10.10.2014

Syyttäjän vaatimus Oulun käräjäoikeudessa

Syyttäjä kertoi käräjäoikeudessa F:ään kohdistamassaan vaatimuksessa, että F oli liittynyt vuonna 2006 jäseneksi Giiklubiin/Winklubiin/WinCapitaan ("klubi"). F oli sijoittanut klubiin 3 500 euroa ja vastaanottanut klubista varoja 20 000 euroa eli hänen saamansa nettohyöty oli ollut määrältään 16 500 euroa. Hyöty oli vaatimuksen mukaan peräisin A:n sekä muiden henkilöiden petollisessa tarkoituksessa tekemästä rahankeräysrikoksesta ja törkeästä petoksesta. F:n klubista saama hyöty oli perustunut klubin toiminnassa tehtyihin rikoksiin, jotka oli tehty rikoslain 10 luvun 2 §:n 1 momentin mukaisesti myös F:n hyväksi. Syyttäjä vaati, että käräjäoikeus tuomitsee F:n menettämään valtiolle saamansa rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn 16 500 euroa.

Käräjäoikeuden tuomio 24.5.2013

Käräjäoikeus katsoi syyttäjän viittaaman hovioikeuden tuomion perusteella, että menettämisvaatimuksen perusteena olevat rikokset olivat tapahtuneet. Käräjäoikeus katsoi olevan riidatonta, että F oli hyötynyt A:n tekemästä rikoksesta saamalla siitä taloudellista hyötyä vaatimuksessa kuvatulla tavalla. Käräjäoikeuden mukaan F:n vilpittömällä mielellä ei ollut merkitystä, koska konfiskaatiovaatimus voidaan menestyksekkäästi kohdistaa myös vilpittömässä mielessä olleeseen rikoksesta hyötyneeseen.

F oli käräjäoikeudessa vaatinut, että menettämisseuraamusta ainakin kohtuullistetaan. Käräjäoikeus arvioi vaatimusta rikoslain 10 luvun 10 §:n 1 momentin 1 ja 3 kohdan kannalta. Katsottuaan ensin, että hyöty ei ole ensiksi mainitussa kohdassa tarkoitetulla tavalla vähäinen, käräjäoikeus totesi, että 3 kohdan osalta menettämisseuraamuksen kohtuullistamista puoltaisi se, että menettämisseuraamuksen maksaminen pelkästään kuukausituloilla tuottaa F:lle vaikeuksia. Vahvasti menettämisseuraamuksen kohtuullistamista vastaan puhui se, että F:n saama hyöty on samalla ollut jonkun toisen henkilön tappiota ja että valtio pyrkii perimään rikoshyödyt voidakseen palauttaa ne vahinkoa kärsineille. Käräjäoikeus päätyi katsomaan, että menettämisseuraamuksen tuomitseminen ei ollut kohtuutonta, ja velvoitti F:n menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 16 500 euroa.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Päivi Markus ja lautamiehet.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 21.10.2013

F vaati valituksessaan, että hänelle tuomittua menettämisseuraamusta kohtuullistetaan rikoslain 10 luvun 10 §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella.

Pääasiaa koskevassa ratkaisussaan hovioikeus totesi, että rikoslain 10 luvun 11 §:ssä tarkoitetulla tavalla valtion on tarkoitus periä hyöty voittoa saaneilta ja jakaa varoja toiminnassa vahinkoja kärsineille. Siten tilanteen voidaan katsoa rinnastuvan rikosasian syytetyn ja asianomistajan välisen vahingonkorvauksen sovittelutilanteeseen.

Hovioikeuden mukaan tuli ottaa huomioon myös menettämisseuraamusta koskevan hallituksen esityksen (HE 80/2000 vp) periaatteet menettämisseuraamuksen luonteesta. Kohtuullistaminen tulee kyseeseen yleensä laajemmin tuottamuksellisen kuin tahallisen rikoksen kohdalla. Hovioikeuden mukaan huomioon tuli ottaa myös syyksi luettu menettely, tuomitun olosuhteet, konfiskaation mahdollinen muodostuminen rangaistuksen luontoiseksi sekä rikoksella vaarannetut tai loukatut oikeushyvät.

Hovioikeus totesi sattumanvaraista olevan se, kuka oli saanut toiminnasta voittoa ja kuka jäänyt tappiolle, ja se, keneen on kohdistettu menettämisseuraamus. F oli uskonut tekevänsä laillisen sijoituksen. Huomioon oli hovioikeuden mukaan otettava myös F:n heikohko taloudellinen tilanne ja elatusvastuu. Menettämisseuraamus muodostuisi hänen kohdallaan rangaistuksen luontoiseksi.

