18.9.2002

ASIAN TAUSTAA

Kilpailuviraston päätös 29.10.1999 Dnro 923/61/98

Rakennusliike A vastuunalainen yhtiömies B on 19.10.1998 pyytänyt virastoa tutkimaan, ovatko Skanska Pohjanmaa Oy (myöhemmin Skanska) ja YIT-Yhtymä Oy Pohjansepot (myöhemmin YIT) toimineet kilpailunrajoituslain 5 §:n 1 momentin vastaisesti, kun ne ovat B:n mukaan muodostaneet tarjouskartellin konkurssiin asetetun A:n omaisuusmassan realisoinnin yhteydessä.

Rakennusliike A:n konkurssipesään kuuluvien seitsemän tontin myynnistä on järjestetty tarjouskilpailu 3.5.1996 päivätyllä tarjouspyynnöllä. Siinä on pyydetty tarjouksia joko yksittäisistä tai useammista kohteista. Tarjouskilpailussa on saatu viisi tarjousta. Skanskan ja YIT:n 28.5.1996 päivätyssä yhteistarjouksessa on tarjouduttu ostamaan koko kyseinen tonttiomaisuus 19.000.000 markan hinnalla.

Kilpailuvirasto on katsonut, etteivät yhteistarjouksen sallivan 5 §:n 2 momentin edellytykset ole täyttyneet, joten Skanska ja YIT ovat toimineet kilpailunrajoituslain 5 §:n 1 momentin 3) kohdassa kielletyllä tavalla jättäessään 28.5.1996 päivätyn yhteistarjouksen An konkurssipesään kuuluneesta tonttiomaisuudesta. Kilpailuvirasto on kuitenkin katsonut, että Skanskan ja YIT:n kilpailunrajoituslain 5 §:n 1 momentin vastaisella menettelyllä on ollut kilpailunrajoituslain 12 §:n 1 momentissa tarkoitettu vain vähäinen vaikutus taloudelliseen kilpailuun. Kilpailuvirasto ei ole tehnyt asiasta kilpailunrajoituslain 8 §:n 3 momentissa tarkoitettua seuraamusmaksuesitystä kilpailuneuvostolle.

Kilpailuneuvoston päätös 16.2.2001 (d:ot 138/690/1999 ja 139/690/1999)

Kilpailuneuvosto on ratkaissut asian B sekä Skanskan ja YIT:n valitusten johdosta.

Kilpailuneuvosto on hylännyt Skanskan ja YIT:n valituksen kilpailuviraston päätöksen kumoamisesta siltä osin kuin kilpailuvirasto on katsonut yhtiöiden rikkoneen tarjouskartellia koskevaa kieltoa.

Ottaen huomioon tarjousyhteistyössä mukana olleiden yhtiöiden koko, tarjouskartellin luonne paljaana ja karkeana hylättävänä kilpailunrajoituksena, joka on johtanut hintayhteistyöhön sekä kilpailunrajoituksen vaikutukset yleiselle ja yksityiselle edulle, kilpailuneuvosto ei ole pitänyt Skanskan ja YIT:n menettelyä kilpailunrajoituslain 12 §:ssä tarkoitetulla tavalla vähämerkityksellisenä.

Kilpailuneuvosto on palauttanut asian kilpailuvirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 14.12.2001 taltio 3131

Korkein hallinto-oikeus on vahvistanut kilpailuneuvoston päätöksen lopputuloksen.

ASIAN KÄSITTELY KILPAILUNEUVOSTOSSA JA MARKKINAOIKEUDESSA

Kilpailuviraston esitys

Kilpailuvirasto on kilpailuneuvostolle 30.5.2001 saapuneessa esityksessä vaatinut, että kilpailuneuvosto kieltäisi kilpailunrajoituslain 16 §:n perusteella Skanska Pohjanmaa Oy:tä ja YIT-Yhtymä Oy Pohjanseppoja uudistamasta kilpailunrajoituslain 5 §:n 1 momentin vastaista menettelyä sekä saman lain 8 §:n perusteella määräisi Skanska Pohjanmaa Oy:n ja YIT-Yhtymä Oy Pohjanseppojen kummankin maksettavaksi 28.5.1996 päivätyllä Rakennusliike A:n konkurssipesälle jätetyllä yhteistarjouksella toteutetun kilpailunrajoituslain 5 §:n 1 momentin rikkomisen johdosta 500.000 markan suuruisen seuraamusmaksun.

