27.5.2015

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Korkein oikeus on myöntänyt apulaisvaltakunnansyyttäjälle ja A:lle valitusluvan lahjuksen ottamista ynnä muuta koskevassa asiassa. Korkeimmassa oikeudessa asia on jaettu esiteltäväksi määräaikaisena esittelijäneuvoksena toimivalle X:lle. X on virkavapaana Helsingin syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjän virasta. Apulaisvaltakunnansyyttäjä on pyytänyt, että Korkein oikeus ottaa viran puolesta kantaa siihen, onko X syyttäjän virastaan huolimatta esteetön toimimaan asiassa esittelijänä. Apulaisvaltakunnansyyttäjä on katsonut, että X ei ole esteellinen.

2. A on lausumassaan katsonut, että X kuuluu syyttäjän virastaan johtuen Valtakunnansyyttäjänviraston organisaatioon, joten asiassa valittajana toimiva valtakunnansyyttäjä on esittelijänä toimivan X:n esimies. Tämä seikka puoltaa A:n mukaan X:n esteellisyyttä.

3. Korkein oikeus toteaa, että X on työskennellyt syyttäjän tehtävissä vuodesta 2004 alkaen ja vuonna 2007 hänet on nimitetty Helsingin syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjän vakinaiseen virkaan, josta on hän nyt virkavapaana tultuaan nimitetyksi viideksi vuodeksi 1.5.2012 - 30.4.2017 Korkeimman oikeuden määräaikaisen esittelijäneuvoksen virkaan.

4. Ratkaistavana on kysymys siitä, onko tässä apulaisvaltakunnansyyttäjän itsensä ajamassa asiassa X esteellinen toimimaan esittelijänä sen vuoksi, että hänen vakinainen virkansa on kihlakunnansyyttäjän virka, josta hän on virkavapaana. Asiassa ei ole väitetty, että apulaisvaltakunnansyyttäjä olisi vaikuttanut tai pyrkinyt vaikuttamaan X:ään tässä asiassa tai että X:llä olisi henkilökohtaista sidettä asianosaisiin. Arvioitavana on siten kysymys siitä, antaako X:n kihlakunnansyyttäjän taustavirka, jonka haltijana hän on hallinnollisesti valtakunnansyyttäjän alainen, perustellun aiheen epäillä hänen puolueettomuuttaan kysymyksessä olevassa asiassa, jossa toisena asianosaisena on apulaisvaltakunnansyyttäjä.

Sovellettavat säännökset

5. Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan luvun tuomarin esteellisyyttä koskevia säännöksiä sovelletaan myös esittelijään.

6. Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan tuomari on esteellinen, jos tuomarilla on palvelussuhteen perusteella tai muuten asianosaiseen sellainen suhde, että se, erityisesti käsiteltävänä olevan asian laatu huomioon ottaen, antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa. Pykälän 2 momentin mukaan esteellisyyttä ei kuitenkaan kerrotussa tilanteessa aiheudu yksin sen vuoksi, että asianosaisena on valtio, kunta tai muu julkisyhteisö.

7. Lainkohtaa koskevan hallituksen esityksen perustelujen mukaan (HE 78/2000 vp s. 36 - 37) 6 §:n 1 momentin 2 kohdan tarkoituksena on säännellä sellaisia tilanteita, joissa jonkun asianosaisen ja myös ulkopuolisen silmin katsottuna vaarana voi olla yhden asianosaisen suosiminen tai syrjiminen. Kysymys on muun muassa lojaalisuuteen perustuvasta tuomarin puolueettomuuden vaarantumisesta. Säännöksen tarkoittamalla palvelus- tai muulla suhteella tarkoitetaan sellaista suhdetta, joka on tuomarille syystä tai toisesta tärkeä ja merkityksellinen kuten tuomarin ja asianosaisen esimies-alaissuhde tai työtoveruus (HE 78/2000 vp s. 38 - 39).

8. Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 3 momentin mukaan tuomari on esteellinen myös, jos jokin muu tässä luvussa tarkoitettuun seikkaan rinnastettava seikka antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa. Jotta tämän lainkohdan tarkoittama esteellisyysperuste olisi käsillä, lähtökohtana on, että tuomarin puolueettomuuden vaarantava seikka on riittävästi yksilöitävissä ja objektiivisesti arvioiden hyväksyttävissä. Tuomari on esteellinen, jos ulkopuolinen henkilö ei voi vakuuttua hänen puolueettomuudesta toimia tuomarina asiassa (HE 78/2000 vp s. 20).

Säännösten soveltamisessa huomioon otettavia näkökohtia

9. Oikeudenkäymiskaaren tuomarin esteellisyyttä koskevat säännökset on pyritty laatimaan niin, että ne täyttävät Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen ja sitä koskevien ihmisoikeustuomioistuimen linjausten edellyttämät vaatimukset tuomioistuimen riippumattomuudesta ja puolueettomuudesta. Tuomioistuinten riippumattomuus on turvattu myös perustuslain 3 §:n 3 momentin sekä 21 §:n 1 momentin nojalla. Jälkimmäisen säännöksen on tarkoitus kattaa ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen vaatimukset sekä oikeussuojaelimen riippumattomuudesta että sen puolueettomuudesta suhteessa oikeusjutun osapuoliin (HE 309/1993 vp s. 74).

10. Korkein oikeus ei ole antanut ennakkopäätöksiä, joilla olisi selkeää tulkinnallista vaikutusta nyt esillä olevaan kysymykseen. Lähimpinä olevat Korkeimman oikeuden ratkaisut 2009:9 ja 2000:21 koskevat lautamiehiä, jotka olivat toimineet sivutoimisessa tehtävässään käräjäoikeudessa samaan aikaan kuin he olivat palvelussuhteessa jutun asianosaisena olevaan julkisyhteisöön. Myöskään korkein hallinto-oikeus ei ole julkaissut ratkaisuja, jotka koskisivat sen omien tai hallinto-oikeuden määräaikaisten tuomareiden, asiantuntijoiden tai esittelijöiden taustavirkaa.

