30.11.1984

KULUTTAJAASIAMIEHEN VAATIMUS

KA on vaatinut, että KansallisOsakePankkia kuluttajansuojalain (KSL) 3 luvun 1 ja 2 §:n nojalla sakon uhalla kielletään soveltamasta kuluttajien ja pankin välisissä karttuvia talletustilejä ja säästötilejä koskevissa sopimuksissa ehtoa, jonka mukaan kuluttajan talletuksen vuotuista talletuskoron määrää vähennetään laskemalla negatiivista korkoa niille tilille saapuneille varoille, jotka kuluttaja nostaa tililtään ennen sitä päivää, josta alkaen sanotuille varoille aletaan laskea talletuskorkoa.

Pankki harjoittaa laajassa mitassa talletusten vastaanottamista yksityisiltä ihmisiltä. Karttuvalle talletustilille ja säästÖtilille maksetaan tiliehtojen mukaan korkoa, joka pankin käytännön mukaan lasketaan ns. arvopäivien väliseltä ajalta. Tilille pantavien varojen arvopäivänä pidetään niiden saapumispäivää seuraavaa pankkipäivää. Tililtä nostettavien varojen arvopäivänä pidetään varojen todellista nostopäivää. Jos tallettaja nostaa varoja tililtä niiden saapumispäivänä tai sitä seuraavana pankkipäivänä, nostetuille varoille lasketaan negatiivista korkoa nostopäivän ja sen päivän, josta alkaen talletuskorkoa aletaan laskea eli arvopäivää seuraavan päivän, väliseltä ajalta. Sanotun negatiivisen koron suuruus on tätä nykyä sama kuin talletuskorko. Tämä negatiivinen korko vähentää tilille kertyvää talletuskorkoa. Tilin korkojäämä lasketaan kunkin kalenterivuoden lopussa. Mikäli kertymä on positiivinen, tiliä hyvitetään tällä määrällä, mutta mikäli korkokertymä on negatiiinen, pankki ei peri tätä määrää tallettajalta. Edellä sanotusta seuraa, että tämän järjestelmän mukaisen negatiivisen koron enimmäismäärä on kunkin tilin talletuskoron kertymä.

KSL:n 3 luvun 1 §:ssä kielletään elinkeinonharjoittajaa käyttämästä kulutushyödykkeitä tarjotessaan sopimusehtoa, jota kulutushyödykkeen hinta ja muut asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen on pidettävä kuluttajien kannalta kohtuuttomana.

Säännöksen tavoitteena on suojata kuluttajaa sellaisia elinkeinonharjoittajan käyttämiä sopimusehtoja vastaan, jotka tyypiltään ovat kohtuuttomia kuluttajan kannalta (HE 8/1977 s. 36) Tyypillisesti kuluttajan kannalta kohtuuttomina voidaan pitää sopimusehtoja, jotka yksipuolisesti suosivat elinkeinonharjoittajaa kuluttajan kustannuksella tai järkyttävät sopijapuolten välistä tasavertaisuutta.

Pankki on ottanut talletustiliensä vastakirjoihin koronmaksua koskevan ehdon, jonka mukaan "tilillä olevista varoista hyvitetään pankin kulloinkin voimassa oleva ----tilin korko".

Tavallisimmat rahatalletusten tilimuodot ovat käyttötili, säästötili ja karttuva talletustili. Kaikille näille tilimuodoille maksetaan tätä nykyä korkoa saman korkokannan mukaan. Korkoon oikeuttava saldo vaihtelee tilimuodon mukaan siten, että käyttötilillä oleville varoille maksetaan korkoa kuukauden alimman saldon mukaan, kun sen sijaan säästö- ja karttuvilla tileillä oleville varoille lasketaan korkoa päivittäisen saldon perusteella. Tilille talletettujen varojen korko lasketaan arvopäivästä arvopäivään, tilille talletettujen varojen arvopäivän ollessa niiden saapumista seuraava pankkipäivä. Tämän järjestelmän seurauksena tallettaja, joka nostaa joltakin yllämainitulta tililtä varojaan sinä päivänä, jolloin ne saapuvat tilille, vähentää tilinsä saldoa samalla määrällä ja samalla hänen hyväkseen laskettava korkomäärä alenee. Tämä siitä huolimatta, että tilillä oleva rahamäärä on nostoa edeltävänä päivänä yhtä suuri kuin noston tapahduttuakin. Kaikkein räikeimmin tämä epäkohta ilmenee ns. palkkatilin ollessa kysymyksessä. Tyypillinen palkansaaja käyttää palkkatiliä siten, että sen saldo palkkapäivää edeltävänä päivänä on mitättömän pieni. Palkkapäivänä hänen työnantajansa tallettaa tilille palkanmaksukauden palkan ja tilinomistaja nostaa vuokranmaksuun ja muihin laskuihin tarvitsemansa rahamäärän tai tilisiirtoa käyttäen siirtää suurehkon osan palkastaan laskujen maksuun. Mikäli näin nostettu rahamäärä ylittää palkanmaksupäivää edeltäneen päivän saldon, nostetuille varoille lasketaan negatiivinen korko, joka vähennetään siitä korosta, mikä hänen tilillään ennestään oleville varoille on kertynyt. Pankki siirtää näin osan talletetuille varoille laskettavasta korosta itselleen ilman, että tähän olisi painavia syitä.

