24.5.2017

Perustelut

Asian tausta

1. J:n syyksi on luettu lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja seksuaalinen hyväksikäyttö. Hänen on syytekohdassa 1 katsottu tehneen tuolloin 15-vuotiaalle A:lle useita kertoja seksuaalisia tekoja. Teot ovat sisältäneet useita A:n suutelemisia, kosketteluja rintaliivien alta rinnoista sekä A:n sukupuolielimen yksittäisen koskettelun ja samalla A:n käden laittamisen J:n sukupuolielimen kohdalle housujen päälle. Syytekohdassa 2 J:n on katsottu asemaansa hyväksikäyttäen ja käyttämällä törkeästi väärin A:n kypsymättömyyttä taivuttaneen tuolloin 15 - 16 -vuotiaan A:n useita kertoja sukupuoliyhteyteen ja ryhtymään muihin seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaaviin seksuaalisiin tekoihin, jotka koostuivat A:n suutelusta, tämän rintojen ja sukupuolielimen koskettelusta ja nuolemisesta sekä tämän selän, pakaroiden ja haarovälin silittelystä.

2. Käräjäoikeus katsoi, että oikeudenmukainen seuraamus J:n teoista oli 1 vuoden 10 kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus. Ehdollista vankeusrangaistusta oli yksin pidettävä riittämättömänä, joten käräjäoikeus tuomitsi J:lle oheisrangaistuksena 90 tuntia yhdyskuntapalvelua.

3. Hovioikeus katsoi, ettei J:n rangaistusta ollut aihetta korottaa. Rikoksen vakavuus ja teoista ilmenevä syyllisyys sinänsä puolsivat vankeuden tuomitsemista ehdottomana. J:tä ei kuitenkaan ollut aikaisemmin rikoksista rekisteröity. Hovioikeus otti huomioon myös vankeusrangaistuksen ohessa tuomitun yhdyskuntapalvelun pituuden ja sen, että ehdollisen vankeuden koeaika oli lähes lain sallima enimmäismäärä. Näistä syistä vankeusrangaistusta ei ollut aihetta määrätä ehdottomaksi.

4. Asiassa on kysymys rangaistuksen määräämisestä J:lle.

Rangaistuksen määrääminen

5. Rangaistuksen määräämisen yleissäännökset ovat rikoslain 6 luvun 3 ja 4 §:ssä. Korkein oikeus on käsitellyt säännösten soveltamisperiaatteita useissa ennakkopäätöksissään, äskettäin muun muassa ratkaisuissa KKO 2015:52 (kohdat 16 - 18) ja KKO 2017:7 (kohta 23).

6. Tässä tapauksessa rangaistus määrätään yleissäännösten ja soveltamisperiaatteiden mukaisesti seksuaalisesta hyväksikäytöstä rikoslain 20 luvun 5 §:n 1 momenttia ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä luvun 6 §:n 1 momenttia soveltaen. Lainkohdista ensimmäisessä säädetään rangaistukseksi sakkoa tai vankeutta enintään neljä vuotta ja jälkimmäisessä vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta.

7. Korkein oikeus on rangaistuksen määräämistä koskevassa ennakkopäätöksessään KKO 2011:102 (kohta 20) todennut, että mitattaessa rangaistusta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on, kun otetaan huomioon rangaistussäännöksen tarkoitus suojella lasta häntä vahingoittavilta seksuaalisilta teoilta ja rikoslain 6 luvun 4 §:ssä säädetyt periaatteet, kiinnitettävä erityistä huomiota ensinnäkin siihen, miten vahingollinen teko on ollut lapsen kehityksen kannalta. Mitä läheisempi ja luottamuksellisempi suhde on kysymyksessä, sitä vahingollisempi seksuaalinen hyväksikäyttö lapselle on. Toiseksi teon vahingollisuuteen vaikuttaa hyväksikäyttöteon laatu eli se, onko kysymys lapsen alistamisesta seksuaalisen teon tai aineiston katselemiselle taikka seksuaalisille puheille, lapsen sukuelimen tai muiden alueiden seksuaalisesta koskettelusta vai alistamisesta sukupuoliyhteyteen. Kolmanneksi on perusteltua antaa merkitystä hyväksikäyttötekojen ja -kertojen lukumäärälle sekä sille, miten pitkälle ajanjaksolle ne ajoittuvat.

