9.7.2025

Asian tausta

Vuonna 2010 syntynyt A ja vuonna 2011 syntynyt B olivat vanhempiensa yhteisessä huollossa. Vanhemmat olivat muuttaneet erilleen vuonna 2012, ja lapset olivat asuneet erosta lähtien isänsä luona. Sosiaalilautakunnan 18.5.2017 vahvistamien sopimusten mukaan lapsilla oli oikeus tavata äitiään muun ohella joka toinen viikonloppu sekä koulun loma-aikoina.

Äiti oli vaatinut 5.6.2019 tapaamisoikeutta koskevien sopimusten täytäntöönpanoa. Käräjäoikeus oli 18.9.2019 vahvistanut vanhempien välisen sovinnon, jolla oli väliaikaisesti muutettu 18.5.2017 vahvistettuja sopimuksia. Tämänkin jälkeen asiassa oli pantu vireille sekä tapaamisoikeussopimusten täytäntöönpanoa että tapaamisoikeuden poistamista koskevia hakemuksia. Näiden oikeudenkäyntien yhteydessä vanhemmat olivat sopineet väliaikaisesti lasten tapaamisoikeudesta.

Lapset eivät olleet tavanneet äitiään maaliskuun 2020 jälkeen.

Hakemus ja lausuma Lapin käräjäoikeudessa

Äiti vaati 16.8.2022 vireille tulleessa hakemuksessaan ensisijaisesti, että lasten asuminen muutetaan hänen luokseen ja että käräjäoikeus määrää lasten oikeudesta tavata isäänsä. Toissijaisesti äiti vaati, että isä velvoitetaan 1 000 euron sakon uhalla per kerta sallimaan lasten ja äidin väliset tapaamiset 18.5.2017 vahvistettujen sopimusten mukaisesti.

Isä vastusti äidin vaatimuksia kaikilta osin ja vaati niiden hylkäämistä. Isä vaati myös, että vahvistettuja sopimuksia muutetaan siten, että lasten ja äidin välille ei vahvisteta tapaamisoikeutta lainkaan.

Käräjäoikeuden päätös 6.10.2023 nro 1012 9477

Käräjäoikeus totesi, että Lapin hyvinvointialueen tekemän olosuhdeselvityksen mukaan lapset olivat äidin luona kokeneet huolenpidon laiminlyöntiä ja kaltoinkohtelua, jotka olivat perusteltuja syitä tapaamisten vastustamiselle ja lasten turvattomuuden kokemukselle. Olosuhdeselvityksen mukaan tällä hetkellä lasten vastustus ja turvattomuuden tunne kohdistuen äitiinsä vaikutti kuitenkin ylimitoitetuilta. Lasten pelolle etenkään nykyään ei näyttänyt olevan perusteltua syytä, eikä se perustunut todelliseen huoleen. Olosuhdeselvitykseen oli myös kirjattu, että lapset olivat vakavasti vieraantuneita äidistään. Selvää oli, ettei isä lähivanhempana ollut onnistunut tehtävässään tukea lasten suhdetta toiseen vanhempaan. Isä oli kuitenkin pyrkinyt kannustamaan lapsia tapaamisille ja yhteydenpitoon.

Käräjäoikeus katsoi, että selkeää syytä vieraantumiselle ei ollut löydettävissä. Lapset olivat toistuvasti kertoneet eri tahoille jo vuosien ajan, etteivät he halunneet tavata äitiään, eivätkä he olleet tapaamisiin enää lähteneet. Lapset olivat perustelleet haluttomuuttaan jo vuosia hyvin samalla tavalla johdonmukaisesti muun muassa kokemuksilla ilman huolenpitoa jäämisellä äidin luona ja pelolla äitiä kohtaan äidin suuttuessa. Käräjäoikeuden mukaan lapset olivat jo sen ikäisiä (12- ja 13-vuotiaita), että heidän mielipidettään tuli kunnioittaa. Lasten pakottaminen tapaamisiin tai tiettyyn toimintaan ei ollut heidän etunsa mukaista eikä käytännössä mahdollista.

