21.8.1980

RATKAISU

Asianosaisliittojen kesken 26.5.1977 tehdyssä rakennusalan työehtosopimuksessa on muun ohella seuraavat määräykset:

V. Työpalkkoja koskevat määräykset

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

SAIRAUSAJAN PALKAN MAKSAMINEN

Vuoden 1972 keskitetyssä ratkaisussa sovittiin, että sairausajan palkan maksamiseen liittyvä odotusaika lyhennetään yhdeksi päiväksi siten, kuin SAK:n ja STK:n välillä oli kesäkuun 28 päivänä 1971 sovittu.

Tämän lisäksi sovittiin siitä, että ajanjakso, jolta työnantaja maksaa sairausajan palkan, pidennetään vuoden 1973 alusta lukien 21 päiväksi niissä työehtosopimuksissa, joiden sairausajan palkkaa koskevat määräykset vastaavat keskusjärjestöjen myötävaikutuksella syntyneiden sairausajan palkkamääräysten periaatteita.

Yhden päivän karenssi

Sairausajan palkkaa maksetaan toisen sellaisen sairauspäivän alusta, joka työssäoltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä.

Esimerkiksi, jos työntekijä sairastuu lauantaina tai sunnuntaina sellaisessa tapauksessa, jolloin työtuntijärjestelmän mukaan lauantai on kiinteä vapaapäivä, on maanantai karenssipäivä ja sairausajan palkan maksuvelvollisuus alkaa tiistaipäivänä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Sairausajan palkanmaksu ja lomautus

Työntekijän ollessa estynyt sairauden vuoksi tekemästä työtään jo ennen lomautusilmoituksen tekemistä, jatkaa työnantaja sairausajan palkanmaksua myös lomauttamisen aikana, kunnes 21 päivän kalenterille asetettu jakso on päättynyt tai sairaus on päättynyt.

Mikäli työntekijä sairastuu lomautusilmoituksen antamisen jälkeen, mutta ennen lomautuksen alkamista, maksaa työnantaja sairausajan palkkaa lomautukseen asti. Lomautuksen alkaessa päättyy sairausajan palkan maksaminen samoin kuin 21 päivän ajanjakson laskeminen. Mikäli työntekijä on sairaana vielä lomautuksen päätyttyä, alkaa työnantajan sairausajan palkanmaksuvelvollisuus uudelleen, mikäli 21 päivän ajanjakso ei ennen lomautusta ehtinyt päättyä.

Työntekijän sairastuessa lomautuksen aikana menetellään soveltuvin osin samalla tavoin kuin vuosiloman osalta edellä on selostettu. Mikäli siis työntekijä vielä lomautuksen päätyttyäkin on sairaana, alkaa työnantajan palkanmaksuvelvollisuus toisen sellaisen työpäivän alusta, joka työntekijän työssä oltaessa olisi ollut hänen työpäivänsä, ja kestää, kunnes 21 päivän ajanjakso karenssipäivä mukaan lukien on kulunut loppuun.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Rakennustyöläisten Liitto on työtuomioistuimessa lausunut, että sen jäsen, rakennustyöntekijä Markku Tiihonen oli ollut 17.1.1977 lukien työsuhteessa vastaajaliiton jäsenyrityksen, Rakennusliike U. Lipsanen Kommandiittiyhtiön palveluksessa. Työskennellessään sanotun työnantajan eräällä Pieksämäellä olevalla työmaalla Tiihonen oli, sairastuttuaan sunnuntaina 11.9.1977, ollut lääkärin määräyksestä sairaslomalla sanotusta päivästä 15.9.1977 saakka. Tiihonen oli palannut työhön sairasloman päätyttyä perjantaina 16.9.1977. Muut työmaan työntekijät olivat maanantaina 12.9. samoin kuin tiistaina 13.9.1977 joutuneet poistumaan työmaalta työnantajan määräyksestä sateisen sään vuoksi. Työnantaja oli maksanut Tiihoselle työehtosopimuksen mukaisen sairausajan korvauksen vain viimeiseltä sairauspäivältä, torstailta 15.9.1977. Palkka olisi työehtosopimuksen mukaan kuitenkin ollut maksettava toisen sellaisen päivän alusta, joka olisi ollut työntekijän työpäivä, eli Tiihosen tapauksessa tiistaista 13.9.1977 lukien. Kun Tiihosen sairausloma oli alkanut ennen kuin kenellekään työntekijälle oli annettu ilmoitusta työn estymisestä, Tiihosella oli oikeus saada sairausajan palkka normaalisti, niin että maanantai oli työehtosopimuksen mukainen karenssipäivä ja sairausajan palkan maksaminen alkoi tiistaina. Asiasta ei ollut paikallisesti käydyissä neuvotteluissa päästy tulokseen. Myös liittoneuvottelut olivat päätyneet erimielisyyteen. Rakennustyöläisten Liiton taholta oli katsottu, että kysymys oli ollut erityisestä, oikeudelliselta luonteeltaan lomautuksena pidettävästä menettelystä. Vuoden 1976 työehtosopimuskierroksella oli liittojen kesken sovittu, että sairausajan palkan maksamista koskevia rakennusalan työehtosopimuksen määräyksiä tulkitaan samoin kuin vastaavia Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön myötävaikutuksella syntyneitä sairausajan palkkaa koskevia määräyksiä. Asiasta oli käyty 23.10.1978 myös keskusliittojen Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön ja Suomen Työnantajain Keskusliiton kesken neuvottelut pääsemättä yksimielisyyteen.