8. Tuossa ratkaisussa oli kysymys tapauksesta, jossa isoisä oli useiden vuosien aikana viidellä eri kerralla kosketellut pojantyttärensä rintoja ja sukuelintä vaatteiden alta ja päältä. Ensimmäisen koskettelun aikaan lapsi oli ollut lähes 7-vuotias ja viimeisen koskettelukerran aikana noin 13-vuotias. Korkein oikeus tuomitsi isoisän lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 1 vuoden 4 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

9. Ratkaisussa KKO 2010:52 tekijä tuomittiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä 1 vuoden 2 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja sen ohella 30 tunniksi yhdyskuntapalveluun. Tuossa tapauksessa vastaaja oli valokuvannut 8 - 10 -vuotiasta lasta ja menettelyyn oli liittynyt myös lapsen sukuelimen koskettelua. Tekokertoja oli ollut ainakin viisi yli vuoden mittaisena ajanjaksona.

10. Rikoslain 20 luvun 6 §:ää on muutettu muun muassa korottamalla vähimmäisrangaistusta 1.6.2011 voimaan tulleella lailla 540/2011. Ennen lainmuutosta rangaistusasteikko lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä oli vankeutta 14 päivästä 4 vuoteen ja lainmuutoksen jälkeen se on kohdasta 6 ilmenevin tavoin 4 kuukaudesta 4 vuoteen vankeutta. Muutokseen johtaneissa esitöissä todettiin rangaistusasteikon ankaroitumisen tarkoittavan sitä, että näistä rikoksista tultaisiin keskimäärin tuomitsemaan nykyistä ankarampia rangaistuksia (HE 282/2010 vp s. 104). Korkein oikeus toteaa, että kohdissa 7 - 9 kuvatuissa ratkaisuissa on sovellettu aikaisempaa lakia.

11. Tilastokeskuksen tietojen (Rangaistukset rikoksittain, 2013 - 2015) mukaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittujen ehdollisten vankeusrangaistusten mediaanipituus on ollut seitsemän kuukautta. Ehdottomien rangaistusten pituus vaihteli seitsemän ja kahdeksan kuukauden välillä.

Rangaistuksen mittaaminen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

12. Korkein oikeus katsoo, että rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitetuksi yhteisen rangaistuksen mittaamisen lähtökohdaksi on tässä tapauksessa otettava syytekohdassa 1 J:n syyksi luettu lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Rangaistuksen mittaamisessa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä otetaan huomioon muun muassa kohdasta 7 ilmenevät seikat. Lisäksi lapsen iällä on mittaamisessa merkitystä, koska seksuaalisen teon kohteeksi joutuneelle lapselle aiheutuu teosta yleensä sitä suurempi vahinko, mitä nuorempi ja kehittymättömämpi hän on (HE 6/1997 vp s. 184).

13. J:n menettely syytekohdassa 1 on alkanut lievemmin rangaistavista teoista ja edennyt ankarammin rangaistavaksi sukuelimen kosketteluksi, jota on tapahtunut kerran. Kaikkiaan tekoja on ollut useita ja ne ovat ajoittuneet lähes 10 kuukauden ajalle. A on tekoaikana ollut 15-vuotias.

14. J on ollut A:n perhetuttu. A on vahtiessaan J:n lasta ollut toistuvasti tekemisissä J:n kanssa. J:n syyksi luetut teot ovat alkaneet A:n ollessa tutustumassa työelämään J:n toimistossa. Korkein oikeus toteaa, että A:n ja J:n suhde on ollut tavanomaista perhetuttavuutta läheisempi, mutta se ei ole ollut rinnastettavissa esimerkiksi perheenjäsenten ja lähisukulaisten väliseen suhteeseen läheisyyden ja luottamuksellisuuden kannalta.

