11.4.2025

Syyte ja vastaus Helsingin käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta raiskauksesta. Syytteen mukaan A oli ollut sukupuoliyhteydessä B:n kanssa käyttämällä hyväkseen sitä, että B oli uni- ja päihtymystilastaan johtuneen tiedottomuuden tai muun avuttoman tilan takia ollut kykenemätön puolustamaan itseään tai ilmaisemaan tai muodostamaan tahtoaan. A ja B olivat B:n asunnolla järjestettyjen jatkojen jälkeen jääneet asunnolle. B oli nukahtanut vaatteet päällä sängylle. A oli riisunut nukkuvan B:n päällys- ja alushousut ja ollut suojaamattomassa emätinyhdynnässä B:n kanssa työntämällä peniksensä B:n emättimeen. B oli herännyt siihen, että A oli ollut sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan. A oli jatkanut yhdyntää B:n herättyä ja yhdyntä oli päättynyt A:n saatua siemensyöksyn B:n kasvoille.

B yhtyi syyttäjän rangaistusvaatimukseen.

A kiisti syytteen. Sukupuoliyhteys oli tapahtunut yhteisymmärryksessä. Mikäli B:n katsottiin olleen nukkumassa, A ei ollut kuitenkaan toiminut tahallisesti. B:n eleiden ja ääntelyn perusteella A ei ollut ollut tietoinen B:n unitilasta eikä pitänyt sitä varsin todennäköisenä.

Käräjäoikeuden tuomio 6.4.2022 nro 22/114841

Asiassa oli riidatonta, että B oli seurueineen ollut viettämässä iltaa eräässä asunnossa. A oli liittynyt seurueeseen myöhemmin. He olivat illan ja yön aikana nauttineet päihteitä. Myöhemmin seurue oli siirtynyt B:n asunnolle. Valvottuaan läpi yön seurue oli aamupäivällä erkaantunut niin, että B:n asuntoon olivat jääneet vain A ja B.

B oli mennyt lepäämään makuuhuoneeseen ja A oli jäänyt siivoamaan keittiötä. Siivoamisen jälkeen A oli mennyt makuuhuoneeseen. A oli havainnut B:n makaavan sängyssä vaatteet päällä, liikkumattomana, osittain vatsallaan ja osittain kyljellään. A oli havainnut B:n lepäävän. A ei ollut nähnyt B:n kasvoja. A ei ollut puhunut B:lle mitään. A oli alkanut kosketella B:tä. A oli ollut suojaamattomassa yhdynnässä B:hen takaapäin työntämällä peniksensä B:n emättimeen. A oli ainakin osittain saanut siemensyöksyn B:n kasvoille. Siemensyöksyn jälkeen B oli ollut järkyttynyt. A ja B olivat käyneet suihkussa, minkä jälkeen A oli poistunut asunnolta ja B oli soittanut X:lle järkyttyneessä mielentilassa. Myöhemmin illalla B oli soittanut hätäkeskukseen. Hänet oli seuraavana päivänä ohjattu käymään Seri-tukikeskuksessa tutkimuksissa.

Riidatonta niin ikään oli, että A:n ja B:n välillä ei ollut ollut aamuyön, aamun tai aamupäivän aikana mitään seksuaalissävytteistä keskustelua tai koskettelua. B ei ollut pyytänyt A:ta mukaansa lepäämään eikä millään muullakaan tavalla osoittanut toivovansa A:n liittyvän hänen seuraansa. Muutamaa vuotta aiemmin A ja B olivat olleet muutaman kerran sukupuoliyhteydessä, mutta sen jälkeen heidän välillään ei ollut ollut mitään seksuaalista kanssakäymistä, eivätkä he ylipäätään olleet olleet toistensa kanssa tekemisissä noin puoleen vuoteen ennen syytteessä tarkoitettua tapahtumaa.

B:n kertoman mukaan hän oli valvonut yhtäjaksoisesti 29 tuntia ja ollut väsynyt. Makuuhuoneessa hän oli nukahtanut vaatteet päällä sänkyynsä. Jossain vaiheessa hän oli kuvitellut näkevänsä rajua seksuaalissävytteistä unta ja havahtunut siihen, että kysymys ei ollutkaan unesta, vaan A oli ollut takaapäin emätinyhdynnässä hänen kanssaan. B oli lamaantunut. Kun A oli ilmoittanut laukeavansa B:n kasvoille, B oli huutanut ”ei!” ja kierähtänyt sängyltä. A oli kuitenkin lauennut osittain B:n kasvoille.

