4.10.2017

Taustaa

Yhtiö oli asetettu konkurssiin 11.11.2009 samana päivänä tekemänsä oman hakemuksensa perusteella. Pesäluettelon mukaiset yhtiön varat olivat olleet 2 550 825,91 euroa ja velat 5 418 090,24 euroa. Takaisinsaantilain mukainen niin sanottu kriittinen aika oli alkanut 11.8.2009.

Yhtiö ja pankki olivat 15.6.2005 tehneet laskuluottosopimuksen, jota oli muutettu viimeksi 4.9.2009. Sopimusehtojen mukaan yhtiö oli sitoutunut siirtämään ja panttaamaan rahoittajalle ja pankille näiden tällä hetkellä olevien ja vastaisuudessa syntyvien yhtiöltä olevien saatavien vakuudeksi kaikki rahoitettavaan liiketoimintaansa perustuvat saatavansa. Tähän liittyen pankille oli siirretty ja pantattu 11.8.2009 - 11.11.2009 välisenä aikana myyntisaatavia yhteensä 1 031 949 euroa.

Konkurssin jälkeen erääntyneitä laskuja oli 488 kpl pääomaltaan yhteensä 548 763,25 euroa, josta määrästä oli tosiasiallisesti tuloutunut 526 058,19 euroa.

Jokainen edellä viitattu lasku oli varustettu merkinnällä:

"Tämä saatava on siirretty ja pantattu pankille. Lasku on maksettava ja voidaan pätevästi maksaa vain pankin tilille. Tämä siirto on peruutettavissa vain pankin suostumuksella. Tähän saatavaan tai sen perusteeseen kohdistuvista huomautuksista on välittömästi ilmoitettava pankille."

Laskusaatavat oli varustettu edellä mainituin merkinnöin ja toimitettu pankille sopimuksen yleisten sopimusehtojen mukaan menetellen myyntisaatavan syntymisen ja laskun laatimisen jälkeen.

Yhtiö oli avannut yllä mainitun laskuluottosopimuksen yhteydessä 500 000 euron suuruisen shekkitililimiitin. Pankki oli myöntänyt shekkitililimiitin 3.6.2005. Factoringluototus oli hoidettu siten, että pankki oli laskuluottosopimuksen puitteissa myöntänyt laskuja vastaan uutta luototusta. Luoton määrä oli siirretty yhtiön maksuliikennetilinä käyttämälle shekkitilille sen mukaisesti kuin laskuluottosopimuksessa oli tarkemmin määritelty.

Kun suorituksia oli tullut pankin osoittamalle tilille, pankki oli siirtänyt niitä lyhennykseksi yhtiön edellä mainitulle luotolliselle shekkitilille.

Konkurssin alkaessa yhtiön factoringluottosopimukseen perustuvat velat olivat olleet 422 156,41 euroa. Pankilla oli ollut tuolloin hallussaan kyseisen sopimuksen perusteella sille siirrettyjä ja pantattuja myyntilaskusaatavia tosiasiallisesti kertyneeltä määrältään yhteensä 526 058,19 euroa. Pankki oli konkurssimenettelyn yhteydessä ilmoittanut käyttäneensä mainitun velan konkurssin jälkeen kertyneitä varoja factoringluoton kattamiseen, jonka jälkeen sillä ei ollut enää kyseiseen luottoon perustuvia saatavia yhtiöltä.

Pankki oli konkurssissa saataviaan valvoessaan ilmoittanut käyttävänsä loppuosan myyntisaatavista kertyneistä varoista kuittaus- ja panttioikeuden nojalla muiden yhtiöltä olevien saataviensa kattamiseen erillisen ilmoituksen mukaisesti.

Kanne Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa

Konkurssipesä vaati, että käräjäoikeus toteaa 11.8.2009 ja 11.11.2009 välisenä aikana tapahtuneiden konkurssivelallisen laskusaatavien siirtojen ja panttausten olevan takaisinsaantilain 14 §:n nojalla 103 901,78 euron osalta peräytyvää vakuutta ja määrää siirrot ja panttaukset mainitun määrän osalta peräytymään konkurssipesään. Konkurssipesä esitti kanteen perusteeksi, ettei muun kuin factoringluottosopimuksen osalta ollut luottoa myönnettäessä sovittu laskusaatavien siirtoon perustuvasta vakuudesta. Laskusaatavien vakuussiirrosta muiden velkojen kuin factoringvelan osalta oli kysymys kriittisenä aikana annetusta uudesta vakuudesta vanhaan velkaan, joka tuli peräyttää. Kun panttaus oli voinut syntyä vasta pitkän aikaviiveen jälkeen, julkivarmistus oli viivästynyt ja panttaukset peräytyivät.

