KKO:2025:28
- Asiasanat
- Pakkokeino - Vangitseminen
- Tapausvuosi
- 2025
- Antopäivä
- Diaarinumero
- R2022/552
- Taltio
- 237
- ECLI-tunnus
- ECLI:FI:KKO:2025:28
Törkeästä ryöstöstä todennäköisin syin epäiltyä 15-vuotiasta A:ta vaadittiin vangittavaksi. Korkein oikeus katsoi ratkaisusta ilmenevillä perusteilla, että A:n vangitsemiseen ei ollut pakkokeinolain 2 luvun 11 §:n 5 momentissa tarkoitettuja painavia syitä. (Ään.)
PakkokeinoL 2 luku 11 § 5 mom
Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
Helsingin käräjäoikeuden päätös 16.6.2022 nro 1873
Rikoskomisario vaati käräjäoikeudessa, että todennäköisin syin törkeästä ryöstöstä epäilty 15-vuotias A määrätään vangittavaksi. A:n henkilökohtaisten olosuhteiden tai muiden seikkojen perusteella asiassa oli syytä epäillä, että A tulisi vapaana ollessaan vaikeuttamaan asian selvittämistä, jatkamaan rikollista toimintaa ja lähtemään pakoon tai muuten karttamaan esitutkintaa, oikeudenkäyntiä tai rangaistuksen täytäntöönpanoa. A:n määräämiselle vangittavaksi oli siten myös painavat syyt eikä matkustuskielto tai tehostettu matkustuskielto ollut riittävä pakkokeino asian selvittämisen vaikeuttamista koskevan vaaran torjumiseksi.
A vastusti vaatimusta.
Käräjäoikeus katsoi vangitsemisvaatimuksesta ilmenevillä perusteilla asiassa olevan todennäköiset syyt epäillä A:ta törkeästä ryöstöstä 24.4.2022. Asiassa oli olemassa vaara siitä, että A tulisi vapaana ollessaan vaikeuttamaan asian selvittämistä, sillä henkilöitä oli vielä kuulematta ja anastettua omaisuutta kateissa. Asiassa oli olemassa myös vaara rikollisen toiminnan jatkamisesta, sillä A oli merkitty epäillyksi useista rikoksista myös viimeisen vuoden aikana. Niin sanottua karttamisvaaraa ei kuitenkaan ollut olemassa.
Alle 18-vuotiaan rikoksesta epäillyn vangitsemisen painavien syiden osalta käräjäoikeus totesi, että kysymys oli rikoksesta, josta ei ollut säädetty lievempää rangaistusta kuin kaksi vuotta vankeutta. Painavien syiden käsillä oloa ja siten vangitsemista puolsivat se, että rikosepäily oli vakava ja asiassa todettu vaara asian selvittämisen vaikeuttamisesta. Toisaalta epäillystä rikoksesta oli kulunut lähes kaksi kuukautta ja rikoksesta epäilty oli vasta 15-vuotias nuori. A:n henkilökohtaisissa olosuhteissa oli tapahtunut kehitystä parempaan suuntaan. A oli sijoitettuna nuorisokotiin, hänen sijoituspaikkansa soveltui tehostettuun matkustuskieltoon eikä ollut aihetta epäillä, että A ei noudattaisi matkustuskieltoa. Käräjäoikeus katsoi, että vangitsemisen edellytykset olisivat sinänsä käsillä, mutta vasta 15-vuotiaan vangitseminen lähes kaksi kuukautta aikaisemmin tapahtuneen epäillyn rikoksen johdosta ei ollut oikeasuhtaista.
Käräjäoikeus määräsi A:n vangitsemisen sijasta tehostettuun matkustuskieltoon.
Asian on ratkaissut käräjätuomari Tea Rantanen.
Helsingin hovioikeuden päätös 28.6.2022 nro 948
Rikoskomisario kanteli hovioikeuteen ja vaati, että A määrätään tehostetun matkustuskiellon asemesta vangittavaksi.
Hovioikeus totesi, että asiassa oli todennäköiset syyt epäillä A:ta törkeästä ryöstöstä. Erityisistä edellytyksistä käsillä olivat vaara asian selvittämisen vaikeuttamisesta ja vaara rikollisen toiminnan jatkamisesta. Asiassa täyttyivät tehostetun matkustuskiellon yleiset ja erityiset edellytykset.