A oli kertomansa mukaan mennyt sängylle makaamaan B:n selkäpuolelle ja alkanut hivellä tätä. B oli vastannut hivelyyn vartalon vastaliikkeillä ja lantion liikkeillä. A oli tämän jälkeen alkanut ottaa B:n shortseja ja alushousuja pois B:n ollessa edelleen makaamassa vatsallaan sängyssä. A:n mukaan B oli auttanut shortsien ja alushousujen riisumista lantion nostolla. Riisumisen jälkeen A oli työntynyt takaapäin B:n emättimeen. B oli äännähdellyt tilanteessa. A oli ollut emätinyhdynnässä muutaman minuutin, minkä jälkeen A oli ilmoittanut laukeavansa B:n kasvoille. A ei ollut kuullut B:n vastustavan sitä. Siemensyöksyn yhteydessä B oli kääntynyt ja siemensyöksy oli osunut osittain B:n kasvoille. A oli päätellyt B:n yhteisymmärryksen seksuaaliseen kanssakäymiseen B:n eleistä ja äännähtelystä A:n aloitettua B:n hivelyn. Äännähtely ei ollut ollut voimakasta.

Käräjäoikeus piti B:n kertomusta unitilastaan luotettavana. B:n kertomus sai tukea riidattomista seikoista samoin kuin todistajana kuullun X:n kertomuksesta koskien B:n mielentilaa tapahtuman jälkeen ja kirjallisista todisteista koskien B:n psyykkistä oireilua tapahtuman jälkeen. Kertomusta tuki myös älysormuksen keräämät tiedot asianomistajan aktiivisuudesta, vaikka näillä tiedoilla ei yksinään arvioituna ollut merkittävää syytettä tukevaa näyttöarvoa.

Käräjäoikeus piti A:n kuvaamia B:n lantion liikkeitä ja hiljaista äännähtelyä siinä määrin vähäisinä eleinä, että vaikka B olisikin ne tehnyt, riidattomat seikat ja tapahtuman alkutilanne huomioon ottaen tällaisista eleistä tai liikkeistä ei lähtökohtaisesti voitu tehdä johtopäätöstä, että toinen osapuoli olisi hereillä ja yhteisymmärryksessä seksuaaliseen kanssakäymiseen. Mikään asiassa esiin tullut seikka ei tukenut A:n väitettä siitä, että B olisi ollut hereillä A:n aloitettua emätinyhdynnän ja että sukupuoliyhteys olisi aloitettu ja tapahtunut yhteisymmärryksessä. Käräjäoikeus katsoi siten selvitetyksi, että B oli ollut nukkumassa A:n saapuessa makuuhuoneeseen ja unessa tapahtuma-aikaan.

A:n tahallisuudesta käräjäoikeus lausui, että A oli ollut tietoinen siitä, että B oli nauttinut yön aikana päihteitä, ollut ennen nukahtamistaan läpi yön hereillä ja ilmoittanut lähtevänsä lepäämään. Näin ollen A:n oli täytynyt pitää varsin todennäköisenä, että sängyn päällä liikkumattomana ja puhumattomana maannut B oli nukkunut. Havaittuaan B:n nukkuvan A ei ollut millään tavalla pyrkinyt varmistumaan siitä, että B olisi hereillä ja yhteisymmärryksessä seksuaaliseen kanssakäymiseen. A ei ollut edes väittänyt, että B olisi itse tehnyt mitään aktiivisia aloitteita tai toimia, joilla B olisi osoittanut haluavansa seksuaalista kanssakäymistä A:n kanssa. A oli koko teon ajan ollut B:n selkäpuolella näkemättä tämän kasvoja. A ei ollut puhunut B:lle mitään eikä B ollut puhunut A:lle mitään. B oli koko teon ajan ollut lähes liikkumatta samassa asennossa lukuun ottamatta kierähdystä juuri ennen A:n siemensyöksyä. Asiassa esille tulleet seikat eivät tukeneet A:n väitettä siitä, että häneltä olisi puuttunut tahallisuus.

Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen syytteen teonkuvauksen mukaisesti raiskaukseen.