Kilpailuvirasto on esityksensä perusteluissa katsonut, että Skanska ja YIT ovat kilpailuviraston 29.10.1999 tekemän päätöksen ja kilpailuneuvoston 16.2.2001 tekemän päätöksen mukaisesti toimineet kilpailunrajoituslain 5 §:n 1 momentin 3 kohdan vastaisesti jättäessään yhteistarjouksen A:n konkurssipesään kuuluneista tonteista. Kilpailuvirasto on katsonut, että jättämällä yhteisen tarjouksen Skanska ja YIT ovat poistaneet keskinäisen hintakilpailunsa rakennusliikkeille järjestetyssä tarjouskilpailussa.

Kilpailuvirasto on katsonut, että käsiteltävänä oleva kilpailunrajoitus on ollut yksiselitteisenä kieltoperiaatteen rikkomisena laadullisesti selvästi tuomittava kilpailunrajoitus. Laajuutensa ja kestoaikansa puolesta kilpailunrajoitus on rajoittunut vain yhteen paikalliseen tarjouskilpailuun. Lisäksi on otettava huomioon, että konkurssipesän yhteistarjouksen perusteella myydystä tonttiomaisuudesta saama kauppahinta on vastannut velkojapankki Merita Oyj:n hankkimien asiantuntijalausuntojen ja pankin oman käsityksen mukaan omaisuuden kyseisen ajankohdan käypää arvoa ja se on ollut tarjouskilpailussa saatu korkein hinta. Velallinen B ei myöskään ole velkojainkokouksen hyväksyttyä Skanskan ja YIT:n yhteistarjouksen osoittanut tyytymättömyyttä yhteistarjouksen hintatasoon moittimalla velkojainkokouksen päätöstä. Kilpailuviraston mukaan on sen vuoksi ilmeistä, että yhteistarjouksen hyväksyminen ei ole aiheuttanut merkittävää taloudellista vahinkoa konkurssipesälle.

Konkurssihallinto oli lisäksi toivonut, että myös vaikeasti realisoitavia kohteita sisältävä koko tonttiomaisuus saataisiin myydyksi yhden kokonaistarjouksen perusteella.

Kilpailuvirasto on edellä esittämiinsä perusteluihin viitaten katsonut, ettei seuraamusmaksua määrättäessä ole aiheellista ylittää kilpailunrajoituslain 8 §:n 2 momentissa määrättyä perusasteikkoa.

Skanska Pohjanmaa Oy:n vastine

Skanska on pyytänyt, ettei kilpailuviraston esitystä vahvisteta.

Skanska on muun ohella vedonnut siihen, ettei yhteisen ostotarjouksen jättämistä voida pitää niin sanottuna paljaana ja karkeana kilpailunrajoituksena, koska yhteistyöllä voi olla jopa positiivinen vaikutus kilpailulle. Ostohintayhteistyön seurauksena tuotteita on yleensä voitu ostaa edullisempaan hintaan ja se on voinut johtaa alhaisempien hintojen perimiseen kuluttajilta. Skanska ja YIT ovat mieltäneet tekevänsä kilpailunrajoituslain 5 §:n 2 momentissa sallitun yhteistarjouksen.

Kilpailunrajoituslain 8 §:n sanamuoto on mahdollistanut seuraamusmaksun määräämättä jättämisen myös muilla perusteilla kuin sillä, että kysymys on ollut vähämerkityksellisestä kilpailunrajoituksesta. Tässä tapauksessa merkitystä on ollut Skanskan mukaan ainakin seuraavilla tekijöillä:

Tarjouskartelleja koskeva oikeuskäytäntö on niukkaa. Mikään kilpailuneuvoston päätöksessä mainituista ratkaisuista ei ollut annettu nyt esillä olevan asian tapahtuma-aikaan. Kaikki mainitut ratkaisut koskevat palvelujen tai tavaroiden tarjoamista, ei ostamista. Kilpailuneuvoston mainitsemissa tapauksissa käytännöllisesti katsoen kaikki paikkakunnan elinkeinonharjoittajat olivat sopineet yhteisestä tarjouksesta. Ero nyt esillä olevaan tapaukseen on huomattava. Skanskan ja YIT:n lisäksi tarjouspyyntö on lähetetty 17 muulle yritykselle. Osa on tehnyt Skanskan ja YIT:n tarjousta huonomman tarjouksen. Suurin osa ei ole tarjonnut lainkaan, mutta syy ei ole ollut se, että tarjoajien kesken olisi salaisesti sovittu jotain. Kilpailunrajoituslain 5 §:n 2 momentin nimenomaisesti sallima yhteistyö on tavanomaista rakennusalalla. Skanska ja YIT ovat mieltäneet toimivansa tämän määräyksen soveltamisalan piirissä. Yhtiöt ovat alusta alkaen menetelleet avoimesti ja hyvässä uskossa. Kysymys on yksittäisestä, kertaluontoisesta, vuonna 1996 tapahtuneesta asiasta, joka ei ole vaikuttanut negatiivisesti kuluttajien etuun. Konkurssipesällä ja B:llä on ollut muita yksityisoikeudellisia keinoja käytössään.

