikuitukuljettimien korjaus, jäähdytysputkien korjaus ja painotelojen vaihdot. Svansjön tehtäviin kuului pääasiallisesti varaosien käsivaraston ylläpito, voimavaunujen määräaikaishuolto, sähkötrukkien akkujen määräaikainen veden tarkistus ja lisäys, suodattimien puhdistusta tekevän henkilön vuorotus sekä tarvittaessa konekorjauksia suorittavien käyttöasentajien avustus. Kivimäen suorittamista työtehtävistä osa oli lähellä kunnossapitotyötä. Svansjön tehtävistä mikään ei ollut sellaista työtä.

Sen varalta, että muidenkin kuin Kivimäen ja Svansjön kohdalta asia ratkaistaisiin heidän työtehtäviensä perusteella, Suomen Työnantajain Yleinen Ryhmä on lausunut, että Jokinen ja Jalonen olivat tehneet ja Berg teki käynnissäpitoasettajien töitä. Nikkisen ja Ketosen työtehtävät olivat eriytyneet siten, että noin 85 % oli segmenttimuottien huoltoa. Paikallisen työryhmän pöytäkirjassa mainitun työn oli katsottu muistuttavan korjauspajan töitä. Antilan työ oli muotin vaihtamista eikä siten luonteeltaan edes käynnissäpitotyötä, vaan tuotanto-osastoilla tehtävään työhön verrattavaa. Nikkisen ja Ketosen sekä Kivimäen työtehtävissä oli korjauspajan töihin kuuluvia tehtäviä. Nikkisen ja Ketosen kohdalla tämä johtui työtehtävien eriytymisestä ja Kivimäen kohdalla siitä, että alkuvalmistusosaston työtehtävät muistuttivat eniten korjauspajatöitä. Nämäkään työtehtävät eivät olleet siinä määrin vaativia, että korjauspajapöytäkirjaa tulisi poikkeuksellisesti soveltaa näihin työntekijöihin. Ei ollut tarkoituksenmukaista, että korjauspajapöytäkirjan soveltamisalueen rajat menivät ristiin osastokokonaisuuksien kanssa.

Korjauspajapöytäkirjassa ei ollut määräyksiä suorituspalkkauksesta. Suorituspalkkausta koskevat määräykset sisältyivät työehtosopimukseen, ja korjauspajapöytäkirjassa oli sovittu vähimmäisaikapalkat korjauspajojen ammattityöntekijöille. Kaikkien kanteessa mainittujen käynnissäpitoasettajien uusien töiden mukaiset palkat olivat suorituspalkkoja ja korkeampia kuin korjauspajapöytäkirjan vähimmäisaikapalkat. Työnantajan käyttöönottama suorituspalkkaus mahdollisti kyllä ansiotason laskemisen alle korjauspajapöytäkirjan mukaisten aikapalkkojen. Koska käynnissäpito-osastolla tehtiin töitä suorituspalkalla, oli työntekijöihin sovellettava työehtosopimuksen suorituspalkkausta koskevia määräyksiä. Sekä urakkatyötä että palkkiopalkkatyötä koskevissa määräyksissä oli sovittu ainoastaan siitä, että työkohtainen tuntipalkka oli taattu. Työnantajalla ei näin ollen ollut velvollisuutta maksaa korjauspajapöytäkirjan mukaista aikapalkkaa siinäkään tapauksessa, että korjauspajan työtä tekevät työntekijät työskentelivät suorituspalkalla, sillä korjauspajapöytäkirjan määräykset koskivat ainoastaan aikapalkkoja. Käynnissäpitoasettajien palkkaus ei ollut tosiasiassa laskenut suorituspalkkaukseen siirtymisen yhteydessä. Palkka oli riippuvainen toteutuneesta tuotannosta, eikä se normaalioloissa voinut laskea alle palkan kiinteän osan. Toisena palkkaan vaikuttavana tekijänä oli työntekijän pätevyys, joka vaihteli henkilöittäin. Liittojen välisissä neuvotteluissa kantajaliitto oli vaatinut, että käynnissäpitoasettajien palkan kiinteän osan tuli olla sama kuin korjauspajapöytäkirjan vähimmäisaikapalkka. Työehtosopimuksesta ei tällaiselle vaatimukselle kuitenkaan löytynyt perustetta. Käytännössä oleva palkkaustapa oli työehtosopimuksen suorituspalkkauspykälän mukainen.