Rangaistuksen mittaamisessa teon moitittavuutta lisäävinä seikkoina käräjäoikeus otti huomioon, että teossa oli rikottu A:n ja B:n välistä luottamussuhdetta. Teko oli tehty B:n kotona, kotirauhan suojaamassa paikassa. Sukupuoliyhteys oli ollut suojaamaton. Yhdyntää oli jatkettu B:n herättyä, ja teko oli päättynyt B:tä nöyryyttävällä tavalla A:n ohjattua siemensyöksyn osittain B:n kasvoille. B:lle oli aiheutunut teosta suhteellisen pitkäkestoisia ja voimakkaita psyykkisiä oireita. Käräjäoikeus totesi, ettei tekoon liittynyt erityisiä teon moitittavuutta tai A:n syyllisyyttä vähentäviä seikkoja.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n 2 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Elisa Savolainen ja lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 25.10.2023 nro 23/141806

A valitti hovioikeuteen ja vaati syytteen hylkäämistä. Toissijaisesti hän vaati rangaistuksen alentamista ja lieventämistä ehdolliseksi vankeudeksi. Syyttäjä ja B vaativat valituksen hylkäämistä.

Hovioikeus totesi, että asiassa kuullut henkilöt olivat olennaisilta ja ratkaisuun vaikuttavilta osin kertoneet siten kuin käräjäoikeuden tuomioon oli kirjattu.

Siltä osin kuin kysymys oli B:n nukkumisesta sukupuoliyhteyden alkaessa hovioikeus arvioi B:n kertomuksen luotettavuutta samalla tavoin kuin käräjäoikeus. A:n hovioikeudessa esittämistä uusista kirjallisista todisteista koskien sukupuoliyhteyden tarkkaa alkamisaikaa ja sitä, oliko B ollut valveilla sukupuoliyhteyden alkaessa, ei voitu tehdä asian ratkaisemisen kannalta merkityksellisiä johtopäätöksiä. B:n kertomus ei myöskään ollut ristiriidassa A:n uuden kirjallisen todistelun kanssa. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun siitä, että B:n oli näytetty nukkuneen sukupuoliyhteyden alkaessa.

A:n tahallisuudesta hovioikeus lausui, ettei asiassa ollut väitetty, että A:n nimenomainen tarkoitus olisi ollut nukkuvan B:n raiskaaminen. Kysymys oli siitä, olisiko A:n tullut ymmärtää B:n nukkuvan sukupuoliyhteyden alkaessa ja olisiko A:n tullut selvittää B:n tila tarkemmin. Tapahtumat olivat alkaneet tilanteesta, jossa A:nkin mukaan B oli mennyt makuuhuoneeseen luultavasti lepäämään ja A:n tullessa makuuhuoneeseen B oli ollut sängyllä makaamassa. Lisäksi A oli todennut, että molemmat asianosaiset olivat olleet päihtyneitä. Kun A ei ollut nähnyt B:n kasvoja, hän ei ollut voinut tehdä B:n kasvojen perusteella johtopäätöksiä tämän tilasta. A:nkaan mukaan hänen ja B:n välillä ei ollut ollut minkäänlaista keskustelua. A ei siten ollut pyrkinyt suusanallisestikaan varmistumaan siitä, että B oli hereillä ja siten kykenevä ilmaisemaan tahtonsa seksuaaliseen kanssakäymiseen hänen kanssaan. Näissä olosuhteissa oli pidettävä selvänä, että B:n vähäisestä liikehdinnästä huolimatta A:n olisi tullut selvittää B:n valveilla olo ja siten se, että seksuaalinen kanssakäyminen oli myös B:n tahto. Sillä, että asianosaiset olivat aiemmin molempien suostumuksin olleet sukupuoliyhteydessä, ei ollut asian arvioimisen kannalta merkitystä. A:n oli tullut pitää mahdollisena sitä, että B oli nukkunut sukupuoliyhteyden alkaessa. A:n oli näin ollen näytetty menetelleen tahallisesti. Menettelyllään A oli syyllistynyt raiskaukseen.

Rangaistuksen mittaamisesta hovioikeus lausui, että tilastollisesti raiskauksista tuomitut rangaistukset olivat vuosina 2017-2022 vaihdelleet 1 vuoden 8 kuukauden ja 1 vuoden 10 kuukauden välillä. Yleisesti arvioituna käräjäoikeuksien tuomitsemat rangaistukset olivat olleet lähellä 2 vuoden pituista rangaistusta. Hovioikeus viittasi ratkaisuun KKO 2018:91, jossa rangaistukseksi tuomittiin 1 vuosi 8 kuukautta vankeutta. Hovioikeus totesi, että raiskausrikos loukkasi aina asianomistajan seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja jokaiseen raiskausrikokseen liittyi teon moitittavuutta korostavia piirteitä. Otettuaan huomioon teko-olosuhteet ja erityisesti A:n tahallisuuden asteen hovioikeus katsoi, että A:n syyksi luettua raiskausta ei ollut pidettävä lajissaan erityisen moitittavana. Oikeudenmukainen rangaistus ennen kohtuullistamisperusteen soveltamista oli 1 vuosi 9 kuukautta vankeutta.