Kilpailuneuvosto on todennut päätöksessään, että asian ratkaiseminen ei edellytä kannanottoa tarjouskartellin mahdollisiin taloudellisiin vaikutuksiin. Nyt esillä olevassa asiassa on kuitenkin esitetty arvioita siitä, mikä olisi ollut myytyjen tonttien "oikea" hinta. Kaikille näille B:n esittämille arvioille on ollut yhteistä se, että ne ovat perustuneet joko B:n subjektiivisiin käsityksiin tai jälkikäteen tehtyihin arvioihin. Meritan kirjelmästä on käynyt ilmi, että Skanskan ja YIT:n maksamat kauppahinnat ovat olleet linjassa Huoneistomarkkinointi Oy:n arvion kanssa ja viime mainittu arvio on ollut linjassa ennen konkurssin alkua toteutuneiden B:n päättämien kauppojen kanssa.

Kilpailuviraston seuraamusmaksuesityksestäkin on Skanskan mukaan käynyt ilmi, ettei virasto ole pitänyt Skanskan menettelyä erityisen vahingollisena.

YIT-Yhtymä Oy Pohjansepot vastine

YIT on pyytänyt, ettei kilpailuviraston esitystä vahvisteta. Perusteluinaan yhtiö on vedonnut samoihin seikkoihin kuin Skanska omassa vastineessaan.

B:n lausunto

B on katsonut, että kilpailuviraston esitys kilpailurikkomusmaksuksi on liian lievä ottaen huomioon tarjouskartellin konkurssipesälle tuottaman erittäin suuren vahingon. B on vaatinut, että kilpailunrikkomusmaksu tulee korottaa perusasteikon ylärajaan 4.000.000 markkaan kummankin rakennusliikkeen osalta.

Lisäksi B on vaatinut poistettavaksi kilpailuviraston esityksen sivuilla 5-6 olevan maininnan, jossa on todettu tonteista saadun tarjouskilpailussa korkein hinta ja että B ei ole moittinut velkojainkokouksen päätöstä sekä jossa on katsottu, ettei yhteistarjouksen hyväksymisestä ole aiheutunut merkittävää vahinkoa konkurssipesälle.

Perusteluinaan B on muun ohella todennut seuraavaa. Tarjouskartelliin osallistuneet rakennusliikkeet ovat tarjouskartellin aikana ja myös sen jälkeen olleet Rakennusliike Konten ohella Vaasan rakennusmarkkinoiden suurimmat rakennusliikkeet. Yhdistyneinä nämä rakennusliikkeet ovat edustaneet ylivoimaisesti suurinta markkinavoimaa Vaasan rakennusmarkkinoilla.

A:n konkurssipesään ovat kuuluneet Vaasan viimeiset rakentamattomat arvokiinteistöt Vaasan ydinkeskustassa. Hankkimalla nämä kohteet edullisesti yhtiöt ovat voineet vakiinnuttaa johtavan asemansa rakennusmarkkinoilla. Lievää kilpailunrikkomusmaksua ei siten voida perustella tarjouskartellin laajuudella.

Tarjouskartellin kestoaikaa ei ole ollut rajoitettu siihen hetkeen, jolloin tarjouskilpailu on järjestetty toukokuussa 1996. Vaikka tarjousyhteistyö on kohdistunut yhteen tarjouskilpailuun, sen tuottamat rakennusprojektit ovat vaikuttaneet koko 1990-luvun loppuajan.