Menettämisseuraamusta vastaan hovioikeus totesi puhuvan sen, että rikoksella aiheutettu vahinko yleensä määrätään korvattavaksi kokonaisuudessaan ja että tässä tapauksessa on tarkoitus menettämisseuraamuksen täytäntöönpanolla kerätä varoja vahinkoa kärsineiden hyvittämiseen. Hovioikeus kuitenkin katsoi, että kohtuullistamisen puolesta puhuvat seikat olivat painavammat kuin kohtuullistamista vastaan puhuvat seikat. Hovioikeus alensi tuomittua määrää kolmasosalla vaaditusta ja velvoitti F:n menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 11 000 euroa.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Erkki Nenonen, Tapio Kamppinen ja Liisa Rintala.

Perustelut

Asian tausta

1. F oli ollut jäsenenä GiiClub, WinClub ja lopulta WinCapita-nimellä toimineessa sijoitusklubissa (jäljempänä "klubi"), johon hän oli sijoittanut varoja. Klubin puolesta jäsenille annettujen tietojen mukaan klubi harjoitti erittäin tuottoisaa vedonlyöntitoimintaa ja valuuttakauppaa, josta saatuja tuottoja klubi jakoi jäsenilleen.

2. Klubin toiminnan on sittemmin katsottu perustuneen rikolliseen menettelyyn. Klubin toimintaa hoitaneen A:n syyksi on lainvoimaisella tuomiolla luettu törkeä petos ja rahankeräysrikos.

3. Törkeän petoksen osalta A:n syyksi on luettu, että hän oli hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä erehdyttämällä ja erehdystä hyväksi käyttämällä saanut tuhannet ihmiset sijoittamaan rahaa hallinnoimilleen pankkitileille joko suoraan tai niin sanottujen sponsoreiden kautta. A:n internetsivustoilla ja sähköpostiviesteissä antamat erehdyttävät tiedot olivat koskeneet klubin harjoittamaa tappiolliseksi osoittautunutta vedonlyöntitoimintaa sekä klubin vähäisessä määrin käymää myös tappiolliseksi osoittautunutta valuuttakauppaa.

4. Klubilla ei ollut ollut muuta tulonlähdettä kuin jäsenten klubiin sijoittamat rahavarat. Varoja oli A:n kehittämän varojenjakomallin mukaan maksettu pääasiassa klubiin aikaisessa vaiheessa liittyneille jäsenille. Voitto-osuuksina maksetut määrät olivat siten olleet klubiin myöhemmin liittyneiden jäsenten suorittamista maksuista saatua laskennallista tuotto-osuutta. Klubiin toiminnan loppuvaiheessa liittyneet jäsenet olivat menettäneet klubiin sijoittamansa varat tai osan niistä.

5. A oli saanut hallinnoimilleen kahdelle klubin pankkitilille jäseniltä rahaa yhteensä 100 128 826 euroa. Rahoista 89 399 262 euroa oli siirretty jäsenten henkilökohtaisille tileille ja 6 017 221,15 euroa A:n omille tileille. Yhteensä 2 021 klubin jäsenen tilille oli tullut klubilta 57 136 009,50 euroa enemmän kuin nämä jäsenet olivat sijoittaneet varoja klubiin. Muille klubin jäsenille oli aiheutunut ainakin mainitun määrän suuruinen taloudellinen vahinko tai sen vaara.

6. Rahankeräysrikoksen osalta A:n syyksi on luettu se, että hän oli pannut toimeen rahankeräyksen pyramidipelin muodossa, kun jäsenten ansaintamahdollisuudet olivat muodostuneet vastikkeetta niistä maksuista, joita toimintaan myöhemmin mukaan liittyneet olivat maksaneet osallistumismaksuina tai muina toistuvais- tai kertasuorituksina. Klubin tileille rahankeräysrikoksella kerättyjen varojen määrä oli yhteensä 92 988 827 euroa.