Pankin vastaus

Pankki vaati, että kanne hylätään.

Panttaukset ja siirrot uusien laskujen osalta olivat tapahtuneet pankin kaikkien luottojen vakuudeksi. Kutakin laskua ei ollut tarkasteltava erikseen, vaan vakuutena oli vakuusmassa. Pankki ei ollut sopinut kriittisenä aikana aiemmasta poikkeavasta vakuusjärjestelystä, vaan jatkanut factoringluototusta samalla tavalla kuin aikaisemminkin oli menetellyt. Jos pantti oli peräytettävissä, peräytettävä määrä ei voinut olla vakuus kokonaisuudessaan, vaan ainoastaan kriittisenä aikana tapahtunut vakuuden lisäys eli 44 119,28 euroa.

Käräjäoikeuden tuomio 12.3.2013

Käräjäoikeus lausui, että pankki ja yhtiö olivat 15.6.2005 tekemänsä ja sen jälkeen uusien sopimusten yhteydessä sopineet, että yhtiö factoringsopimuksen mukaan sitoutui siirtämään ja panttaamaan pankille sillä hetkellä olleiden ja vastaisuudessa syntyvien yhtiöltä olevien saatavien vakuudeksi kaikki rahoitettavaan liiketoimintaansa perustuvat saatavansa. Kysymys oli laskusaataviin liittyvästä yleispanttausehdosta, joka oli koskenut factoringrahoituksen lisäksi myös muita pankin yhtiölle myöntämiä luottoja.

Yksittäiset laskusaatavat oli heti niiden syntymisen jälkeen merkitty panttausmerkinnöin ja siirretty pankille. Ottaen huomioon vakuuslajin erityispiirteet olivat osapuolet tehneet sen, mitä velkojasuojan saamiseksi oli yleensä voitu tässä tapauksessa tehdä. Laskusaataviin liittyvän julkivarmennuksen yhteydessä oli tehty selväksi, että laskusaatavat olivat pankin luottojen vakuutena ilman luottoja koskevia rajoituksia.

Ei ollut havaittavissa, että vakuuspuskurin taso olisi noussut epätavallisena pidettävällä tavalla tai että olisi ryhdytty muihin toimiin, jolla olisi pyritty välttämään konkurssin vaikutuksia.

Vakuus oli ollut olemassa koko ajan sen jälkeen, kun sen antamisesta oli sovittu ja laskusaataviin oli koko ajan kohdistettu tarvittavat julkivarmennustoimenpiteet. Tämän perusteella sovittu panttaus oli ollut koko ajan muiden velkojien havaittavissa. Tässä tilanteessa yksittäisiin laskusaataviin kohdistuvat julkivarmennukset voivat liiketoiminnan yhä jatkuessa tapahtua aina vain yhä pitemmän ajan kuluttua panttauksesta sopimisen jälkeen. Tämä taas johtui vakuustyypin ominaispiirteistä, eikä tällä seikalla ollut ratkaisevaa merkitystä. Oli perusteltua irtaantua siitä käsityksestä, että panttausta tulisi lähestyä yksittäisten laskusaatavien pohjalta, vaan asiaa tuli arvioida laaja-alaisemman rahavirta-ajattelun pohjalta.

Ottaen huomioon asiaan liittyvät seikat kokonaisuudessaan factoringsopimukseen liittyvää laskusaatavien panttausta ja samoja laskusaatavia koskevia pankin muita luottoja koskevaa yleispanttausta ei voitu katsoa niin erilaisiksi toimiksi, että vain viimeksi mainitun panttauksen kohdalla olisi olemassa takaisinsaantiperuste.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Timo Tammiketo.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 29.7.2014

Konkurssipesä valitti hovioikeuteen toistaen käräjäoikeudessa esittämänsä vaatimuksen.

Pankki vaati, että valitus hylätään.