Kilpailuvirasto on perustellut lievää kilpailunrikkomusmaksua muun muassa sillä, että B olisi ollut tyytyväinen tarjouskilpailun tulokseen. Tämä ei ole pitänyt paikkaansa eikä sitä missään tapauksessa voida hyväksyä lievän kilpailunrikkomusmaksun perusteena. Syynä siihen, että moitekannetta ei ole aikanaan nostettu, on ollut oletus vaikeudesta todistaa tarjouskartellin olemassaolo. Moitekanteen laiminlyöminen ei ole osoittanut sitä, että B olisi tyytynyt velkojainkokouksen päätökseen.

B on katsonut, etteivät arviot ole antaneet oikeaa kuvaa tonttien käyvistä arvoista. Kilpailuvirasto on katsonut, että tarjouskilpailussa saatu kauppahinta on ollut kyseiselle omaisuudelle tarjouskilpailussa saatu korkein hinta, ja että tämä on osoittanut, että tarjouskartelli ei ole vaikuttanut hinnanmuodostukseen. B:n mukaan päätelmä on virheellinen. Tarjouskartelli on voinut vaikuttaa hinnanmuodostukseen siten, että tarjouskilpailussa saatu paras hinta ei ole se, joka olisi ilmeisesti saavutettu ilman tarjouskartellin vaikutusta. Kilpailuvirastolla ei ole ollut minkäänlaista perustetta todeta, että konkurssipesälle ei ole aiheutunut merkittävää taloudellista vahinkoa yhteistarjouksen hyväksymisestä. Skanska ja YIT olisivat voineet itsenäisesti tehdä tarjouksen kaikista tonteista. Kun ne ovat tehneet kilpailunrajoituslaissa kielletyn yhteistarjouksen, hyöty on saavutettu lainvastaisilla keinoilla.

Kilpailuviraston lausunto

Kilpailuvirasto on katsonut, etteivät kilpailuneuvostolle toimitetut lausunnot ole antaneet aihetta muuttaa kilpailuviraston esitystä.

B:n loppulausunto

B on loppulausunnossaan uudistanut aiemmin lausumansa.

Skanska Pohjanmaa Oy:n loppulausunto

Skanska on uudistanut aiemmin lausumansa. Lisäksi Skanska on muun ohella todennut, että perusteita seuraamusmaksun määräämiselle ei ole. B:n vaatimusta kilpailuviraston esityksessä olevan lausuman poistamisesta Skanska on pitänyt lakiin perustumattomana.

Skanskalla ja YIT:llä ei ole ollut johtavaa asemaa erikseen tai yhdessä Pohjanmaan rakennusmarkkinoilla. Skanskan käytössä ei ole ollut kuin rajoitetusti ruotsalaisen emoyhtiön varoja. Emoyhtiö on määritellyt tietyn rajatun kiintiön, joka koko Skanska Oy:n alakonsernilla on ollut käytettävissä tonttihankintoihin.

Kyse on ollut yksittäistapauksesta eikä järjestelmällisestä esimerkiksi vastavuoroisuuteen perustuvasta toiminnasta. Kilpailunrajoituksen vaikutukset ovat voineet ilmetä pitemmällä aikavälillä. Tällä ei kuitenkaan ole merkitystä arvioitaessa kilpailunrajoituksen moitittavuutta.

Konkurssihallinto on tehnyt päätöksensä asiantuntijoiden varassa. Oy Konte Ab:n tarjous on ollut samaa luokkaa kuin Skanskan ja YIT:n tarjous. Kilpailuneuvoston lausuma siitä, että kieltoperiaatteen alaisen kilpailunrajoituksen vahingollisuus on presumoitu, ei ole tarkoittanut, että konkurssipesälle olisi tässä tapauksessa ylipäänsä aiheutunut vahinkoa.

Skanskan resurssit ottaen huomioon sen emoyhtiön käyttöön antamat resurssit eivät olisi mahdollistaneet tarjouksen tekemistä koko tonttivarastosta. Tässä yhteydessä on olennaista ollut nimenomaan Skanska Pohjanmaa Oy:n eikä koko Skanska-konsernin resurssien suuruus. Yhtiö ei olisi missään olosuhteissa tehnyt tarjousta kaikista tonteista. Konkurssipesä on antanut ymmärtää, että kokonaistarjous olisi ollut pesän mieleen.

Yhteistarjous ei ole sulkenut kilpailua pois, koska Skanska ja YIT eivät ole olleet kiinnostuneita samoista tonteista. Skanskan ja YIT:n ostotarjous on ollut sekä asialliselta sisällöltään, kestoltaan että maantieteelliseltä kattavuudeltaan vähämerkityksellinen.