Edellä olevasta selostuksesta käy selvästi ilmi, että tallettajan asema on pankkiin verrattuna erilainen talletustilin koron arvopäivän laskemisen osalta. Tilille siirretyn rahan arvopäivä on siirtoa seuraava arkipäivä. Korkoa aletaan hvvittää arvopäivää seuraavasta pankkipäivästä. Sen sijaan tililtä nostetun rahaerän arvopäivä on rahaerän nostopäivä. Näin muodoin pankin käytännössä soveltama sopimusehto suosii kohtuuttomasti pankkia eikä noudata sitä tasapuolisuutta, joka on asetettu KSL:n sopimusehtosääntelyn tavoitteeksi.

Tilanteen tekee tallettajan kannalta vielä hankalammaksi se, että pankki ei millään tavalla tiedota koron laskemistavasta. Tallettajalla ei myöskään ole mahdollisuuksia ilman erityisiä ponnisteluja tarkistaa, miten korko on laskettu. On jopa tavallista, että kuluttajan hyväksi ei tule lainkaan korkoa, vaikka hänen palkkansa koko vuoden ajalta kulkee talletustilin kautta. Kysymyksessä saattaa olla melko huomattaviakin rahaeriä, jotka tosin lyhyehkön ajan, ovat talletettuina tilille. Ehdon kohtuullisuutta arvioitaessa on lisäksi otettava huomioon, että pankki harjoittaa maksupalvelutoimintaa. Tämän järjestelmän mukaan tallettaja voi antaa säännöllisten maksujensa hoidon pankin tehtäväksi. Tällaisten toimeksiantojen perusteella pankki veloittaa tallettajan lukuun hänen tiliään määräpäivinä. Näidenkään toimeksiantosopimusten tekemisen yhteydessä ei tallettajaa valisteta koron laskemistavasta. Niinpä sellaiset suoritukset kuin vuokranmaksu voivat kuukausittain rasittaa tallettajan tiliä ylityskorolla.

Pankin soveltamaa koron laskemistapaa ei voida pitää kuluttajien kannalta tasapuolisena eikä se riittävässä määrin ota huomioon heidän etujaan. Tämän vuoksi pankin soveltama käytäntö on ristiriidassa KSL:n 3 luvun 1 §:n säännöksen kanssa.

Asian oikeudellista puolta on tarkasteltava myös pankkien valvontajärjestelmän kannalta. Liikepankkilain 42b §:ssä säädetään: "Liikepankin on toimitettava pankkitarkastusvirastolle sen määräämässä laajuudessa pankin ja sen asiakkaan välisissä sopimuksissa käytettävät kaavakkeet. Mikäli pankkitarkastusvirasto katsoo, että kaavakkeeseen sisältyy kohtuuton ehto, valtiovarainministeriö voi pankkitarkastusviraston esityksestä kieltää tällaisen ehdon käytön." Nyt käsiteltävänä olevaa sopimusehtokäytäntöä ei ole kirjattu pankin sopimusehtokaavakkeisiin, joten pankkitarkastusvirasto ei mainitun lainsäännöksen nojalla voi esittää sitä kiellettäväksi.

KSL:n soveltamisen osalta pankkien talletusten vastaanottamiseen voidaan viitata markkinatuomioistuimen ratkaisuun asiassa KA vastaan Suomen Yhdyspankki Oy. Päätöksessä todetaan seuraavaa: "Kun kuluttaja tallettaa varojaan pankin talletustilille, hän luovuttaa pankille tietyksi ajaksi käyttöoikeuden talletettuihin varoihin. Käyttämällä talletettuja varoja antolainaukseen pankki saa tästä käyttöoikeudesta taloudellista tuottoa. Luovuttamansa käyttöoikeuden vastikkeena kuluttaja saa erilaatuisia etuuksia (talletuskorko, varojen säilytys turvallisesti, lainansaantimahdollisuus jne.). Nämä etuudet muodostavat kulutuspalveluksen yksityiselle kansalaiselle, joka varoja tallettaa. KSL 1 luvun 2 §:n säännöskin huomioon ottaen on talletussuhteeseen sovellettava KSL 2 luvun säännöksiä. Myös pankkitoiminnan kokonaisuuden ja sen osatoimintojen keskinäisen yhteyden kannalta on kuluttajiin kohdistuvaa pankin ottolainausta pidettävä KSL:ssa tarkoitettuna kulutuspalveluksena."