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut ja totesi, että laskusaamiset olivat toimineet yleisvakuusehdon mukaisesti vakuutena kaikista laskuluottosopimuksen mukaisista veloista sekä lisäksi kaikista niistä veloista, joita pankki oli yhtiölle myöntänyt. Yhtiön koko liiketoimintaan liittyviin laskusaataviin perustuva vakuus oli ollut voimassa ensimmäisen laskuluottosopimuksen allekirjoittamisesta 15.6.2005 lähtien. Laskuluottosopimusten ehdot ja käytäntö olivat pysyneet pääpiirteiltään samanlaisina konkurssin alkamiseen saakka.

Kriittisenä aikana ei ollut tehty poikkeuksellisia toimenpiteitä. Asiassa ei ollut näytetty eikä ollut väitettykään, että yhtiö tai pankki olisi ryhtynyt toimiin, joilla olisi pyritty estämään konkurssin vaikutuksia tai lisäämään vakuuden arvoa. Jokaisen laskusaatavan julkivarmistus oli tehty välittömästi kunkin laskusaatavan synnyttyä. Laskuluottorahoitus oli yleisesti käytössä oleva rahoitusmalli, eikä yhtiön ja pankin välisessä laskuluottosopimuksessa käytetty yleisvakuusehto ollut myöskään ollut poikkeuksellinen. Panttioikeus ei ollut millään tavalla yllätyksellinen yleiselle velkojataholle. Vakuustyyppi huomioon ottaen panttioikeus oli näissä olosuhteissa ollut tavanomainen ja perusteltu. Tähän nähden kysymyksessä ei ollut uuden vakuuden antaminen vanhalle velalle ja vakuusoikeuden syntymisen vaatimat toimet oli suoritettu ilman aiheetonta viivytystä.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Auli Vähätörmä, Seppo Hyartt ja Pasi Oikkonen (eri mieltä). Esittelijä Tuomo Hietanen.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Oikkonen katsoi, että pankki oli katsonut kriittisenä aikana sille siirrettyihin ja pantattuihin myyntisaataviin syntyneen panttioikeuden paitsi factoringluottosopimuksen myös yleispanttaussitoumuksen nojalla. Oikeuskirjallisuudessa ja pohjoismaisessa oikeuskäytännössä oli kuitenkin katsottu, että kun rahoittajan saamisen vakuutena pyritään yleisvakuuslausekkeen perusteella käyttämään luoton antamisen jälkeen siirrettyjä saamisia, kysymys oli pikemminkin korvaavan lisävakuuden hankkimisesta kuin vakuuden piiriin kuuluvien yksittäisten saamisten vaihtamisesta. Tähän nähden oli suhtauduttava pidättyvästi siihen, että sanottuja saamisia voitaisiin kriittisenä aikana tapahtuneen vakuuspuskurin kasvun osalta käyttää ennen siirtoa syntyneen velan kattamiseksi pankin hyväksi ja samalla yleisen velkojatahon vahingoksi. Tuolta osin laskusaatavien siirtojen ja panttausten määrä, 44 119,28 euroa, oli peräytettävissä konkurssipesään takaisinsaantilain 2 luvun 14 §:n nojalla.

Perustelut

Asian tausta ja sovellettavat säännökset

1. Yhtiön konkurssipesä on kannetta oikeudenkäynnin aikana rajoitettuaan Korkeimmassa oikeudessa katsonut, että yhtiön 11.8. - 11.11.2009 kriittisenä aikana tekemät laskusaatavien siirrot ja panttaukset Svenska Handelsbanken Ab:lle (jäljempänä pankki) ovat 44 119,28 euron osalta takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 14 §:n nojalla peräytettävää vakuutta. Tämän vuoksi konkurssipesä on vaatinut, että sanotut vakuudet on määrättävä peräytymään konkurssipesään.

2. Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 14 §:ssä säädetään vakuuden peräytymisestä. Säännöksen mukaan velallisen myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen määräpäivää velastaan luovuttama pantti tai asettama muu vakuus peräytyy, jos sellaisesta vakuudesta ei ollut sovittu velan syntyessä tai jos pantin hallintaa ei ollut luovutettu tai muita vakuusoikeuden syntymisen vaatimia toimia tehty ilman aiheetonta viivytystä velan syntymisen jälkeen. Lainkohdassa mainitulla määräpäivällä tarkoitetaan lain 2 §:n 1 momentin mukaan päivää, jona konkurssihakemus tehtiin tuomioistuimelle.

