21.12.2016

Oikeudenkäyntiavustajalautakunnan päätös 14.8.2014

Varatuomari A pyysi oikeudenkäyntiavustajalautakuntaan toimittamassaan hakemuksessa, että hänelle myönnetään lupa toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä ja -avustajana.

Oikeudenkäyntiavustajalautakunta katsoi, ettei ne bis in idem -kielto soveltunut oikeudenkäyntiavustajan luvan myöntämistä koskevaan asiaan ja hylkäsi A:n tätä koskevat väitteet.

Oikeudenkäyntiavustajalautakunta katsoi, että A täytti luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain 2 §:ssä säädetyt oikeudenkäyntiavustajan kelpoisuusvaatimukset siltä osin, kun hän oli suorittanut ylemmän oikeustieteellisen tutkinnon, saavuttanut riittävän perehtyneisyyden, oli rehellinen ja ettei hänen toimintakelpoisuuttaan ollut rajoitettu.

Oikeudenkäyntiavustajalautakunta totesi, että lisäksi laissa edellytettiin, ettei luvan hakija ollut konkurssissa eikä häntä ollut pidettävä ilmeisen sopimattomana oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan tehtävään.

A:n väitteen siitä, ettei hänen veloillaan niiden syntyajankohdasta kuluneen ajan vuoksi voinut enää olla vaikutusta harkittaessa hänen kelpoisuuttaan oikeudenkäyntiavustajana toimimiseen, oikeudenkäyntiavustajalautakunta hylkäsi todeten, että luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain 2 §:n 3 momentin mukaisia kolmen ja viiden vuoden kelpoisuusestemääräaikoja sovellettiin vain lainvoiman saaneisiin rikostuomioihin.

Oikeudenkäyntiavustajalautakunta totesi, että oikeudenkäyntiavustajana toimimiseen tarvittavan luvan myöntämisen edellytyksenä oli, ettei hakija ollut konkurssissa. Luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan velvollisuutena oli säilyttää riippumattomuutensa. Oikeudenkäyntiavustajan tehtävä vaati harjoittajaltaan itsenäisyyttä sekä suhteessa päämieheen että muihin tahoihin. Tältä kannalta arvioiden oli mahdollista, että huomattava velkaantuminen voi johtaa tilanteeseen, jossa hänen riippumattomuutensa avustajana saattoi vaarantua. Silloin, kun velallisen velat joutuivat pakkoperintään, riippui pääsääntöisesti velkojasta, turvautuiko tämä saataviensa perinnässä ulosottoon vai konkurssimenettelyyn. Asetuttaessa sille kannalle, että lupa toimia oikeudenkäyntiavustajana olisi myönnettävä muissa maksukyvyttömyystilanteissa kuin konkurssissa, luvan myöntämisen edellytysten täyttyminen jäisi näissä tapauksissa, joissa konkurssiin asettamisen edellytykset olivat olemassa, riippumaan siitä satunnaisesta seikasta, millä tavoin velkoja ryhtyi perimään saatavaansa.

A:n ulosottovelkaantumisen osalta oikeudenkäyntiavustajalautakunta totesi, että A tai hänen toiminimensä oli kahdesti - vuosina 1996 ja 2008 - asetettu konkurssiin, jotka olivat päättyneet sillensäjättämiseen tai rauenneet varojen puutteen vuoksi. Oikeudenkäyntiavustajalautakunta katsoi, että päättymisperuste osoitti maksukyvyttömyyttä, joka oli kestänyt jo erittäin pitkään. Tätä päätelmää tuki myös se, että A:lle oli kertynyt ulosoton perittäviksi uusia velkoja vielä vuonna 2013. A:n ulosottovelat olivat vuosilta 2010 - 2013. A:lla oli ollut velkoja ulosottoperinnässä useita vuosia ja häneen oli kohdistettu muitakin maksukyvyttömyysmenettelyjä. A:ta oli haettu konkurssiin vuonna 2011, mutta hakemus oli peruutettu. A:n yrityssaneeraushakemus oli vuonna 2012 hylätty.

A oli ilmoittanut saaneensa lyhennettyä velkojaan viime vuosina. Oikeudenkäyntiavustajalautakunta kuitenkin katsoi, että velkojen määrä oli edelleen suuri. Määrä muodostui suurimmalta osin valtion ja eläkevakuutusyhtiön saatavista. Lisäksi A:lla oli eräs velka yksityishenkilölle. Vanhinta velkaa oli saatu perittyä jonkin verran.

Velkaantumista kokonaisuutena arvioidessaan ja sen kesto huomioon ottaen oikeudenkäyntiavustajalautakunta katsoi, että A oli muutoin kuin tilapäisesti maksukyvytön ja siten ilmeisen sopimaton oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan tehtävään.

Oikeudenkäyntiavustajalautakunta hylkäsi A:n hakemuksen.

Asian ovat ratkaisseet oikeudenkäyntiavustajalautakunnan jäsenet Marianne Wagner-Prenner, Pekka Päivänsalo ja Pekka Viljanen. Esittelijä Riikka Meroma.

Helsingin hovioikeuden päätös 9.4.2015

A valitti hovioikeuteen katsoen, että oikeudenkäyntiavustajalautakunta oli tulkinnut kokonaisharkinnassaan luvan saamisen edellytyksiä liian ankarasti ja ottanut velkaantumisen huomioon virheellisesti. A ei ollut konkurssissa eikä aikaisempien konkurssien, aikaisempien konkurssihakemusten eikä mahdollisten tulevien konkurssihakemusten voitu katsoa osoittavan häntä sopimattomaksi oikeudenkäyntiavustajaksi. Velkaantumisella ei voinut olla merkitystä riippumattomuutta arvioitaessa ja se oli joka tapauksessa jo johtanut esiintymiskieltoihin. Velkaantuminen ei ollut johtunut hänen huolimattomuudestaan. A oli oikaissut ja maksanut yli puolet ulosottoveloistaan. Hän oli lisäksi hoitanut oikeudenkäyntejä yli 20 vuoden ajan.

Valtioneuvoston oikeuskansleri totesi lausumassaan, ettei luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain esitöissä ollut käsitelty tilannetta, jossa luvanhakijaa pidettäisiin ilmeisen sopimattomana tehtävään sillä perusteella, että hän oli ulosottoteitse perittävien velkojensa vuoksi muutoin kuin tilapäisesti maksukyvytön. Oikeuskansleri ei kuitenkaan nähnyt estettä sille, että mainittu ylivelkaantuminen voisi osoittaa hakijan ilmeistä sopimattomuutta oikeudenkäyntiavustajan tehtävään. Tällöin oli sopivuusarvostelussa kuitenkin kiinnitettävä huomiota eri tekijöistä kuten velkaantumisen syistä, ajallisesta kestosta ja velkojen hoitotavasta muodostuvaan kokonaiskuvaan. Lisäksi oikeuskansleri katsoi, että epäämiskynnys näytti säännösten sanamuodon perusteella olevan luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetussa laissa korkeammalla kuin asianajajista annetussa laissa.

