25.11.1981

7 § Työaika

A. Suunniteltu työaika 1. Säännöllinen työaika on enintään 172 tuntia kuukaudessa ja 48 tuntia viikossa.

2. Säännöllinen työaika on enintään

12 tuntia reittiliikenteessä 14 tuntia tilauslennoilla 16 tuntia, jos lennon lopussa on kaksi tuntia tai enemmän siirtolentoa.

---------------------------------------------------

B. Soveltaminen käytännössä 1. Vaikka työaika lennon aikana tulee ylittämään kohdassa A 2 mainitut maksimiajat, on ca velvollinen jatkamaan työtään 16 tuntiin asti. Ca voi suostua poikkeuksellisesti ylittämään ko. maksimityöajan, jolloin yhtiö suorittaa ao. ca:lle liite n:o 2:ssa sovitun erilliskorvauksen.

---------------------------------------------------

8 § Vapaapäivät 1. Ca:lla on kuukaudessa vähintään kahdeksan vapaapäivää asemapaikalla. Vuotuisesti vapaapäivien keskiarvo on kuitenkin vähintään yhdeksän kuukaudessa. Tämän lisäksi annetaan kaksi ylimääräistä vapaapäivää kalenterivuotta kohti.

---------------------------------------------------

4. Työvuorot tulee asemapaikalla suunnitella siten, että ca:lle tulee viimeistään 6 päivää kestävän työjakson jälkeen vähintään yksi vapaapäivä.

Silloin kun ca joutuu työnsä takia tilapäisesti olemaan poissa asemapaikaltaan yhtäjaksoisesti enemmän kuin 6 vuorokautta, annetaan mahdollisesti käyttämättä jääneet viikkolepopäivät välittömästi lennon päätyttyä, jos asiasta ei yhtiön ja ca:iden edustajien kanssa sovita toisin.

5. Työvuoroluetteloon merkitään viikkolepopäivät erikseen muista vapaapäivistä.

Viikkolepopäivää ja yksittäistä vapaapäivää ei voida siirtää ilman ca:n suostumusta.

---------------------------------------------------

8. Palveluksen järjestelyn joustavuuden turvaamiseksi voidaan poikkeamista edellisten kohtien mukaisista vapaapäivämääräyksistä sopia yhtiön ja ca:iden edustajien kesken. Tilapäisistä poikkeamista voidaan kuitenkin sopia yhtiön ja ao. ca:n kesken.

---------------------------------------------------

14 § Työnseisaukset

1. Kaikki työtaistelutoimenpiteet, jotka kohdistuvat tähän sopimukseen tai johonkin sen määräykseen ovat kielletyt.

---------------------------------------------------

15 § Erimielisyyksien ratkaiseminen

---------------------------------------------------

2. Ca:iden edustajalla tarkoitetaan ca:iden keskuudestaan valitsemaa edustajaa, jonka nimi ja valtuus on yhtiölle kirjallisesti ilmoitettu.

---------------------------------------------------

Asianosaisliittojen 3.5.1977 allekirjoittamassa pöytäkirjassa sanotaan muun ohessa:

---------------------------------------------------

3 § Sovittiin, että mikäli ca on pidemmän ajan yhdenjaksoisesti vapaana asemapaikan ulkopuolella toteutetaan seuraava vapaapäiväjärjestely:

3 vuorokaudesta katsotaan 1 vuorokausi sopimuksenmukaiseksi vapaapäiväksi. Vastaavasti 6 vuorokaudesta katsotaan 2 ja 9 vuorokaudesta 3 mainitunlaiseksi vapaaksi. Tämä järjestely koskee vain tilauslentoja.