3. Yhtiö on asetettu konkurssiin 11.11.2009 tuona päivänä tekemästään hakemuksesta. Yhtiö ja pankki ovat 15.6.2005 tehneet laskuluottosopimuksen eli niin sanotun factoring-sopimuksen laskusaatavien luotottamisesta. Sopimus on sittemmin useaan kertaan uudistettu pääosin samansisältöisenä. Sopimuksen yleisten ehtojen kohdan 7 mukaan yhtiö sitoutuu siirtämään ja panttaamaan pankille sen yhtiöltä tuolla hetkellä olevien ja vastaisuudessa syntyvien kaikkien saatavien vakuudeksi kaikki rahoitettavaan liiketoimintaansa perustuvat laskusaatavansa. Sopimuksen kohdan 13 mukaan pankille siirretyistä laskusaatavista kertyvät suoritukset käytetään ensisijaisesti yhtiön luoton lyhentämiseen siten, että luoton määrä pysyy sovitun enimmäismäärän puitteissa. Mikäli tämän jälkeen laskusaatavien vakuusmäärä vastaa myyjällä olevan luoton, korkojen ja palkkioiden yhteismäärää, pankki siirtää varat yhtiön shekkitilille. Asianosaisilla on eri käsitys siitä, tarkoitetaanko kohdassa 13 vain factoringluototusta vai yleispanttauslausekkeen nojalla myös pankin muiden saatavien kattamista.

4. Takaisinsaantilain 14 §:n tarkoittamana kolmen kuukauden aikana ennen konkurssia yhtiö on siirtänyt ja pantannut pankille yhteensä 1 031 949 euron myyntisaatavat. Konkurssin alkaessa yhtiön factoringsopimukseen perustuvat velat pankille ovat olleet yhteensä 422 156,41 euroa ja pankilla on tuolloin ollut vakuutena yhtiön sille siirtämiä laskusaatavia määrä, josta on sittemmin kertynyt kaikkiaan 526 058,19 euroa. Perittynä tuloutuneen vakuusylijäämän määrä on siten ollut 103 901,78 euroa. Kriittisenä aikana yhtiön pankille panttaamista saatavista muodostuneen vakuusylijäämän arvo on kasvanut 59 782,50 eurosta sanottuun 103 901,78 euroon eli 44 119,28 eurolla.

5. Tässä asiassa Korkeimman oikeuden arvioitavana on ensin se, onko edellä mainitun lainkohdan tarkoittamana kolmen kuukauden aikana tapahtuneen pankin vakuutena olleen ja factoringsopimukseen perustuneen saatavakannan kasvun katsottava olevan vakuutta sellaisesta velasta, jota annettaessa vakuudesta ei ollut sovittu. Mikäli sanottu takaisinsaannin peruste ei asiassa täyty, arvioitavaksi tulee myös, onko velkojan vakuusoikeuden syntymisen edellytyksenä oleva julkivarmistus, tässä tapauksessa velkakirjalain 31 §:n 1 momentin mukainen ilmoitus saatavan siirrosta velalliselle, tehty ilman aiheetonta viivytystä velan syntymisen jälkeen.

Korkeimman oikeuden arviointi

6. Factoringrahoituksessa luotonantaja antaa jatkuvasti uutta luottoa sitä vastaan, että rahoitettava sopimuskumppani jatkuvasti siirtää luotonantajalle laskusaataviaan luoton vakuudeksi. Rahoitussopimuksen tarkoituksena on tällöin, että rahoittajan vakuutena on tietyissä rajoissa vaihteleva vakuusmassa. Oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa on katsottu, että kun vakuutena on tällöin näistä saatavista muodostuva rahavirta vakuusmassana, ei tarvetta ole arvioida kutakin laskua vakuutena erikseen (KKO 1998:89, Jarmo Tuomisto: Saatavan panttaus, 2015, s. 261, ja Takaisinsaanti, 2012, s. 500 - 503, Jarno Tepora - Tapio Takki: Factoring, 1994, s. 127 - 128).