Hovioikeus totesi, että alle 18-vuotiasta epäiltyä ei saanut vangita, elleivät painavat syyt sitä vaadi. A oli edelleen 15-vuotias. A oli otettu kiinni ja pidätetty vasta vajaan kahden kuukauden kuluttua epäillystä teosta. Epäillyn teon ja A:n pidättämisen välillä kulunut aika oli ollut riittävä kertomuksista sopimiseen muiden rikoksesta epäiltyjen kanssa. A:lle tehostetulla matkustuskiellolla asetetut liikkumisrajoitukset eivät kokonaan poistaneet sotkemis- tai jatkamisvaaraa, mutta kuitenkin rajoittivat A:n toimintamahdollisuuksia. A:n henkilökohtaisissa olosuhteissa oli tapahtunut edistymistä.
Hovioikeus katsoi, että asiassa ei ollut esitetty sellaisia painavia syitä, joiden perusteella A tulisi määrätä vangittavaksi tehostetun matkustuskiellon asemesta.
Hovioikeus hylkäsi kantelun.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jaana Helander, Virva Nyman ja Jenny Wacklin.
Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa
Rikoskomisariolle myönnettiin valituslupa.
Rikoskomisario vaati valituksessaan, että A määrätään vangittavaksi.
A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Perustelut
Asian tausta ja kysymyksenasettelu
1. Käräjäoikeus on katsonut, että asiassa on ollut todennäköiset syyt epäillä 15-vuotiasta A:ta törkeästä ryöstöstä, josta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin kaksi vuotta vankeutta. A:n henkilökohtaisten olosuhteiden tai muiden seikkojen perusteella on ollut syytä epäillä, että A tulisi vapaana ollessaan vaikeuttamaan asian selvittämistä (sotkemisvaara) ja jatkamaan rikollista toimintaa (jatkamisvaara). Koska asiassa ei ole esitetty painavia syitä alle 18-vuotiaan A:n vangitsemiselle, käräjäoikeus on määrännyt A:n vangitsemisen sijasta tehostettuun matkustuskieltoon. Hovioikeus on hylännyt rikoskomisarion kantelun A:n määräämisestä vangittavaksi.
2. Rikoskomisarion valituslupahakemus ja valitus, jossa hän on vaatinut A:n määräämistä vangittavaksi, on tullut vireille Korkeimmassa oikeudessa 14.7.2022. Koska pääkäsittely syyteasiassa on toimitettu tämän jälkeen, hovioikeuden ratkaisun lopputulosta ei voida enää muuttaa niin, että A määrättäisiin vangittavaksi. Korkein oikeus voi kuitenkin rikoskomisarion tekemän valituksen perusteella lausua siitä, onko vangitsemiselle ollut asiassa lainmukaiset edellytykset (ks. myös KKO 2023:20, kohdat 16 ja 17).
3. Korkeimmassa oikeudessa on rikoskomisarion valituksen perusteella arvioitavana, onko törkeästä ryöstöstä epäillyn alle 18-vuotiaan A:n määräämiselle vangittavaksi ollut lainmukaisia edellytyksiä ja erityisesti siitä, onko vangitsemiselle ollut pakkokeinolain 2 luvun 11 §:n 5 momentissa tarkoitettuja painavia syitä.
Vangitsemisen edellytyksiä koskevat oikeusohjeet
4. Pakkokeinolain 2 luvun 11 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuin saa vangitsemisvaatimuksen esittämiseen oikeutetun virkamiehen vaatimuksesta määrätä rikoksesta todennäköisin syin epäillyn vangittavaksi saman luvun 5 §:n 1 momentissa säädetyin edellytyksin. Pakkokeinolain 2 luvun 5 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan rikoksesta todennäköisin syin epäilty saadaan pidättää, jos rikoksesta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin kaksi vuotta vankeutta. Momentin 2 kohta soveltuu puolestaan, jos jotakuta epäillään todennäköisin syin rikoksesta, josta on säädetty lievempi rangaistus kuin kaksi vuotta vankeutta mutta siitä säädetty ankarin rangaistus on vähintään vuosi vankeutta. Tällöin pidättämiseen vaaditaan lisäksi jonkin säännöksen a-c alakohdassa säädetyn edellytyksen eli karttamisvaaran, sotkemisvaaran tai jatkamisvaaran täyttymistä.
5. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2024:20 (kohta 33) katsonut, että vangitsemista niin kutsutuissa ylitörkeissä rikoksissa ei voida perustaa pelkästään rikoksen vakavuuteen. Pakkokeinolain 2 luvun 5 §:n 1 momentin 2 kohdan a-c alakohdassa säädetyt vangitsemisen edellytykset tulevat sovellettaviksi myös silloin, kun vangittuna pitämisen perusteena on ylitörkeä rikos, josta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin kaksi vuotta vankeutta.
6. Pakkokeinolain 2 luvun 11 §:n 5 momentin mukaan alle 18-vuotiasta epäiltyä ei saa vangita tai määrätä pidettäväksi edelleen vangittuna, elleivät painavat syyt sitä vaadi.
7. Mikäli vangitsemisen yleiset ja erityiset edellytykset sekä alle 18-vuotiaan kohdalla sovellettavaksi tuleva painavan syyn vaatimus täyttyvät, on huomioitava vangitsemista koskevat rajoitusperusteet eli pakkokeinolain 2 luvun 13 §:n säännös kohtuuttoman vangitsemisen kiellosta, pakkokeinolain 1 luvun 2 §:n säännös suhteellisuusperiaatteesta ja pakkokeinolain 1 luvun 3 §:n säännös vähimmän haitan periaatteesta. Nämä vangitsemista koskevat rajoitusperiaatteet tulevat kuitenkin sovellettavaksi vasta siinä vaiheessa, kun vangitsemiselle on katsottu muutoin olevan laillinen peruste. (ks. KKO 2024:20 , kohta 29.)
8. Pakkokeinolain 5 luvun 4 §:n 3 momentin mukaan vangitsemisvaatimusta käsitellessään tuomioistuimen on harkittava, tulisiko vangittavaksi vaadittu määrätä vangitsemisen sijasta matkustuskieltoon. Pakkokeinolain perusteluiden (HE 222/2010 vp s. 247) mukaan vähimmän haitan periaatteen mukaisesti vangitsemiseen ei tule turvautua, jos pakkokeinon käytön tavoitteet ovat saavutettavissa vapaudenriistoa lievemmällä mainittujen pakkokeinojen vaihtoehtona olevalla pakkokeinolla.
Alle 18-vuotiaan rikoksesta epäillyn vangitsemisen edellyttämä painava syy
9. Alle 18-vuotiaan rikoksesta epäillyn vangitseminen edellyttää muiden pakkokeinolain 2 luvun 11 §:n mukaisten edellytysten lisäksi sitä, että pykälän 5 momentin edellyttämät painavat syyt vaativat vangitsemista.
10. Alle 18-vuotiaan vangitsemisen edellytyksiä koskeva pakkokeinolain 2 luvun 11 §:n 5 momentissa säädetty painavan syyn vaatimus lisättiin pakkokeinolakiin 11.6.2019 voimaan tulleella pakkokeinolain muutoksella (323/2019). Lainsäädäntömuutoksen taustalla oli rikoksesta epäiltyjä tai syytettyjä lapsia koskevista menettelytakeista rikosoikeudellisissa menettelyissä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU)2016/800 (lapsidirektiivi) kansallinen täytäntöönpano. Tavoitteena oli parantaa rikoksesta epäiltyjen tai syytettyjen lasten asemaa rikosoikeudellisessa menettelyssä (HE 177/2018 vp s. 6). Lapsidirektiivin 10 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että erityisesti tutkintavankeuteen lapsi määrätään vasta viimeisenä keinona.