Käräjäoikeus katsoi, ettei asiassa ollut esitetty perusteita muuttaa lasten asumista isän luota äidin luokse. Lapset eivät olleet tavanneet äitiään kolmeen vuoteen, ja olisi lasten edun kannalta erittäin ongelmallista muuttaa lasten asuminen sellaisen vanhemman luokse, johon lapsilla ei käytännössä ollut minkäänlaista suhdetta ja johon he suhtautuivat hyvin negatiivisesti. Samasta syystä käräjäoikeus vahvisti lapsille oikeuden tavata ja pitää äitiin yhteyttä heidän itse sitä halutessaan vahvistamatta varsinaisia tapaamisaikoja. Käräjäoikeuden mukaan tilanteen rauhoittaminen oli tärkeää lasten hyvinvoinnin kannalta.

Käräjäoikeus hylkäsi äidin vaatimuksen isän velvoittamisesta sakon uhalla sallimaan tapaamiset.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Mari-Lea Kovanen.

Rovaniemen hovioikeuden päätös 22.1.2024 nro 18

Äiti valitti hovioikeuteen toistaen käräjäoikeudessa esittämänsä vaatimukset.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että asiassa ei voitu tehdä sellaista johtopäätöstä, että isä olisi aiheuttanut lasten vieraantumisen äidistään. Molemmat lapset olivat järjestelmällisesti ja toistuvasti ilmoittaneet, että he halusivat asua isänsä luona ja että he eivät halunneet tavata äitiään. Hovioikeus katsoi, että lasten mielipiteitä oli pidettävä heidän aitoina mielipiteinään. Lapsen mielipide ei kuitenkaan voinut olla yksin ratkaiseva arvioitaessa lapsen etua. Vaikka asiassa saatu selvitys ei osoittanut, että asiassa olisi äidin toimintaan liittyviä ilmeisiä syitä, joiden perusteella lasten kokemalle pelolle etenkään nykyään näyttäisi olevan perusteltua syytä, lasten kokemuksille ja mielipiteille tuli hovioikeuden mukaan antaa merkitystä. Tapaamisia lasten ja äidin välillä oli pyritty järjestämään valvottuina, mutta edes ne eivät olleet onnistuneet lasten kieltäytymisen vuoksi. Lapsilla oli havaittu oireilua ja ahdistusta äidin tapaamisiin liittyen.

Edellä mainittuja seikkoja ja olosuhteita kokonaisuutena punnittuaan hovioikeus katsoi, että lasten edun mukaista oli, että heidän asumistaan ei siirretty äidin luokse ja että tapaamisia ei vahvistettu. Mikäli lapset kiinnostuivat äidistään ja halusivat tavata tätä, tämän tulisi tapahtua lasten omasta aloitteesta ja heidän mielipidettään kunnioittaen. Molempien vanhempien tulisi toiminnallaan tukea tätä päämäärää pyrkien yhteistyöllä tilanteen rauhoittamiseen ja sen jälkeen pikkuhiljaa lasten ja äidin välisen suhteen uudelleen luomiseen.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöksen lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Seppo Hyartt, Liisa Rintala-Satokangas ja Suvi Hannula.

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Asianosaisilla on kaksi yhteistä lasta, vuonna 2010 syntynyt A ja vuonna 2011 syntynyt B. Lapset ovat vanhempiensa yhteisessä huollossa ja he asuvat isänsä luona. Lapsilla on ollut sosiaalilautakunnan 18.5.2017 vahvistamien sopimusten mukainen oikeus tavata äitiään joka toinen viikonloppu ja koulun loma-aikoina, mutta tapaamiset eivät ole toteutuneet maaliskuun 2020 jälkeen.

2. Äidin vaadittua käräjäoikeudessa, että lasten asuminen siirretään hänen luokseen ja että käräjäoikeus määrää lasten oikeudesta tavata isäänsä, isä on vastustanut äidin vaatimuksia ja vaatinut, että lasten ja äidin välille ei vahvisteta tapaamisoikeutta lainkaan. Äiti on vastustanut isän vaatimusta ja vaatinut toissijaisesti, että lapsille vahvistetaan oikeus tavata äitiään 18.5.2017 vahvistettujen sopimusten mukaisesti, ja että isä velvoitetaan noudattamaan tätä sopimusta 1 000 euron sakon uhalla.

