11.11.2015

Kanne ja vastaus Pirkanmaan käräjäoikeudessa

X Oy vaati kanteessaan käräjäoikeudessa, että A velvoitetaan suorittamaan yhtiölle lainasopimusten perusteella pääomaa ja käsittelymaksuja yhteensä 172 euroa viivästyskorkoineen, korkosaatavaa 4,88 euroa, muistutuskuluja 20 euroa, oikeudenkäyntikuluja 140 euroa viivästyskorkoineen ja perintäkuluja 172 euroa viivästyskorkoineen. X Oy:n asiakasyritys Y Oü oli siirtänyt saatavat X Oy:n perittäviksi. A oli laiminlyönyt lainojen maksamisen.

A kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä. X Oy:llä ei ollut velkojan oikeutta eikä lupaa perintätoiminnalleen. Luoton myöntäneellä Y Oü:llä ei ollut ollut aluehallintoviraston lupaa toiminnalleen. Maksusuunnitelmaan ei ollut suostuttu, ja velkojat olivat vaatineet kuluja perusteettomasti. Lain tai hyvän tavan vastaiselle toiminnalle ei saanut antaa oikeussuojaa.

Käräjäoikeuden tuomio 19.6.2013

Käräjäoikeus katsoi, että X Oy:llä oli ollut oikeus periä sille Y Oü:ltä siirrettyjä saatavia. Vaatimukset perustuivat Y Oü:n toimintaan, jota oli pidettävä eräiden luotonantajien rekisteröinnistä annetun lain vastaisena, koska yhtiö ei ollut rekisteröitynyt luotonantajarekisteriin laissa säädetyin tavoin. Myös X Oy:n toimintaa oli pidettävä lainvastaisena, kun se oli harjoittanut perintätoimintaa ilman perintätoiminnan luvanvaraisuudesta annetun lain mukaista toimilupaa. Lainvastaista toimintaa oli pidettävä myös hyvän tavan vastaisena. Sen vuoksi X Oy:n vaatimukset eivät voineet saada oikeussuojaa.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Petteri Palomäki.

Turun hovioikeuden tuomio 12.2.2014

Hovioikeus katsoi lausumillaan perusteilla kuten käräjäoikeus, että Y Oü:n olisi tullut rekisteröityä luotonantajaksi eräiden luotonantajien rekisteröinnistä annetun lain mukaisesti ja että X Oy oli harjoittanut perintätoimintaa ilman perintätoiminnan luvanvaraisuudesta annetussa laissa säädettyä toimilupaa. Y Oü tarjotessaan ja myöntäessään kuluttajaluottoja Suomessa suomalaisille kuluttajille ja X Oy harjoittaessaan tällaisiin luottoihin perustuvaa perintätoimintaa olivat toimineet lain ja hyvän tavan vastaisesti.

Oikeuskirjallisuuteen ja ennakkopäätökseen KKO 2005:72 viitaten hovioikeus katsoi, että Y Oü:n ja A:n väliset velaksiantosopimukset olivat tulleet lain ja hyvän tavan vastaisina pätemättömiksi. Pätemättömyys aiheutti normaalitilanteessa suoritusten palautusvelvollisuuden. Toisaalta oikeuskäytännössä vakiintuneesti sovellettavan niin sanotun puuttumattomuusperiaatteen mukaan laittomaan menettelyyn osallistuneelle ei annettu oikeussuojaa tuohon menettelyyn perustuvien vaatimusten osalta. Sellaisia sopimuksia ei voitu määrätä täytettäviksi, eivätkä oikeuskeinot yleensä olleet käytettävissä myöskään mahdollisesti jo suoritettujen maksujen takaisin saamiseksi edes siinä tapauksessa, että toinen osapuoli jätti oman suoritusvelvollisuutensa täyttämättä.

Ottaen huomioon ennakkopäätöksestä KKO 2005:72 (kohta 4) ilmenevä oikeusohje puuttumattomuusperiaatteesta X Oy:n vaatimukset eivät saaneet oikeussuojaa.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Leena Virtanen-Salonen (eri mieltä), Arja Maunula ja Kaarina Syysvirta. Esittelijä Juha Suvanto (mietintö).