11. Säännöksiä sovellettaessa on otettava huomioon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännöstä ilmenevät periaatteet, jotka koskevat Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tarkoitettua tuomioistuimen riippumattomuutta ja puolueettomuutta sekä erityisesti puolueettomuuden objektiivista testiä. Siinä on kyse siitä, onko osapuolilla ulkonaisten seikkojen johdosta perusteltua aihetta epäillä tuomarin puolueettomuutta. Ratkaisevia eivät ole osapuolten omat käsitykset, vaan perustelluilta epäilyiltä edellytetään objektiivista aiheellisuutta. Epäilyjen on siis oltava valistuneen tarkkailijan näkökannalta perusteltuja. Laajemmasta näkökulmasta kysymys on siitä, ovatko epäilyt omiaan horjuttamaan sitä luottamusta, joka kohdistuu demokraattisen yhteiskunnan tuomioistuimiin. Tuomarin tulisi käsitellä ja ratkaista asia kaikista sivuvaikutteista vapaana.

12. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaistavana ei tiettävästi ole ollut tätä asiaa vastaavaa tapausta. Ratkaisussa Piersack v. Belgia 1.10.1982 ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, ettei entistä syyttäjää voida pitää esteellisenä toimimaan tuomarina yksinomaan sillä perusteella, että hän oli aikaisemmin toiminut syyttäjänä. Tällainen tulkinta olisi liian joustamatonta ja muodollista tuomioistuimen ja syyttäjälaitoksen erottamista ja muodostaisi tosiasiallisen esteen syyttäjän toimimiselle tuomarintehtävissä (kohdan 30 b loppu). Tuomari katsottiin kuitenkin asiassa esteelliseksi, koska hän oli ollut sen syyttäjäosaston päällikkönä, jossa asiaa oli käsitelty. Se, oliko hän puuttunut asiaan, oli merkityksetöntä (kohta 31).

13. Ratkaisussa Sramek v. Itävalta 22.10.1984 yhdysvaltalainen Sramek oli ostanut Itävallasta kiinteistön, jonka hankkimiseksi oli tarpeen ostolupa. Lupa oli riitautettu paikallisessa kiinteistöviranomaisessa, jonka asiaa käsitelleessä kuusijäsenisessä kokoonpanossa esittelevänä jäsenenä toimi Sramekin vastapuoleksi katsotun virkamiehen alainen. Esittelevän jäsenen asema ratkaisukokoonpanossa oli ratkaiseva. Sramekin vastapuolen ei katsottu vaikuttaneen kiinteistöviranomaisen ratkaisuun. Tästä huolimatta Sramekin epäily esittelevän jäsenen riippumattomuutta kohtaan oli oikeutettu. Se horjutti vakavasti sitä luottamusta, jota ratkaisuelimen tuli demokraattisessa yhteiskunnassa nauttia (kohdat 41 ja 42).

14. Tapauksessa Belilos v. Sveitsi 29.4.1988 valittajalle määrättyä sakkoa oli käsitelty poliisilautakunnassa, jonka ainoa jäsen oli nelivuotiskaudeksi määrätty poliisissa lakimiehenä työskentelevä henkilö, joka oli velvollinen määräaikaisen tehtävänsä jälkeen palamaan varsinaiseen työhönsä. Tämä tuomarin tehtäviin rinnastettavissa tehtävissä toimiva lakimies oli toimikautensa ajan periaatteessa erottamaton eikä hänelle voitu antaa sitovia määräyksiä poliisin toimesta. Tavallinen ihminen oli kuitenkin taipuvainen näkemään hänet osana poliisivoimia ja poliisiesimiestensä alaiseksi sekä lojaaliksi poliisikollegoilleen. Ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että valittaja Belilos saattoi oikeutetusti epäillä, että poliisilautakunta ei täyttänyt ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan mukaisia riippumattomuuden ja organisatorisen puolueettomuuden vaatimuksia (kohdat 66 ja 67).

15. Edellä kohdissa 12 - 14 mainituissa tapauksissa tuomarin asemassa olevan henkilön riippumattomuuden on katsottu vaarantuneen sen vuoksi, että hänen yhteytensä asianosaiseen on ollut ulkopuolisen tarkkailijan silmin organisatorisesti selvä esimerkiksi siten, että asianosaisella on ollut muissa yhteyksissä mahdollisuus vaikuttaa tuomariin, vaikka käsiteltävässä asiassa vaikutusta ei olisikaan todettu. Muutoin ihmisoikeustuomioistuimen käytännössä esteellisyys on yleensä katsottu syntyneen vain, jos on voitu osoittaa konkreettisia seikkoja, joiden johdosta tuomarilla on katsottu olleen yhteys joko käsiteltävään asiaan tai asianosaiseen.

16. Ruotsin korkein oikeus on ylimääräistä muutoksenhakua koskevassa 25.6.2014 antamassaan ratkaisussaan NJA 2014 s. 482 katsonut, että syyttäjän tehtävästä virkavapaalla hovioikeuden määräaikaisena tuomarina toiminut oli esteellinen käsittelemään rikosasioita. Kyseessä oli kuuden kuukauden määräajan kestänyt apujäsenen (adjungerad ledamot) tehtävä, josta apujäsen oli palannut hoitamaan syyttäjän virkaansa. Korkein oikeus katsoi, että tuomari ei ollut syytetyn silmissä puolueeton, koska hän edusti vastakkaista viranomaisintressiä. Syytetty saattoi perustellusti katsoa, että tehtävässään tuomari tunsi edelleen lojaalisuutta työnantajaansa syyttäjälaitosta ja syyttäjän rooliaan kohtaan. Hänen virkavapautensa ja tuomarin tehtävän määräaikaisuus olivat sellaisia erityisiä olosuhteita, jotka olivat omiaan horjuttamaan luottamusta hänen puolueettomuuteensa rikosasioissa (kohta 26).

17. Korkein oikeus toteaa, että ratkaisussaan Ruotsin korkein oikeus on katsonut apujäsenen vakinaisen syyttäjän virkansa takia esteelliseksi käsittelemään kaikkia rikosasioita riippumatta siitä, oliko hänellä mitään yhteyttä asioihin tai asianosaisiin.

Korkeimman oikeuden arviointi X:n esteellisyydestä

Yleistä

18. Perustuslakivaliokunnan mukaan perustuslaista ei johdu ehdotonta estettä nimittää tuomari määräajaksi tai sivutoimiseksi (PeVL 35/2001 vp s. 2/II ja PeVL 2/2006 vp s. 3). Tältä osin valiokunta on viitannut ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jossa se on kiinnittänyt huomiota nimittämismenettelyyn, toimikauden pituuteen, takeisiin ulkopuolista painostusta vastaan ja siihen, näyttäytyykö elin myös ulkoisesti itsenäiseltä (Sacilor Lormines v. Ranska 9.11.2006, kohta 59).