3. Käräjäoikeus on hylännyt äidin lasten asumista koskevan vaatimuksen sekä jättänyt varsinaiset tapaamisajat vahvistamatta ja määrännyt lasten oikeudesta tavata äitiään ja pitää äitiinsä yhteyttä lasten itse sitä halutessa. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden päätöksen lopputulosta.

4. Asiassa on Korkeimmassa oikeudessa kysymys siitä, onko vahvistettuja sopimuksia tapaamisoikeudesta ollut aihetta muuttaa ja minkä sisältöisenä mahdollinen tapaamisoikeus pitäisi vahvistaa.

Sovellettavat säännökset ja arvioinnin lähtökohdat

5. Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (lapsenhuoltolaki) 12 §:n mukaan vahvistettua sopimusta tai tuomioistuimen päätöstä lapsen huollosta tai tapaamisoikeudesta voidaan muuttaa, jos olosuhteet ovat sopimuksen vahvistamisen tai päätöksen antamisen jälkeen muuttuneet taikka jos tähän muutoin on aihetta. Korkein oikeus on katsonut, että muuttamisen edellytyksiä on harkittava tapaamisoikeutta koskevien lapsenhuoltolain yleisten säännösten pohjalta (KKO 2007:71, kohta 3).

6. Lapsenhuoltolain 2 §:n 1 momentin mukaan tapaamisoikeuden tarkoituksena on turvata lapselle oikeus luoda ja säilyttää myönteinen ja läheinen suhde vanhempaansa, jonka luona lapsi ei asu. Tapaamisoikeuteen kuuluu, että lapsi saa ajoittain olla tämän vanhemman luona tai tavata tätä muualla taikka pitää tähän yhteyttä muulla tavoin.

7. Lainkohdan perusteluissa on todettu, että tavallisesti tapaamisoikeus vahvistetaan, jotta lapsi voi ylläpitää jo olemassa olevaa läheistä suhdetta vanhempaansa, jonka luona hän ei asu. Tapaamisoikeus voidaan kuitenkin vahvistaa myös tilanteessa, jossa tällaista läheistä suhdetta ei tapaamisoikeutta vahvistettaessa vielä ole, vaan se vasta pyritään luomaan. Tapaamisoikeuteen voi kuulua myös se, että lapsi pitää vanhempaan yhteyttä muulla tavoin, kuten puhelimitse taikka videopuhelun tai muiden sähköisten viestintämenetelmien avulla. Tällaisesta muusta yhteydenpidosta voidaan tavallisesti sopia tai päättää varsinaisten tapaamisten ohella. Poikkeuksellisissa erityistilanteissa tapaamisoikeus voi myös koostua pelkästään muusta yhteydenpidosta kuin samassa tilassa tapahtuvista tapaamisista. (Ks. HE 88/2018 vp s. 36.)

8. Lapsenhuoltolain 2 §:n 2 momentin mukaan lapsen kummankin vanhemman on omalta osaltaan myötävaikutettava tapaamisoikeuden toteutumiseen. Vanhemman on kasvatustehtävässään vältettävä kaikkea, mikä on omiaan aiheuttamaan haittaa lapsen ja toisen vanhemman väliselle suhteelle. Lainkohdan perustelujen mukaan lapsen kanssa asuvan vanhemman on siis sallittava lapsen ja toisen vanhemman väliset tapaamiset sekä ryhdyttävä muihin toimenpiteisiin tapaamisten toteuttamiseksi siten kuin tapaamisoikeutta koskevassa sopimuksessa tai päätöksessä on määrätty. Myös sillä vanhemmalla, jota lapsella on sopimuksen tai päätöksen mukaan oikeus tavata, on velvollisuus myötävaikuttaa tapaamisoikeuden toteutumiseen. Vanhemman on siis niin pitkälle kuin mahdollista pyrittävä huolehtimaan siitä, että lapsen oikeus tavata häntä toteutuu sopimuksen tai päätöksen mukaisesti. (Ks. HE 88/2018 vp s. 36.)