---------------------------------------------------

LTK:n Erityisalojen Työnantajaliitto on työtuomioistuimessa lausunut, että Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys oli toimittanut liiton jäsenyritykselle Finnair Oy:lle 21.10.1981 päivätyn yhdistyksen johtokunnan kirjeen, jonka oli allekirjoittanut sen puheenjohtaja ja jossa huolimatta voimassa olleesta työehtosopimuksesta ja sen vakiintuneesta tulkinnasta uhattiin työtaistelun aloittamisella siten, että työntekijät kieltäytyisivät 24.10.1981 alkaen sellaisista reittilennoista, joista aiheutuisi yli kuuden vuorokauden poissaolo . Kirjeestä ilmeni myös työtaistelun syy, työehtosopimuksen 8 §:n tulkinnan muuttaminen sellaiseksi kuin työntekijäyhdistys oli vaatinut. Sen lisäksi työntekijäyhdistys oli kirjeessä vaatinut muutoksia työehtosopimuksen palkka- sekä työ- ja vapaa-aikamääräyksiin.

Voimassa oleva työehtosopimus ei sisältänyt työnantajaa rajoittavia määräyksiä yli kuuden vuorokauden lentojen osalta, koska työehtosopimuksen 8 §:n 4 kohta ei sisältänyt rajoituksia yli kuuden päivän lentojen osalta, vaan pelkästään vapaapäivämääräyksiä tämän tilanteen varalle. 3.5.1977 allekirjoitetun pöytäkirjan 3 §:ssä määrättiin vapaapäiväjärjestelyistä tilanteissa, jolloin työntekijä joutui olemaan pidemmän ajan yhdenjaksoisesti vapaana asemapaikan ulkopuolella. Määräys ei rajoittanut poissaolojen pituuksia, vaan se koski pelkästään vapaapäiväjärjestelyjä. Työnantajan tulkinta työehtosopimuksesta oli sinänsä vakiintunut. Yli kuuden vuorokauden poissaoloon asemapaikalta johtaneita reittilentoja oli ollut New Yorkiin vuosina 1969, 1970 ja 1976, Madeiralle vuonna 1976, Bangkokiin vuodesta 1976 lähtien sekä Ateenaan ja Kairoon kesäaikataulun mukaan vuonna 1981. Työnantajaliiton pyynnöistä huolimatta työtaistelu oli toteutunut ja työn- antaja oli joutunut tämän seurauksena muuttamaan työjärjestelyjä.

Työntekijäyhdistyksellä ei ollut oikeutta toteuttaa työtaistelua, vaikka työnantaja olisi tulkinnut väärin työehtosopimusta. Tämän tilanteen varalta työehtosopimuksessa oli erimielisyyksien ratkaisemista koskevat määräykset. Työnantajan työehtosopimuksen vastainen menettely, mistä tapauksessa ei ollut kysymys, voi ainoastaan vaikuttaa työntekijäjärjestön maksettavaksi määrättävän hyvityssakon määrään.

Työntekijäyhdistys oli viitannut työehtosopimusmääräyksiin niin sanotuista pitkistä lennoista, mistä tässä tapauksessa ei ollut lainkaan kysymys. Pitkiä poissaoloja koskevat työehtosopimusmääräykset eivät rajoittaneet työnantajan oikeutta toteuttaa työjärjestelyjä siten, että ne johtivat yli kuuden vuorokaudenkin poissaoloihin asemapaikalta. Pitkät poissaolot johtaisivat yrityksen kannalta asiaa tarkasteltuna henkilöstöresurssien epätarkoituksenmukaiseen käyttöön, mutta lentotoiminnassa näitä tilanteita ei aina ollut voitu eikä edelleenkään voitu välttää. Työehtosopimusneuvotteluissa oli eri vuosina keskusteltu vapaapäiväjärjestelyistä eikä työnantajan oikeudesta toteuttaa tilanteita, jotka johtivat pitkiin poissaoloihin.

Seattlen lentojen osalta mitkään määräykset eivät edellyttäneet sopimukseen pääsemistä tässä asiassa. Tilanne oli toinen Bangkokin lentojen osalta, koska tällöin oli kysymyksessä yli 12 tunnin pituinen reittilento. Työehtosopimuksen 7 §:n A 2 -kohta rajasi yhtäjaksoisen työajan 12 tuntiin reittiliikenteessä. Tämän vuoksi Bangkokin lentojen osalta oli jouduttu vuosittain sopimaan työajan ylityksestä erikseen.