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Virtanen-Salonen hyväksyi esittelijän mietinnön, jonka mukaan luoton tarjoaminen ja myöntäminen sinänsä ei ollut lain ja hyvän tavan vastaista toimintaa. Asiassa ei ollut edes väitetty, että A olisi sopimuksen syntyhetkellä toiminut lainvastaisesti tai että hän olisi ollut tietoinen siitä, että Y Oü ei ollut rekisteröitynyt luotonantajaksi Suomessa. Puuttumattomuusperiaate ei soveltunut tapaukseen siltä osin kuin vaatimukset koskivat kulutusluottojen pääomia ja niille kanteen vireille panoon mennessä kertynyttä korkoa. A oli velvollinen palauttamaan X Oy:lle mainitut määrät eli yhteensä 124,88 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 5.10.2012 lukien. Sen sijaan vaadittuja käsittelymaksuja ja muistutus-, huomautus- ja perintäkuluja yhteensä 244 euroa A ei ollut velvollinen suorittamaan yhtiölle ottaen huomioon sen menettelyn lain ja hyvän tavan vastaisuus.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. X Oy on käräjäoikeudessa vaatinut, että A velvoitetaan suorittamaan yhtiölle Virossa rekisteröidyn Y Oü:n ja A:n välisten kahden lainasopimuksen perusteella pääomaa 93 euroa ja 79 euroa eli yhteensä 172 euroa viivästyskorkoineen, korkosaatavaa 4,88 euroa ja oikeudenkäyntikulujen korvauksena 140 euroa viivästyskorkoineen. Yhtiö on lisäksi vaatinut A:n velvoittamista suorittamaan yhtiölle erilaisia perintään liittyviä kuluja yhteensä 192 euroa viivästyskorkoineen. Lainasaatavat, jotka olivat syntyneet tekstiviesteillä, oli siirretty X Oy:lle perittäviksi alkuperäiseltä velkojalta Y Oü:ltä.

2. A on käräjäoikeudessa vaatinut kanteen hylkäämistä muun ohella sillä perusteella, että Y Oü:tä ei ollut rekisteröity luotonantajarekisteriin eikä X Oy:llä ollut aluehallintoviraston lupaa perintätoimintaan. Maksusuunnitelman laatimiseen ei ollut suostuttu, ja velkojat olivat vaatineet kuluja perusteettomasti. Lainvastaiselle tai hyvän tavan vastaiselle toiminnalle ei tullut antaa oikeussuojaa.

3. Käräjäoikeus on hylännyt kanteen katsoen, että Y Oü ja X Oy olivat toimineet lain ja hyvien tapojen vastaisesti, Y Oü kun se ei ollut rekisteröitynyt luotonantajaksi eräiden luotonantajien rekisteröinnistä annetun lain mukaisesti ja X Oy harjoittaessaan perintätoimintaa ilman perintätoiminnan luvanvaraisuudesta annetun lain mukaista aluehallintoviraston lupaa. Hovioikeus on hylännyt X Oy:n vaatimuksiltaan kannetta vastaavan valituksen. Hovioikeus on katsonut, että yhtiöiden menettely oli aiheuttanut sen, että Y Oü:n ja A:n väliset sopimukset olivat tulleet pätemättömiksi. Kanteessa tarkoitetut velaksiantosopimukset olivat hovioikeuden mukaan kokonaisuudessaan lain ja hyvän tavan vastaisia, minkä vuoksi X Oy:n vaatimukset eivät ennakkopäätöksen KKO 2005:72 kohdasta 4 ilmenevän oikeusohjeen mukaisesti puuttumattomuusperiaatteen johdosta saaneet oikeussuojaa.

4. Korkeimmassa oikeudessa on X Oy:n valituksen johdosta kysymys siitä, ovatko kanteessa tarkoitetut luottosopimukset pätemättömiä ja onko yhtiöllä oikeus saada takaisin A:lle lainaamansa pääoma viivästyskorkoineen. Yhtiö on muutoksenhakemuksessaan kiistänyt edelleen sen, että Y Oü:n olisi pitänyt olla rekisteröitynä luotonantajarekisteriin myöntäessään lainan A:lle ja että velan perinnässä olisi toimittu lainvastaisesti. Tämän vuoksi Korkein oikeus ottaa ensin kantaa kysymyksiin luotonantajan rekisteröitymisestä ja perintätoiminnan luvanvaraisuudesta.

