24.11.2014

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 18.2.2011

Käräjäoikeus katsoi syyttäjän syytteestä selvitetyksi, että A oli 17.3.2000 Helsingissä uhkaamalla välittömästi käyttää henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa anastanut kioskista ainakin 200 markkaa ja enintään 400 markkaa sekä enintään 10 savukeaskia. A, joka oli varustautunut kommandopipolla, oli ensin uhannut myyjää puukolla avoimen tiskin yli ja saatuaan rahat kassasta avannut tiskin takana olleeseen tilaan johtavan oven ja kiertänyt tiskin taakse tupakkaa hakemaan. Myyjän kertoman mukaan A oli myös tiskin takana osoittanut häntä puukolla. Puukolla uhkaaminen oli tapahtunut lähietäisyydeltä juuri ennen sulkemisaikaa myyjän ollessa yksin kioskissa. Rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Rangaistusta mitatessaan käräjäoikeus totesi, että A:ta oli kuulusteltu asiassa rikoksesta epäiltynä ensimmäisen kerran 13.7.2010. Käräjäoikeus ei ottanut huomioon rikoksesta kulunutta aikaa rangaistusta lieventävänä seikkana. Käräjäoikeus totesi, että törkeän ryöstön vanhentumisaika oli 20 vuotta ja sitä oli jäljellä vielä noin yhdeksän vuotta. A ei ilmoituksensa mukaan käynyt työssä eikä hänen voitu katsoa käyttäytyneen moitteettomasti nyt käsiteltävän rikoksen jälkeen hänen syyllistyttyään uusiin rikoksiin.

A:n syyksi luetun rikoksen tekotapa ja -olosuhteet huomioon ottaen käräjäoikeus tuomitsi A:n törkeästä ryöstöstä 2 vuoden 4 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Mia Sundström ja lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 27.3.2012

A valitti hovioikeuteen ja vaati muun ohella, että syyte hylätään.

Hovioikeus toimitti asiassa pääkäsittelyn ja lausui syyksilukemisen osalta, että kioskin myyjä oli 17.3.2000 ollut sulkemassa kioskia noin kello 21 aikaan. A oli tullut kioskiin sisälle ja asiakkaiden puolelta vaatinut myyjää puukolla uhaten luovuttamaan rahaa kioskin kassasta. Saatuaan rahat A oli mennyt myyntitiskin toiselle puolelle avaamalla sinne johtaneen portin ja kahminut siellä savukkeita kassiinsa, minkä jälkeen hän oli poistunut kioskista. Koko tilanne oli kestänyt 46 sekuntia, ja tiskin takana A oli ollut kahdeksan sekuntia.

Hovioikeus totesi jääneen riitaiseksi, oliko A osoittanut kioskin myyjää puukolla vielä kierrettyään tiskin taakse. Hovioikeus katsoi, että tilanne oli ollut uhkaava ja huomattavan vaarallinen riippumatta siitä, oliko A pitänyt puukkoa esillä myös kioskin tiskin takana ollessaan, koska A:lla oli myyjän tieten ollut puukko mukanaan ahtaassa tilassa, jossa myyjä oli ollut A:n välittömässä läheisyydessä. A oli myös välittömästi tätä ennen uhannut myyjää puukolla. Näillä ja käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla hovioikeus katsoi A:n syyllistyneen käräjäoikeuden katsomin tavoin törkeään ryöstöön.

Rangaistuksen osalta hovioikeus totesi, että rikoksen tekoajasta 17.3.2000 oli kulunut poikkeuksellisen pitkä aika 24.9.2010 tapahtuneeseen syytteen vireille tuloon ja ettei A ollut kysymyksessä olleen teon jälkeen syyllistynyt samankaltaisiin rikoksiin. A oli kertonut, että teko oli ollut hänelle poikkeuksellinen ja että hän oli ajautunut siihen tuolloisessa elämäntilanteessaan, joka oli sittemmin muuttunut. Hovioikeus katsoi, että A:n syyksi luetun rikoksen vahingollisuus ja vaarallisuus, teon vaikuttimet sekä rikoksesta ilmenevä A:n muu syyllisyys huomioon ottaen oikeudenmukainen rangaistus oli kaksi vuotta vankeutta. Rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä A:n syyllisyys tai A:n aikaisempi rikollisuus eivät edellyttäneet hänen tuomitsemistaan ehdottomaan vankeuteen.