Skanska on katsonut, että 500.000 markan suuruinen seuraamusmaksu olisi kohtuuttoman suuri suhteutettuna tekoon ja myös viime aikaiseen oikeuskäytäntöön. Skanska on viitannut korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuun 20.12.2001 puukaupan hintakartelleja koskevassa asiassa sekä kilpailuneuvoston päätökseen 18.1.2002 Ilmatieteen laitoksen määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä koskevassa asiassa.

YIT-Yhtymä Oy Pohjansepot loppulausunto

YIT on todennut, että yhtiö oli täysin vapaaehtoisilla kaupoilla tehnyt B:n kanssa tonttikauppaa suurin piirtein tämän prosessin yhteydessä esiin tuoduilla tonttihinnoilla. YIT on esiintynyt Skanskan kanssa täysin avoimesti suuremman yhdessä tehtävän tonttikaupan merkeissä.

Yhteistarjoajien pesältä ostamat tontit ovat olleet lukumäärältään merkittävä kauppa Vaasan kaupungin mittasuhteissa, mutta ylivoimaista markkinavoimaa ei tästä ole ostajille syntynyt eivätkä tontit olleet viimeiset Vaasan ydinkeskustan "arvokiinteistöt".

Kuten kilpailuneuvosto on todennut, asian ratkaiseminen ei edellytä kannanottoa tarjouskartellin mahdollisista taloudellisista vaikutuksista. Kilpailuvirasto ei esityksessään ole pitänyt asianosaisten menettelyä erityisen vahingollisena. YIT on katsonut, että kyseessä on vähäinen menettely eikä seuraamusmaksua pitäisi tällä perusteella määrätä. Kilpailuviraston esittämä 500.000 seuraamusmaksu on varsin korkea ja sitä pitäisi YIT:n mukaan kohtuullistaa.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUT

Asian tutkiminen

Asian käsittely on siirtynyt 1.3.2002 voimaan tulleen markkinaoikeuslain nojalla markkinaoikeudelle.

Kilpailuneuvosto on 16.2.2001 antamallaan päätöksellä (d:ot 138/690/1999 ja 139/690/1999) todennut, että Skanskan ja YIT:n yhteistarjous on ollut kilpailunrajoituslain 5 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettu tarjouskartelli. Kilpailuneuvosto on kumonnut kilpailuviraston 29.10.1999 tekemän päätöksen siltä osin kuin kilpailuvirasto oli katsonut, että Skanskan ja YIT:n kilpailunrajoituslain 5 §:n vastaisella menettelyllä on ollut kilpailunrajoituslain 12 §:n 1 momentissa tarkoitettu vain vähäinen vaikutus taloudelliseen kilpailuun. Lisäksi kilpailuneuvosto on katsonut, ettei yhteistarjouksen antamiseen ole ollut kilpailunrajoituslain 5 §:n 2 momentin mukaisia perusteita.

Korkein hallinto-oikeus on 14.12.2001 antamallaan päätöksellä (taltio 3131) vahvistanut kilpailuneuvoston päätöksen lopputuloksen.

Kysymys kilpailunrajoituslain 5 §:n vastaisesta menettelystä ja siitä, että menettelyllä ei ole ollut vain vähäistä vaikutusta on edellä mainituin tavoin lainvoimaisesti ratkaistu. Markkinaoikeuden ratkaistavana on siten tässä vaiheessa enää kysymys seuraamusmaksun määräämisestä.

Seuraamusmaksua koskeva arviointi

Kilpailunrajoituslain 8 §:n 1 momentin mukaan elinkeinonharjoittajalle tai näiden yhteenliittymälle, joka rikkoo lain 4-7 §:n säännöksiä, määrätään seuraamusmaksu, jollei menettelyä ole pidettävä vähäisenä tai seuraamusmaksun määräämistä kilpailun kannalta muutoin perusteettomana.

Lain esitöiden mukaan (HE 162/1991 s. 12) vähäisenä voitaisiin pitää esimerkiksi alueellisesti tai ajallisesti rajoittunutta toimintaa tai toimintaa, jonka taloudelliset vaikutukset ovat vähäisiä. Ensimmäisellä kerralla kiellon rikkomisesta voitaisiin määrätä alhaisempi maksu ja korottaa maksua seuraavalla kerralla, mikäli yritys edelleen jatkaa kiellon rikkomista.