Hovioikeus katsoi tuomionsa perusteluissa, että A oli oikeudenkäyntiavustajan lupaa hakiessaan ollut muuten kuin tilapäisesti maksukyvytön, ja että konkurssiin asettamisen edellytykset olivat sinänsä samalla täyttyneet. A:lla oli ollut erääntyneitä ulosottovelkoja ainakin vuodesta 2008 lukien. Hän ei ollut pystynyt maksamaan erääntyneitä velkojaan vaadittaessa eikä ulosoton kautta ollut kertynyt varoja niiden täydeksi suoritukseksi.

Toisaalta hovioikeus totesi, että A oli tehnyt ulosottoviranomaisen kanssa sopimuksen, että hänen ulosottovelkojaan lyhennetään noin 1 000 eurolla kuukaudessa. A:lla oli noin 4 000 euron kuukausinettotulot. Ulosoton kokonaissaldo oli laskenut merkittävästi vuodesta 2011 lukien, kun A oli onnistunut oikaisemaan vuoden 2008 jälkeen toimitettua arvioverotusta.

Hovioikeus katsoi, ettei pelkästään velkojen määrä ollut peruste hakemuksen hylkäämiselle. Sopivuutta oikeudenkäyntiavustajana toimimiseen tuli arvioida kiinnittäen huomiota velkaantumisen syihin ja kestoon ja hakijan tapaan hoitaa velkojaan. Luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetussa laissa epäämiskynnys näyttäisi säännöksen sanamuodon perusteella olevan korkeammalla kuin asianajajista annetussa laissa.

Luvan myöntämistä oikeudenkäyntiavustajana toimimiseen puolsi osaltaan A:n pitkä ura oikeudenkäyntiavustajan tehtävissä ja hänen ikänsä. Myönnettäessä lupa A:lla olisi myös mahdollisuus myös lyhentää velkojaan edelleen ja nykyistä enemmän. Myös se, että A oli onnistunut lyhentämään velkojaan merkittävästi, puolsi luvan myöntämistä.

Kelpoisuusehtojen täyttymistä vastaan sen sijaan hovioikeus katsoi puhuvan A:n velkaantumisesta esitetty selvitys ja se, että tilanteessa, jossa velallinen on joutunut pakkoperintään, riippui pääsääntöisesti velkojasta, turvautuiko tämä saatavien perinnässä ulosottoon vai konkurssimenettelyyn (KKO 1997:29). Huomattava velkaantuminen saattoi johtaa tilanteeseen, jossa avustajan riippumattomuus voi vaarantua. Hovioikeus korosti oikeudenkäyntiavustajista annetun lain esitöissä lausuttua uudistuksen päätavoitetta asianosaisten oikeusturvan ja asianmukaisen oikeudenhoidon edellytysten parantamisesta asiamiesten työn laatutasoa nostamalla.

Näillä ja muutoin oikeudenkäyntiavustajalautakunnan lausumilla perusteilla hovioikeus pääkäsittelyn toimitettuaan hylkäsi A:n valituksen ja katsoi, että A oli lupaa hakiessaan ollut ilmeisen sopimaton hoitamaan oikeudenkäyntiasiamiehen tai -avustajan tehtäviä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Liisa Lehtimäki, Helena Vihriälä ja Ilkka Lahtinen.

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Asianajajia koskevan lupa- ja valvontajärjestelmän rinnalle on 1.1.2013 lukien perustettu uusi, luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia (niin sanottuja lupalakimiehiä) koskeva järjestelmä. A on 27.9.2013 oikeudenkäyntiavustajalautakuntaan saapuneella hakemuksella pyytänyt, että hänelle myönnetään lupa toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä ja -avustajana. Luvan myöntämisestä päättävä lautakunta on hylännyt A:n hakemuksen tämän ylivelkaisuuden vuoksi. A:n valitettua ratkaisusta hovioikeus on hylännyt A:n valituksen ja pysyttänyt lautakunnan päätöksen.

2. Oikeudenkäyntiavustajan lupaa hakenut varatuomari A on tällä hetkellä 67-vuotias. Hän on hoitanut oikeudenkäyntiavustajan tehtäviä keskeytyksettä vuodesta 1991 lukien. A:lla on selvityksen mukaan ollut ulosottovelkaa 5.11.2010 yhteensä lähes 147 000 euroa, 1.3.2014 lähes 58 000 euroa, 2.6.2015 noin 34 000 euroa, 7.1.2016 noin 25 000 euroa ja 4.8.2016 noin 12 500 euroa. 1.12.2016 hänellä ei ole enää ollut ulosottovelkaa. Tämän lisäksi hänellä on 5 000 euron suuruinen läheisvelka, joka ei ole ulosotossa. Ulosottovelat ovat koostuneet pääosin arvonlisäveroista ja yrittäjän työeläkemaksuista maksuunpanovuosilta 2010 - 2013. A on oman ilmoituksensa mukaan velkaantunut avioeron ja sitä seuranneen huolto- ja elatusapuriidan sekä liiketoimintavelvoitteiden ja yhtiökumppanin väärinkäytöksistä aiheutuneiden taloudellisten vastuiden johdosta.

3. Luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain (lupalakimieslaki) 2 §:ssä on säädetty luvan myöntämisen edellytyksistä. Säännöksen 1 momentin mukaan lupa oikeudenkäyntiavustajana ja -asiamiehenä toimimiseen myönnetään henkilölle, joka on suorittanut säännöksessä mainitun oikeustieteen tutkinnon, saavuttanut riittävän perehtyneisyyden oikeudenkäyntiavustajan tehtävään ja joka on rehellinen, ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu. Lisäksi säännöksen 1 momentin 3 kohdassa edellytetään, ettei luvanhakija ole ilmeisen sopimaton oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan tehtävään.

4. Korkeimmassa oikeudessa on A:n valituksen perusteella ensin kysymys siitä, estääkö ne bis in idem -kielto hylkäävän lupapäätöksen tekemisen, kun A on kertomansa mukaan tätä aiemmin asetettu esiintymiskieltoon ulosottovelkojensa vuoksi. Toiseksi kysymys on siitä, voidaanko oikeudenkäyntiavustajan lupaa hakeva henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu, katsoa ilmeisen sopimattomaksi hakemaansa tehtävään sillä perusteella, että hän on muutoin kuin tilapäisesti maksukyvytön. Siinä tapauksessa, että oikeudenkäyntiavustajan luvan hylkääminen on mahdollista kuvatun ylivelkaantumisen johdosta, kysymys on vielä siitä, täyttääkö A luvan saamisen kelpoisuusedellytykset mainituilta osin.

