22.6.1976

3 § Työsuhteen päättyminen

Vakinaisiin työntekijöihin nähden noudatetaan molemmin puolin neljäntoista päivän irtisanomisaikaa. Työnantaja ei kuitenkaan lopeta yli viisi vuotta jatkunutta työsuhdetta ilmoittamatta siitä vähintään kolmea viikkoa, ja jos työsuhde on jatkunut kymmenen vuotta, vähintään kuukautta ennen.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Pöytäkirjamerkintä:

Työsuhteen päättymiseen sovelletaan lisäksi, mitä on sovittu 7.4.1966 tehdyssä irtisanomissuojasopimuksessa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

39 § Erimielisyyksien ratkaiseminen

Jos tämän tai sopimuspuolten välillä tehtyjen muiden sopimusten tai pöytäkirjojen sisällöstä, määräysten tulkinnasta tai soveltamisesta syntyy erimielisyyttä, jota asianomaiset eivät saa heidän välisissään neuvotteluissa selvitetyksi, on asia siirrettävä sopimuspuolten ratkaistavaksi.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Sopimuksen osana noudatetussa keskusliittojen välisessä yleissopimuksessa irtisanomissuojasta sanotaan lisäksi muun muassa:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

1 §

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tämä sopimus ei koske:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

3. tapauksia, joissa työsopimus on purettu työsopimuslain 31 §:ssä mainitun syyn perusteella.

Sopimuksen piiriin kuuluvat kuitenkin ne tapaukset, joissa työsopimus on purettu sairauden tai sanotun lain 15 §:ään sisältyvien järjestysmääräysten rikkomisen perusteella.

2 §

Työsopimusta irtisanottaessa on noudatettava 14 vuorokauden molemminpuolista irtisanomisaikaa. Tällä määräyksellä ei kumota työehtosopimusten ennakkoilmoituksia koskevia määräyksiä eikä sitä sovelleta silloin, kun työnantaja 5 §:ssä mainituin tavoin työsuhdetta päättämättä lomauttaa työntekijän.

Työnantaja, joka ei noudata edellä mainittua irtisanomisaikaa, on velvollinen suorittamaan työntekijälle vahingonkorvauksena täyden palkan irtisanomisajalta. Jos taas työntekijä eroaa työstä irtisanomisaikaa noudattamatta, on hän velvollinen maksamaan työnantajalle vahingonkorvauksena irtisanomisajan palkkaa vastaavan summan, jonka työnantaja saa pidättää työntekijälle maksettavasta lopputilistä. Mikäli noudattamatta jättäminen puolin tai toisin koskee vain osaa irtisanomisajasta, käsittää vahingonkorvausvelvollisuus sitä vastaavan osan irtisanomisajan palkasta.

3 §

Työnantaja älköön irtisanoko tai lomauttako yksityistä työntekijää ilman asiallista perustetta. Jos hän syyllistyy tällaiseen toimenpiteeseen, hän on velvollinen maksamaan työntekijälle korvauksen.

Asiallisina perusteina pidetään sellaisia taloudellisia ja tuotannollisia syitä joiden perusteella yrityksen työntekijämäärää joudutaan supistamaan. Tällaisina perusteina pidetään myös mm. sellaisia työntekijöistä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten noudattamatta jättämistä, järjestysmääräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä.

4 §

Päätettäessä 3 §:ssä mainitun korvauksen suuruudesta on otettava huomioon työntekijän ansion menetys, työsuhteen kestoaika, työntekijän ikä, työntekijän mahdollisuus hankkia uutta työtä, jota hänen ammattitaitonsa ja työkykynsä huomioon ottaen voidaan pitää hänelle sopivana, työntekijän itsensä työsuhteen katkaisemiseen ehkä antama aihe sekä muut asiaan vaikuttavat tekijät. Korvauksen suuruuden ei kuitenkaan tule ylittää kuuden edellisen kalenterikuukauden palkkaa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