9. Lapsenhuoltolain 10 §:n 1 momentin mukaan lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva asia on ratkaistava ennen kaikkea lapsen edun mukaisesti. Tässä tarkoituksessa on erityisesti kiinnitettävä huomiota siihen, miten 1 ja 2 §:ssä säädetyt huollon ja tapaamisoikeuden tavoitteet parhaiten toteutuvat vastaisuudessa. Pykälän 3 momentin mukaan tehtäessä ratkaisua lapsen asumisesta ja tapaamisoikeudesta on otettava 1 momentissa säädetyn lisäksi huomioon muun ohella erityisesti lapsen ikä ja kehitystaso sekä lapsen luonne ja taipumukset.

10. Lapsenhuoltolain 11 §:n 1 momentin mukaan lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevassa asiassa on selvitettävä ja otettava huomioon lapsen omat toivomukset ja mielipide sikäli kuin se on lapsen ikään ja kehitystasoon nähden mahdollista. Lainkohdan esitöissä on korostettu lapsen osallistumisoikeuksia ja todettu, että vaikka lapsi ei ole riidan osapuoli, hänen mielipiteensä tulee ottaa asian ratkaisussa huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti. Toisaalta esitöissä on pidetty tärkeänä, että lapsen mielipidettä selvitettäessä lapselle selostetaan, ettei päätöksenteko asiassa ole lapsen vastuulla. (Ks. HE 88/2018 vp s. 23 ja 58 sekä LaVM 12/2018 vp s. 10.)

11. Lasten selvitetylle mielipiteelle on osaltaan annettava merkitystä asiaa arvioitaessa, mutta se ei yksin voi olla ratkaiseva tapaamisoikeuden toteutumisen kannalta. Kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on perhe-elämän suojaa koskevassa ratkaisukäytännössään (Suur v. Viro, 20.10.2020, kohta 79 oikeuskäytäntöviittauksineen) katsonut, lapsen oikeus ilmaista mielipiteensä ei merkitse tälle myönnettyä ehdotonta oikeutta estää tapaamiset vanhempansa kanssa. Asiaa arvioitaessa on otettava huomioon kaikki lapsen edun kannalta olennaiset seikat. (KKO 2023:5, kohta 44.) Tässä suhteessa tapaamisoikeuden vahvistamista koskevan asian ratkaiseminen poikkeaa lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanosta, jota koskevan lain 2 §:n mukaan täytäntöönpanoon ei saa ryhtyä vastoin 12 vuotta täyttäneen lapsen tahtoa.

Perhe-elämän suoja ja tapaamisoikeus

12. Kuten lapsenhuoltolain 2 §:n sanamuodosta ilmenee, tapaamisoikeudessa on kysymys lapsen oikeudesta luoda ja säilyttää myönteinen ja läheinen suhde vanhempaansa, jonka luona lapsi ei asu.

13. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus nauttia perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta. Saman artiklan 2 kohdan mukaan viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi silloin kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä muun muassa terveyden tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi. Artiklan vakiintuneen tulkinnan mukaan siinä tarkoitettu perhe-elämän suoja koskee keskeisesti lapsen ja vanhemman oikeutta pitää yhteyttä toisiinsa myös tilanteessa, jossa he asuvat erillään (KKO 2019:50, kohta 16 ja KKO 2023:5, kohta 10 oikeuskäytäntöviittauksineen).

14. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on oikeuskäytännössään vakiintuneesti katsonut, että vanhemman ja lapsen mahdollisuus saada viettää aikaa yhdessä on perustavaa laatua oleva osa ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa tarkoitettua perhe-elämän suojaa. Sen vuoksi tapaamisoikeuden rajoituksia on arvioitava tiukemmin kuin muiden vanhemmuuteen liittyvien oikeuksien rajoituksia. Ihmisoikeussopimuksen mukaan oikeudessa perhe-elämään on kyse myös vanhempien oikeudesta tavata lastaan. (Ks. KKO 2017:54 , kohta 15 ja siinä viitattu oikeuskäytäntö.)