Hovioikeus alensi rangaistuksen 2 vuodeksi vankeutta ja määräsi sen ehdolliseksi.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Helena Vihriälä, Pirjo Aaltonen ja Reima Jussila.

Perustelut

Alempien oikeuksien ratkaisut

1. A:n syyksi on luettu, että hän oli 17.3.2000 Helsingissä uhkaamalla puukolla erään kioskin myyjää anastanut ainakin 200 (33,64 euroa) ja enintään 400 markkaa (67,28 euroa) sekä enintään 10 savukeaskia.

2. A oli varustautunut kasvot peittäneellä huivilla ja päähineellä sekä mennyt juuri ennen sulkemisaikaa sisälle kioskiin, jossa myyjä oli ollut yksin paikalla. A oli osoittanut myyjää puukolla avoimen myyntipöydän yli ja saatuaan rahat kassasta mennyt portin avaamalla puukko mukanaan myyntipöydän taakse myyjän välittömään läheisyyteen hakemaan savukkeet, minkä jälkeen A oli poistunut kioskista.

3. Hovioikeuden tuomion mukaan asiassa oli jäänyt epäselväksi, oliko A osoittanut myyjää puukolla vielä mentyään myyntipöydän taakse samaan ahtaaseen tilaan tämän kanssa. Syyttäjä on valituksessaan Korkeimmalle oikeudelle katsonut A:n vielä tällöin uhanneen myyjää puukolla. Korkein oikeus toteaa, ettei sillä ole perusteita arvioida kysymystä puukolla uhkaamisesta toisin kuin hovioikeus.

4. Käräjäoikeus on tuominnut A:n törkeästä ryöstöstä 2 vuoden 4 kuukauden vankeusrangaistukseen. Rangaistusta mitatessaan käräjäoikeus ei ole ottanut lieventävänä seikkana huomioon rikoksen tekemisestä kulunutta aikaa, koska törkeää ryöstöä koskevan syyteoikeuden 20 vuoden vanhentumisajasta oli vielä jäljellä yhdeksän vuotta ja koska A ei ollut käyttäytynyt moitteettomasti rikoksen jälkeen. A oli syyllistynyt vuosina 2009 ja 2010 kahteen huumausainerikokseen ja törkeään rattijuopumukseen, joista hänelle oli tuomittu vuonna 2010 ehdollinen vankeusrangaistus, ja syyttäjän mukaan muihinkin tekoihin, joista hänelle oli tuomittu sakkoa. Käräjäoikeus on vielä todennut, ettei A myöskään käynyt työssä.

5. Hovioikeus on alentanut A:lle tuomitun rangaistuksen 2 vuodeksi vankeutta ja määrännyt sen ehdolliseksi. Hovioikeus on perustellut ratkaisuaan rikoksen tekemisestä kuluneella poikkeuksellisen pitkällä ajalla ja sillä, ettei A ollut sen jälkeen syyllistynyt samankaltaisiin rikoksiin. Lisäksi A:n kertomuksen mukaan teko oli ollut hänelle poikkeuksellinen ja tapahtunut elämäntilanteessa, joka oli sittemmin muuttunut.

Kysymyksenasettelu

6. Korkeimmassa oikeudessa on syyttäjän valituksen johdosta kysymys siitä, onko A:lle tuomittua vankeusrangaistusta syytä korottaa ja määrätä se ehdottomaksi, sekä erityisesti siitä, otetaanko rikoksen tekemisestä kulunut aika rangaistusta lieventävänä seikkana huomioon.

Sovellettava laki

7. Rikoslain 3 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan rikoksesta rangaistukseen tuomittaessa sovelletaan tekoajan lain asemesta uutta lakia, jos sen soveltaminen johtaa lievempään lopputulokseen.

