10.2.1981

RATKAISU

Asianosaisliittojen välillä 16.5.1978 allekirjoitetussa työehtosopimusten soveltamisneuvottelun pöytäkirjassa on muun muassa seuraavat määräykset:

3. Devalvaation vuoksi tehtävät palkantarkistukset ym. järjestelyt

Todettiin, että keskusjärjestöt STK ja SAK ovat 31.3.1978 sopineet devalvaation vuoksi tehtävistä palkkojen tarkistuksista ja muista järjestelyistä.

Todettiin, että autoliikenteen työntekijäin työehtosopimusaloilla toteutetaan STK:n ja SAK:n sopimat palkkojen tarkistukset siten, että kaikkien työntekijäin henkilökohtaisia palkkoja korotetaan 1.5.1978 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta lukien 22 penniä tunnilta, joka korotus toteutetaan erillisenä lisänä.

Korotuksen maksaminen erillisenä lisänä merkitsee sitä, ettei taulukko- tai vähimmäistuntipalkkoihin eikä muutenkaan palkkaperusteisiin tehdä muutoksia, vaan ne pysyvät ennallaan.

Erillinen 22 pennin lisä maksetaan tehdyiltä työtunneilta kuitenkin niin, että liikennehenkilökunnan työehtosopimusten takuupalkkaperiaatteen mukaisesti lisää maksetaan säännöllisen työajan puitteissa vähintään 80 tunnilta.

Mainittu 22 pennin lisä säilyy erillisenä niin kauan, kunnes se myöhemmin tarkemmin selostettavalla tavalla sulautetaan palkkaan vuoden 1979 helmikuun alusta lukien.

Syyskuun alussa 1978 voimaan tulevaksi siirretyt yleiskorotus sekä taulukko- ja vähimmäistuntipalkkakorotukset suoritetaan sovitulla tavalla sellaisenaan ottamatta huomioon 22 pennin erillistä lisää. Yleiskorotuksen sekä taulukko- ja vähimmäistuntipalkkojen korotusten tultua suoritetuiksi, lisätään palkkoihin näin ollen 22 pennin erillinen lisä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto on työtuomioistuimessa lausunut, että eräät sen jäsenet olivat työskennelleet Autoliikenteen Työnantajaliiton jäsenyrityksen Koiviston Auto Oy:n palveluksessa yksivuorotyössä yrityksen liikennöimillä paikallislinjoilla. Huolimatta yksivuorotyöstä oli heille maksettu kesäkuuhun 1977 saakka kaikilta työtunneilta työehtosopimuksen mukaista lähi- ja paikallisliikenteen iltavuorolisää puolitettuna. Tätä iltavuorolisän maksutapaa oli noudatettu paikallislinjojen ajoissa, huoltoajoissa ja kaupungin sisäisissä tilausajoissa. Puolitetun iltavuorolisän maksaminen ei ollut edellyttänyt vuorotyötä, vaan kyseessä oli ollut työsopimukseen perustuva työehtosopimusta parempi ehto. Tällaista iltavuorolisän maksamistapaa oli noudatettu myös muissa lahtelaisissa paikallisliikennettä harjoittavissa yrityksissä. Vuonna 1976 voimassa olleen linja-autohenkilökunnan työehtosopimuksen mukaan oli lähi- ja paikallisliikenteessä tullut maksaa iltavuoron tunneilta lisää, jonka suuruus oli ollut 13 % työntekijän taulukkopalkasta. 4.5.1977 voimaan tulleessa uudessa työehtosopimuksessa oli iltavuorolisä noussut 15 %:iin . Noudatetun palkanmaksutavan mukaisesti työntekijät olivat saaneet jokaiselta työtunnilta 7,5 %:n lisää.