15. Lapsen ja vanhemman etujen välille on löydettävä oikeudenmukainen tasapaino. Erityistä merkitystä on annettava lapsen edulle, joka laadustaan ja vakavuudestaan riippuen saattaa syrjäyttää vanhemman edun. Vanhemmalla ei ole ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan nojalla oikeutta vaatia sellaisia toimenpiteitä, joista aiheutuisi haittaa lapsen terveydelle ja kehitykselle. (Ks. KKO 2023:5 , kohta 17 ja siinä viitattu oikeuskäytäntö).

16. Myös Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleen mukaan sopimusvaltioiden on kunnioitettava vanhemmastaan tai vanhemmistaan erossa asuvan lapsen oikeutta ylläpitää henkilökohtaisia suhteita ja suoria yhteyksiä kumpaankin vanhempaansa säännöllisesti, paitsi jos se on lapsen edun vastaista.

Tapaamisoikeuden rajoittamista koskeva ratkaisukäytäntö

17. Ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että lapsen ja vanhemman välisen yhteydenpidon täydellinen estäminen on mahdollista vain poikkeuksellisissa olosuhteissa. Perhe-elämän suoja edellyttää, että yhteydenpitoa rajoitetaan vain tarpeellisessa laajuudessa. Sen takia viranomaisten on arvioitava, voidaanko yhteydenpitoa rajoittaa vähemmässä määrin, esimerkiksi kieltämällä yhteydenpito vain tietyksi määräajaksi tai sallimalla valvotut tapaamiset. (Vojnity v. Unkari, 12.2.2013, kohdat 41-43.)

18. Myös Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä vahvana lähtökohtana on ollut, että lapsen edun mukaista on pitää yhteyttä myös siihen vanhempaan, jonka luona lapsi ei asu. Tapaamisoikeuden poistamista on pidetty lapsen edun mukaisena vain hyvin poikkeuksellisesti.

19. Korkein oikeus totesi ratkaisussaan KKO 2007:71 (kohta 5), että lapsen edun mukaista ei ole, että hänen oikeutensa pitää vanhempaan yhteyttä toteutetaan normaalilla tavalla, jos esimerkiksi tapaavan vanhemman olosuhteiden tai käyttäytymisen takia on vaarana, että hän vahingoittaa lasta tai jos tapaamisesta on muunlaista vaaraa lapsen tasapainoiselle kehitykselle. Jos lapseen kohdistuva uhka tai vaara voidaan poistaa tapaamisen valvonnalla, tapaamiset pitäisi järjestää ensisijaisesti valvotusti. Viimesijaisena keinona voidaan lapsen oikeus tavata vanhempaansa poistaa. Valvottujen tapaamisten ja tapaamisoikeuden poistamisen tulisi kuitenkin olla väliaikaisratkaisuja.

20. Mainitussa ratkaisussa Korkein oikeus vahvisti tapaamiset ainakin alkuvaiheessa valvottuina. Ratkaisussa (kohta 19) todettiin, että selvityksien mukaan tapaamisista sinänsä ei ollut vaaraa tai vahinkoa lapselle. Lapsen vieraantuminen isästään ei estänyt tapaamista, koska vieraantuminen voitiin ottaa huomioon sopivilla tapaamisjärjestelyillä. Lapsen vastustukselle ei voitu antaa hänen vähäisen ikänsä takia olennaista merkitystä, ja tapaamisen puolesta puhuvat seikat olivat painavampia kuin sitä vastaan puhuvat seikat.

21. Sen sijaan ratkaisussa KKO 2023:5 Korkein oikeus päätyi siihen, että lasten edun mukaista oli sillä hetkellä poistaa lasten oikeus tavata isäänsä kokonaan. Korkein oikeus katsoi muun ohella, että lasten isä oli uhkaavalla ja toistuvalla väkivaltaisella käyttäytymisellään selvästi vaarantanut lasten tasapainoista tunne-elämän kehitystä ja hyvinvointia. Vaikka lasten toimintakyky oli kohentunut ja perheen tilanne tasaantunut, lasten tilanne oli kuitenkin yhä hauras. Lapset olivat ilmoittaneet mielipiteenään, etteivät he halunneet pitää yhteyttä isäänsä tai tavata isäänsä tämän aikaisemman väkivaltaisen käytöksen aiheuttaman pelon takia. Lasten mielipidekin osaltaan puolsi tapaamisten epäämistä. Esitettyjä seikkoja kokonaisuutena punnittuaan Korkein oikeus katsoi, että lasten ja isän väliset valvotutkin tapaamiset olivat vielä omiaan psyykkisesti kuormittamaan lapsia ja aiheuttamaan vaaraa heidän tasapainoiselle kehitykselleen. (Kohdat 48-51.)