19. Korkeimman oikeuden määräaikaisen esittelijäneuvoksen virasta säädetään korkeimmasta oikeudesta annetun lain 13 §:ssä. Kyseisten virkojen tarkoituksena on toimia pätevöitymis- ja kouluttautumisvirkoina ja myös mahdollistaa siirtyminen tuomarinuralle. Lain esitöiden mukaan määräaikaiset virat on suunnattu muun muassa syyttäjille ja asianajajille, jotka jo ovat toimessa (HE 132/2009 vp s. 5 ja 9). Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan PeVL 26/2009 vp käsitellyt määräaikaisten esittelijänvirkojen vaikutuksia tuomioistuimen riippumattomuuteen. Tässä lausunnossa, kuten määräaikaisia tuomarinvirkoja koskeneissa lainsäädäntöhankkeissa muutoinkaan, ei ole tuotu esille, että taustavirat voisivat rakenteellisesti aiheuttaa jääviysongelmia.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän ja kihlakunnansyyttäjän asema syyttäjälaitoksessa

20. Syyttäjälaitoksesta annetun lain (syyttäjälaitoslaki) 2 §:n 1 momentin mukaan syyttäjälaitokseen kuuluvat Valtakunnansyyttäjänvirasto keskusvirastona ja alueelliset syyttäjävirastot. Pykälän 2 momentin mukaan ylimpänä syyttäjänä ja syyttäjien esimiehenä toimii valtakunnansyyttäjä. Lain 8 §:n 1 momentin mukaan valtakunnansyyttäjän apuna ja sijaisena toimii apulaisvaltakunnansyyttäjä.

21. Syyttäjälaitoslain 22 §:n 1 momentin mukaan johtavan kihlakunnansyyttäjän ja kihlakunnansyyttäjän nimittää Valtakunnansyyttäjänvirasto. Virasto päättää syyttäjälaitoksesta annetun valtioneuvoston asetuksen 19 §:n nojalla muun muassa kihlakunnansyyttäjän irtisanomisesta, lomauttamisesta ja virantoimituksesta pidättämisestä.

22. Syyttäjälaitoslain 15 §:n mukaan Valtakunnansyyttäjänvirastossa käsiteltävät hallinnolliset asiat ratkaisee valtakunnansyyttäjä ellei asiaa ole säädetty tai työjärjestyksessä määrätty muun virkamiehen ratkaistavaksi. Valtakunnansyyttäjä voi pidättää itsellään päätösvallan asiassa, jonka muu viraston virkamies muuten saisi ratkaista.

23. Korkein oikeus toteaa, että Valtakunnansyyttäjänvirasto on päällikkövirasto. Valtakunnansyyttäjällä ja hänen sijaisellaan apulaisvaltakunnansyyttäjällä on oikeus päättää kaikista kihlakunnansyyttäjän virka-aseman olennaisista seikoista sikäli kuin ne kuuluvat hallintoon. Nimitysvallan takia valtakunnansyyttäjällä on oikeus päättää myös kihlakunnansyyttäjän virassa etenemisestä. Valtakunnansyyttäjän hallinnollinen päätösvalta ei ole vapaata harkintaa vaan sitä sääntelee perustuslain 125 §:n 2 momentin säännös virkojen nimitysperusteiden osalta ja virkamieslainsäädäntö. Siitä huolimatta valtakunnansyyttäjän hallinnolliseen päätösvaltaan jää sääntelemätöntä harkinnanvaraa.

Korkeimman oikeuden esittelijän asema

24. Lainkäyttöasioissa Korkeimman oikeuden esittelijän tehtävänä on valmistella asia ratkaisemista varten. Tässä tarkoituksessa hän laatii muistion, jossa hän selvittää asian tosiasiapuolen ja siihen sovellettavat oikeussäännöt. Tältä pohjalta hän tekee ratkaisuehdotuksensa eli mietinnön. Istunnossa asiaa käsitellään esittelijän muistion ja mietinnön pohjalta. Esittelijällä on oikeus osallistua keskusteluun ja päätösneuvotteluun mutta ei asiasta päättämiseen. Vaikka hän ei osallistu asian varsinaiseen ratkaisemiseen, hän vastaa kuitenkin ratkaisun mahdollisista virheistä kuten asian ratkaisevat jäsenet. Tämän vuoksi hänellä on oikeus jättää ratkaisuun eriävä mielipiteensä. Jotta esittelijä voisi suorittaa tehtävänsä itsenäisesti ja riippumattomasti, hänellä on virkamiesoikeudellisesti sama asema kuin tuomarilla. Korkeimmasta oikeudesta annetun lain 14 §:n mukaan mitä perustuslain 103 §:ssä säädetään tuomarin virassapysymisoikeudesta ja tuomarin virasta, sovelletaan myös korkeimman oikeuden esittelijään ja esittelijän virkaan.

25. Korkein oikeus toteaa, että Korkeimman oikeuden esittelijä toimii lainkäyttötehtävissä itsenäisesti ja hänen tehtäviinsä kuuluu käsitellä kaikkia ratkaistavana olevassa asiassa esiintyviä kysymyksiä. Tämän vuoksi esittelijän työ on asian ratkaisemisen kannalta merkityksellinen.

X:n esteettömyyttä puoltavat seikat

26. Esteettömyyden arvioinnissa keskeisin kysymys tässä apulaisvaltakunnansyyttäjän ajamassa asiassa koskee sitä, mikä merkitys annetaan X:n kihlakunnansyyttäjän taustaviralle, jonka haltijana hän on hallinnollisesti valtakunnansyyttäjän alainen. Arvioitavana ei ole taustaviran merkitys yleisesti. Selvimmin esteettömyyttä puoltaa se, että kysymyksessä olevassa asiassa X esittelijän tehtävässään ja apulaisvaltakunnansyyttäjä syyttäjänä toimivat virkavastuulla. Syyttäjän tehtävänä on syyttäjälaitoslain 6 §:n 1 momentin mukaisesti huolehtia rikosoikeudellisen vastuun toteutumisesta hänen käsiteltävänään olevassa asiassa tasapuolisesti ja asianosaisten oikeusturvan sekä yleisen edun edellyttämällä tavalla. Apulaisvaltakunnansyyttäjä ei siten aja omaa asiaansa. X on myös nimitetty esittelijäneuvoksen virkaan viiden vuoden määräajaksi. Määräaika on siinä määrin pitkä, että X:n yhteyden taustavirkaan ja sen organisatoriseen asemaan sekä siihen liittyvään lojaalisuuteen voidaan arvioida heikentyneen niin, ettei sillä ole enää merkitystä hänen hoitaessaan itsenäistä ja riippumatonta esittelijän virkaa, jossa hän ei kuitenkaan ole ratkaisijan asemassa.

