25.6.2015

Vaatimukset Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa

A oli työskennellyt kahdentoista määräaikaisen sopimuksen perusteella Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksen palveluksessa palomiehenä 4.8.2005 - 31.12.2008.

A vaati vahvistettavaksi, että hänen työsuhdettaan oli pidettävä toistaiseksi voimassaolevana 1.4.2006 lukien ja että Turun kaupunki velvoitetaan suorittamaan hänelle muun ohella maksamattomina palkkasaatavina, ylityökorvauksina sekä ilta-, yö- ja sunnuntailisinä ajalta 7.1. - 14.11.2008 yhteensä 24 300,18 euroa korkoineen.

Kaupunki vaati ensisijaisesti, että kanne jätetään tutkimatta, koska A:n palvelussuhteet olivat olleet virkasuhteita. Toissijaisesti kaupunki vaati, että vaatimukset hylätään.

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomio 31.5.2011

Vaatimus kanteen tutkimatta jättämisestä

Kaikki A:n kanssa ajalla 4.8.2005 - 31.12.2008 tehdyt sopimukset oli otsikoitu työsopimuksiksi merkitsemällä rasti tämän vaihtoehdon kohdalle. Kaikkiin sopimuksiin oli otettu A:n nimi työntekijän allekirjoitukselle varattuun kohtaan. Seitsemässä viimeisessä lomakkeessa oli tässä kohdassa nimenomainen merkintä, jonka mukaan virkamääräystä ei allekirjoiteta.

Kaikissa lomakkeissa oli ollut ruutu, jonka otsikkona oli ollut PS-laji, ja kaikissa sopimuksissa tähän oli merkitty numero 1. Kaupungin esittämän selvityksen mukaan PS-laji tarkoitti palvelussuhteen lajia ja numero 1 virkasuhdetta. Aikaa 1.10.2007 - 30.9.2008 koskevassa sopimuksessa oli tässä kohdassa numeron 1 lisäksi sana virkasuhde.

Esitetyissä A:n palkkalaskelmissa / todistuksissa oli ollut merkintä, jonka mukaan PS-laji oli ollut virkasuhteinen.

Kaikki sopimukset oli siis otsikoitu yksiselitteisesti työsopimuksiksi ja niihin oli otettu A:n allekirjoitus työntekijänä. A:lla oli ollut oikeus lähteä siitä, että pelastuslaitoksen kaltainen julkisoikeudellinen työnantaja hallitsee tällaiset asiat ja että jos sopimus oli otsikoitu työsopimukseksi, kysymys myös oli sellaisesta. PS-lajia koskeva merkintä ei kerro mitään asiaa tuntemattomalle. A:n ei sopimusten tekotapakin huomioon ottaen voitu olettaa kiinnittäneen huomiota aikaa 1.10.2007 - 30.9.2008 koskeneen sopimuksen PS-lajia koskevassa kohdassa olleeseen virkasuhdetta koskeneeseen merkintään ja ymmärtäneen, ettei kysymys olekaan sopimuksen otsikon ja allekirjoituksen mukaisesti työsopimuksesta. Kaupunki ei ollut muutoinkaan näyttänyt, että A olisi tosiasiassa tiennyt, että hänen palvelusuhteensa oli tarkoitettu virkasuhteiksi. Pelkästään A:n palkkalaskelmassa olevasta merkinnästä ei tällaista voitu päätellä.

Oli riidatonta, että vakinaiset palomiehet olivat virkasuhteessa kaupunkiin. Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta oli myös 7.1.2004 tehdyllä päätöksellään määrännyt pelastuslain 4 §:n mukaisesti muun muassa palomiehet alueen pelastusviranomaisiksi. Näistä seikoista ei kuitenkaan seurannut, että palomiehen sijaiseksi otetun olisi katsottava olevan virkasuhteessa siitä huolimatta, että sopimussuhdetta oli tehdyn sopimuksen laadun perusteella pidettävä työsopimussuhteena.

Edellä kerrotun perusteella A:n oli katsottava olleen työsopimuslaissa tarkoitetussa työsuhteessa kaupunkiin. Sen vuoksi käräjäoikeus oli toimivaltainen tutkimaan asian ja kaupungin vaatimus kanteen tutkimatta jättämisestä oli hylättävä.

