KKO:2015:45
- Asiasanat
- Pakkokeino - Salainen pakkokeinoOikeudenkäynnin julkisuus - Oikeudenkäyntiasiakirjan julkisuus - Tuomioistuimen ratkaisun julkisuus
- Tapausvuosi
- 2015
- Antopäivä
- Diaarinumero
- R2014/128
- Taltio
- 1260
Käräjäoikeus oli liittänyt tutkinnanjohtajan kirjallisen vaatimuksen perusteluineen oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 6 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla päätökseensä, jolla se oli myöntänyt poliisille oikeuden telekuunteluun ja -valvontaan. Poliisi vaati liitteen pitämistä salassa sen jälkeen, kun salaisen tiedonhankintakeinon käytöstä oli ilmoitettu toimenpiteen kohteelle vedoten siihen, että kirjallinen vaatimus sisälsi poliisin teknisiä tai taktisia menetelmiä koskevia tietoja. Vaatimus hylättiin, koska käräjäoikeuden ratkaisu siihen sisältyvine liitteineen oli tullut julkiseksi ilmoitettaessa pakkokeinon käytöstä sen kohteelle, minkä jälkeen määräystä ratkaisun salassapidosta ei enää voitu antaa. (Ään.)
ROL 11 luku 6 § 2 mom
YTJulkL 16 § 4 mom
YTJulkL 24 §
YTJulkL 32 § 1 mom
Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
Asian tausta
Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtaja oli vaatinut Helsingin käräjäoikeudelta lupaa kohdistaa telekuuntelua ja -valvontaa A:n ja erään toisen rikoksesta epäillyn henkilön teleliittymiin.
Käräjäoikeus oli päättänyt 21.12.2010 ja 20.4.2011 välisenä aikana tekemillään ratkaisuilla, että poliisi sai luvan kohdistaa telekuuntelua ja -valvontaa A:n ja mainitun toisen henkilön teleliittymiin. Käräjäoikeus oli liittänyt päätöksiinsä poliisin esittämät kirjalliset vaatimukset ja viitannut niihin ratkaisujensa perusteluina. Käräjäoikeuden päätöksissä oli todettu, että diaaritiedot, päätös ja oikeudenkäyntiaineisto oli pidettävä salassa, kunnes pakkokeinon käytöstä oli viimeistään ilmoitettava rikoksesta epäillylle tai asiasta toisin päätettiin.
Helsingin käräjäoikeuden päätös 12.6.2013
A pyysi käräjäoikeudelta saada jäljennökset mainittujen päätösten liitteinä olevista tutkinnanjohtajan kirjallisista vaatimuksista.
Keskusrikospoliisi vaati liitteinä olevien vaatimusten määräämistä pidettäväksi salassa.
Käräjäoikeus katsoi, että kyseiset vaatimukset sisältävät poliisin taktisia ja teknisiä menetelmiä ja suunnitelmia koskevia tietoja, jotka julki tullessaan vaarantaisivat rikosten ehkäisemistä ja selvittämistä taikka rangaistuslaitoksen järjestyksen ylläpitämistä.
Käräjäoikeus määräsi, että mainittujen telepakkokeinoratkaisujen liitteinä olevat tutkinnanjohtajan kirjalliset vaatimukset pidetään oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 10 §:n ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 5 kohdan nojalla salassa 20.12.2035 saakka.
Asian on ratkaissut käräjätuomari Jukka Jaakkola.
Helsingin hovioikeuden päätös 11.12.2013
A valitti hovioikeuteen ja vaati, että käräjäoikeuden päätös salassapidosta kumotaan ja että kyseessä olevien pakkokeinopäätösten liitteinä olevat tutkinnanjohtajan kirjalliset vaatimukset määrätään perusteluineen julkisiksi tai ainakin asianosaisjulkisiksi. Kyseessä olevat päätökset oli myönnetty epäillyn törkeän huumausainerikoksen vuoksi, eikä A:ta ollut koskaan kuultu epäiltynä tästä rikoksesta. Sen sijaan telekuuntelu- ja valvontatietoja oli käytetty toisen, muun muassa törkeän ryöstön yritystä koskevassa esitutkinnassa. A:n mukaan salaisissa pakkokeinovaatimuksissa saattoi olla hänen syyttömyyttään tukevia seikkoja.
