22.12.2015

Syyttäjän pyyntö Helsingin käräjäoikeudessa

Syyttäjä pyysi, että Puolan kansalainen A luovutetaan Irlantiin vastaamaan rikossyytteisiin eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ilmenevässä asiassa.

Vaatimuksen perusteena oli Irlannin oikeusviranomaisten 7.7.2015 antama eurooppalainen pidätysmääräys, jonka mukaan luovutettavaksi pyydettyä henkilöä oli syytä epäillä 31.7.2009 tehdyistä laittoman huumausaineen maahantuonnista, kasvattamisesta, hallussapidosta sekä hallussapidosta jakelutarkoituksin.

A ei asunut pysyvästi Suomessa tai ainakaan hänellä ei ollut vakituista osoitetta Suomessa. Hänelle oli merkitty väestötietojärjestelmään tilapäinen osoite vuonna 2012 ja uudestaan 6.8.2015 lukien. Sinänsä riidattomia olivat A:n ilmoittamat tiedot perhetilanteesta, omistusasunnosta, työsuhteista, oleskelusta ja työnteosta Suomessa ainakin vuodesta 2012 lukien.

A:n lausuma

A vastusti luovuttamista.

Luovuttamisesta tuli kieltäytyä rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetun lain (EU-luovuttamislaki) 6 §:n 5 kohdan perusteella. Huumausainetta oli ollut vähemmän kuin pidätysmääräyksessä oli ilmoitettu eli vain noin 500 grammaa kannabista, mistä syystä mahdollinen perusmuotoinen huumausainerikos vuodelta 2009 olisi Suomen lain mukaan vanhentunut.

Tekoon voitiin soveltaa Suomen lakia, koska A asui pysyvästi Suomessa. Tätä päätelmää tukivat se, että A oli asunut Suomessa yli neljä vuotta, hänellä oli hiljattain lainarahoituksella hankittu omistusasunto Helsingissä, hän asui yhdessä avovaimonsa ja tämän kahden lapsen kanssa ja työskenteli Suomessa vakituisesti rakennusalalla.

Käräjäoikeuden päätös 10.11.2015

Käräjäoikeus lausui, että epäillyistä rikoksista laittomasta huumausaineen hallussapidosta jakelutarkoituksin voitiin tuomita Irlannin lain mukaan enimmillään elinkautinen vankeusrangaistus ja muista teoista vähintään kolmen vuoden vapausrangaistus.

Ehdottomat kieltäytymisperusteet eivät tulleet sovellettaviksi. Asiassa vedotun harkinnanvaraisen kieltäytymisperusteen osalta käräjäoikeus lausui seuraavan.

EU-luovuttamislain 6 §:n 5 kohdan mukaan luovuttamisesta voidaan kieltäytyä, jos rikoksen syyteoikeus on Suomen lain mukaan vanhentunut ja tekoon voidaan rikoslain 1 luvun mukaan soveltaa Suomen lakia.

Rikoslain 1 luvun 6 §:n mukaan Suomen kansalaisen Suomen ulkopuolella tekemään rikokseen sovelletaan Suomen lakia. Suomen kansalaiseen rinnastuu henkilö, joka rikoksen tekohetkellä tai oikeudenkäynnin alkaessa asuu pysyvästi Suomessa.

Pidätysmääräyksen perusteena oli yksinomaan ulkomailla tehty rikollinen toiminta. Luovutettavaksi pyydetty henkilö, joka ei ollut Suomen kansalainen, ei ollut asunut Suomessa ilmoitettuna tekoaikana.

Osoituksena siitä, että A asui nykyään pysyvästi Suomessa, oli asiassa vedottu asumiseen, perhesuhteisiin ja omistus-asuntoon Suomessa. Esitetyt seikat oli voitu todeta riidattomiksi, eikä niitä ollut syytä kyseenalaistaa tosiasiallisina olosuhteina, jotka muodostivat vähintään pysyväisluonteisen oleskelun maassa.