Korkeimman oikeuden arviointi tässä asiassa

22. Asiassa saadun selvityksen mukaan lasten ja äidin väliset tapaamiset olivat toteutuneet ainakin jonkin aikaa vuoden 2018 loppuun saakka, minkä jälkeen tapaamisten toteutumisessa oli alkanut ilmetä ongelmia. Vuoden 2020 maaliskuun jälkeen lapset ovat säännönmukaisesti kieltäytyneet tapaamasta äitiään, eivätkä he ole tämän jälkeen muutoinkaan halunneet pitää äitiinsä yhteyttä tai vastata esimerkiksi tämän satunnaisiin viesteihin. Lapsilla on havaittu äidin tapaamisiin liittyvää oireilua ja ahdistusta.

23. Lapset ovat perustelleet haluttomuuttaan tavata äitiään eritoten varhaislapsuudessaan kertomansa mukaan kokemillaan huolenpidon laiminlyönneillä ja kaltoinkohteluilla. Lasten vastustus on ollut systemaattista ja johdonmukaista. Asumista koskevan asian ratkaisemisen jälkeenkin lapset ovat vielä Korkeimman oikeuden pyytämän olosuhdeselvityksen täydennyksen yhteydessä toistaneet näkemyksensä siitä, että he eivät halua tavata äitiään tai pitää häneen yhteyttä. Asiassa ei ole ilmennyt seikkoja, joiden perusteella heidän mielipiteitään ei olisi pidettävä aitoina ja itsenäisesti muodostettuina. Lapset ovat nykyään 14- ja 15-vuotiaita, ja heidän mielipiteilleen on annettava merkitystä asiassa heidän ikänsä ja kehitystasonsa huomioon ottaen. Yksin lasten mielipide ei kuitenkaan voi olla ratkaisevaa arvioitaessa tapaamisoikeuden vahvistamista.

24. Asiassa saatu selvitys ei osoita, että äidin toimintaan objektiivisesti arvioiden liittyisi seikkoja, joiden perusteella lasten kokemalle pelolle etenkään nykyisin jo heidän ikänsä huomioon ottaen olisi perusteltua aihetta. Isän mukaan lapset kokevat äidin painostavan heitä yhteydenpitoon, mikä aiheuttaa ahdistusta. Korkein oikeus katsoo, ettei yksin tällainen painostamisen kokemus riitä selittämään lasten voimakasta äidin yhteydenpidon vastustamista. Syy lasten kaikenlaisen yhteydenpidon vastustamiselle onkin jäänyt jossain määrin epäselväksi. Ei ole toisaalta tehtävissä myöskään sellaista johtopäätöstä, että isä olisi aiheuttanut lasten vieraantumisen äidistään. Päinvastoin esitetyn selvityksen perusteella isä on pyrkinyt kannustamaan lapsia ottamaan yhteyttä äitiinsä ja tapaamaan tätä sekä hakenut lapsille myös apua oireiluun.

25. Edellä esille tuodusta huolimatta voidaan yhtäältä todeta, että isä lähivanhempana ei ole onnistunut tehtävässään tukea lasten suhdetta toiseen vanhempaan. Toisaalta myös äiti on sittemmin pysytellyt lasten suhteen varsin passiivisena. Syyksi käytökselleen äiti on kertonut sen, että hän on väsynyt tuloksettomiin yhteydenottoyrityksiin. Vaikka tämä on sinänsä ymmärrettävää, lähes täysi passiivisuus on voinut osaltaan vaikuttaa lasten negatiiviseen suhtautumiseen äitiinsä. Korkein oikeus katsookin, ettei myöskään äiti ole onnistunut omalta osaltaan myötävaikuttamaan tapaamisoikeuden toteutumiseen lapsenhuoltolaissa edellytetyllä tavalla.