Keskusrikospoliisi vaati, että A:n valitus hylätään. Käräjäoikeudessa esitetyt vaatimukset sisälsivät rikosten ehkäisemistä koskevia selvityksiä, poliisin taktisia ja teknisiä suunnitelmia koskevia tietoja sekä tietoja edelleen kesken olevasta tiedonhankintatoiminnasta. Nämä tiedot olivat salassa pidettäviä ja niiden luovuttaminen A:lle olisi vastoin erittäin tärkeää yleistä etua ja aiheuttaisi korjaamatonta vahinkoa salassapitosäännöksillä suojatuille eduille.
Hovioikeus totesi, että käräjäoikeuden A:ta koskeviin pakkokeinopäätöksiin oli liitetty telekuuntelua tai -valvontaa koskeneet poliisin kirjalliset vaatimukset ja käräjäoikeus oli ratkaisujensa perusteluissa viitannut näihin kirjallisiin vaatimuksiin. Kirjallinen vaatimus oli tullut oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 6 §:n 2 momentissa säädetyllä tavalla kunkin ratkaisun osaksi. Tällaisessa tilanteessa kirjallisen vaatimuksen julkisuutta tuli arvioida tuomioistuimen ratkaisun julkisuutta koskevien säännösten nojalla.
Hovioikeus totesi edelleen, että oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 16 §:n 1 momentin nojalla mainittua lakia sovelletaan tuomioistuimissa käsiteltävien pakkokeinoasioiden julkisuuteen. Käräjäoikeuden kysymyksessä olevissa ratkaisuissa olikin lain 16 §:n 4 momentin mukaisesti todettu, että ratkaisu oli pidettävä salassa siihen saakka, kunnes pakkokeinon tai toimenpiteen käytöstä oli viimeistään ilmoitettava rikoksesta epäillylle.
Hovioikeus viittasi siihen, että tuomioistuin voi oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 24 §:n 1 momentissa tarkemmin säädetyillä perusteilla määrätä ratkaisun pidettäväksi tarpeellisilta osin salassa. Mainitun lain 32 §:n 1 ja 2 momenttien mukaan kysymystä ratkaisun sisältävän oikeudenkäyntiasiakirjan julkisuudesta ei voida kuitenkaan ottaa käsiteltäväksi enää sen jälkeen, kun ratkaisu on annettu. Lisäksi tuomioistuimen ratkaisun sisältöä ei edes telekuuntelua tai -valvontaa koskevissa asioissa voitu salata miltään osin siltä asianosaiselta, jota ratkaisu koskee, sen jälkeen kun asiassa on tullut tehdä oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 16 §:n 4 momentin mukainen ilmoitus.
Tässä tapauksessa käräjäoikeuden pakkokeinon käyttöä koskevat ratkaisut sisälsivät salassapidon osalta ainoastaan maininnan siitä, että kyseiset ratkaisut oli pidettävä salassa siihen saakka, kunnes pakkokeinon käytöstä oli viimeistään ilmoitettava rikoksesta epäillylle. Tällainen ilmoitus oli tehty A:lle 3.5.2011 ja toiselle pakkokeinon kohteena olleelle henkilölle 16.6.2011. Hovioikeuden mukaan käräjäoikeuden ratkaisut niihin liitettyine vaatimuksineen olivat tulleet julkisiksi mainittuina päivinä eikä käräjäoikeus ollut voinut enää tämän jälkeen antaa keskusrikospoliisin 17.5.2013 esittämän pyynnön johdosta pakkokeinoasiassa antamiaan päätöksiä koskevia salassapitomääräyksiä. Hovioikeus totesi lisäksi, että A:n oikeutta saada itseään koskevaa ratkaisua ja sen osana olevaa tutkinnanjohtajan vaatimusta ei ollut muutoinkaan mahdollista rajoittaa salassapitoa koskevilla määräyksillä.
Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, että valituksen kohteena olevat käräjäoikeuden telepakkokeinoratkaisut olivat tulleet julkisiksi.