8. Rangaistuksen määräämistä koskevan rikoslain 6 luvun säännökset on uudistettu 1.1.2004 voimaan tulleella lailla (515/2003). Luvun 7 §:n 3 kohdassa säädetään rikoksen tekemisestä kuluneen huomattavan pitkän ajan huomioon ottamisesta rangaistusta lieventävänä seikkana. Aikaisemmassa laissa ei ollut vastaavaa säännöstä, mutta oikeudenkäynnin pitkittymisen aiheuttama haitta oli tuolloinkin voitu ottaa rangaistuksen määräämisessä lieventävänä seikkana huomioon. Koska uudessa laissa asiasta on nimenomaisesti säädetty, se johtaa tässä tapauksessa lievempään lopputulokseen. Asiassa on siten sovellettava uutta lakia (KKO 2005:73 kohdat 2 ja 3).

Rangaistuksen mittaamisen lähtökohtia

9. Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Rangaistuskäytännön yhtenäisyyden huomioon ottamisella pyritään takaamaan yhdenvertaisuusperiaatteen toteutuminen rangaistuksen mittaamisessa (KKO 2011:102 kohta 18). Rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

10. Törkeästä ryöstöstä tuomitaan rikoslain 31 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan vankeutta vähintään kaksi ja enintään kymmenen vuotta. Ryöstön tunnusmerkistössä edellytetään omaisuuden anastamista henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa käyttämällä tai välittömästi sellaisella väkivallalla uhkaamalla. Törkeästä ryöstöstä tuomitaan muun muassa silloin, kun ryöstössä on käytetty teräasetta ja se on muutoinkin kokonaisuutena arvostellen törkeä. Korkein oikeus toteaa, että mitattaessa rangaistusta ryöstöstä tai törkeästä ryöstöstä on huomiota kiinnitettävä erityisesti siihen, miten vahingollinen tai vaarallinen teossa käytetty väkivalta tai uhkaus on ollut. Kuten ryöstöä koskevissa esitöissä on todettu, ryöstön vaarallisuuden ja paheksuttavuuden kannalta siinä käytetty väkivalta tai uhkaus on olennaisempi tekijä kuin rikoksen kohteena olevan omaisuuden arvo (HE 66/1988 vp s. 97).

11. Rangaistuskäytännön yhtenäisyyteen pyrittäessä olennaista on verrata kysymyksessä olevaa tapausta muihin samankaltaisiin tekoihin (KKO 2011:102 kohta 19 ja KKO 2014:5 kohta 5). Törkeän ryöstön osalta ei ole Korkeimman oikeuden tuoretta rangaistuskäytäntöä. Vaikka rangaistuksen määrääminen perustuu ensisijassa asianomaista rikosta koskevassa säännöksessä säädettyyn rangaistusasteikkoon, rangaistuskäytännön yhtenäisyys edellyttää myös sitä, että rangaistukset saman rikostyypin eri rangaistusasteikolla säädetyistä tekomuodoista mitataan keskenään mahdollisimman johdonmukaisesti huomioon ottaen kaikki rangaistuksen määrään vaikuttavat seikat. Sen vuoksi tässä tilanteessa on perusteltua kiinnittää huomiota Korkeimman oikeuden perusmuotoisista ryöstöistä tuomitsemiin rangaistuksiin.

12. Ratkaisussa KKO 1992:169 naamioitunut tekijä oli rikkomalla kaupungin keskustassa sijainneen grillikioskin myyntiluukun lasin ja huitomalla näin syntyneestä aukosta kioskin sisälle työntämällään veitsellä vähintään metrin etäisyydellä myyjästä saanut myyjän luovuttamaan hänelle ainakin 820 markkaa (137,91 euroa). Korkein oikeus katsoi, ettei rikos ollut kokonaisuutena arvioiden törkeä ja tuomitsi tekijän ryöstöstä 1 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen. Ratkaisussaan KKO 1992:189 Korkein oikeus tuomitsi tekijän kahdesta ryöstöstä kummastakin erikseen 2 vuoden 2 kuukauden vankeuteen, kun tekijä oli varmistuttuaan, ettei syrjäisissä pankin konttoreissa ollut ollut paikalla kuin yksi pankkivirkailija, anastanut ilmapistoolilla pankkivirkailijaa uhkaamalla rahaa, ensimmäisellä kerralla 42 840 markkaa (7 205,17 euroa) ja toisella kerralla 56 230 markkaa (9 457,21 euroa). Ratkaisussa KKO 1994:22 oli kysymys rangaistuksen määräämisestä nuorena henkilönä tehdystä ryöstöstä, joka oli toteutettu muun muassa tunkeutumalla rivitaloasuntoon, kuristamalla asunnossa ollutta asianomistajaa ja uhkaamalla tappaa asianomistaja ja hänen kaksivuotias lapsensa. Korkein oikeus tuomitsi tekoaikana 16-vuotiaan tekijän ryöstöstä ja ajo-oikeudetta ajosta 2 vuoden ehdolliseen yhteiseen vankeusrangaistukseen perustellen ratkaisuaan tekijästä esitetyillä myönteisillä lausunnoilla ja hänen rikoskumppaniaan vähäisemmällä osuudella rikoksen täytäntöönpanossa.

