21.5.2014

Satakunnan käräjäoikeuden tuomio 19.10.2011

Käräjäoikeus tuomitsi A:n kahdesta pahoinpitelystä 40 päivän yhteiseen vankeusrangaistukseen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Iiro Lehtinen.

Vaasan hovioikeuden päätös 23.11.2012

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että hänelle aikaisemmin tuomittu yhdyskuntapalvelu katsotaan riittäväksi seuraamukseksi myös nyt syyksi luetuista rikoksista tai että vankeusrangaistus lievennetään yhdyskuntapalveluksi tai sitä ainakin alennetaan.

Hovioikeus pyysi A:ta selvittämään hänelle aiemmin tuomitun yhdyskuntapalvelun suorittamista ja varasi hänelle tilaisuuden lausua käräjäoikeuden tuomion jälkeen voimaantulleen valvontarangaistusta koskevan sääntelyn mahdollisesta soveltamisesta asiassa.

A antoi pyydetyn lausuman, joka sisälsi myös hänen suostumuksensa rangaistuksen suorittamiseen valvontarangaistuksena.

Hovioikeus ei myöntänyt asiassa jatkokäsittelylupaa.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juhani Palmu, Pirkko Loukusa ja Tuula Keltikangas.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. Käräjäoikeus on lukenut A:n syyksi B:hen ja C:hen kohdistuneet pahoinpitelyt ja tuominnut hänet 40 päiväksi vankeuteen sekä suorittamaan vahingonkorvausta B:lle ja C:lle.

2. Rangaistuksesta käräjäoikeus on todennut, että A oli tuomittava syyttäjän vaatimaan ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Rangaistusta mitattaessa oli sovellettava rikoslain 6 luvun 5 §:n 5 kohdan koventamisperustetta, koska A:n syyksi nyt luetut rikokset ja hänen aikaisempi samankaltainen rikollisuutensa osoittivat A:ssa ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä. Yhteistä rangaistusta alentavana seikkana oli otettava huomioon Satakunnan käräjäoikeuden 2.12.2010 antama lainvoimainen tuomio.

3. A on valituksessaan hovioikeudelle vaatinut, että hänelle myönnetään jatkokäsittelylupa muutos- ja ennakkopäätösperusteella. Rangaistus ei ollut linjassa oikeuskäytännön kanssa, eikä koventamisperusteen soveltaminen vastannut lain tarkoitusta. Rangaistus oli ankarampi kuin mitä se olisi ollut, jos samaan tekoaikaan kohdistuvat teot olisi käsitelty yhdessä. A:lle aiemmin tuomitun yhdyskuntapalvelun varoittava vaikutus oli jäänyt vaikuttamatta. Koventamisperusteesta oli tärkeää antaa vastaista laintulkintaa ohjaava ratkaisu.

4. Hovioikeus on pyytänyt A:lta lausuman siitä, oliko hän aloittanut Satakunnan käräjäoikeuden 2.12.2010 hänelle tuomitseman yhdyskuntapalvelun suorittamisen, oliko sen suorittaminen onnistunut ja missä vaiheessa suorittaminen oli. Sen varalta, ettei yhdyskuntapalveluun tuomitseminen tullut enää kysymykseen, hovioikeus oli varannut A:lle tilaisuuden lausua myös käräjäoikeuden tuomion antamisen jälkeen voimaan tulleen valvontarangaistuksen mahdollisesta soveltamisesta asiassa.

5. A:n lausuman saavuttua hovioikeus on tutkinut edellytykset jatkokäsittelyluvan myöntämiselle ja katsonut, ettei käräjäoikeuden ratkaisun ja valituksen sekä muun oikeudenkäyntiaineiston perusteella ollut ilmennyt aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta. Muutakaan perustetta jatkokäsittelyluvan myöntämiseen ei asiassa ollut. Hovioikeus ei ollut myöntänyt jatkokäsittelylupaa.

6. Asiassa on kysymys siitä, olisiko hovioikeuden tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa.

Hovioikeuden menettelyn arviointi

7. Kuten Korkein oikeus on ratkaisunsa KKO 2012:25 kohdassa 12 todennut, hovioikeus arvioi jatkokäsittelylupamenettelyssä käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuden, mutta ei ota asiaa uudelleen tutkittavaksi ja ratkaistavaksi, ellei laissa säädettyä perustetta jatkokäsittelyluvan myöntämiselle havaita olevan.

8. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 14 §:n 1 momentin mukaan hovioikeus päättää jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskevan kysymyksen käräjäoikeuden ratkaisun, valituksen, mahdollisen vastauksen ja tarvittaessa myös muun oikeudenkäyntiaineiston perusteella kirjallisessa menettelyssä. Kuten lainkohdan säätämiseen johtaneesta hallituksen esityksestä (HE 105/2009 vp s. 64) ilmenee, muulla oikeudenkäyntiaineistolla tarkoitetaan tässä yhteydessä lähinnä todistajien ja asianosaisten kertomuksista tehtyjä ääni- ja/tai kuvatallenteita. Valittajalta pyydettävä lausuma ei siten lähtökohtaisesti kuulu lainkohdassa tarkoitettuun oikeudenkäyntiaineistoon.

9. Jatkokäsittelylupajärjestelmän säätämisen tarkoituksena on osaltaan ollut kohdentaa hovioikeuksien voimavaroja sellaisiin asioihin, joiden tutkiminen uudelleen on tarpeen. Kuten mainitussa hallituksen esityksessä (s. 24) todetaan, asianosaisten kannalta on tärkeintä, että virheelliset alioikeuden ratkaisut saadaan korjatuiksi tai vastaavasti oikeat ratkaisut saadaan pysyviksi mahdollisimman nopeasti ja vähin oikeudenkäyntikuluin. Korkein oikeus katsoo, että jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskeva ratkaisu tulisi tehdä nopeasti ja tehokkaasti oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 14 §:n 1 momentissa tarkoitetun oikeudenkäyntiaineiston perusteella.