Työtaistelu jatkui edelleen ja oli tähän mennessä vaikuttanut seuraaviin reittilentoihin: länsirannikon lennot, Bangkokin lennot ja Ateena-Kairo lennot. Lentojen työjärjestelyistä aiheutui lisäkustannuksia henkilöstön siirtolippujen muodossa. Kustannukset olisivat kahden ensiksi mainitun reitin osalta 198 775 markkaa ja jälkimmäisen osalta 24 384 markkaa kuukaudessa. Johtuen lisääntyvien miehistöjen käyttämisestä lentoa kohden hotelli- ja päivärahakustannukset säilyisivät suunnilleen ennallaan.

Työtaistelu ei välittömästi kohdistunut tilauslentoihin. Työtaistelu kuitenkin oli johtanut siihen, että lentoa kohden tarvittiin useampia miehistöjä. Tämän vuoksi työtaistelun seurauksena työntekijöiden vaatima tulkinta oli jouduttu toteuttamaan myös tilauslentojen osalta. Näistäkin lennoista johtuvat menetykset oli luettava työtaistelun ja työntekijäjärjestön syyksi. Lisäkustannukset kuukausittain laskettuna Agadirin, Las Palmasin ja Teneriffan tilauslentojen osalta olivat 60 324 markkaa.

Työehtosopimuksen mukaiset työnantajan toteuttamat työaikajärjestelyt johtaisivat vain siihen, että kukin lentoemäntä ja stuertti joutuisi olemaan yli kuuden vuorokauden aikoja poissa asemapaikaltaan keskimäärin ainoastaan yhden kerran vuodessa, ja poissaolot olisivat useissa tapauksissa jopa lentoemäntien ja stuerttien toivomia.

Edellä olevilla perusteilla LTK:n Erityisalojen Työnantajaliitto on vaatinut Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistyksen tuomitsemista hyvityssakkoon työrauhavelvollisuuden rikkomisesta.

Kanteeseen vastatessaan Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys on lausunut, että yli kuuden päivän lentoja koskeva asia oli ollut eri sopimuskausina neuvottelujen kohteena. Nykyisen sopimuskirjauksen juuret olivat helmikuussa 1970 työtaistelu-uhan vallitessa käydyn sovittelun tuloksena syntyneessä työehtosopimuksessa. Tuolloin työehtosopimukseen oli valtakunnansovittelijan ehdotuksesta otettu määräys, jossa rajoitettiin työnantajan mahdollisuutta määrätä työnjohto- ja valvontavallan puitteissa lentoemäntiä tekemään työtä ja olemaan poissa asemapaikaltaan yhtäjaksoisesti enemmän kuin kuusi vuorokautta. Työn- antajan toimialasta johtuen työntekijäpuoli oli ymmärtänyt, että yli kuuden vuorokauden poissaolot voisivat olla mahdollisia niin sanotuista force majeure -syistä, mutta näiden tilapäisten poissaolojen sanktiona työnantajan tulisi antaa käyttämättä jääneet viikkolepopäivät välittömästi lennon päätyttyä. Pysyvien järjestelyjen varalta oli sovittu, että yhtiö ja lentoemäntien edustaja voisivat sopia asiasta toisinkin.

Sanalla "tilapäinen" työehtosopimuksissa oli tarkoitettu tilauslentoja ja muita samanlaatuisia aikataulukausittain sovittavia tilapäisiä järjestelyjä, kuten vuosien 1974-1976 työehtosopimuksen 7 §:n 4 kohta osoitti. Sopimushistorian valossa 8 §:n tulkinta oli selvä. Reittilentojen osalta työvuoro tuli asemapaikalla suunnitella siten, että työntekijälle tuli viimeistään kuuden päivän kestävän työjakson jälkeen vähintään yksi vapaapäivä, joka tuli antaa asemapaikalla, kun taas tilauslentojen ja muiden samanlaatuisten aikataulukausittain sovittavien tilapäisten järjestelyjen osalta voitiin menetellä toisin, kuten asianosaisliittojen 3.5.1977 allekirjoittaman pöytäkirjan 3 §:ssä todettiin.