Suorituspalkkausta koskevat määräykset oli työehtosopimuksessa selvästi erotettu aikapalkkausta koskevista työehtosopimusmääräyksistä. Työehtosopimus rakentui periaatteelle, että mikäli työn laatu sen salli ja teknisesti oli mahdollista, oli tuotannon ja työntekijöiden ansion kohottamiseksi työt mahdollisuuksien mukaan pyrittävä järjestämään urakkatyöksi. Työt, jotka kumiteollisuudessa vakiintuneen tavan mukaan tai teknillisistä tai tuotannon järjestelyn edellyttämistä syistä oli järjestetty urakkatöiksi, suoritettiin työehtosopimuksen mukaan urakkatyönä. Tämän periaatteen mukaisesti työt ja palkkaus tuli mahdollisuuksien mukaan ensisijaisesti järjestää suoritussidonnaiseksi. Perusteetonta oli väittää, etteivät siirrot tai suoritussidonnainen palkkaus olleet mielekkäitä. Työehtosopimuksen suorituspalkkausta koskevia vähimmäispalkkamääräyksiä sovellettiin teollisuusliittoperiaatteen mukaisesti kaikkiin kumityöntekijöihin. Työehtosopimuksen 7 §:n mukaan töiden uudelleenjärjestelytilanteissa, kun otettiin käyttöön uusia töitä tai töiden vaikeusaste puoleen tai toiseen olennaisesti muuttui, sopijapuolten tuli sopia työehtosopimuksen mukaisessa järjestyksessä uusien töiden sijoittamisesta palkkaluokkiin ja siitä, miten mahdollisten muutosten vaikutus huomioitaisiin. Korjauspajapöytäkirjaa ei voitu soveltaa käynnissäpitoasettajien tehtäviin eikä suorituspalkkaukseen.

Näillä perusteilla vastaajaliitto on vaatinut, että Kumi- ja Nahkatyöväen Liiton vaatimukset hylättäisiin.

Kumi- ja Nahkatyöväen Liitto on vielä työtuomioistuimessa lausunut, ettei suorituspalkkaukseen siirtymisen yhteydessä työntekijöiden käytännön ansiotaso yleensä ollut laskenut. Liitolla oli kuitenkin oikeudellista intressiä vaatia korjauspajapöytäkirjaa sovellettavaksi kyseisiin työtekijöihin, koska suorituspalkkaus mahdollisti ansiotason laskemisen alle pöytäkirjan mukaisten aikapalkkojen. Kanteesta ei myöskään luovuttu Jokisen ja Jalosen kohdalta, vaan se koski heidän osaltaan aikaa ennen tapahtuneita muutoksia eli sitä, että korjauspajapöytäkirjaa on heidän kohdallaan ollut noudatettava muutostapahtumiin asti. Työehtosopimukseen osallisen yhdistyksen intressissä oli vahvistaa heidänkin tapauksessaan työehtosopimuksen oikea sisältö ja laajuus sekä oikea tulkinta.

Kummassakaan paikallisessa työryhmässä ei ollut päästy yksimielisyyteen työn luonteesta. Kevyen ja raskaan renkaan sekä erikoistuoteosaston työryhmässä ei ollut päästy yksimielisyyteen edes työryhmän toimeksiannon sisällöstä. Työntekijäpuoli olisi halunnut määritellä työntekijäkohtaisesti, tekevätkö työntekijät korjauspajapöytäkirjan tarkoittamaa metallityötä. Työnantajapuoli olisi taas halunnut keskustella tehtävien käynnissäpitoluontoisuudesta. Työnantajapuoli oli esittänyt käsittelyn pohjaksi asiakirjaa, jossa se oli yksipuolisesti ympyröimällä merkinnyt mielestään epäselvät tehtävät. Työryhmää koskevat muistiot oli työnantaja yksipuolisesti laatinut. Työryhmässä oli todettu Nikkisen ja Ketosen työt metallitöiksi, jota ei ollut kuitenkaan muistioon kirjattu. Työntekijäpuoli oli kieltäytynyt allekirjoittamasta muistiota nimenomaan osoittaakseen, ettei työryhmässä ollut sovittu mistään.