Palkkasaatavat ajalta 7.1. - 14.11.2008

A:n ja todistajien varsin yhtäpitävien kertomusten perusteella oli selvitetty, että Laitilan paloasemalla oli noudatettu järjestelyä, jonka mukaan yksi henkilö oli ollut viikon kerrallaan valmiudessa niin, että paloauto oli voinut lähteä liikkeelle viiden minuutin kuluessa hälytyksestä. A oli osallistunut mainittuna aikana järjestelyyn yhdessä aseman kahden muun palomiehen sekä yhden palotarkastajana toimineen henkilön kanssa. Hän oli asunut valmiusvuorojensa aikana työnantajan tieten ja luvalla paloasemalla olevissa tiloissa. Häntä ei ollut suoranaisesti velvoitettu näin tekemään, mutta lähtövalmiutta koskevan vaatimuksen vuoksi hän ei ollut voinut asua kotonaan Kalannissa. Järjestelyyn osallistuneet palomiehet olivat asuneet Laitilassa paloaseman lähistöllä, joten he olivat voineet oleskella kotonaan. Sen sijaan palotarkastaja oli asunut muualla ja myös hän oli yöpynyt valmiusvuoroillaan paloasemalla. Kaikille neljälle oli maksettu varallaolokorvausta.

Asiassa oli tältä osalta kysymys siitä, oliko järjestelyssä ollut A:n osalta kysymys kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) III luvun 5 §:ssä tarkoitetusta varallaolosta vai varsinaisesta työajasta.

KVTES:n III luvun 5 §:n 1 momentin mukaan varallaololla tarkoitetaan sitä, että viranhaltijan / työntekijän on oltava tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön. Varallaoloksi ei katsota velvollisuutta olla työpaikalla työvalmiudessa paitsi silloin, kun viranhaltijalle / työntekijälle on annettu lupa olla varalla valintansa mukaan joko työpaikalla tai määrätyin ehdoin sen ulkopuolella. Varallaoloaikaa ei lueta työaikaan. Varallaoloajan pituus ja varallaolon toistuvuus eivät saa haitata kohtuuttomasti viranhaltijan / työntekijän vapaa-ajan käyttöä.

Momentin soveltamisohjeissa on muun muassa mainittu, että jos työnantaja on järjestänyt varallaoloa varten asunnon, jota ei voida pitää viranhaltijan / työntekijän varsinaisena asuntona, mutta jossa työnantaja on velvoittanut hänen olemaan varalla, tällaisessa asunnossa oleskeluvelvollisuus luetaan työajaksi eikä kyseessä ole varallaolo.

Käräjäoikeus katsoi, että vaikka työntekijää ei ollut määrätty olemaan työpaikalla tai työnantajan järjestämässä asunnossa, työntekijän valmiudessaoloaika oli katsottava työajaksi, jos työntekijälle määrätty lähtövalmiusaika oli niin lyhyt, että hänen oli tosiasiassa pakko oleskella mainituissa tiloissa tai niiden välittömässä läheisyydessä niin, että hänen oli katsottava olevan jatkuvasti sidottu työhönsä. Näin on asiaa arvioitu myös oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa.

Työnantajan määräyksen mukaan A:n oli tullut olla sellaisessa valmiudessa, että paloauto oli voinut lähteä tehtävään viiden minuutin kuluessa hälytyksestä. Aika oli niin lyhyt, että se oli voimakkaasti rajoittanut A:n mahdollisuuksia liikkua ja toimia edes Laitilan taajama-alueella. Jalkaisin hän ei ollut voinut lähteä kuin aivan paloaseman lähiympäristöön. Autolla hän oli voinut käydä hieman pidemmälläkin, mutta tällöin hänen oli täytynyt pysytellä auton läheisyydessä. A ei ollut myöskään voinut ryhtyä mihinkään sellaiseen, mistä hän ei ollut päässyt hälytyksen tullessa välittömästi irrottautumaan. Sen vuoksi käräjäoikeus katsoi, että A:n varallaoloajat oli katsottava työajoiksi ja että kaupunki oli velvollinen suorittamaan hänelle vaaditut palkkasaatavat, joiden määrä oli riidaton.