KSL:n esitöistä (Ehdotus kuluttajansuojalainsäädännöksi, Oikeusministeriön lainsäädäntöosaston julkaisu 12/1974; Hallituksen esitys kuluttajansuojalainsäädännöksi 8/1977) on myös saatavissa tukea käsitykselle, että KSL:n 3 lukua voidaan soveltaa pankkien noudattamiin sopimusehtoihin. Ensiksi mainitun ehdotuksen mukaan laki ei olisi sopimusehtosääntelyn osalta koskenut pankkitoimintaa eikä vakuutustoimintaa (s. 142 - 143) Kun ehdotusta verrataan hallituksen esitykseen, voidaan todeta, että edellä sanottu rajaus puuttuu lopullisesta lakiehdotuksesta. Eduskuntakäsittelyn aikana lain soveltamisalaa rajoitettiin siten, että lakisäänteiset vakuutukset ja työntekijän ryhmähenkivakuutukset jäivät soveltamisalan ulkopuolelle. Sen sijaan pankkipalveluja koskevaa poikkeusta soveltamisalaan ei lakiin ole otettu.

Hallituksen esityksessä eräiden pankkilainsäädäntöön kuuluvien lakien muuttamisesta jne. (32/1978 s. 15) perustellaan liikepankkilakiin lisättäväksi tarkoitettua 42a §:n säänöstä seuraavasti: "Hallituksen esityksessä kuluttajansuojalainsäädännöksi (hall. es. 8/1977 vp.) ehdotetaan täsmällisempää kuluttajan ja elinkeinonharjoittajana toimivan pankin välistä sopimusehtojen sääntelyä. Tämä tehtävä on lakiehdotuksessa annettu kuluttaja-asiamiehelle ja markkinatuomioistuimelle. Lisäksi esityksen mukaan kuluttajavalituslautakunta antaa ratkaisusuosituksia valituksiin, joita kuluttajat tekevät. Kuluttajansuojalalaki koskisi kuitenkin vain henkilöä, joka hankkisi kulutushyödykkeitä pääasiallisesti henkilökohtaista tarvettaan varten tai yksityisessä taloudessa käytettäväksi. Näin ollen kuluttajansuojalain mukaan ei sääntely tai kuluttajavalituslautakunnan suositus tulisi kaikilta osin koskemaan pankin ja yhteisön tain pankin ja elinkeinoharjoittajana toimivan fyysisen henkilön välisiä suhteita. Hallitus pitää tärkeänä, että myös tällaiset sopimukset ovat pankkitarkastusviranomaisten tarkastettavissa ja säädeltävissä.

Edellä tarkoitetun kieltosäännön sisällyttämiseksi pankkilainsäädäntöön ehdotetaan lisättäväksi liikepankkilakiin ja kiinnitysluottopankkilakiin uusi 42a §, säästöpankkilakiin uusi 53a § ja osuuspankkilakiin uusi 45a §."

Asunnonostajan oikeussuojaa koskevassa hallituksen esityksessä KSL:n muuttamiseksi (HE 215/1982 s. 6) mainitaan mm. seuraavaa:

"Pankkilainsäädännön mukaan on pankkitarkastusviraston asiana valvoa, että pankin ja sen asiakkaan välisissä sopimuksissa käytettäviin kaavakkeisiin ei sisälly sopimattomia ehtoja. Ehdotuksen toteutuessa olisi myös kuluttaja-asiamiehellä oikeus puuttua tällaisiin sopimusehtoihin asuntokaupan osalta. On kuitenkin huomattava, että tällainen kahdenkertainen valvonta on jo nyt olemassa pankkien käyttämien muiden kuin asuntojen vaihdantaan liittyvien sopimusten osalta. Valvonta on lisäksi vain osittain päällekkäinen, koska kuluttaja-asiamies valvoo vain kuluttajan asemassa olevien pankin asiakkaiden sopimusehtosuojaa ja pankkitarkastusvirasto myös muiden pankin asiakkaiden kanssa noudatettavaa sopimusehtokäytäntöä. Kuluttajaasiamiehen tulee lisäksi valvoa muitakin kuin sopimuskaavakkeisiin otettuja sopimusehtoja. Käytännössä ei epäkohtia valvonnassa ilmeisestikään synny, jos viranomaiset toimivat yhteistyössä keskenään."

Lainsäätäjä on täten tarkoittanut, että pankkien valvonta kuuluu kahdelle viranomaiselle, joiden toimivalta on osittain päällekkäin menevää. Tämä ei suinkaan ole ainutkertaista vaan osittain päällekkäistä toimivaltaa on uskottu KA:lle ja elinkeinohallitukselle elintarvikkeiden osalta, KA:lle ja sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosastolle vakuutusten osalta, sekä KA:lle, lääkintöhallitukselle ja elinkeinohallitukselle ns. luontaistuotteiden osalta. Pankkitoiminnan osalta KA:n toimivalta luonnollisesti rajoittuu kuluttajan ja pankin välisiin suhteisiin.

Edellä sanotun perusteella on katsottava, että KSL:ia voidaan soveltaa hakemuksessa käsiteltyyn tapaukseen.