Suomen liittymä rikokseen jäi silti varsin etäiseksi. Suomella ei ollut osoitettu olevan erityistä intressiä asiassa. Suomen mahdollinen rikosoikeudellinen toimivalta ei yksin tehnyt kieltäytymisestä perusteltua, edes siinä tapauksessa, että A:n katsottaisiin asumisolosuhteidensa ja vakiintuneen elämänpiirinsä johdosta rinnastuvan Suomen kansalaiseen.

Vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen mukaisesti ei luovuttamista koskevassa asiassa voitu tutkia pidätysmääräyksen taustalla olevaa rikosepäilyä tai sen tueksi esitettyjen tosiseikkojen oikeellisuutta. Näin ollen törkeysarvostelua ja siitä johdettavaa syyteoikeuden vanhentumisvertailua ei käsillä olleessa tapauksessa voitu enemmälti tehdä. Suomen lain mukaisena törkeänä huumausainerikoksena syyteoikeus ei kuitenkaan olisi vanhentunut.

Näillä perusteilla käräjäoikeus totesi, etteivät edellytykset luovuttamisesta kieltäytymiselle täyttyneet, ja määräsi A:n luovutettavaksi Irlantiin. A määrättiin lisäksi pidettäväksi säilössä, kunnes luovuttamispäätös pannaan täytäntöön tai asiasta toisin päätetään.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Nina Immonen.

Perustelut

Käsittelyratkaisu

Ottaen huomioon, että A:lle on varattu Korkeimmassa oikeudessa tilaisuus antaa lausuma ja toimittaa selvitystä asumisestaan, työskentelystään ja perhe-elämästään Suomessa, suullisen käsittelyn toimittamista koskeva pyyntö hylätään.

Pääasia

Vaatimukset Korkeimmassa oikeudessa

1. A on valituksessaan vedonnut rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetun lain (EU-luovuttamislaki) 6 §:n 5 kohdan mukaiseen harkinnanvaraiseen kieltäytymisperusteeseen. Syyteoikeus rikoksesta olisi Suomen lain mukaan vanhentunut, joten luovuttamisesta voidaan kieltäytyä. Huumausaineen määräksi on käräjäoikeuskäsittelyn jälkeen vahvistunut A:n Irlannin viranomaisilta hankkiman selvityksen mukaan 498,2 grammaa kannabista. Suomessa teko tulisi arvioitavaksi huumausainerikoksena, jonka syyteoikeus olisi vanhentunut viimeistään 31.7.2014 ottaen huomioon, että syyteoikeuden vanhentumista ei ole katkaistu.

2. A on todennut asuneensa Suomessa vuoden 2011 toukokuusta lähtien eli yli neljä vuotta ja työskennelleensä Suomessa koko tämän ajan. Hänellä on Suomessa perhe, johon kuuluvat avopuoliso sekä avopuolison 8- ja 14-vuotiaat lapset. A on 6.8.2015 päivätyllä kauppakirjalla ostanut avopuolisonsa kanssa rivitalohuoneiston, johon kohdistuu huomattava lainaosuus. A asuu näin ollen pysyvästi Suomessa eikä häntä tule kohdella toisella tavoin kuin Suomen kansalaista.

3. Luovuttamista vastaan puhuu lisäksi teon luonne. Huumausaineena on kysymyksessä ollut vain kannabis. Eurooppalaisen pidätysmääräyksen epäselvyyden vuoksi lähtökohdaksi tulee ottaa se, että kyse on muista kannabiskasvin osista kuin kukinnoista. Suomessa 498,2 grammasta kannabista seuraisi ehdollinen vankeusrangaistus.