Riidatonta oli, että A:n rikosepäilystä ja asian käsittelyn vaiheista oli kirjoitettu lukuisia kertoja eri tiedotusvälineisiin. A oli kertonut menettäneensä asian johdosta ansaintamahdollisuutensa, parisuhteensa ja ystävyyssuhteitaan, eikä tätä ollut syytä epäillä. Hovioikeus totesi, että A oli ainakin jossain määrin julkisuuden henkilö ja hän sai oman kertomuksensa mukaisesti osan ansiotuloistaan sosiaalisen median kautta toteutettavista yhteistyökampanjoista. A:n syyksi luettu rikos oli laadultaan vakava. Hän ei kuitenkaan ollut syyllistynyt rikokseen työssään, vaan rikos oli liittynyt hänen yksityiselämäänsä. A ei myöskään ollut yhteiskunnallisesti merkittävässä asemassa tai julkisessa luottamustehtävässä. A oli tuonut rikosepäilyn itse esille sosiaalisen median kanavassaan median ilmoitettua hänelle, että asiasta tullaan julkaisemaan uutinen. Tämän jälkeen hänen nimensä oli julkaistu lukuisissa eri tiedotusvälineissä rikoksesta epäiltynä jo ennen asian vireilletuloa käräjäoikeudessa. Näissä olosuhteissa asian saamaa julkisuutta oli pidettävä A:n kannalta arvioituna poikkeuksellisena ja ennakoimattomana. Julkisuutta voitiin myös pitää leimaavana. A oli lisäksi menettänyt työnsä ja ansaintamahdollisuutensa ja siten julkisuudesta oli aiheutunut tosiasiallisia kielteisiä seuraamuksia A:lle. Hovioikeus alensi rangaistusta asian saaman julkisuuden perusteella 1 vuoteen 6 kuukauteen vankeutta.

Tämä rangaistuksen pituus ei edellyttänyt vankeuden määräämistä ehdottomana. Ottaen vielä huomioon edellä A:n tahallisuudesta ja julkisuuden vaikutuksista lausuttu hovioikeus katsoi, että estettä vankeusrangaistuksen määräämiselle ehdollisena ei ollut.

Hovioikeus tuomitsi A:n 1 vuoden 6 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Miikka Kärki, Sanna Mikkola ja Jenny Wacklin.

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Asiassa on riidatonta, että A on ollut sukupuoliyhteydessä B:n (jäljempänä asianomistaja) kanssa. Tapahtumat ovat edenneet niin, että asianomistaja on mennyt asuntonsa makuuhuoneeseen lepäämään valvottuaan koko yön. A on tämän jälkeen mennyt makuuhuoneeseen ja havainnut asianomistajan lepäävän sängyssä vaatteet päällä, liikkumattomana, osittain vatsallaan ja osittain kyljellään. A ei ole nähnyt asianomistajan kasvoja, eivätkä he ole puhuneet toisilleen. A on alkanut kosketella asianomistajaa ja ollut sitten suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä takaapäin työntämällä peniksensä asianomistajan emättimeen. A on ainakin osittain saanut siemensyöksyn asianomistajan kasvoille.

2. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko A menettelyllään syyllistynyt raiskaukseen. Asiassa on ensin arvioitava, onko asianomistaja nukkunut sukupuoliyhteyden alkaessa ja siten ollut kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. Mikäli tämä tulee näytetyksi, tämän jälkeen on kysymys siitä, onko A menetellyt tahallisesti. Jos A:n katsotaan syyllistyneen raiskaukseen, kysymys on myös rangaistuksen määräämisestä.

Sovellettava rangaistussäännös

3. Asiassa sovellettavan, tekoaikana voimassa olleen rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin (509/2014) mukaan raiskauksesta tuomitaan se, joka käyttämällä hyväkseen sitä, että toinen tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia on kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan, on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan. Säännöksessä tarkoitetusta tilasta on kysymys esimerkiksi silloin, kun henkilö nukkuu.

Oliko asianomistaja nukkunut sukupuoliyhteyden alkaessa

4. Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä asianosaiset ja todistaja ovat kertoneet tapahtumista keskeisiltä osin samalla tavoin kuin heidän kertomakseen on alempien oikeuksien tuomioihin kirjattu. Korkein oikeus on arvioinut esitetyn kirjallisen ja suullisen näytön samalla tavoin kuin alemmat oikeudet ja tehnyt samat johtopäätökset. Korkein oikeus katsoo siten asiassa tulleen näytetyksi, että asianomistaja on ollut nukkumassa ja A on työntänyt peniksensä asianomistajan emättimeen tämän nukkuessa.