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja määräsi, että käräjäoikeuden tuli A:n pyynnöstä luovuttaa tälle pakkokeinoasioissa annetut päätökset liitteineen.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jukka Heikkilä, Mikko Saleva ja Timo Ojala. Esittelijä Eeva Palaja.
Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa
Keskusrikospoliisille myönnettiin valituslupa.
Keskusrikospoliisi vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätös kumotaan ja että käräjäoikeuden päätös asiakirjojen salassapidosta pysytetään voimassa.
A vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Perustelut
Asian tausta ja kysymyksenasettelu
1. Helsingin käräjäoikeus on 21.12.2010 - 20.4.2011 tekemillään päätöksillä myöntänyt luvan A:n ja erään toisen henkilön teleliittymään kohdistuvaan telekuunteluun ja televalvontaan. Päätöksiin on liitetty telekuuntelua ja -valvontaa koskeneet poliisin kirjalliset vaatimukset. Käräjäoikeus on ratkaisunsa perusteluissa viitannut näihin kirjallisiin vaatimuksiin. Kunkin päätöksen mukaan asian diaaritiedot, tehty päätös ja sen oikeudenkäyntiaineisto oli pidettävä salassa, kunnes pakkokeinon käytöstä oli viimeistään ilmoitettava rikoksesta epäillylle tai asiasta toisin päätettiin. A:lle on ilmoitettu häneen kohdistettujen pakkokeinojen käytöstä 3.5.2011 ja pakkokeinon käytön kohteena olleelle toiselle henkilölle 16.6.2011.
2. Helsingin käräjäoikeus on 12.6.2013 tekemällään päätöksellä määrännyt edellä mainittujen päätösten liitteinä olevat vaatimukset salassa pidettäväksi 20.12.2035 saakka. Käräjäoikeus on katsonut, että kyseiset vaatimukset sisälsivät poliisin taktisia ja teknisiä menetelmiä koskevia tietoja, jotka julki tullessaan vaarantaisivat rikosten ehkäisemistä ja selvittämistä. Määräystä on hakenut keskusrikospoliisi, jonka tutkinnanjohtaja oli tehnyt kysymyksessä olevat telekuuntelu- ja televalvontahakemukset. Tutkinnanjohtaja ei ollut pakkokeinoja hakiessaan pyytänyt liitteiden määräämistä salassa pidettäviksi.
3. A on vastustanut mainittujen liitteiden määräämistä salassa pidettäviksi vedoten siihen, että niistä saattoi ilmetä hänen syyttömyyttään tukevia seikkoja eräässä muussa kuin siinä rikosasiassa, jonka esitutkintaa varten telekuuntelu ja -valvontaluvat oli myönnetty. A on hakenut Helsingin hovioikeudelta muutosta käräjäoikeuden päätökseen.
4. Hovioikeus on kumonnut käräjäoikeuden päätöksen ja vahvistanut, että pakkokeinopäätöksiin liitetyt kirjalliset vaatimukset olivat julkisia. Hovioikeus on katsonut, että käräjäoikeuden ratkaisut olivat niihin liitettyine vaatimuksineen tulleet julkisiksi 3.5.2011 ja 16.6.2011 eli silloin kun pakkokeinon käytöstä oli ilmoitettu niiden kohteille. Hovioikeus on lisäksi todennut, että A:n oikeutta saada tieto itseään koskevasta ratkaisusta ja sen osana olevasta vaatimuksesta ei voitu ylipäätään rajoittaa salassapitoa koskevilla määräyksillä.
5. Asiassa on ensi sijassa kysymys siitä, voiko salaista pakkokeinoa koskevaan päätökseen liitetty poliisin kirjallinen vaatimus määrätä salassa pidettäväksi enää sen jälkeen, kun pakkokeinon käytöstä on ilmoitettu sen kohteelle.
Asiassa sovellettavat säännökset
6. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 6 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan käräjäoikeuden tuomiossa on oltava selostus asianosaisten vaatimuksista ja vastauksista perusteineen. Saman pykälän 2 momentin mukaan tuomioon sisältyvä selostus saadaan kokonaan tai osittain korvata liittämällä tuomioon jäljennös muusta asiakirjasta, jos tuomion selvyys ei siitä vaarannu. Mainitun lain 12 luvun 1 §:n ja oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 14 §:n 3 momentin nojalla edellä mainittu koskee myös käräjäoikeuden päätöksiä.
7. Oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 22 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuimen ratkaisu on julkinen, jollei tuomioistuin 24 §:n nojalla määrää sitä tarpeellisin osin salassa pidettäväksi esimerkiksi siitä syystä, että ratkaisu sisältää tietoja joiden salassa pitämiseksi on annettu lain 10 §:ssä tarkoitettu salassapitomääräys. Salaista tiedonhankintakeinoa koskevan pakkokeinoasian ratkaisu tulee kuitenkin julkiseksi lain 16 §:n 4 momentin nojalla viimeistään silloin, kun tiedonhankintakeinon tai toimenpiteen käytöstä on ilmoitettava rikoksesta epäillylle taikka tiedonhankintakeinon tai toimenpiteen kohteena olevalle.
Korkeimman oikeuden arviointi
8. Tutkinnanjohtajan kirjalliset vaatimukset telekuuntelun ja -valvonnan kohdistamisesta A:n ja toisen rikoksesta epäillyn puhelimeen on edellä 1 kohdassa todetuin tavoin liitetty osaksi päätöksiä, joilla lupa pakkokeinon käyttämiseen on annettu. Tällainen asia, jossa salaisen tiedonhankintakeinon kohteena olevaa henkilöä ei tarvitse kuulla, käsitellään ja ratkaisu siinä julistetaan yleisön läsnä olematta. Päätöksissä on nimenomaan määrätty, että asian diaaritiedot, tehty päätös ja sen oikeudenkäyntiaineisto oli pidettävä salassa, kunnes pakkokeinon käytöstä oli viimeistään ilmoitettava rikoksesta epäillylle tai asiasta toisin päätettiin. Tietojen julkiseksi tulemista koskeva määräys vastaa oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 16 §:n 4 momentissa säädettyä.
9. Korkein oikeus katsoo samoin kuin hovioikeus, että salaista tiedonhankintaa koskeva ratkaisu ja muu oikeudenkäyntiasiakirja tulevat oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 16 §:n 4 momentin nojalla julkisiksi, kun tieto tiedonhankintakeinon käyttämisestä on ilmoitettu tiedonhankinnan kohteelle, jollei asiasta ole toisin päätetty. Lainkohdan esitöissä on nimenomaisesti todettu, ettei tuomioistuin voi päättää myöhentää julkiseksi tuloa siitä ajankohdasta, jona asiasta on ilmoitettava pakkokeinon kohteelle (HE 13/2006 vp s. 57).
10. Oikeutta tiedonsaantiin salaisen pakkokeinon käyttöä koskevasta asiakirjasta tai tallenteesta voidaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 5 kohdan ja oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 10 §:n nojalla rajoittaa, jos se on välttämätöntä poliisin salassa pidettävien taktisten ja teknisten menetelmien suojaamiseksi. Sikäli kun tämänkaltainen ratkaisuun sisältyvä tieto halutaan määrätä salassa pidettäväksi, se on kuitenkin tehtävä pakkokeinoa koskevan ratkaisun yhteydessä, koska tuomioistuin voi oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 32 §:n 1 momentin nojalla päättää uudelleen vain muun kuin ratkaisun julkisuudesta. Muuhun oikeudenkäyntiasiakirjaan sisältyvä vastaava tieto voidaan määrätä salassa pidettäväksi myös siinä yhteydessä, kun sitä pyydetään. Tällöinkään asianosaisen oikeutta saada tieto ei voida rajoittaa.
11. Tässä tapauksessa päätös pakkokeinohakemusten liitteinä olevien kirjallisten hakemusten määräämisestä salassa pidettäviksi on tehty 12.6.2013 eli noin kaksi vuotta sen jälkeen, kun tieto pakkokeinon käyttämisestä oli 3.5.2011 ja 16.6.2011 annettu pakkokeinon kohteena olleille. Päätös on ilmeisesti tehty sen johdosta, että A oli toukokuussa 2013 pyytänyt saada jäljennökset mainituista asiakirjoista. Kysymyksessä olevat pakkokeinoratkaisut ovat kuitenkin tulleet julkisiksi jo 3.5.2011 ja 16.6.2011. Käräjäoikeuden 12.6.2013 salassa pidettäviksi määräämät hakemukset ovat näiden pakkokeinoratkaisujen osa. Käräjäoikeus ei siten ole voinut enää 12.6.2013 määrätä näitä liitteitä salassa pidettäviksi.