30.5.1977 oli Koiviston Auto Oy antanut paikallisliikenteen kuljettajille tiedotteen, jonka mukaan yrityksessä siirryttäisiin maksamaan iltavuorolisä täysimääräisenä eli 15 %:n suuruisena, mutta vain iltavuoron tunneilta 13.6.1977 alkaneen palkanmaksujakson alusta. Muutos oli merkinnyt yksivuorotyötä tekeville kuljettajille ansiotason alentumista. Näiden työntekijöiden jaksopalkka kahdelta viikolta oli ollut ennen muutosta 1 051,20 markkaa eli 13,14 markkaa tunnilta. Muutos olisi suoraan toteutettuna merkinnyt yksivuorotyöntekijöille palkan alentumista työehtosopimuksen mukaiseen peruspalkkaan eli 977,60 markkaan kaksiviikkoisjaksolta. Työntekijöiden ansiotaso ei kuitenkaan ollut aivan näin paljon, koska työnantaja oli ilmoittanut tässä tiedotteessaan maksavansa 13.6.1977 ja 1.3.1978 välisenä aikana yksivuorotyötä tekeville kuljettajille erityistä kiinteää 25 markan lisää palkkajaksoa kohden ansiotason laskemisen estämiseksi. Tämän lisän maksamisen johdosta työntekijöiden kaksiviikkoisjakson palkka oli 13.6.1977 alkaen ollut 1 002,60 markkaa.

Vuoden 1978 maaliskuussa olivat keskusjärjestöt SAK ja STK neuvotelleet devalvaation johdosta suoritettavista palkkojen tarkistuksista ja muista järjestelyistä. 30.3.1978 oli näissä neuvotteluissa sovittu, että helmikuussa 1979 toteutettaviksi sovituista palkankorotuksista maksetaan osa jo toukokuussa 1978. Palkankorotus oli tullut toteuttaa suorittamalla kultakin työtunnilta erillinen 22 pennin lisä.

Kun keskusjärjestöjen välinen sopimus oli tullut yleiseen tietoisuuteen, oli Koiviston Auto Oy antanut työntekijöille tiedotteen 4.5.1978. Tämän tiedotteen mukaan oli erillisen lisän maksaminen toteutettu yrityksessä palkkalaskennan yksinkertaistamiseksi siten, että 1.5.1978 alkaneen palkkajakson alusta lukien lisättiin entisen suuruisina säilyviin taulukkopalkkoihin 22 penniä. Taulukkopalkkojen perusteella määräytyvät paikallisliikenteen iltavuoro- ja kaukoliikenteen ilta- ja yötyölisät säilyisivät markkamääräisesti ennallaan. Pelkästään yksivuorotyötä tekeville paikallisliikenteen kuljettajille 1.3.1978 asti maksettavaksi sovittu ja tämän jälkeen edelleen maksettu ylimääräinen 25 markan kiinteä lisä maksettaisiin tiedotteen mukaan 1.5.1978-1.9.1978 kymmenen markan suuruisena. Muutosta oli perusteltu sillä, että ansiotaso olisi toteutettavan palkankorotuksen yhteydessä kohonnut vähintään 17,60 markkaa palkkajaksoa kohti. Tiedotteen antamisen jälkeen oli liittojen välillä allekirjoitettu 16.5.1978 työehtosopimuspöytäkirja sopimusratkaisun soveltamisesta. Pöytäkirjasta oli ilmennyt, ettei palkkaperusteisiin saanut tehdä muutoksia. Tästä huolimatta Koiviston Auto Oy oli toteuttanut ilmoittamansa 25 markan kiinteän lisän alentamisen 10 markkaan.