Rangaistuksen mittaaminen tässä tapauksessa

13. A on kioskin sisällä ensin uhannut myyjää puukolla lähietäisyydeltä myyntipöydän yli ja sen jälkeen tullut puukon kanssa aivan myyjän välittömään läheisyyteen myyntipöydän taakse. Teko on toteutettu kioskin sulkemisaikaan niin, että A on voinut toimia ulkopuolisten häiritsemättä vain myyjän ollessa paikalla. Näistä seikoista johtuen A:n syyksi luettu teko on ollut merkittävästi vahingollisempi ja vaarallisempi kuin ratkaisussa KKO 1992:169 tekijän syyksi luettu kioskin ryöstö. A:n tekoa voidaan myös verrata ratkaisussa KKO 1992:189 käsillä olleisiin pankin konttoreihin kohdistettuihin ryöstöihin. Puukolla uhkaaminen lähietäisyydeltä on kuitenkin vaarallisempi tekotapa kuin mainitussa ratkaisussa tekijän syyksi luetut uhkaamiset ilmapistoolilla, mutta toisaalta pankin konttoreihin kohdistuneet ryöstöt ovat olleet suunnitelmallisempia ja myös anastetun omaisuuden määrän vuoksi moitittavampia kuin A:n syyksi luettu rikos.

14. A:n teko on ollut myyjän kannalta uhkaava ja huomattavan vaarallinen, kuten hovioikeus on todennut, ja siitä on aiheutunut hänelle merkittävää henkistä kärsimystä. Ryöstöön on liittynyt suunnitelmallisina piirteinä A:n naamioituminen ja sen toteuttaminen kioskin sulkemisaikana, mutta erityisen suunnitelmallisena tekoa ei voida pitää. Rikoksella tavoitellun ja saadun omaisuuden arvo ei ole ollut suuri. Näillä perusteilla Korkein oikeus päätyy siihen, että oikeudenmukainen rangaistus A:n syyksi luetusta törkeästä ryöstöstä ennen rangaistuksen kohtuullistamisperusteen arviointia olisi käräjäoikeuden tuomitsema 2 vuoden 4 kuukauden vankeusrangaistus.

Kohtuullistamisperusteen arviointi

15. Rikoslain 6 luvun 7 §:ssä säädetään rangaistuksen kohtuullistamisperusteista. Pykälän 3 kohdan mukaan rangaistusta lieventävänä seikkana on otettava huomioon rikoksen tekemisestä kulunut huomattavan pitkä aika, jos vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi tästä syystä kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen.

16. Mainitun säännöksen sanamuodosta ilmenee, että siinä tarkoitetun kohtuullistamisperusteen soveltaminen tulee kysymykseen vain poikkeustapauksissa.

17. Rikoksen tekemisen ja rangaistuksen tuomitsemisen välinen pitkä aika voi johtua siitä, että rikoksen seuraukset ilmenevät vasta vuosien kuluttua. Tällainen tilanne saattaa olla käsillä esimerkiksi ympäristörikoksissa. Rikoksen tekemisestä kulunut pitkä aika voi johtua myös siitä, että rikoksesta epäillyn henkilöllisyys paljastuu vasta pidemmän ajan kuluttua, osin sattumanvaraistenkin seikkojen perusteella. Lisäksi on mahdollista, että rikostutkinta ja oikeudenkäynti kestävät poikkeuksellisen pitkään.