Ne bis in idem - kielto

5. A on esittänyt väitteen, että hänen oikeudenkäyntiavustajalupahakemuksensa hylkääminen olisi vastoin ne bis in idem -kieltoa eli saman syyteasian kahteen kertaan käsittelemisen kieltoa, koska hänet on tätä aikaisemmin jo asetettu Vaasan hovioikeudessa esiintymiskieltoon, mikä oli perustunut samaan ylivelkaisuuteen kuin millä oikeudenkäyntiavustajana toimimisluvan epäämistä nyt perustellaan.

6. Korkein oikeus toteaa, että asiassa on kysymys luvanvaraiseksi säädetyn ammatinharjoittamisen edellytysharkinnasta. Elinkeino-oikeudellisessa luvan myöntämistä koskevassa asiassa ei ole kysymys rikosoikeudellisen tai kurinpidollisen seuraamuksen määräämisestä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään oikeudenkäyntiasiamiehiä koskevissa valvonta-asioissa katsonut, että kurinpidollinen seuraamus saattoi vain tietyin poikkeuksellisin edellytyksin rinnastua rikosoikeudelliseen seuraamukseen, jolloin ne bis in idem -kielto soveltui (esim. Matyjek v. Puola 30.5.2006, A. v. Suomi 8.1.2004 ja Müller-Hartburg v. Itävalta 19.2.2013). Korkein oikeus katsoo, ettei oikeudenkäyntiavustajaluvan epäämistä koskevassa päätöksessä voi olla ne bis in idem -kiellon soveltuvuutta koskevien ns. Engel-kriteerien valossa kysymys rikossyytteeseen rinnastettavasta hallinnollisesta seuraamusmenettelystä. Näin ollen ne bis in idem -kielto ei sovellu A:n asiaan eikä luvan myöntämisedellytyksiä koskevan asian käsittelylle ole estettä.

Ilmeinen sopimattomuus kelpoisuusesteenä

7. Lupalakimiesjärjestelmää koskevissa lain esitöissä (HE 318/2010 vp) esitetään, että lain päätavoitteena on oikeudenkäyntien asianosaisten oikeusturvan ja asianmukaisen oikeudenhoidon edellytysten parantaminen oikeudenkäyntiasiamiesten ja -avustajien työn laatutasoa nostamalla (s. 1, 15 - 16 ja 23 - 24).

8. Mainitussa hallituksen esityksessä (s. 28) todetaan, että sopimattomuuden oikeudenkäyntiavustajan tehtävään täytyisi olla ilmeistä, jotta lupa voitaisiin tällä perusteella evätä. Kyseessä saattaisi olla esimerkiksi päihde- tai mielenterveysongelma, joka estäisi tehtävän asianmukaisen hoidon.

9. Sekä oikeudenkäyntiavustajalautakunta että hovioikeus ovat katsoneet, että ilmeinen sopimattomuus voisi seurata myös oikeudenkäyntiavustajan huomattavasta velkaantumisesta, koska tällöin oikeudenkäyntiavustajan riippumattomuus tehtävässään saattaisi vaarantua. Hovioikeus on perustellut kantaansa viittaamalla muun muassa asianajajalaissa olevaan sopivuuden kriteeriin ja sitä koskevaan oikeuskäytäntöön ja -kirjallisuuteen.

10. Korkein oikeus on katsonut ratkaisussaan KKO 1997:29, joka on koskenut asianajajista annetun lain soveltamista, että velallisen velkojen joutuessa pakkoperintään riippui pääsääntöisesti velkojasta, turvautuiko tämä saataviensa perinnässä ulosottoon vai konkurssimenettelyyn. Korkein oikeus katsoi, ettei tapauksissa, joissa konkurssiin asettamisen edellytykset asianomaisen asianajajan osalta täyttyivät, arviointi asianajajan sopivuudesta tehtäväänsä voinut jäädä riippumaan siitä satunnaisesta seikasta, millä tavoin velkoja ryhtyy perimään saatavaansa asianajajalta.

11. Ottaen huomioon, että luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia ja asianajajia koskevien sääntelyjen tarkoitus ja sisältö ammattieettisten vaatimusten ja erityisesti riippumattomuuden suhteen vastaavat pitkälti toisiaan, Korkein oikeus katsoo, että mainittua oikeusohjetta on perusteltua soveltaa myös luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain kelpoisuusedellytysten tulkintaan. Oikeudenkäyntiavustajan ammatti vaatii harjoittajaltaan samanlaista itsenäisyyttä suhteessa päämiehiin ja muihin kuin ratkaisussa KKO 1997:29 on todettu asianajajan tehtävästä. Tämä itsenäisyys sisältää sen, että oikeudenkäyntiavustajan tulee voida ulkopuolisista vaikutteista vapaana valvoa asiakkaansa etua. Muu kuin tilapäinen maksukyvyttömyys voi osaltaan johtaa siihen, että oikeudenkäyntiavustajan oma taloudellinen tilanne vaikuttaa epäasiallisesti hänen harkintakykyynsä toimeksiantojen vastaanottamisessa ja hänen tapaansa ajaa päämiehensä asiaa. Nämä seikat puoltavat ylivelkaisuuden ottamista huomioon ilmeistä sopimattomuutta arvioitaessa.

12. Lupalakimieslain 2 §:n 1 momentin 3 kohdan sanamuoto, lupalakimiehiä koskevan sääntelyn tarkoitus ja edellä oikeudenkäyntiavustajan riippumattomuudesta lausuttu huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että oikeudenkäyntiavustajan muu kuin tilapäinen maksukyvyttömyys voi tehdä hänet pykälässä tarkoitetuin tavoin ilmeisen sopimattomaksi luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan tehtävään.

Ajankohta, jonka perusteella ilmeistä sopimattomuutta arvioidaan

13. A on Korkeimmassa oikeudessa esittänyt uutta selvitystä velkatilanteensa kehittymisestä. A:n hakiessa oikeudenkäyntiavustajalautakunnalta lupaa toimia oikeudenkäyntiavustajana hänen ulosottovelkamääränsä oli kohdassa 2 todetuin tavoin 58 000 euroa, mikä määrä on sittemmin tuomioistuinkäsittelyn aikana laskenut siten, ettei A:lla enää nyttemmin ole lainkaan ulosottovelkaa. Ilmoituksensa mukaisesti A:lla on kuitenkin ulosottoperinnän ulkopuolista velkaa 5 000 euroa. Asiassa on ensin ratkaistava, tehdäänkö arviointi lupahakemuksen jättämis- tai ratkaisuajankohdan mukaisten vai myöhemmin muutoksenhaun aikana mahdollisesti muuttuneiden olosuhteiden perusteella. Hovioikeus on perustanut päätöksensä lupahakemuksen jättämisajankohdan mukaiseen velkatilanteeseen.