4. Syyttäjä on vastauksessaan vaatinut, että valitus hylätään. A:ta ei tule pitää Suomen kansalaiseen rinnastettavana henkilönä. Hän ei rikoksen tekohetkellä ole asunut eikä oikeudenkäynnin alkaessa asu pysyvästi Suomessa. Väestötietojärjestelmästä ilmenee, että hänellä ei ole kotikuntaa Suomessa, ainoastaan tilapäinen osoite 6.8.2015 alkaen. A:n valinta on ollut se, ettei hänen olinpaikkaansa ole voitu selvittää Suomen väestötietojärjelmästä elokuuta 2015 edeltävältä ajalta. Useamman vuoden kestänyttä onnistunutta oikeudenkäynnin karttamista ei tule käyttää perusteena sille, että Suomi kieltäytyisi luovuttamasta A:ta toiseen EU-valtioon. Joka tapauksessa rikoksella, jonka johdosta luovuttamista pyydetään, ei ole minkäänlaista yhtymäkohtaa Suomeen. Syyteoikeuden vanhentuminen on tapahtunut vain noin vuosi sitten, mikäli tulkitaan, että kyse on tavallisesta huumausainerikoksesta, josta syytettä ei olisi vielä nostettu. Eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä kuitenkin ilmenee, että A on asetettu syytteeseen 31.7.2009 ja päästetty 17.8.2009 vastaamaan syytteisiin vapaalta. Näin ollen asiassa eivät tule noudatettaviksi rikoslain 8 luvun 1 §:n mukaiset vanhentumisajat eikä syyteoikeutta tule katsoa vanhentuneeksi. A:ta ei tule määrätä palautettavaksi Suomeen suorittamaan mahdollista vapausrangaistusta, koska hän ei asu pysyvästi Suomessa.

Korkeimman oikeuden kannanotto

5. EU-luovuttamislain 6 §:n 5 kohdan mukaan luovuttamisesta voidaan kieltäytyä, jos rikoksen syyteoikeus on Suomen lain mukaan vanhentunut taikka rangaistusta ei voitaisi enää tuomita tai panna täytäntöön ja tekoon voidaan rikoslain 1 luvun mukaan soveltaa Suomen lakia.

6. Mahdollinen syyteoikeuden vanhentuminen Suomen lain mukaan voi siis saada asiassa merkitystä, mikäli epäiltyyn rikokseen voitaisiin soveltaa Suomen lakia. Tämän vuoksi asiassa on ensin arvioitava, täyttyykö sanottu edellytys. Rikoslain 1 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan Suomen kansalaisen Suomen ulkopuolella tekemään rikokseen sovelletaan Suomen lakia. Saman pykälän 3 momentin nojalla Suomen kansalaiseen rinnastetaan henkilö, joka rikoksen tekohetkellä asui tai oikeudenkäynnin alkaessa asuu pysyvästi Suomessa. Rikoslain 1 luvun 7 §:n mukaan Suomen lakia sovelletaan myös Suomen ulkopuolella tehtyyn rikokseen, jonka rankaiseminen tekopaikan laista riippumatta perustuu Suomea velvoittavaan kansainväliseen sopimukseen tai muuhun Suomea kansainvälisesti velvoittavaan säädökseen tai määräykseen.

7. Arvioidessaan sitä, onko A:n katsottava luovuttamispyynnön aikaan asuvan rikoslain 1 luvun 6 §:ssä tarkoitetulla tavalla pysyvästi Suomessa, Korkein oikeus on ottanut huomioon A:n 4. ja 10.12.2015 antamat lisäselvitykset. A on todennut asuneensa ja työskennelleensä Suomessa toukokuusta 2011 lähtien. Hänellä on ollut väestötietojärjestelmästä ilmenevin tavoin tilapäinen osoite Helsingissä 6.8.2015 lähtien, jolloin hän on esitetyn kauppakirjan mukaan ostanut yhdessä avopuolisonsa kanssa asuinhuoneiston. Selvityksenä työskentelystään Suomessa A on esittänyt työnantajan kanssa 28.4.2014 solmitun, toistaiseksi voimassaolevan työsopimuksen. Lisäksi on esitetty toiminimen tilinpäätöstiedot tilikausilta 1.7. - 31.12.2013 ja 1.1. - 31.12.2014 sekä liikehuoneiston vuokrasopimus, jonka mukaan vuokrakausi on alkanut 1.9.2013. Toiminimi on rekisteröity kaupparekisteriin 2.2.2012. Vuosien 2013 ja 2014 verotuspäätöksistä käy ilmi, että A:lla on ollut kyseisinä vuosina elinkeinotoimintaa ja lisäksi vuonna 2014 ansiotuloja työnantajalta. Toisaalta huomioon on otettava, ettei A:lla ole väestötietojärjestelmän mukaan ollut Suomessa kotikuntaa eikä vakinaista osoitetta. Verotustietojen perusteella hänellä ei ole vuonna 2012 ollut verotettavia tuloja.