Oy Nokia Ab on ollut jutussa kuultavana.

Asianosaiset ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Työtuomioistuin on käsitellyt jutun ja havaitsee riidattomaksi, että kanteessa tarkoitetuista työntekijöistä Jukka Jokinen ja Pauli Jalonen eivät enää työskentele riidanalaisen käynnissäpito-osaston tehtävissä Jokisen siirryttyä takaisin korjauspajaan ja Jalosen erottua Oy Nokia Ab:n palveluksesta 14.8.1980. Riidatonta on myös, että Jokinen ja Jalonen ovat koko sen ajan, jonka he ovat olleet käynnissäpito-osaston kirjoissa, saaneet palkkaa joka on täyttänyt työehtosopimuksen korjauspajapöytäkirjan palkkamääräykset. Sen enempää Jokista kuin Jalostakaan koskevan vahvistusvaatimuksen hyväksyminen ei siten tuottaisi asianomaisille lisää palkkaa. Kumija Nahkatyöväen Liitto on perustellut heitäkin koskevan vahvistusvaatimuksen tutkimista sillä, että tässäkin tapauksessa työehtosopimuksen oikean sisällön ja laajuuden sekä oikean tulkinnan vahvistaminen on työehtosopimukseen osallisen yhdistyksen intressissä. Tällä tarkoitettaneen sitä, että Jokista ja Jalosta koskevilla tulkinnoilla olisi merkitystä sovellettaessa työehtosopimusta muihin samanlaisiin tapauksiin. Korjauspajapöytäkirjan soveltamista koskevat periaatteelliset kysymykset tulevat työtuomioistuimen mielestä kuitenkin riittävästi valaistuiksi, jos kanne tutkitaan muiden kuuden työntekijän kohdalta. Jutussa on toisaalta tullut esille, miten käynnissäpitotehtävät ovat vaihdelleet työntekijäkohtaisesti muun ohessa kunkin omista ammattitaidoista riippuen ja miten tehtävät ovat myös eri työntekijöiden kohdalta muuttuneet siitä mitä ne olivat uudelleenjärjestelyn alkuaikoina. Kumi- ja Nahkatyöväen Liitolle ei työtuomioistuimen mielestä näin ollen ole Jokista ja Jalosta koskevalla vahvistustuomiolla sellaista merkitystä mitä vahvistuskanteen ajamiseksi vaaditaan. Näillä perusteilla työtuomioistuin jättää Kumi- ja Nahkatyöväen Liiton kanteen tutkimatta siltä osin kuin siinä on vaadittu korjauspajapöytäkirjan soveltamista Jokiseen ja Jaloseen sinä aikana, jonka nämä ovat olleet käynnissäpito-osaston tehtävissä.

Suomen Työnantajain Yleinen Ryhmä on vaatinut kanteen jättämistä tutkimatta myös Juhani Nikkisen, Seppo Ketosen, Erkki Antilan ja Pauli Bergin osalta, koska asia näiden osalta olisi sovittu paikallisissa neuvotteluissa. Kun Kumi- ja Nahkatyöväen Liitto on kuitenkin kiistänyt sovinnon syntymisen ja kun liitolla tämänkin vuoksi on tarvetta vahvistustuomion saamiseen myös Nikkisen, Ketosen, Antilan ja Bergin osalta, ei väitetyn sovinnon toteen näyttäminen voi johtaa kanteen tutkimatta jättämiseen heidän osaltaan, vaan sovinnon mukaiseen asiaratkaisuun, minkä vuoksi työtuomioistuin harkitsee oikeaksi hylätä Suomen Työnantajain Yleisen Ryhmän oikeudenkäyntiväitteen.