14. Asiassa on kysymys oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan kelpoisuusehtojen arvioimisesta eli lupaharkinnasta, jonka suorittaa tätä harkintaa varten asetettu oikeudenkäyntiavustajalautakunta. Lupaharkinta perustuu lähtökohtaisesti hakijan lupahakemuksessa esittämiin tietoihin sekä lautakunnan mahdollisesti pyytämiin lisäselvityksiin. Hovioikeus ja Korkein oikeus eivät ole asiassa lupaviranomaisia, vaan toimivat muutoksenhakuasteina tilanteissa, joissa hakijan hakemus on hylätty.

15. Korkein oikeus on ratkaisuissaan 2009:10 (kohdat 10 - 11), 2015:30 (kohta 14) ja 2016:44 (kohta 17) todennut tuomioistuinten tehtävästä asianajajien valvonta-asioissa, että ne toimivat oikeussuojaa takaavina valitusasteina. Asianajajia sitovat ammattieettiset ohjeet perustuvat keskeisesti ammattikunnan omassa piirissä hyväksyttyihin sääntöihin ja käytäntöihin. Hyvä asianajajatapa asettaa asianajajille pitemmälle meneviä velvollisuuksia kuin asianajotehtävän suorittamista koskevat lain säännökset. Sen sisältö kehittyy ja täsmentyy toimintaympäristössä tapahtuvien muutosten johdosta. Tähän nähden hyvän asianajajatavan valvonta onkin lähtökohtaisesti uskottu asianajajalaitokselle itselleen ja sen piirissä toimivalle valvontalautakunnalle. Tuomioistuinten ratkaisuissa korostuvat kysymykset kurinpitoratkaisujen mahdollisesta kohtuuttomuudesta tai ilmeisestä virheellisyydestä sekä ihmis- ja perusoikeuksien asettamien vaatimusten täyttymisestä valvonta-asiassa.

16. Vaikka nyt ratkaistavassa asiassa ei ole edellä selostettujen Korkeimman oikeuden ratkaisujen tavoin kysymys asianajajien valvonta-asiaa koskevasta muutoksenhausta tai luvan saanutta laillistettua oikeudenkäyntiavustajaa koskevasta kurinpitomenettelystä, Korkein oikeus katsoo, että samat periaatteet soveltuvat tuomioistuinten tehtäviin myös lupaharkinnan muutoksenhakuasteena. Kummassakin harkinnassa on viime kädessä kysymys oikeudenkäyntiasiamiehen soveltuvuudesta ammattiinsa, jota seikkaa arvioidaan pitkälti samankaltaisten, asianajajien itsesääntelyyn pohjautuvien normien perusteella. On myös perusteltua edellä kohdassa 10 ja 11 kuvatuin perustein ja normipohjan samankaltaisuuden vuoksi, ettei asianajajien ja laillistettujen oikeudenkäyntiasiamiesten kelpoisuusedellytysten arviointi eriydy merkittävästi toisistaan.

17. Käsitellessään lupahakemusta oikeudenkäyntiavustajalautakunta voi pyytää hakijalta lisäselvitystä tai selvittää itse asiaa tai sille annettujen tietojen oikeellisuutta. Hakija voi lisäksi hakemuksensa tultua hylätyksi muuttuneissa olosuhteissa aina hakea uudestaan lupaa toimia oikeudenkäyntiavustajana. Näillä ja edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A:n sopivuutta oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan tehtävien hoitamiseen tulee myös muutoksenhaussa arvioida hakemuksen ratkaisuajankohdan taloudellista asemaa koskevien tietojen perusteella.

Ilmeisen sopimattomuuden arviointi tässä asiassa

18. A:n vanhimmat ulosottoperinnässä olevat velat ovat vuodelta 2010 ja uusimmat vuodelta 2013. A oli sopinut ulosottoviranomaisen kanssa, että hänen valtion varoista saamansa keskimäärin 1 000 euron määräiset kuukausittaiset oikeusapupalkkiot käytetään sellaisenaan verovelkojen lyhentämiseen. Lupaa hakiessaan A:lla oli ulosottovelkaa noin 58 000 euroa.

19. A on ollut ulosottotoimenpiteiden kohteena ainakin vuodesta 2008 lukien. Hän tai hänen toiminimensä on ollut asetettuna konkurssiin vuosina 1996 ja 2008. Konkurssit on joko jätetty sillensä tai ne ovat rauenneet, koska pesän varat eivät ole riittäneet konkurssimenettelyn kustannuksiin. Verohallinnon konkurssihakemus vuodelta 2011 on peruutettu. A:n toiminimi on vuonna 2012 hakenut yrityssaneerausta, mitä koskeva hakemus on hylätty. Mainittuja maksukyvyttömyysmenettelyjä, joiden oikeusvaikutukset ovat jo lakanneet, ei ole tässä asiassa esitetty perusteeksi oikeudenkäyntiavustajan kelpoisuuden puuttumiselle eivätkä pelkästään ne muutoinkaan johtaisi hakemuksen hylkäämiseen. Konkurssit ja hylätty yrityssaneeraushakemus osoittavat kuitenkin, että A on pitkän ajan kuluessa useaan otteeseen ollut muutoin kuin tilapäisesti maksukyvytön.

20. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 1997:29 katsonut, että asianajajan sopivuutta asianajajan toimen harjoittamiseen on arvioitava useiden tekijöiden pohjalta. Yksin velkojen suuri määrä ei riitä arvion perusteeksi. Sen lisäksi on edellytettävä, että asianajaja on muutoin kuin tilapäisesti maksukyvytön. Huomiota on kiinnitettävä myös velkaantumisen syihin ja ajalliseen kestoon sekä velkojen hoitotapaan. Korkein oikeus katsoo, että näitä samoja seikkoja on punnittava myös arvioitaessa oikeudenkäyntiavustajan sopivuutta tehtäväänsä.

21. Velkojen määrä ja niiden syntyhetki antavat viitteitä maksukyvyttömyyden kestosta. Velan suuruus voi vaikuttaa sopivuusharkintaan riippumattomuusvaatimuksen kautta. Mitä suurempi velka on, sitä enemmän se voi vaarantaa oikeudenkäyntiavustajan riippumattomuutta ja puhua vaadittavaa sopivuutta vastaan.