18. Viimeksi mainitussa tapauksessa menettelyn kokonaiskeston on katsottu viivästykseen johtaneista syistä riippuen voivan loukata perustuslain 21 §:n 1 momentissa asianosaiselle turvattua oikeutta saada asia käsitellyksi ilman aiheetonta viivytystä sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan mukaista oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisessa ajassa, jolloin rangaistusta on tästä syystä lievennetty (KKO 2005:73 kohdat 16 ja 17).

19. Arvioitaessa pitkän ajan kulumisen merkitystä muissa tilanteissa on otettava huomioon, että syyteoikeuden vanhentuminen on rikoslain 8 luvussa porrastettu rikosten vakavuuden perusteella. Mitä vakavammasta rikoksesta on kysymys, sitä pidempi syyteoikeuden vanhentumisaika on lainsäätäjän toimesta arvioitu perustelluksi.

20. Rikoksen tekemisestä kulunut huomattavan pitkä aika tai rankaiseminen rikoksen vanhentumisen lähestyessä voivat kuitenkin yksittäistapauksessa johtaa rikoksentekijän kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen. Kuten Korkein oikeus on jo aikaisemmassa oikeuskäytännössään todennut, rangaistuksen kohtuullistamisperusteissa ei ole ensisijassa kysymys rikoksen vakavuuden tai tekijän syyllisyyden arvottamisesta, vaan paino on tekijälle tuomittavan seuraamuksen vaikutusten arvioimisessa (KKO 2005:73 kohta 21).

21. Rikoslain 6 luvun 7 §:ää koskevien esitöiden mukaan kohtuullistamisen taustasyyt ovat samoja, joilla perustellaan rikosoikeudellisen vanhentumisen vastuusta vapauttava vaikutus. Rikoksen muiston hälvetessä ei yleisestävyys sen enempää kuin sovitusajatuskaan enää vaadi samassa määrin rikoksen täyttä rankaisemista. Sanktion kohdistaminen henkilöön, jonka elämäntilanne on kokonaan toinen kuin rikoksen tekohetkellä, saattaa olla tarkoituksetonta myös erityisestävien näkökohtien alkuperäisten tavoitteiden kannalta. Vanhentumisaikaa lyhyempikin aika voi poikkeustapauksissa antaa pätevän aiheen rangaistuksen lievennykseen, jos tekijän elämänolosuhteet rikoksen jälkeen ovat kehittyneet niin, että hänen tempaamisensa irti senhetkisistä oloista vahingoittaisi vakavasti tulevia sosiaalisen selviytymisen mahdollisuuksia. Jälkimmäiset näkökohdat eivät ole sidottuja prosessuaalisen vanhentumisen tosiasialliseen kulkuun (HE 44/2002 vp s. 200 - 201).

22. Korkein oikeus katsoo edellä olevan perusteella, että arvioitaessa rangaistuskäytännön mukaisen seuraamuksen kohtuuttomuutta ja poikkeuksellista haitallisuutta on ajan kulumisen ja rikokselle säädetyn vanhentumisajan läheisyyden ohella tarkasteltava tekijän elämäntilannetta ja siinä mahdollisesti tapahtuneita merkittäviä muutoksia. Jos rikos on ollut sidoksissa tekijän tekohetken mukaisiin elämäntapoihin, joista hän on uskottavasti ja vakiintuneesti päässyt myöhemmin irti, elämäntilanteen muutoksella voi olla merkitystä rangaistuksen kohtuullistamisperusteen soveltamisen edellytyksiä harkittaessa.

Kohtuullistamisperusteen arviointi tässä tapauksessa

23. A:n on edellä kuvatuin tavoin katsottu syyllistyneen 17.3.2000 tehtyyn törkeään ryöstöön. Rikoksen tekemisestä on siten kulunut yli kymmenen vuotta jo ennen kuin rikosasia on 24.9.2010 tullut vireille käräjäoikeudessa ja haaste on 26.1.2011 annettu hänelle tiedoksi. Rikoksen tekemisestä kulunut pitkä aika on johtunut siitä, ettei A:ta ollut osattu epäillä tekijäksi ennen kuin hänestä oli uuden rikostutkinnan yhteydessä saatu DNA-tunniste. Asian tullessa vireille syyteoikeuden vanhentumisaikaa on ollut jäljellä yli yhdeksän vuotta.