Kilpailuvirasto on esityksessään todennut, että kyseessä on ollut yksiselitteisenä kieltoperiaatteen rikkomisena laadullisesti selvästi tuomittava kilpailunrajoitus. Laajuutensa ja kestoaikansa puolesta kilpailunrajoitus on rajoittunut vain yhteen paikalliseen tarjouskilpailuun. Lisäksi kilpailuvirasto on viitannut lausuntoihin, joiden mukaan yhteistarjouksen perusteella myydystä tonttiomaisuudesta konkurssipesän saama kauppahinta olisi vastannut omaisuuden kyseisen ajankohdan käypää arvoa ja omaisuudelle on saatu tarjouskilpailussa korkein hinta. Velallinen B ei myöskään ole velkojainkokouksen hyväksyttyä Skanskan ja YIT:n yhteistarjouksen osoittanut tyytymättömyyttä yhteistarjouksen hintatasoon moittimalla velkojainkokouksen päätöstä. Sen vuoksi kilpailuviraston mukaan on ilmeistä, että yhteistarjouksen hyväksyminen ei ole aiheuttanut merkittävää taloudellista vahinkoa konkurssipesälle.

Skanska ja YIT ovat katsoneet, että yhteistarjous on ollut konkurssipesälle näissä olosuhteissa paras mahdollinen. Skanskan ja YIT:n ostotarjous on ollut sekä asialliselta sisällöltään, kestoltaan että maantieteelliseltä kattavuudeltaan vähämerkityksellinen. Kyse on ollut seitsemän tontin myymisestä Vaasassa rakennusliikkeen konkurssipesän realisaation yhteydessä. Kauppahinnat ovat olleet linjassa Huoneistomarkkinointi Oy:n arvion kanssa ja viime mainittu arvio on ollut linjassa ennen konkurssin alkua toteutuneiden B:n päättämien kauppojen kanssa. Kilpailunrajoituslain 5 §:n 2 momentin nimenomaisesti sallima yhteistyö on tavanomaista rakennusalalla. Skanska ja YIT ovat mieltäneet toimivansa tämän määräyksen soveltamisalan piirissä. Yhtiöt ovat alusta alkaen menetelleet avoimesti ja hyvässä uskossa. Kyse on ollut yksittäistapauksesta eikä järjestelmällisestä esimerkiksi vastavuoroisuuteen perustuvasta toiminnasta.

Skanska ja YIT ovat antaneet yhteisen kokonaistarjouksen kaikista tarjouskilpailun kohteena olleista tonteista kokonaishintaan 19.000.000 markkaa. Kilpailuneuvoston ja korkeimman hallinto-oikeuden päätöksissä on vahvistettu se, että Skanskan ja YIT:n yhteistarjous on ollut kilpailunrajoituslain 5 § 1 momentissa tarkoitettu kielletty tarjouskartelli. Ottaen huomioon tarjousyhteistyössä mukana olleiden yhtiöiden koko, tarjouskartellin luonne paljaana ja karkeana hylättävänä kilpailunrajoituksena, joka on johtanut hintayhteistyöhön sekä kilpailunrajoituksen vaikutukset yleiselle ja yksityiselle edulle, menettelyä ei ole voitu pitää kilpailunrajoituslain 12 §:ssä tarkoitetulla tavalla vähämerkityksellisenä.

Tarjouskartelli voi vaikuttaa kilpailuolosuhteisiin vääristämällä tuotteesta maksettavaa hintaa. Kartelli poistaa normaalin kilpailuun kuuluvan epätietoisuuden siitä, mitä toinen elinkeinonharjoittaja on tarjoamassa. Tämä vaikutus tarjouskartellilla on myös silloin, kun tarjouskilpailuun osallistuu myös muita yrityksiä. Poistamalla epätietoisuus toisen kartelliin osallistuvan aikeista on poistettu epätietoisuus siitä, tekeekö toinen yrityksistä tarjouksen kaikista A:n konkurssipesän tonteista, osasta niitä ja ovatko yritykset mahdollisesti tekemässä tarjousta samoista tonteista. Tarjouskilpailu ei ole edellyttänyt kokonaistarjouksen tekemistä kaikista kohteista yhteisesti, vaan Skanska ja YIT olisivat voineet tehdä kumpikin oman tarjouksensa sellaisista kohteista, joihin niiden taloudelliset voimavarat olisivat riittäneet yksin.