Nyt ratkaistavana olevan asian käsittely alemmissa oikeusasteissa

7. Syyttäjä on käräjäoikeudessa vaatinut F:n tuomitsemista menettämään rikoshyötynä valtiolle 16 500 euroa. Vaatimus on perustunut A:n syyksi luettuihin rikoksiin sekä siihen, että F oli sijoittanut klubiin 3 500 euroa ja vastaanottanut siltä 20 000 euroa. Hyöty 16 500 euroa oli perustunut klubin toiminnassa tehtyihin rikoksiin, jotka oli syyttäjän vaatimuksen mukaan tehty rikoslain 10 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla myös F:n hyväksi ja joiden seurauksena klubin toiminnan päättyessä suuri osa sen jäsenistä oli menettänyt sijoittamansa varat tai osan niistä.

8. Käräjäoikeuden velvoitettua F:n menettämään rikoshyödyn valtiolle syyttäjän vaatimuksen mukaisesti ja F:n valitettua tuomiosta hovioikeus totesi ensinnäkin, että rikoslain 10 luvun 11 §:ssä tarkoitetulla tavalla valtion on tarkoitus periä hyöty voittoa saaneilta ja jakaa varoja toiminnassa vahinkoa kärsineille. Siten tilanteen voitiin hovioikeuden mukaan katsoa rinnastuvan rikosasian syytetyn ja asianomistajan välisen vahingonkorvauksen sovittelutilanteeseen. Harkittuaan rikoslain 10 luvun 10 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla kohtuullistamisen puolesta ja sitä vastaan puhuvia seikkoja hovioikeus päätyi kohtuullistamaan menetetyksi tuomitun määrän kahteen kolmasosaan vaaditusta määrästä eli velvoitti F:n menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 11 000 euroa.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

9. Kysymys on Korkeimmassa oikeudessa siitä, onko menettämisseuraamusta kohtuullistettava vai onko F velvoitettava menettämään vaadittu määrä valtiolle kokonaan.

Sovellettavat säännökset

10. Rikoslain 10 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan rikoksen tuottama taloudellinen hyöty on tuomittava valtiolle menetetyksi. Menettämiseen tuomitaan rikoksesta hyötynyt tekijä, osallinen tai se, jonka puolesta tai hyväksi rikos on tehty. Lain esitöiden (HE 80/2000 vp s. 21 ja 22) mukaan menetettäväksi on tarkoitettu todellinen nettohyöty. Rikoshyödyn valtiolle tuomitsemisen edellytyksenä ei ole, että se, jonka hyväksi rikos tehdään, mitenkään tietää rikoksesta tai sen tekijästä. Olennaista on, että hän teosta tosiasiallisesti hyötyy.

11. Rikoslain 10 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan menettämisseuraamus saadaan jättää tuomitsematta, jos 1) hyöty taikka esineen tai omaisuuden arvo on vähäinen, 2) tekijä jätetään rangaistukseen tuomitsematta 6 luvun 12 §:n tai muun vastaavan lainkohdan nojalla tai 3) menettämisseuraamuksen tuomitseminen olisi kohtuutonta ottaen huomioon rikoksen ja esineen tai omaisuuden laatu, vastaajan taloudellinen asema sekä muut olosuhteet. Pykälän 2 momentin mukaan 1 momentissa mainituilla edellytyksillä menetetyksi voidaan tuomita osa rikoksen tuottamasta taloudellisesta hyödystä.

Kohtuullistamisen puolesta puhuvat seikat

12. Rikoslain 10 luvun 2 §:n 1 momentin nojalla rikoksen tuottama taloudellinen hyöty on lähtökohtaisesti tuomittava valtiolle menetetyksi hyödyn saajan rikokseen ja tekijään kohdistuvasta vilpittömästä mielestä huolimatta. Rikoshyödyn valtiolle tuomitsemisen edellytyksiä ja menettämisseuraamuksen kohtuullistamista koskevissa säännöksissä ei tehdä eroa sen suhteen, onko hyötyä saanut henkilö rikoksentekijä itse vai se, jonka hyväksi hän on toiminut. Riittävää on, että rikos on tuottanut taloudellista hyötyä sille, johon menettämisseuraamus on kohdistettu.