15. Arvioidessaan J:n syyksi luetun teon vahingollisuutta Korkein oikeus toteaa, että J on kohdistaessaan seksuaalisia tekoja A:han käyttänyt hyväkseen asemaansa A:n ja tämän perheen luotettuna perhetuttuna. Häntä ei kuitenkaan voida pitää A:lle erityisen läheisenä henkilönä. J:n menettelyssä on ollut kysymys suutelemisesta ja koskettelusta. A on tekoaikana ollut iältään lähellä rikoslain 20 luvun 6 §:ssä säädettyä 16 vuoden suojaikärajaa.

16. Arvioidessaan J:n syyllisyyttä Korkein oikeus toteaa, että J:n yksittäiset teot ovat edenneet noin 10 kuukautta kestäneenä tekoaikana lievemmin rangaistavista vakavammiksi. Tämä viittaa siihen, että kysymys ei ole ollut vain satunnaisista, hetkellisen tilanteen laukaisemista teoista. Huomioon ottaen tekoajan pituus ja se, että hyväksikäyttökertoja on ollut useita, J:llä on joka tapauksessa ollut mahdollisuus moneen kertaan harkita ja muuttaa käyttäytymistään.

17. Kuten Korkein oikeus on useissa ennakkopäätöksissään todennut, rangaistuskäytännön yhtenäisyyteen pyrittäessä olennaista on verrata kysymyksessä olevaa tekoa muihin samankaltaisiin tekoihin ja ottaa huomioon niissä mitatut rangaistukset (esim. KKO 2017:7, kohta 23). Verratessaan J:n syyksi luettua rikosta kohdissa 7 ja 8 kuvatussa Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä KKO 2011:102 isoisän 7 - 13 -vuotiaaseen lapsenlapseensa kohdistamaan, tekotavaltaan samankaltaiseen hyväksikäyttöön Korkein oikeus toteaa, että viimeksi mainittua on pidettävä selvästi vahingollisempana ja suurempaa syyllisyyttä osoittavana tekijän ja lapsen läheisen suhteen, lapsen nuoren iän ja tekoajan pituuden johdosta. Sanotussa ratkaisussa onkin katsottu, että rikos oli ollut omiaan aiheuttamaan lapselle erityistä vahinkoa lapsen iän, hänen isoisäänsä kohtaan tuntemansa erityisen luottamuksen ja tästä erityisen riippuvaisen asemansa vuoksi (kohdat 9 ja 11). Koska ratkaisun antamisen jälkeen lapsen seksuaalisen hyväksikäytön minimirangaistusta on kohdasta 10 ilmenevin tavoin korotettu, Korkein oikeus katsoo huomioon ottaen myös kohdassa 11 selostetut tilastolliset selvitykset, että oikeudenmukainen rangaistus J:n syyksi syytekohdassa 1 luetusta teosta olisi erikseen arvioituna noin kymmenen kuukautta vankeutta.

Yhteisen vankeusrangaistuksen mittaaminen

18. J:n on syytekohdassa 2 katsottu syyllistyneen seksuaaliseen hyväksikäyttöön käyttämällä törkeästi väärin A:n kypsymättömyyttä ja taivuttamalla A muun muassa useita kertoja sukupuoliyhteyteen tämän täytettyä 16 vuotta. Seksuaalinen hyväksikäyttö oli jatkunut noin viisi kuukautta lapsen seksuaalisen hyväksikäytön päättymisen jälkeen.

19. Asiassa sovelletun rikoslain 20 luvun 5 §:n 1 momentin 2 kohdan esitöissä on todettu, että säännöksen tarkoituksena on suojata niitä nuoria, jotka ovat ikäisiään ruumiillisesti ja henkisesti kehittymättömämpiä ja kypsymättömämpiä käyttämään seksuaalista itsemääräämisoikeuttaan. Rangaistavuuden olennainen edellytys on kypsymättömyyden törkeä hyväksikäyttäminen ja nuoren taivuttaminen seksuaaliseen kanssakäymiseen (LaVM 3/1998 vp s. 22).