8. Hallituksen esityksessä Suomen rikosoikeuden soveltamisalaa koskevan lainsäädännön uudistamisesta on lausuttu, että Suomessa pysyvästi asuvalla ulkomaalaisella tarkoitetaan sellaista ulkomaalaista, joka on asettunut Suomeen asumaan muuten kuin tilapäisesti. Tulkinnassa voidaan saada johtoa ulkomaalaislain ja kotikuntalain säännöksistä (HE 1/1996 vp s. 21). Korkein oikeus katsoo edellä mainittuja seikkoja kokonaisuutena harkittuaan, että A:n useamman vuoden kestänyt asuminen Suomessa, elinkeino- ja muu ansiotoiminta sekä omistusasunnon hankkiminen osoittavat hänen asettuneen pysyvästi asumaan Suomessa.

9. Rikoslain 1 luvun 7 §:ssä tarkoitetuista kansainvälisistä rikoksista on säädetty tarkemmin asetuksessa rikoslain 1 luvun 7 §:n soveltamisesta (627/1996). Asetuksen mukaan kysymyksessä oleviin rikoksiin kuuluvat muun ohella asetuksen 1 §:n 4 kohdassa tarkemmin määritellyt huumausainerikokset. Myös tällä perusteella A:n epäiltyihin rikoksiin voidaan rikoslain 1 luvun mukaan soveltaa Suomen lakia.

10. Korkein oikeus toteaa, että eurooppalaisen pidätysmääräyksen mukaan rikoksen tekoaika kaikissa A:n syyksi väitetyissä teoissa on 31.7.2009. Syyttäjä ei ole vastauksessaan riitauttanut edellä 1 kohdassa mainittua selvitystä, jonka mukaan huumausaineen määrä oli pidätysmääräyksessä mainitun yhden kilon asemesta 498,2 grammaa kannabista. Korkein oikeus ottaa tämän määrän arviointinsa perusteeksi, eikä asian palauttaminen tällä perusteella käräjäoikeuteen ole tarpeen. Sanotun huumausainemäärän nojalla Suomen rikoslain mukaan arvioituna kysymyksessä olisi perusmuotoinen huumausainerikos, jonka syyteoikeus vanhentuu viidessä vuodessa tekopäivästä laskettuna. Tämän mukaan syyteoikeus pidätysmääräyksessä tarkoitetuista rikoksista olisi Suomen lain mukaan vanhentunut. Pidätysmääräyksestä ilmenee kuitenkin, että A on asetettu 31.7.2009 Cashelin alioikeudessa syytteeseen laittoman huumausaineen hallussapidosta ja laittoman huumausaineen hallussapidosta myynti- ja jakelutarkoituksessa. Hänet on kuitenkin sittemmin päästetty vastaamaan vapaalta. Edelleen eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ilmenee, että 17.9.2009 oli saatu ohjeet syytteen valmistelemisesta kannabiskasvien kasvattamisesta ja huumausaineiden maahantuonnista. Suomen lain mukaan syyteoikeus on vanhentunut ainakin osasta pidätysmääräyksessä tarkoitetuista rikoksista. Esitetyn selvityksen perusteella on epävarmaa, onko syyteoikeuden vanhentuminen katkaistu hallussapitoa koskevissa teoissa. Korkein oikeus ei kuitenkaan pyydä tältä osin lisäselvitystä, koska syyteoikeuden vanhentumisen merkitykseen on joka tapauksessa otettava kantaa kannabiskasvien kasvattamista ja huumausaineen maahantuontia koskevien syytekohtien osalta.