5. Asianomistaja on siten ollut kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan seksuaaliseen kanssakäymiseen, kun A on aloittanut sukupuoliyhteyden hänen kanssaan. Asianomistaja on herännyt sukupuoliyhteyteen sen aikana. A:n menettely täyttää lähtökohtaisesti rikoslain 20 luvun 1 §:n 2 momentin (509/2014) mukaisen raiskauksen tunnusmerkistön. A on kuitenkin kiistänyt tahallisuutensa tekoon sillä perusteella, että hän oli voinut tapahtumahetken olosuhteista päätellä, että sukupuoliyhteys oli tapahtunut yhteisymmärryksessä.

Tahallisuuden arvioinnin lähtökohdat

6. Raiskauksesta tuomitseminen edellyttää, että vastaajan menettely on ollut tahallista. Rikoslain 3 luvun 6 §:n tahallisuutta koskeva määritelmä koskee vain tahallisuutta suhteessa rikostunnusmerkistöön kuuluvan seurauksen aiheutumiseen eli niin sanottua seuraustahallisuutta. Kysymys siitä, kuinka tahallisuus muiden tunnusmerkistöön kuuluvien seikkojen suhteen eli niin sanottu olosuhdetahallisuus tulee määritellä, on lakia säädettäessä jätetty tietoisesti oikeuskäytännössä rikostunnusmerkistöittäin arvioitavaksi (LaVM 28/2002 vp s. 10).

7. Sovellettavan raiskausta koskevan rangaistussäännöksen perusteluissa on todettu tahallisuudesta, että rikoksentekijän on miellettävä, että uhri on avuttoman tilan takia kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan ja että uhri on tämän avuttoman tilan vuoksi alistunut sukupuoliyhteyteen. Tahallisuuden kannalta ei edellytetä sitä, että uhri nimenomaisesti vastustaa sukupuoliyhteyttä. Tahallisuus ei myöskään välttämättä edellytä sitä, että rikoksentekijällä on alun perin ollut tarkoitus raiskata uhrinsa. (HE 216/2013 vp s. 6-7.)

8. Korkein oikeus on rikoslain 3 luvun 6 §:n tahallisuutta koskevan säännöksen 1.1.2004 tapahtuneen voimaantulon jälkeen antamissaan kaikissa ratkaisuissa arvioinut olosuhdetahallisuutta todennäköisyystahallisuuden perusteella (ks. esim. KKO 2017:98, kohta 38). Nyt ratkaistavana olevassa asiassa ei ole sellaisia sovellettavaan tunnusmerkistöön tai teko-olosuhteisiin liittyviä seikkoja, joiden takia olisi perusteita poiketa Korkeimman oikeuden vakiintuneesta tavasta arvioida tahallisuutta. Tekijän tahallisuutta on näin ollen arvioitava sen mukaan, onko hän tiennyt tai ainakin pitänyt varsin todennäköisenä, että asianomistaja on tunnusmerkistössä tarkoitetussa tilassa ja että asianomistaja on tästä tilastaan johtuen ollut kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. Tässä arvioinnissa on perusteltua tarkastella niitä tapahtumaolosuhteista esitettyjä seikkoja, joiden pohjalta tekijä on teon aikana voinut tehdä havaintoja asianomistajan tilasta.

A:n kertomus

9. A on Korkeimmassa oikeudessa kertonut menneensä makuuhuoneeseen, jossa asianomistaja oli ollut osin vatsallaan ja osin kyljellään. Hän oli mennyt tämän viereen ja kevyesti kosketellut asianomistajaa lantiosta ja selästä. He olivat olleet lähekkäin, vartalot toisiaan vasten niin sanotussa lusikka-asennossa. Asianomistajan hengitys oli tihentynyt ja hän oli äännellyt kevyesti. Asianomistaja ei ollut puhunut mitään, mutta tämän lantio oli liikahdellut A:n lantiota vasten. A:n mukaan asianomistaja oli ollut kiihottunut. Asianomistaja oli keventänyt ja nostanut lantiotaan ja näin auttanut siinä, että A oli saanut riisuttua häneltä housut. A ei ollut havainnut, että asianomistaja nukkuisi, eikä hänelle ollut tullut mieleenkään, että tämä olisi saattanut nukkua. Heidän välisensä vuorovaikutus oli ollut normaalia ja kyse oli ollut normaalista seksin harrastamisesta. Asianomistaja oli hänen hyvin tuntemansa henkilö ja heillä oli aiemminkin ollut seksuaalista kanssakäymistä.