Rakennustyöläisten Liitto on edelleen lausunut, että rakennusalan työehtosopimuksen 17 §:n 1 kohdassa määritelty tapaus täytti lomautukselle annetut tunnusmerkit. Sekä asialliset että oikeudelliset perusteet puolsivat sitä, että sanotussa määräyksessä tarkoitettua "säärokulia" oli pidettävä oikeudelliselta luonteeltaan lomauttamisena tai joka tapauksessa lomauttamisen kanssa oikeudellisesti samoin arvioitavana tilanteena. Tämä kanta oli omaksuttu myös eräissä työneuvoston lausunnoissa. Työtuomioistuimen tuomio n:o 2/1978 koski vastaavansisältöisen työehtosopimusmääräyksen tulkintaa. Myös Suomen Rakennusteollisuusliiton edustajat olivat muussa yhteydessä esittäneet näkemyksen siitä, että kysymyksessä oleva "säärokuli" oli lomautusta. Siitä riippumatta oliko kysymyksessä olevaa tilannetta pidettävä lomauttamisena tai siihen rinnastettavana, työntekijällä olisi oikeus työehtosopimuksen mukaiseen sairausajan palkkaan jo sillä perusteella, että työntekijän sairaus oli ensin alkanut syy ja sään muodostama este syntyi työpaikalla vasta seuraavana päivänä. Esimerkiksi työneuvosto oli katsonut, että sairauden ja työnseisauksen sattuessa päällekkäin ratkaisevaksi poissaolon syytä määriteltäessä oli otettava, kumpi syy todellisuudessa oli alkanut ensiksi. Suomen Rakennusteollisuusliitto oli kaiken sanotun huomioon ottaen rikkonut asiassa valvontavelvollisuutensa.

Sanotuilla perusteilla Rakennustyöläisten Liitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Rakennusliike U. Lipsanen Kommandiittiyhtiö olisi ollut velvollinen suorittamaan Tiihoselle rakennusalan työehtosopimuksen 26 §:n 1 kohdan tarkoittaman sairausajan palkan ajalta 13.9.-15.9.1977. Lisäksi Rakennustyöläisten Liitto on vaatinut työtuomioistuinta tuomitsemaan Suomen Rakennusteollisuusliiton hyvityssakkoon valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä.

Kanteeseen vastatessaan Suomen Rakennusteollisuusliitto on lausunut, että niin kuin työtuomioistuimen tuomiosta n:o 93/1975 ilmeni, eivät keskusjärjestöjen sairausajan palkkaa koskevat soveltamisohjeet soveltuneet rakennusalalle. Niiden soveltamisesta ei ollut sovittu myöskään vuoden 1976 neuvottelukierroksella, mitä kantaja väitti. Näin ollen ei kantajan esityksellä säärokulin ja lomautuksen keskinäisestä suhteesta ollut asiassa merkitystä. Sanotussa aikaisemmassa työtuomioistuinasiassa oli käsitelty varsin laajasti keskusjärjestöjen tulkintaoikeutta liittokohtaisiin sopimuksiin nähden. Asiassa Suomen Rakennusteollisuusliitto oli korostanut tämän periaatteellisen lähtökohdan tärkeyttä. Suomen Rakennusteollisuusliiton kannanottoja ei tuolloin ollut hyväksytty työtuomioistuimessa. Keskusjärjestöjen ohjeita sairausajan palkan maksamisesta oli pidetty pelkkänä suosituksena, joka ei sellaisenaan sitonut asianosaisliittoja. Ohjeet olivat sitä paitsi tulleet asianosaisliittojen tietoon vasta kun vuoden 1974 työsopimuksesta oli asiallisesti sovittu.