Tuomiolauselma

Turun kaupunki velvoitettiin suorittamaan A:lle maksamattomina palkkasaatavina, ylityökorvauksina sekä ilta-, yö- ja sunnuntailisinä ajalta 7.1. - 14.11.2008 yhteensä 24 300,18 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen 1.2.2009 lukien.

Muulta osalta asiassa esitetyt vaatimukset hylättiin.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Kimmo Simola.

Turun hovioikeuden tuomio 30.8.2012

Kaupunki valitti hovioikeuteen, ja A teki vastavalituksen.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Heikki Särkilä, Jukka Uusitupa ja Riitta Santo. Esittelijä Kari Lahdenperä.

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A on työskennellyt Turun kaupungin palveluksessa Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksessa palomiehenä muun ohella 4.8.2005 ja 31.12.2008 välisenä aikana. A vaati kanteessaan käräjäoikeudessa, että kaupunki velvoitetaan suorittamaan hänelle muun ohella varallaoloajoilta palkkasaatavina ja ylityökorvauksina sekä ilta-, yö- ja sunnuntailisinä 7.1. ja 14.11.2008 väliseltä ajalta yhteensä 24 300,18 euroa viivästyskorkoineen 1.2.2009 lukien.

2. Kaupunki vaati ensisijaisesti, että vaatimukset jätetään tutkimatta, koska A:n palvelussuhde oli ollut virkasuhde, johon perustuvat vaatimukset eivät kuuluneet käräjäoikeuden toimivaltaan. Toissijaisesti kaupunki vaati vaatimusten hylkäämistä perusteettomina. A:lle oli maksettu varallaolokorvaus, jonka suuruus oli ollut 30 prosenttia palkan määrästä. Vaatimusten määrät kaupunki myönsi oikeiksi.

3. Käräjäoikeus katsoi A:n olleen työsuhteessa kaupunkiin, tutki kanteen ja velvoitti kaupungin suorittamaan hänelle varallaoloon perustuvat maksamattomat palkka- ja muut saatavat vaatimusten mukaan. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

4. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys ensinnä siitä, onko A:n palvelussuhde ollut työ- vai virkasuhde. Mikäli palvelussuhdetta pidetään työsuhteena ja asia siten kuuluu yleisen tuomioistuimen toimivaltaan, kysymys on siitä, onko varallaoloaika luettava työajaksi, ja lopuksi siitä, onko A:lla oikeus vaatimiinsa palkkasaataviin.

Palomiehen palvelussuhteen laadusta ja palvelussuhteen järjestämisestä

5. Pelastuslain (468/2003) 4 §:n 2 momentin mukaan pelastustoimen alueen pelastusviranomaisia ovat sen ylin viranhaltija ja alueen määräämät muut pelastustoimen viranhaltijat sekä alueen pelastustoimen asianomainen monijäseninen toimielin. Tällä perusteella Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunta on määrännyt pelastusviranomaisiksi eri virkojen, muun muassa palomiehen viran, haltijat.

6. Pelastusviranomaiset voivat tehtävässään muun muassa palotarkastuksiin ja sammutustöihin liittyen antaa esimerkiksi pelastuslain (468/2003) 38, 45 ja 46 §:ssä mainittuja määräyksiä ja tehtäviä muille ihmisille tai koskien toisten omaisuutta. Pelastusviranomainen voi siten tehtävässään puuttua toisten oikeuksiin ja velvollisuuksiin tavalla, johon kuuluu julkisen vallan käyttöä.

7. Kuntalain 44 §:n 1 momentin mukaan kunnan palveluksessa oleva henkilöstö on virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa kuntaan. Pykälän 2 momentin mukaan tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa.

8. Pelastusviranomaisena toimiva palomies voi käyttää julkista valtaa. Toisaalta kunnan asiana on kulloinkin palvelussuhteeseen kuuluvien tehtävien pohjalta päättää, minkälaiseen palvelussuhteeseen henkilö otetaan.

A:n palvelussuhteen arviointi

9. A on otettu palomiehen sijaiseksi. Pelastusviranomaiseksi on kohdassa 5 kerrotuin tavoin määrätty muun muassa palomiehen viran haltija. Tämä puoltaa myös A:n palvelussuhteen arvioimista virkasuhteeksi.