Tilauslentojen osalta työntekijäyhdistyksen ja työnantajan näkemykset eivät poikenneet toisistaan, sen sijaan kylläkin reittilentojen osalta. Tulkintakysymyksen arvostelemista oikeassa valossaan vaikeutti se, että kyseinen tulkintaongelma oli tullut esille keväällä 1981 niin sanotun länsirannikon reitin eli Seattlen lentoja koskevien reittiavainten ilmestyttyä, samaan aikaan kun työnantajan ja työntekijäyhdistyksen välillä oli neuvoteltu voimassa olevan kaksivuotisen töehtosopimuksen niveltämisestä niin sanottuun Pekkas-ratkaisuun. Vaikeus kävi ilmi muun muassa siitä, että työnantaja kannekirjelmässään esitti työntekijäjärjestön vaatineen muutoksia työehtosopimuksen palkka- sekä työja vapaa-aikamääräyksiin. Näin oli tapahtunutkin, mutta vaatimukset olivat liittyneet tilanteeseen, jossa oli tarkoitus jatkaa työehtosopimusta Pekkas-ratkaisun edellyttämällä tavalla. Mikäli valtakunnallista ratkaisua ei olisi tullut ja Seattlen lennot olisi suunniteltu siten kuin tehtiin, 8 §:n tulkintakiistaan ei olisi liittynyt kyseessä olevaa palkka- sekä työ- ja vapaa-aikamääräyksiä koskevia muutosvaatimuksia. Tulkinta ei ollut muuttunut, vaan työnantaja oli omaksunut uuden riidanalaisen tulkinnan sisällyttämällä yli kuuden vuorokauden Seattlen lennon reittiavaimeen neuvottelematta asiasta yhdistyksen kanssa siten kuin aikaisempi käytäntö ja muun muassa yhteistoimintalaki olisi edellyttänyt. Reittiavainten ilmestyttyä yhdistys oli reagoinut välittömästi Seattlen lentojen osalta. Se, että asia oli aktualisoitunut yhdistyksen puheenjohtajan työnantajan virkaa toimittavalle hallinnolliselle johtajalle osoittaman kirjeen allekirjoituksen aikaan, johtui syyskuun 1981 lopulle saakka jatkuneista neuvotteluista Pekkas-ratkaisun niveltämiseksi.

Kanteessa esitettiin vakiintuneen työehtosopimuksen tulkinnan tueksi New Yorkin reittilennot vuosilta 1969, 1970 ja 1976. Vuosien 1969 ja 1970 reittilennot olivat osuneet aikaan, jolloin sopimuksen sisältöä muutettiin sovittelussa. Kolmas New Yorkin reittilento oli lennetty ajanjaksoilla 20.9.-31.10.1976 ja 1.11.1976-31.3.1977, jolloin asianomainen lento oli lennetty vain kerran viikossa siten, että kuusi kahdeksasta matkustamohenkilöstöön kuuluvasta oli lentänyt paluulennon kahden jäädessä New Yorkiin yli kuudeksi vuorokaudeksi. Edellen Madeiralle 15.11.1976-31.3.1977 lennetty lento ei ollut koskenut edes koko aikataulukautta ja lisäksi lento oli sittemmin lennetty tilauslentona. Bangkokin lennot vuodesta 1976 lähtien oli lennetty aina erillissopimuksen perusteella, joka oli kattanut kaikki asiaan liittyvät näkökohdat. Ateenaan ja Kairoon kesäaikataulun 1981 mukaan lennettävistä lennoista suunnittelun mukainen poissaolo asemapaikalta ei ollut kestänyt yli kuutta vuorokautta. Lisäksi kyseinen lento oli käynnistynyt vasta Seattlen kiistan syntymisen jälkeen.