10. Jatkokäsittelylupajärjestelmän tarkoituksen mukaista ei myöskään ole, että hovioikeus ennen jatkokäsittelyluvasta päättämistä pyytää valittajalta lausuman tai muulla tavoin täydennyttää valitusta, mikäli tähän menettelyyn ei ole todellista tarvetta. Tässä tapauksessa ei ole ilmennyt syytä poiketa tästä lähtökohdasta. Korkein oikeus katsoo, että hovioikeus on pyytäessään lausuman ennen lupakysymyksen ratkaisemista edennyt asian tutkimisessa pidemmälle kuin oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun säännökset olisivat edellyttäneet. Tästä huolimatta hovioikeus on lausumapyynnössä esitetyn selvityksen saatuaan päättänyt, että jatkokäsittelylupaa ei myönnetä.

Jatkokäsittelyluvan myöntäminen

11. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan jatkokäsittelylupa on myönnettävä muutosperusteella, jos ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta.

12. Jatkokäsittelylupajärjestelmää koskevan oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 105/2009 vp s. 63) ja siitä annetussa lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM 4/2010 vp s. 6) todetaan, että kynnys myöntää lupa muutosperusteella on alhainen. Valittajan oikeusturvanäkökohdat edellyttävät, että kynnys luvan myöntämiselle on matala ainakin sellaisessa tapauksessa, jossa ilmenee epäselvyyttä ratkaisuun vaikuttavista tosiseikoista. Edelleen saman hallituksen esityksen (s. 63) mukaan tarve pyytää valittajan vastapuolelta vastaus voi osoittaa, että asiassa olisi syytä myöntää jatkokäsittelylupa. Ratkaisua tukevien argumenttien esittämisen tarpeellisuus lupavaiheessa yleensä tarkoittaisi, että epäily ratkaisun lopputuloksen oikeellisuudesta saattaisi voida syntyä tai ainakin ettei sen oikeellisuus ole arvioitavissa lupaa myöntämättä.

13. Tässä tapauksessa hovioikeus on pyytänyt A:ta lausumaan muun ohella eräistä yhdyskuntapalvelun suorittamista koskevista tosiseikoista. Korkein oikeus pitää jo tarvetta lausuman pyytämiseen itsessään muutoskynnyksen ylittävänä aiheena epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta. Tätä tulkintaa tukee se, mitä edellä mainitussa hallituksen esityksessä on lausuttu siitä, mitä vastapuolelta pyydettävä vastaus lupaharkinnan näkökulmasta osoittaa. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden olisi tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa muutosperusteella.

14. Lisäksi valvontarangaistusta koskeva rikoslain 6 luvun 11 a § (329/2011) oli tullut voimaan käräjäoikeuden tuomion antamisen jälkeen 1.11.2011. Käräjäoikeus ei siten ole voinut arvioida, olisiko A tullut tuomita valvontarangaistukseen.

15. A on valituksessaan hovioikeudelle vaatinut muun ohella rangaistuksen lieventämistä ja alentamista, joten asia on ollut hovioikeudessa vireillä myös rangaistuksen mittaamisen osalta. Valvontarangaistus on ehdotonta vankeusrangaistusta lievempi seuraamus. Korkein oikeus katsoo lievemmän lain periaatteesta seuraavan, että käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta on rangaistusjärjestelmän muuttuessa lievempään suuntaan hovioikeuskäsittelyn aikana arvioitava voimassa olevaa lakia soveltaen, vaikka käräjäoikeus ei olisikaan voinut uutta lakia soveltaa.

16. A:n tuomitseminen ehdottoman vankeuden sijasta valvontarangaistukseen olisi lainmuutoksen jälkeen ollut mahdollista. Korkein oikeus katsoo myös tämän puoltavan sitä arviota, että hovioikeuden olisi tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa muutosperusteella.

17. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan jatkokäsittelylupa on myönnettävä tarkistusperusteella, jos käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä. Edellä mainitun hallituksen esityksen mukaan (s. 33) esimerkiksi käräjäoikeuden ratkaisun perustelujen puutteellisuuden tai epäselvyyden vuoksi voi syntyä tilanne, jolloin ei voida arvioida, onko ratkaisun lopputulos oikea. Koska lupakynnys on tarkoitettu alhaiseksi, lupa olisi tällaisessa tilanteessa myönnettävä.

18. Tässä tapauksessa käräjäoikeuden tuomiosta ei lainkaan ilmene, minkä vuoksi A:ta ei ollut tuomittu yhdyskuntapalveluun, vaikka hänet on tuomittu alle kahdeksan kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeuden ratkaisun perusteluiden puutteellisuuden vuoksi hovioikeus ei ole voinut arvioida rangaistuslajin valinnan oikeellisuutta. Tämän vuoksi hovioikeuden olisi tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa myös tarkistusperusteella.

19. Korkein oikeus katsoo siten, että hovioikeuden olisi tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa muutos- ja tarkistusperusteella.

Asian jatkokäsittely

20. Oikeusastejärjestyksestä johtuen asiaa ei voida ottaa enemmälti tutkittavaksi Korkeimmassa oikeudessa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan ja A:lle myönnetään asiassa jatkokäsittelylupa.

Asia palautetaan Vaasan hovioikeuteen, jonka tulee ottaa asia omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväkseen ja jatkaa asian käsittelyä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Hannu Rajalahti, Pekka Koponen, Ari Kantor ja Jarmo Littunen. Esittelijä Jukka Siro.