11. Lain perustelujen (HE 177/2018 vp s. 24) mukaan alle 18-vuotiaan epäillyn vangitsemisesta säännökseen lisättävä vaatimus korotetusta kynnyksestä vastaisi käytännössä voimassa ollutta oikeutta viitaten pakkokeinolain 2 luvun 13 §:n kohtuuttoman vangitsemisen kieltoon. Sen mukaan ketään ei saa vangita tai määrätä pidettäväksi edelleen vangittuna, jos se olisi kohtuutonta asian laadun taikka rikoksesta epäillyn tai tuomitun iän tai muiden henkilökohtaisten olosuhteiden vuoksi. Kohtuuttoman vangitsemisen kieltoa koskevissa lain esitöissä on viitattu pakkokeinolain 2 luvun 6 §:n kohtuuttoman pidättämisen kieltoon ja sitä koskeviin perusteluihin (HE 222/2010 vp s. 248 ja 250 sekä HE 14/1985 vp s. 50 ja 52). Perusteluissa on korostettu sitä, että pidättäminen voi vaikuttaa haitallisesti erityisesti nuoreen henkilöön, minkä vuoksi alle 18-vuotiaan epäillyn pidättämistä olisi mahdollisuuksien mukaan vältettävä. Erityisesti alaikäisten vangitsemisessa olisi noudatettava suurta pidättyvyyttä. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on korostanut tutkintavankeuden käyttöä viimesijaisena keinona alaikäisten epäiltyjen kohdalla ja tutkintavankeuden mahdollisimman lyhyttä kestoa tällaisissa tapauksissa (Nart v. Turkki 6.5.2008, kohta 31).
12. Pakkokeinolain 2 luvun 11 §:n 5 momenttia koskevien perusteluiden (HE 177/2018 vp s. 42) mukaan vangitsemisen edellytyksiä koskevaan pykälään otettaisiin alaikäisen vapaudenmenetyksen korotetusta kynnyksestä selvyyden vuoksi nimenomainen säännös. Painavan syyn olemassaoloa harkittaessa otettaisiin erityisesti huomioon rikoksen vakavuus ja epäillyn ikä. Painava syy vangitsemiselle voisi olla myös, jos vangitseminen olisi ainoa tosiasiallinen keino katkaista lapsen rikoskierre tilanteessa, jossa lastensuojelun keinot eivät ole riittäviä.
13. Korkein oikeus toteaa pakkokeinolain 2 luvun 11 §:n 5 momentista ilmenevän, että alle 18-vuotias rikoksesta epäilty voidaan vain poikkeuksellisesti määrätä vangittavaksi tai pitää edelleen vangittuna. Painavia syitä vangitsemiselle arvioitaessa otetaan erityisesti huomioon rikoksen vakavuus ja epäillyn ikä. Rikoksen vakavuutta arvioitaessa voidaan huomioon ottaa kysymyksessä olevan rangaistussäännöksen rangaistusasteikko ja lisäksi epäillyn rikoksen laatu kyseisessä rikoslajissaan. Mitä vakavampi rikosepäily on kyseessä, sitä painavampi syy vangitsemiselle on. Myös vangitsemisvaatimuksen perusteena olevien rikosepäilyjen määrä voi puhua vangitsemisen puolesta. Alaikäisen epäillyn ikää koskien selvää on, että alaikäisen vangitsemisen kynnyksen tulee olla sitä korkeampi, mitä lähempänä 15 vuoden ikää rikoksesta epäilty on.
14. Korkein oikeus toteaa, että vangitseminen myös niissä tilanteissa, joissa rikoksesta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin kaksi vuotta vankeutta, edellyttää karttamisvaaran, sotkemisvaaran tai jatkamisvaaran täyttymistä (KKO 2024:20). Tästä johtuen alle 18-vuotiaan vangitsemisen painavia syitä ei voida perustaa yksin näiden erityisten edellytysten olemassaoloon, kun vangitseminen joka tapauksessa edellyttää erityisiä edellytyksiä. Painavaa syytä arvioitaessa huomiota voidaan kuitenkin kiinnittää siihen, minkälaisella painoarvolla karttamisvaara, sotkemisvaara tai jatkamisvaara yksittäisessä tapauksessa ilmenee. Arvioitaessa esimerkiksi tosiasiallisia keinoja katkaista lapsen rikoskierre lastensuojelun toimenpiteitä on pidettävä vangitsemiseen nähden ensisijaisina.