KANSALLIS-OSAKE-PANKIN VASTINE

Pankki on esittänyt, että hakemuksessa tarkoitettu asia ei kuulu markkinatuomioistuimen toimivaltaan. Mikäli asia kuitenkin tutkitaan, pankki on vaatinut hakemuksen hylkäämistä.

KSL:n valmistelussa oli vallalla kanta, jonka mukaan lain säännöksiä ei sopimussääntelyn osalta sovellettaisi pankkitoimintaan eikä vakuutustoimintaan (Ehdotus kuluttajansuojalainsäädännöksi, Oikeusministeriön lainsäädäntöosaston julkaisu 12/1974, s. 142 - 143). Hallituksen esityksessä kuluttajansuojalainsäädännöksi (HE 8/1977) ja esityksen perusteella annetussa laissa tällaista rajausta ei kuitenkaan ole.

KSL:n voimaantulopäivää edeltäneenä päivänä, 31.8.1978 vahvistettiin joukko lakeja, joilla muutettiin pankkilainsäädäntöä. Tällöin liikepankkilakiin lisätty 42b § merkitsee sitä, että pankin ja sen asiakkaan välisten sopimusehtojen kohtuullisuuden valvominen on säädetty pankkitarkastusviraston tehtäväksi. Mikäli pankkitarkastusvirasto katsoo jonkin sopimusehdon kohtuuttomaksi, valtiovarainministeriö voi pankkitarkastusviraston esityksestä kieltää tällaisen ehdon käytön.

Pankkilakien muutosten esitöistä käy ilmi, että lainmuutoksella on nimenomaan tarkoitettu erottaa sopimusehtojen kohtuullisuuden valvonta KA:n ja markkinatuomioistuimen toimivallasta viranomaiselle, joka yleensäkin valvoo pankkeja. Tämä selviää hallituksen esityksestä (HE 32/1978), jonka yleisperusteluissa (s.5) on sanottu seuraavaa: "Kuluttajien oikeussuojan tehostamista on viime aikoina pidetty tärkeänä yhteiskuntapoliittisena tavoitteena. Hallituksen mielestä on syytä vahvistaa asiakkaan suojaa myöskin pankkitoiminnassa. Asiakkaan suoja on rakennettava niin, ettei se vaaranna tallettajien asemaa. Suojaa on kehitettävä pääasiallisesti yleisen pankkivalvonnan puitteissa."

Jo lain muutosta valmistelevassa mietinnössä vuodelta 1976 (komiteanmietintö 66/1976) todetaan sama asia (s. 18 - 19): "Toimikunnan käsityksen mukaan yleisiltä kuluttajansuojaviranomaisilta ei voida vaatia sitä pankkitoiminnan asiantuntemusta, jota tarvitaan arvioitaessa esim. sitä seikkaa, onko tietty menettely tai sopimuskäytäntö hyvän pankkitavan vastainen tai pankkiasiakkaan oikeusaseman kannalta kohtuuton. Pankkiasiakkaan asemaa arvioitaessa on myös otettava huomioon pankin tallettajien etujen turvaamisen tarve. Tähän kiinnitetään pankkilainsäädännössä ja pankkivalvonnassa suurta huomiota ja se rajoittaa mahdollisuuksia vahvistaa esim. pankin luottoasiakkaan sopimusoikeudellista asemaa pankin kustannuksella."

Liikepankkilain 42b § on liikepankkitoimintaa koskeva erityissäännös, joka syrjäyttää yleislakina olevan KSL:n. Sopimussääntelyn osalta KSL:ia ei siis sovelleta pankkitoimintaan. Näin vältetään päällekkäisyys, joka aiheutuisi siitä, että pankin sopimusehtojen kohtuullisuutta arvioisivat sekä pankkia tarkastava pankkitarkastusvirasto että kuluttajan etua valvova KA.

Pankkitarkastusvirasto ja valtiovarainministeriö ovat ilmoittaneet olevansa toimivaltakysymyksessä sillä kannalla, että pankin ja asiakkaan välisten sopimusehtojen kohtuullisuuden arvioiminen kuuluu yksinomaan näille viranomaisille. Pankkitartakastusvirasto on myös käytännössä katsonut itsensä toimivaltaiseksi käsittelemään KA:n hakemuksessa mainitun asian kanssa samanlaista asiaa. Tämä kannanotto selviää myös ylijohtaja Jussi Linnamon kirjoittamasta artikkelista Pankkikilpailusta ja pankin asiakkaan kuluttajansuojasta (Liiketaloudellinen Aikakauskirja, marraskuu 1980), jossa Linnamo kirjoittaa näin (s. 215): "Pankkitarkastusvirasto on edelleen katsonut, että tilien hyväksymiseen kuuluva tilinomistajien ja pankin välisiä muita oikeussuhteita koskevien ehtojen tarkastaminen kuuluu sille, jolloin erityisesti on pidetty silmällä sitä, ettei pankki pääse vapautumaan liian helposti takaisinmaksuvelvollisuudesta tai vahingonkorvauksesta. Tämä kuuluu oleellisesti tallettajansuojaan."