Aikaisemmassa tiedotteessa oli ilmoitettu kiinteän lisän maksamisesta vain 13.6.1977-1.3.1978. Koiviston Auto Oy oli kuitenkin maksanut lisää myös maalis-huhtikuulta 1978. Tämän vuoksi tiedotteessa mainituilla rajoituksilla ei ollut merkitystä. Kiinteän lisän maksaminen 1.3.1978 jälkeen oli osoittanut lisän tulleen hiljaisella sopimuksella yksivuorokuljettajien palkan osaksi. Toukokuun 1 päivänä 1978 oli yksivuorokuljettajien jaksopalkka ollut 1 002,60 markkaa. Alentaessaan yksivuorotyöntekijöiden henkilökohtaisia palkkoja devalvaatiohyvityksen maksamisen yhteydessä oli Koiviston Auto Oy muuttanut heidän palkkaperusteitaan vastoin liittojen välisen pöytäkirjan määräyksiä ja siten mitätöinyt erillisen lisän vaikutuksen lähes kokonaan. Kaksiviikkoisjaksossa 22 pennin lisä oli merkinnyt 17,60 markkaa ja kiinteän lisän vähentäminen 15 markalla merkitsi devalvaatiohyvityksen supistumista 2,60 markkaan kaksiviikkoisjaksolla eli kolmeen penniin tunnilta sovittujen 22 pennin sijasta. Koiviston Auto Oy oli täten rikkonut tietensä liittojen välillä 16.5.1978 allekirjoitetun pöytäkirjan 3 kohdan määräyksiä.

Palkkaperusteiden yksipuolisesta muuttamisesta, johon yhtenä osana oli liittynyt devalvaatiohyvityksen yhteydessä toteutettu kiinteän lisän pienentäminen, oli neuvoteltu useita kertoja työpaikkatasolla sopimukseen pääsemättä. Työntekijäpuolen kantana oli ollut, että työnantajalla ei ollut työehtosopimuslakiin perustuvaa oikeutta muuttaa alun alkaenkaan iltavuorolisän maksutapaa. Muutoksen aiheuttamasta palkanmenetyksestä oli nostettu kanne Lahden raastuvanoikeudessa. Raastuvanoikeus oli antanut asiasta päätöksen 25.1.1980. Liittojen välillä oli erimielisyydestä neuvoteltu viimeksi 7.9.1979. Vastaajaliitto ei ollut hoitanut työehtosopimuslain 8 §:ään perustuvaa valvontavelvollisuuttaan saattaakseen työehtosopimuspöytäkirjan määräykset voimaan jäsenyrityksessään. Neuvotteluista laaditusta pöytäkirjasta ilmeni, että Autoliikenteen Työnantajaliitto oli päinvastoin tukenut Koiviston Auto Oy:tä liittojen välisen pöytäkirjan väärässä soveltamisessa.

Näillä perusteilla Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto on vaatinut Autoliikenteen Työnantajaliiton ja Koiviston Auto Oy:n tuomitsemista työehtosopimuslain 7 ja 8 §:ssä säädettyjen velvollisuuksien rikkomisesta hyvityssakkoon.

Autoliikenteen Työnantajaliitto ja Koiviston Auto Oy ovat kanteeseen vastatessaan lausuneet, että Koiviston Auto Oy:ssä oli kannekirjelmässä tarkoitetussa yksivuorotyössä työskenteleville autonkuljettajille maksettu alan työehtosopimuksen mukainen lähi- ja paikallisliikenteen iltavuorolisä puolitettuna 13.6.1977 asti. Lisä oli maksettu keskimääräisenä eli 6,5 %:n suuruisena kaikilta tunneilta paikallisliikenteessä ja myös sellaisille autonkuljettajille, jotka eivät tehneet vuorotyötä. Lisän maksamisperusteena oli ollut lähinnä palkkalaskennan yksinkertaistaminen.