Arviointi tässä tapauksessa
15. Asiassa on ollut todennäköiset syyt epäillä A:ta törkeästä ryöstöstä. Epäillyn rikoksen aikana hän on ollut iältään 15 vuotta ja 9 kuukautta ja vangitsemisvaatimuksen esittämisen aikana noin kahta kuukautta vanhempi. Hänen ikänsä huomioon ottaen kynnys vangitsemiselle on lähtökohtaisesti korkea.
16. A:ta on epäilty törkeästä ryöstöstä eli rangaistusasteikoltaan ja luonteeltaan vakavasta rikoksesta. Vangitsemisvaatimuksesta ilmenee, että A olisi anastamistarkoituksessa yhdessä kolmen muun henkilön kanssa mennyt asianomistajan asunnolle, jossa asianomistajaa oli uhattu teräaseella ja tämän asunnosta oli anastettu omaisuutta. Vangitsemisvaatimuksen perusteena on ollut tämä yksittäinen rikosepäily. Rikosepäilyn laatu ja vakavuus eivät ole rikoslajissaan erityisen vakavia, eikä rikosepäily tässä tapauksessa puhu sen enempää painavan syyn olemassaolon puolesta kuin sitä vastaankaan.
17. A oli ollut noin kaksi kuukautta epäillyn teon jälkeen vapaana ennen pidättämistään ja vangitsemisasian käsittelyä käräjäoikeudessa. Ajan kulumisesta huolimatta asiassa on ollut syytä epäillä, että A rikoksesta kiinni jäätyään vapaana ollessaan vaikeuttaisi asian selvittämistä pyrkimällä vaikuttamaan tavoittamatta olevien kanssavastaajien kertomuksiin. A on itsekin myöntänyt asiassa olevan riidatonta, että jonkinlainen sotkemisvaara on ollut olemassa. A:ta, yhtä kanssaepäiltyä ja asianomistajaa oli kuitenkin jo kuultu esitutkinnassa. Esitutkinnan etenemisen myötä sotkemisvaaran voidaan katsoa vähentyneen (ks. myös KKO 2018:87, kohta 15). Vaikka esitutkinta on ollut kesken ja kuulusteluja edelleen suorittamatta, sotkemisvaaraa ei siten voida tämän tapauksen olosuhteissa pitää painoarvoltaan sellaisena, joka juurikaan puoltaisi vangitsemisen edellyttämän painavan syyn olemassaoloa.
18. Rikoskomisarion mukaan A:ta oli epäilty useista osin samankaltaisista rikoksista vuoden aikana ennen käsillä olevaa epäilyä. Asiassa ei ole kuitenkaan esitetty sellaista selvitystä, jonka mukaan vangitsemisen voitaisiin katsoa olevan ainoa tosiasiallinen keino lapsen rikoskierteen katkaisemiseksi ja jatkamisvaaran poistamiseksi. Vangitsemisasiaa alemmissa asteissa käsiteltäessä A:han oli myös kohdistettu lastensuojelun toimia, joiden on katsottava olevan ensisijaisia toimenpiteitä, eikä vangitsemiselle voida katsoa olleen tämänkään vuoksi painavia syitä.
Lopputulos
19. A:n nuori ikä puhuu hänen vangitsemistaan vastaan. Epäillyn rikoksen vakavuus ei tässä tapauksessa ole riittävä siihen, että vangitsemiselle voitaisiin katsoa olleen painavat syyt. Painavan syyn olemassaoloa ei puolla myöskään se, mitä edellä sotkemisvaaran ja jatkamisvaaran painavuudesta on tämän tapauksen olosuhteissa todettu. Korkein oikeus siten katsoo, ettei asiassa ole esitetty vangitsemisen edellyttämiä painavia syitä.
Päätöslauselma
Valitus hylätään.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Juha Mäkelä, Timo Ojala, Tuija Turpeinen (eri mieltä) ja Kaarlo Hakamies. Esittelijä Marja Reijonen-Schofield.
Eri mieltä olevan jäsenen lausunto
Oikeusneuvos Turpeinen: Asian tausta ilmenee Korkeimman oikeuden ratkaisun perustelujen kohdasta 1.
Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat katsoneet, että pakkokeinolain 2 luvun 5 §:n 1 momentin 2b) ja c) kohdassa sekä 11 §:n 1 momentissa säädetyt yleiset ja erityiset edellytykset A:n vangitsemiselle ovat olleet käsillä. Rikoskomisario on Korkeimmassa oikeudessa vaatinut, että A on tullut vangita. Rikoskomisario on katsonut, että tehostettu matkustuskielto on ollut riittämätön pakkokeino poistamaan asian selvittämisen vaikeuttamisvaaran ja ylitörkeässä rikosepäilyssä yhteydenpidon rajoittamistarve on puoltanut vangitsemista. A ei ole Korkeimmassa oikeudessa kiistänyt vangitsemisen yleisten edellytysten täyttymistä ja hän on todennut riidattomaksi, että käsillä on ollut jonkinasteinen, ainakin teoreettinen vaikeuttamisvaara.
Katson, että ratkaistavana on valittajan valituksen perusteella kysymys siitä, onko vangitsemisen sijasta määrätty tehostettu matkustuskielto ollut A:n kohdalla riittämätön pakkokeino vaikeuttamisvaaran ja jatkamisvaaran torjumiseksi. Tässä harkinnassa on arvioitava kysymys siitä, onko asiassa esitetty riittävän painavia syitä, joiden perusteella alle 18-vuotias A olisi tullut tehostetun matkustuskiellon sijasta vangita.
Perustelen kantaani seuraavasti.
Pakkokeinolain 5 luvun 1 a §:n 1 momentin mukaan tuomioistuin voi vangitsemisen sijasta määrätä tutkintavangin tai vangittavaksi vaaditun 2 luvun 12 d §:ssä tarkoitetulla tavalla teknisin välinein valvottuun tehostettuun matkustuskieltoon.
Pakkokeinolain 5 luvun 4 §:n 3 momentin mukaan vangitsemisvaatimusta käsitellessään tuomioistuimen on harkittava, tulisiko vangittavaksi vaadittu määrätä vangitsemisen sijasta matkustuskieltoon. Lain perusteluiden (HE 222/2010 vp s. 247) mukaan vähimmän haitan periaatteen mukaisesti vangitsemiseen ei tule turvautua, jos pakkokeinon käytön tavoitteet ovat saavutettavissa vapaudenriistoa lievemmällä mainittujen pakkokeinojen vaihtoehtona olevalla pakkokeinolla.
Katson, että jo 5 luvun 1 a §:n 1 momentin ja 4 §:n 3 momentin sanamuodoista ilmenee, että vangitsemisen edellytysten täytyy olla käsillä, jotta tuomioistuimen harkittavaksi voisi tulla vangitsemisen sijasta määrättävä lievempi pakkokeino.
Pakkokeinolain 2 luvun 5 §:n 1 momentissa ja 11 §:n 1 momentissa säädetään vangitsemisen yleisistä ja erityisistä edellytyksistä. Tämän lisäksi 2 luvun 11 §:n 5 momentissa säädetään, että alle 18-vuotiasta epäiltyä ei saa vangita tai määrätä pidettäväksi edelleen vangittuna, elleivät painavat syyt sitä vaadi.
Pakkokeinolain 2 luvun 11 §:n 5 momentin säätämisellä on pantu täytäntöön edellä enemmistön perustelujen kohdassa 10 mainittu ns. lapsidirektiivi, jonka 10 artiklan 2 kohdassa edellytetään jäsenvaltioiden varmistavan, että erityisesti tutkintavankeuteen lapsi määrätään vasta viimeisenä keinona. Kyseistä momenttia koskevissa perusteluissa (HE 177/2018 vp s. 24 ja 42) on todettu, että alle 18-vuotiaisiin epäiltyihin sovelletaan samoja vangitsemisen yleisiä ja erityisiä edellytyksiä kuin muihin epäiltyihin ja tuomittuihin. Kohtuuttoman vangitsemisen kielto tarkoittaa kuitenkin, että alaikäisen vangitsemiselle on jo aiemmin voimassa olleen pakkokeinolain mukaan ollut käytännössä direktiivin 10 artiklaa vastaava korotettu kynnys. Ehdotettu säännös vastasi siten tuolloin voimassa ollutta oikeutta, mutta se otettiin pakkokeinolakiin kuitenkin selvyyden vuoksi.
