18.6.2015

H:n kanne Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa

H vaati kanteessaan, että S Oy (yhtiö) velvoitetaan suorittamaan hänelle irtisanomisajan palkkana 9 663,49 euroa, odotusajan palkkaa 951,29 euroa ja oikeudenkäyntikulujen korvausta sekä edellä mainituille erille viivästyskorkoa.

H oli 7.5.2010 irtisanonut työsopimuksensa päättymään välittömästi oltuaan lomautettuna 27.7.2009 lukien eli vähintään 200 päivää. Näin ollen hänellä oli työsopimuslain 5 luvun 7 §:n 3 momentin nojalla oikeus irtisanomisajan palkkaan.

Vastaus

Yhtiö vastusti kannetta. H oli ollut määräaikaisesti osan aikaa lomautettuna 27.7.2009 lukien, mutta hänen kokoaikainen yhdenjaksoinen lomautuksensa oli alkanut vasta marraskuussa 2009. Näin ollen H:n lomautus ei vielä hänen irtisanoutuessaan 7.5.2010 ollut kestänyt 200 päivää. H:lla ei siten ollut oikeutta vaatimaansa irtisanomisajan palkkaan.

Käräjäoikeuden tuomio 31.5.2011

Käräjäoikeus totesi, että työsopimuslain 5 luvun 1 §:n mukaan lomauttamisella tarkoitetaan työnantajan päätökseen tai hänen aloitteestaan tehtävään sopimukseen perustuvaa työnteon ja palkanmaksun väliaikaista keskeyttämistä työsuhteen pysyessä muutoin voimassa. Työntekijän saa lomauttaa määräajaksi tai toistaiseksi keskeyttämällä työnteon kokonaan tai lyhentämällä työntekijän lain tai sopimuksen mukaista säännöllistä työaikaa siinä määrin kuin se lomauttamisen perusteen kannalta on välttämätöntä. Työsopimuslain 5 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan työntekijä saa lomautuksen aikana irtisanoa työsopimuksensa sen kestosta riippumatta ilman irtisanomisaikaa. Pykälän 3 momentin mukaan työntekijä, joka irtisanoo työsopimuksensa lomautuksen kestettyä yhdenjaksoisesti vähintään 200 päivää, on oikeutettu saamaan korvauksena irtisanomisajan palkkansa.

Käräjäoikeus totesi, että H oli lomautettu 27.7.2009 lukien osa-aikaisesti siten, että hänen työaikaansa oli lyhennetty niin, että hän oli 27.7.2009 ja 13.11.2009 välisenä aikana ollut poissa työstä kaikkiaan kuusi viikkoa. Sen jälkeen H oli ollut kokoaikaisesti lomautettuna 16.11.2009 lukien irtisanoutumiseensa 7.5.2010 saakka.

Käräjäoikeus totesi, että työsopimuslain 7 luvun 5 §:n 3 momentin sanamuotoa voidaan tulkita joko niin, että lomautuksella tarkoitetaan ainoastaan kokoaikaista lomautusta tai niin, että myös osa-aikainen lomautus otetaan huomioon lomautuksen kestoa laskettaessa.

Käräjäoikeus katsoi, että tulkintaohje oli luontevimmin löydettävissä työsopimuslain 5 luvun 7 §:n 3 momentin syntyhistoriasta. Säännöksen tarkoituksena on ollut estää lain kiertäminen ja korvata pitkäksi venähtäneiden "roikkuvien" lomautusten työntekijöille aiheuttamat palkanmenetykset. Tuolloin on ollut kysymys kokoaikaisista lomautuksista. Työsopimuslain 5 luvun 1 §:n mukaisen lomauttamisen määritelmän ja saman luvun 7 §:n 3 momentin sanamuodon ja sen syntyhistorian perusteella käräjäoikeus katsoi, että H on ollut lain tarkoittamalla tavalla yhdenjaksoisesti lomautettuna vasta 16.11.2009 lukien. Irtisanoutuessaan 7.5.2010 H oli siten ollut lomautettuna alle 200 päivää eikä hänellä ollut oikeutta irtisanomisajan palkkaan. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Anne Heimola.

Vaasan hovioikeuden tuomio 29.10.2013

Hovioikeus lausui tuomiossaan H:n valituksen johdosta, että asiassa on kysymys siitä, otetaanko osa-aikainen lomautus huomioon työsopimuslain 5 luvun 7 §:n 3 momentin mukaista 200 päivän yhdenjaksoista lomautusta laskettaessa vai onko osa-aikaiseen lomautukseen kuuluva työnteko katkaissut yhdenjaksoisen lomautuksen kertymisen.