X:n esteellisyyttä puoltavat seikat

27. Ulkopuolisen tarkastelijan näkökulmasta merkityksellistä on se, että asian toisena osapuolena oleva apulaisvaltakunnansyyttäjä on X:n kihlakunnansyyttäjän taustaviran johdosta hänen hallinnollinen esimiehensä. Tämä esimies-alainen-suhde tulee ajankohtaiseksi siinä tapauksessa, että X palaa hoitamaan sanottua virkaansa. Siitäkin huolimatta, että X asian esittelijänä ja apulaisvaltakunnansyyttäjä syyttäjänä toimivat asiassa edellä kerrotuin tavoin virkavastuulla, voi ulkopuolinen tarkastelija perustellusti epäillä, että X:n mainittu suhde apulaisvaltakunnansyyttäjään saattaisi vaikuttaa siihen, millä tavoin X esittelee asian. Huomioon on otettava myös edellä kerrottu X:n merkityksellinen asema asian esittelijänä ja se, että kysymyksessä on yhteiskunnan kannalta merkittävä rikosasia.

Korkeimman oikeuden johtopäätös

28. Korkein oikeus päätyy siihen, että X:n esteellisyyttä puoltavat seikat - taustavirkaa koskeva asianosaisena olevan apulaisvaltakunnansyyttäjän esimiesasema ja esittelijän merkittävä asema asiaa ratkaistaessa - painavat tässä rikosasiassa enemmän kuin esittelijän tehtävien viiden vuoden määräaika ja tehtävien itsenäisyys.

29. Esteellisyyttä puoltavien seikkojen takia X:n ja apulaisvaltakunnansyyttäjän välinen suhde on sellainen oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu suhde, että se antaa perustellun aiheen epäillä X:n puolueettomuutta tässä rikosasiassa.

Päätöslauselma

Vahvistetaan, että määräaikainen esittelijäneuvos X on esteellinen esittelemään tämän asian.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Pertti Välimäki, Marjut Jokela (eri mieltä), Jorma Rudanko ja Ari Kantor. Esittelijä Heli Melander (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Määräaikainen vanhempi oikeussihteeri Melander:

Ratkaistavana oleva esteellisyyskysymys

X on virkavapaana Helsingin syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjän virastaan toimiakseen Korkeimmassa oikeudessa määräaikaisena esittelijäneuvoksena viiden vuoden ajan. Hänen valmisteltavanaan Korkeimmassa oikeudessa on rikosasia, jossa syytettä ajaa apulaisvaltakunnansyyttäjä. Asiassa on kysymys siitä, onko X esteellinen käsittelemään mainittua rikosasiaa syyttäjän taustavirkansa vuoksi.

Esteellisyysarvioinnin lähtökohtia

Erityinen suhde asianosaiseen

Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun säännöksiä tuomarin esteellisyydestä sovelletaan luvun 2 §:n mukaan tuomareiden ohella myös asian esittelijään, lautamieheen sekä kaikkiin muihinkin, jotka voivat olla läsnä tuomioneuvotteluissa. Esteellisyyssäännösten laajan soveltamisalan vuoksi ratkaisevaa merkitystä ei voida antaa esittelijän toimenkuvan sisällölle, joka poikkeaa varsinaisen tuomarin toimenkuvasta. Tuomarin esteellisyyssäännökset on lisäksi säädetty silmällä pitäen yksittäisen tuomarin esteellisyyttä. Näin ollen tuomarin esteellisyyden arviointiin ei vaikuta myöskään se, ratkaistaanko asia yhden vai useamman tuomarin kokoonpanossa.

Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan tuomari on esteellinen, jos hänellä on palvelussuhteen perusteella tai muuten asianosaiseen sellainen suhde, että se, erityisesti käsiteltävänä olevan asian laatu huomioon ottaen, antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa.

Erityistä suhdetta koskeva esteellisyysperuste on harkinnanvarainen. Tällöin soveltajan on arvioitava, onko tuomarin puolueettomuutta asiassa epäiltävä perustellusta aiheesta. Pelkästään asianosaisen ymmärrettäväkään epäily ei riitä, vaan arviointi tehdään objektiivisin perustein ulkopuolisesta näkökulmasta. Tuomarin suhdetta asianosaisiin on siksi tarkasteltava jäsentyneesti ja tarvittaessa tapauskohtaisten olosuhteiden valossa. Säännös mahdollistaa monenlaisten seikkojen samoin kuin niiden yhteisvaikutuksen huomioonottamisen.

Hallituksen esityksen (HE 78/2000 vp s. 19 ja 37 - 39) mukaan säännöksessä erikseen mainittu palvelussuhde saattaa taloudellisen riippuvuuden ohella synnyttää lojaalisuuden työnantajaa kohtaan. Palvelussuhdekaan ei automaattisesti merkitse tuomarin esteellisyyttä, vaan huomioon on otettava muun muassa työnantajan koko, työntekijän asema sekä käsiteltävän asian merkitys työnantajayrityksen kannalta. Muu suhde voi olla vaikutuksellinen vain, jos se on syystä tai toisesta tuomarille tärkeä ja merkityksellinen. Merkitystä voi olla sillä, että asianosaisena on esimerkiksi yhteisö, jolle tuomari kokee olevansa tilivelvollinen ratkaisustaan ja jossa hänen oma asemansa voi vaikeutua, jos ratkaisu on yhteisölle kielteinen. Esteellisyyden voi toisinaan aiheuttaa jo päättynyt vastapuolisuhde taikka pienehkössä työpaikassa myös esimies-alaissuhde tai työtoveruus. Säännöksen tarkoituksena on ylipäätään kattaa sellaista tilanteita, joissa jonkun asianosaisen ja myös ulkopuolisen silmin katsottuna vaarana voi olla yhden asianosaisen suosiminen tai syrjiminen (HE 78/2000 vp s. 37).