26. Alemmat oikeudet ovat jättäneet varsinaiset tapaamisajat lasten ja äidin välillä vahvistamatta sekä määränneet lasten oikeudesta tavata äitiään ja pitää tähän yhteyttä lasten itse sitä halutessa. Tarkoituksena on ollut, että tilanne rauhoitetaan ja lasten ja äidin välistä suhdetta pyritään hiljalleen luomaan uudelleen. Korkein oikeus toteaa, että tapaamisoikeuden toteutuminen on jätetty näin täysin lasten oman päätösvallan varaan, mikä on tosiasiassa tarkoittanut vahvistetun tapaamisoikeuden jättämistä näennäiseksi ja tehottomaksi. Tällainen tapaamisia koskevan päätöksenteon siirtäminen lasten vastuulle ei myöskään vastaa edellä kohdissa 10-11 mainittuja lapsen osallistumisoikeuden tavoitteita.

27. Korkein oikeus toteaa edelleen, että lapsen tasapainoisen kehittymisen kannalta on tärkeää saada pitää yhteyttä myös siihen vanhempaan, jonka luona hän ei asu. Edellä todetulla tavalla tapaamisoikeuden poistamiseen voidaan päätyä vain hyvin poikkeuksellisesti.

28. Korkein oikeus katsoo, että nyt esitetty selvitys ei osoita, että tapaamisista tai yhteydenpidosta äidin kanssa olisi lapsille tosiasiallista vaaraa tai vahinkoa. Tapaamisoikeuden poistamista puoltaisikin yksinomaan lasten haluttomuus tavata äitiään sekä tapaamiskysymyksen tuomioistuinkäsittelystä ja painostamiseksi koetusta yhteydenpidon esillä pitämisestä heille aiheutuva oireilu, jonka tarkempi laatu on kuitenkin jäänyt selvittämättä. Toisaalta isä on häntä kuultaessa esittänyt omana käsityksenään uskovansa, että lapset olisivat halukkaita tapaamaan äitiään, mikäli he eivät kokisi painostusta ja äiti osoittaisi halukkuuttaan tapaamisiin aktiivisesti.

29. Asiaa kokonaisuutena arvioiden Korkein oikeus katsoo, ettei näissä olosuhteissa ole perusteita muuttaa vahvistettua tapaamisoikeutta koskevia sopimuksia jättämällä tapaamisoikeus kokonaan vahvistamatta. Pitkään kestänyt katkos yhteydenpidossa, lasten mielipiteet sekä heidän suhtautumisensa yhteydenpitoon äidin kanssa on kuitenkin otettava huomioon päätettäessä siitä, miten tapaamisjärjestelyt on syytä toteuttaa.

30. Edellä kohdassa 7 todetulla tavalla tapaamisoikeuteen voi kuulua myös se, että lapsi pitää siihen vanhempaan, jonka luona hän ei asu, yhteyttä muulla tavoin kuin fyysisesti tapaamalla. Korkein oikeus on pyytänyt asianosaisia ottamaan suullisessa käsittelyssä kantaa myös tämänkaltaisiin yhteydenpitotapoihin ja tällaisen yhteydenpidon jälkeen mahdollisesti toteutettaviin tapaamisiin.

31. Korkein oikeus katsoo, että lasten edun mukaista ei ole aloittaa tapaamisia äidin vaatimalla tavalla fyysisesti tapaamalla, vaan lasten ja äidin välistä suhdetta on ensin pyrittävä luomaan uudelleen muunlaisella yhteydenpidolla. Ottaen huomioon lasten kielteinen suhtautuminen ja se, että tapaamisia ei ole ollut yli viiteen vuoteen, Korkein oikeus katsoo, että yhteydenpito tulee käynnistää varovaisesti ja asteittain ensin äidin lähettämillä kirjeillä. Tämän jälkeen voidaan siirtyä lasten ja äidin väliseen puhelinyhteydenpitoon siten, että yhteydenpito tapahtuu isän hyväksymällä tavalla hänen puhelimellaan, koska lapset eivät ole halunneet antaa omia puhelinnumeroitaan äidille. Varsinaiset fyysiset tapaamiset on käynnistettävä ensin tuettuina, ja vasta sen jälkeen voidaan siirtyä äidin vaatimiin tapaamissopimusten mukaisiin viikonloppu- ja lomatapaamisiin. Vanhemmat ovat Korkeimman oikeuden toimittamassa suullisessa käsittelyssä ilmaisseet hyväksyntänsä tämän kaltaiselle etenemistavalle ja pitäneet sitä lasten kannalta perusteltuna.