Pankin noudattama koronlaskutapa on sovittu pankkien välisessä korkosopimuksessa, jota kaikki pankit noudattavat. Tämän vuoksi on kohtuutonta, jos pankkitarkastusviraston valvonnan alaisista pankeista yhtä voitaisiin kieltää jatkamasta yhteisesti sovittua menettelyä. Lainsäätäjäkin on tarkoittanut, että tämän kaltaisesta kiellosta päättävät pankkien yleisvalvontaa suorittavat viranomaiset.

KA on hakemuksessaan katsonut, että pankkitarkastusvirasto ei ole voinut esittää hakemuksen tarkoittamaa menettelyä kiellettäväksi, koska puheena olevaa sopimuskäytäntöä ei ole kirjattu pankin sopimusehtokaavakkeisiin. Pankkitarkastusvirasto tuntee hyvin pankkien koronlaskukäytännön ja on sen hyväksynyt. Yleisvalvontaa suorittavan viranomaisen oikeus puuttua asiaan ei tietenkään riipu siitä, miten viranomainen on saanut asiasta tiedon.

KA väittää lainsäätäjän tarkoittaneen, "että pankkien valvonta kuuluu kahdelle viranomaiselle, joiden toimivalta on osittain päällekkäin menevää". Tämän väitteen hän johtaa hallituksen esityksen lainauksesta (HE 32/1978 s. 15). KA:n lainaama hallituksen esityksen kohta on kuitenkin kirjoitettu perusteluksi liikepankkilain 42a eikä b §:n säätämiselle. Sanottu a § koskee antolainausta. Nyt esillä olevan toimivaltakysymyksen ratkaisulle merkittävän liikepankkilain 42b §:n perusteluissa todetaan tämä pykälä annettavaksi sen vuoksi, että asiakkaalla olisi mahdollisuus hitaan, kalliin ja vain yksittäistä tapausta koskevan alioikeusmenettelyn asemesta saattaa sopimusehdon kohtuullisuus arvioitavaksi myös pankkitarkastusvirastossa (HE 32/1978 s. 15, Pankkien vakiosopimusten sääntely).

Edellä olevan perusteella on katsottava, että pankin ja sen asiakkaan välisten sopimusehtojen kohtuullisuuden arviointi ei kuulu KA:n eikä markkinatuomioistuimen toimivaltaan. Asia on sitä paitsi tällä hetkellä vireillä pankkitarkastusvirastossa.

Markkinatuomioistuimen tulee siten jättää KA:n hakemus tutkimatta puuttuvan toimivallan johdosta ja sen vuoksi, että asia on jo vireillä toisessa viranomaisessa.

Markkinatuomioistuimen tulisi tehdä erillinen päätös vaatimuksesta jättää hakemus tutkimatta. Siltä varalta, että markkinatuomioistuin kuitenkin tutkii asian, pankki esittää seuraavaa.

Pankin koronlaskumenettelyn pohjana on pankkien neuvottelukunnan vahvistama pankkitariffi, joka sisältää mm. pankkipalveluksista perittävien toimitusmaksujen, kulujen ja palkkioiden määrät. Pankkitariffia noudattavat kaikki maassamme toimivat liikepankit, säästöpankit ja osuuspankit. Pankkitariffi on tarkoitettu vain pankkien toimihenkilöiden käyttöön. Pankkitariffia ei luovuteta yleisölle. Asiakas voi tutustua siihen pankissa, jos hän sitä pyytää.

Pankkitariffin mukaan arvopäivä on päivä, josta alkaen korko lasketaan. Tilillepanon arvopäivä on tallettamista seuraava pankkipäivä. Kuitenkin pankin toisesta konttorista tai toisesta laitoksesta saapuvan tilillepanon arvopäivä on saapumispäivä. Jos kuitenkin pankin toisesta konttorista tai toisesta rahalaitoksesta saapuva pano ehtii perille lähettämispäivänä on panon arvopäivä saapumispäivää seuraava pankkipäivä.

Palkkapanon arvopäivä on palkkapäivää seuraava pankkipäivä. Samaa arvopäiväsääntöä sovelletaan myös muihin toistuvaissuorituksiin. Kun tilillepano muodostuu ulkomaan toimitteen vastineesta, arvopäivä on tallettamispäivää seuraavaa pankkipäivä. Asiakkaan ulkomaisessa pankissa olevalta tililtä valuuttaa ostettaessa tai kotimaisessa pankissa olevalta ulkomaan ottolainustililtä varoja siirrettäessä saman asiakkaan käyttöön voidaan arvopäivästä kuitenkin sopia erikseen. Tililtäoton arvopäivä on tapahtumapäivä. Korkoa maksetaan arvopäivien välisiltä päiviltä kumpaakaan arvopäivää mukaan lukematta.