Pykälän 2 momentin rajoitussäännöksen mukaan tuomari ei kuitenkaan ole esteellinen pelkästään sen vuoksi, että asianosaisena on valtio, kunta tai muu julkisyhteisö. Hallituksen esityksen (HE 78/2000 vp s. 40) mukaan valtio työnantajana ei ole rinnastettavissa muihin työnantajiin. Valtion työnantaja-asema ei yleensä synnytä sellaista lojaalisuutta valtiota kohtaan, että olisi perustelua syytä pelätä sen vaikuttavan tuomarin puolueettomuuteen. Eri asia on, jos esimerkiksi lautamiehellä on virka- tai työsuhde juuri siihen laitokseen tai hallinnonalaan, jota käsiteltävä asia koskee.

Tuomarin erityistä suhdetta asianosaiseen koskevan säännöksen soveltamisala on itsessään laaja, ja esteellisyysepäilyn perusteltavuutta voidaan sen puitteissa tarkastella erilaisten seikkojen kannalta. Vaikka rikosasiassa asianosaisena ei ole syyttäjälaitos vaan yksittäinen syytettä ajava syyttäjä, tämän erityissäännöksen nojalla voidaan arvioida X:n esteellisyyttä sekä hänen syyttäjälaitoksessa olevan taustavirkansa että apulaisvaltakunnansyyttäjän nimenomaisen asianosaisaseman kannalta. X:n mahdollista esteellisyyttä ei siten ole tarvetta erikseen arvioida oikeudenkäymiskaaren 7 §:n 3 momentin niin sanotun yleissäännöksen nojalla. Kyseinen säännös on tarkoitettu sellaisia epätavallisia tilanteita varten, joita muissa esteellisyyssäännöksissä ei ole otettu huomioon.

Tässä asiassa keskeistä on X:n virkavapauden merkitys esteellisyysarvioinnissa. Korkein oikeus ei ole antanut ennakkopäätöksiä, joilla olisi selkeää tulkinnallista vaikutusta nyt esillä olevaan kysymykseen. Lähimpinä olevat Korkeimman oikeuden ratkaisut 2009:9 ja 2000:21 koskevat lautamiehiä, jotka olivat toimineet sivutoimisessa tehtävässään käräjäoikeudessa samaan aikaan kuin he olivat palvelussuhteessa jutun asianosaisena olevaan julkisyhteisöön. Myöskään korkein hallinto-oikeus ei ole julkaissut tuomarin esteellisyyttä koskevia ratkaisuja, joissa olisi otettu kantaa esimerkiksi hallinto-oikeuden määräaikaisten tuomareiden, asiantuntijoiden tai esittelijöiden taustaviran merkitykseen.

Muualla lainsäädännössä olevilla esteellisyys- tai kelpoisuussäännöksillä ei ole sanottavaa merkitystä tuomarin esteellisyyttä koskevia säännöksiä tulkittaessa. Asiaan vaikuttamaton on muun muassa käräjäoikeuslain 6 §, joka sulkee lautamiesten piirin ulkopuolelle syyttäjien ja asianajajien ohella kaikki henkilöt, joilla on virka yleisessä tuomioistuimessa.

Tuomioistuimen puolueettomuus ihmis- ja perusoikeutena

Oikeudenkäymiskaaren tuomarin esteellisyyttä koskevat säännökset on pyritty laatimaan niin, että ne täyttävät Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen ja sitä koskevien ihmisoikeustuomioistuimen linjausten edellyttämät vaatimukset tuomioistuimen riippumattomuudesta ja puolueettomuudesta. Tuomioistuinten riippumattomuus on turvattu myös perustuslain 3 §:n 3 momentin sekä 21 §:n 1 momentin nojalla. Jälkimmäisen säännöksen on tarkoitus kattaa ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen vaatimukset sekä oikeussuojaelimen riippumattomuudesta että sen puolueettomuudesta suhteessa oikeusjutun osapuoliin (HE 309/1993 vp s. 74).

Edellä kuvattu objektiivinen arviointitapa vastaa ihmisoikeustuomioistuimen yleisesti noudattamaa tapaa arvioida sitä, onko ulkoisten tosiseikkojen perusteella oikeutettua aihetta pelätä, että tuomioistuin on puolueellinen. Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuilla on suuri merkitys harkinnanvaraisia esteellisyyssäännöksiä sovellettaessa.

Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö tuomioistuimen riippumattomuudesta ja puolueettomuudesta on laaja ja perusteiltaan vakiintunut. Ratkaisuissa ei kuitenkaan ole selkeää vastausta siihen, merkitseekö vakituisesta virastaan virkavapaana olevan määräaikaisen tuomarin taustavirka syyttäjänä sitä, ettei hän tosiasiassa ole kelpoinen käsittelemään rikosasioita lainkaan tai että hänen kelpoisuuttaan rajoittaa esimerkiksi jutun syyttäjän asema syyttäjäorganisaatiossa. Vaikka ihmisoikeussopimus ja sen tulkintakäytäntö näyttäisivät asettavan vaatimuksia vain asian ratkaisevien tuomareiden puolueettomuudelle, Suomessa esteellisyysasioissa noudatettavan laajan soveltamispiirin johdosta samoja periaatteita voidaan soveltaa myös esittelijöihin.

Ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, ettei aikaisempi syyttäjänä toimiminen sinänsä aiheuta esteellisyyttä käsitellä rikosasioita (Piersack v. Belgia, tuomio 1.10.1982 ja K v. Tanska, päätös 5.5.1993). Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan toisenlainen tulkinta perustuisi joustamattomaan ja muodolliseen käsitykseen syyttäjäviraston yhtenäisestä rakenteesta. Tiukka tulkinta aiheuttaisi myös ylittämättömän esteen siirtyä syyttäjänvirastosta tuomioistuimeen, mikä olisi vastoin useassa jäsenvaltiossa olevaa käytäntöä (Piersack, kohta 30 b).