Hovioikeus totesi, että työsopimuslain esitöissä on otettu huomioon Korkeimman oikeuden ratkaisuista ilmennyt kehitys oikeuskäytännössä. Tuon oikeuskäytännön mukaan itsensä irtisanoneella, lomautettuna olleella työntekijällä oli oikeus saada työnantajalta korvaus irtisanomisajan palkan menetyksestä silloin, kun lomautus oli jatkunut yhtäjaksoisesti niin pitkään, että työnantajan voitiin päätellä tosiasiallisesti tarkoittaneen päättää työntekijän työsuhde. Hovioikeuden mukaan säännöksen taustalla vaikuttaneen ajatuksen voitiin sinänsä nähdä tukevan yhtiön kantaa.

Hovioikeus lausui, että työsopimuslain 5 luvun 7 §:n 3 momentti ei kuitenkaan erittele erilaisia lomautuksia, vaan irtisanomisajan palkan saaminen edellyttää säännöksen sanamuodon mukaan ainoastaan lomautuksen kestämistä yhdenjaksoisesti vähintään 200 päivää. Mainittua säännöstä koskevan lainvalmisteluaineiston mukaan ainoastaan lomautuksen väliin sijoittuva työntekojakso katkaisee lomautuksen yhdenjaksoisuuden. Lainvalmisteluaineistosta ei miltään kohdin ilmene, että lomauttamisella tässä yhteydessä tarkoitettaisiin ainoastaan kokoaikaista lomautusta. Säännöksen tarkoituksena on muun muassa suojata työntekijää pitkäaikaiselta lomautukselta ja siitä johtuvalta ansionmenetykseltä. Tämän tarkoituksen kannalta ei ole usein merkittävää eroa sillä, onko kyseessä pitkään jatkuva kokoaikainen vai osa-aikainen lomautus. Työoikeudessa epäselvää säännöstä on tulkittava heikomman osapuolen eli työntekijän hyväksi.

Johtopäätöksenään hovioikeus katsoi, että osa-aikaisen lomautuksen aikana tehty työ ei ole sellainen lomautuksen väliin sijoittuva työntekojakso, joka katkaisee lomautuksen yhdenjaksoisuuden. Näin ollen H:n lomautusta oli 7.5.2010 mennessä kestänyt yhdenjaksoisesti yli 200 päivää. Hovioikeus velvoitti yhtiön suorittamaan H:lle irtisanomisajan palkkaa vastaavana korvauksena 9 663,49 euroa korkoineen, odotusajan palkkaa 951,29 euroa ja oikeudenkäyntikulujen korvausta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Olli Varila, Juhani Palmu ja Mikko Pentti. Esittelijä Matti-Pekka Kuuttinen.

Perustelut

Tausta ja kysymyksenasettelu

1. H on ollut S Oy:n (yhtiö) palveluksessa toistaiseksi voimassa olevalla työsopimuksella 6.11.2006 lukien. Yhtiö on 8.6.2009 antamallaan ilmoituksella lomauttanut H:n taloudellisista ja tuotannollisista syistä lyhennetyllä työajalla vuoden 2009 loppuun. Lomautus toteutettiin 27.7.2009 alkaen siten, että H oli 27.7.2009 ja 13.11.2009 välisenä kuudentoista viikon ajanjaksona lomautettuna kuuden viikon ajan. Yhtiö on 30.10.2009 antamallaan lomautusilmoituksella jatkanut H:n lomautusta kokoaikaisena 16.11.2009 - 31.1.2010 ja hänet on edelleen 15.1.2010 annetulla lomautusilmoituksella lomautettu 1.2.2010 lukien toistaiseksi kokonaan.

2. H on 7.5.2010 irtisanonut työsuhteensa päättymään välittömästi. H on kanteessaan vaatinut, että yhtiö velvoitetaan työsopimuslain 5 luvun 7 §:n 3 momentin nojalla suorittamaan hänelle irtisanomisajan palkka, koska hän on ollut irtisanoutuessaan lomautettuna 27.7.2009 lukien eli yhdenjaksoisesti vähintään 200 päivää.

3. Yhtiö on vastustanut H:n vaatimusta. H on ollut määräaikaisesti lomautettuna 27.7.2009 - 23.11.2009 ja kokoaikainen yhdenjaksoinen lomautus on alkanut vasta 23.11.2009 eikä se ollut H:n irtisanoutuessa 7.5.2010 kestänyt yli 200 kalenteripäivää.