11. Edellä lausutun nojalla asiassa tulee arvioida, onko harkinnanvaraisen kieltäytymisperusteen soveltaminen perusteltua. Käräjäoikeus on päätöksessään katsonut, ettei mahdollinen Suomen rikosoikeudellinen toimivalta tehnyt luovuttamisesta kieltäytymisestä perusteltua. Käräjäoikeus on lausunut, että Suomen liittymä rikokseen jää varsin etäiseksi eikä Suomella ole osoitettu olevan erityistä intressiä asiassa. Pidätysmääräyksen perusteena on yksinomaan ulkomailla tehty rikollinen toiminta eikä A ole asunut Suomessa tekoaikana.

12. EU-luovuttamislakia koskevassa hallituksen esityksessä on tältä osin lausuttu, että säännöksen tarkoituksena on mahdollistaa luovuttamisesta kieltäytyminen tilanteissa, joissa pyynnön perusteena olisi Suomen lain mukaan vanhentunut teko. Kieltäytyminen ei kuitenkaan olisi aina perusteltua. Kieltäytyminen olisi perusteltua tilanteissa, joissa Suomen liittymä rikokseen olisi läheinen. Jos Suomella ei olisi erityistä intressiä asiassa, luovuttamisesta ei olisi syytä kieltäytyä. Harkinnassaan tuomioistuin voisi ottaa huomioon myös teon vakavuuden ja sen, kuinka kauan sitten vanhentuminen on tapahtunut (HE 88/2003 vp s. 25). Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kansallisten tuomioistuinten tulee eurooppalaista pidätysmääräystä koskevaa kansallista oikeutta soveltaessaan tulkita sitä mahdollisimman pitkälle eurooppalaista pidätysmääräystä koskevan puitepäätöksen 2002/584/YOS tarkoituksen mukaisesti, jotta sillä tarkoitettu tulos saavutettaisiin (asia C-42/11, Lopes Da Silva Jorge, tuomio 5.9.2012, EU:C:2012:517, kohta 54).

13. Korkein oikeus toteaa, etteivät rikosten vakavuusaste tai vanhentumisesta kuluneen ajan pituus sinänsä ole tässä asiassa sen enempää luovuttamiseen suostumista kuin siitä kieltäytymistäkään selvästi puoltavia perusteita. Käräjäoikeuden lausumin tavoin A:n epäillyillä rikoksilla itsessään ei ole mitään yhteyttä Suomeen, ja edellä tarkoitettu liittymä Suomeen tältä osin puuttuu. Vanhentumisen mahdollisella katkaisemisella ei siten ole merkitystä asian lopputuloksen kannalta. Korkein oikeus katsoo, ettei luovuttamisesta tule kysymyksessä olevan harkinnanvaraisen kieltäytymisperusteen nojalla kieltäytyä.

Mahdollisen vapausrangaistuksen suorittaminen Suomessa

14. A on valituksessaan pyytänyt, että hän saisi suorittaa mahdollisen Irlannissa tuomittavan vapausrangaistuksen Suomessa.

15. EU-luovuttamislain 8 §:n 2 momentin mukaan päätettäessä luovuttaa syytetoimenpiteitä varten henkilö, joka asuu Suomessa pysyvästi, luovuttamisen ehdoksi voidaan asettaa, että hänet välittömästi tuomion tultua lainvoimaiseksi palautetaan Suomeen suorittamaan mahdollisesti tuomittua vapausrangaistusta. Edellytyksenä tälle on, että luovutettavaksi pyydetty luovuttamisasian käsittelyn yhteydessä on pyytänyt saada suorittaa rangaistuksen Suomessa ja hänen henkilökohtaisten olosuhteidensa tai muun erityisen syyn takia on perusteltua, että hän voi suorittaa mahdollisesti tuomittavan vapausrangaistuksen Suomessa.

16. Korkein oikeus on edellä kohdassa 8 katsonut, että A:ta voidaan pitää pysyvästi Suomessa asuvana. Suomessa pysyvästi asuvalla henkilöllä tarkoitetaan EU-luovuttamislaissa samaa kuin rikoslain 1 luvussa (HE 88/2003 vp s. 25). Tämän edellytyksen täyttymisestä huolimatta ehdon asettaminen on harkinnanvaraista. EU-luovuttamislakia koskevan hallituksen esityksen mukaan ehdon asettaminen olisi perusteltua esimerkiksi silloin, jos henkilö on asunut pitkään Suomessa ja hän on lisäksi integroitunut yhteiskuntaan. Myös Suomessa olevilla tiiviillä perhesuhteilla olisi harkinnassa merkitystä (HE 88/2003 vp s. 28).