Työnantajan työtaisteluna pitämä toimenpide oli johtunut siitä, että neuvotteluista huolimatta työnantajan omaksumaa uutta 8 §:n tulkintaa ei ollut saatu työehtosopimuksen mukaiseksi ja näin ollen työntekijäyhdistys oli ollut pakotettu noudattamaan työehtosopimusta. Työnantajalle aiheutuneet väitetyt yli 500 000 markan tappiot kuukaudessa olivat erittelemättömiä arvioita eivätkä voineet pitää paikkaansa. Työnantajan ei olisi tarvinnut muuttaa työjärjestelyjä muun kuin Seattlea koskevan reittilennon osalta. Näin kuitenkaan ei ollut tapahtunut, vaan työnantaja oli muuttanut työjärjestelyjä jo vakiintuneiden tilauslentojenkin osalta. Työnantajan edustajan yhtiön lentoemännille ja stuerteille 30.10.1981 järjestämässä DC-10-koulutustilaisuudessa esittämä toteamus, ettei nykyinen järjestely ollut yhtiölle taloudellisesti rasittava, oli täysin oikea. Ajanjaksolla 15.5.-21.10.1981 kyseessä oleville lennoille kelpuutetuista lentoemännistä ja stuerteista oli kahdeksan joutunut olemaan kolme kertaa ja 45 kaksi kertaa yli kuusi vuorokautta sisältävällä lennolla. Lentoemännät ja stuertit voivat työehtosopimuksen niin sanotun senioriteettikirjauksen perusteella esittää toivomuksensa heille tulevan lennon ajankohdasta.

Sanotuilla perusteilla Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys on vaatinut kanteen hylkäämistä.

Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys on LTK:n Erityisalojen Työnantajaliittoa vastaan ajamassaan kanteessa toistanut työnantajaliiton kanteeseen edellä vastatessaan lausumansa ja lausunut, että työnantaja oli omaksunut työehtosopimuksen vastaisen tulkinnan 8 §:n osalta ja täten täysin tieten rikkonut työehtosopimuksen määräyksiä.

Sanotuilla perusteilla Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, ettei työnantaja saa suunnitella asemapaikalla työvuoroja siten, että työntekijälle tulee yli kuusi päivää kestävä työjakso, sekä tuomitsemaan LTK:n Erityisalojen Työnantajaliiton työehtosopimuslain perusteella työehtosopimuksen määräyksen rikkomisesta hyvityssakkoon.

LTK:n Erityisalojen Työnantajaliitto on kanteeseen vastatessaan lausunut, että työnantajan oikeutta toteuttaa niin sanottuja pitkiä poissaoloja aiheuttavia työjärjestelyjä olivat rajoittaneet työehtosopimuksen 8 §:n 1 kohdan määräys siitä, että vapaapäivät tuli antaa asemapaikalla, ja toisaalta työehtosopimuksen 8 §:n 4 kohdan määräykset. Työehtosopimuksen 8 §:n 4 kohdan 1 kappale oli pääsääntö, joka velvoitti työnantajan suunnittelemaan asemapaikalla lennot siten, että henkilöstölle tuli viimeistään kuusi päivää kestävän työjakson jälkeen vähintään yksi vapaapäivä, joka siis työehtosopimuksen 8 §:n 1 kappaleen mukaan oli annettava asemapaikalla. Pääsäännöstä voitiin poiketa käytännössä yllättävissä tilanteissa, joissa suunnitelmista jouduttiin poikkeamaan, sekä työehtosopimuksen 8 §:n 4 kohdan 2 kappaleen tarkoittamissa tilanteissa. Työehtosopimuksen 8 §:n 4 kohdan 2 kappale koski sekä tilaus- että reittilentoja, mutta tilauslentojen osalta asiasta oli sovittu järjestöjen välillä erikseen eikä asiasta ollut erimielisyyksiä. Se, että määräys koski reittilentoja, voitiin päätellä määräyksen sanamuodosta, sopimuksen syntyhistoriasta, kuten niistä neuvotteluista, mitä valtakunnansovittelijan johdolla oli käyty vuonna 1970, sekä yli 10 vuotta jatkuneesta käytännöstä yrityksessä. Sana "tilapäinen" oli tarpeen sen vuoksi, että asemapaikan yksipuolinen muuttaminen ei olisi mahdollista Suomen rajojen ulkopuolelle. Sana "tilapäinen" ei tarkoittanut samaa kuin tilauslento, ja siten määräys koski myös reittilentoja. Määräyksen piiriin kuuluivat siis yli kuuden vuorokauden poissaoloja asemapaikalta aiheuttavat reittilennot eli lähinnä sellaiset lennot, jotka hoidettiin kerran viikossa. Tällaisia reittilentoja olivat länsirannikon, Bangkokin ja Kairo-Ateenan lennot.