13. Hyödynsaajan menettelyn moitittavuudella on kuitenkin merkitystä harkittaessa menettämisseuraamuksen kohtuullistamista. Rikoslain 10 luvun 10 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan menettämisseuraamus saadaan jättää tuomitsematta, jos tekijä jätetään rangaistukseen tuomitsematta 6 luvun 12 §:n tai muun vastaavan lainkohdan nojalla. Rangaistus saadaan mainitun lainkohdan mukaan jättää tuomitsematta muun muassa silloin, kun rikosta on siitä ilmenevään tekijän syyllisyyteen nähden pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä tai kun tekijä on tehnyt rikoksensa alle 18-vuotiaana ja teon katsotaan johtuneen ymmärtämättömyydestä tai harkitsemattomuudesta taikka kun rikos on tekijään liittyvistä erityisistä syistä anteeksiannettavaan tekoon rinnastettava. Yhteistä näille perusteille jättää rangaistus tuomitsematta on rikoksentekijän tavanomaista vähäisempi syyllisyys.

14. Tässä asiassa sovellettavaksi tulevan rikoslain 10 luvun 10 §:n 1 momentin 3 kohdan esitöiden mukaan menettämisseuraamuksen tarvetta harkittaessa voidaan ottaa huomioon muitakin seikkoja kuin kohdassa nimenomaisesti mainitut. Menettämisseuraamusta voitaisiin kohtuullistaa erityisesti silloin, kun käsillä on ollut rikoslain 10 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitettu seikka. Yleensä kohtuullistaminen tulisi laajemmin kyseeseen tuottamuksellisten kuin tahallisten rikosten yhteydessä (HE 80/2000 vp s. 34). Esitöissä viitatussa rikoslain 10 luvun 1 §:n 2 momentissa säädetään menettämisseuraamuksen tuomitsemisesta muun muassa silloin, kun rikoksen tekijä ei ole teon hetkellä täyttänyt viittätoista vuotta tai kun hän on syyntakeeton taikka rangaistuksesta vapaa esimerkiksi kieltoerehdyksen, hätävarjelun liioittelun tai anteeksiannettavan pakkotilan perusteella. Kysymys on siten seikoista, joiden perusteella rikoksen tunnusmerkistön täyttävän teon tehneeltä puuttuu kokonaan rikoksen syyksiluettavuuden edellyttämä syyllisyys.

15. Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus toteaa, että menettämisvaatimuksen perusteena olevan teon tehneen tavanomaista vähäisemmälle tai kokonaan puuttuvalle syyllisyydelle on tarkoitettu antaa merkitystä häneen kohdistetun vaatimuksen kohtuullistamisharkinnassa. Korkein oikeus katsoo lainsoveltamisen johdonmukaisuuden edellyttävän, että sen vuoksi myös rikokseen nähden kokonaan ulkopuolisen hyödynsaajan puuttuva syyllisyys voidaan ottaa huomioon menettämisseuraamuksen kohtuullistamista harkittaessa.

16. Tässä tapauksessa F ei ole ollut osallinen hänelle hyötyä tuottaneisiin rikoksiin. Riidatonta on myös, että F on hyötyä saadessaan ollut vilpittömässä mielessä siten, että hänellä ei ole ollut tietoa hyötyä tuottaneista rikoksista. F:n vilpitön mieli puoltaa siten menettämisseuraamuksen kohtuullistamista.

17. F on alemmissa tuomioistuimissa ja myös vastauksessaan syyttäjän valitukseen vedonnut heikkoon taloudelliseen tilanteeseensa. Riidattomien tietojen mukaan F:n nettotulot ovat 1 500 euroa kuukaudessa, ja hänellä on viisi alaikäistä lasta huollettavana. Klubista nostetut varat ovat kuluneet elämiseen, ja menettämisseuraamuksen suorittamisen edellytyksenä on pitkäaikaisen lainan ottaminen. Vastauksessaan syyttäjän valitukseen F on lisäksi katsonut, että oikeusavun myöntäminen hänelle 20 prosentin perusomavastuulla osoittaa taloudellisen tilan heikkoutta. Vastaajan taloudellisesta asemasta esitetyt seikat ovat riidattomia.

18. Rikoslain 10 luvun 10 §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella vastaajan vähäisellä maksukyvyllä on merkitystä kohtuullistamisen edellytyksiä arvioitaessa. F:n taloudellisesta asemasta käytettävissä olevista tiedoista voidaan päätellä, että menettämisseuraamuksen suorittaminen täysimääräisenä on hänelle merkittävä taloudellinen rasite. F:n taloudellinen tilanne on menettämisseuraamuksen kohtuullistamista puoltava seikka.