Tahallisuuden arviointi tässä tapauksessa

10. Korkein oikeus toteaa A:n riidattomasti tienneen, että asianomistaja oli viettänyt iltaa A:n ja muiden seurueeseen kuuluneiden henkilöiden kanssa läpi yön aina aamupäivään saakka ja oli siten valvonut yhtäjaksoisesti varsin pitkään. Lisäksi asianomistaja oli nauttinut yön aikana päihteitä ja ollut A:n itsensäkin tavoin päihtynyt. Heidän välillään ei ollut missään vaiheessa juhlintaa ollut mitään seksuaalissävytteistä keskustelua tai koskettelua. Asianomistaja oli A:n tieten mennyt lepäämään kotinsa makuuhuoneeseen. Asianomistaja ei ollut pyytänyt A:ta mukaansa eikä muutenkaan osoittanut toivovansa tätä seurakseen. A:n myöhemmin saapuessa makuuhuoneeseen asianomistaja oli ollut sängyllään puhumatta ja liikkumatta, kasvot poispäin A:sta.

11. Näiden seikkojen perusteella Korkein oikeus katsoo, että A on ollut tietoinen tai hänen on ainakin täytynyt pitää varsin todennäköisenä, että asianomistaja on nukkunut ja ollut siten tiedottomassa tilassa hänen alkaessaan kosketella tätä. A oli kertomansa mukaan päätellyt asianomistajan olleen koskettelun alkamisen jälkeen hereillä ja halukas seksuaaliseen kanssakäymiseen, koska tämä oli vastannut hänen kosketteluunsa liikuttelemalla lantiotaan, keventämällä lantiotaan vaatteiden riisumista varten ja äännähtelemällä. Korkein oikeus toteaa, että nämä asianomistajan liikkeet ja eleet ovat olleet vähäisiä. Asianomistaja ei ole itse toiminut millään tavalla aloitteellisesti tai aktiivisesti, kuten esimerkiksi suutelemalla tai koskettelemalla A:ta taikka katsomalla A:han. A yksin on ollut aloitteellinen ja aktiivinen tilanteessa, kosketellen asianomistajaa, riisuen tämän vaatteet ja työntäen peniksensä tämän emättimeen. A ei ollut nähnyt asianomistajan kasvoja, eivätkä he olleet puhuneet mitään. Kun otetaan edeltä ilmenevä alkutilanne huomioon, näistä asianomistajan vähäisistä liikkeistä tai eleistä ei ole voinut perustellusti päätellä asianomistajan olleen tässä vaiheessa hereillä. A:n on siten täytynyt pitää varsin todennäköisenä, että asianomistaja on sukupuoliyhteyden alkaessa edelleen nukkunut ja ollut siten tiedottomassa tilassa ja että asianomistaja on tämän tilansa takia edelleen ollut kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan.

12. Korkein oikeus katsoo näin ollen asiassa tulleen näytetyksi, että A on ollut tahallisuuden edellyttämällä tavalla tietoinen asianomistajan kykenemättömyydestä puolustaa itseään tai muodostaa tai ilmaista tahtoaan ja että hän on käyttänyt sitä hyväkseen ollessaan sukupuoliyhteydessä asianomistajan kanssa. A on siten syyllistynyt alempien oikeuksien hänen syykseen lukemaan raiskaukseen.

Raiskauksesta mitattava rangaistus

13. Hovioikeus on katsonut, että oikeudenmukainen rangaistus ennen kohtuullistamisperusteen soveltumisen arviointia on 1 vuosi 9 kuukautta vankeutta. Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden ratkaisun tältä osin.

Rangaistuksen kohtuullistamisperustetta koskeva säännös ja oikeuskäytäntö

14. Rikoslain 6 luvun 7 §:ssä säädetään rangaistuksen kohtuullistamisperusteista. Rangaistusta lieventävänä seikkana on pykälän 1 kohdan mukaan otettava huomioon tekijälle rikoksesta johtunut tai hänelle tuomiosta aiheutuva muu seuraus, jos vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi näistä syistä kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen.