10. A on kuitenkin vedonnut siihen, että hänen palvelussuhteensa perusteena ovat olleet kaupungin kanssa solmitut useat peräkkäiset, määräaikaiset työsopimukset. A on katsonut, että kun kunta on ollut kelpoinen järjestämään A:n tehtävien hoidon myös työsuhteisena ja kun kunta on tehnyt A:n kanssa työsopimuksen, hän on voinut luottaa sopimuksen pitävyyteen ja palvelussuhteen ehtojen määräytymiseen sopimuksen mukaisesti.

11. Korkein oikeus toteaa, että sillä, onko palvelussuhteessa kysymys virka- vai työsuhteesta, voi olla olennaistakin merkitystä palvelussuhteessa olevalle henkilölle paitsi palvelussuhteen ehtojen myös sen muiden vaikutusten kannalta. Virkasuhteeseen liittyy työsuhteesta poikkeavia velvollisuuksia ja toisaalta toimivaltuuksia, jotka esimerkiksi voivat oikeuttaa puuttumaan toisten kansalaisten perusoikeuksiin.

12. Kunnallisista viranhaltijoista annetun lain 10 §:n mukaan virkasuhde alkaa virkasuhteeseen ottamista koskevan päätöksen tekemisestä, jota koskeva pöytäkirjanote tai muu kirjallinen viranhoitomääräys on lain 9 §:n mukaan annettava viranhaltijalle. Henkilön virkasuhteeseen ottaminen edellyttää siten aina nimenomaista viranomaispäätöstä ja toisaalta virkaa hakeneen tosiasiallista suostumusta.

13. Korkein oikeus toteaa, että kaikki ne asiakirjat, joihin A:n palvelussuhde nyt kysymyksessä olevana aikana on perustunut, on otsikoitu työsopimuksiksi. Sama asiakirja olisi kulloinkin voitu rastittaa myös virkamääräykseksi. Asiakirjat on toimitettu A:lle allekirjoitettaviksi. A on ne myös allekirjoittanut. Yhdenkään A:n palvelussuhteen osalta ei ole edes väitetty, että kaupunki tai pelastuslaitos olisi tehnyt palvelussuhdetta koskevan päätöksen tai antanut A:lle palvelussuhdetta koskevan virkamääräyksen. A:n allekirjoittamissa lomakkeissa 11.11.2006 päivätystä asiakirjasta alkaen on ollut painettu huomautus siitä, että virkamääräyksiä ei allekirjoiteta.

14. Korkein oikeus katsoo, että sanotuista syistä ja ottaen huomioon kaupungin aseman merkittävänä julkisoikeudellisena työnantajana A:lla ei ole ollut syytä olettaa, että hänen palvelussuhteensa olisi ollut jokin muu kuin asiakirjojen osoittama työsuhde. Tätä arviota ei muuta se, että mainituissa lomakkeissa on lisäksi ollut merkintä "PS-laji 1", joka kaupungin oikeudenkäynnissä esittämän selvityksen mukaan tarkoittaa virkasuhdetta, eikä se, että kaupungin palvelussuhteen päättymisen jälkeen antamassa työtodistuksessa A:n on merkitty toimineen virkasuhteisena palomiehenä.

15. Ottaen huomioon, että viranomaisen tekemiä päätöksiä virkasuhteeseen ottamisesta ei ole ja että molemmat osapuolet ovat palvelussuhteesta sovittaessa toimineet siten kuin työsopimusta tehtäessä yleisesti toimitaan, Korkein oikeus katsoo, että A:n palvelussuhde kaupunkiin on ollut työsuhde. Tähän työsuhteeseen perustuvat saatavat ovat yksityisoikeudellisia saatavia, joita koskevat riidat kuuluvat yleisen tuomioistuimen ratkaistaviksi. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat siten olleet toimivaltaisia käsittelemään A:n kanteen.