4. Asiassa on Korkeimmassa oikeudessa ratkaistavana kysymys siitä, onko H oikeutettu irtisanomisajan palkkaan työsopimuslain 5 luvun 7 §:n 3 momentin mukaisesti sillä perusteella, että hänen lomautuksensa on kestänyt yhdenjaksoisesti 200 päivää. Asiassa on riitaista myös se, onko H:n toinen lomautusjakso alkanut 16.11.2009 vai 23.11.2009.

Lomautuksesta

5. Työsopimuslain 5 luvun 1 §:n mukaan lomauttamisella tarkoitetaan työnantajan päätökseen tai hänen aloitteestaan tehtävään sopimukseen perustuvaa työnteon ja palkanmaksun väliaikaista keskeyttämistä työsuhteen pysyessä muutoin voimassa.

6. Työnantaja saa luvun 2 §:n 1 kohdan mukaan lomauttaa työntekijän silloin, kun työnantajalla olisi laissa säädetty taloudellinen tai tuotannollinen peruste työntekijän irtisanomiseen. Näissä tilanteissa lomauttaminen on irtisanomista lievempi vaihtoehto, mutta saattaa toisaalta muodostua pitkäkestoiseksi. Pykälän 2 kohta koskee lomauttamista tilanteessa, jossa työn tai työn tarjoamisedellytykset ovat vähentyneet tilapäisesti, arviolta enintään 90 päivän ajaksi. Lomauttamisesta voidaan lisäksi sopia pykälän 2 momentissa säädetyin edellytyksin.

7. Työnantaja saa luvun 2 §:n 2 momentin mukaan lomauttaa työntekijän joko määräajaksi tai toistaiseksi keskeyttämällä työnteon kokonaan tai lyhentämällä työntekijän lain tai sopimuksen mukaista säännöllistä työaikaa siinä määrin kuin se lomauttamisen perusteen kannalta on välttämätöntä. Lain esitöiden mukaan lomauttaminen työaikaa lyhentämällä voi koskea joko työntekijän viikoittaista tai vuorokautista työaikaa (HE 157/2000 vp s. 85).

8. Korkein oikeus toteaa lisäksi, että käytännössä työaikaa on lomauttamalla voitu lyhentää joko osittain, jolloin työntekijällä on lyhennetty työviikko tai työpäivä tai niin sanottuna vuorolomautuksena, jolloin työntekijät ovat vuorollaan kukin määräajan lomautettuna ja muutoin sopimuksenmukaisessa työssä.

Sovellettava säännös ja sen tulkinta

9. Työsopimuslain 5 luvun 7 §:n 3 momentin mukaan, jos työntekijä irtisanoo työsopimuksensa lomautuksen kestettyä yhdenjaksoisesti vähintään 200 päivää, hänellä on oikeus saada korvauksena irtisanomisajan palkkansa.

10. Korkein oikeus toteaa, että säännös koskee sanamuotonsa mukaan tilanteita, joissa lomautus eli työnteon ja palkan maksun keskeytys on jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään 200 päivää. Säännöksen sanamuoto viittaa siihen, että lomautusjaksojen väliin osuvat työntekojaksot keskeyttävät 200 päivän kulumisen. Korkein oikeus toteaa, että säännöksen sanamuodosta ei kuitenkaan täysin yksiselitteisesti ilmene, mitä lomautuksen yhdenjaksoisella kestolla tarkoitetaan. Epäselvyys kohdistuu erityisesti erilaisiin osittaista lomautusta koskeviin järjestelyihin.

11. Säännöksen esitöissä (HE 157/2000 vp s. 90) todetaan, että säännös vastaa vuonna 1996 työsopimuslain 42 §:ään lisättyä 3 momenttia ja että lomautuksen yhdenjaksoisuutta olisi arvioitava kyseistä lainmuutosta koskevassa hallituksen esityksessä (HE 203/1995 vp s. 5 - 6) kuvatulla tavalla. Esitöiden mukaan siten esimerkiksi vuosiloma tai säännöksen kiertämiseksi tarjottu lyhytaikainen työ eivät vaikuttaisi lomautuksen keston yhdenjaksoisuuteen. Lomautuksen yhdenjaksoisuutta olisi tulkittava siten, että vain lomautusjaksojen välille tuleva työntekojakso katkaisisi 200 kalenteripäivän laskemisen.