22. A:n kokonaisvelkamäärä oli kohdassa 2 selostetuin tavoin vähentynyt, mutta sitä oli lupahakemusta ratkaistaessa edelleen vähäistä suurempi määrä. A on ulosottoteitse suorittanut saataviaan ja sopinut niiden säännöllisestä lyhentämisestä. A:lle ei ole vuoden 2013 jälkeen enää tullut uusia ulosottosaatavia. Lupahakemusta oikeudenkäyntiavustajalautakunnassa käsiteltäessä A:ta on kuitenkin velkojen kokonaismäärä ja hänen ansaintakykynsä huomioon ottaen ollut pidettävä muutoin kuin tilapäisesti maksukyvyttömänä.

23. Velkaantumisen syytä voidaan pitää sopivuusharkintaan vaikuttavana lähinnä niissä tilanteissa, joissa velkaantumiseen liittyy selviä moitittavia tai anteeksiannettavia piirteitä. Tässä asiassa A on kohdassa 2 selostetuin tavoin kertomansa mukaan velkaantunut ainakin osittain hänestä itsestään riippumattomista, yllättävistä syistä. A:n velkaantumisen syyt eivät kuitenkaan ole sillä tavalla poikkeuksellisia, että ne sanottavasti vähentäisivät velkaantumisen merkitystä sopivuusarvioinnissa. Korkein oikeus katsoo, ettei velkaantumisen syille voida tässä asiassa antaa olennaista vaikutusta arvioitaessa A:n sopivuutta hakemaansa tehtävään.

24. Perusoikeusnäkökulmasta on punnittava vastakkain A:n oikeutta elinkeinon harjoittamiseen ja lupalakimieslain säätämisen perusteena ollutta tavoitetta nostaa oikeudenkäyntiavustajien ja -asiamiesten työn laatua, mikä osaltaan edellyttää näiden taloudellista riippumattomuutta. Punninnassa on lähtökohtaisesti merkityksellistä se, että luvan peruuttamisratkaisua on pidettävä jyrkempänä perusoikeuksiin puuttumisena kuin luvan epäämistä. A:n tapauksessa tämän eron merkitystä kuitenkin selvästi vähentää se, että kyseessä on lupajärjestelmän käyttöönottoon liittyvä siirtymävaihe, minkä vuoksi ammattia jo harjoittaneen oikeudenkäyntiavustajan kannalta luvan myöntämättä jättäminen tosiasiassa lähestyy merkitykseltään luvan peruuttamista. Tämän vuoksi erityisesti tässä siirtymävaiheessa vain selvä ja pitkäaikainen ylivelkaisuus voi johtaa luvan epäämiseen.

25. Kuten lupalakimieslain esitöistäkin (HE 318/2010 vp s. 13 - 14) ilmenee, perustuslaissa turvattu elinkeinovapaus ei estä lailla säätämästä jotakin ammattia tai elinkeinoa luvanvaraiseksi. Perustuslakivaliokunnan kannanottojen perusteella elinkeinovapautta voidaan rajoittaa, jos julkista valvontaa pidetään tarpeellisena kyseisen elinkeinotoiminnan laadun tai toimintaan liittyvien tekijöiden vuoksi. Erityistä huomiota perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt luvan myöntämisen edellytyksiin, jotka valiokunnan mukaan tulee riittävän tarkasti osoittaa laissa, ja lupaedellytysten harkinnan pitää pääsääntöisesti olla laillisuusharkintaa.

26. A:n velkojen kokonaismäärä lupahakemusta ratkaistaessa on ollut huomattava. Kohdissa 11 ja 12 on perusteltu muun kuin tilapäisen maksukyvyttömyyden huomioon ottamista harkittaessa sopivuutta lupalakimiehen tehtävään sillä, että tähän kohdistettava riippumattomuusvaatimus on samanlainen kuin asianajajalla. Lupalakimieslain 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa sopimattomuusperusteeseen on kuitenkin liitetty lisämääre "ilmeisen". Oikeuskanslerin lausumassaan esittämällä tavalla lisämääre merkitsee sitä, että luvan epäämiskynnys on säännöksen sanamuodon mukaan korkeammalla kuin asianajajista annetussa laissa. Korkein oikeus toteaa, että vastaavalla tavalla kuin ratkaisun KKO 1997:29 mukaan itse sopimattomuutta, myös sen ilmeisyyttä on arvioitava kokonaisarvostelulla kussakin yksittäistapauksessa. A:n sopivuutta arvioitaessa ilmeisyyden vaatimus täyttyy ottaen huomioon velan kokonaismäärä sekä velkaantumisen pitkäaikaisuus, josta ovat osoituksena myös A:n aiemmat maksukyvyttömyysmenettelyt.

27. Korkein oikeus toteaa, että hovioikeudella on ollut perusteet katsoa, että A on hakiessaan lupaa oikeudenkäyntiasiamiehenä ja -avustajana toimimiseen ollut tehtävään ilmeisen sopimaton. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, ettei hovioikeus ole ylittänyt harkintavaltaansa katsoessaan, että A ei ole täyttänyt luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain 2 §:n mukaisia kelpoisuusedellytyksiä ja evätessään hänen lupahakemuksensa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöstä ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Hannu Rajalahti, Pekka Koponen, Ari Kantor ja Jarmo Littunen. Esittelijä Teemu Vanhanen (mietintö).

Esittelijän mietintö

Vanhempi oikeussihteeri Vanhanen: Mietintö vastasi Korkeimman oikeuden ratkaisun perusteluja kohtien 1 - 6 osalta. Tämän jälkeisiltä osin esittelijä ehdotti, että Korkein oikeus perusteluinaan ja johtopäätöksinään lausuisi seuraavaa:

Voiko luvanhakijan velkaantuminen merkitä ilmeistä sopimattomuutta oikeudenkäyntiavustajan tehtävään?

Lupalakimiesmiesjärjestelmän päätavoitteena on oikeudenkäyntien asianosaisten oikeusturvan ja asianmukaisen oikeudenhoidon edellytysten parantaminen oikeudenkäyntiasiamiesten ja -avustajien työn laatutasoa nostamalla. Tähän liittyen on korostettu tarvetta nostaa oikeudenkäyntiavustajien työn laatutasoa (HE 318/2010 vp s. 1, 15 - 16 ja 23 - 24). Sopimattomuutta luvan saaneeksi oikeudenkäyntiavustajaksi on luonnehdittu korostamalla sopimattomuuden ilmeisyyttä; vain ilmeisen sopimattoman hakijan lupa voitaisiin tällä perusteella evätä. Esimerkkeinä tällaisen sopimattomuuden ilmentymistä on lain esitöissä mainittu päihde- tai mielenterveysongelma, joka estäisi tehtävän asianmukaisen hoidon (HE 318/2010 vp s. 28).