Työnantajan tulkinta, että työehtosopimuksen 8 §:n 4 kohdan 2 kappaletta ja käsitettä "tilapäinen" voitiin soveltaa muun muassa edellä mainituihin reittilentoihin, perustui seuraaviin seikkoihin. Käsite "tilapäinen" oli tekstissä tarpeen rajaamaan ulkopuolelle pysyväiset järjestelyt, joiden toteuttamiseen oli työehtosopimuksessa omat rajoituksensa (kuten 4 §:n 1 ja 2 kohta). Määräyksen soveltamista oli tarkasteltava yksittäisten työsuhteiden ja yksittäisten työntekijöiden kannalta. Yhtiössä oli noin 600 lentoemäntää, jotka kaikki lensivät osittain kotimaan ja osittain ulkomaan reiteillä. Työnantajan tulkinta merkitsi sitä, että reittilennoista johtuvia yli kuuden vuorokauden poissaoloja asemapaikalta oli työntekijää kohden noin kerran vuodessa. Työntekijät olivat olleet yleensä halukkaita kyseisiin lentoihin, ja työntekijöiden toivomuksiin ja esteilmoituksiin oli suhtauduttu joustavasti. Yksittäisen työntekijän kannalta tilanne ei edellä mainituista syistä johtaisi kohtuuttomuuksiin, ja työnantaja oli ollut oikeutettu käsittämään tulkintansa työehtosopimuksen mukaiseksi. Työntekijä ei poissaolon aikana joutuisi kuluttamaan vapaapäiviään, vaan ne annettaisiin myöhemmin työntekijälle asemapaikalla ja menettely oli edullisempi työntekijän kannalta kuin yleinen työmarkkinakäytäntö. Työntekijän työaikaa ei poissaolon vuoksi siirrettäisi myöskään tapahtuvaksi muuna aikana, ja työntekijälle maksettaisiin päivärahat ja hotellikustannukset. Työntekijäpuolen tulkinta puolestaan johtaisi lisääntyviin henkilöstön siirtoihin, muttei väheneviin poissaoloihin asemapaikalta. Oleskeluajat vain lyhenisivät kussakin reittilentokohteessa. Työehtosopimuksen tarkoitus ei ollut ollut rajoittaa lentotoimintaa ja uusien reittien avaamista juridisesti eikä myöskään käytännössä. Tämä oli ollut aina järjestöjen välinen yhteinen periaate ja se ilmeni muun muassa valtakunnansovittelijan johdolla käydyistä vuoden 1970 neuvotteluista. Työehtosopimusneuvotteluissa ei ollut sitouduttu työnantajapuolella enempään kuin työehtosopimuksen sanamuodosta ilmeni.