Luotonantajan rekisteröityminen ja perintätoiminnan luvanvaraisuus

Luotonantajarekisteri

5. X Oy on katsonut, että Y Oü:llä ei ole ollut velvollisuutta rekisteröityä eräiden luotonantajien rekisteröinnistä annetun lain mukaiseksi luotonantajaksi, koska se toiseen Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon sijoittautuneena on tarjonnut vain tilapäisesti kulutusluottoja Suomessa.

6. Eräiden luotonantajien rekisteröinnistä annetun lain 1 §:n 1 momentin mukaan laki koskee elinkeinonharjoittajia, jotka myöntävät kuluttajansuojalain 7 luvun soveltamisalaan kuuluvia kuluttajaluottoja. Saman pykälän 2 momentin 4 kohdan mukaan laki ei koske toiseen Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon sijoittautuneita elinkeinonharjoittajia, jotka tarjoavat tilapäisesti kuluttajaluottoja Suomessa. Lain 2 §:n mukaan muu kuin 1 §:n 2 momentissa tarkoitettu elinkeinonharjoittaja saa myöntää kuluttajaluottoja vain, jos se on rekisteröity tämän lain mukaiseksi luotonantajaksi. Lain 3 §:n 1 momentin mukaan luotonantajarekisteriä pitää Etelä-Suomen aluehallintovirasto. Pykälän 2 momentin mukaan sen, joka aikoo tarjota kuluttajaluottoja, on tehtävä ilmoitus aluehallintovirastolle rekisteriin merkitsemistä varten.

7. Mainitun lain 11 §:n mukaan aluehallintoviraston on kiellettävä kuluttajaluottojen tarjoaminen, jota harjoitetaan saman lain vastaisesti ilman rekisteröintiä. Kieltoa voidaan tehostaa uhkasakolla. Lain 13 §:n mukaan se, joka tahallaan ilman rekisteröintiä harjoittaa kulutusluottojen tarjoamista, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, luotonantajarikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

8. Lakia koskevan hallituksen esityksen (HE 24/2010 vp s. 46 - 47) mukaan lain 1 §:n 2 momentin 4 kohdan mukaisella tilapäisellä kuluttajaluottojen tarjoamisella tarkoitetaan palvelujen tarjoamista ilman, että sijoittautumista koskevat kriteerit täyttyvät. Hallituksen esityksessä on viitattu unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntöön, jonka mukaan kyse on sijoittautumisesta, jos taloudellista toimintaa harjoitetaan tosiasiallisesti kiinteästä toimipaikasta määräämättömän ajan. Toiminnan tilapäisyyttä arvioitaessa otetaan huomioon palveluntarjonnan keston lisäksi myös sen määrä, toistuvuus ja jatkuvuus. Kriteerien täyttymistä tulee arvioida tapauskohtaisesti.

9. X Oy ei ole tämän oikeudenkäynnin yhteydessä esittänyt sellaista selvitystä, jonka perusteella olisi mahdollista arvioida Y Oü:n harjoittaneen kulutusluottojen tarjoamista Suomessa vain tilapäisesti. Näin ollen asiassa ei ole näytetty, että viimeksi mainittu yhtiö tällä perusteella ei olisi ollut rekisteröitymisvelvollinen.

Lupa perintätoiminnan harjoittamiseen

10. X Oy on ilmoittanut, että sillä ei ole ollut velvollisuutta hakea perintätoiminnan luvanvaraisuudesta annetussa laissa tarkoitettua lupaa perintätoimintaansa, koska se on kuulunut samaan konserniin luoton myöntäneen Y Oü:n kanssa.

11. Perintätoiminnan luvanvaraisuudesta annetun lain 1 §:n mukaan perintätoimintaa saa harjoittaa vain se, jolle on myönnetty laissa tarkoitettu toimilupa. Toimiluvan myöntää aluehallintovirasto. Perintätoiminnalla tarkoitetaan saatavien perintää toisen lukuun sekä omien saatavien perintää tapauksissa, joissa on ilmeistä, että saatavat on otettu vastaan yksinomaan perintätarkoituksessa.