Varallaolojärjestelmästä A:n palvelussuhteessa

16. Laitilan paloasema on niin sanottu päiväpaloasema. Siellä sovelletun varallaolojärjestelmän mukaisesti palomiehet ovat olleet kukin vuorollaan varalla varsinaisen päivätyönsä ohella. Myös A oli työsopimuksissa sitoutunut varallaoloon. A:ta ei ollut velvoitettu olemaan varallaoloaikana paloasemalla, mutta hänelle oli tarjottu siihen mahdollisuus, ja hän oli sitä myös käyttänyt. Työnantajan määräyksen mukaan paloauton tuli olla lähtövalmiudessa viiden minuutin kuluessa hälytyksestä.

17. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat katsoneet, että A:n varallaoloaika oli luettava työajaksi.

18. Kaupunki on muutoksenhakemuksessaan vedonnut siihen, ettei A:ta ollut määrätty olemaan paloasemalla varallaolon aikana. A on vastauksessaan vedonnut lähtövalmiusajan lyhyyteen ja ehdottomuuteen.

Varallaoloaikakysymyksessä sovellettavat säännökset

19. A on perustanut kanteensa Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2007 - 2009 (KVTES) määräyksiin. Sen III luvun 5 §:n 1 momentin mukaan varallaololla tarkoitetaan sitä, että viranhaltijan tai työntekijän on oltava tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön. Varallaoloksi ei katsota velvollisuutta olla työpaikalla työvalmiudessa paitsi silloin, kun viranhaltijalle tai työntekijälle on annettu lupa olla varalla valintansa mukaan joko työpaikalla tai määrätyin ehdoin sen ulkopuolella. Varallaoloaikaa ei lueta työaikaan. Varallaoloajan pituus ja varallaolon toistuvuus eivät saa haitata kohtuuttomasti työntekijän vapaa-ajan käyttöä.

20. Varallaoloajasta on säädetty myös työaikalaissa. Sen 5 §:n 1 momentin mukaan työnantaja ja työntekijä voivat sopia, että työntekijän on oltava asunnossaan tai muualla tavoitettavissa niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön. Varallaoloaikaa ei lueta työaikaan. Varallaoloajan pituus ja varallaolon toistuvuus eivät saa haitata kohtuuttomasti työntekijän vapaa-ajan käyttöä. Työajaksi luetaan lain 4 §:n 1 momentin mukaan työhön käytetty aika sekä aika, jonka työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla työnantajan käytettävissä.

21. Asiassa ei ole esitetty työehtosopimusta kohdassa 19 kerrottua laajemmin. Kuten työehtosopimuksen 5 §:stä kuitenkin ilmenee, työntekijän velvollisuutta olla työpaikalla ei pääsääntöisesti lueta varallaoloaikaan, vaan työaikaan, kuten työaikalain 4 §:ssä on nimenomaan säädetty.

22. Työaikalaki on saatettu vastaamaan Euroopan yhteisöjen neuvoston 23.11.1993 antamaa direktiiviä tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista (työaikadirektiivi), jonka on korvannut samanniminen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/88/EY. Direktiivin 2 artiklan 1 kohdan mukaan työajalla tarkoitetaan ajanjaksoa, jonka aikana työntekijä tekee työtä, on työnantajan käytettävissä ja suorittaa toimintaansa tai tehtäviään kansallisen lainsäädännön ja/tai käytännön mukaisesti. Muu aika on artiklan 2 kohdan mukaan lepoaikaa. Työaikadirektiivissä ei ole erillisiä säännöksiä varallaolosta.

23. Työaikalain 40 §:n mukaan valtakunnallisella työehtosopimuksella, kuten Kunnallisella yleisellä työ- ja virkaehtosopimuksella, voidaan sopia toisin työaikaa ja varallaoloaikaa koskevista säännöksistä. Tällöinkin työaikadirektiivi (2003/88/EY) asettaa vähimmäisvaatimuksia sille, mitä on ainakin pidettävä työaikana.