Kaksoisrooli voi sen sijaan aiheuttaa esteellisyyden. Tuomari on esteellinen, jos hän on syyttäjän ominaisuudessa käsitellyt juttua tai hänellä on ollut siihen johtavan asemansa perusteella mahdollisuudet (Piersack, kohta 31). Vaikka tuomari ei ole ollut tekemisessä ratkaistavan jutun kanssa, esteellisyys voi riita-asiassakin syntyä siitä, että hän on toiminut asianosaisen vastapuolen asiamiehenä jossakin muussa oikeudenkäynnissä (Puolitaival ja Pirttiaho v. Suomi, tuomio 23.10.2004, kohta 51). Ratkaisussa Sacilor Lormines ihmisoikeustuomioistuin katsoi, ettei ylimmän hallintotuomioistuimen valtiolle antamaa oikeudellista lausuntoa ja yksittäistä samaan aiheeseen liittyvää riita-asiaa, jossa valtio oli osapuolena, voitu pitää samana asiana eikä lausunnon antaminen muodostanut esteellisyysperustetta (Sacilor Lormines v. Ranska, tuomio 9.11.2006, kohta 74).

Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan tuomioistuin ei ollut riippumaton tapauksessa, jossa toinen samassa aluehallinnollisessa viranomaisessa toimivista virkamiehistä toimi tuomarina asiassa, jossa hänen esimiehensä viran puolesta käytti puhevaltaa (Sramek v. Itävalta, tuomio 2.10.1984). Kyseisen erityistuomioistuimen tuomarit nimitti sama aluehallintoviranomainen, jonka palveluksessa molemmat virkamiehet olivat. Tuomari hoiti vakinaista virkaansa samaan aikaan, kun hän toimi sivutoimisena tuomarina.

Belilos-tapauksessa tuomari oli virkavapaana vakituisesta virastaan kunnallisessa poliisilaitoksessa toimiessaan tuomarina poliisilautakunnassa. Tuomari oli lautakunnan ainoa jäsen, ja kunta oli määrännyt hänet tehtävään nelivuotiskaudeksi. Toimikautensa ajan tuomari oli periaatteessa erottamaton eikä hänelle voitu antaa sitovia määräyksiä poliisin toimesta. Poliisilautakunnan päätöksestä ei voitu valittaa. Ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että tavallinen ihminen oli taipuvainen näkemään tällaisen tuomarin osana poliisivoimia ja poliisiesimiestensä alaiseksi sekä lojaaliksi poliisikollegoilleen. Valittaja saattoi oikeutetusti epäillä, että poliisilautakunta ei täyttänyt ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan mukaisia riippumattomuuden ja organisatorisen puolueettomuuden vaatimuksia (Belilos v. Sveitsi, tuomio 29.4.1988, kohdat 66 ja 67).

Ihmisoikeustuomioistuin on todennut, että riippumattomuudella ja puolueettomuudella on läheinen yhteys, minkä vuoksi niitä Belilos-ratkaisun tapaan voidaan tarkastella yhdessä (Sacilor Lormines, kohta 62). Samat perusteet, kuten tuomarin nimittämismenettely ja prosessuaaliset puolueettomuuden takeet, voivat vaikuttaa sekä riippumattomuuden että puolueettomuuden arviointiin (esim. Micallef v. Malta, tuomio 15.10.2009 kohta 99 ja Meznaric v. Kroatia, tuomio 15.7.2005 kohta 27). Näillä tuomioistuinjärjestelmän luotettavuuteen vaikuttavilla seikoilla voi olla vaikutusta myös, kun arvioidaan puolueellisuusepäilyn aiheellisuutta ja painavuutta oikeudenkäymiskaaren nojalla.

Määräajaksi nimittäminen ja siitä johtuva virkavapaus

Perustuslakivaliokunnan mukaan perustuslaista ei johdu ehdotonta estettä nimittää tuomari määräajaksi tai sivutoimiseksi (PeVL 35/2001 vp s. 2/II ja PeVL 2/2006 vp s. 3). Tältä osin valiokunta on viitannut ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jossa se on kiinnittänyt huomiota nimittämismenettelyyn, toimikauden pituuteen, takeisiin ulkopuolista painostusta vastaan ja siihen, näyttäytyykö elin myös ulkoisesti itsenäiseltä (Sacilor Lormines, kohta 59).

Varsinaisia määräaikaisia tuomarinvirkoja tavallisempia ovat erilaiset määrärahoihin ja viransijaisuuksiin perustuvat määräajaksi täytettävät tuomarinvirat. Määräajaksi tuomarinvirkaan nimitetyllä on usein vakituinen virka muussa viranomaisessa, josta hän on velvollinen jäämään virkavapaalle määräaikaiseen tuomarintehtävään siirtyessään. Tuomioistuinuralle siirtyminen muista lakimiesammateista tapahtuu käytännössä määräaikaisten nimitysten kautta. Koko tuomareiden nimitysjärjestelmän kannalta on pidetty tärkeänä, että määräaikaisiin tuomarintehtäviin saadaan kyvykkäitä ja osaavia henkilöitä myös tuomioistuimen ulkopuolelta (HE 280/2010 vp s. 5).

Korkeimman oikeuden määräaikaisen esittelijäneuvoksen virasta säädetään korkeimmasta oikeudesta annetun lain 13 §:ssä. Kyseisten virkojen tarkoituksena on toimia pätevöitymis- ja kouluttautumisvirkoina ja myös mahdollistaa siirtyminen tuomarinuralle. Lain esitöiden mukaan määräaikaiset virat on suunnattu muun muassa syyttäjille ja asianajajille, jotka jo ovat toimessa (HE 132/2009 vp s. 5 ja 9). Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan PeVL 26/2009 vp käsitellyt määräaikaisten esittelijänvirkojen vaikutuksia tuomioistuimen riippumattomuuteen. Tässä lausunnossa, kuten määräaikaisia tuomarinvirkoja koskeneiden lainsäädäntöhankkeiden yhteydessä muutoinkaan, ei ole tuotu esille, että taustavirat voisivat rakenteellisesti aiheuttaa jääviysongelmia.

Virkavapaus merkitsee jo lähtökohdaltaan sitä, että virkaan liittyvät tehtävät ja velvoitteet päättyvät virkavapauden ajaksi, vaikka virkasuhde muodollisesti säilyykin. Jos virkavapauden myöntämisen perusteena on viranhoito toisessa viranomaisessa, tuo viranomainen käyttää kaikkia työnantajalle kuuluvia oikeuksia. On selvää, ettei virkavapauden myöntäneellä viranomaisella ole minkäänlaista käsky- tai kurinpitovaltaa virkavapaalla olevaan virkamieheen nähden. Ainoaksi siteeksi jää se, että virkamiehellä on oikeus palata hoitamaan virkaa, kun hänelle myönnetty virkavapaus päättyy.