20. Korkein oikeus toteaa alempien oikeuksien tuomioista ilmenevän, että J oli asemaansa hyväksikäyttäen taivuttanut A:ta lähinnä puhumalla siitä, että hän voisi auttaa tätä valmistautumaan yliopiston pääsykokeeseen, ja siitä, kuinka tärkeänä hän on pitänyt A:n ja lapsensa ystävyyttä. Alempien oikeuksien tuomioista ei sitä vastoin ilmene, että A olisi tekoaikana poikennut kehitykseltään ikäisistään. Korkein oikeus toteaa, että vaikka seksuaalinen hyväksikäyttö on rikoksena laadultaan aina vakava, J:n syyksi luettua rikosta on kuitenkin pidettävä tyypillistä seksuaalista hyväksikäyttöä lievempänä.

21. Rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan yhteinen rangaistus rikoksista on mitattava siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa myös rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen. Samalla kerralla tuomittavina olevien rikosten keskinäinen yhteys voi vaikuttaa joissakin tilanteissa yhteistä rangaistusta lieventävästi ja joskus taas sitä koventavasti (KKO 2015:12, kohta 28). Kuten rikoslain 7 luvun 5 §:n esitöistä ilmenee, rikosten keskinäisestä yhteydestä ilmenevä suunnitelmallisuus voi vaikuttaa yhteisen rangaistuksen koventamisperusteena (HE 40/1990 vp s. 32).

22. Korkein oikeus toteaa, että J:n syyksi luetut rikokset ovat kohdistuneet samaan asianomistajaan ja muodostaneet tekotavoiltaan ja ajallisesti yhden kokonaisuuden. J:n menettely on edennyt noin vuoden ja kolmen kuukauden pituisena tekoaikana vähäisemmistä seksuaalisista teoista sukupuoliyhteyteen. Vaikka J:n tekoa ei voida pitää suunnitelmallisena, Korkein oikeus katsoo, että rikosten keskinäisellä yhteydellä on tässä tapauksessa yhteistä rangaistusta selvästi korottava vaikutus.

23. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että oikeudenmukainen seuraamus J:lle syytekohtien 1 ja 2 muodostamasta tekokokonaisuudesta on lähtökohtaisesti 1 vuosi 6 kuukautta vankeutta.

24. J on asiassa vedonnut lieventävinä seikkoina muun muassa asian saamaan julkisuuteen, tuomion kielteiseen vaikutukseen hänen ammattinsa harjoittamiselle ja hänen toimeentulolleen, hänen huomattavien säästöjensä menettämiseen eräiden lainojen irtisanomisen myötä sekä hänen huonontuneisiin suhteisiinsa läheistensä kanssa.

25. Rikoslain 6 luvun 7 §:n 1 kohdan mukaan rangaistusta lieventävänä seikkana on otettava huomioon tekijälle rikoksesta johtunut tai hänelle tuomiosta aiheutuva muu seuraamus, jos vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi tästä syystä kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen. Korkein oikeus on rangaistuskäytännössään katsonut, että säännös on kuitenkin poikkeusluonteinen ja että rikoksesta johtuvat tai tuomiosta aiheutuvat säännönmukaiset tai ennakoitavissa olevat kiusallisetkaan seuraamukset eivät oikeuta rangaistuksen lieventämiseen (KKO 2006:44, kohta 8).

26. Korkein oikeus katsoo, ettei asiassa ole ilmennyt, että asian saama julkisuus olisi ollut poikkeuksellisen laajaa. Lisäksi J on ollut tietoinen, että tämän kaltaisiin rikoksiin syyllistyminen vaikuttaa kielteisesti asianajajan ammatin harjoittamiseen. Rangaistustuomiosta johtuva kielteinen vaikutus J:n muuhun liiketoimintaan tai hänen suhteisiinsa läheisiin henkilöihin eivät nekään ole sellaisia J:n kannalta odottamattomia seurauksia, jotka tulisi ottaa rangaistuksen määräämisessä huomioon.

27. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, että oikeudenmukainen seuraamus J:n teoista on 1 vuosi 6 kuukautta vankeutta. Rangaistusta tulee siten alentaa.

Rangaistuslajin valinta

28. Rikoslain 6 luvun 9 §:n 1 momentissa säädetään, että määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Edelleen luvun 10 §:n 1 momentin mukaan, jos ehdollista vankeutta yksinään on pidettävä riittämättömänä rangaistuksena rikoksesta, voidaan sen ohessa tuomita sakkoa, tai jos ehdollinen vankeus on kahdeksan kuukautta tai sitä pidempi, yhdyskuntapalvelua vähintään 14 ja enintään 90 tuntia.

29. Hovioikeus on rangaistuslajin valinnassa ottanut huomioon J:n ensikertaisuuden lisäksi tuomitun oheisseuraamuksen ankaruuden sekä ehdollisen vankeuden koeajan pituuden. Korkein oikeus toteaa, ettei viimeksi mainittujen perusteiden tule vaikuttaa rangaistuslajin valintaan.

30. J on edellä kohdasta 24 ilmenevin tavoin tuonut esiin seikkoja, joiden hän katsoo vaikuttavan rangaistuksen määräämiseen. Kohdasta 26 ilmenevin perustein Korkein oikeus katsoo, että näillä seikoilla ei ole vaikutusta myöskään rangaistuslajin valintaan.

31. J:tä ei ole aikaisemmin rikoksista rekisteröity. Rangaistuksen lajista päätettäessä on rikoslain 6 luvun 3 §:n mukaan otettava huomioon muun muassa rangaistuskäytännön yhtenäisyys ja rangaistuksen mittaamiseen vaikuttavat perusteet. Rangaistuksen mittaamisen osalta lausumillaan perusteilla Korkein oikeus katsoo, että vaikka lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja seksuaalinen hyväksikäyttö ovat luonteeltaan vakavia rikoksia, J:n menettelyä ei voida pitää laadultaan sellaisena, että rikosten vakavuus edellyttäisi vankeusrangaistuksen tuomitsemista ehdottomana.

32. Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että rangaistus voidaan määrätä ehdollisena. Tätä on kuitenkin pidettävä yksistään riittämättömänä seuraamuksena rikoksista, minkä vuoksi sen ohessa tuomitaan yhdyskuntapalvelua 90 tuntia.

Tuomiolauselma

Muutokset hovioikeuden tuomioon:

J:lle tuomittu yhteinen ehdollinen vankeusrangaistus alennetaan 1 vuodeksi 6 kuukaudeksi. Ehdollisen vankeuden koeaika päättyy 31.8.2018.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta. Ehdollisen vankeusrangaistuksen ohessa J:lle tuomittu 90 tunnin yhdyskuntapalvelu jää siis voimaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Marjut Jokela, Jorma Rudanko, Jarmo Littunen ja Mika Huovila. Esittelijä Eeva Palaja (mietintö).

Esittelijän mietintö

Määräaikainen oikeussihteeri Palaja: Mietintö oli kohtien 1 - 16 ja lieventämisperusteen soveltamisen osalta Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen. Rangaistuksen määräämisestä Korkein oikeus lausunee lisäksi seuraavan.

Rangaistuskäytännön yhtenäisyyteen pyrittäessä olennaista on verrata kysymyksessä olevaa tekoa muihin samankaltaisiin tekoihin ja ottaa huomioon niissä mitatut rangaistukset (esim. KKO 2017:7, kohta 23). Toisaalta on todettava, että lapsen seksuaaliset hyväksikäyttötapaukset ovat varsin erilaisia tekotapojensa vakavuuden ja tekoihin liittyvien muiden seikkojen vuoksi. Mitattaessa rangaistusta syytekohdasta 1 voidaan tässä tapauksessa jossain määrin ottaa johtoa kohdissa 7 ja 8 kuvatusta Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksestä 2011:102. Tuota tapausta on pidettävä vahingollisempana ja suurempaa syyllisyyttä osoittavana kuin nyt kysymyksessä olevaa tekoa. Ratkaisun antamisen jälkeen on lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rangaistusasteikkoa kuitenkin ankaroitettu kohdasta 10 ilmenevin tavoin.