6 §

Jos irtisanomisesta tai lomauttamisesta syntyy erimielisyyttä, voidaan erimielisyys saattaa ratkaistavaksi työehtosopimuksessa sovittua yleistä neuvottelujärjestystä noudattaen. Elleivät työnantaja- ja työntekijäliitot pääse asiasta yksimielisiksi, voidaan se alistaa työtuomioistuimen ratkaistavaksi.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto on työtuomioistuimessa lausunut, että Liiketyönantajain Keskusliiton jäsenyritys Huittisten Lihapojat, Mattila & K:nit oli ilman irtisanomissuojasopimuksen tarkoittamaa asiallista perustetta irtisanonut joulukuun 12 päivänä 1973 palveluksessaan olleen pakkaajan Veijo Rantaniityn lokakuussa 1972 alkaneen työsuhteen päättymään joulukuun 25 päivänä 1973 noudattamatta siten edes sopimuksen edellyttämää 14 vuorokauden irtisanomisaikaa. Viimeksi oli Rantaniityn palkka ollut 5,90 markkaa tunnissa. Uuden työpaikan Rantaniitty oli saanut vasta helmikuun 18 päivänä 1974 vieraalta paikkakunnalta ja eri työalalta eli Friitalan Nahkatehtaalta Porin kaupungista, jonne oli matkaa yhteen suuntaan noin 60 kilometriä. Matkakulut linja-autolla olivat tehneet noin 14 markkaa päivässä. Tässä työpaikassa Rantaniitty oli ollut saman vuoden kesäkuun loppuun, jonka jälkeen hän oli ottanut lopputilin, koska hänet olisi palkattomasti lomautettu muiden työntekijäin vuosilomien vuoksi. Tämän jälkeen hän oli toiminut heinäkuun talonmiehen vuosilomittajana ja siirtynyt elokuun alusta toisen työnantajan palvelukseen Huittisissa. Uusissa työpaikoissaan Rantaniitty oli saanut saman suuruista palkkaa kuin Huittisten Lihapojillakin, mutta mainitut matkat ja matkakulut olivat aiheuttaneet huomattavaa rahanmenoa ja rasitusta.

Työtodistukseen työnantaja oli erheellisesti merkinnyt työsuhteen päättymisen syyksi Rantaniityn oman tahdon, vaikka erottaminen oli tapahtunut työnantajan yksipuolisella toimenpiteellä.

Suomen Elintarviketyöläisten Liitto on vielä viitannut sen ja Elintarvikealan Työnantajaliitto r.y:n välillä 10.6.1974 käydyn neuvottelun pöytäkirjaan, jonka mukaan liittojen edustajat olivat todenneet, ettei työnantaja ollut voinut osoittaa riittäviä perusteluja Rantaniityn irtisanomiselle, ja liitot olivat sen vuoksi sopineet siitä, että työnantaja oli velvollinen maksamaan Rantaniitylle korvauksena pöytäkirjassa lähemmin määritellyn rahasumman. Kun yhtiö kuitenkaan ei ollut katsonut tämän sopimuksen sitovan itseään eikä korvauksesta sopiminen Suomen Elintarviketyöläisten Liitonkaan mielestä kuulunut liittojen säännöstämiskompetenssiin, ei korvausvaatimusta tässä oikeudenkäynnissä voitu rajoittaa mainitun sopimuksen mukaiseen määrään.

Näillä perusteilla Suomen Elintarviketyöläisten Liitto on pyytänyt, että työtuomioistuin toteaisi Huittisten Lihapojat, Mattila & K:nien menetelleen irtisanomissuojasopimuksen 2 ja 3 §:n vastaisesti ja velvoittaisi yhtiön ja sen yhtiömiehet Tarmo Mattilan, Jouko Juhani Lehmuksen, Sirkka-Liisa Mattilan, Markku Kalle Juhani Mattilan ja Mirja Liisa Irene Mattilan yhteisvastuullisesti suorittamaan Veijo Johannes Rantaniitylle mainitun sopimuksen tarkoittamana hyvikkeenä ja irtisanomisajan palkasta puuttuvana korvauksena 8 500 markkaa.

Huittisten Lihapojat, Mattila & K:nit on kanteeseen vastatessaan ilmoittanut, että pakkaaja Veijo Rantaniitty oli joulukuun 12 päivänä 1973 aamulla työaikana kieltäytynyt lähimmän esimiehensä lähettämöesimies Hellin ja tämän esimiehen silloisen tuotantopäällikön Haanpään useista kehotuksista huolimatta ryhtymästä työsopimuksensa tarkoittamaan työhön. Tuotantopäällikkö Haanpää olikin esittänyt työn aloittamisen vaihtoehdoksi työsuhteen päättymisen. Tämän jälkeen Rantaniitty oli käynyt leimaamassa kellokorttinsa ja ilmoittanut jättävänsä työpaikkansa välittömästi. Näin ollen Rantaniitty oli itse päättänyt työsuhteensa, eikä yhtiöllä olisi ollut velvollisuutta maksaa edes irtisanomisajan palkkaa. Vaikka katsottaisiin, että tuotantopäällikkö olisi irtisanomisen toimittanut, siihen oli ollut irtisanomissuojasopimuksessa tarkoitettu asiallinen peruste.