Eräät muut arvioinnissa huomioon otettavat seikat

19. Rikoshyödyn menettämisellä pyritään siihen, ettei kukaan saisi hyötyä rikoksen ansiosta. Vahingonkorvauksen avulla puolestaan vahingonkärsineelle hyvitetään se taloudellinen tappio, jonka vahinkoteko on hänelle aiheuttanut. Vahingonkorvauksen tuomitseminen ei edellytä, että vahingon aiheuttaja on hyötynyt vahingon aiheuttaneesta teosta tai laiminlyönnistä. Käytännössä on tavallista, että korvausvelvollinen ei ole saanut hyötyä aiheuttamastaan vahingosta. Lisäksi rikoshyödyn menettämisestä ja menettämisseuraamuksen kohtuullistamisesta on nimenomaisesti säädetty erikseen. Näiden seikkojen vuoksi ei tilannetta voida rinnastaa vahingonkorvauksen sovittelutilanteeseen, kuten hovioikeus on tehnyt.

20. Lain esitöistä (HE 80/2000 vp s. 34) ilmenee, että yhdenvertaisen kohtelun periaatteella voi olla merkitystä arvioitaessa menettämisseuraamuksen kohtuullistamista. Yhdenvertaisuusnäkökohtiin liittyy se hovioikeuden perusteluissa kohtuullistamisen puolesta esitetty seikka, jonka mukaan sattumanvaraista on ollut se, kehen on kohdistettu menettämisvaatimus ja kehen vaatimusta ei ole kohdistettu. Hovioikeuden perustelukohdassa kiinnitetään toisin sanoen huomiota siihen, että kaikki A:n rikollisesta toiminnasta hyötyneet eivät ole tulleet haastetuiksi vastaajiksi menettämisseuraamusta koskevaan oikeudenkäyntiin.

21. Yhdenvertaisen kohtelun periaate ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vaatimuksen kohdistamatta jättäminen osaan muista hyödynsaajista olisi kohtuullistamisen peruste. Syyttäjän muutoksenhakukirjelmän mukaan esitutkinnassa on tutkittu kaikki kohtuullisilla toimenpiteillä selvitettävät tapaukset, minkä jälkeen syyttäjät ovat lähes poikkeuksetta vieneet asiat tuomioistuimen käsiteltäviksi.

22. Hovioikeuden tuomion mukaan menettämisseuraamus muodostuisi F:n kohdalla rangaistuksen luonteiseksi sen vuoksi, että vastaaja on kertonut suorittavansa menettämisseuraamuksen maksamiseksi ottamastaan pankkilainasta seuraamuksen määrää enemmän lainasta maksettavien korkojen ja pankkikulujen vuoksi.

23. Hallituksen esityksessä (HE 80/2000 vp s. 34) menettämisseuraamuksen rangaistuksen luonteisuudella on tarkoitettu niitä tilanteita, joissa menettämisseuraamusta käytetään turvaamistoimenpiteenä. Kohtuullistamisperusteen soveltaminen voi tulla harkittavaksi erityisesti silloin, kun esinekonfiskaation asemesta turvaudutaan arvokonfiskaatioon, mistä tässä tapauksessa ei ole kysymys. Muutenkaan menettämisseuraamuksen rangaistuksen luonteisuuden ei voida katsoa koskevan vastaajan vapaaehtoisesti menettämisseuraamuksen maksamiseksi ottaman lainan hänelle aiheuttamia kustannuksia. Kun otetaan lisäksi huomioon se, että F on tuomittu menettämään ainoastaan hänen klubista tosiasiallisesti saamansa nettohyöty, menettämisseuraamukseen ei tässä tapauksessa voi katsoa liittyvän sellaisia rangaistuksen luonteisia piirteitä, jotka puhuisivat kohtuullistamisen puolesta.

Kohtuullistamista vastaan puhuvat seikat

24. Rikoslain 10 luvun 10 §:n 1 momentin 3 kohdan soveltaminen on sopeutettava rikoshyödyn menettämistä koskevan sääntelyn yleiseen tausta-ajatukseen, jonka mukaan rikos ei saa kannattaa. Rikoshyödyn menettämisellä pyritään näin ollen osaltaan eliminoimaan rikoksen vaikutuksia. Tämän näkökohdan painoarvo on merkittävä, ja tältä osin rikoshyödyn menettämistä koskevan sääntelyn perusta on erilainen verrattuna muihin edunpalautusvelan kohtuullistamistilanteisiin.

25. Kohdassa 14 kerrotuin tavoin lain esitöissä on todettu, että yleensä kohtuullistaminen tulisi laajemmalti kysymykseen tuottamuksellisten kuin tahallisten rikosten yhteydessä. Seuraamusten tarvetta arvioitaessa olisi otettava huomioon yleisen lainkuuliaisuuden ja yhdenvertaisuuden vaatimukset.