Jutun näin ollen muutoin paitsi Jokisen ja Jalosen osalta tutkiessaan työtuomioistuin katsoo siinä selvitetyksi, että Oy Nokia Ab:n kumitehtaalla on 17.12.1979 toteutettu organisaatiomuutos, jolloin perustettiin työtekninen osasto, jota on kutsuttu myös käynnissäpito-osastoksi Organisaatiomuutoksen yhteydessä siirrettiin työntekijöitä työskentelemään tuotanto-osastojen alaisina käynnissäpitomiehinä. Tässä yhteydessä on kunnossapito-osastojen siihenastisia työntekijöitä siirretty näihin käynnissäpitotöihin muun muassa kevyen ja raskaan renkaan osastoille, erikoistuoteosastolle ja alkuvalmistuksen tuotanto-osastolle. Siirretyt työntekijät ovat kunnossapito-osastoilla työskennellessään kuuluneet korjauspajojen ammattityöntekijöiden palkkaperusteita koskevan erillisen pöytäkirjan piirin. Siirron yhteydessä on kanteessa mainittujen kunnossapito-osastoilta siirrettyjen työntekijöiden palkkaus muuttunut vastaamaan tuotanto-osastoilla käytössä olevaa suorituspalkkausta, johon kiinteän osan lisäksi on kuulunut tuotannontoteutumispalkkio ja käyttösuhdepalkkio, joista kaikista on muodostunut kokonaisansio. Uudelle käynnissäpitoosastolle ei ole siirretty ainoastaan kunnossapitotyöntekijöitä, vaan sinne on otettu työntekijöitä myös tuotanto-osastoilta sekä kokonaan ulkopuolisiakin henkilöitä. Osaston vahvuudeksi on tällöin tullut noin 45-50 miestä. Käynnissäpitoosaston miesten pohjakoulutus ja heidän aikaisempi palkkauksensa on näin ollen ollut erilainen. Korjauspajalta siirtyneille kanteessa mainituille työntekijöille oli taattu, ettei heidän palkkansa uudesta palkkaustavasta huolimatta laskisi tietyn siirtymäkauden aikana aikaisemmasta tasosta.

Työntekijäpuolen vastustettua palkkaustavan muutosta organisaatiomuutoksen yhteydessä on asiaa pyritty selvittämään ensin liittojen välisissä neuvotteluissa, jolloin on päätetty perustaa kaksi paikallista työryhmää selvittämään asiaa. Työryhmissä on ollut tarkoituksena selvittää käynnissäpitomiesten töiden sisältöä. Tarkoituksena oli selvittää kuuluivatko heidän suorittamansa työt käynnissäpitotöihin vai korjauspajaluontoisiin töihin. Ensimmäinen työryhmistä, alkuvalmistuksen käynnissäpidon työryhmä ei ole päässyt työskentelyssään yksimielisyyteen. Kokousmuistiossa 25.3.1980 on työntekijäpuoli katsonut, etteivät työt, jolta uudella osastolla tehtiin, olleet aikaisempaan verrattuna muuttuneet ja että työt olivat jo aikaisemmin kuuluneet korjauspajapöytäkirjan piiriin. Tähän lauselmaan työryhmän työskentely on lopetettu. Toinen, kevyen ja raskaan renkaan ja erikoistuoteosaston asettajien töiden määrittelyä selvittävä työryhmä on kokoontunut kolme kertaa. Kokousmuistioihin on kirjattu, että työryhmän työn kohteena olleet työt olisi yhteisesti katsottu käynnissäpitotöiksi lukuun ottamatta raskaan renkaan segmenttimuottien huoltoa, jossa todettiin olevan huomattavasti varsinaisiin kunnossapitotöihin verrattavia työnosia. Työryhmän työntekijäjäsenet eivät ole kuitenkaan halunneet allekirjoittaa kokousmuistioita perustellen tätä siten, että suurin osa käynnissäpitotöiksi organisaatiomuutoksen jälkeen kutsutuista töistä oli sellaisia, joita aikaisemmin oli kutsuttu laitosmiestöiksi ja joihin oli silloin sovellettu korjauspajapöytäkirjaa. Työryhmien työn päätyttyä 10.4.1980 pidetyssä liittojen välisessä neuvottelussa ei myöskään ole päästy yksimielisyyteen, vaan neuvottelujen on todettu päättyneen tuloksettomina.

Työtuomioistuin havaitsee Suomen Työnantajain Yleisen Ryhmän nimenomaan todenneen jutun käsittelyn aikana, ettei kevyen ja raskaan renkaan ja erikoistuoteosaston työryhmässä ole otettu kantaa siihen kysymykseen, onko kysymyksessä oleviin työntekijöihin sovellettava korjauspajapöytäkirjaa vai eikö. Tuomiota ei siten voida näidenkään työntekijöiden osalta perustaa yksinomaan tämän työryhmän työn tuloksiin, joilla silti on merkitystä todistusaineistona.