24. Korkein oikeus on edellä katsonut, että oikeudenmukainen rangaistus A:n syyksi luetusta rikoksesta olisi ennen kohtuullistamisperusteen soveltamisen arviointia 2 vuotta 4 kuukautta vankeutta. Kun törkeästä ryöstöstä voidaan rikoslain 31 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan tuomita vähintään kaksi ja enintään kymmenen vuotta vankeutta, tämä rangaistus on jonkin verran ankarampi kuin mikä törkeästä ryöstöstä tuomittava vähimmäisrangaistus on.

25. Edellä todetun mukaisesti huomattava ajallinen etäisyys tekohetkestä rangaistuksen tuomitsemishetkeen vaikuttaa rangaistuksen mittaamisen perusteisiin etenkin silloin, jos ollaan lähellä syyteoikeuden vanhentumisaikaa. A:n syyksi luetusta teosta on sinänsä kulunut poikkeuksellisen pitkä aika. Syyteoikeus törkeästä ryöstöstä vanhentuu rikoslain 8 luvun 1 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan kahdessakymmenessä vuodessa. Syyteoikeus A:n teon osalta ei siten ole ollut lähellä vanhentumista, vaan syyteaikaa on ollut jäljellä A:n saadessa haasteen tiedokseen yli yhdeksän vuotta ja on edelleenkin vielä useita vuosia. Tässä tilanteessa keskeistä kohtuullistamisperusteen soveltamisen arvioinnissa on se, johtaako vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus ajan kulumisen johdosta kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen, kun otetaan huomioon A:n olosuhteet ja elämäntilanne sekä siinä mahdollisesti tapahtuneet muutokset.

26. A on syyllistynyt nyt syyksi luettuun törkeään ryöstöön vuonna 2000. Hän ei ole sitä ennen eikä sen jälkeenkään ennen vuotta 2009 syyllistynyt rikoksiin, jotka voisivat puhua kohtuullistamisperusteen soveltamista vastaan. Vuonna 2009 A on kuitenkin syyllistynyt kahteen huumausainerikokseen ja vuonna 2010 törkeään rattijuopumukseen, joista hänelle on 9.9.2010 tuomittu 60 päivän yhteinen ehdollinen vankeusrangaistus ja sen ohessa sakkoa. A on siten syyllistynyt vankeudella rangaistuihin rikoksiin myös nyt kysymyksessä olevan teon jälkeen.

27. A on Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä kertonut elämäntilanteestaan. A on kertonut jättäneensä aikaisemman tuttavapiirinsä. Hän on nyttemmin opiskellut kahden vuoden ajan puusepän ammattitutkintoa varten ja tänä aikana suorittanut kolme kuukautta kestäneen työharjoittelun. Hänen tarkoituksensa on valmistua keväällä 2015 ja työllistyä sen jälkeen. Nyt käsiteltävänä olevan rikoksen jälkeen hän oli ollut ajoittaisissa työsuhteissa yhteensä 3 - 5 vuoden ajan mutta ollut kuitenkin pääosin työttömänä.

28. Korkein oikeus on suullisen käsittelyn jälkeen hankkinut A:ta koskevan yhdyskuntapalvelun soveltuvuusselvityksen. Siitä ilmenevät seikat tukevat A:n kertomusta elämäntilanteestaan. Soveltuvuusselvityksen mukaan A:n asumiseen liittyvät asiat ovat kunnossa, hän opiskelee ammattiin ja hänellä on jonkin verran kokemusta työelämästä. Lisäksi hänellä on riittävästi sosiaalisia kontakteja, jotka tukevat hänen suoriutumistaan yhdyskuntapalvelusta. A:lla ei selvityksen mukaan ole myöskään selvittämättömiä rikosasioita. A:n päihteiden käytön on kuitenkin katsottu muodostavan riskitekijän yhdyskuntapalvelun toimeenpanolle. Toimeenpanoon voidaan kuitenkin selvityksen mukaan liittää riittävät päihdehuollon tukitoimet. Soveltuvuusselvityksessä on arvioitu, että A:lla on riittävät edellytykset suoriutua yhdyskuntapalvelusta nykyisessä elämäntilanteessaan.