Korkein oikeus katsonee, että rangaistuksen mittaamisessa syytekohdasta 1 on annettava merkitystä erityisesti rikoksen vahingollisuudelle ja sen osoittamalle J:n syyllisyydelle sekä lainsäätäjän tahdolle ankaroittaa sanotusta rikoksesta tuomittavia rangaistuksia. J:n toiminta on ollut tietoista ja toistuvaa ja ajoittunut usean kuukauden ajalle. J:n menettely on siten ollut varsin moitittavaa. Näin ollen Korkein oikeus katsonee, että yksittäisenä rikoksena kohdasta 1 tuomittaisiin 1 vuoden 2 kuukauden mittainen vankeusrangaistus.

J:n on syytekohdassa 2 katsottu syyllistyneen seksuaaliseen hyväksikäyttöön käyttämällä törkeästi väärin A:n kypsymättömyyttä ja taivuttamalla A muun muassa useita kertoja sukupuoliyhteyteen tämän täytettyä 16 vuotta. Seksuaalinen hyväksikäyttö oli jatkunut noin viisi kuukautta lapsen seksuaalisen hyväksikäytön päättymisen jälkeen.

Rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan yhteinen rangaistus rikoksista on mitattava siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa myös rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen. Samalla kerralla tuomittavina olevien rikosten keskinäinen yhteys voi vaikuttaa joissakin tilanteissa yhteistä rangaistusta lieventävästi ja joskus taas sitä koventavasti (KKO 2015:12, kohta 28). Kuten rikoslain 7 luvun 5 §:n esitöistä ilmenee, rikosten keskinäisestä yhteydestä ilmenevä suunnitelmallisuus voi vaikuttaa yhteisen rangaistuksen koventamisperusteena (HE 40/1990 vp s. 32).

J:n syyksi luetut rikokset ovat kohdistuneet samaan asianomistajaan ja muodostaneet tekotavoiltaan ja ajallisesti yhden kokonaisuuden. J:n menettely on edennyt noin vuoden ja kolmen kuukauden pituisena tekoaikana vähäisemmistä seksuaalisista teoista sukupuoliyhteyteen. Vaikka J:n tekoa ei voida pitää varsinaisesti suunnitelmallisena, rikosten keskinäisellä yhteydellä on tässä tapauksessa yhteistä rangaistusta selvästi korottava vaikutus. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsonee, että oikeudenmukainen seuraamus J:lle on hovioikeuden tuomitsema 1 vuosi 10 kuukautta vankeutta. Rangaistuksen mittaamista ei siten liene aihetta muuttaa.

Rikoslain 6 luvun 9 §:n 1 momentissa säädetään, että määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi (ehdollinen vankeus), jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että mitä lähempänä rangaistus on kahta vuotta vankeutta, sitä painavampia perusteita tarvitaan, jotta rangaistus voidaan tuomita ehdollisena (esim. KKO 2011:93, kohta 33, KKO 2016:39, kohta 70).

Korkein oikeus katsonee, että tuomitun rangaistuksen pituus, rikosten vakavuus, niiden vahingollisuus A:lle ja teoista ilmenevä J:n syyllisyys puoltavat vahvasti rangaistuksen määräämistä ehdottomaksi. J:tä ei tosin ole aikaisemmin rikoksista rekisteröity. Tämä ei kuitenkaan ole yksinään riittävän painava peruste määrätä J:lle tuomittava vankeusrangaistus ehdolliseksi.

Näin ollen Korkein oikeus katsonee, että J:lle tuomittava vankeusrangaistus on määrättävä ehdottomaksi.