Kumi- ja Nahkatyöväen Liitto on perustellut kannettaan alkuaan ensisijaisesti sillä, että käynnissäpito-osaston perustamisessa olisi kysymyksessä pelkästään muodollinen organisatorinen muutos, jolla ei saisi mitätöidä työehtosopimusmääräyksiä. Työnantajapuoli on työtuomioistuimen mielestä kuitenkin esittänyt riittävää selvitystä siitä, että uudelleenjärjestelyllä on ollut mielekkäät organisatoris-työnjohdolliset tavoitteet eikä tarkoituksena siten ole ollut työehtosopimusmääräysten kiertäminen. Toissijaisesti kanteessa on kuitenkin nojauduttu korjauspajapöytäkirjan 2 §:n 5 kohtaan, jonka mukaan pöytäkirjan määräyksiä sovelletaan myös tietyt edellytykset täyttäviin laitosmiehiin. Tämän määräyksen sanamuodon lisäksi myös sen synnystä esitetty selvitys osoittaa, että määräys ulottaa korjauspajapöytäkirjan soveltamisen eräisiin sellaisiin työntekijöihin, jotka eivät ole korjauspajan, vaan esimerkiksi jonkin tuotanto-osaston kirjoilla. Korjauspajapöytäkirjan soveltamista kanteessa tarkoitettuihin työntekijöihin ei siten estä se vastaajapuolen mainitsema peruste, ettei olisi tarkoituksenmukaista, että korjauspajapöytäkirjan soveltamisalueen rajat menevät ristiin osastokokonaisuuksien kanssa.

Kanteen asiallinen ratkaisu muodostuu siten korjauspajapöytäkirjan 2 §:n 5 kohdan soveltamiskysymykseksi. Tämän sopimusmääräyksen sanamuodon mukaan on kolme edellytystä korjauspajapöytäkirjan soveltamiseksi korjauspajan ulkopuolella olevaan työntekijään. Työntekijän tulee olla laitosmies; hänen tulee olla rinnastettavissa korjauspajan ammattityöntekijöihin tehtävänsä vaativuuden kannalta; ja hänen tulee olla näihin rinnastettavissa myös ammattipätevyytensä kannalta.

Siihen, mitä laitosmiehellä ymmärretään, ei jutussa ole sanottavasti puututtu. Kantajapuolelta on huomautettu, etteivät käynnissäpito-osaston työntekijät osallistu suoranaisesti varsinaiseen tuotannolliseen työhön, kumituotteiden valmistamiseen. Tämä ei yksin osoita, että kysymys olisi laitosmiehistä, sillä eiväthän esim. tuotanto-osastoilla työskentelevät siivoojat ole laitosmiehiä. Laitosmiehelle on työtuomioistuimen käsityksen mukaan ominaista ainakin, että hän ammattityötekijänä huolehtii tuotantokoneiden kunnosta ja toimintavalmiudesta. Tässä jutussa voidaan työtuomioistuimen mielestä kiinnittää huomiota myös siihen, että Kivimäki, Svansjö ja Berg sekä myös Jokinen ja Jalonen samoin kuin jutussa todistajana kuultu, sittemmin työnjohtajaksi siirtynyt työntekijä ovat ennen käynnissäpito-osastolle siirtymistään tehneet olennaiselta osalta samanlaista työtä työskennellen asianomaisilla tuotanto-osastoilla, mutta ollen laitosmiehen nimellä kunnossapito-osaston kirjoissa.

Tehtävän vaativuuden työtuomioistuin katsoo merkitsevän lähinnä sitä, että tehtävästä suoriutuminen edellyttää ainakin korjauspajapöytäkirjan 2 §:n 1 kohdan mukaista nuoremman ammattityöntekijän pätevyyttä. Vastaavasti merkitsee ammattipätevyyttä koskeva vaatimus sitä, että työntekijällä on sanotun sopimuskohdan mukainen nuoremman ammattityöntekijän pätevyys. Kantajapuolen kantaa, että ammattityöntekijän pätevyys voitaisiin ratkaista pelkästään työskentelyvuosien perusteella, ei työtuomioistuimen mielestä ole osoitettu oikeaksi. Jutussa ei ole kysymys siitä, olisiko kanteen käsittämiä työntekijöitä pidettävä vanhempina ammattityöntekijöinä tai erikoisammattityöntekijöinä korjauspajapöytäkirjan mielessä.