26. F:ään kohdistettu rikoshyödyn menettämistä koskeva vaatimus perustuu tahallisiin rikoksiin, joilla on aiheutettu suurelle määrälle asianomistajia huomattavaa vahinkoa. A:lle määrätty viiden vuoden vankeusrangaistus osoittaa, kuinka vakavista rikoksista hyöty on peräisin. Yleisen lainkuuliaisuuden kannalta ei voida pitää perusteltuna kohtuullistaa menettämisseuraamusta, joka koskee näin vakaviin tahallisiin rikoksiin perustuvaa hyötyä.

27. Tässä tapauksessa rikoksen tuottama taloudellinen hyöty on samalla ollut niille klubin jäsenille, jotka ovat menettäneet klubiin sijoittamansa varat, aiheutunutta vahinkoa, jonka kattamiseksi he voivat rikoslain 10 luvun 11 §:n 2 momentin mukaisesti hakea valtiolta suoritusta menettämisseuraamusten täytäntöönpanolla saaduista varoista. Menettämisseuraamuksen täytäntöönpanon avulla hyvitetään näin ollen niitä, jotka ovat kärsineet vahinkoa samojen A:n syyksi luettujen rikosten johdosta. Rikoshyödyn menettäminen täysimääräisesti toteuttaa näin ollen sääntelyn taustalla olevaa pyrkimystä eliminoida rikoksen vaikutuksia.

Korkeimman oikeuden johtopäätökset

28. Kohtuullistamista puoltavina seikkoina voidaan pitää F:n vilpitöntä mieltä ja etenkin hänen huonoa taloudellista asemaansa. Kysymys on kuitenkin rikoksen tuottamasta hyödystä, joka pääsääntöisesti on tuomittava valtiolle menetetyksi. Hyöty on lisäksi peräisin harvinaisen laajamittaisesti toimeenpannuista tahallisista ja vakavista rikoksista. Kohtuullistamisen puolesta tulisi siksi esittää poikkeuksellisen painavia syitä. Kun otetaan lisäksi huomioon muut edellä todetut kohtuullistamisen edellytysten arviointiin vaikuttavat seikat, Korkein oikeus katsoo rikoslain 10 luvun 10 §:n 1 momentin 3 kohtaan perustuvan kokonaisarvioinnin lopputuloksena, että kohtuullistamisen puolesta esitetyt perusteet eivät ole riittävän painavia, jotta menettämisseuraamuksen kohtuullistaminen olisi perusteltua. Tämän vuoksi F on tuomittava täysimääräisesti menettämään valtiolle rikoksen tuottama taloudellinen hyöty syyttäjän esittämän vaatimuksen mukaisesti.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan niin, että F tuomitaan menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 16 500 euroa. Menettämisseuraamuksen määrää on korotettu. Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pasi Aarnio, Juha Häyhä, Marjut Jokela (eri mieltä), Tuula Pynnä ja Mika Huovila. Esittelijä Janne Kanerva.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Jokela: Rikoshyöty voidaan muiden menettämisseuraamusten tavoin jättää rikoslain 10 luvun 10 §:n nojalla kokonaan tai osaksi määräämättä. Kohtuullistamissääntelyn yhtenäistäminen ja laajentaminen koskemaan kaikkia menettämisseuraamuksia oli yksi keskeisistä muutoksista menettämisseuraamuksia koskevaa lainsäädäntöä uudistettaessa. Menettämisseuraamusta ei siten voida rikoshyödynkään osalta määrätä kaavamaisesti, vaan jos kohtuullistamisperusteet ovat tulleet oikeudenkäynnissä esille, tuomioistuimen on arvioitava vaaditun seuraamuksen kohtuullisuus kunkin vastaajan kannalta erikseen. Menettämisseuraamuksen kohtuullistamista koskeva säännös jättää sinänsä lainsoveltajalle paljon harkinnanvaraa niin kohtuullistamisen edellytysten kuin sen lopputuloksenkin osalta.