Syyttäjän tehtävästä ja syyttäjälaitoksen organisaatiosta

Prosessuaalisesti syytetyn vastapuolena ja rikosoikeudenkäynnin asianosaisena on yksi tai useampi nimetty syyttäjä. Syyttäjän virkatehtävänä on huolehtia rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisesta yleisen edun edellyttämällä tavalla. Syyttäjä tai syyttäjälaitos ei ole rikosasian asianomistaja, eikä niillä ole taloudellista tai muuta välitöntä omaa intressiä valvottavanaan.

Hallinnollisesti kaikki syyttäjät kuuluvat syyttäjälaitokseen, johon syyttäjälaitoksesta annetun lain 2 §:n 1 momentin mukaan kuuluvat Valtakunnansyyttäjänvirasto keskusvirastona ja alueelliset syyttäjävirastot. Kihlakunnansyyttäjät on sijoitettu alueellisiin syyttäjävirastoihin. Kihlakunnansyyttäjät ovat valtion virkamiehiä, joiden virassapysymisoikeutta on perinteisesti luonnehdittu vahvaksi.

Ylimpänä syyttäjänä ja syyttäjien esimiehenä toimii valtakunnansyyttäjä. Hallinnollinen päätöksenteko, myös esimerkiksi syyttäjien nimittäminen, irtisanominen ja lomauttaminen, on keskitetty Valtakunnansyyttäjänvirastoon, jossa viimekätistä päätösvaltaa käyttää valtakunnansyyttäjä. Valtakunnansyyttäjällä on lisäksi oikeus ottaa asian syyteharkinta itselleen ja antaa syytemääräyksiä myös alueellisessa syyttäjänvirastossa toimiville syyttäjille. Apulaisvaltakunnansyyttäjällä on sama ratkaisuvalta kuin valtakunnansyyttäjällä.

Esteellisyyskysymyksen arviointi tässä asiassa

Asiassa ei ole esitetty, että X olisi aikaisemmin osallistunut kyseisen rikosasian käsittelyyn tai että hän olisi jossakin toisessa asiassa toiminut vastaajan vastapuolena. X:llä ei siten ole esteettömyyteen vaikuttavia ennakollisia tietoja jutusta eikä ennakkokäsitystä vastaajasta. Tuomarin ja syyttäjän roolit eivät ole voineet sekoittua. Kysymys ei siis ole sellaisesta kaksoisroolista, joka edellä esitetyn ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan voisi antaa vastaajalle perustellun aiheen epäillä X:n puolueettomuutta.

X ei hoida samaan aikaan sekä syyttäjänvirkaa että tuomioistuimessa esittelijänvirkaa, mitä ei nykyään pidettäisikään hyväksyttävänä. Toisaalta ihmisoikeustuomioistuin ei ole pitänyt oikeutettuna epäillä tuomarin puolueettomuutta pelkästään siitä syystä, että hän on toiminut syyttäjänä ennen tuomariksi nimittämistään. Asiassa on siten keskeistä, miten painotetaan yhtäältä X:n nykyistä virkatehtävää tuomioistuimessa ja toisaalta syyttäjänvirkaa, josta hänelle on myönnetty virkavapaus. Yleistä linjausta virkavapauden merkityksestä ei voida tehdä erityispiirteisestä poliisilautakuntaa koskevasta Belilos-ratkaisusta.

Korkein oikeus valitsee itse ja nimittää täysistunnossa esittelijänsä, myös määräaikaiset esittelijäneuvokset. Määräaikaisella Korkeimman oikeuden esittelijällä on määräyksen ajan sama virassapysymisoikeus kuin tuomarilla. Kuten aiemmin on todettu, oikeudellisesti arvioiden virkasuhde virkavapauden myöntäneeseen viranomaiseen nähden on virkavapauden aikana pelkästään muodollinen. Olennaiset palvelussuhteen elementit, kuten työnantajan johto- ja valvontavalta, puuttuvat. Asiallisesti voidaankin katsoa, että X:llä on tällä hetkellä tosiasiallinen palvelussuhde vain Korkeimpaan oikeuteen.

Edellä todetuin tavoin X:n taustavirasta johtuvaa suhdetta syyttäjälaitokseen voidaan kuitenkin tarkastella oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 6 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisena muuna suhteena asianosaiseen. Tätä ei estä se, että oikeudenkäynnissä syytetyn vastapuolena on yksittäinen syyttäjä eikä syyttäjälaitos. Perusteltu epäily puolueellisuudesta edellyttää kuitenkin objektiivista arviota siitä, että suhde on tuomarille niin tärkeä ja merkityksellinen, että se voi horjuttaa hänen kykyään asennoitua ja toimia puolueettomasti.

Kuten oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 6 §:n 2 momentista ja sitä koskevista esitöistä ilmenee, esteellisyysarviointiin voi vaikuttaa valtion erityinen asema työnantajana. Oletus vähäisemmästä lojaliteetista valtiotyönantajaa kohtaan perustuu paitsi valtion kokoon ja taloudelliseen kantokykyyn myös virkamiehen asemaan ja julkisen vallan käyttöön liittyviin yleisiin periaatteisiin, jotka vähentävät virkamiehen riippuvuutta virastosta ja sen johdosta. Hallinnon lainalaisuuden periaate sitoo myös esimiesasemassa olevia virkamiehiä, kun he päättävät henkilöstöasioista. Puuttuminen virkavapaalla olevan virkamiehen nykyisiin tehtäviin tai niistä jälkikäteen palkitseminen merkitsisi selvää harkintavallan ylittämistä.

Määräaikaiset virka- tai työsuhteet ja virkasuhteiden ketjut ovat valtionhallinnon piirissä varsin yleisiä. On tavallista, että virkamies jää virkavapaalle ja siirtyy määräajaksi hoitamaan toista tehtävää. Ajatus, että virkamies nykyisten tehtäviensä sijasta toteuttaisikin taustavirkaan liittyviä tavoitteita, ei ole nykypäivänä uskottava eikä hyväksyttävä.

Ammattitaitoon kuuluu, että henkilö pystyy omalla alallaan toimimaan eri tehtävissä ja omaksumaan sen edellyttämän näkökulman. Siirtyminen uusiin tehtäviin heikentää yleensä nopeasti aikaisempaa työnantajaa kohtaan tunnettua lojaliteettia. Edellä todetulla tavalla olettamana onkin, että vakituisen nimityksen saatuaan tuomari kykenee irrottautumaan aikaisempaan virkaan mahdollisesti liittyneistä asenteista ja siteistä. Tässä mielessä ratkaisevana tekijänä ei voida pitää sitä muodollista seikkaa, onko nimitys tuomariksi pysyvä vai määräaikainen.