Kanteessa tarkoitettujen eri työntekijöiden osalta työtuomioistuin toteaa seuraavaa:

Olavi Kivimäki on käynyt 3-vuotisen konekorjauslinjan ammattikoulun, jonka jälkeen hän on ollut Oy Nokia Ab:n Kumitehtaalla laitosmiehenä 6 vuotta. Organisaatiomuutoksen jälkeen hän on toiminut alkuvalmisteluosastolla käyttöasettajana. Hänen tehtäviinsä kuuluvat osastolle tyypillisten koneiden ja laitteiden korjaukset, asennukset ja kunnossapito. Hän joutuu työssään hitsaamaan ja poraamaan, asentamaan laakereita sekä hiomaan. Työn on myönnetty olevan luonteeltaan lähellä kunnossapitotyötä ja työnkuvauslomakkeessa on todettu työntekijältä vaadittavan ammattikoulutusta sekä riittävät tiedot hitsaustekniikasta, hydrauliikasta ja pneumatiikasta. Kivimäen työn on osoitettu olevan melko itsenäistä ja oma-aloitteistakin. Hän voi valita työjärjestystään. Hänen työtehtäviensä ei ole osoitettu muuttuneen tuotannollisempaan suuntaan organisaatiomuutoksen yhteydessä.

Pentti Svansjö on toiminut Oy Nokia Ab:n kumitehtaan eri osastoilla noin 19 vuotta. Organisaatiomuutoksen yhteydessä hän on tullut alkuvalmisteluosastolle, jossa hänen työtehtävistään on aluksi ollut puolet koneiden voitelua ja toinen puoli muunlaisia tehtäviä. Tehtävät ovat kuitenkin muuttuneet niin, ettei niihin myöhemmin ole kuulunut koneiden voitelua. Hänen tehtävänään on sen jälkeen ollut varaosien käsivaraston ylläpito, voimavaunujen (pumppukärryjen) määräaikaishuolto, sähkötrukkien akkujen määräaikainen veden tarkistus ja lisäys, suodattimien puhdistusta tekevän henkilön vuorotus sekä osallistuminen mahdollisiin laitosmiestöihin käynnissäpitomiesten apuna. Hänen työkaluinaan ovat muun muassa viilapenkki, poraustyökalut ja kaikenlaiset avaimet, lenkkisarja ja kiintoavain. Hänen työnsä ovat näin ollen voitelutyön jälkeen muuttuneet lähinnä huoltotyöksi. Kantajapuoli on jutun käsittelyn aikana luopunut pitämästä Svansjön aikaisemmin suorittamaa voitelutyötä korjauspajapöytäkirjan soveltamisen perusteena.

Juhani Nikkinen on keskikoulun suoritettuaan tullut 1.9.1967 Oy Nokia Ab:n kumitehtaan korjauspajalle. Siellä hän on ollut koneasentajana ja viilaajana, kunnes on organisaatiomuutoksen myötä siirtynyt käynnissäpito-osastolle. Seppo Ketonen on keskikoulun jälkeen suorittanut ammattikoulun koneistaja- ja asentajalinjan sekä työteknillisen koulun kunnossapitolinjan. Hän on toiminut aikaisemmin eri yrityksissä koneistajana, koneiden korjaajana sekä koneasentajana. Oy Nokia Ab:n palveluksessa hän on toiminut muotinvaihtajana ja laitosmiehenä sekä vuodesta 1973 lähtien koneasentajana korjauspajalla. Organisaatiomuutoksen jälkeen Nikkisen ja Ketosen tehtävänä on ollut raskaan renkaan segmenttimuottien huolto, jota he jo aikaisemmin korjauspajan alaisuudessa ollessaan tekivät. Tähän tehtävään kuuluu muun muassa muottien ja tyynyjen asennus, ilmareikien poraus, muottien viimeistely ja lohjenneen valurautamuotin hitsaus. Näin ollen he joutuvat poraamaan, hitsaamaan, viilaamaan, maalaamaan ja joskus tekemään työssään tarvittavia työkaluja. Heidän työajastaan noin 5 % on hitsausta. Sen sijaan heille ei kuulu sorvaamista eikä jyrsimistä. Työvälineinään heillä on työntömitta, mikrometri, harppi, välysmitta, teräsviivain, pylväsporakone ja hitsausvälineet. Työssään Nikkinen ja Ketonen antavat tarvittaessa työnjohdolle lausunnon vulkanisointimuottien kunnosta. Edellä mainitussa kevyen ja raskaan renkaan ja erikoistuoteosaston asettajien määrittelyä selvittäneen työryhmän kokousmuistiossa on raskaan renkaan segmenttimuottien huollon katsottu muistuttavan korjauspajan töitä. Heidän työtehtävänsä eivät ole aikaisempaan verrattuna muuttuneet.