Sekä oikeudenkäyntiavustajalautakunta että hovioikeus ovat katsoneet, että ilmeinen sopimattomuus voisi seurata myös oikeudenkäyntiavustajan huomattavasta velkaantumisesta, koska tällöin oikeudenkäyntiavustajan riippumattomuus tehtävässään saattaisi vaarantua. Hovioikeus on perustellut kantaansa muun muassa viittaamalla asianajajalaissa olevaan sopivuuden kriteeriin ja sitä koskevaan oikeuskäytäntöön ja -kirjallisuuteen.

Korkein oikeus todennee, ettei laissa luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista tai sitä koskevissa lain esitöissä ole lausuttu, että ilmeinen sopimattomuus voisi seurata ylivelkaantumisesta tai ylipäätään taloudellisista vastuista. Laissa kyllä mainitaan erillisenä ja nimenomaisena kelpoisuusedellytyksenä se, ettei oikeudenkäyntiavustajalupaa voida myöntää hakijalle, joka on konkurssissa. Tästä ei kuitenkaan voida vielä päätellä, että konkurssin ohella hakijan muunlainen maksukyvyttömyys tai ylipäätään taloudellinen tilanne voisi tulla otettavaksi huomioon kelpoisuusesteenä.

Lainsäädäntöhistoriasta ja lakien esitöistä (HE 318/2010 vp s. 18 ja LaVM 18/1968 vp s. 2) ilmenee, että sopivuuden kelpoisuusedellytyksen osalta luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain sääntely on vastannut oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 §:n 1 momentin (259/2002) säännöstä oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan kelpoisuudesta ("muutoin kyseiseen tehtävään sopiva"). Viimeksi mainitun sopivuussääntelyn esikuvana on puolestaan ollut asianajajista annetun lain 3 §:n 1 momentin 1 kohdan säännös, jonka mukaan asianajajaksi voidaan hyväksyä vain maassa asuva 25 vuotta täyttänyt Suomen kansalainen, joka on rehelliseksi tunnettu sekä muilta ominaisuuksiltaan ja elämäntavoiltaan sopiva harjoittamaan asianajajan tointa. Näin ollen asianajajia koskeva vastaava sääntely tulee ottaa huomioon tulkittaessa luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain 2 §:n 1 momentin 3 kohdan edellytystä ilmeisestä sopimattomuudesta.

Suomen Asianajajaliiton hallitus on ratkaisukäytännössään jo ennen luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia koskevaa lakiuudistusta vakiintuneesti tulkinnut sopivuuden edellytystä siten, että asianajajan ammatin vaatiman itsenäisyyden vuoksi asianajajan velkaantuminen voi olla peruste katsoa, ettei hän ole sopiva harjoittamaan asianajajan tointa ja että hänet on tästä syystä erotettava Suomen Asianajajaliiton jäsenyydestä (esim. Markku Ylönen 2014: Asianajajaoikeus, s. 170 - 174). Näin ollen vaikuttaisi siltä, että luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetussa laissa on tarkoitettu, että luvanhakijan velkaantuminen voi tulla arvioitavaksi sopivuuden kelpoisuusedellytyksen kannalta. Seuraavaksi on kuitenkin vielä tarkasteltava, onko tällaiselle tulkinnalle esteitä tai rajoituksia ja miten ilmeistä sopimattomuutta tulee tässä A:n kohdalla arvioida.

Kelpoisuusedellytyksen tulkinnasta

Luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain 2 §:n 1 momentin 3 kohta siitä, ettei luvanhakija saa olla ilmeisen sopimaton, on edellytyksenä hyvin yleisluonteinen ja joustava. Sääntely merkitsee oikeudenkäyntiavustajina toimivien lakimiesten, jotka eivät ole asianajajia ja jotka ovat aikaisemmin voineet harjoittaa ammattiaan ilman lupaa, perustuslain 18 §:ssä taatun elinkeinovapauden rajoittamista. Vaikka perusoikeuksien rajoittaminen erinäisin lupajärjestelmin on mahdollista poikkeuksellisesti, tällaisten rajoitusten tulee täyttää muun muassa täsmällisyys-, tarkkarajaisuus- ja suhteellisuusvaatimukset (esim. PeVL 38/1998 vp s. 4, PeVL 31/2006 vp s. 2, PeVL 32/2010 vp s. 7 - 8, PeVL 13/2014 vp s. 2). Elinkeinovapauden rajoittaminen on mahdollista vain painavasta yhteiskunnallisesta tarpeesta ja perusoikeuksien näkökulmasta hyväksyttävästä syystä, minkä lisäksi perusoikeuksia rajoittavan tulkinnan tulisi olla ennustettavaa.

Luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia koskeva laki ei ole säätämisvaiheessaan käynyt läpi perustuslakivaliokunnan valtiosääntöoikeudellista tarkastelua. Tästä syystä perusoikeusmyönteisen tulkinnan tarve korostuu entisestään tuomioistuimessa. Korkein oikeus todennee, ettei luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia koskeva sääntely ole edellä mainittujen perusoikeuden rajoitusperiaatteiden valossa kaikilta osin luvanhakijan oikeusturvan näkökulmasta ongelmaton. Uudesta sääntelystä, joka rajoittaa yksilön perusoikeuksia, ei ole olemassa vakiintunutta oikeuskäytäntöä. Lisäksi sääntelyn yksityiskohdat ovat selvitettävissä vain tulkitsemalla vuosikymmenten takaisten lakien esitöitä ja niiden viittauksia toisiin sääntelykokonaisuuksiin. Näistä syistä Korkein oikeus katsonee, että luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain 2 §:ssä säädettyä kelpoisuusedellytystä "ei ilmeisen sopimaton" tulee jo tästä syystä tulkita lähtökohtaisesti supistavasti.

Luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain 8 §:ssä säädetään jo luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan velvollisuuksista. Pykälän 1 momentin 1 kohdassa edellytetään oikeudenkäyntiavustajalta asiakaslojaalisuutta ja pyrkimystä valvoa parhaan kykynsä mukaan asiakkaansa etua ja oikeutta. Momentin 2 kohdan mukaan oikeudenkäyntiavustajan tulee olla riippumaton sellaisista ulkopuolisista vaikutteista, jotka voivat haitata hänen kykyään tasapuolisesti valvoa asiakkaansa etua sekä säilyttää toiminnassaan riippumattomuutensa.