Tässä tapauksessa kilpailunrajoituksen merkitystä ei voida pitää vähäisenä. Markkinaoikeus katsoo, että Skanskalle ja YIT:lle on määrättävä seuraamusmaksu.

Maksua määrättäessä on kilpailunrajoituslain 8 §:n 2 momentin mukaan otettava huomioon kilpailunrajoituksen laatu ja laajuus sekä sen kestoaika. Maksun suuruus on viidestä tuhannesta markasta (840,94 euroa) neljään miljoonaan markkaan (672.751,70 euroa). Jos kilpailunrajoitus ja olosuhteet huomioon ottaen on perusteltua, mainittu määrä saadaan ylittää. Maksu saa kuitenkin olla enintään 10 prosenttia kunkin kilpailunrajoitukseen osallistuvan elinkeinonharjoittajan tai näiden yhteenliittymän edellisen vuoden liikevaihdosta.

Kilpailunrajoituslain 8 §:n 3 momentin säännös, jonka mukaan markkinaoikeus päättää seuraamusmaksusta kilpailuviraston esityksestä, tarkoittaa, ettei maksua voida määrätä ilman viraston esitystä. Maksun suuruuden osalta markkinaoikeus ei ole sidottu kilpailuviraston esitykseen. Noudatetusta virallisperiaatteesta seuraa, että markkinaoikeuden tulee harkita maksun määrä viran puolesta kilpailunrajoituslain 8 §:n 2 momentin mukaisen asteikon puitteissa. Samoin viran puolesta tulee ottaa huomioon seuraamusmaksun korottamisperusteet ja perusteet lieventää maksua tai jättää maksu määräämättä. Seuraamusmaksun määrän tulisi kuitenkin ylittää kilpailunrajoituksella mahdollisesti saatu hyöty.

Seuraamusmaksua määrättäessä on vastaajan toimintaa on arvioitava tekohetkellä tiedossa olevien seikkojen ja tuolloin noudatettavina olleiden säännösten ja määräysten valossa. Laillisuusperiaatteesta seuraa, että tuomitseminen voi tulla kysymykseen ainoastaan silloin, kun sanktioidun menettelyn tunnusmerkistö on riittävän täsmällisesti määritelty ja vastaaja on voinut ymmärtää toimintansa moitittavuuden. Toisaalta lähtökohtana on, että yrityksen on tunnettava kilpailulainsäädännön sisältö. Tietämättömyys lain kielloista ja kilpailuoikeudellisesta oikeuskäytännöstä ei poista tai vähennä teon moitittavuutta.

Edellä kuvatuin tavoin laadultaan kyse on ollut horisontaalisesta ja selvästi kielletystä kilpailunrajoituksesta. Tarjouskartellikielto on ollut rangaistuksen uhalla eri muodoissa kielletty aina vuodesta 1958. Skanskan ja YIT:n menettelyä ei voida puolustaa tietämättömyydellä lain säännöksistä. Kilpailuneuvoston päätöksessä mainituilla perusteilla kilpailunrajoituslain 5 §:n 2 momentissa tarkoitettu sallitun yhteistarjouksen tunnusmerkistö ei ole tässä tapauksessa täyttynyt. Osatarjoukset ovat olleet mahdollisia. Tarjoajat olisivat voineet siten jättää ne kiinteistöt tarjouksensa ulkopuolelle, joissa epävarmuustekijät ja riskit tarjoajan mielestä olivat liian suuret. Skanska ja YIT kuuluvat Suomen suurimpiin rakennusalan konserneihin eikä 19 miljoonan markan kiinteistökauppaa voida pitää niiden resursseihin nähden kovin merkittävänä. Jokaisesta tarjouskilpailun kohteesta on laadittu erillinen kauppakirja, jossa ostajana on ollut ainoastaan joko Skanska tai YIT taikka Skanskan edustama kiinteistöosakeyhtiö. Käytännössä on ollut havaittavissa, että sekä tarjouksessa että tonteista laadituissa kauppakirjoissa on ollut mahdollista asettaa ehtoja, joilla on rajattu ostajalle tulevaa riskiä.

Keston ja laajuuden osalta kilpailunrajoitus on koskenut yhtä tarjouskilpailua, joka on järjestetty seitsemän Vaasassa sijaitsevan tontin myymiseksi. Kielletty menettely on siten rajoittunut yhteen paikalliseen tarjouskilpailuun. Kilpailunrajoituksen vaikutukset ovat kuitenkin voineet ilmetä pitemmällä aikavälillä. Ottaen huomioon rakennusmarkkinoiden paikallinen luonne tonttien myyjien kannalta, on Skanskan ja YIT:n ostoyhteistyöllä saattanut olla merkittäviä vaikutuksia rakennusmarkkinoiden toimivuuteen myös paikallistasolla.