Erkki Antila on aikaisemmin ollut säteisporarina traktoritehtaalla puoli vuotta. Hän on tullut Oy Nokia Ab:n palvelukseen raskaan renkaan paisto-osastolle muotinvaihtajaksi 1.9.1974 ja ollut samassa tehtävässä, kunnes hänet tammikuussa 1980 on siirretty käynnissäpito-osastolle. Siirron yhteydessä Antilan tuotanto-osastolla tehtävään työhön verrattavaan työhön on tullut lisäksi uusina työmuotoina sellaisia tehtäviä, jotka ovat kuuluneet laitosmiestöihin. Muotinvaihto- ja puhdistustyössään Antila joutuu avaamaan, sulkemaan ja kiertämään erilaisia pultteja, kansia ja puristimia. Lisäksi hän joutuu mittaamaan ja säätämään puristuksia ja holkkeja. Uudenlaisina töinä hän poraa ilmareikiä puhtaiksi sekä aukaisee ja korjaa likaisia ja vioittuneita kierteitä pulteista, muttereista ja rei'istä. Tilapäisesti hän on myös joutunut poraamaan uusia reikiä laippakalustoon. Työvälineinään hän käyttää muun muassa poraa, jakoavaimia, ruuvitalttoja, hylsyjä, putkipihtejä, työntömittaa ja metrimittaa. Hänen työhönsä ei kuulu hitsaamista, sorvaamista eikä jyrsimistä. Hänen työtehtävänsä ovat siis organisaatiouudistuksen yhteydessä muuttuneet jonkinverran laitosmiestyyppiseen suuntaan. Hän ei ole tullut uudelle osastolle korjauspajapuolelta kuten muut kanteessa mainitut työntekijät eikä häneen ole näin ollen sovellettu korjauspajapöytäkirjaa.

Pauli Berg on suorittanut 3-vuotisen autonasentajalinjan ammattikoulussa ja sen jälkeen toiminut puolitoista vuotta autonasentajana. Vuodesta 1971 hän on ollut kumitehtaalla laitosmiehenä. Berg suorittaa raskaan renkaan puolella tarpeellisia säätöjä, asetuksia, huoltoja ja puhdistuksia. Tässä tehtävässään hän vaihtaa koneisiin osia ja suorittaa asetuksiin ja säätöihin liittyviä koneiden kokeiluja. Hänen tehtäviinsä kuuluu katkenneiden pulttien porausta ja kierteytystä, sylintereiden tiivisteiden ja osien vaihtoja, kuljettimien telojen hitsausta ja vaihtoa sekä katkenneiden ja kolhiintuneiden putkien ja letkujen valmistamista ja paikalleen asentamista. Työajasta 1-3 % on ollut hitsausta. Berg on jo ennen organisaatiomuutosta osallistunut koon vaihtoihin ja siihen liittyviin asetuksiin ja säätöihin. Työ on jatkunut samanlaisena muutoksen jälkeen.

Edellä on todettu, että organisaatiouudistuksen yhteydessä on aikaisemmin laitosmiehen nimellä työskennelleiden työntekijöiden ammattinimikkeitä muutettu. Nämä työntekijät ovat kuitenkin edelleen suorittaneet olennaisesti samanlaisia tehtäviä kuin aikaisemmin laitosmiehinä. Työtuomioistuin katsoo, ettei pelkästään nimityksen muutos voi estää korjauspajapöytäkirjan soveltamista entisenlaisia töitä tekeviin työntekijöihin. Työtuomioistuin katsoo edelleen, että Kivimäen, Nikkisen, Ketosen ja Bergin edellä selostetut olennaisesti entisenlaisina jatkuneet työt täyttävät vaativuudeltaan korjauspajapöytäkirjan 2 §:n 5 kohdan vaatimukset. Sama koskee vastaavasti heidän ammattipätevyyttään, jota ei jutun käsittelyn yhteydessä ole vastaajapuolelta kiistettykään.

