27.3.2017

Perustelut

Asian tausta

1. A ja B, jotka on vihitty avioliittoon vuonna 2009, ovat vuodesta 2003 lähtien vuoteen 2014 saakka viettäneet yhdessä osan vuodesta Espanjassa ja osan vuodesta Suomessa Heinolassa sijaitsevalla kiinteistöllä. He ovat asuneet keskimäärin huhti- ja toukokuun vaihteesta syys- ja lokakuun vaihteeseen Suomessa ja muun ajan vuodesta Espanjassa. Heinolan kiinteistöllä on noin 60 neliömetrin suuruinen asuinrakennus, joka on sovelias ympärivuotiseen asumiseen. Avioliitto on huhtikuussa 2015 päättynyt avioeroon.

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

2. B on käräjäoikeudelle toimittamassaan yhteiselämän lopettamista koskevassa hakemuksessa vaatinut avioliittolain 24 §:n nojalla, että hän saa jäädä yksin asumaan puolisoiden yhteisenä kotina käytetylle kiinteistölle Heinolaan.

3. A on vastustanut hakemusta, koska Heinolan kiinteistö oli tarkoitettu puolisoiden kesänviettoa varten, eikä se ollut ollut heidän yhteinen kotinsa. Puolisoiden yhteinen koti oli ollut Espanjassa.

4. Käräjäoikeus on katsonut, että kiinteistö Heinolassa oli ollut luonteeltaan kesänviettopaikka ja että sillä sijainnut rakennus oli ollut vapaa-ajan asunto, koska sen käyttötarkoitus oli ollut muu kuin pysyvä asuminen. Sen vuoksi kysymys ei ollut ollut avioliittolain 24 §:ssä tarkoitetusta puolisoiden yhteisestä kodista. Käräjäoikeus on hylännyt hakemuksen.

5. B:n valitettua käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeus on päätöksessään todennut, että Heinolan kiinteistö oli sovelias ympärivuotiseen asumiseen, minkä vuoksi kiinteistöllä olevien rakennusten koolla tai käyttömukavuuksilla ei ollut merkitystä asiassa. A oli ollut eläkkeellä, eikä B:kään ollut avioliiton aikana ollut työelämässä. Huomioon ottaen puolisoiden elämäntilanne heidän oleskelunsa Suomessa pääosin kesäaikana ei osoittanut kiinteistön olleen ainoastaan lomanviettopaikka. A ja B olivat viettäneet aikaa sekä Espanjassa että Suomessa ja heidän asumiskäytäntönsä oli yhdentoista vuoden ajan ollut vakiintunutta. Kun puolisoilla voi avioliittolain esitöiden mukaan olla useampi kuin yksi yhteiseksi kodiksi katsottava asunto, hovioikeus on katsonut A:lla ja B:llä olleen Heinolassa yhteiseksi kodiksi tarkoitettu asunto. Hovioikeus on kumonnut käräjäoikeuden päätöksen ja oikeusastejärjestyksen periaatteen nojalla palauttanut asian käräjäoikeuteen sen ratkaisemiseksi, oikeutetaanko B jäämään yksin asumaan Heinolan kiinteistölle.

Kysymyksenasettelu

6. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko Heinolan kiinteistöllä sijaitseva asuinrakennus ollut avioliittolain 24 §:n 1 momentissa tarkoitettu puolisoiden yhteinen koti.

Sovellettava säännös ja sitä koskeva tulkinta-aineisto

7. Avioliittolain 24 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan tuomioistuin voi puolisoiden yhteisestä tai toisen puolison hakemuksesta päättää, että se puolisoista, joka on enemmän asunnon tarpeessa, saa jäädä asumaan yhteiseen kotiin. Lainkohdan esitöissä (HE 62/1986 vp ja LaVM 14/1986 vp) ei ole käsitelty sitä, mitä puolisoiden yhteisellä kodilla tarkoitetaan, eikä Korkein oikeus ole myöskään antanut ennakkopäätöstä, jossa lainkohtaa olisi tältä osin tulkittu.

8. Ilmaisua "puolisoiden yhteinen koti" käytetään myös avioliittolain vallintarajoituksia koskevissa säännöksissä (avioliittolain 38 ja 39 §), joissa on rajoitettu toisen puolison oikeutta luovuttaa muun muassa omaisuutta, joka on tarkoitettu käytettäväksi puolisoiden yhteisenä kotina tai joka oikeuttaa yhteiseksi kodiksi tarkoitetun huoneiston hallintaan. Sanottujen säännösten tarkoitus on puolison ja perheen asumisen suojaaminen ja siten osin sama kuin sovellettavana olevan yhteiselämän lopettamista koskevan säännöksen. Korkein oikeus toteaa, että saman lain eri säännöksissä käytettyä samaa käsitettä tai ilmaisua on yleensä tulkittava yhdenmukaisesti. Tulkinnassa voidaan kuitenkin tapauskohtaisesti ottaa huomioon asiayhteys ja se, mikä tulkintavaihtoehdoista parhaiten toteuttaa lain tarkoitusta.