Pankki laskee karttuvalle talletustilille kahdenlaista korkoa: kreditkorkoa (5,25 % vuodessa) ja debetkorkoa (16 % vuodessa). Edellisellä tarkoitetaan talletukselle maksettavaa korkoa ja jälkimmäisellä tilin ylityskorkoa.

Korkoa pankki ei atk-järjestelmässään laske tilin saldolle, vaan tilitapatumille, panoille ja otoille. Panoille laskettava korko lisää asiaakkaan kreditkorko- ja vähentää pankin debetkorkosaatavaa. Otoille laskettava korko puolestaan vähentää asiakkaan kreditkorko- ja lisää pankin debetkorkosaatavaa. Debetkoron laskeminen edellyttää kuitenkin tilin ylitystä. Jos tiliä ei ole ylitetty, debetkorkoa ei lasketa laisinkaan. Debetkorkoa ei lasketa, jollei tilin ylitys ole todellinen. Pankin atk-järjestelmä seuraa tilin osalta sekä ns. arvopäiväsaldoa että todellista saldoa. Arvopäiväsaldon osoittamille "tilin ylityksille" debetkorkoa ei lasketa.

Arvopäivän merkitys koronlaskulle on siinä, että samana päivänä tehdyn panon ja oton arvopäivän erosta johtuen panon korkoon vaikuttavia korkopäiviä on vähemmän kuin oton korkoon vaikuttavia korkopäiviä. Jos tilitapahtumia seuraava päivä on pankkipäivä, on tämä ero kaksi päivää siten, että otolle laskettavaa, korkokertymästä vähennettävää korkoa lasketaan tuon verran pidemmältä ajalta.

Tilille hyvitettävä talletuskorko (kreditkorko) saadaan laskemalla vuoden lopussa yhteen panoille ja otoille vuoden aikana lasketut korot. Jos summa on negatiivinen, pankki ei peri erotusta asiakkaalta eikä hänen tilinsä pääomasta. Erotus ei myöskään siirry seuraavalle vuodelle, vaan pankki poistaa sen vuoden lopussa. Tällöin tilille ei siis myöskään hyvitetä talletuskorkoa. Samalla tavoin vuoden lopussa pankki laskee yhteen panojen ja ottojen debetkorot. Jos tällöin summa osoittaa pankille saatavaa todellisten tilinylitysten perusteella, pankki perii tämän saatavansa asiakkaalta tai hänen tilinsä pääomasta.

Tiliehtojen maininta koronmaksusta on kieltämättä väljä. Sen sisällön ovat sanelleet tarkoituksenmukaisuussyyt. Monimutkaisen koronlaskumenetelmän seikkaperäinen selostaminen tiliehdoissa paisuttaisi ehtoja kohtuuttomasti ja korostaisi yhtä tiliehtoa muiden, oleellisempien ehtojen kustannuksella. Pankki selostaa kuitenkin koronlaskumenettelyn sitä tiedusteleville asiakkaille.

Arvopäiväkäytännön kohtuullisuutta arvioitaessa ei huomiota voida kiinnittää vain siihen, että panon ja oton arvopäivä määräytyy eri tavalla. Arvopäiväkäytäntö liittyy sekä pankin että asiakkaan kannalta laajempaan kokanaisuuteen, joka on otettava huomioon kohtuullisuusarvioinnissa.

Pankin liiketoiminnan kannalta merkittävää on, että pankki ei vielä tapahtumapäivänä saa tarkkaa kuvaa tilien kautta tapahtuvasta rahaliikenteestä, minkä vuoksi se ei voi heti ohjata talletettuja varoja luotonantoonsa. Tämä on mahdollista vasta myöhemmin, aikaisintaan tapahtumaa seuraavana pankkipäivänä, panon arvopäivänä.

Pankin liiketoiminta perustuu siihen, että pankki sijoittaa tallettajilta saamansa varat tuottavasti ja mahdollisimman pienellä riskillä. Päästäkseen optimaaliseen tulokseen hankkimiensa vieraiden varojen jakamisessa luottomarkkinoille pankki tarvitsee päätöksentekoaikaa. Tätä aikaa se varaa itselleen muun ohella arvopäiväkäytännön mukaisella koronlaskulla, maksamalla hankkimilleen varoille korkoa vasta siinä vaiheessa, kun pankilla on kokonaiskuva eri yksikköjen kautta hankittujen varojen määrästä. Arvopäiväkäytäntö on lisäksi nähtävä yhtenä keinona kattaa pankkipalveluista aiheutuvia kustannuksia. Rahanvälitystehtävässä kysymys on siitä, että raha välitetään nopeasti ja varmasti perille, eikä siitä, että se tuottaa korkoa.