Saadun selvityksen mukaan työteknisen osaston henkilökunta on tarkoitus koulia siten, että se pystyy tekemään osastolle asetettujen tavoitteiden mukaisia töitä. Tavoitteena on, että määrätyn koulutusjakson jälkeen, jolloin työntekijöitä perehdytetään yksittäisiin tuotantotöihin ja kyseisen alueen tuotantoprosessiin, jokaisen työntekijän tehtäväkenttänä olisi tuotanto-osaston koko alue kokoonpanosta viimeistelyyn. Koulutuksen aikana käytäisiin läpi tarvittavat tuotantotyöt siten, että olisi olemassa valmius suorittaa tarvittavat säädöt, asetukset ja koonvaihdot koko toiminta-alueella. Tarkoituksena olisi, että laitosmiestoiminnalle tyypilliset korjaustyöt jäisivät keskuskorjauspajan ja aluekunnossapidon tehtäviksi. Työtuomioistuin ei kuitenkaan voi tämän jutun käsittelyn yhteydessä ottaa kantaa siihen, mitä työntekijöiden kohdalla tulevaisuudessa ehkä tapahtuvat työtehtävien muutokset ehkä vaikuttavat siihen, luetaanko heidät vielä silloin korjauspajapöytäkirjan piiriin. Toistaiseksi on käynnissäpitotyössä käytetty hyväksi Kivimäen, Nikkisen, Ketosen ja Bergin korjaus- ja laitosmiestaito ja, vaikka muulta pohjalta käynnissäpitotehtäviin tulevilta työntekijöiltä ei vastaavia taitoja edellytetäkään.

Svansjön työt ovat noin 80-prosenttisesti huoltotyön luontoisia ja vain noin 20-prosenttisesti metallialan työtä, lähinnä vuorottamista käynnissäpitotöissä ja avustamista kunnossapitotöissä. Työtuomioistuin katsoo, etteivät hänen tehtävänsä uudella osastolla vastaa vaativuudeltaan korjauspajapöytäkirjassa asetettuja vaatimuksia.

Antila on aikaisemmin tehnyt tuotantopuolelle luettuja töitä ja jatkaa niitä edelleen uudella osastolla. Vaikka hänen töihinsä on tullut lisää laitosmiesluontoisia tehtäviä, näitä ei työtuomioistuimen mielestä kuitenkaan ole niin paljon eivätkä ne ole niin vaativia, että ne täyttäisivät korjauspajapöytäkirjan vaatimukset.

Asianosaisten välillä on käsittelyn aikana ollut erimielisyyttä siitä, voidaanko korjauspajapöytäkirjan piiriin kuuluvien työntekijöiden palkkauksessa käyttää suorituspalkkajärjestelmää. Tämä kysymys ei kuitenkaan ole kanteen kohteena eikä sillä työtuomioistuimen mielestä ole asian ratkaisemisen kannalta suoranaista merkitystä.

Edellä kerrottujen seikkojen perusteella työtuomioistuin, hyläten kanteen Pentti Svansjön ja Erkki Antilan osalta, harkitsee oikeaksi vahvistaa, että Olavi Kivimäkeen, Juhani Nikkiseen, Seppo Ketoseen ja Pauli Bergiin on heidän työskennellessään edellä kuvatuissa käynnissäpitotöiksi nimitetyissä tehtävissä sovellettava kumiteollisuuden työehtosopimukseen liittyvää pöytäkirjaa korjauspajojen ammattityöntekijöiden palkkausperusteista. Jutun näin päättyessä ja sen laatuun katsoen saavat asianosaiset puolin ja toisin kärsiä omat oikeudenkäyntikulunsa.

Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Suviranta, puheenjohtaja, V. Hämäläinen, Sarkko, P. Hämäläinen, Hurmalainen, Parkkinen, Kaski, Kuivanen ja Sulkunen.

Tuomio oli yksimielinen.