Vaikka jo luvan saaneisiin oikeudenkäyntiavustajiin ei kohdistukaan samanlaista aktiivista valvontaa kuin asianajajiin, oikeudenkäyntiavustajan olisi jatkuvasti täytettävä lain 2 §:n mukaiset kelpoisuusedellytykset. Mikäli hän ei niitä täytä, tulisi hänen lupansa peruuttaa (HE 318/2010 vp s. 39). Korkein oikeus katsonee, että myös tästä syystä ja lain 8 §:stä ilmenevistä oikeudenkäyntiavustajan velvollisuuksista johtuen ennakollisen lupaharkinnan tulee olla tehokasta ja vakavasti otettavaa.

Laki luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista on säädetty tarkoituksin saattaa muutkin tuomioistuimissa esiintyvät lakimiehet kuin asianajajat samojen ammattieettisten sääntöjen alaisiksi. Luvan saanutta oikeudenkäyntiavustajaa koskee siten samanlainen velvollisuus vaalia riippumattomuutta kuin mistä on asianajajien kohdalla säännelty hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden (2013) kohdassa 3.2. Ylivelkaantunut eli muutoin kuin tilapäisesti maksukyvytön oikeudenkäyntiavustaja on alttiimpi sille, että asianhoidossa omat taloudelliset ongelmat vievät asiakkaan edun sijasta huomion, mikä voi ilmetä esimerkiksi asiakkaiden ylilaskutuksena tai toimeksiantoihin suhtautumisena niin, ettei minkäänlaisista tehtävistä tai toimista ole varaa kieltäytyä. Oikeudenkäyntiavustajan ja hänen velkojiensa välillä voi näin syntyä riippuvuussuhde, joka voi vaikuttaa oikeudenkäyntiavustajan kykyyn noudattaa hänelle laissa asetettuja ammattieettisiä velvollisuuksia. Tämä voi puolestaan vaarantaa asiakkaan oikeusturvaa ja haitata koko oikeusjärjestelmän toimintaa. Oikeudenkäyntiavustajan antamalla neuvonnalla tai avustamisella ei ole mitään arvoa, jos niihin on ryhdytty oikeudenkäyntiavustajan omaksi eduksi tai vastatoimena ulkopuoliseen paineeseen (Charter of Core Principles of the European Legal Profession and Code of Conduct for European Lawyers, kohta 2.1.2.).

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 1997:29, joka on koskenut asianajajista annetun lain soveltamista, katsonut, että velallisen velkojen joutuessa pakkoperintään riippui pääsääntöisesti velkojasta, turvautuiko tämä saataviensa perinnässä ulosottoon vai konkurssimenettelyyn. Ratkaisussaan korkein oikeus on katsonut, ettei tapauksissa, joissa konkurssiin asettamisen edellytykset asianomaisen asianajajan osalta täyttyvät, arviointi asianajajan sopivuudesta tehtäväänsä voinut jäädä riippumaan siitä satunnaisesta seikasta, millä tavoin velkoja ryhtyy perimään saatavaansa asianajajalta.

Riippumattomuuden turvaamisen tavoitteen kannalta luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien ja asianajajien sääntelyjen tarkoitus ja sisältö vastaavat edellä selostetusti pitkälti toisiaan. Ottaen vielä huomioon ratkaisussa KKO 1997:29 mainittu oikeusohje Korkein oikeus katsonee, että oikeudenkäyntiavustajan muu kuin tilapäinen maksukyvyttömyys voi tehdä hänet luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain 2 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetuin tavoin ilmeisen sopimattomaksi kyseiseen tehtävään.

Ajankohta, jonka perusteella ilmeistä sopimattomuutta arvioidaan

A on Korkeimmassa oikeudessa esittänyt uutta selvitystä velkatilanteensa kehittymisestä. A:n hakiessa oikeudenkäyntiavustajalautakunnalta lupaa toimia oikeudenkäyntiavustajana hänen ulosottovelkamääränsä oli kohdassa 2 todetuin tavoin noin 58 000 euroa. Nyttemmin A:lla ei ole enää lainkaan ulosottovelkaa.

Ennen kuin A:n sopivuutta oikeudenkäyntiavustajaksi voidaan lähteä tarkastelemaan, on ratkaistava, tuleeko arviointi perustaa lupahakemusta oikeudenkäyntiavustajalautakunnassa käsiteltäessä vallinneisiin vai sittemmin muuttuneisiin olosuhteisiin. Hovioikeus on päätöksessään kiinnittänyt huomiota lupahakemuksen ajankohdan mukaiseen velkatilanteeseen.

Asiassa on kysymys oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan kelpoisuusehtojen arvioimisesta eli lupaharkinnasta, jonka suorittaa tätä harkintaa varten asetettu oikeudenkäyntiavustajalautakunta. Lupaharkinta-asia tulee vireille lupahakemuksella, jossa ilmoitetut tai muutoin ensiasteessa selvitetyt seikat keskeisesti määrittävät arvioinnin lähtökohdat. Muutoksenhakuvaiheessa voi kuitenkin tapahtua hakijan olosuhteissa muutoksia, joiden huomioimatta jättäminen johtaisi kohtuuttomiin tai epätarkoituksenmukaisiin seurauksiin.

Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan KHO 2013:41 perustanut ratkaisunsa nimenomaisesti tuomioistuinkäsittelyn - tarkemmin ottaen ylimmän oikeusasteen käsittelyn - aikana muuttuneisiin olosuhteisiin arvioidessaan sitä, täyttikö yhtiö alkoholilaissa mainitut taloudelliset edellytykset alkoholijuomien anniskeluluvan saamiselle. Ratkaisussa on katsottu, että anniskelulupa rinnastui elinkeinolupaan ja että tällaisen luvan peruuttamisharkinnassa oli otettava huomioon, miten perustuslain 18 §:n 1 momentissa perusoikeutena olevaa ammatin ja elinkeinon harjoittamisen vapautta suojataan. Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan katsonut uuden taloudellisen selvityksen perusteella yhtiön täyttävän alkoholilaissa määritellyt taloudelliset edellytykset ja sen vuoksi kumonnut aikaisemmat päätökset anniskeluluvan peruuttamisesta.

Sekä ratkaisussa KHO 2013:41 että nyt käsillä olevassa A:n asiassa on kysymys maksukyvyttömyyden arvioinnista osana elinkeinolupaharkintaa. Se, että ensin mainittu ratkaisu on koskenut luvan peruuttamisen eikä myöntämisen edellytyksiä, ei tee ratkaisutilanteesta erilaista suhteessa A:n asiaan, kun arvioidaan, minkä ajankohdan mukaisten seikkojen perusteella tuomioistuimen tulisi oikeuskysymystä arvioida. Olennaista merkitystä ei ole myöskään sillä, että ensin mainittu ratkaisu on koskenut hallintolainkäyttöasiaa.