Asiakkaan kannalta arvopäiväkäytäntö liittyy yhtenä osana hänen ja pankin väliseen talletussuhteeseen tämän suhteen hintatekijänä. Korkokertymän vähenemisellä asiakas "maksaa" esim. talletettujen varojen varmasta säilytyksestä, talletustilin muutoin maksuttomasta käytöstä, saamistaan tilin vastakirjasta ja tiliotteista, luotonsaantimahdollisuuksiensa paranemisesta sekä mahdollisuudesta saada pankin asiakkaana asiantuntijaapua pankkitoimintaan kuuluvissa taloudellisissa kysymyksissä. Arvioitaessa talletussopimuksen yhden ehdon, arvopäiväkäytännön mukaisen koronlaskumenettelyn mahdollistavan koronmaksusta kirjoitetun tiliehdon kohtuullisuutta talletussopimuksen kokonaisvaikutuksen valossa ja nimenomaan niin, että kysytään, onko tällaisen sopimuksen sisältävä talletussopimus kokonaisvaikutukseltaan kohtuuton asiakkaan kannalta, ei voida päätyä kuin kielteiseen vastaukseen. Sen enempää talletussopimus kokonaisuudessaan kuin arvopäiväkäytännön mukaisen koronlaskumenettelyn mahdollistava tiliehtokaan tähän sopimukseen sisältyvänä eivät ole kohtuuttomia asiakkaalle.

Jos kielto kuitenkin vastoin pankin käsitystä määrättäisiin, pankille tulisi antaa ylimenokausi vuoden 1986 loppuun atkjärjestelmään tehtäviä muutoksia varten.

MENETTELY MARKKINATUOMIOISTUIMESSA

Markkinatuomioistuin on istunnossa 3.9.1984 hylännyt pankin vaatimuksen, että markkinatuomioistuimen toimivaltaa vastaan esitetyistä väitteistä annettaisiin eri päätös ennen pääasian käsittelyä.

MARKKINATUOMIOISTUIMEN RATKAISUN PERUSTELUT

Kansallis-Osake-Pankki tarjoaa kuluttajille varojen talletusta säästötilillä ja karttuvalla talletustilillä.

Pankki on esittänyt, että talletussuhteen tutkiminen ei kuulu KA:n ja markkinatuomioistuimen toimivaltaan, koska talletustili ei ole KSL:ssa tarkoitettu kulutushyödyke. Asian käsittelyn estää pankin mukaan myös se, että pankkitarkastusvirasto valvoo erityisviranomaisena pankkien toimintaa ja asia on jo siellä vireillä.

KSL:n 1 luvun 1 §:n mukaan KSL koskee kulutushyödykkeen tarjontaa, myyntiä ja muuta markkinointia elinkeinoharjoittajilta kuluttajille.

KSL:n 1 luvun 3 §:n mukaan kulutushyödykkeellä tarkoitetaan laissa sellaisia tavaroita ja palveluksia, joita tarjotaan tai olennaisessa määrässä käytetään yksityiseen kulutukseen. KSL:n 1 luvun 1 §:n 2 mom:n mukaan KSL ei kuitenkaan koske lakisääteisiä vakuutuksia eikä työntekijäin ryhmähenkivakuutusta tai sitä vastaavaa kunnallisen eläkelaitoksen myöntämää etuutta.

Markkinatuomioistuin on päätöksessään 1980:13 katsonut, että kuluttajiin kohdistuvaa pankin ottolainausta on pidettävä KSL:ssa tarkoitettuna kulutuspalveluna. Pankin ja kuluttajien väliseen talletussuhteeseen sovellettiin KSL:n 2 luvun markkinoinnin sääntelyä koskevia säännöksiä.

KSL 2 luvun säännökset koskevat markkinoinnin sääntelyä ja 3 luvun säännökset kulutushyödykkeiden markkinoinnissa käytettäviä sopimusehtoja. KSL:n 1 luvussa määritelty kulutushyödykkeen käsite on 2 ja 3 luvussa sama.

Hallituksen esityksessä kuluttajansuojalainsäädännöksi (8/1977) lausuttiin sopimusehtoja koskevan luvun perusteluissa mm. seuraavaa: "Kuluttajapalvelusten alalla on suunnitteilla useita sääntelyjä, jotka koskevat myös palvelusten ehtoja. Kun näiden sääntelyjen sisällöstä ei toistaiseksi ole tietoa eikä niiden toteutumisen aikataulua voida ennustaa, on katsottu, että sopimusehtojen sääntelyn tulee tässä vaiheessa ulottua kaikkiin kulutustavaroiden ja -palvelusten tarjonnassa ja myynnissä käytettäviin sopimusehtoihin. Myöhemmin voidaan luvun säännösten soveltamisalaa rajoittaa sen mukaan kuin kuluttajansuojaa tältä osin kehitetään erikoislainsäädännöllä."

KSL:n tai sen 3 luvun soveltamisalaa ei ole KSL:n säätämisen jälkeen rajoitettu. Näin ollen KSL:n 3 luvun säännöksiä on sovellettava myös pankin ja kuluttajien välisen talletussuhteen sopimusehtoihin.

Pankkitarkastusvirasto valvoo erityisviranomaisena pankkien toimintaa. KSL:n osalta erityisviranomaisena toimii KA. Se, että asia on mahdollisesti muun lainsäädännön perusteella vireillä muussa viranomaisessa, ei estä asian tutkimista KSL:n nojalla markkinatuomioistuimessa.