Työehtosopimusmääräys oli riidanalaiselta osaltaan entinen. Rakennusalan työehtosopimus ja keskusjärjestöjen väliset soveltamisohjeet erosivat toisistaan myös riidanalaisessa tapauksessa. Rakennusalan työehtosopimuksen mukaan sairausajan palkkaa oli maksettava vain sellaisilta päiviltä, jotka työssä oltaessa olisivat olleet työntekijän työpäiviä. Keskusjärjestöjen soveltamisohje laajensi palkanmaksuvelvollisuutta tiettyihin lomautuspäiviin vastoin työehtosopimuksen sanamuotoa. Asiassa oli toimittava rakennusalan työehtosopimuksen mukaisesti. Riidanalaiset päivät 12.9. ja 13.9.1977 eivät sopimattoman sään takia olisi olleet Tiihosen työpäiviä, eivätkä hänen työtoverinsakaan olleet sanotuilta päiviltä saaneet palkkaa. Vuoden 1976 neuvottelukierroksella ei ollut sovittu keskusjärjestöjen soveltamisohjeitten voimassaolosta rakennusalalla. Siihen ei ollut myöskään viitattu Rakennustyöläisten Liiton antamassa vastaesityksessä. Keskusjärjestöjen väliset soveltamisohjeet eivät vuoden 1976 neuvottelukierroksella nyt riidanalaiselta osalta olleet tulleet rakennusalan työehtosopimuksen osaksi.

Sanotuilla perusteilla Suomen Rakennusteollisuusliitto on vaatinut kanteen hylkäämistä.

Asianosaisliitot samoin kuin Rakennusliike U. Lipsanen Ky ja sen vastuunalainen yhtiömies, toimitusjohtaja Unto Ilmari Lipsanen, jotka ovat olleet jutussa kuultavina, ovat pyytäneet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Työtuomioistuin on tutkinut jutun. Työtuomioistuin on tuomiollaan n:o 93/1975 ratkaissut tämän asian asianosaisten välisen erimielisyyden rakennusalan 23.4.1974 tehdyn työehtosopimuksen sairausajan palkkaa koskevan määräyksen tulkinnasta. Silloin oli kysymys tämän määräyksen tulkinnasta, kun sama sairaus oli aiheuttanut uudelleen työkyvyttömyyden 30 päivän kuluessa aikaisemman työkyvyttömyyden päättymisestä. Sanotun tuomion mukaan eivät keskusliittojen vuonna 1973 antamat ohjeet sairausajan palkan maksamisesta tuomiossa selostetun työehtosopimusneuvottelujen kulun huomioonottaen olleet voineet aiheuttaa muutosta työehtosopimuksen tulkintaan tuossa asiassa ratkaistavana olleessa kysymyksessä.

Vuonna 1976 otettiin työehtosopimukseen uusi määräys sairausajan palkan maksamisesta saman sairauden uusiutuessa. Työtuomioistuimessa todistajina kuullut Rakennustyöläisten Liiton neuvotteluedustajat ovat kertoneet liiton edustajan nimenomaan todenneen vuoden 1976 työehtosopimusneuvotteluissa, että hänen keskusliittojen sopimustekstin mukaan muotoilemansa sopimustekstin tullessa liittojen väliseksi sopimukseksi keskusliittojen väliset soveltamisohjeet tulevat liittojen välillä noudatettaviksi. Tällainen Rakennustyöläisten Liiton edustajan toteamus on kuitenkin ainakin työtuomioistuimessa niin ikään todistajana kuullun Suomen Rakennusteollisuusliiton neuvotteluedustajan kertoman mukaan jäänyt tämän liiton edustajilta havaitsematta. Edellä mainitussa aikaisemmassa työtuomioistuinjutussa Rakennustyöläisten Liitto katsoi, että keskusjärjestöjen kiertokirje vuodelta 1973 on pelkkä suositus, joka ei sellaisenaan sido keskusjärjestöjen jäsenliittoja. Tämän seikan huomioon ottaen työtuomioistuin katsoo näyttämättä jääneen, että Rakennustyöläisten Liiton uusi kanta keskusjärjestöjen ohjeiden merkityksestä olisi tullut Suomen Rakennusteollisuusliiton tietoon sillä tavoin, että mainitun liiton olisi tuolloin edes pitänyt käsittää keskusjärjestöjen ohjeiden nyt kuuluvan rakennusalan työehtosopimuksen sisällykseen.

Nyt käsillä olevan erimielisyysasian ollessa liittotason neuvotteluissa on se kuitenkin siirretty keskusjärjestöjen ratkaistavaksi. Liittotason neuvotteluista esitetty selvitys osoittaa, että ratkaisun tekijöiksi on puolin ja toisin edellytetty juuri ne henkilöt, jotka keskusjärjestöjen neuvottelijoina olivat laatineet vuoden 1973 sovellutusohjeet. Tätä menettelytapaa ei työtuomioistuimen mielestä voida ymmärtää muuten kuin että asianosaisliitot edellyttävät keskusjärjestöjen ratkaisevan riitakysymyksen mainittujen ohjeiden mukaisesti. Suomen Rakennusteollisuusliiton neuvotteluedustajien ei ole sitä paitsi edes väitetty olleen näissä liittotason neuvotteluissa sitä mieltä, ettei riitakysymystä olisi ratkaistava keskusjärjestöjen ohjeita soveltaen.