12. Lain 1 §:n 3 momentin 2 kohdassa säädetään luvanvaraisuudesta poikkeus, joka koskee samaan konserniin kuuluvia yhteisöjä. Säännöksen mukaan toimilupaa ei vaadita yhteisön tai säätiön saatavien perintään, jos toimeksiantaja ja perintätoiminnan harjoittaja kuuluvat samaan kirjanpitolaissa tarkoitettuun konserniin tai jos toimeksiantaja ja perintätoiminnan harjoittaja ovat saman luonnollisen henkilön määräysvallassa. Lain 2 §:ssä säädetään toimiluvan myöntämisen edellytyksistä, 3 §:ssä hakijan luotettavuudesta ja 4 §:ssä hakijan vakavaraisuudesta. Lain 10 §:n mukaan lain noudattamista valvoo aluehallintovirasto, joka voi myös lain 11 §:n nojalla sakon uhalla kieltää perintätoiminnan harjoittamisen ilman toimilupaa.

13. Lakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 178/1998 vp s. 15) on lausuttu, että konserni voi vapaasti järjestää konserniin kuuluvien yritysten saatavien perinnän siten kuin se on liiketaloudellisesti järkevää. Konsernin emoyrityksellä voi olla tytäryritys, joka huolehtii emoyrityksen ja muiden tytäryritysten saatavien perinnästä. Tämä on toisen lukuun tapahtuvaa saatavien perintää, mutta se voidaan rinnastaa velkojayrityksen itsensä suorittamaan perintään. Tästä syystä konserniin kuuluvien yritysten saatavien perintä on ehdotuksessa jätetty luvanvaraisuuden ulkopuolelle.

14. X Oy on valituksessaan esittänyt, että Etelä-Suomen aluehallintovirasto on hovioikeuden ratkaisun antamisen jälkeen katsonut, ettei X Oy ole tarvinnut lupaa perintätoimintaansa. Yhtiö ei kuitenkaan ole esittänyt Korkeimmalle oikeudelle selvitystä aluehallintoviranomaisen kannasta tai sen perusteista eikä asiassa muutakaan näyttöä väitteensä tueksi. Sen vuoksi asiassa ei voida katsoa tulleen selvitetyksi, että X Oy olisi voinut harjoittaa kysymyksessä olevien saatavien perintää ilman aluehallintoviraston myöntämää toimilupaa.

Sopimuksen pätemättömyys ja puuttumattomuusperiaate

15. Y Oü:n toiminnan ei edellä ole katsottu olleen rekisteröitymisvelvollisuudesta vapaa eikä X Oy:n ole näytetty olleen oikeutettu harjoittamaan perintätoimintaa ilman lupaa. Kysymys on tämän jälkeen siitä, ovatko Y Oü:n ja A:n väliset luottosopimukset näistä syistä lain tai hyvän tavan vastaisina pätemättömiä ja onko lainaksi annetut pääomien määrät maksettava takaisin.

16. Sopimuksen pätemättömyydestä seuraa yleensä, ettei sopimuksen mukaista suoritusvelvollisuutta ole täytettävä. Jos suorituksia on ehditty tehdä, pätemättömyyden perusteella tilanne voidaan ennallistaa suoritusten palauttamisella tai sitä vastaavalla korvausvelvollisuudella.

17. Hovioikeuden viittaamassa ennakkopäätöksessä KKO 2005:72 (kohta 4) on todettu, että lainvastaisia ja hyvän tavan vastaisia oikeustoimia ja sopimusehtoja on yleisesti pidetty pätemättöminä. Lähtökohta on, ettei sellaisia sopimuksia voida määrätä täytettäviksi eivätkä niihin perustuvat vaatimukset muutoinkaan saa oikeussuojaa, vaan niiden osalta noudatetaan niin sanottua puuttumattomuusperiaatetta. Puuttumattomuusperiaate johtaa siihen, että sopimukseen perustuvaa saatavaa ei voida periä oikeusteitse, eivätkä oikeuskeinot ole käytettävissä jo suoritettujen maksujen takaisin saamiseksi edes siinä tapauksessa, että toinen osapuoli jättää oman suoritusvelvollisuutensa täyttämättä.

18. Ratkaisussa KKO 2005:72 kysymys oli sellaisen ansionmenetyksen korvaamisesta valtion varoista, joka perustui prostituution harjoittamiseen. Ratkaisussa on todettu, että mainittua toimintaa on pidetty Suomen oikeusjärjestyksen mukaan hyvän tavan vastaisena toimintana.