Yhtiö on edelleen viitannut Elintarvikealan Työnantajaliiton ja Suomen Elintarviketyöläisten Liiton välillä 16.10.1975 laadittuun pöytäkirjaan, jonka mukaan liittojen edustajat olivat yhtä mieltä siitä, että välittömästi 10.6.1974 pidetyn neuvottelun jälkeen yhtiön edustajat olivat ilmoittaneet neuvottelutuloksen tulevan käsiteltäväksi yhtiön johtokunnan kokouksessa ja että johtokunta ei tällöin ollut voinut hyväksyä neuvotteluratkaisua, koska Rantaniityn irtisanomisen yhteydessä oli toimittu työehtosopimusœen mukaisella tavalla. 16.10.1975 laaditun pöytäkirjan mukaan Elintarvikealan Työnantajaliiton puolelta oli vielä todettu, etteivät kysymykset Rantaniityn irtisanomisen edellytyksenä olleesta asiallisesta perusteesta ja mahdollisen vahingonkorvauksen suuruudesta olleet kuuluneet liittojen säännöstämiskompetenssin piiriin, kun taas Suomen Elintarviketyöläisten Liitto oli katsonut olevansa oikeutettu lisäämään aikaisemmin esitettyjä vaatimuksia, koska neuvotteluratkaisu ei ollut toteutunut käytännössä. Näillä syillä Huittisten Lihapojat, Mattila & K:nit on pyytänyt kanteen hylkäämistä kokonaisuudessaan.

Asianosaiset ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

Työtuomioistuin on tutkinut jutun ja katsoo siinä selvitetyksi, että avoimessa yhtiössä Huittisten Lihapojat, Mattila & K:nit on joulukuun 12 päivänä 1973 syntynyt riitaa työnjohdon ja pakkaaja Veijo Rantaniityn välillä. Riita, jonka on näytetty koskeneen viimeksimainitun työhön menemistä työnjohtajan kehotuksen mukaisesti, on johtanut siihen, että Rantaniityn työsuhde on päättynyt, hänen oman käsityksensä mukaan ilman asiallista perustetta ja sopimuksenmukaista irtisanomisaikaa noudattamatta, kun taas työnantajapuoli on katsonut Rantaniityn itse päättäneen työsuhteensa tai että irtisanomiseen on ainakin ollut olemassa työstä kieltäytymisen perusteella irtisanomissuojasopimuksessa tarkoitettu asiallinen peruste.

Riitakysymyksestä neuvoteltaessa ovat Elintarvikealan Työnantajaliitto ja Suomen Elintarviketyöläisten Liitto 10.6.1974 päässeet asiassa kanteessa mainittuun sopimukseen. Tämän jutun asianosaiset ovat kuitenkin katsoneet, ettei sopimus sido niitä tässä jutussa, ja sopimuksen toinenkin osapuoli on yhtynyt tähän käsitykseen. Työtuomioistuinkaan ei näin ollen voi tuomiossaan nojautua yksistään mainittuun sopimukseen, vaan kaikkeen Rantaniityn työsuhteen päättymistä koskevaan selvitykseen.

Työtuomioistuin toteaa vastaajayhtiötä Rantaniityn työsuhdetta lopetettaessa edustaneen henkilön oman kertomuksen osoittavan, että Rantaniityn kieltäydyttyä noudattamasta mainitun henkilön silloin antamaa käskyä hän on tämän henkilön kehotuksesta käynyt leimauttamassa kellokorttinsa työsuhteen päättämisen osoitukseksi. Rantaniityn tätä menettelyä työtuomioistuin ei pidä hänen puoleltaan tapahtuneena irtisanoutumisena, vaan katsoo yhtiön katkaisseen Rantaniityn työsuhteen. Juttuun on vastaajaksi kuitenkin haastettu vain Huittisten Lihapojat, Mattila & K:nit, joka ei ole asianomaiseen työehtosopimukseen osallinen, vaan siihen sidottu Liiketyönantajain Keskusliiton jäsenenä. Työtuomioistuimesta annetun lain 12 §:n 3 momentin ja työehtosopimuslain 7 §:n säännökset huomioon ottaen voidaan yhtiö siten tuomita jutussa korvausvelvolliseksi vain työehtosopimuksen tieten tapahtuneen rikkomisen perusteella. Jutussa esitetyn varsin ristiriitaisen selvityksen huomioon ottaen työtuomioistuin katsoo jääneen näyttämättä, että yhtiö olisi Rantaniityn työsuhteen katkaisemisen yhteydessä rikkonut työehtosopimusta tietensä, ja harkitsee näin ollen oikeaksi hylätä kanteessa tällä perusteella tehnyt vaatimukset. Asian laatuun nähden saa Huittisten Lihapojat, Mattila.& K:nit kuitenkin kärsiä omat oikeudenkäyntikulunsa.

Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Suviranta, puheenjohtaja, Lampi, Järvenpää, Tiitola, Airaksinen, Parkkinen, Hyppönen, Kaski ja Lankinen.

Tuomio oli yksimielinen.