Tässä tapauksessa on ongelmallista osoittaa kilpailunrajoituksella saadun hyödyn tai sillä aiheutettujen mahdollisten vahinkojen määrä. Osapuolet ovat esittäneet ristiriitaisia näkemyksiä siitä, mikä on ollut tarjouskartellin vaikutus tarjouskilpailun hintatasoon. Olennaista kuitenkin on se, että antamalla yhteistarjouksen yhtiöt ovat voineet välttää keskinäisen kilpailun tarjouskilpailussa. Asiakirjoissa on viitattu lehtiuutiseen, jossa yhtiöiden edustajat ovat todenneet yhteisen tarjouksen kaikista tonteista mahdollistaneen edullisen kokonaishinnan.

Oikeuskäytännössä huomiota on kiinnitetty menettelyn keston ja laajuuden, sekä moitittavuuden ja vahingollisuuden ohella myös kilpailunrajoitukseen syyllistyneiden yritysten liikevaihtoon. Tarjouskartelliin osallistuneet yritykset ovat merkittäviin valtakunnallisiin konserneihin kuuluvia rakennusyhtiöitä. Skanska-konsernin liikevaihto on ollut vuonna 1995 1.384 miljoonaa markkaa ja vuonna 1996 1.511 miljoonaa markkaa. YIT-konsernin liikevaihto on vastaavina ajankohtina ollut 3.927 miljoonaa markkaa ja 5.212 miljoonaa markkaa. Skanska Pohjanmaa Oy:n liikevaihto on vastaavina ajankohtina ollut 26 miljoonaa markkaa ja 49 miljoonaa markkaa. YIT-Yhtymä Oy Pohjanseppojen liikevaihto on vastaavina ajankohtina ollut 73 miljoonaa markkaa ja 113 miljoonaa markkaa.

Harkittuaan niitä tekijöitä, jotka lain mukaan vaikuttavat seuraamusmaksun suuruuteen, markkinaoikeus on katsonut, ettei kilpailunrajoitus ja olosuhteet huomioon ottaen ole perusteita normaaliasteikon ylittämiseen tai sen ylärajan lähellä olevan seuraamusmaksun käyttöön. Markkinaoikeus on päätynyt ratkaisusta ilmenevään lopputulokseen.

Kilpailunrajoituslain 16 §:n mukaan markkinaoikeus voi määrätä lopettamaan kilpailunrajoituslain 4-7 §:n vastaisen menettelyn. Tässä tapauksessa tarjouskartellin on osoitettu koskeneen A:n konkurssipesän vuonna 1996 järjestämää kiinteistöomaisuuden myyntiä. Asiassa ei ole tullut ilmi seikkoja, jotka osoittaisivat kielletyn menettelyn jatkuneen. Ottaen huomioon, että Skanskan ja YIT:n tulee suoraan kilpailunrajoituslain nojalla noudattaa tarjouskartellikieltoa, markkinaoikeus ei katso tässä tapauksessa olevan aiheellista erikseen kieltää menettelyn uudistamista.

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Vaatimukset enemmälti hyläten markkinaoikeus määrää kilpailunrajoituslain 5 §:n 1 momentin rikkomisen johdosta Skanska Pohjanmaa Oy:n ja YIT Rakennus Oy:n (aikaisemmalta nimeltään YIT-Yhtymä Oy Pohjansepot) kummankin osaltaan suorittamaan valtiolle seuraamusmaksuna kahdeksankymmentätuhatta (80.000) euroa.

MUUTOKSENHAKU

Kilpailunrajoituslain 21 §:n nojalla tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen siinä järjestyksessä kuin muutoksenhausta hallintolainkäyttölaissa on säädetty. Markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, ellei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Asian ovat ratkaisseet markkinaoikeuden lainoppineet jäsenet Kaisa Meriluoto, Minna Hammarberg ja Pertti Virtanen sekä asiantuntijajäsen Matti Sillanpää.

HUOM.

Markkinoikeuden päätöksestä on valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Katso korkeimman hallinto-oikeuden päätös 31.12.2003 taltionumero 3453.