12. Hovioikeuden päätöstä ei ole aihetta muuttaa.
Päätöslauselma
Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen (eri mieltä), Ilkka Rautio (eri mieltä), Soile Poutiainen, Jorma Rudanko ja Ari Kantor. Esittelijä Mikael Lohse.
Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot
Oikeusneuvos Rautio: Salaisten pakkokeinojen käyttöä koskevan hakemusasian oikeudenkäynti poikkeaa merkittävästi tavanomaisesta oikeudenkäynnistä, josta asianosaiset ovat tietoisia ja jossa he ovat läsnä tai jossa heillä on ainakin oikeus olla läsnä. Oikeudenkäynnin lisäksi salassa pidettäviä ovat suoraan lain nojalla niin pakkokeinoasiassa annettu ratkaisu kuin muutkin oikeudenkäyntiasiakirjat kokonaisuudessaan. Tästä seuraa, että oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain säännökset eivät kaikilta osin luontevasti sovellu salaisia pakkokeinoja koskevien oikeudenkäyntien julkisuutta koskevien kysymysten ratkaisemiseen. Mainitussa laissa on kuitenkin vain niukasti salaisia pakkokeinoja koskevien asioiden käsittelyä ja julkisuutta koskevia säännöksiä. Sen vuoksi on perusteltua ottaa lain säännöksiä tulkittaessa huomioon salaisia pakkokeinoja koskevien oikeudenkäyntien poikkeukselliset piirteet ja tällaisiin oikeudenkäynteihin liittyvät erityiset oikeusturvatarpeet.
Asian laaja salaaminen ja salaisen pakkokeinon kohteen sulkeminen pakkokeinon käyttöä koskevan hakemusasian oikeudenkäynnin ulkopuolelle mahdollistaa salaisen pakkokeinon käytön tehokkuuden, mutta edellyttää toisaalta tuomioistuimelta määrätietoista asiaan paneutumista pakkokeinon kohteen oikeuksien turvaamiseksi. Kun tuomioistuimen tehtävänä on huolehtia poissaolevan epäillyn oikeusturvasta, on tärkeätä, että se vaatimusta käsitellessään selvittää riittävästi ne tosiasiatiedot, joihin rikosepäilyn väitetään perustuvan. Yksin vaatimuksen esittävän virkamiehen viittausta tutkinnassa saatuihin tietoihin tai hänen niiden perusteella tekemäänsä johtopäätöstä ei voida pitää riittävänä selvityksenä sanotun edellytyksen täyttymisestä. Merkityksellistä on, että vaatimuksen tueksi esitetään konkreettisia seikkoja, joiden perusteella pakkokeinon edellytyksenä oleva syytä epäillä -arvio on mahdollista tehdä (KKO 2007:7 ja KKO 2009:54).
Asian laaja salaaminen mahdollistaa toisaalta sen, että poliisi voi esittää hakemuksen perusteeksi riittävät tiedot pelkäämättä niiden paljastumista pakkokeinon kohteelle tai muillekaan niistä mahdollisesti kiinnostuneille. Pakkokeinovaatimusta koskevassa oikeudenkäynnissä huomion kohteena on salaisen pakkokeinon käytön edellytysten tutkiminen. Tuossa vaiheessa suoraan lain mukaan määräytyvä ratkaisun ja oikeudenkäyntiasiakirjojen salassapito ei lähtökohtaisesti ole oikeudenkäynnin kohteena. Pakkokeinon kohteella ei ole edes mahdollisuutta esittää käsitystään oikeudenkäyntiaineiston tulevasta salassapidosta eikä pakkokeinovaatimuksen esittävällä poliisillakaan ole vielä riittäviä tietoja arvioida tulevaa salassapidon tarvetta pakkokeinon käytön lopettamisen jälkeen. Tarvetta tietojen salaamiseen ei edes kyettäisi kaikilta osin arvioimaan esitutkinnan ja siihen mahdollisesti kytkeytyvien muiden rikosepäilyjen selvittämisen keskeneräisyyden vuoksi.