Menettämisseuraamus on luonteeltaan ensisijaisesti turvaamistoimi. Sen tarkoituksena on ehkäistä uusien rikosten tekemistä ja poistaa kannustimet sille, että rikoksen tekeminen olisi taloudellisesti kannattavaa. Lain esitöiden mukaan menettämisseuraamusta harkittaessa on yhtäältä pyrittävä noudattamaan yhdenvertaisuutta mutta toisaalta lain tavoitteena on, että menettämisseuraamus ei muodostuisi kohtuuttomaksi vaan olisi kussakin yksittäisessä tapauksessa oikeudenmukaisessa suhteessa rikokseen (HE 80/2000 vp s. 15 - 16). Koska rikoshyödyn osalta menettämisseuraamuksen tuomitseminen ei ole harkinnanvaraista, tämä tavoite voidaan toteuttaa vain kohtuullistamista koskevan sääntelyn avulla.

Menettämisseuraamuksen tulisi olla oikeudenmukaisessa suhteessa tuomittavan olosuhteisiin ja hänen syykseen luettuun menettelyyn (HE 80/2000 vp s. 34). Kohtuullistamissäännöksen perusteluissa ei ole erityisesti käsitelty tilannetta, jossa rikoshyötyä vaaditaan menetettäväksi henkilöltä, joka ei itse ole rikoksentekijä eikä rikokseen osallinen tai edes heidän läheisensä. Ylipäänsä on harvinaista, että rikoshyöty kohdistuu saajilleen lähinnä sattumanvaraisesti eikä niin, että rikoksentekijä olisi suunnannut hyödyn itselleen tai jollekin tietylle etutaholle. Myöskään oikeuskäytännössä ei ole muotoutunut tulkintaohjeita siitä, miten menettämisseuraamuksen kohtuullisuutta tulisi tällöin arvioida. Muulta kuin rikoksentekijältä vaaditun rikoshyödyn kohtuullistaminen on ollut Korkeimmassa oikeudessa esillä vain ratkaisussa KKO 2009:1, jossa hyötyä saaneelle pörssiyhtiölle ei lainkaan määrätty menettämisseuraamusta yhtiön heikon taloudellisen tilanteen johdosta ja koska menettämisseuraamus olisi osakekurssin alenemisen kautta kohdistunut kaikkiin osakkeenomistajiin, myös niihin, jotka olivat hankkineet osakkeita rikoksen johdosta perusteettoman kalliilla hinnalla.

Rikoshyöty voidaan vaatia menetettäväksi myös vilpittömässä mielessä toimineelta hyödynsaajalta (KKO 2014:72). Kun menettämisseuraamus kohdistetaan tällaiseen, rikokseen nähden ulkopuoliseen henkilöön, kohtuullisuusarviossa merkityksellistä ei ole rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys ja rikoksentekijän olosuhteet vaan huomiota on kiinnitettävä juuri hyödynsaajan oman menettelyn moitittavuuteen ja hänen henkilökohtaiseen asemaansa.

Rikoslain 10 luvun 10 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan kohtuullistaminen perustuu kokonaisarvioon, jossa otetaan huomioon rikoksen laatu ja vastaajan taloudellinen asema. Rikoksen laadulla voidaan sinänsä ymmärtää erilaisia asioita. Lain esitöiden mukaan merkitsevää voi olla se, onko rikos ollut tahallinen vai tuottamuksellinen: yleensä kohtuullistaminen tulisi laajemmin kysymykseen tuottamuksellisten kuin tahallisten rikosten yhteydessä (HE 80/2000 vp s. 34). Kun rikoksentekijän vähäinen syyllisyys voi 1 momentin 3 kohdan samoin kuin 2 kohdankin perusteella olla peruste menettämisseuraamuksen kohtuullistamiselle, on selvää, että tämä kohtuullistamista puoltava peruste täyttyy sellaisen vastaajan osalta, jolta syyllisyys ja tieto rikoksesta kokonaan puuttuvat. Mitä vähäisempi hyödynsaajan oman menettelyn moitittavuus on, sitä enemmän sijaa on kohtuullistamiselle. Kohtuullistamisen ei tulisi estyä rikokseen nähden ulkopuolisen hyödynsaajan osalta sillä perusteella, että rikoksentekijä on syyllistynyt vakaviin rikoksiin saadakseen itselleen laitonta taloudellista etua ja on rikoksellaan aiheuttanut muille suuren vahingon.