29. Korkein oikeus on punninnut edellä kuvattuja kohtuullistamisen puolesta ja vastaan puhuvia seikkoja. A:n syyksi luetun törkeän ryöstön tekemisestä kulunut huomattavan pitkä aika, hänen nykyisin vakiintunut elämäntilanteensa ja hänen sitoutumisensa suorittaa ammattitutkinto puoltavat rangaistuksen kohtuullistamista. Huomioon on otettava myös se, ettei A ole vuonna 2000 tapahtuneen vakavan rikoksen jälkeen syyllistynyt vastaaviin rikoksiin. Korkein oikeus katsoo, että nämä seikat ovat rangaistuksen kohtuullistamista harkittaessa painavampia kuin kohtuullistamista vastaan puhuvat seikat, joita ovat A:n syyllistyminen vuosina 2009 ja 2010 edellä todettuihin, 60 päivän ehdollisella vankeusrangaistuksella ja oheissakolla sovitettuihin rikoksiin ja se, että syyteoikeuden vanhentumisaikaa on jäljellä vielä useita vuosia.

Rangaistuksen määrääminen

30. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus päätyy siihen, että rikoksen tekemisestä kuluneen huomattavan pitkän ajan johdosta vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi tässä tapauksessa kohtuuttomaan ja poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen huomioon ottaen A:n nykyinen elämäntilanne ja olosuhteet. Hovioikeuden A:lle tuomitsemaa 2 vuoden vankeusrangaistusta ei sen vuoksi ole syytä korottaa. Asiassa on tämän jälkeen arvioitava, voidaanko rangaistus määrätä ehdollisena.

31. Rikoslain 6 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Saman luvun 10 §:n 1 momentin mukaan vuotta pidemmän ehdollisen vankeuden ohessa voidaan tuomita vähintään 20 ja enintään 90 tuntia yhdyskuntapalvelua, jos ehdollista vankeutta yksinään on pidettävä riittämättömänä rangaistuksena rikoksesta. Päätettäessä rangaistuksen lajista tulee rikoslain 6 luvun 3 §:n 3 momentin mukaan lisäksi noudattaa rangaistuksen mittaamiseen vaikuttavia perusteita.

32. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että mitä lähempänä rangaistus on kahta vuotta vankeutta, sitä painavampia perusteita tarvitaan, jotta rangaistus voidaan tuomita ehdollisena (esim. KKO 2011:93 kohta 33).

33. A:n syyksi luetun ryöstörikoksen vakavuus ja siitä ilmenevä hänen syyllisyytensä ovat ehdollista vankeutta vastaan puhuvia seikkoja. Nämä seikat eivät kuitenkaan tässä tapauksessa, jossa A ei ryöstöä tehdessään ole syyllistynyt väkivallan käyttämiseen, välttämättä edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Korkein oikeus toteaa edelleen, että edellä kohdassa 29 mainituilla kohtuullistamisperusteen soveltamiseen johtaneilla seikoilla - erityisesti rikoksesta kuluneella pitkällä ajalla ja A:n nykyisellä elämäntapojen myönteistä muutosta osoittavalla tilanteella - tulee olla merkittävä painoarvo myös rangaistuslajin valinnassa. Kun nämä seikat otetaan huomioon, Korkein oikeus katsoo, että asiassa on painavia perusteita määrätä A:n rangaistus ehdolliseksi.

34. Ehdollista vankeutta on kuitenkin yksinään pidettävä riittämättömänä rangaistuksena A:n syyksi luetusta rikoksesta. Tämän vuoksi ehdollisen vankeuden ohessa on tuomittava yhdyskuntapalvelua, jonka tuomitsemiseen A on antanut suostumuksensa ja josta hänen voidaan olettaa suoriutuvan. Korkein oikeus pitää oikeudenmukaisena oheisseuraamuksena 75 tunnin yhdyskuntapalvelurangaistusta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

A:lle hovioikeudessa tuomitun 2 vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen ohessa A:lle tuomitaan yhdyskuntapalvelua 75 tuntia.

Muutoin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Hannu Rajalahti, Tuula Pynnä, Jarmo Littunen ja Mika Huovila. Esittelijä Kaisa Klinga.