Työntekijäpuolen nyt omaksuma tulkinta johtaisi siihen, ettei työnantaja voisi kohtuullisin kustannuksin toteuttaa mainittuja reittilentoja. Reittilentojen osalta kerran viikossa tapahtuvat lennot olivat edelleen poikkeuksellisia ja tilapäisiä lentävän henkilöstön käytön kannalta. Käytäntö yli 10 vuodelta oli ollut, että kerran viikossa lennettävät reittilennot voivat johtaa yli kuuden vuorokauden poissaoloihin asemapaikalta ja siten aiheuttaisivat työehtosopimuksen 8 §:n 4 kohdan 2 kappaleen soveltamistarpeen. Työnantajan tulkintaa ei tänä aikana ollut kiistetty, ja tulkintariita oli tuotu esille vasta keväällä 1981 avatun länsirannikon lennon yhteydessä. Reitin avaaminen oli ollut yrityksessä esillä jo vuosia aiemmin ja asiaa oli käsitelty muun muassa yt-toimikunnissa, kenttätoimikunnissa ja erilaisissa tiedotustilaisuuksissa. Reitin avaaminen oli kiistatta merkinnyt vanhaa käytäntöä noudattaen sitä, että työaikajärjestelyt oli jouduttu toteuttamaan työehtosopimuksen 8 §:n 4 kohdan 2 kappaleen mukaisesti. Länsirannikon lentoja koskevat työjärjestelyt olivat olleet jo ennen 15.5.1981 tapahtunutta reitin avaamista esillä liittojen välisissä neuvotteluissa. Yhteistoiminta länsirannikon lentoja koskevassa asiassa jo entisen työehtosopimuksen voimassaoloaikana olisi velvoittanut työntekijäpuolta tuomaan ongelman esille nykyisestä työehtosopimuksesta neuvoteltaessa siinä tapauksessa, että työntekijät eivät olisi hyväksyneet tiedossaan ollutta työnantajapuolen tulkintaa ja vanhaa käytäntöä.

Sanotuilla perusteilla LTK:n Erityisalojen Työn- antajaliitto on vaatinut sitä vastaan ajetun kanteen hylkäämistä.

Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys on vielä lausunut muun ohella, että ilman työehtosopimuksen 8 §:n 4 kohdan rajoitusta työnantaja voisi antaa asemapaikalla kahdeksan vapaapäivää ja edellyttää yksittäisen työsuhteessa olevan työntekijän lentävän maailmalla kalenterikuukaudessa seuraavat 22 päivää. Sopimushistorian valossa juuri tästä asetelmasta työntekijäyhdistys oli päässyt sopimusteitse irti. Työnantajan väittämää yli 10 vuoden käytäntöä ei ollut. Työnantajapuolen mainitsemat erillistapaukset eivät vielä muodostaneet käytäntöä, etenkään kun Bangkokin lento oli aina sovittu erillissopimuksin ja se oli perustunut vapaaehtoisuuteen. Länsirannikon reitin avaamisesta oli puhuttu jo kauan, mutta puheissa ei ollut käsitelty asiaa siinä määrin täsmällisesti, että siihen olisi voitu reagoida työehtosopimuksen tarkoittamalla tavalla. Vasta reitin 15.5.1981 tapahtuneen avaamisen yhteydessä reittiavaimesta oli voitu lukea lennon työehtosopimuksen vastainen luonne. Näin ollen ei asiaa ollut myöskään voitu ottaa esiin neuvoteltaessa nyt voimassa olevaa työehtosopimusta.

Asianosaiset ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Finnair Oy on ollut kuultavana Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistyksen kanteen johdosta.

________

Työtuomioistuin on tutkinut jutut ja katsoo niissä käyneen selville, että sen jälkeen kun Finnair Oy:n keväällä 1981 Amerikan länsirannikolle aloittamista säännöllisistä reittilennoista johtuneita erimielisyyksiä oli käsitelty vuoden 1981 kevään ja syksyn työehtosopimusneuvotteluissa Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistyksen johtokunta on 20.10.1981 tekemänsä päätöksen mukaan lopettanut työntekijöille yli kuusi päivää poissaoloa asemapaikalta aiheuttavien reittilentojen lentämisen 24.10.1981 lukien. Toimenpiteellä on pyritty tukemaan työnantajalle 21.10.1981 toimitetun kirjelmän tavoitteita. Tarkoituksena on siten ollut vaikuttaa työehtosopimuksen 8 §:n 4 kohdan tulkitsemiseen siten, että yli kuuden vuorokauden poissaolo asemapaikalta on mahdollista vain tilapäisenä eli liittyen lähinnä tilauslentoihin tai muihin tämän laatuisiin aikataulukausittain suoritettaviin tilapäisiin järjestelyihin. Tämän lisäksi kirjelmässä sanotaan, että tähän kysymykseen olennaisesti liittyneinä asioina ovat olleet esillä ansion menetyksen korvaus pitkältä poissaoloajalta ja aikaerojen johdosta syntynyt tarve lisättyyn toipumisaikaan.