Toinen rikoslain 10 luvun 10 §:n 3 kohdassa nimenomaisesti mainittu kohtuullistamisperuste on vastaajan taloudellinen asema. Menettämisseuraamuksen kohtuullisuus arvioidaan tuomitsemishetken olosuhteiden mukaan, joten merkitsevää ovat vastaajan nykyiset taloudelliset olosuhteet ja hänen kykynsä maksaa vaadittu menettämisseuraamus. Taloudellisten olojen vertaaminen asianosaisten kesken ei lähtökohtaisesti ole tarpeen, sillä menettämisseuraamus määrätään aina maksettavaksi valtiolle. Koska menettämisseuraamus on toissijainen vahingonkorvaukseen nähden ja koska menettämisseuraamuksena perittyjä varoja voidaan käyttää korvauksen kattamiseen, on ajateltavissa, että menettämisseuraamuksen kohtuullisuutta arvioitaisiin suhteessa vahingonkärsijän taloudelliseen asemaan. Tässä asiassa erityispiirteenä on kuitenkin sijoituksensa menettäneiden suuri määrä, mikä tekee vertaamisen mahdottomaksi. Peritty rikoshyöty voidaan lisäksi aikanaan jakaa heidän keskensä vain saatavien suuruuden, ei heidän taloudellisen asemansa perusteella.

Jos menettämisseuraamuksen ennaltaehkäisevät tavoitteet eivät sitä vaadi, yleisen edun kannalta ei ole mielekästä tuomita menettämisseuraamusta, joka ylittää vastaajan maksukyvyn ja joka vaarantaa hänen ja hänen huollettaviensa toimeentulon. Koska tällaista seuraamusta ei voida periä, se ei voi hyödyttää välillisesti myöskään vahingonkärsijöitä.

Tässä asiassa vastaajana on yksi tuhansista WinCapitaan sijoittaneista henkilöistä. Vaikka F on tulouttanut 3 500 euron suuruisen panoksensa moninkertaisena takaisin, ei hänen menettelyynsä liity sen suurempaa moitittavuutta kuin muidenkaan klubiin ja sen tuottoihin virheellisesti uskoneiden toimiin. F:n rikoshyöty on realisoitunut, koska hän, toisin kuin tappiolle jääneet sijoittajat, on nostanut tililleen merkityt varat ennen WinCapitan toiminnan päättymistä. Riidatonta on, että F on toiminut vilpittömässä mielessä. Hän ei siis ole tiennyt, että hänen saamansa varat olivat peräisin rikollisesta toiminnasta. Tätä osoittaa sekin, että F on ilmoittanut WinCapitasta saamansa tuotot verottajalle ja maksanut niistä veron.

F:llä on huollettavanaan viisi alaikäistä lasta ja hänen nettotulonsa ovat 1 500 euroa kuukaudessa. Täysimääräisen menettämisseuraamuksen suorittaminen vaarantaisi hänen ja hänen elatuksensa varassa olevan perheen toimeentulon, mikäli sen suorittaminen ylipäänsä olisi mahdollista joko pakkoperinnän kautta taikka vapaaehtoisesti esimerkiksi lainatuilla varoilla. F:n tulot eivät nimittäin riitä turvaamaan perheelle sitä välttämättömien elinkustannusten tasoa, josta säädetään oikeusministeriön asetuksessa velallisen maksukyvyn arvioinnin perusteista yksityishenkilön velkajärjestelyssä (322/2001). Ulosotossa noudatettavan suojaosuuden vuoksi F:n palkkaa ei voitaisi ulosmitata. Ottaen huomioon, että F on saanut tämän asian hoitamiseen oikeusapua 20 prosentin omavastuuosuudella, hänellä ei ole myöskään merkittävää varallisuutta. F:n ilmoituksen mukaan hänen vuosina 2006 ja 2007 vähitellen nostamansa varat on käytetty elämiseen.

Rikoslain 10 luvun 10 §:n 3 kohtaa sovellettaessa voidaan ottaa huomioon kaikki asiaan liittyvät seikat. Enemmistön toteamalla tavalla rikoshyödyn menettäminen on selkeä pääsääntö, josta poikkeaminen edellyttää tavanomaisesta poikkeavia olosuhteita. Kun F:n kohdalla kuitenkin täyttyvät lainkohdassa mainitut rikoksen laatuun - oikaistuna koskemaan hänen oman menettelynsä laatua - ja hänen taloudelliseen asemaansa liittyvät perusteet, katson niiden painoarvon suuremmaksi kuin menettämisseuraamuksen täysimääräistä tuomitsemista puoltavat, yleisellä tasolla vaikuttavat vastasyyt.

Näillä perusteilla hyväksyn hovioikeuden tuomion lopputuloksen.