Yksiselitteistä ei ole, miten suuri merkitys on annettava sille, että tuomarin taustavirka on nimenomaan syyttäjälaitoksessa. Yhtäältä syyttäjällä ei ole rikosasioissa valvottavana omaa tai viraston etua, vaan syyttäjä toimii yksittäisessä asiassa virkatehtävässään itsenäisenä valtion puhevallan käyttäjänä. Syyttäjä on velvollinen toimimaan objektiivisesti ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteiden mukaisesti. Toisaalta rikosasian vastaaja voi suhtautua varsin kielteisesti siihen, että tuomarilla on minkäänlaista yhteyttä syyttäjälaitokseen. Laissa edellytetty objektiivisesti perusteltu epäily puolueellisuudesta edellyttää kuitenkin aina konkreettista todellisuuspohjaa eikä sitä voida rakentaa vain muodollisten syiden tai mielikuvien varaan.

X on nimetty esittelijäneuvoksen virkaan viiden vuoden määräajaksi. Esittelijän tehtävässään hän toimii perustuslain 118 §:ssä säädetyllä virkavastuulla. X ei ole syyttäjänä toiminut sellaisessa asemassa, että hänen voitaisiin katsoa samaistuneen poikkeuksellisen voimakkaasti syyttäjälaitokseen.

Näillä perusteilla X:llä ei voida katsoa olevan syyttäjälaitoksessa olevan taustavirkansa johdosta sellaista erityistä suhdetta rikosasiaa ajavaan syyttäjään ja hänen edustamaansa syyttäjälaitokseen, että hän olisi yksin taustavirkansa johdosta esteellinen käsittelemään rikosasioita Korkeimman oikeuden esittelijänä.

Asiassa on vedottu erityisesti siihen, että syytettä ajaa apulaisvaltakunnansyyttäjä, Korkeimmassa oikeudessa valtakunnansyyttäjän myötävaikutuksella.

Valtakunnansyyttäjä ja apulaisvaltakunnansyyttäjä hänen sijaisenaan ovat suoraan lain nojalla kaikkien syyttäjien esimiehiä. Valtakunnansyyttäjänvirastoon on keskitetty päätösvaltaa monissa syyttäjän urakehitykseen vaikuttavissa asioissa. Käytännössä kihlakunnansyyttäjien ja Valtakunnansyyttäjänviraston ylimmän johdon suhde moniportaisessa organisaatiossa on etäisempi ja alueellisilla syyttäjänvirastoilla on suuri merkitys henkilöstöhallintoon kuuluvissa asioissa.

X:n taustavirka merkitsee mahdollisuutta, että hän voi virkavapaansa jälkeen palata hoitamaan kihlakunnansyyttäjän virkaa ja siis valtakunnansyyttäjän hallinnolliseen alaisuuteen. Väite jutun syyttäjän organisatorisen aseman merkityksestä perustuu epäilyyn siitä, että syyttäjätaustainen tuomari olisi tulevan esimies-alaissuhteen johdosta taipuvainen edistämään syyttäjää myötäilevän ratkaisun tekemistä, kun syytettä ajaa Valtakunnansyyttäjäviraston johtoon kuuluva henkilö. Tällaisen epäilyn taustalla on puolestaan uskomus, että valtakunnansyyttäjä ja hänen sijaisensa edellyttäisivät tällaista puolueellista asennoitumista ja että he suhtautuisivat itse ajamiinsa asioihin niin erityisellä tavalla, että se voisi vaikuttaa heidän myöhempään päätöksentekoonsa esimiehinä.

Aikaisemmin esitetyt näkökohdat siitä, miten virkavapaus heikentää virkasuhdetta sekä virkamiehen ja viraston välistä suhdetta, koskevat yleisesti virkavapaalla olevan syyttäjän suhdetta syyttäjälaitoksen johtoon. Objektiivisilla mittapuilla arvioituna ei ole oikeutettua aihetta epäillä, että syyttäjänvirasta virkavapaana oleva määräaikainen tuomari kokisi myöskään edellä kuvatunlaista uhkaa oman asemansa vaikeutumisesta, jos ratkaisu ei vastaa juttua ajavan Valtakunnansyyttäjänviraston johdon näkemystä. Kuten edellä on todettu, sekä määräaikainen tuomari että syytettä ajava syyttäjä toimivat tehtävissään virkavastuulla.

Tuomioistuimen riippumattomuus ja puolueettomuus ovat perustuslain tasoisia oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeita ja ne ovat välttämättömiä edellytyksiä sille, että tuomioistuimet voivat nauttia yleistä luottamusta. Tähän nähden on selvää, että esimerkiksi pyrkimys tuomarinuran avaamiseen ei ole kovin painava argumentti, jos sen katsotaan horjuttavan luottamusta tuomioistuinten puolueettomuuteen. Se, ettei taustaviran aiheuttamaa uhkaa ole lainkaan tuotu esille lainvalmisteluhankkeiden tai niiden eduskuntakäsittelyn yhteydessä, kuvaa kuitenkin sitä, ettei kyseistä uhkaa ole pidetty varteenotettavana. Varsin tulkinnanvaraisessa esteellisyysarvioinnissa merkitystä voidaan antaa myös sille, että lainsäätäjä on hyväksynyt sen, että syyttäjiä voidaan nimittää määräajaksi tuomarinvirkoihin ja erityisesti määräaikaisiin esittelijänvirkoihin.

Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus katsonee, ettei X:n taustavirka kihlakunnansyyttäjänä luo sellaista sidonnaisuutta syyttäjälaitokseen, että se yleisten mittapuiden mukaan antaisi perustellun aiheen epäillä hänen puolueettomuuttaan, kun hän käsittelee rikosasioita Korkeimman oikeuden esittelijänä. Perusteltu epäily ei synny myöskään siitä, että tässä asiassa syyttäjänä toimii apulaisvaltakunnansyyttäjä ja että Korkeimmassa oikeudessa syyttäjien edustamisesta päättää valtakunnansyyttäjä.

Oikeusneuvos Jokela: Hyväksyn mietinnön.