Kesäkuussa 1977 oli Koiviston Auto Oy:ssä ryhdytty maksamaan vuorotyölisiä työehtosopimuksen määräysten mukaisesti. Muutoksen mahdollisesti aiheuttaman ansiotason laskun estämiseksi oli päätetty yksivuorotyötä tehneille kuljettajille maksaa erityistä kiinteätä lisää, jonka suuruus oli ollut 25 markkaa palkkajaksolta. Tämä lisä oli ilmoitettu maksettavaksi määräaikaisena 1.3.1978 asti. Tämän lisän maksaminen oli merkinnyt sitä, että yksivuorotyötä tehneiden autonkuljettajien palkat eivät alentuneet, kun uusia lisän sisältämiä palkkoja verrattiin heidän ennen 4.5.1977 saamiinsa palkkoihin. Alle kahdeksan vuotta palvelleiden kuljettajien kaksiviikkoisjakson palkka olisi alentunut 20,80 markkaa ja yli kahdeksan vuotta palvelleiden kuljettajien kaksiviikkoisjakson palkka vastaavasti 22,40 markkaa ellei kuljettajille olisi maksettu 25 markan suuruista lisää. Näin ollen kuljettajien palkat olivat nousseet.

Toukokuun 1 päivästä 1978 alkaneen palkkajakson alusta lukien oli Koiviston Auto Oy:ssä toteutettu Autoliikenteen Työnantajaliiton ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton välillä 16.5.1978 allekirjoitetun pöytäkirjan 3 kohdan mukaiset palkankorotukset kannekirjelmän liitteenä olleen tiedotteen mukaisesti. Tämän lisäksi oli päätetty maksaa edelleen pelkästään yksivuorotyötä tekeville kuljettajille määräaikaisena siihen asti maksettu 25 markan suuruinen lisä tästä ajankohdasta lukien 10 markan suuruisena. Työehtosopimuspöytäkirjan mukaisesti toteutettujen palkankorotusten ja 10 markan suuruisena maksetun lisän maksamisen johdosta ei kenenkään nyt kysymyksessä olevan työntekijän palkka ollut laskenut.

Kesäkuusta 1977 maksettu 25 markan suuruinen lisä oli ollut työsopimusluonteinen eikä se ollut perustunut työehtosopimukseen. Työehtosopimuksessa ei ollut määräyksiä mainitunlaisen lisän maksamiseen. Lisän käyttöönotto tai sen muuttaminen ei ollut alentanut kanteessa tarkoitettujen työntekijöiden palkkoja. Kyseessä oleva lisä ei ollut työehtosopimukseen perustuva pakollinen lisä. Kannekirjelmässä ei ollut edes väitetty, että olisi sovittu tämän lisän säilyttämisestä. Kannekirjelmässä tarkoitettujen työntekijöiden palkat eivät olleet lisän käyttöönoton tai sen muuttamisen yhteydessä alentuneet. Työtuomioistuin oli tuomiossaan n:o 119/1977 vastaavan tyyppisessä tapauksessa katsonut, ettei työnantaja ollut rikkonut tietensä työehtosopimuksen määräyksiä.

Edellä olevilla perusteilla Autoliikenteen Työnantajaliitto ja Koiviston Auto Oy ovat vaatineet kanteen hylkäämistä.

Asianosaiset ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

Työtuomioistuin on tutkinut jutun ja katsoo siinä käyneen selville, että Koiviston Auto Oy on, poistaessaan yksivuorotyötä tekevien autonkuljettajiensa palkkauksesta 13.6.1977 alkaen heille siihen asti maksetun puolitetun eli 6,5 tai 7,5 %:n suuruisen vuorotyölisän, ilmoittanut heille maksettavaksi ansiotason laskemisen estämiseksi 13.6.1977-1.3.1978 kiinteänä lisänä 25 markkaa palkkajaksolta. Kun palkankorotus, joka työehtosopimuksen mukaan olisi pitänyt toteuttaa 1.3.1978, on työehtosopimusta muuttaen siirretty toteutettavaksi 1.9.1978, on Koiviston Auto Oy maksanut mainittua 25 markan lisää myös 1.3.1978 jälkeen. Kun keskusjärjestöt ovat 31.3.1978 sopineet aikaisemmin myöhennettyjen palkankorotusten osittaisesta aikaistamisesta siten, että kultakin tehdyltä työtunnilta maksetaan toukokuusta 1978 lähtien erillinen 22 pennin lisä, on Koiviston Auto Oy 4.5.1978 antanut palkkaperusteista tiedotteen, jonka mukaan 22 pennin lisän tullessa yhtiössä voimaan 1.5.1980 alkaen edellä mainittu yksivuorotyötä tekevien kuljettajien 25 markan lisä alennetaan 10 markaksi. Autoliikenteen Työnantajaliitto ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto ovat 16.5.1978 pidetyssä työehtosopimusten soveltamisneuvottelussa sopineet siitä laaditun molemmin puolin allekirjoitetun pöytäkirjan mukaan, että kaikkien työntekijöiden henkilökohtaisia palkkoja korotetaan 1.5.1978 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta lukien 22 penniä tunnilta ja että tämä korotus toteutetaan erillisenä lisänä. Tämä sopimus ei ole aiheuttanut muutosta Koiviston Auto Oy:n 4.5.1978 ilmoittamaan järjestelyyn, vaan se on toteutettu yhtiön ilmoittamalla tavalla.