19. Eräiden luotonantajien rekisteröinnistä annetun lain esitöistä (HE 24/2010 vp s. 18) ilmenee, että rekisteröintiä koskevan sääntelyn tarkoituksena on ollut varmistaa luotonantajien luotettavuus ja ammattipätevyys, helpottaa luotonantajiin kohdistuvaa valvontaa ja yhteydenpitoa sekä ehkäistä luottotoiminnan käyttämistä rikollisiin tarkoitusperiin. Perintätoiminnan luvanvaraisuudesta annetun lain esitöiden mukaan (HE 178/1998 vp s. 7) tämän lain tavoitteena puolestaan on ollut varmistaa, että perintätoimintaa harjoitetaan asianmukaisesti, lisätä luottamusta perintätoimintaa kohtaan ja parantaa toimeksiantajien ja velallisten asemaa. Kummassakin laissa on säädetty seuraamuksista sen varalta, ettei lain velvoitteita noudateta.

20. Eräiden luotonantajien rekisteröinnistä annettu laki sisältää muun muassa pakkokeinoja ja rangaistusseuraamusta koskevat säännökset, jotka mahdollistavat rekisteröitymättömän luotonantajan harjoittaman toiminnan kieltämisen sakon uhalla ja rangaistuksen tuomitsemisen ilman rekisteröintiä harjoitetusta kuluttajaluottojen tarjoamisesta. Laissa ei sitä vastoin ole säännöksiä, joissa säädettäisiin rekisteröitymisvelvollisuuden laiminlyönnin vaikutuksista luotonantajan ja -saajan väliseen sopimussuhteeseen. Kuluttajaluottosopimusten pätemättömyydestä, sopimusehdoista ja esimerkiksi kohtuullistamisesta säädetään sitä vastoin muualla lainsäädännössä. Näin ollen on perusteltua katsoa, ettei sanotulla lailla ole tarkoitettu säätää tämän kaltaisista oikeusvaikutuksista luottosopimuksen osapuolten välillä. Tällaista tarkoitusta ei ole voinut olla myöskään perintätoimintaa sääntelevällä perintätoiminnan luvanvaraisuudesta annetulla lailla.

21. Kuluttajaluottojen tarjoamisessa sellaisenaan ei ole kysymys lain tai hyvän tavan vastaisesta toiminnasta. Huomioon ottaen, mitä edellä on lausuttu luotonantajien rekisteröitymistä ja perintätoiminnan harjoittamisen luvanvaraisuutta koskevan sääntelyn tarkoituksesta, mainituissa laeissa säädettyjen velvollisuuksien laiminlyönti ei vielä merkitse sitä, että yksittäinen luottosopimus olisi lain tai hyvän tavan vastainen ja sellaisena pätemätön. Y Oü:n ja A:n välisten luottosopimusten ei edes ole väitetty olleen sisällöltään lain tai hyvän tavan vastaisia.

22. Sillä seikalla, onko Y Oü:llä ollut velvollisuus rekisteröityä luotonantajaksi tai onko X Oy:llä ollut velvollisuus hakea lupa perintätoimintaansa, ei ole merkitystä A:n luottosopimuksiin perustuvaa lainapääomien suoritusvelvollisuutta arvioitaessa.

Korkeimman oikeuden johtopäätös

23. Edellä sanotuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo toisin kuin hovioikeus, että kysymyksessä olevat luottosopimukset eivät ole olleet esitetyillä perusteilla pätemättömiä. Asiassa ei ole ollut mainituilla perusteilla kysymys myöskään sellaisesta lain tai hyvän tavan vastaisesta menettelystä, että X Oy:n vaatimukset sen johdosta jäisivät vaille oikeussuojaa.

24. A on velvollinen suorittamaan X Oy:lle yhtiön Korkeimmassa oikeudessa vaatiman määrän yhteensä 120 euroa viivästyskorkoineen.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot kumotaan siltä osin kuin kanne on hylätty lainapääoman 120 euroa takaisinmaksua koskevan vaatimuksen osalta.

A velvoitetaan suorittamaan X Oy:lle lainapääomaa yhteensä 120 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 5.10.2012 lukien.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Liisa Mansikkamäki, Soile Poutiainen, Jarmo Littunen ja Mika Huovila. Esittelijä Heli Sankari.