Työaika-käsitteen tulkinnasta

24. Euroopan unionin tuomioistuin on tulkinnut direktiivin työaikakäsitettä Simap (C-303/98, EU:C:2000:528), Jaeger (C-151/02, EU:C:2003:437) ja Dellas (C-14/04, EU:C:2005:728) -asioissa antamissaan ratkaisuissa. Tuomioistuin on päätynyt siihen, että lääkärien fyysistä paikallaoloa terveydenhuoltolaitoksessa ja sairaalassa edellyttävää päivystysaikaa oli kokonaisuudessaan pidettävä työaikana. Simap-ratkaisun mukaan sellaisessa päivystysjärjestelmässä, jossa lääkärien on oltava jatkuvasti tavoitettavissa ilman, että heidän täytyisi olla paikalla työpaikallaan, ainoastaan todelliseen ensiaputoimintaan liittyvää aikaa oli pidettävä työaikana (Simap kohdat 50 ja 52).

25. Työtuomioistuimen työehtosopimuksen tulkintaa koskevassa lausuntoasiassa TT 2006-50 oli kysymys siitä, oliko sairaankuljetusauton työntekijän varallaoloaika luettava työajaksi. Työneuvoston lausunnossa TN 1387-03 ilmaistuun kantaan viitaten työtuomioistuin katsoi, että myös kysymyksessä olleeseen sairaankuljettajan työhön liittyvä valmiudessa olo oli laadultaan sellaista, että sen tarkoituksenmukainen ja asianmukainen hoito saattoi edellyttää sairaankuljettajan oleskelua asemapaikkansa läheisyydessä. Tähän viittasi erityisesti se, että heidän tuli olla lähtövalmiudessa 15 minuutin kuluessa hälytyksestä. Näytön perusteella lausuntoa pyytäneen käräjäoikeuden arvioitavaksi jäi se, mahdollistiko tämä valmiusaika ja tehtävän luonne tosiasiallisesti oleskelua muualla kuin sairaankuljettajille varatussa oleskelutilassa tai sen välittömässä läheisyydessä niin, ettei sairaankuljettajan ollut katsottava olleen jatkuvasti sidottu työhönsä.

26. Työneuvosto käsitteli työaikalakia koskevassa lausunnossaan TN 1387-03 sitä, oliko lääkäri- ja pelastushelikopterilentoja lentävien helikopterilentäjien asuntovarallaoloaika työaikaa vai varallaoloaikaa. Lausunnossa katsottiin, että silloin, kun lentäjän oli oleskeltava työnantajan järjestämässä asunnossa, työntekijän oli oltava työnantajan käytettävissä työaikalain 4 §:ssä tarkoitetuin tavoin ja aika oli luettava työajaksi. Jos taas lentäjä saattoi liikkua asunnon ulkopuolella vapaammin, työntekijän velvollisuutta olla tavoitettavissa ei voitu pitää työaikalain 4 §:ssä tarkoitettuna työaikana. Työneuvosto on lausunnossaan 1398-04 edelleen todennut, että sen lausunnossa 1387-03, kuten myös EY-tuomioistuimen Simap-ratkaisussa, työajaksi ja muunlaiseksi ajaksi luettavan valmiusvelvoitteen erottaminen toisistaan perustui viime kädessä siihen, kuinka kiireellisiä työtehtäviä varten työntekijän edellytettiin olevan valmiina. Työneuvosto on lausunnossaan 1456-14 vastaavasti katsonut, ettei viikonloppuisin kiinni olleen sairaalan puhelinpäivystys ollut työaikaa vaan varallaoloa, kun päivystäjä oli saanut itse päättää oleskelupaikastaan.

Korkeimman oikeuden varallaoloaikaa koskeva arviointi tässä asiassa

27. Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus katsoo, että varallaoloaika tulee lukea työajaksi, jos työntekijä on tällöin tosiasiallisesti samalla tavalla työhön sidottu kuin varsinaisia työtehtäviä suorittaessaan. Valmiusajan pituus on keskeinen lähtökohta arvioitaessa työntekijän sidonnaisuutta työhönsä. Mitä pidempi valmiusaika on, sitä enemmän arvioinnissa on syytä kiinnittää huomiota myös muihin seikkoihin, kuten työntekijän mahdollisuuteen oleskella varallaoloaikana itse valitsemassaan paikassa ja seurassa sekä siihen, mitä varusteita hänen on pidettävä mukanaan. Kiinteää valmiusajan pituutta ei voida asettaa senkään vuoksi, että työmatkaan kuluva aika maan eri osissa on erilainen, mikä väistämättä vaikuttaa työntekijän tosiasiallisiin mahdollisuuksiin valita olinpaikkaansa.