Nyt kysymyksessä olevien kaltaisten salaisten pakkokeinojen käytöstä on ilmoitettava sen kohteena olleelle epäillylle viimeistään vuoden kuluttua niiden käytön lopettamisen jälkeen, jollei poliisin hakemuksesta tuomioistuin päätä lykätä ilmoitusta. Ilmoituksen tekemisestä seuraa, että salaista tiedonhankintaa koskeva ratkaisu ja muu oikeudenkäyntiasiakirja tulevat julkisiksi. Poliisilla on ilmoitusvelvollisuuden johdosta tieto siitä, milloin ratkaisu tulee julkiseksi ja näin ollen lähtökohtaisesti mahdollisuus ennen ilmoituksen tekemistä arvioida, onko ratkaisun tai muiden oikeudenkäyntiasiakirjojen pitämiseen joltakin osin salassa vielä aihetta. Pakkokeinon kohteena ollutta on tässä vaiheessa jo mahdollista kuulla poliisin vaatimusten johdosta. Mahdollisuus salassapitoratkaisun tekemiseen tuolloin käytettävissä olevan tiedon pohjalta on myös pakkokeinon käytön kohteena olleen oikeusturvan mukaista, koska osittainen salassapito joissakin tapauksissa auttaa välttämään pakkokeinon käyttämisen salaamisen kokonaan.
Salaisen pakkokeinon käyttämisestä ilmoittaminen ei edellytä asiaa koskevan päätöksen toimittamista pakkokeinon kohteelle. Päätös, jolla lupa on myönnetty, ei siis tule ilmoituksen kautta tosiasiallisesti julkiseksi samalla tavalla kuin tuomioistuimen muussa asiassa julistama tai antama päätös. Sen vuoksi ratkaisun julkiseksi tulemiseen ei ole välttämätöntä liittää samoja oikeusvaikutuksia kuin tuomioistuimen päätöksen antamiseen yleensä.
Edellä esitetyillä perusteilla katson, ettei oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 32 §:n 1 momenttia ole perusteltua tulkita sillä tavoin, että se estäisi salaista pakkokeinoa koskevassa asiassa päättämästä ratkaisun julkisuudesta uudelleen senkin jälkeen, kun ratkaisu on annettu.
Tässä tapauksessa käräjäoikeus on määrännyt myös asianosaiselta salassa pidettäväksi poliisin kirjallisen vaatimuksen, joka sisältää tietoja, joiden perusteella käräjäoikeus on myöntänyt poliisille oikeuden häneen kohdistetun salaisen pakkokeinon käyttöön. Rikosasian vastaajan oikeutta saada tietoja seikoista, joilla voi olla merkitystä häntä koskevassa oikeudenkäynnissä, voidaan rajoittaa vain poikkeuksellisin perustein (KKO 2011:27). A ei ole ollut kysymyksessä olevassa pakkokeinoasiassa rikosasian vastaaja eikä hän ole esittänyt sellaisia seikkoja, joiden nojalla hänellä olisi kertomansa toisen rikosasian vuoksi katsottava olevan oikeus saada nyt kysymyksessä olevia tietoja. Toisaalta myöskään keskusrikospoliisi ei ole esittänyt sellaisia yksilöityjä perusteita, joiden johdosta A ei olisi pakkokeinoasian asianosaisena oikeutettu saamaan tietoja seikoista, joilla on voinut olla vaikutusta hänen pakkokeinoasiansa ratkaisuun.
Siltä osin kuin asiassa on kysymys A:n oikeudesta saada tietoja toista kuuntelun kohteena ollutta henkilöä koskevien pakkokeinopäätösten ratkaisuista, katson, ettei poliisi ole esittänyt myöskään näiltä osin riittäviä perusteita ratkaisujen liitteisiin sisältyvien tietojen määräämiseksi salassa pidettäviksi.
Edellä olevin perustein päädyn samaan lopputulokseen kuin Korkeimman oikeuden enemmistö.
Oikeusneuvos Kitunen: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Rautio.