Katson, että vaikka alaikäisen vangitsemista koskeva painavien syiden vaatimus on sijoitettu pakkokeinolain 2 luvun 11 §:n 5 momentiksi vangitsemisen edellytyksiä koskevan otsikon alle, säännöksellä ei ole muutettu vangitsemisen edellytyksiä, jotka ilmenevät mainitun pykälän 1 momentista ja saman luvun 5 §:n 1 momentista, ja joita sovelletaan myös alaikäisen epäillyn kohdalla. Mikäli mainitut vangitsemisen yleiset ja erityiset edellytykset alaikäisen kohdalla täyttyvät, tuomioistuimen on lain 5 luvun 4 §:n 3 momentin mukaisesti harkittava, ovatko saman luvun 1 tai 1 a §:ssä säädetyt edellytykset olemassa ja tulisiko vangittavaksi vaadittu tai vangittu määrätä vangitsemisen sijasta matkustuskieltoon (ks. myös KKO 2020:16, kohta 19).
Tuomioistuimella on harkintavalta siitä, vangitaanko rikoksesta epäilty vai määrätäänkö hänet matkustuskieltoon tai tehostettuun matkustuskieltoon. Harkintavaltaa rajoittavat kuitenkin pakkokeinolain 1 luvun 3 §, jonka mukaan pakkokeinon käytöllä ei kenenkään oikeuksiin saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä käytön tarkoituksen saavuttamiseksi, sekä 2 luvun 13 §:n säännös kohtuuttoman vangitsemisen kiellosta. Katson edellä lausutun perusteella, että alaikäisen epäillyn kohdalla tässä kohtuusharkinnassa on otettava huomioon myös 2 luvun 11 §:n 5 momentissa säädetty painavien syiden vaatimus.
Lain 2 luvun 11 §:n 5 momenttia koskevien perustelujen mukaan painavan syyn olemassaoloa harkittaessa on otettava erityisesti huomioon rikoksen vakavuus ja epäillyn ikä. Painava syy vangitsemiselle voisi olla myös, jos vangitseminen olisi ainoa tosiasiallinen keino katkaista lapsen rikoskierre tilanteessa, jossa lastensuojelun keinot eivät ole riittäviä. (HE 177/2018 vp s. 42.)
Nyt kysymyksessä olevassa asiassa A on ollut epäiltynä ns. ylitörkeästä rikoksesta, josta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin kaksi vuotta vankeutta. Asian selvittämisen vaikeuttamista koskeva vaara on ollut käsillä, sillä osa asiaan liittyvistä henkilöistä on ollut vielä kuulematta ja anastettua omaisuutta on ollut kateissa. Vaikka A:lle on asetettu tehostettuun matkustuskieltoon liittyen liikkumisrajoituksia, on selvää, että nämä rajoitukset eivät ole kokonaan voineet poistaa käsillä ollutta vaikeuttamisvaaraa. Nämä seikat puoltavat painavien syiden olemassaoloa A:n vangitsemiselle.
A on kuitenkin ollut vasta 15-vuotias. Epäillystä teosta on vangitsemisvaatimusta harkittaessa kulunut lähes kaksi kuukautta, minä aikana A:lla on jo ollut mahdollisuus vaikuttaa kanssaepäiltyihin niin halutessaan. A:han on kohdistettu lastensuojelun toimia ja hänen henkilökohtaisissa olosuhteissaan on tapahtunut positiivista edistymistä, mitä hänen sijoittamisensa tutkintavankeusaikana vankilaan voisi heikentää. Nämä seikat puhuvat painavien syiden olemassaoloa vastaan.
Edellä todetun perusteella katson asian kohtuusharkinnassa, ettei asiassa ole esitetty sellaisia painavia syitä, joiden perusteella A tulisi määrätä vangittavaksi tehostetun matkustuskiellon asemesta.
Näillä perusteilla päädyn samaan lopputulokseen kuin Korkein oikeus.