28. A:n on tullut olla varallaoloaikana sellaisessa valmiudessa, että paloauto on voinut lähteä tehtävään viiden minuutin kuluessa hälytyksestä. Sanotunlainen lähtövalmius ja sen edellyttämä varustus eivät siten ole tosiasiassa jättäneet A:lle mahdollisuutta oleskella muualla kuin paloasemalla tai sen välittömässä läheisyydessä. Sillä seikalla, ettei A:ta ole tähän nimenomaisesti velvoitettu, ei näissä olosuhteissa ole merkitystä työhönsidonnaisuutta arvioitaessa. A:n varallaoloaika on näin ollen luettava työajaksi.

Palkkasaatavia koskeva vaatimus

29. Kaupunki on valituksessaan vedonnut palkkasaatavien osalta siihen, että A oli sitoutunut varallaoloon työehtosopimuksen mukaisin korvauksin ja että hänelle oli maksettu sen mukainen korvaus. Asiassa on kaupungin mukaan tältä osin kysymys myös kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen määräyksen oikeasta tulkinnasta, ja asiassa tulisi hankkia työtuomioistuimen lausunto. A on tältä osin todennut, ettei sitoumuksella ole asiassa merkitystä.

30. Työaikalaissa ja A:n työsuhteeseen sovelletussa KVTES:ssa varallaololla on tarkoitettu työntekijän velvollisuutta olla tavoitettavissa, mutta ei enää sitä työntekoa, johon työntekijä ryhtyy hälytyksen saatuaan. Varallaolo ei itsessään merkitsekään täyttä työsuoritusta, vaan se rajoittaa lähinnä työntekijän vapautta valita oleskelupaikkansa, jotta hän voi tarvittaessa täyttää velvoitteen ryhtyä välittömästi työhön. Tästä varallaoloaikana suoritettavasta työstä hänelle maksetaan normaali palkka mahdollisine lisineen.

31. Varallaoloaika, joka ei edellytä työntekijältä kokoaikaista ja valpasta työsuoritusta, poikkeaa laadultaan varsinaisesta työajasta. Se, että varallaolosta suoritettava korvaus poikkeaa varsinaiselta työajalta maksettavasta palkasta, on näin ollen perusteltua. Työaikalain 5 §:n 2 momentin mukaan varallaolosta sovittaessa on sovittava myös siitä suoritettavasta korvauksesta. Kuten säännöksen esitöistä ilmenee, työntekijän vapaa-ajalle varallaolosta aiheutuvien rajoitusten erilaisuus tulisi ottaa huomioon korvausta määriteltäessä (HE 34/1996 vp s. 41). Korvauksesta, jonka suuruus määräytyy varallaolomuodon mukaisesti, on siten voitu, myös lain 40 § huomioon ottaen, sopia kunnallisessa virka- ja työehtosopimuksessa.

32. A on sitoutunut työehtosopimuksessa tarkoitettuun varallaoloon siinä sovituin korvauksin. A:n varallaoloaika on kuitenkin edellä esitetyin perustein katsottava varallaolon sijasta työajaksi, eikä varallaolosta sovittu korvaus tule sen vuoksi sovellettavaksi. Asiassa ei ole esitetty, että työehtosopimuksessa olisi määräyksiä tällaiselta työajalta maksettavasta korvauksesta. Näin ollen asiassa ei ole kyse työehtosopimuksen määräyksen tulkinnasta, eikä asiassa ole tarpeen kaupungin esittämin tavoin pyytää lausuntoa työtuomioistuimelta. Osapuolten ei ole edes väitetty sopineen tällaista työaikaa koskevasta korvauksesta toisin kuin normaalista palkasta. Näin ollen kaupunki on velvollinen suorittamaan A:lle tämän vaatimat palkkasaatavat. Saatavan määrä on riidaton.

Tuomiolauselma

Valitus hylätään. Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Liisa Mansikkamäki (eri mieltä), Pertti Välimäki, Marjut Jokela, Jorma Rudanko ja Ari Kantor. Esittelijä Katariina Sorvari.