15. Säännöksen perustelujen mukaan kysymys on moitearvosteluun kuulumattomista kohtuusperusteista, joissa rikoksen vakavuuden tai tekijän syyllisyyden arvottamisen sijasta paino on tekijälle tuomittavan seuraamuksen vaikutusten arvioimisessa, tarvittaessa sen kohtuullistamisessa ja tarpeettomien haittojen välttämisessä. Myös epävirallinen seuraus, kuten rikoksen saama poikkeuksellinen julkisuus, kuuluu säännöksen piiriin. Peruste on tarkoitettu poikkeussäännökseksi. Säännönmukainen mediajulkisuus ei itsessään yleensä riitä lievennyksen perustaksi, mutta jos julkisuus nousee kohtuuttomiin mittasuhteisiin ja jos sillä on muita vakavia seuraamuksia tuomitun ja usein jo epäillyn elämään, kyseiset seuraukset voidaan ottaa kohtuuden mukaan huomioon rangaistusta määrättäessä. Kelvatakseen lieventämisperusteeksi sanktiokumulaation tulee olla keskimääräistä huomattavasti tuntuvampaa. Normaalit lisäseuraamukset eivät yleensä oikeuta soveltamaan säännöstä. (HE 44/2002 vp s. 199-200.)

16. Korkeimman oikeuden oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että rikoksesta johtuvat tai tuomiosta aiheutuvat ennakoitavissa olevat kiusallisetkaan seuraukset eivät oikeuta rangaistuksen lieventämiseen (ks. esim. KKO 2006:44, kohta 8, KKO 2016:39, kohta 68 ja KKO 2018:32, kohta 26).

17. Ratkaisussa KKO 2006:44 Korkein oikeus on katsonut, että vastaajat olivat toimiessaan maan korkeimmalla sarjatasolla jalkapalloa pelanneen urheiluseuran johtotehtävissä voineet varautua siihen, että seuran johdon piirissä tehtyjä rikoksia käsitellään julkisuudessa. Asiaa ei ollut käsitelty julkisuudessa epäasiallisesti eikä rikosten laatuun nähden poikkeuksellisella tai kohtuuttomia mittasuhteita saaneella tavalla eikä julkisuus siten ollut ollut sellaista, että se olisi voitu ottaa huomioon rangaistusta määrättäessä. (Kohdat 12-14). Ratkaisussa KKO 2016:39 (kohta 68) Korkein oikeus on katsonut, että vastuullisessa asemassa julkisessa luottamustehtävässä ja kansanedustajana toimineelle rikoksentekijälle lahjusrikoksesta ja sitä koskevasta oikeudenkäynnistä aiheutuneet haitalliset seuraamukset, kuten laaja kielteinen julkisuus ja luottamustehtävien menettäminen, eivät olleet sellaisia poikkeuksellisia ja ennakoimattomia seikkoja, jotka olisi otettava huomioon rangaistusta määrättäessä. Niin ikään ratkaisussa KKO 2017:50 (kohta 69) Korkein oikeus on katsonut, ettei lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä tuomitun rikoksentekijän kohdalla asian julkisuutta voitu pitää rikosten luonne huomioon ottaen poikkeuksellisena ja ennakoimattomana seurauksena.

18. Ratkaisussa KKO 2018:32 (kohta 28) törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja liikennepaosta tieliikenteessä tuomitun henkilöauton kuljettajan rikoksiin oli kohdistunut laaja-alaista julkisuutta ja tapaus oli ollut monissa laajalle yleisölle leviävissä tiedotusvälineissä suuren huomion kohteena. Osa uutisista oli ollut sensaatiohakuisia. Korkein oikeus katsoi, ettei tapauksen saamaa julkisuutta voitu pitää laadultaan tai laajuudeltaan poikkeuksellisena, kun otettiin huomioon rikosten luonne, niistä aiheutuneen seurauksen vakavuus ja niiden liittyminen muutenkin julkisuudessa kiinnostuksen kohteena olevaan eri liikennevälineiden asemaan liikenteessä. Julkisuus ei ollut ollut myöskään selvästi leimaavaa tai muutoin epäasianmukaista. Rangaistuksen lieventämiselle ei ollut perusteita.

19. Ratkaisussa KKO 2017:69 (kohta 43) Korkein oikeus on todennut, että laajakaan julkisuus ei pääsääntöisesti vaikuta rangaistuksen mittaamiseen. Nykyisessä tiedonvälityksessä vakavat tai poikkeukselliset rikokset voivat useinkin tulla joukkotiedotusvälineiden huomion kohteeksi. Kyseisestä raiskausrikoksesta seurannutta poikkeuksellista julkisuutta pidettiin kuitenkin rangaistuksen kohtuullistamisperusteena, kun julkisuudesta oli tosiasiallisena seurauksena aiheutunut rikoksentekijöiden koulunkäynnin ja opintojen keskeytyminen sekä kahden alaikäisen rikoksentekijän kohdalla viranomaisten heihin kohdistamat lastensuojelutoimet.