Uhkasakon asettaminen

32. Lapsenhuoltolain 9 d §:n 1 momentin mukaan tuomioistuin voi tapaamisoikeudesta päättäessään velvoittaa vanhemman tai huoltajan, jonka luona lapsi asuu, sakon uhalla sallimaan tapaamiset sekä ryhtymään muihin tapaamisten toteuttamiseksi tarvittaviin toimiin siten kuin päätöksessä määrätään, jos tämän vanhemman tai huoltajan aikaisemman toiminnan perusteella on aihetta epäillä, että hän ei tulisi vapaaehtoisesti noudattamaan tapaamisoikeutta koskevaa päätöstä.

33. Isä on edellä todetun mukaisesti pyrkinyt kannustamaan lapsia ottamaan yhteyttä äitiinsä ja tapaamaan tätä. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella tapaamisten toteutumatta jääminen ei ole johtunut isän toiminnasta, vaan siitä, että lapset ovat kieltäytyneet tapaamasta äitiään tai olemaan häneen muutoinkaan yhteydessä. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, ettei asiassa ole perusteita velvoittaa isää sakon uhalla toteuttamaan lasten tapaamisia äitinsä kanssa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan tapaamisoikeutta koskevilta osin.

Korkein oikeus vahvistaa A:n ja B:n oikeuden tavata äitiään ja pitää häneen yhteyttä seuraavasti:

- Aluksi äiti lähettää lapsille kirjeitä ainakin kaksi kertaa kuukaudessa kahden kuukauden ajan. Isän tulee huolehtia osaltaan siitä, että kirjeet toimitetaan lapsille.

- Tämän jälkeen äiti ottaa puhelimitse yhteyttä lapsiin soittamalla isän puhelinnumeroon joka toinen tiistai klo 18 kolmen kuukauden ajan. Isä huolehtii siitä, että lapset ovat mainittuna ajankohtana tavoitettavissa.

- Tämän jälkeen lapsilla on oikeus tavata äitiään tuettujen tapaamisten muodossa neljä kertaa kahden viikon välein Lapin hyvinvointialueen järjestämässä tapaamispaikassa kaksi tuntia kerrallaan.

- Tämän jälkeen lapset tapaavat äitiään joka toinen viikonloppu (parittomat viikot) perjantaista sunnuntaihin. Vanhemmat sopivat tapaamisten tarkemmat yksityiskohdat keskenään. Vanhemmat hoitavat tapaamiskuljetukset puoliksi. Koululaisten kesäloman aikana lapset tapaavat äitiään kolme viikon mittaista jaksoa (viikko kesäkuussa, viikko heinäkuussa ja viikko elokuussa). Vanhemmat sopivat kesäloman tapaamisten ajankohdat keskenään. Koulujen syys-, joulu- ja talviloman lapset viettävät puoliksi kummankin vanhemman luona. Juhlapyhät lapset viettävät vuorovuosin kummankin vanhemman luona. Lapsilla on oikeus osallistua kummankin vanhemman perhejuhliin (esim. häät, hautajaiset, muut merkkipäivät). Vanhemmat kuulevat lasten tahtoa tapaamisista, ja mikäli lapset eivät halua yön yli kestäviä tapaamisia, tapaamiset toteutetaan päivätapaamisina.

Muilta osin hovioikeuden päätöstä ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Ari Kantor, Lena Engstrand, Jussi Tapani, Pasi Pölönen ja Heli Melander. Esittelijä Sofia Aspelund.