7. Takaisinsaantilain 14 §:n tarkoituksesta todetaan hallituksen esityksessä, että sääntelyllä halutaan estää se, että velallinen voisi suosia tiettyä velkojaa toisten velkojien kustannuksella asettamalla vakuuksia vanhoista veloista. Antaessaan vakuuden vanhasta velasta velallinen ei saa vakuudesta minkäänlaista vastiketta (HE 102/1990 vp s. 60). Tässä asiassa yhtiö ja pankki ovat yli neljä vuotta ennen konkurssia sopineet factoringrahoituksesta ja kaikkien rahoitettavaan liiketoimintaan liittyvien laskusaatavien siirtämisestä pankille. Kun laskusaatavista koostuvaa vakuutta arvioidaan edellä todetuin tavoin kokonaisuutena, ei konkurssihakemusta edeltävänä kriittisenä aikana rahoittajalle siirrettyjä saatavia voida lähtökohtaisesti pitää vanhasta velasta annettuina.

8. Edellä lausutusta lähtökohdasta voi olla syytä poiketa, jos vakuuskannan arvo edellä tarkoitettuna kriittisenä aikana voimakkaasti kasvaa. Syynä kasvulle on saattanut olla se, että aikaisemmissa saatavissa on ollut myöhempää saatavakantaa enemmän arvottomia tai vain osittain perityksi tulleita saatavia, joiden vakuusarvoa uudemmat saatavat korvaavat. Tällaisessa tilanteessa joudutaan arvioimaan, onko perusteltua katsoa vakuus annetuksi vanhasta velasta.

9. Jos vakuuskannan arvo on jo ennen kriittistä aikaa pysyvästi ylittänyt factoringrahoitukseen perustuvien saatavien määrän, puhuu tämä sitä vastaan, että kysymyksessä olisi lisävakuuden antaminen aikaisemmista vanhoista veloista. Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenee pankin esittäneen selvitystä siitä, että pankilla vakuutena olleiden factoringrahoitukseen perustuneiden saatavien määrä on ylittänyt yhtiön factoringrahoitukseen perustuneen velan kahden vuoden ajan ennen konkurssia. Vakuuden määrä on näissä olosuhteissa ollut kohtuudella ennakoitavissa. Selvitystä ei ole siitä, että vakuuskannan muutokset olisivat yhtiön liiketoimintaan ja factoringrahoituksen luonteeseen nähden poikkeuksellisia. Siten vakuuskannan arvon nousu ei asiassa sellaisenaan osoita, että yhtiö olisi antanut vakuuden sellaisesta velasta, jonka syntyessä vakuudesta ei ollut sovittu.

Julkivarmistus

10. Takaisinsaantilain 14 §:n säännökseen sisältyy edellä kohdissa 2 ja 5 tarkoitettu vaatimus, jonka mukaan vakuusoikeuden syntymisen vaatimat toimet on tullut tehdä ilman aiheetonta viivytystä velan syntymisen jälkeen. Tämä lisäedellytys koskee myös tilanteita, joissa vakuudesta on tosin sovittu lainan antamisen yhteydessä, mutta vakuusoikeus ei kuitenkaan ole syntynyt heti taikka ilman aiheetonta viivytystä. Hallituksen esityksessä tällaisten tilanteiden on katsottu viittaavan siihen, ettei vakuus ole tosiasiallisesti ollut velan syntymisen edellytyksenä, vaan se on annettu vasta velallisen maksuvaikeuksien ilmettyä. Vakuusoikeuksille ominaisen ulkopuolisen havaittavissa olevan julkisuuden tulisi syntyä mahdollisimman pian velanoton ja vakuusjärjestelystä sopimisen jälkeen (HE 102/1990 vp s. 61 - 62). Panttausilmoituksen selkeyttä ja viivytyksettömyyttä on edellytetty myös oikeuskäytännössä (KKO 2005:131).

11. Tässä asiassa kaikkiin yhtiön pankille vakuudeksi siirtämiin laskuihin on tehty merkintä saatavan siirrosta pankille ja siitä, että maksu voidaan pätevästi suorittaa vain pankille. Konkurssipesä ei ole riitauttanut tätä panttausilmoitusta sinänsä, vaan kanteen nimenomaisena perusteena on pankille siirretyistä ja pankin perimistä laskusaatavista kertyneen vakuusylijäämän kasvaminen kriittisenä aikana ennen konkurssia. Tällöin voi olla edellä todetuin tavoin perusteltua katsoa, että uudet saatavat ovat osin vakuutena vanhempia saatavia vastaan annetulle luotolle. Tällaisessa tapauksessa julkivarmistus ei tapahdu samalla tavoin välittömästi kuin pääsääntöisesti factoringrahoituksessa (Jarmo Tuomisto, 2012, s. 502).

12. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan factoringrahoituksessa on koko sopimuksen voimassaolon ajan ollut pankin hyväksi vakuusylijäämää. Kun factoringrahoitusta tarkastellaan edellä kohdissa 6 ja 7 todetuin tavoin kokonaisuutena, ei sen osalta ole katsottava laiminlyödyn viivytyksetöntä julkivarmistusta velan syntymisen jälkeen. Asiassa on kuitenkin erikseen arvioitava takaisinsaantilain 14 §:n asettamien vaatimusten täyttymistä muiden velkojen osalta. Riidatonta on, että kanteen kohteena olevat 44 119,28 euroa on käytetty yhtiön muiden kuin factoringrahoituksesta syntyneiden velkojen maksuun.

13. Factoringrahoitukseen on kiinteästi liittynyt pankin yhtiölle samaan aikaan avaama luotollinen shekkitili. Tili on toiminut paitsi factoringluoton, myös siitä erillisen shekkitililuoton maksuliikennetilinä. Shekkitililtä yhtiö on voinut nostaa luottoa, ja sille pankki on osapuolten sopimuksen mukaisesti siirtänyt factoringlaskujen perusteella luototettavat varat ja factoringrahoituksen vakuusylijäämän. Pankin 9.8.2010 tekemän ilmoituksen mukaan pankin saatava luotollisesta shekkitilistä on 8.4.2010 tapahtuneen suorituksen jälkeen ollut 395 028,62 euroa. Muista luotoista on asiassa nimenomaisesti yksilöity ainoastaan yhtiön 31.8.2009 nostama 50 000 euron luotto.

14. Vakuusylijäämän kasvu kriittisenä aikana on valtaosin tapahtunut sanotun 50 000 euron lainan antamisen jälkeen. Vakuuden ovat muodostaneet yleispanttauksen mukaisesti pantteina olleet laskusaatavat. Vakuusylijäämän kasvua takaisinsaannin kriittisenä aikana on tällaisen erillisen luottopäätöksen suhteen jo lähtökohtaisesti pidettävä vanhasta velasta annettuna vakuutena. Pankki ei ole edes väittänyt, että erillistä luottoa myönnettäessä olisi erikseen sovittu, että laskusaatavat olisivat olleet myös sen vakuutena ja että myös tuo luotto olisi tullut osaksi factoringrahoitusta. Näin ollen edellä kohdassa 6 kuvattu vakuusmassa-ajattelu ei ulotu sanottuun 50 000 euron erillisluottoon. Tällöin myöskään julkivarmistuksen ei voida tuohon luottoon nähden katsoa tapahtuneen edellä kohdassa 12 kuvatulla tavalla osana factoringrahoituksen kokonaisuutta ja tällä perusteella viivytyksettä. Kun pankki ei ole esittänyt muutakaan selvitystä julkivarmistuksesta erillisluottoon nähden, takaisinsaantilain 14 §:n edellytykset vakuuden peräytymiselle täyttyvät.

Korkeimman oikeuden johtopäätös

15. Korkein oikeus katsoo, että yhtiön laskusaatavien siirrot ja panttaukset pankille ovat 44 119,28 euron osalta takaisinsaantilain 14 §:n nojalla konkurssipesään peräytyvää vakuutta.

16. Alemmat oikeudet eivät ole konkurssipesän takaisinsaantikanteen hylätessään lausuneet pankin esittämästä kuittausvaatimuksesta. Kuittausvaatimuksen käsittelemistä varten asia on palautettava käräjäoikeuteen.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan. Asia palautetaan käräjäoikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan ottaa asia uudelleen käsiteltäväkseen ja huomioon ottaen palauttamisen syy, siinä laillisesti menetellä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Ilkka Rautio, Soile Poutiainen, Pekka Koponen, Jarmo Littunen ja Päivi Hirvelä. Esittelijä Petteri Mikkola.