Se seikka, että A:lla olisi ollut mahdollisuus oikeudenkäyntiavustajalautakunnan kielteisen lupapäätöksen jälkeen luopua muutoksenhausta ja hakea muuttuneiden olosuhteiden perusteella lautakunnalta uudelleen lupaa toimia oikeudenkäyntiavustajana, ei voi olla peruste jättää sopivuusarvioinnissa hakijan kannalta edullisesti muuttuneet olosuhteet vaille huomiota. Tällainen johtopäätös olisi paitsi epätarkoituksenmukainen ylempien oikeusasteiden tehtävien näkökulmasta myös altis kritiikille sen vuoksi, että A:lla on lupa-asiassaan ollut Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklasta johdettavissa oleva oikeus päästä tuomioistuimeen, mikä on merkinnyt myös oikeutta tehokkaaseen muutoksenhakuun sen tosiasiallisista ja tilapäisistä esteistä huolimatta (ks. esim. Golder v. Iso-Britannia 21.2.1975 kohta 26). Kun lisäksi hakijan muuttuneiden olosuhteiden huomioon ottaminen sopivuusarvioinnissa ei aiheuta haittaa lupajärjestelmän toimivuudelle, hakijan perusoikeuden rajoittamista ei voida perustella lupajärjestelmän eikä luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain itsesääntelyluonteella. Hieman epäloogista olisi sekin, että muutoksenhakutuomioistuimet sallisivat hakijan vedota muuttuneisiin velkaolosuhteisiin uusina seikkoina antamatta kuitenkaan näille missään tilanteessa merkitystä oikeudellisessa harkinnassaan. Ennen kaikkea lähtökohta, jossa lupahakijalle edulliseksi muuttuneita olosuhteita jätetään ottamatta huomioon päätettäessä, rajoitetaanko hakijan elinkeinovapautta vai ei, saattaa olla kyseenalainen perusoikeusmyönteisen laintulkinnan ja sen edellä selostetun periaatteen kanssa, että lakia luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista tulisi kyseessä olevilta osin tulkita supistavasti.

Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsonee, että A:n taloudellista tilannetta tulee arvioida muuttuneiden olosuhteiden eli uusimman selvityksen mukaisen velkatilanteen perusteella.

Ilmeisen sopimattomuuden arviointi tässä asiassa

A:lla ei ole enää ulosottovelkaa. Hänen aikaisemmat vanhimmat ulosottoperinnässä olevat velkansa ovat olleet vuodelta 2010 ja uusimmat vuorostaan vuodelta 2013. A on maksanut velkojaan huomattavan määrän, minkä lisäksi vuoden 2008 jälkeen toimitettua arvioverotusta on oikaistu hänen edukseen.

A on ollut ulosottotoimenpiteiden kohteena ainakin vuodesta 2008 lukien. Hän tai hänen toiminimensä on ollut konkurssiin asetettuna vuosina 1996 ja 2008. Konkurssit on joko jätetty sillensä tai ne ovat rauenneet, koska pesän varat eivät ole riittäneet konkurssimenettelyn kustannuksiin. Verohallinnon konkurssihakemus vuodelta 2011 on peruutettu. A:n toiminimi on vuonna 2012 hakenut yrityssaneeraukseen, mitä koskeva hakemus on hylätty. Korkein oikeus lausunee, ettei mainittuja maksukyvyttömyysmenettelyjä, joiden oikeusvaikutukset ovat jo lakanneet, ole tässä asiassa esitetty perusteeksi oikeudenkäyntiavustajan kelpoisuuden puuttumiselle eivätkä ne edes sellaisinaan voisi johtaa sanottuun lopputulokseen. Sinänsä asetetut konkurssit ja hylätty yrityssaneeraushakemus osoittavat, että A on aikaisemmin ollut useaan otteeseen muutoin kuin tilapäisesti maksukyvytön.

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 1997:29 katsonut, että asianajajan sopivuus harjoittamaan asianajajan tointa on arvioitava useiden tekijöiden pohjalta. Yksin velkojen suuri määrä ei riitä. Sen lisäksi on edellytettävä, että asianajaja on muutoin kuin tilapäisesti maksukyvytön, ja kiinnitettävä huomiota velkaantumisen syihin ja ajalliseen kestoon sekä velkojen hoitotapaan. Korkein oikeus katsonee, että näitä samoja seikkoja on punnittava myös arvioitaessa oikeudenkäyntiavustajan sopivuutta tehtäväänsä.

Velkojen määrä ja niiden syntyhetki yhdessä ansaintakyvyn kanssa indikoivat maksukyvyttömyyden ajallista kestoa tulevaisuudessa ja siten kertovat siitä, kuinka kokonaisvaltaisesti ja pitkäaikaisesti velkaantuminen vaikuttaa henkilön elämään. Tyypillisesti on niin, että mitä suurempi ja uudempi velka on kyseessä, sitä enemmän se voi vaarantaa riippumattomuutta ja puhua oikeudenkäyntiavustajalta vaadittavaa sopivuutta vastaan.

Kun ylivelkaantumisen perusteella syntyvä ilmeinen sopimattomuus tarkoittaa toistaiseksi voimassa olevaa kelpoisuusestettä, joka käytännössä voi merkitä hyvinkin pitkäaikaista tai jopa lopullista estettä toimia oikeudenkäyntiavustajana, vain selvä ja pitkäaikaiseksi muodostuva maksukyvyttömyys voisi ylipäätään johtaa luvan epäämiseen sanotusta syystä. Sellaisesta tässä asiassa ei ole kysymys. A:lla ei enää ole ulosottovelkaa, mistä syystä ei ole mitään perusteita pitää häntä - tilapäisestä tai muutoinkaan - maksukyvyttömänä.

Se, että A on mitä ilmeisimmin ollut muutoin kuin tilapäisesti maksukyvytön oikeudenkäyntiavustajalautakunnan käsittelystä alkaen aina syksyyn 2016 saakka, ei myöskään voi olla perusteena sille, että hänet nyt katsottaisiin ilmeisen sopimattomaksi oikeudenkäyntiavustajan tehtävään. A:n aikaisempi maksukyvyttömyys tai muutoinkaan hänen velkojensa hoitamiseen liittyvät yksityiskohdat eivät ilmennä sellaista sidonnaisuutta, joka voisi asettaa kyseenalaiseksi A:n riippumattomuuden ulkopuolisista vaikutteista.

Korkein oikeus katsonee, että A täyttää luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetun lain 2 §:n mukaiset kelpoisuusedellytykset. Valituksen hyväksyen ja hovioikeuden päätöksen kumoten Korkein oikeus myöntänee varatuomari A:lle luvan toimia oikeudenkäyntiavustajana ja -asiamiehenä tämän päätöksen antopäivästä lukien.