Koiviston Auto Oy on, korvatessaan puolitetun vuorotyölisän 25 markan kiinteällä lisällä, määrätessään tämän lisän maksamisen päättymään 1.3.1978, maksaessaan lisää mainitun päivän jälkeenkin ja alentaessaan sen 10 markkaan 1.5.1978 alkaen, selvästi pyrkinyt puolitetun vuorotyölisän poistamiseen sitä mukaa kuin työehtosopimusten mukaiset palkankorotukset vastaisivat poistettavaa lisää. Tällainen menettely on yleisen työehtosopimuskäytännön ja myös vastaajien mainitseman työtuomioistuimen tuomion n:o 119/1977 mukaan mahdollista sikäli kuin on kysymys työehtosopimuksessa määrätyistä ohje-, taulukko- eli vähimmäispalkkojen korotuksista. Yhtä selvä on työehtosopimuskäytäntö työtuomioistuimen mielestä kuitenkin siinä, että kun työehtosopimuksessa on nimenomaisesti sovittu henkilökohtaisten palkkojen korottamisesta, tällainen korotus ei saa olla työnantajalle aiheena vähentää näin sovittua palkankorotusta alentamalla työntekijälle jollakin työehtosopimuksesta riippumattomalla perusteella maksettua palkanlisää. Tämä sääntö ei tosin sinänsä estä palkanlisän poistamista tai alentamista perusteella, joka ei ole yhteydessä työehtosopimuskorotuksen kanssa; mutta tällaisesta tapauksesta ei Koiviston Auto Oy:ssä ole edellä sanotun mukaan ollut kysymys.

Autoliikenteen Työnantajaliiton olisi työtuomioistuimen mielestä pitänyt viimeistään liittotason neuvotteluissa havaita Koiviston Auto Oy:n menettelyn sopimuksenvastaisuus ja näin ollen sen sijaan, että se on tukenut yhtiön menettelyä, ryhtyä toimenpiteisiin saadakseen yhtiön noudattamaan työehtosopimuspöytäkirjan määräyksiä. Kun Autoliikenteen Työnantajaliitto on hyväksynyt Koiviston Auto Oy:n menettelyn, työtuomioistuin katsoo näyttämättä jääneen, että yhtiö olisi menettelyllään rikkonut työehtosopimusta tietensä.

Sanotuilla perusteilla työtuomioistuin harkitsee oikeaksi, Koiviston Auto Oy:tä vastaan tehdyn hyvityssakkovaatimuksen hyläten, työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n nojalla tuomita Autoliikenteen Työnantajaliiton maksamaan valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitolle hyvityssakkoa 4 000 markkaa ja korvaamaan Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton oikeudenkäyntikulut 1 500 markalla. Jutun laatuun katsoen saa Koiviston Auto Oy kärsiä omat oikeudenkäyntikulunsa.

Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Suviranta, puheenjohtaja, V. Hämäläinen, Lappalainen, Pyrhönen, Parkkinen, Sariola, Kaski, Kuivanen ja Leivo.

Tuomio oli yksimielinen.