Myös keskusjärjestöjen neuvottelijat ovat, sen mukaan kuin heidän laatimansa erimielisyysmuistio osoittaa, pyrkineet ratkaisemaan selvitettäväkseen saamansa riitakysymyksen vuoden 1973 ohjeita soveltaen. Yksimielisyyteen he eivät ole päässeet, mutta tämän syynä on ollut erimielisyys ohjeiden asiallisen sisällyksen tulkinnasta eli ohjeissa käytetyn lomautuskäsitteen merkityksestä eikä siis se, etteivät ohjeet jommankumman neuvottelijan mielestä soveltuisi asian ratkaisuun muusta syystä kuin oman sisällyksensä johdosta.

Työtuomioistuin katsoo, ettei keskusjärjestöneuvottelujen tuloksettomuus sinänsä aiheuta, ettei keskusjärjestöjen ratkaistavaksi saatettua erimielisyyskysymystä olisi ratkaistava tavalla, josta asianosaisliitot olivat yksimielisiä keskusjärjestöjen ratkaisua pyytäessään, eli soveltaen vuoden 1973 ohjeita.

Keskusliittojen ohjeissa ei ole tarkemmin määritelty, mitä niissä tarkoitetaan lomautuksella. Edellä mainitussa erimielisyysmuistiossa on Suomen Työnantajain Keskusliiton kantana esitetty, että lomautus on vuoden 1973 ohjeissa työnantajapuolella ymmärretty ja käytännössä sitä sovellettu sellaisena kuin lomautus on oikeudellisesti tällä vuosikymmenellä 1970-luvulla - määritelty. Rakennusalalle ominainen säästä aiheutunut työnteon estyminen, joka tunnettiin jo paljon ennen lomautuskäsitteen syntymistä, ei sen sijaan kuuluisi käsitteen piiriin. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön kantana on erimielisyysmuistiossa esitetty, että rakennusalan sääeste on lomautuksen eräs erityistyyppi. Tätä rakennusalan erityiskysymystä ei ole keskusliittojen soveltamisohjeita laadittaessa kuitenkaan lainkaan käsitelty. Perustetta kummankaan keskusjärjestön näkemyksen tueksi ei näin ollen ole saatavissa suoranaisesti soveltamisohjeneuvotteluista.

Toisaalta on rakennusalalla sääsuhteista aiheutunut työn keskeytys sovellettaessa vuosilomasäännöksiä kanteessa mainittua työneuvoston lausuntoa n:o 680 seuraten vakiintuneesti rinnastettu lomauttamiseen ja työntekijän poissaolopäiviä siten pidetty samoin kuin muitakin lomautuspäiviä työssäolopäiviin verrattavina määrättäessä työntekijän oikeutta vuosilomaan. Ainakin työsopimuslain 30 §:n sanamuodon piiriin näyttäisivät sääesteestä johtuvat rakennusalan poissaolopäivät myös sopivan, joten ne olisivat lomautusta myös Suomen Työnantajain Keskusliiton neuvotteluedustajan mainitseman 1970-luvun soveltamiskäytännön mielessä.

Kun erimielisyyskysymys edellä sanotun mukaisesti on ratkaistava keskusjärjestöjen vuoden 1973 ohjeita soveltaen ja kun kysymyksessä olevia sääestepäiviä on työtuomioistuimen mielestä muun selvityksen puuttuessa pidettävä lomautuksena sanottujen ohjeiden mielessä, työtuomioistuin katsoo, että riidanalaisilta poissaolopäiviltä on maksettava työehtosopimuksen mukainen sairausajan palkka. Toisaalta osoittavat asian edellä käsitellyt eri vaiheet työtuomioistuimen mielestä asian olleen niin epäselvä, ettei Suomen Rakennusteollisuusliiton voida katsoa laiminlyöneen valvontavelvollisuuttaan.

Edellä olevilla perusteilla työtuomioistuin harkitsee oikeaksi jutussa tehdyn hyvityssakkovaatimuksen hyläten vahvistaa, että Rakennusliike U. Lipsanen Kommandiittiyhtiö on ollut velvollinen maksamaan Markku Tiihoselle rakennusalan työehtosopimuksen 26 §:n 1 kohdan mukaisen sairausajan palkan syyskuun 13, 14 ja 15 päivältä 1977. Jutun näin päättyessä ja sen laatuun katsoen saavat asianosaiset puolin ja toisin samoin kuin kuultavat itse kärsiä juttukulunsa.

Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistessa: Suviranta, puheenjohtaja, V. Hämäläinen, Lappalainen, Tiitola, Parkkinen, Sariola, Suominen, P. Virtanen ja Olin.

Tuomio oli yksimielinen.