12. Yhdenjaksoisuusvaatimus ei esitöiden mukaan jäisi täyttymättä niissä tilanteissa, joissa työnantaja säännöksen kiertämistarkoituksessa kutsuisi työntekijän yhdenjaksoisen lomautuksen kestäessä lyhyehköksi ajaksi työhön. Lain kiertämistarkoitusta olisi siten arvioitava työnantajan oletetusta tarkoituksesta käsin. Samoin olisi arvioitava tilanteita, joissa lomautus on toteutettu useina peräkkäisinä määräaikaisina lomautuksina. Työntekijällä olisi oikeus irtisanomisajan palkkaan, jos useiden peräkkäisten määräaikaisten lomautusten yhteiskesto ylittää 200 kalenteripäivää ja jos määräaikaisten lomautusten käyttöön on ryhdytty ehdotetun säännöksen kiertämiseksi (HE 203/1995 vp s. 5 - 6).

13. Korkein oikeus on ennakkoratkaisussaan KKO 2014:84 todennut edellä mainittuun aikaisemman lain esitöihin viitaten, että työsopimuslain 5 luvun 7 §:n 3 momentin tavoitteena on turvata työntekijän asemaa sellaisissa pitkään jatkuneissa lomautustilanteissa, joissa lomautuksen päättymisajankohtaa ei ole sidottu kalenteriaikaan tai muutoin määriteltyyn ajankohtaan, antamalla työntekijälle mahdollisuus irtisanoa työsopimus ilman, että hän menettää oikeutensa irtisanomisajan palkkaan. Lainkohta koskee vain kaikkein pisimpään lomautettuina olleita, epävarmassa tilanteessa pitkään eläneitä työntekijöitä (kohta 11).

14. Korkein oikeus katsoo, että pääsääntöisesti tilanteissa, joissa lomautus toteutetaan sovittua työaikaa lyhentämällä, ei kyse ole työsopimuslain 5 luvun 7 §:n 3 momentin tarkoittamasta yhdenjaksoisesta lomautuksesta. Työntekijä on tällöin työssä lomautusjakson aikana ja hän saa työssäoloajaltaan normaalisti palkkaa. Korkein oikeus toteaa, että edellä mainitusta pääsäännöstä poikkeuksen muodostavat tilanteet, joissa lomautusjaksoa kokonaisuutena tarkastellen lomautuksen aikainen työssäolo muodostaa vain hyvin vähäisen osan säännönmukaisesta työajasta tai joissa työnantajan tarkoituksena on, kutsumalla työntekijä lomautusjakson aikana lyhytaikaisesti työhön, ainoastaan kiertää säännöstä. Näissä tilanteissa lomautuksen voidaan katsoa lomautusjakson aikana tehdystä lyhytkestoisesta työjaksosta huolimatta olleen yhdenjaksoinen. Kuten lain esitöissä on mainittu, myöskään lomautusjakson väliin sijoittuva vuosiloma ei katkaise 200 päivän yhtäjaksoista aikaa, koska työntekijä ei tällöin ole tosiasiallisesti tekemässä työtä.

Oikeus irtisanomisajan palkkaan tässä tapauksessa

15. H on ollut lomautettuna 27.7.2009 lukien siten, että hän on kuudentoista viikon ajalla ollut poissa työstä yhteensä kuusi viikkoa. Kun H:n toisen ja siis kokoaikaisen lomautuksen alkamisajankohdasta ei ole esitetty muuta selvitystä, Korkein oikeus katsoo, että se on alkanut lomautusilmoituksen mukaisena 16.11.2009. H:n sovittua työaikaa lyhentämällä toteutettu ensimmäinen lomautusjakso on siten alkanut 27.7.2009 ja päättynyt 15.11.2009. Tämän lomautuskauden viimeistä edellisellä viikolla H on ollut töissä. Asiassa ei ole edes väitetty, että yhtiö olisi lomautusjakson aikana teettänyt H:lla työtä tarkoituksenaan kiertää 200 päivän sääntöä. H:n määräaikainen kokoaikainen lomautus on sittemmin muuttunut toistaiseksi voimassa olevaksi kokoaikaiseksi lomautukseksi 1.2.2010.

16. H on irtisanoutunut 7.5.2010, jolloin hän on tosiasiallisesti lomautuksen vuoksi ollut yhtäjaksoisesti poissa töistä alle 200 päivää. H:lle ei siten ole syntynyt työsopimuslain 5 luvun 7 §:n 3 momentin perusteella oikeutta vaatimaansa irtisanomisajan palkkaan.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanne hylätään. S Oy vapautetaan tuomitusta korvausvelvollisuudesta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Juha Häyhä, Soile Poutiainen, Ari Kantor ja Tuula Pynnä. Esittelijä Kristina Oinonen.