Rangaistuksen kohtuullistamisperustetta koskeva arviointi tässä tapauksessa

20. A on Korkeimmassa oikeudessa kertonut olevansa entinen jääkiekkoilija. Hän ei ollut jääkiekkouransa aikana eikä ole sen jälkeenkään ollut merkittävä julkisuuden henkilö, mutta hän on ollut julkisuudessa esillä sosiaalisen median Instagram-tilinsä välityksellä. Tätä asiaa koskevasta rikosepäilystä A oli ensin itse julkaissut tilillään kirjoituksen sen jälkeen, kun eräs lehti oli ilmoittanut julkaisevansa rikosepäilystä tiedon. A:n rikosasia on pysynyt esillä häneen liittyneissä lehtiartikkeleissa, joita on kertynyt ainakin useita kymmeniä. A on kertonut menettäneensä töitä ja parisuhteensa sekä kokeneensa julkisuuden paineen kovana.

21. Korkein oikeus toteaa, että A on ollut jossain määrin julkisuuden henkilö. Hän on voinut siten varautua siihen, että hänen rikoksensa ja sitä koskeva oikeudenkäynti tulevat julkisuuteen ja ovat esillä julkisuudessa. Seksuaalirikokset muutoinkin ovat tyypillisesti sen kaltaisia, että niistä uutisoidaan, vaikka tekijä ei olisikaan julkisuuden henkilö. Raiskaus on myös laadultaan sellainen rikos, että siitä itsessään saattaa aiheutua töiden ja ihmissuhteiden menetyksiä. Korkein oikeus katsoo, ettei A:n rikoksen saamaa osin sensaatiohakuisenakin pidettävää julkisuutta voida pitää laadultaan tai laajuudeltaan poikkeuksellisena taikka rikostyyppiin nähden erityisen leimaavana. Rikoksen saama julkisuus on ollut A:n ennakoitavissa. Rikoslain 6 luvun 7 §:n 1 kohdan soveltamisen edellytykset eivät siten täyty.

Rangaistuslajin valinta

22. Rikoslain 6 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Lajinvalinnassa on lisäksi otettava saman luvun 3 §:n 1 momentin mukaisesti huomioon muun muassa rangaistuskäytännön yhtenäisyys ja rangaistuksen mittaamiseen vaikuttavat perusteet.

23. Rikoslain 6 luvun 9 §:n 1 momentin sanamuodon mukaan alle kahden vuoden vankeusrangaistuksissa lähtökohtana on rangaistuksen ehdollisuus, elleivät säännöksessä mainitut seikat edellytä rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että mitä lähempänä rangaistus on kahta vuotta vankeutta, sitä painavampia perusteita tarvitaan, jotta rangaistus voidaan tuomita ehdollisena (esim. KKO 2018:91, kohta 21). Ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välinen rangaistuslajin valinta on kuitenkin kokonaisharkintaa (KKO 2023:30, kohta 16 ja siinä viitatut ratkaisut). Rangaistuslajin valinta tehdään kussakin yksittäistapauksessa tekoon ja tekijään liittyvien rikoslain 6 luvun säännösten nojalla huomioon otettavien seikkojen pohjalta.

24. A:n syyksi luetusta raiskauksesta tuomittavan vankeusrangaistuksen pituus, 1 vuosi 9 kuukautta, on lähellä kahta vuotta ja siten rangaistuksen pituus puoltaa enemmän rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana kuin ehdollisena. A:n tekoon ja hänen syyllisyyteensä ei muutoinkaan liity moitittavuutta vähentäviä piirteitä, jotka puoltaisivat vankeusrangaistuksen tuomitsemista ehdollisena. A:n aikaisemmalla, vuonna 2018 liikennerikoksesta saamalla ehdollisella vankeustuomiolla ei ole vaikutusta rangaistuslajia nyt valittaessa.

25. Korkein oikeus katsoo, että edellä kuvatuista lajinvalintaperusteista rangaistuksen pituus sekä A:n menettelyn moitittavuus edellyttävät vankeusrangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Asiaan ei myöskään liity sellaisia asianhaaroja, jotka selvästi puoltaisivat vankeusrangaistuksen tuomitsemista ehdollisena. Ehdollista vankeusrangaistusta tai ehdollista vankeusrangaistusta ja sen ohella tuomittavaa yhdyskuntapalvelua ei voida siten pitää riittävänä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A:lle tuomittu vankeusrangaistus korotetaan 1 vuodeksi 9 kuukaudeksi vankeutta ja määrätään ehdottomaksi.

Muilta osin hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Ari Kantor, Lena Engstrand, Juha Mäkelä, Timo Ojala ja Pasi Pölönen. Esittelijä Kaisa Kuparinen.