Työtuomioistuin pitää työehtosopimuksen 8 §:n 4 kohdan 1 kappaletta sanamuodoltaan sikäli selvänä, että se velvoittaa lentoyhtiötä suunnittelemaan työvuorot siten, että työntekijälle ei tule pitempiä kuin 6 päivän työjaksoja ilman väliin sattuvia vapaapäiviä, jotka taas 8 §:n 1 kohdan mukaan on annettava asemapaikalla. Mahdolliset kuutta päivää pitemmät työjaksot voivat aiheutua ensinnäkin siitä, että tehdystä työvuorosuunnitelmasta joudutaan poikkeamaan. Ainakin tällaisia tapauksia koskee 4 kohdan 2 kappale. Molemmin puolin lähdetään lisäksi siitä, että 3.5.1977 tehdyn pöytäkirjan mukaan voidaan tilauslennoille suunnitella yli 6 päivän pituisia poissaolojaksoja, jolloin vapaapäiviä voidaan tietyin edellytyksin antaa muualla kuin asemapaikalla. Työtuomioistuin katsoo erityisesti vuoden 1970 työehtosopimusneuvotteluista esitetyn selvityksen osoittavan, että tarkoituksena ei ole ollut sallia sellaisten työvuorosuunnitelmien tekemistä, jotka reittilennoilla aiheuttaisivat yli 6 päivän poissaoloja asemapaikalta. Jossakin määrin on aikatauluihin vuoden 1970 jälkeen kuitenkin sisältynyt sellaisia reittilentoja, joiden työvuorosuunnitelmat on laadittu yli 6 päivän poissaoloja edellyttäviksi. Näiden järjestelyjen määrästä ja luonteesta esitetyn selvityksen valossa työtuomioistuin kuitenkin katsoo, etteivät ne merkitse työehtosopimuksen sanamuodosta ja tarkoituksesta poikkeavan vakiintuneen käytännön muodostumista. Näin ollen on työehtosopimusta työtuomioistuimen mielestä edelleen tulkittava siten, että työvuorosuunnitelmassa ei saa muutoin kuin työehtosopimuksen 8 §:n 8 kohdassa tarkoitetun sopimuksen perusteella työntekijälle määrätä reittilennolla yli 6 päivän poissaoloa asemapaikalta.

Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistyksen kanteessa esitetyn hyvityssakkovaatimuksen työtuomioistuin on ymmärätnyt tarkoittavan seuraamusta valvontavelvollisuuden laiminlyömisen perusteella. Edellä sanottu osoittaa työehtosopimuksen työtuomioistuimen mielestä kuitenkin siksi tulkinnanvaraiseksi, ettei LTK:n Erityisalojen Työnantajaliitto ole asiassa laiminlyönyt valvontavelvollisuuttaan. Toisaalta on Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistyksen päätös kieltää jäseniltään yli 6 päivän poissaolot aiheuttavat reittilennot muodostunut näissä oloissa työehtosopimuksen vapaa-aikamääräyksiin kohdistuvaksi työtaistelutoimenpiteeksi.

Edellä olevilla perusteilla työtuomioistuin harkitsee oikeaksi Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistyksen kanteessa tehdyn hyvityssakkovaatimuksen hyläten vahvistaa, että ellei työehtosopimuksen 8 §:n 8 kohdan mukaisesti ole sovittu toisin, työnantaja ei saa työehtosopimuksen mukaan suunnitella reittilentojen työvuoroja siten, että työntekijälle tulee yli 6 päivää kestävä työjakso, sekä työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n nojalla tuomita Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistyksen maksamaan työrauhavelvollisuuden rikkomisesta hyvityssakkoa LTK:n Erityisalojen Työnantajaliitolle kolmetuhatta markkaa. Juttujen näin päättyessä ja niiden laatuun katsoen saavat asianosaiset puolin ja toisin kärsiä omat oikeudenkäyntikulunsa.

Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Suviranta, puheenjohtaja, V. Hämäläinen, Sarkko, M. Hurmalainen, Rautiainen, Suominen ja Lankinen.

Tuomio oli yksimielinen.