17. Korkein oikeus on arvioinut ratkaisussaan KKO 2011:8 EU-luovuttamislain 6 §:n 6 kohdan säännöksen tulkintaa. Sanotun säännöksen mukaiset harkinnanvaraisen kieltäytymisperusteen edellytykset vastaavat 8 §:n 2 momentissa säädettyjä palautusehdon asettamisen edellytyksiä. Korkein oikeus on katsonut, että EU-luovuttamislain 6 §:n 6 kohtaa sovellettaessa on, huomioon ottaen kohdassa 12 mainitun puitepäätöksen määräykset ja yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisusta asiassa C-66/08 Kozlowski, tuomio 17.7.2008, EU:C:2008:437, ilmenevät puitepäätöksen tulkintaa koskevat periaatteet, arvioitava esimerkiksi sitä, miten pysyvästi luovutettavaksi pyydetty henkilö asuu Suomessa, miten kiinteästi hänen perhesuhteensa liittyvät Suomeen sekä miten hän on järjestänyt Suomessa toimeentulonsa ja työskentelynsä. Mitä kiinteämmin ja pysyvämmin mainitut seikat ovat yhteydessä Suomeen, sitä perustellumpaa voi olla, että hän suorittaa vapausrangaistuksen Suomessa.

18. Lakivaliokunta on mietinnössään LaVM 7/2003 vp todennut perustuslakivaliokunnan lausuntoon PeVL 18/2003 vp viitaten, että EU-luovuttamislain 6 §:n 6 kohdan harkinnanvaraista kieltäytymisperustetta sovellettaessa on erityisesti otettava huomioon ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa taattu perhe-elämän suoja.

19. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan luovutetun palauttamista koskevan ehdon tavoitteena on mahdollistaa etenkin se, että erityistä painoa annetaan henkilön mahdollisuudelle sopeutua uudelleen yhteiskuntaan hänen suoritettuaan rangaistuksensa (asia C-123/08, Wolzenburg, tuomio 6.10.2009, EU:C:2009:616, kohta 62 ja asia C-306/09, I.B., tuomio 21.10.2010, EU:C:2010:626, kohta 52).

20. A:n perhesuhteet puoltavat palautusehdon asettamista. Hän on asunut Suomessa yli neljän vuoden ajan ja siitä avovaimonsa ja tämän lasten kanssa toukokuusta 2012 lähtien eli yli kolmen vuoden ajan. Myös A:n taloudelliset siteet Suomeen ovat elinkeino- ja ansiotoiminnan sekä omistusasunnon hankkimisen myötä vahvemmat kuin edellä mainitun ratkaisun KKO 2011:8 kohteena olleessa tapauksessa. A ei myöskään ole Suomessa asuessaan syyllistynyt rikoksiin. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo A:n integroituneen suomalaiseen yhteiskuntaan siinä määrin, että asiassa on perusteltua asettaa A:n luovuttamiselle EU-luovuttamislain 8 §:n 2 momentissa tarkoitettu palautusehto.

Säilössä pitäminen

21. A tulee pitää edelleen säilössä, jotta luovutuksen täytäntöönpano ei vaarannu.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta muilta osin kuin siten, että luovuttamiselle asetetaan luovutettavan palauttamista koskeva ehto. A on välittömästi tuomion tultua lainvoimaiseksi palautettava Suomeen suorittamaan mahdollisesti tuomittua vapausrangaistusta.

A määrätään pidettäväksi edelleen säilössä, kunnes luovuttamispäätös pannaan täytäntöön.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Liisa Mansikkamäki, Soile Poutiainen, Pekka Koponen, Jarmo Littunen ja Tuomo Antila. Esittelijä Tiina-Liisa Autio.