9. Vallintarajoitussäännösten esitöissä on yhteisen kodin tulkintaan liittyen lausuttu, että vallintarajoitusten ei ole tarkoitettu tulevan sovellettavaksi vapaa-ajan asuntona käytettyyn kiinteään omaisuuteen. Esimerkiksi kesämökkikiinteistöstä omistajapuoliso saisi määrätä ilman toisen puolison suostumusta. Vallintarajoitusten ulkopuolelle jäisi myös sellainen kiinteistö, joka on tarkoitettu yksinomaan jommankumman puolison asunnoksi. Sellaisissa tapauksissa, joissa puolisoilla voidaan katsoa olevan kaksi yhteistä vakinaista kotia, esimerkiksi jos puolisot työn vuoksi asuvat osan vuotta yhdellä ja osan toisella paikkakunnalla, kumpikin asunnoista olisi vallintarajoitusten alaisia (HE 62/1986 vp s. 55).

Korkeimman oikeuden johtopäätökset

10. Kuten edeltä ilmenee, puolisoilla voi eri syistä johtuen olla useampi kuin yksi yhteiseksi kodiksi katsottava asunto. Huomioon ottaen sovellettavan säännöksen tarkoitus turvata puolison ja perheen lasten asumista, edellytykseksi voidaan tällöin asettaa, että myös toinen asunto on vakituiseksi asunnoksi soveltuva. Siten vain osan vuodesta tai lyhytaikaiseen asumiseen soveltuva asunto ei täytä säännöksessä tarkoitetun yhteisen kodin vaatimuksia. Lisäksi edellytyksenä toisen asunnon katsomiseksi yhteiseksi kodiksi on se, että puolisoilla on ollut suhteellisen kiinteä ja jatkuva tai ainakin jatkuvaksi tarkoitettu kodille ominainen yhteys tähän asuntoon. Esimerkiksi vain tavanomaisina loma-aikoina käytettyä vapaa-ajan asuntoa ei yleensä ole perusteltua pitää avioliittolain 24 §:ssä tarkoitettuna yhteisenä kotina. Se, onko asunto puolisoiden yhteinen koti yhteiselämän lopettamista koskevassa säännöksessä tarkoitetulla tavalla, on viime kädessä arvioitava tapauskohtaisesti puolisoiden tosiasiallisten olosuhteiden perusteella.

11. Korkein oikeus toteaa, että A:lla ja B:llä on ollut avioliiton aikana Espanjassa yhteinen koti, jota vuosittaisen asumisajan ja asunnon ominaisuuksien perusteella voidaan ensisijaisesti pitää heidän kotinaan. Kuitenkin myös Heinolassa sijaitseva asuinrakennus on ympärivuotiseen asumiseen soveltuva. Vaikka asiassa ei ole esitetty tarkkaa selvitystä esimerkiksi rakennuksen mukavuuksista ja sijainnista, esitetyn selvityksen perusteella sen on katsottava täyttävän vakituiselle asunnolle asetettavat vaatimukset. Olennaista on se, että A ja B yhdessä ovat yhdentoista vuoden ajan vakiintuneesti ja säännöllisesti asuneet kiinteistöllä Heinolassa suuren osan, noin viisi kuukautta, vuodesta. Heinolassa asumisen syynä ovat olleet A:n ja B:n kiinteät yhteydet Suomeen.

12. Huomioon ottaen A:n ja B:n elämäntilanne ja olosuhteet sekä erityisesti se, että heillä on yhteiselämän päättyessä ollut käytössään toinen asunto, Korkein oikeus katsoo, että yhteiselämän lopettamista koskevan säännöksen tarkoitus turvata puolison perusturvaan kuuluvaa asumista puoltaa tässä tilanteessa sitä, ettei yhteisen kodin käsitettä tulkita suppeasti.

13. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että Heinolassa sijaitsevalla kiinteistöllä oleva asuinrakennus on ollut avioliittolain 24 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu puolisoiden yhteinen koti.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Jukka Sippo, Jorma Rudanko, Jarmo Littunen ja Mika Huovila. Esittelijä Aksu Jokinen.