Edellä mainituilla perusteilla markkinatuomioistuin hylkää Kansallis-Osake-Pankin asiassa esittämät väitteet oikeudenkäyntiedellytysten puuttumisesta.

Tutkiessaan asian KSL:n nojalla markkinatuomioistuin toteaa, että tallettajille annettaviin "pankkikirjoihin", säästötilin ja karttuvan talletustilin vastakirjoihin on otettu korkoa koskeva ehto. Säästötilin vastakirjoissa oleva ehto on seuraava: "--- 2) Tilillä olevista varoista hyvitetään pankin kulloinkin voimassa oleva säästötilin korko." Karttuvan talletustilin vastakirjoissa oleva vastaava ehto on seuraava: "--2) Tilillä olevista varoista hyvitetään pankin kulloinkin voimassa oleva karttuvan talletustilin korko."

Pankki laskee säästötilillä ja karttuvalla talletustilillä oleville varoille korkoa ns. arvopäiväjärjestelmän mukaisesti. Pankin soveltama koronlaskumenettely perustuu pankkitariffissa oleviin ehtoihin. Kysymyksessä on siten KSL:n 3 luvussa tarkoitettu kuluttajien ja pankin välisissä talletussopimuksissa käytettävä sopimusehto.

Pankkitariffin mukaan korkoa lasketaan säästötilillä ja karttuvalla talletustilillä oleville varoille arvopäivien väliseltä ajalta, kumpaakaan arvopäivää mukaan lukematta. Panojen arvopäivä on panoa seuraava pankkipäivä. Ottojen arvopäivä on varojen todellinen nostopäivä. Arvopäiväjärjestelmän mukaista koronlaskumenettelyä ei selosteta kuluttajille tilin ehdoissa eikä muussakaan pankin kuluttajille jakamassa kirjallisessa aineistossa. Pankin ilmoituksen mukaan kuluttajalla on kuitenkin halutessaan mahdollisuus tutustua tariffiin pankin konttorissa.

Pankki laskee atk-järjestelmässään korkoa tilitapahtumille, panoille ja otoille. Koron suuruus on 5,25 prosenttia. Panoille lasketaan korkoa panoa seuraavan päivän jälkeisestä pankkipäivästä alkaen. Mainittu arvopäiväjärjestelmän mukainen koronlaskutapa johtaa siihen, että otolle, joka tapahtuu sinä päivänä, jolloin tilille tulee varoja tai sitä seuraavana pankkipäivänä, lasketaan pankin hyväksi korkoa, joka vähentää tilille tallettajan hyväksi muutoin kertyvää korkoa.

Pankin soveltama arvopäiväjärjestelmän mukainen koronlaskutapa saattaa siten johtaa siihen, että kuluttaja (talletussuhteen velkoja) nostaessaan tililtään siellä jo olevia varojaan ennen sitä päivää, josta sanotuille varoille aletaan laskea korkoa, joutuu maksamaan pankille (talletussuhteen velalliselle) hyvitystä koron muodossa. Tällaista pankin soveltamaa koronlaskua koskevaa ehtoa on pidettävä tallettajina olevien kuluttajien kannalta kohtuuttomana.

MARKKINATUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Markkinatuomioistuin harkitsee KSL 3 luvun 1 ja 2 §:n nojalla oikeaksi 500 000 markan sakon uhalla kieltää Kansallis-OsakePankkia soveltamasta kuluttajien ja pankin välisissä säästötilejä ja karttuvia talletustilejä koskevissa sopimuksissa ehtoa, jonka mukaan kuluttajan talletuksen vuotuista talletuskoron määrää vähennetään laskemalla pankin hyväksi korkoa niille tilille saapuneille varoille, jotka kuluttaja nostaa tililtään ennen sitä päivää, josta alkaen sanotuille varoille aletaan laskea talletuskorkoa.

Kieltoa on noudatettava 1.1.1986 alkaen.

Läsnä: Huttunen, puheenjohtaja, Valkonen, varapuheenjohtaja, Wilhelmsson, Aaltonen, Laurila, Maijala, Ojala, Ollikainen ja Tammilehto.

Asiassa äänestys

Jäsen Laurila, jonka lausuntoon jäsen Maijala yhtyi, lausui:

Koska pankin ottolainaustoiminta oikeudellisesti muodostaa pankin ja kuluttajan välisen lainasuhteen, jossa pankki on velallinen ja kuluttaja velkoja, niin ottolainausta ei voida pitää kulutuspalveluksena. Täten ei kuluttajansuojalakia eikä lakia markkinatuomioistuimesta voida soveltaa tähän lainasuhteeseen. Tämän vuoksi jätän tutkimatta kuluttaja-asiamiehen kieltovaatimuksen lakiin perustumattomana.

Oikeudenkäymiskaaren 23 luvun 5 §:n perusteella ilmoitan olevani pääasiasta samaa mieltä kuin markkinatuomioistuimen muut jäsenet.